Puimatanner

Puimatanner => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: sandia - 03.10.20 - klo:19:01

Otsikko: Viha
Kirjoitti: sandia - 03.10.20 - klo:19:01
Luin joskus kesällä nuoren menoniittanaisen kohtalosta. Hän asui pienessä newmexicolaisessa menoniittayhteisössä. Pirteä opettajaksi kouluttautunut henkilö, joka toimi pyhäkoulunopettajana menoniittayhteisössä lapsille.

Eräänä lauantai-iltana hän oli pikaisesti mennyt noutamaan jotain tarvikkeita pyhäkoulurakennuksesta, mutta ei koskaan palannut.

Joitakin kuukausia myöhemmin hänen ruumiinsa löydettiin Arizonan erämaasta.

Teosta on pidätetty nuori kaveri Arizonasta. Hänen perheensä on menoniitta ja hänet kasvatettiin siinä uskossa. Hän kuitenkin vieraantui perheensä hengellisestä taustasta ja tuli erittäin kriittiseksi ja jopa vihamieliseksi ja halveksivaksi heitä kohtaan. Poliisi oli löytänyt viestiketjun tämän kaverin ja vanhemman veljensä kesken, mikä oli täynnä halveksintaa ja vihaa, ja he ilmaisivat että saisivat kaikki kuolla.

Kaveri oli värvännyt veljensä jollain tapaa peittämään rikoksen, mutta siis hän on selvästi syyllinen rikokseen.

Tällä naisella ja kaverilla oli vain pieni sosiaalinen yhteys, olivat olleet jossain nuorten kokoontumisessa samaan aikaan, mutta mitään muuta yhteyttä ei olle löydetty.

Mutta näyttää että kaveri oli tehnyt matkan yksinkertaisesti murhaamaan tämän nuoren naisen.

Epäröin edes kertoa tästä kun se juttu kuulostaa niin kauhealta, mutta sitten tuli mieleen Kain ja Abel. Ihan sama juttu, siis viha oli kova ja ruumis jätettiin erämaahan!

Juuri siis se, mihin viha ja halveksunta voi johtaa ihmisessä.

https://www.youtube.com/watch?v=pWMrcQ-ePyU

https://www.youtube.com/watch?v=Gt6n3-2rOPg


https://www.youtube.com/watch?v=BaEEzxuRseU Tässä on siitä vihasta ja halveksunnusta.




Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 20.11.20 - klo:15:04
Tieteellisten tutkimusten mukaan suuttumuksen tai vihan purkaminen lisää suuttumusta tai vihaa. Päinvastoin siis kuin moni on ajatellut kuultuaan siitä, että suuttumuksen purkaminen olisi katarttista. Muistan kun jopa eräs luterilainen pastori, jonka olisi pitänyt tietää asioista paremmin, suositteli suuttumuksen purkamista tavalla, joka todellisuudessa lisää suuttumusta tai vihaa ja pahaa oloa.

Lainaus
..."Research has shown that venting can actually make us feel worse. And as Brad Bushman, a professor of psychology and communication at the Ohio State University in the US told Elizabeth Bernstein from The Wall Street Journal this week, the ease with which we rant on the Internet is making us angrier than ever.

"Just because something makes you feel better doesn’t mean it’s healthy," said Bushman, explaining that many people still have the misconception that it's always better to get things off your chest than to bottle them up.

So what's so bad about venting? Back in 2002, Bushman set up an experiment where he asked 600 students to write a heated essay about abortion. The students were told that another classmate would mark their essays to make the process fair, but in reality, Bushman simply wrote scathing and unjustified feeback on all of them.

Understandably, the authors were angry, and Bushman asked them to deal with this in different ways. Some of them hit a punching bag while thinking about the person who marked their essay, another group simply hit a punching bag while thinking about getting fit, and then a third control group just sat quietly and did nothing - essentially 'bottling it up'.

Conventional wisdom would tell you that those who had already 'let all their anger out' would feel better. But after the exercise, the group that unleashed their anger on the punching bag reported feeling the most angry, hostile, and irritated, and the group that did nothing were the least aggressive, the research found.

Bushman isn't the only one who's come to this conclusion. In 2007, a team of researchers reviewed all of the research on anger expression dating back to 1959, and found no scientific support that venting makes people feel better. In fact, the review concluded that unleashing our anger "directly challenges the integrity of mental health practice and places the public at risk...

...a 2013 study showed that regular users of online rant sites are more prone to anger IRL too, and take part in more negative and rage-driven behaviours such as reckless driving"...

https://www.sciencealert.com/sorry-but-venting-online-just-makes-you-angrier-scientists-find

https://journals.sagepub.com/doi/abs/10.1177/0146167202289002

Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: sandia - 20.11.20 - klo:16:52
Niin. Viha on tunne ja sen purkamisella usein ymmärretään jonkin asteen väkivaltaisuutta. Vihaa ei neuvota purkamaan jollain tapaa aggressiivisella teolla. Luulen, että tätä ajat takaa. Se nimittäin vahvistaa mielessä vihan tunteen ja väkivaltaisen, impulsiivisen käyttäytymisen yhteyttä ja lisää todennäköisyyttä, että toimii niin jatkossakin.

Mutta jos se vihan purkaminen on ymmärretään siten, että ensin tiedostaa, että olenpa minä vihainen, se auttaa sitten ajatuksia siinä, että alkaa ehkä purkaa vyyhteä, että MIKSI on vihainen ja mitä on paras tehdä siinä tilanteessa, kyllä se mielestäni auttaa vihan käsittelemisessä. Usein vihan taustalla on paljon muita tunteita, mitä ei edes huomaa. Kun tilanne menee siihen, että tekee jotain mitä katuu myöhemmin,  tajuaa että ei se mun mesominen edes raapaissut niitä oikeitä syitä miksi reagoin niin. Ainoastaan sain toisen osapuolen takajaloilleen tai vieläkin pahempaa kuten poliisin paikalle tuleminen....

Teen tuota kaikkea työssäni ihmisten kanssa.

Katos, kaivoit lisää uutisia tuosta jutusta.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 20.11.20 - klo:17:15
Eräs pastori neuvoi vuosia sitten purkamaan vihaa hakkaamalla tyynyä. Sillä lailla (muka) vihasta pääsisi vapaaksi. Kuten esim. edellisessä viestissä mainitut tieteelliset tutkimukset osoittavat, asia on juuri päinvastoin: mitä enemmän "vapauttaa" vihaansa jotakuta kohtaan (vaikka kukaan ulkopuolinen ihminen ei sitä edes havaitsisi), sitä aggressiivisemmaksi tulee, kun taas esim. hiljaa paikallaan istuminen, tunteensa havaitseminen ja sen kanssa oleminen rauhassa tyynnyttää tunteen nopeammin. On pelottavaa ajatella, että monet internetin palstat, joissa vihaa jotain ajateltua vihollista vastaan "tuuletetaan", johtavat tutkimusten mukaan jäsenensä helposti väkivaltaisuuksiin myös todellisessa elämässä internetin ulkopuolella.

Vihan- tai pahanolontunteensa oikea ymmärtäminen on tärkeää, niin kuin sanoit.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: sandia - 20.11.20 - klo:17:15
Kuun kuulin aloituksessa olevasta uutsesta, näytti että se kaveri oli pitkään suunnitellut tekevänsä jotain pahaa ihan vaan sen pahan itsensä vuoksi. Eli uhrillä ei ollut mitään suoranaista yhteyttä tän kaverin elämään, vaan ilmeisesti edusti jotain mitä kohtaan tää kaveri oli kehittänyt todella vaikuttavan kokoelman vihamielisiä, täysin toisten elämää vähätteleviä ajatuksia.

Tuo minusta onkin väkivallan taustalla, siis toisen elämää vähättelevä ajattelu.  Se usein purkautuu ajatuksena: "kuka tuokin luulee olevansa". Tääkin kaveri oli päättänyt että heidän elämänsä on lähinnä JO kuollutta, heillä ei ole elämää.

Toinen ajattelu mikä näyttää toistuvan väkivallasta kiinni joutuneella henkilöllä on: "hän ansaitsi sen" .
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: sandia - 20.11.20 - klo:17:16
Eräs pastori neuvoi vuosia sitten purkamaan vihaa hakkaamalla tyynyä. Sillä lailla (muka) vihasta pääsisi vapaaksi. Kuten esim. edellisessä viestissä mainitut tieteelliset tutkimukset osoittavat, asia on juuri päinvastoin: mitä enemmän "vapauttaa" vihaansa (vaikka kukaan ulkopuolinen ihminen ei sitä edes havaitsisi), sitä aggressiivisemmaksi tulee, kun taas esim. hiljaa paikallaan istuminen, tunteensa havaitseminen ja sen kanssa oleminen rauhassa tyynnyttää tunteen nopeammin. On pelottavaa ajatella, että monet internetin palstat, joissa vihaa jotain ajateltua vihollista vastaan "tuuletetaan", johtavat tutkimusten mukaan jäsenensä helposti väkivaltaisuuksiin myös todellisessa elämässä internetin ulkopuolella.

Vihan- tai pahanolontunteensa oikea ymmärtäminen on tärkeää, niin kuin sanoit.

Kyllä monet ei-kristityt terapeutitkin ovat jopa viime vuosina vielä neuvoneet juuri tuolla tavalla. 
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 20.11.20 - klo:17:24
Eräs pastori neuvoi vuosia sitten purkamaan vihaa hakkaamalla tyynyä. Sillä lailla (muka) vihasta pääsisi vapaaksi. Kuten esim. edellisessä viestissä mainitut tieteelliset tutkimukset osoittavat, asia on juuri päinvastoin: mitä enemmän "vapauttaa" vihaansa (vaikka kukaan ulkopuolinen ihminen ei sitä edes havaitsisi), sitä aggressiivisemmaksi tulee, kun taas esim. hiljaa paikallaan istuminen, tunteensa havaitseminen ja sen kanssa oleminen rauhassa tyynnyttää tunteen nopeammin. On pelottavaa ajatella, että monet internetin palstat, joissa vihaa jotain ajateltua vihollista vastaan "tuuletetaan", johtavat tutkimusten mukaan jäsenensä helposti väkivaltaisuuksiin myös todellisessa elämässä internetin ulkopuolella.

Vihan- tai pahanolontunteensa oikea ymmärtäminen on tärkeää, niin kuin sanoit.

Kyllä monet ei-kristityt terapeutitkin ovat jopa viime vuosina vielä neuvoneet juuri tuolla tavalla.

Kyseinen pastori oli ennen pastoriksi tuloa terapeutti. Ei ollut neuvonsa tieteellisiin tutkimuksiin perustunut ja tervettä elämää edistävä.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: sandia - 20.11.20 - klo:17:26
Heh. Viittaan tuohon henkilön kahteen työrooliin.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: sandia - 20.11.20 - klo:17:27
Itse olen tullut hyvin vaikuttuneeksi pohtisessani Jeesuksen opetuksia vihasta. Jeesus samastaa toisen ihmisen kutsumisen vähättelevillä nimillä ja murhan. Eli siinä se just on. On sitten vaan kyse miten paljon tuo kasvaa jonkin aivoissa ja muuttuu teoksi. Eli siinä on tuollainen jatkumo, ikäänkuin 1-100.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 20.11.20 - klo:19:19
Monet rikolliset oikeuttavat itselleen tekonsa niin, että he voivat teoistaan huolimatta säilyttää jollain tavalla moraalisen kuvan itsestään.

Joskus rikolliset teot rikolliselle itselleen oikeuttavat perustelut tulevat mieleen vasta rikoksen jälkeen. Tämä viittaisi selvästi siihen, että rikokset oikeuttavilla perusteilla on tarkoitus lievittää tai tukahduttaa tietoisuutta syyllisyydestä.

Monet rikollisten käyttämät rikostensa oikeuttavat perustelut voi hyvällä syyllä ajatella olevan keinoja kumota tai neutralisoida oma syyllisyys tai haitan aiheuttaminen.

Rikollinen voi ylläpitää hyvää kuvaa itsestään esim. kiistämällä vastuullisuutensa, vetoamalla olosuhteisiin, kasvatukseensa, saamaansa kohteluun tai yhteiskunnan pahuuteen. Niiden seurauksena tai johdosta hän teki tekonsa.

Rikollinen voi kieltää aiheuttamansa vahingon ajattelemalla, ettei teostaan ollut haittaa. Esim. jos varastaa upporikkaalta, joka on rikas vielä varkauden jälkeenkin, voi ajatella tehneensä haitattoman teon.

Rikollinen voi oikeuttaa itselleen tekonsa vierittämällä syyn tekoon sille, jota vastaan on rikottu. Esim.: Hän kerjäsi verta nenästään!

Rikollinen voi oikeuttaa tekonsa itselleen myös syyttämällä niitä, jotka häntä syyttävät. Rikollinen ajattelee, että muut pahanilkisyydessään syyttävät tai vierittävät oman syyllisyytensä hänelle. Vastaavankaltaista ilmenee joskus myös ei-rikollisissa tai vähemmän dramaattisissa yhteyksissä. Esim. jos joku esittää hyvät perustelut, jotka osoittavat jonkin asian järjen valossa vääräksi tai turhaa kärsimystä aiheuttavaksi, ihminen, joka ei osaa vastata järjellisesti perustellen ja joka itse on elänyt sellaista kärsimystä aiheuttaen, kutsuu toista ihmistä itsekkääksi, vaikka itse on itsekäs siinä suhteessa.

Jotkut rikolliset oikeuttavat rikoksensa vetoamalla oman ryhmänsä hyvinvointiin, jota teot edistävät. Toiminta omien hyvinvoinnin edistämiseksi tai parhaaksi on heidän mielestä hyvä asia, ei paha asia.

Jotkut varmaan pyrkivät olemaan ajattelematta tekojensa perusteita ja seurauksia muille. Aktiivisesti muihin asioihin keskittyminen on keino olla ajattelematta asioita, jotka estäisivät rikollisen toiminnan tai saisivat olon tuntumaan niin pahalta, että parannus olisi paikallaan.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: sandia - 20.11.20 - klo:20:06
Olen ollut huomaavinani että me kaikki toistamme yllä mainitsemiasi strategioita kukin omassa elämässämme. En siis näe rikollisten toimintatapoja kovin poikkeavina muista. Ainoastaan se mistä pitäisi olla vastuussa eroaa.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 20.11.20 - klo:21:06
Olen ollut huomaavinani että me kaikki toistamme yllä mainitsemiasi strategioita kukin omassa elämässämme. En siis näe rikollisten toimintatapoja kovin poikkeavina muista. Ainoastaan se mistä pitäisi olla vastuussa eroaa.

Olet varmaan oikeassa.

Yksi tapa säilyttää moraalinen kuva itsestään on myös siinä, että ajattelee elämässään olevan myös hyviä, muita ihmisiä positiivisesti hyödyttäviä puolia, jotka ovat etualalla itsearvioinnissa, vaikka todellisuudessa pahaa tai toisille tuskaa aiheuttanutta olisi omassa elämässä paljon enemmän. Jotkut sarjamurhaajat ovat tuoneet esille oikeasti hyviä puoliaan, joita samassa yhteisössä eläneet tavalliset ihmiset ovat arvostaneet, vedoten niihin ikään kuin eivät olisikaan niin pahoja ihmisiä.

Monet tavalliset ihmiset jakavat ihmiset niihin, jotka ansaitsevat osakseen huonon osan tai jopa väkivaltaisen kohtelun, ja niihin, jotka kuuluvat omaan ryhmään. Luonnon keskellä ihmisten on ollut taisteltava niitä vastaan, jotka ovat kilpailleet samoista alueista ja elämän jatkumisen edellytyksistä kuin muut, joten uskoisin, että ajatus siitä, että saa taistella muita vastaan ja olla hyvin perustein pitämättä heistä ja antamatta heille samaa hyvää kuin omalle ryhmälle, tulee ihmisestä kuin luonnostaan. Eläimet myös tappavat toisiaan ja kilpailevat alueista ja ravinnosta.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 21.11.20 - klo:00:06
Viha ja rakkaus eivät ole jyrkästi toisistaan erotettavia, niin että vihan ja rakkauden kohteet olisivat vain vihan tai rakkauden kohteita.

Ihmissuhteissa rakkaus tai positiivisen kiintymyksen tunne voi vaihtua jostain ulkoisesti havaittavissa olevasta syystä silmänräpäyksessä vihantunteeksi. Vasta sitten kyseisenlainen vihantunne kokonaan katoaa, kun ikään kuin sen pohjalla ollut rakkaus tai tietynlainen kiintymys katoaa. Siihen menee monesti paljon aikaa. Tällöin entinen kiintymyksen kohde ja mustasukkaisuuden tunteita kiehuttavasti aiheuttanut on mahdollisesti jo uudessa parisuhteessa, mutta entisen parisuhteen toinen osapuoli pystyy suhtautumaan kyseiseen ihmiseen melko neutraalisti.

Se seikka, että monet ovat valitettavasti jopa tappaneet mustasukkaisina rakastettunsa, osoittaa mielestäni selvästi, että oksitosiini, joka liittyy kiintymykseen ja rakkaussuhteisiin, vahvistaa vihantunnetta. Varmaan tämä pätee jumalasuhteeseenkin, sillä moni uskova on kiehunut joskus vihantunnetta Jumalaa kohtaan; samaa Jumalaa kohtaan, johon yhteydessä ollessa on saanut kokea emotionaalisesti positiivista kiintymystä.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: sandia - 21.11.20 - klo:01:33
Ihmisen käsitys rakkaudesta on melko....epätoimiva.

Itse olin sellaisessa tilanteessa elämässäni, missä olin niin vihainen Herralle, että tein valinnan ajatella, että Hänellä ei ole enää hyvä tahto minua kohtaan. Olin mielestäni tehnyt kaikki oikein ja olin hyvin vihainen, että oletukseni sen seurauksista ei toteutunut. >:(
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 21.11.20 - klo:03:00
Ihmisten välinen rakkaus ei monesti ole sellaista kuin minkälaisen Jumalan rakkauden on sanottu olevan (ikuinen tai muuttumaton). Jos Jumalan rakkaus ihmiseen on muuttumaton ja ehdoton, se seikka, ettei rakkauden kohde myös rakasta tai anna vastarakkautta tai enää rakasta, ei muuta Jumalan rakkautta, joka pysyy samana. Mutta useat ihmisten väliset keskinäisen rakkauden nimellä kulkevat suhteet voivat muuttua vihaa paljon sisältäviksi suhteiksi, ja lopulta kiintymyksen suhteen kokonaan sammuneiksi suhteiksi.

Ihmisen kohdalla pitää paikkansa, että samasta lähteestä lähtee kiitos ja kirous (Jaak. 3:10), sillä asenne ei ole muuttumaton, yksi ja sama niin kuin muuttumattomalla jumaluudella, koska ulkoiset olosuhteet, tietyt synnynnäiset taipumukset reagoida tietyllä tavalla tilanteisiin ja neurokemikaalit muuttavat helposti ihmisen asennetta tai vaihtavat sen pian toisenlaiseksi.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: Mice - 21.11.20 - klo:11:04
Jos olet mies ja koet vihaa sisimmässä, niin et ole siinä tilassa missä sinun pitäisi olla. Anna anteeksi vanhemmillesi ja etenkin äitillesi, niin se viha häviää. Vihan tilalle saat vapauden ja ymmärrät, että sinua ei ole koskaan kutsuttu vihaamaan.

Jos olet nainen ja koet vihaa, niin tee samat mitä edellä kerroin. Lisäksi älä ole liian kärkäs opettamaan miehiä. Siihen sinua ei ole koskaan kutsuttu.

Asiat ovat yksinkertaisia.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: sandia - 21.11.20 - klo:15:03
Viha ja rakkaus eivät ole jyrkästi toisistaan erotettavia, niin että vihan ja rakkauden kohteet olisivat vain vihan tai rakkauden kohteita.

Ihmissuhteissa rakkaus tai positiivisen kiintymyksen tunne voi vaihtua jostain ulkoisesti havaittavissa olevasta syystä silmänräpäyksessä vihantunteeksi. Vasta sitten kyseisenlainen vihantunne kokonaan katoaa, kun ikään kuin sen pohjalla ollut rakkaus tai tietynlainen kiintymys katoaa. Siihen menee monesti paljon aikaa. Tällöin entinen kiintymyksen kohde ja mustasukkaisuuden tunteita kiehuttavasti aiheuttanut on mahdollisesti jo uudessa parisuhteessa, mutta entisen parisuhteen toinen osapuoli pystyy suhtautumaan kyseiseen ihmiseen melko neutraalisti.

Se seikka, että monet ovat valitettavasti jopa tappaneet mustasukkaisina rakastettunsa, osoittaa mielestäni selvästi, että oksitosiini, joka liittyy kiintymykseen ja rakkaussuhteisiin, vahvistaa vihantunnetta. Varmaan tämä pätee jumalasuhteeseenkin, sillä moni uskova on kiehunut joskus vihantunnetta Jumalaa kohtaan; samaa Jumalaa kohtaan, johon yhteydessä ollessa on saanut kokea emotionaalisesti positiivista kiintymystä.

Voiko ihminen mielestani sanoa :"ei se ollut mina se oli mun neurokemikaalit"?
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: Soltero - 21.11.20 - klo:15:17
Vaikka vihaa kuinka selitettäisiin psykologisena ilmiönä,
se ei kuitenkaan kuulu uskovien kristittyjen elämään.
Se on saastaisuutta.

Paavali kirjoittaa Korintin seurakuntalaisille:

"Pelkään, että keskuudessanne on riitaa, kateutta,
vihaa,
juonia, panettelua, juoruja, pöyhkeilyä ja epäjärjestystä.

Pelkään, että kun taas tulen, Jumalani nöyryyttää minua teidän edessänne ja joudun suremaan monien sellaisten vuoksi,
jotka ovat tehneet syntiä
eivätkä ole katuneet sitä saastaisuutta,
haureutta ja irstautta, jota ovat harjoittaneet."
(2. Kor. 12: 20-21)

Vihaan ja muihin ihmisen kielteisiin, elämää vaurioittaviin ilmiöihin ei kannata takertua ja mietiskellä niiden syitä, oikeutuksia ja
ilmenemismuotoja.
Ne ovat asioita, joihin jokainen silloin tällöin sortuu,
mutta niitä pitää käsitellä rehellisesti Jumalan edessä
ja tehdä niiden suhteen parannus.

Parannus tarkoittaa halua kuunnella ja noudattaa Jumalan tahtoa
ja tietoista pyrkimystä päästä eroon asioista,
joilla on toiminut Jumalaa, toisia ihmisiä ja itseään vastaan.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: sandia - 21.11.20 - klo:17:20
Niin. Olisipa aloituksen uutisen nuori mieskin tehnyt parannuksen vihasta.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 21.11.20 - klo:22:33
Viha ja rakkaus eivät ole jyrkästi toisistaan erotettavia, niin että vihan ja rakkauden kohteet olisivat vain vihan tai rakkauden kohteita.

Ihmissuhteissa rakkaus tai positiivisen kiintymyksen tunne voi vaihtua jostain ulkoisesti havaittavissa olevasta syystä silmänräpäyksessä vihantunteeksi. Vasta sitten kyseisenlainen vihantunne kokonaan katoaa, kun ikään kuin sen pohjalla ollut rakkaus tai tietynlainen kiintymys katoaa. Siihen menee monesti paljon aikaa. Tällöin entinen kiintymyksen kohde ja mustasukkaisuuden tunteita kiehuttavasti aiheuttanut on mahdollisesti jo uudessa parisuhteessa, mutta entisen parisuhteen toinen osapuoli pystyy suhtautumaan kyseiseen ihmiseen melko neutraalisti.

Se seikka, että monet ovat valitettavasti jopa tappaneet mustasukkaisina rakastettunsa, osoittaa mielestäni selvästi, että oksitosiini, joka liittyy kiintymykseen ja rakkaussuhteisiin, vahvistaa vihantunnetta. Varmaan tämä pätee jumalasuhteeseenkin, sillä moni uskova on kiehunut joskus vihantunnetta Jumalaa kohtaan; samaa Jumalaa kohtaan, johon yhteydessä ollessa on saanut kokea emotionaalisesti positiivista kiintymystä.

Voiko ihminen mielestani sanoa :"ei se ollut mina se oli mun neurokemikaalit"?

Ihminen ei ole neurokemikaalisten impulssien sätkynukke. Kun jotain ulkoista tapahtuu, esim. joku ihminen kiusaa, ärsytys tai vastaava tunne syntyy, mutta ihmisen ei tarvitse toimia tietyllä yhdellä tavalla tilanteessa.

Asiasta hieman toiseen. Luin yhden Olavi Peltolan kirjoituksen viha-aiheesta. Siitä lainaus tässä alla siltä varalta, jos syntyisi keskustelua, kun näkökulma Peltolalla nimenomaan kristillinen.

Lainaus
"...Uskovan vihan kohtaaminen

Yksikään ihminen ei ole vapaa vihasta, koska perisynti on turmellut jokaisen. Moni pystyy kuitenkin kätkemään vihansa. Monen on myös vaikea, jopa mahdotonta tiedostaa sisimpänsä pohjalla asuvaa, piileskelevää vihaansa. Olemme oppineet, että viha on aina väärin eikä ihminen saa koskaan vihata toista ihmistä ja rakastaa nimenomaan vihamielisesti meihin suhtautuvia. "Joka vihaa veljeänsä on murhaaja" (1 Joh 3:15). Koska viha ei saa kuulua uskovan elämään, ei sitä siis voi myöskään olla uskovassa. Siksi emme millään voi myöntää, että sydämessämme kaikesta huolimatta asuu voimakas vihantunne ja että se saattaa kohdistua jopa kaikkein läheisempiinkin työtovereihin ja omaisiin. Uskoontulon seurauksena ei sentään aito ihmisyys ole kadonnut meistä!

Olen löytänyt pastori-terapeutti Sakari Kähköseltä eräitä mielestäni hyödyllisiä ajatuksia vihan olemuksesta uskovassa. Hänen mukaansa kaiken ihmisen hoidon yksi heikoimmista kohdista on "vihaan liittyvien ongelmien ratkaisu tai ratkaisemattomuus niin, että ihminen vapautuisi vihan tuhoavasta otteesta sen luovaan käyttöön. Rakkauden yksipuolinen julistus luultavasti muuntuu ihmisen mielissä usein vaatimukseksi, että toisten on rakastettava minua, mutta se ei ehkä pysty tekemään ihmistä kyvykkääksi rakastamaan toista."

Uskovan sisimmässä asuvan vihan taustalla saattaa olla kasvattajien vuosia jatkunut sopimaton käytös lasta kohtaan. Se on katkeroittanut sisimmän. Olemukseen jääneen purkautumattoman vihan vaikutuksesta aikuinen kärsii ja usein panee myös lähellään olevat ihmiset kärsimään. Alitajuiseksi muuntuva viha tekee ihmisen kyvyttömämmäksi rakastamaan. Ihminen ajautuu vihan, aggressioiden ja syyllisyyden noidankehään ellei tiellä olevaa vihanmöykkyä saada valoon ja edes osittain hoidetuksi pois. Hoito tarkoittaa sellaisia tukitoimia, joiden avulla ahdistunut ihminen oppii luopumaan ja unohtamaan sen, mikä on takanapäin ja rientämään kohti edessä olevaa (Fil 3:12-14).

Monien kristittyjen mielestä vihan pitäisi poistua uskoon tulleesta. Silloinhan myös anteeksiantamus kasvattajia kohtaan tulee mahdolliseksi. Valitettavasti näin ei aina tapahdu, vaan ihmisestä tulee uskon myötä monikerroksinen. Päällimmäinen kerros muodostuu kiltteydestä, hyvyydestä "rakkaudesta" jne. Ulospäin näyttää tämä kerros hallitsevalta. Se on usein kovin ohut ja voimaton kestämään elämän paineissa.

Toisen kerroksen muodostavat salatut tunteet ja mielikuvat, vihan ja koston fantasiat, uhittelu, uhma, passiivinen vahingoittaminen ja vastustuksen halu, viha itseään kohtaan jne. Tähän kerrokseen majoittuu monien uskovien katkera vihamielisyys Jumalaa kohtaan, jota he tuskin uskaltavat itselleenkään tunnustaa. Tämä kerros vaikuttaa niin, ettei ihminen tunne olevansa elävä, hyvinvoiva. Jumala- ja ihmissuhteita leimaa kuolleisuus, muodollisuus, aitouden ja rakkauden puute, sairas itsensä epäileminen jne...."

https://rovasti.fi/node/389 (Viha ja rakkaus uskovien kesken)
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 21.11.20 - klo:23:31
Viha pysyvämpänä ilmiönä, esim. silloin tällöin toistuvina pahoina ajatuksina ja tunteina jotain tiettyä ihmistä tai ihmisryhmää kohtaan, on varmaankin asia, mihin olisi hyvä keskittyä, jos sellaisesta ajoittaisesta tai silloin tällöin toistuvasta vihan ilmenemismuodosta kärsii. Negatiivisten tunteiden kohde on tällöin tietyistä syistä joku tietty ihminen tai ihmisryhmä. Tällöin voi olla apua terapiasta ja/tai sielunhoidosta, joissa pureudutaan syihin.

Kun näkee jonkun stressitilassa hermostuvan irrationaalisesti esim. jonkun koiralle, se ei ole sen ihmisen pysyvää suuttumusta sitä koiraa kohtaan. Suuttumuksen tunne poistuu, kun stressijännitys laukenee. Koiralle suuttuminen olisi aivan hyvin voinut suuntautua johonkin muuhun. Stressitilaan liittyvän hermostuneisuuden tai ärtyneisyyden suhteen voi jatkossa kehittää rakentavampia keinoja käsitellä sitä kuin eläimiin tai ihmisiin kohdistuva irrationaalinen suuttumus.

Stressitilassa syntyvää ärtymystä sinänsä ei mielestäni millään muotoa tarvitse pyytää anteeksi, sikäli kuin se ei kohdistu keneenkään loukaten tai vahingoittaen. Miksi näet tunteitaan pitäisi Jumalalta pyytää anteeksi, jos ne eivät ketään vahingoita?
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 22.11.20 - klo:01:00
Vihaan ja muihin ihmisen kielteisiin, elämää vaurioittaviin ilmiöihin ei kannata takertua ja mietiskellä niiden syitä, oikeutuksia ja
ilmenemismuotoja.
Ne ovat asioita, joihin jokainen silloin tällöin sortuu,
mutta niitä pitää käsitellä rehellisesti Jumalan edessä
ja tehdä niiden suhteen parannus.

Jos jossakin kristillisessä piirissä annettaisiin ymmärtää, ettei negatiivisia tunteitaan ja niihin liittyviä ajatuksiaan, joista ajoittain kärsii, tarvitse sen kummemmin ymmärtää, mitä tulee niihin syihin, jotka aiheuttavat tai ylläpitävät niitä; tai jos annettaisiin ymmärtää, että kaikki terapia on pahasta, niin negatiiviset tunteet ja niihin liittyvät ajatukset toistuisivat esim. stressihäiriöstä kärsivän kohdalla, vaikka niitä pyytäisikin toistuvasti anteeksi Jumalalta.

Esim. posttraumaattisesta stressihäiriöstä kärsivä, joka kokee ajoittain toistuvaa vihaa, voi päästä vapaaksi vihaan liittyvistä kärsimyksistään kognitiivisen käyttäytymisterapian avulla, paniikkihäiriöstä tai eksessiivisestä pelosta kärsivä samoin, jne. Kun stressitilat helpottuvat oikean ymmärryksen, uudenlaisen asennoitumisen tai reagoimisen välityksellä, ja hyvän ravinnon, liikunnan ja levon ansiosta, niin voimakkaat ja usein toistuvat negatiiviset ajatuksetkin väistyvät.

Jos stressillä ei olisi mitään yhteyttä negatiivisiin tai pahoihin ajatuksiin, silloin stressiä ei tarvitsisi hoitaa tai helpottaa vapautuakseen negatiivisista tai pahoista ajatuksista. Jos vain ja ainoastaan negatiivisten tai pahojen ajatusten tunnustaminen Jumaluudelle vapauttaisi stressistä ja stressiin liittyvistä negatiivisista tai pahoista ajatuksista, silloin ne, jotka tunnustavat syntinsä Jumalalle, olisivat sen avulla tehokkaasti vapaita stressistä ja stressiin liittyvistä negatiivisista tai pahoista ajatuksista.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: Soltero - 22.11.20 - klo:13:48
Tietenkin uskova kristittykin voi joutua hakemaan muutakin kuin hengellistä apua
elämän kriisitilanteissa.
Jumala käyttää auttamisessa ja parantamisessa välikappaleenaan usein inhimillistä lääketieteellistä, käyttäytymistieteellistä tms. tietoa ja osaamista.
Niihin voivat kuulua terapiat, lääkkeet yms.

Olin itsekin suuresti avun tarpeessa mm. silloin, kun alkoholisoiduin ja jouduin työelämän ulkopuolelle ja asunnottomaksi.
Sain paljon apua yhteiskunnalta, vaikkakin se minun kohdallani oli lähinnä ulkonaisten perusasioiden korjaamista.
Varsinaiseen hätäni syyhyn, alkoholismiin, löytyi apu AA:sta, johon Jumala minut kuljetti.

Tarkoitin edellisellä viestilläni, että tällaisella hengellisellä keskustelufoorumilla ei mielestäni ole hyödyllistä esitellä pelkästään yleisluontoisia näkökohtia ihmisten puutteellisuksista ja pahuudesta,
kuten tässä ketjussa vihasta.
Vähintään pitäisi kertoa omia asiaan liittyviä kokemuksia.

Muuten puheenvuorot ovat vain kaikkien tuntemien elämisen vaikeuksien pyörittelyä ja jopa itsestäänselvyyksien toistamista.
Kristittyjen keskustelufoorumilla on tärkeää tuoda esiin myös,
mitä Jumalan Sana opettaa käsiteltävistä asioista.
Raamatun opetukset esim. vihasta ovat ajatonta viisautta ja ne koskevat myös ei-uskovia.

Jumala on luonut meidät kaikki, tuntee taipumuksemme monenlaisiin synteihin ja kutsuu luokseen, auttaa ja parantaa.
Hänen luomistaan yksilöllisistä, yhteisöllisistä ja koko maailmankaikkeutta koskevista lainalaisuuksista ei voi irtisanoutua, vaikka kieltäisikin Jumalan olemassaolon.
Siksi ensisijainen parantaja on Kaikkivaltias Herra, joka voi tehdä työtään hyvin monilla tavoilla, myös käyttämällä ihmisiä valikappaleina.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 22.11.20 - klo:14:15
Olen törmännyt joskus kristittyihin, jotka ovat pitäneet kaikkea psykologista apua pahana tai epäkristillisenä. Varmasti on paljon huonoa ja toimimatonta eri terapiamuodoissa, ja huuhaata, ja eri yksilöt tarvitsevat yksilöllisyytensä vuoksi jopa samankaltaisiin ongelmiin erilaisia työstämistapoja, mutta kategorinen torjunta on vaarallista terveydelle. Tietämättömyydestä johtuen masentuneista on saatettu alkaa ajamaan riivaajia. Eräs vastuuton hurmahenki sanoi, että lääkkeet saa heittää menemään. On jopa kuolemantapauksia tästä johtuen.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 22.11.20 - klo:14:18
Vaikka vihaa kuinka selitettäisiin psykologisena ilmiönä,
se ei kuitenkaan kuulu uskovien kristittyjen elämään.
Se on saastaisuutta.

Paavali kirjoittaa Korintin seurakuntalaisille:

"Pelkään, että keskuudessanne on riitaa, kateutta,
vihaa,
juonia, panettelua, juoruja, pöyhkeilyä ja epäjärjestystä.

Pelkään, että kun taas tulen, Jumalani nöyryyttää minua teidän edessänne ja joudun suremaan monien sellaisten vuoksi,
jotka ovat tehneet syntiä
eivätkä ole katuneet sitä saastaisuutta,
haureutta ja irstautta, jota ovat harjoittaneet."
(2. Kor. 12: 20-21)

Vihaan ja muihin ihmisen kielteisiin, elämää vaurioittaviin ilmiöihin ei kannata takertua ja mietiskellä niiden syitä, oikeutuksia ja
ilmenemismuotoja.
Ne ovat asioita, joihin jokainen silloin tällöin sortuu,
mutta niitä pitää käsitellä rehellisesti Jumalan edessä
ja tehdä niiden suhteen parannus.

Parannus tarkoittaa halua kuunnella ja noudattaa Jumalan tahtoa
ja tietoista pyrkimystä päästä eroon asioista,
joilla on toiminut Jumalaa, toisia ihmisiä ja itseään vastaan.

Miten tulkitset seuraavan kohdan: "Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö." Älkää antako auringon laskea vihanne yli." (Ef. 4:26) "Vihastukaa" lainauksessa ei näyttäisi tarkoittavan sitä, että vihastuminen sinänsä olisi pahasta.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: Soltero - 22.11.20 - klo:14:34
Vaikka vihaa kuinka selitettäisiin psykologisena ilmiönä,
se ei kuitenkaan kuulu uskovien kristittyjen elämään.
Se on saastaisuutta.

Paavali kirjoittaa Korintin seurakuntalaisille:

"Pelkään, että keskuudessanne on riitaa, kateutta,
vihaa,
juonia, panettelua, juoruja, pöyhkeilyä ja epäjärjestystä.

Pelkään, että kun taas tulen, Jumalani nöyryyttää minua teidän edessänne ja joudun suremaan monien sellaisten vuoksi,
jotka ovat tehneet syntiä
eivätkä ole katuneet sitä saastaisuutta,
haureutta ja irstautta, jota ovat harjoittaneet."
(2. Kor. 12: 20-21)

Vihaan ja muihin ihmisen kielteisiin, elämää vaurioittaviin ilmiöihin ei kannata takertua ja mietiskellä niiden syitä, oikeutuksia ja
ilmenemismuotoja.
Ne ovat asioita, joihin jokainen silloin tällöin sortuu,
mutta niitä pitää käsitellä rehellisesti Jumalan edessä
ja tehdä niiden suhteen parannus.

Parannus tarkoittaa halua kuunnella ja noudattaa Jumalan tahtoa
ja tietoista pyrkimystä päästä eroon asioista,
joilla on toiminut Jumalaa, toisia ihmisiä ja itseään vastaan.

Miten tulkitset seuraavan kohdan: "Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö." Älkää antako auringon laskea vihanne yli." (Ef. 4:26) "Vihastukaa" lainauksessa ei näyttäisi tarkoittavan sitä, että vihastuminen sinänsä olisi pahasta.
Vihastuminen eli suutahtaminen on ihmisen spontaani reaktio monelle kielteiselle ärsykkeelle.
Ilmiö ei tietenkään ole itsessään syntiä, mutta haittaa elämistä toisten kanssa,
jos sitä tai muita tunneilmaisujaan ei opettele pitämään aisoissa.

Vihaaminen on tietysti eri asia.  Se on tietoista, jatkuvaa kaunan kantamista, pahantahtoisuutta ja kostonhalua.
Viha on rakkauden vastakohta.
Siitä Raamattu varoittaa ihmisiä, koska meidät on kutsuttu rakastamaan toisiamme niin kuin Jumala rakastaa meitä.


Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 22.11.20 - klo:14:58
Vaikka vihaa kuinka selitettäisiin psykologisena ilmiönä,
se ei kuitenkaan kuulu uskovien kristittyjen elämään.
Se on saastaisuutta.

Paavali kirjoittaa Korintin seurakuntalaisille:

"Pelkään, että keskuudessanne on riitaa, kateutta,
vihaa,
juonia, panettelua, juoruja, pöyhkeilyä ja epäjärjestystä.

Pelkään, että kun taas tulen, Jumalani nöyryyttää minua teidän edessänne ja joudun suremaan monien sellaisten vuoksi,
jotka ovat tehneet syntiä
eivätkä ole katuneet sitä saastaisuutta,
haureutta ja irstautta, jota ovat harjoittaneet."
(2. Kor. 12: 20-21)

Vihaan ja muihin ihmisen kielteisiin, elämää vaurioittaviin ilmiöihin ei kannata takertua ja mietiskellä niiden syitä, oikeutuksia ja
ilmenemismuotoja.
Ne ovat asioita, joihin jokainen silloin tällöin sortuu,
mutta niitä pitää käsitellä rehellisesti Jumalan edessä
ja tehdä niiden suhteen parannus.

Parannus tarkoittaa halua kuunnella ja noudattaa Jumalan tahtoa
ja tietoista pyrkimystä päästä eroon asioista,
joilla on toiminut Jumalaa, toisia ihmisiä ja itseään vastaan.

Miten tulkitset seuraavan kohdan: "Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö." Älkää antako auringon laskea vihanne yli." (Ef. 4:26) "Vihastukaa" lainauksessa ei näyttäisi tarkoittavan sitä, että vihastuminen sinänsä olisi pahasta.
Vihastuminen eli suutahtaminen on ihmisen spontaani reaktio monelle kielteiselle ärsykkeelle.
Ilmiö ei tietenkään ole itsessään syntiä, mutta haittaa elämistä toisten kanssa,
jos sitä tai muita tunneilmaisujaan ei opettele pitämään aisoissa.

Vihaaminen on tietysti eri asia.  Se on tietoista, jatkuvaa kaunan kantamista, pahantahtoisuutta ja kostonhalua.
Viha on rakkauden vastakohta.
Siitä Raamattu varoittaa ihmisiä, koska meidät on kutsuttu rakastamaan toisiamme niin kuin Jumala rakastaa meitä.

Ajattelen samansuuntaisesti kristinuskon valossa.

Tietoinen pahan suunnitteleminen voi tapahtua ilman stressiä, ja se suunnitteleminen voi viedä pitkän ajan ja suunnitelman toimeenpano voi olla aika lailla tietoisesta vihantunteesta vapaata. Äkillisesti tai lyhyessä ajassa stressin keskellä syntyvän suuttumuksen tunteen sinänsä ei voi katsoa olevan tuomittava, paha, hävettävä tai syntinen tunne. Jotkut häpeävät syystä tai toisesta vihaan liittyviä tunteita sinänsä, ja se synnyttää ongelmia.

Psalmeissa on vihanpurkauksia, jotka eivät ole mielestäni kristillisiä. Esim.:

Lainaus
Ps. 139:21 Herra, enkö minä vihaisi niitä, jotka sinua vihaavat, enkö inhoaisi niitä, jotka sinua vastustavat?
22 Kaikella vihalla minä heitä vihaan, he ovat minun omia vihollisiani.

Ja kaikista inhottavin, vastenmielisin ja brutaalein kohta:

Lainaus
"Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!" (Ps. 137:9)
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: sandia - 22.11.20 - klo:15:03
Vihaan ja muihin ihmisen kielteisiin, elämää vaurioittaviin ilmiöihin ei kannata takertua ja mietiskellä niiden syitä, oikeutuksia ja
ilmenemismuotoja.
Ne ovat asioita, joihin jokainen silloin tällöin sortuu,
mutta niitä pitää käsitellä rehellisesti Jumalan edessä
ja tehdä niiden suhteen parannus.

Jos jossakin kristillisessä piirissä annettaisiin ymmärtää, ettei negatiivisia tunteitaan ja niihin liittyviä ajatuksiaan, joista ajoittain kärsii, tarvitse sen kummemmin ymmärtää, mitä tulee niihin syihin, jotka aiheuttavat tai ylläpitävät niitä; tai jos annettaisiin ymmärtää, että kaikki terapia on pahasta, niin negatiiviset tunteet ja niihin liittyvät ajatukset toistuisivat esim. stressihäiriöstä kärsivän kohdalla, vaikka niitä pyytäisikin toistuvasti anteeksi Jumalalta.

Esim. posttraumaattisesta stressihäiriöstä kärsivä, joka kokee ajoittain toistuvaa vihaa, voi päästä vapaaksi vihaan liittyvistä kärsimyksistään kognitiivisen käyttäytymisterapian avulla, paniikkihäiriöstä tai eksessiivisestä pelosta kärsivä samoin, jne. Kun stressitilat helpottuvat oikean ymmärryksen, uudenlaisen asennoitumisen tai reagoimisen välityksellä, ja hyvän ravinnon, liikunnan ja levon ansiosta, niin voimakkaat ja usein toistuvat negatiiviset ajatuksetkin väistyvät.

Jos stressillä ei olisi mitään yhteyttä negatiivisiin tai pahoihin ajatuksiin, silloin stressiä ei tarvitsisi hoitaa tai helpottaa vapautuakseen negatiivisista tai pahoista ajatuksista. Jos vain ja ainoastaan negatiivisten tai pahojen ajatusten tunnustaminen Jumaluudelle vapauttaisi stressistä ja stressiin liittyvistä negatiivisista tai pahoista ajatuksista, silloin ne, jotka tunnustavat syntinsä Jumalalle, olisivat sen avulla tehokkaasti vapaita stressistä ja stressiin liittyvistä negatiivisista tai pahoista ajatuksista.

Olen cognitive processing treatment for trauma (CPT) - koulutuksen saanut. Sain koulutuksen Texasin yliopiston lääkiksen piirissä olevasta Puolustusministeriön ja veteraani hallinnon kustantamasta systeemistä.

Tykkään siitä. Hieno nähdä miten se toimii. Vieläkin yleisempi vihan lisäksi on lopultakin itsesyyttely PTSDssä ja sen kautta tuleva häpeä. Se on jännä ilmiö.

Ihmisellä on universaali taipumus yrittää antaa traumalle luonnollinen selitys, ja sen lisäksi ihmisessä istuu tiukasti uskonnosta tai kulttuurista riippumatta ajatus, että asioille on löydettävä looginen selitys ja sitä kautta ihminen toivoo saavansa ikäänkuin uudestaan otteen asioiden hallittavuudesta.

Job on tästä itse asiassa hyvä esimerkki. Hän yritti ratkaista sitä, oliko häntä kohdannut paha hänen syytään vai sitä, että Jumala ei enää pidä hänestä huolta. Siis syy oli löydettävä. Hän oli melko epätoivoissaan kuin mikään hänen keksimänsä selitysmalli ei toiminut. Eivätkä ne ystävätkään siinä kyenneet sen parempaan.

Tämä siis menee kyllä myös paljolti viha teeman ohi.

Varmaan aloituksen kauheuden kokeneet ihmiset joutuvat työstämään tuota melko paljon.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: sandia - 22.11.20 - klo:15:17
Viha ja rakkaus eivät ole jyrkästi toisistaan erotettavia, niin että vihan ja rakkauden kohteet olisivat vain vihan tai rakkauden kohteita.

Ihmissuhteissa rakkaus tai positiivisen kiintymyksen tunne voi vaihtua jostain ulkoisesti havaittavissa olevasta syystä silmänräpäyksessä vihantunteeksi. Vasta sitten kyseisenlainen vihantunne kokonaan katoaa, kun ikään kuin sen pohjalla ollut rakkaus tai tietynlainen kiintymys katoaa. Siihen menee monesti paljon aikaa. Tällöin entinen kiintymyksen kohde ja mustasukkaisuuden tunteita kiehuttavasti aiheuttanut on mahdollisesti jo uudessa parisuhteessa, mutta entisen parisuhteen toinen osapuoli pystyy suhtautumaan kyseiseen ihmiseen melko neutraalisti.

Se seikka, että monet ovat valitettavasti jopa tappaneet mustasukkaisina rakastettunsa, osoittaa mielestäni selvästi, että oksitosiini, joka liittyy kiintymykseen ja rakkaussuhteisiin, vahvistaa vihantunnetta. Varmaan tämä pätee jumalasuhteeseenkin, sillä moni uskova on kiehunut joskus vihantunnetta Jumalaa kohtaan; samaa Jumalaa kohtaan, johon yhteydessä ollessa on saanut kokea emotionaalisesti positiivista kiintymystä.

Voiko ihminen mielestani sanoa :"ei se ollut mina se oli mun neurokemikaalit"?

Ihminen ei ole neurokemikaalisten impulssien sätkynukke. Kun jotain ulkoista tapahtuu, esim. joku ihminen kiusaa, ärsytys tai vastaava tunne syntyy, mutta ihmisen ei tarvitse toimia tietyllä yhdellä tavalla tilanteessa.

Asiasta hieman toiseen. Luin yhden Olavi Peltolan kirjoituksen viha-aiheesta. Siitä lainaus tässä alla siltä varalta, jos syntyisi keskustelua, kun näkökulma Peltolalla nimenomaan kristillinen.

Lainaus
"...Uskovan vihan kohtaaminen

Yksikään ihminen ei ole vapaa vihasta, koska perisynti on turmellut jokaisen. Moni pystyy kuitenkin kätkemään vihansa. Monen on myös vaikea, jopa mahdotonta tiedostaa sisimpänsä pohjalla asuvaa, piileskelevää vihaansa. Olemme oppineet, että viha on aina väärin eikä ihminen saa koskaan vihata toista ihmistä ja rakastaa nimenomaan vihamielisesti meihin suhtautuvia. "Joka vihaa veljeänsä on murhaaja" (1 Joh 3:15). Koska viha ei saa kuulua uskovan elämään, ei sitä siis voi myöskään olla uskovassa. Siksi emme millään voi myöntää, että sydämessämme kaikesta huolimatta asuu voimakas vihantunne ja että se saattaa kohdistua jopa kaikkein läheisempiinkin työtovereihin ja omaisiin. Uskoontulon seurauksena ei sentään aito ihmisyys ole kadonnut meistä!

Olen löytänyt pastori-terapeutti Sakari Kähköseltä eräitä mielestäni hyödyllisiä ajatuksia vihan olemuksesta uskovassa. Hänen mukaansa kaiken ihmisen hoidon yksi heikoimmista kohdista on "vihaan liittyvien ongelmien ratkaisu tai ratkaisemattomuus niin, että ihminen vapautuisi vihan tuhoavasta otteesta sen luovaan käyttöön. Rakkauden yksipuolinen julistus luultavasti muuntuu ihmisen mielissä usein vaatimukseksi, että toisten on rakastettava minua, mutta se ei ehkä pysty tekemään ihmistä kyvykkääksi rakastamaan toista."

Uskovan sisimmässä asuvan vihan taustalla saattaa olla kasvattajien vuosia jatkunut sopimaton käytös lasta kohtaan. Se on katkeroittanut sisimmän. Olemukseen jääneen purkautumattoman vihan vaikutuksesta aikuinen kärsii ja usein panee myös lähellään olevat ihmiset kärsimään. Alitajuiseksi muuntuva viha tekee ihmisen kyvyttömämmäksi rakastamaan. Ihminen ajautuu vihan, aggressioiden ja syyllisyyden noidankehään ellei tiellä olevaa vihanmöykkyä saada valoon ja edes osittain hoidetuksi pois. Hoito tarkoittaa sellaisia tukitoimia, joiden avulla ahdistunut ihminen oppii luopumaan ja unohtamaan sen, mikä on takanapäin ja rientämään kohti edessä olevaa (Fil 3:12-14).

Monien kristittyjen mielestä vihan pitäisi poistua uskoon tulleesta. Silloinhan myös anteeksiantamus kasvattajia kohtaan tulee mahdolliseksi. Valitettavasti näin ei aina tapahdu, vaan ihmisestä tulee uskon myötä monikerroksinen. Päällimmäinen kerros muodostuu kiltteydestä, hyvyydestä "rakkaudesta" jne. Ulospäin näyttää tämä kerros hallitsevalta. Se on usein kovin ohut ja voimaton kestämään elämän paineissa.

Toisen kerroksen muodostavat salatut tunteet ja mielikuvat, vihan ja koston fantasiat, uhittelu, uhma, passiivinen vahingoittaminen ja vastustuksen halu, viha itseään kohtaan jne. Tähän kerrokseen majoittuu monien uskovien katkera vihamielisyys Jumalaa kohtaan, jota he tuskin uskaltavat itselleenkään tunnustaa. Tämä kerros vaikuttaa niin, ettei ihminen tunne olevansa elävä, hyvinvoiva. Jumala- ja ihmissuhteita leimaa kuolleisuus, muodollisuus, aitouden ja rakkauden puute, sairas itsensä epäileminen jne...."

https://rovasti.fi/node/389 (Viha ja rakkaus uskovien kesken)

Tykkään tuosta Olavi Peltolan tekstistä. En ole koskaan ennen lukenut asiasta selvää tekstiä, enkä ole tainnut kuullut tuolla tavalla puhuttavankaan. Mutta itse olen tehnyt samoja havaintoja. Lähinnä itsestä ja uskon asian olevan noin.

Raamatussa on mm. " olimme inhoittavia ja vihasimme toisiamme". Tuo on Paavalilta.
Jeesus puhuu asioista jotka saastuttavat ihmisen sisältä: Siellä on muun muassa "pahat ajatukset". Olin itse 90 luvulla tosi vaikeassa tilanteessa ja huomasin miten itsestäni lähti toista ihmistä kohtaan ainoastaan vihamielisiä ajatuksia ja olin niiden vanki.

Eikä niihin pahoihin ajatuksiin tarvita mitään äärimmäistä tilannetta, niitä syntyy ihan arkielämässä. :-\

Mulla on yksi tilanne erään työkaverin suhteen. Itseäni harmittaa mitä näen itsestäni tulevan häntä kohtaan ja yritän tehdä niistä parannusta. Olisi helppo syyttää häntä kun koen, että jotenkin hän otti minut kohteekseen siten että ylpeilee mulle omasta "kivuudestaan ja suosiotaan". Minä en edes halua olla kiva ja suosittu, joten hän osuu ihan harhaan, mutta olen näkeväni, että jatkuvasti laittaa minua tuollaisiin tilanteisiin ja väkisinkin tulee olo kuin uitetulla koiralla. Minusta se on hyvin pikkumaista. Toivon pääseväni siihen, että en edes loukkaannu siitä, koskapa huomaan kostonhalua itsessäni. Eli siis lievästä kostonhalusta yritän tehdä parannusta. Siitä tulee inhoittava kierre.

Yleensä ihminen kyllä vapautuu asioista, jos on itselle täysin rehellinen. En kai ole ihan vielä kokonaan käynyt asiaa läpi.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: sandia - 22.11.20 - klo:16:29
Tuli mieleen, että tietty aloituksen uutisen kaverilla on vieläkin mahdollisuus tehdä parannus. Yritän muistaa rukoilla hänen puolestaan.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: Soltero - 24.11.20 - klo:13:09
Olen muistellut tilanteita, joissa olen kuullut jonkun suoraan sanovan vihaavansa jotakuta.
Näissä tapauksissa on melkein aina kyse entisen puolison (rakastettu, kumppani tms.) vihaamisesta.
Rakkaus on siis vaihtunut vihaksi.
Vain kerran olen kuullut miehen sanovan vihaavansa entistä vaimoaan.
Naiset taas joko vihaavat enemmän tai vain kertovat vihastaan avoimemmin.

Tosin sanaa viha käytetään yleisesti tarkoittamassa inhoa, halveksuntaa tai muuta lievempää vastenmielisyyttä.
Mutta entisistä rakastetusta puhuessaan ihmisestä usein oikein huokuu todellista kylmää vihaa.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: sandia - 24.11.20 - klo:15:40
Juu noin on melko usein.
Se on "hassu" kun juttelee sellaisen parin kanssa. He ovat häijyjä ja sivistymättömiä puhuessaan toisilleen, mutta sitten kun kääntyvät puhumaan jollekin kolmannelle osapuolelle, sävy muuttuu ystävälliseksi ja toista arvostavaksi.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 24.11.20 - klo:15:46
Miten selittäisitte omalta kohdaltanne sen, mitä Paavali sanoo Roomalaiskirjeen kohdassa 4:15a?

Lainaus
"Laki saa aikaan vihaa." (Room. 4:15a)

Johtuuko viha jostain synnynnäisestä vastustushalusta, joka liittyy auktoriteetteihin? En ajattele ja pidä uskottavana ajatusta, että vastustushalu johtuisi siitä. Moni kristinuskon ulkopuolella elävä ja uskonnotonkin ihminen on monesti ilman vastustushalua jonkin auktoriteetin alamainen.

Ihmisyhteisöt ovat vaatineet asioita ihmisiltä, joista monet eivät ole pitäneet, mutta onko siitä syntynyt jotain samankaltaista vihantunnetta kuin uskovalla, joka kokee vihaa Jumalaa kohtaan? Esim. moni ei ole halunnut mennä armeijaan tai siviilipalvelukseen, mutta on mennyt siitä huolimatta ilman että vihaa olisi noussut sisimmästä. Jos tai kun Jumalan laki toisin kuin usein ihmisyhteisöjen vaatimukset vaatii mahdottomia siinä mielessä, ettei ihminen voi täyttää Jumalan lakia, niin syntyykö vihamielisyys Jumalaa kohtaan siitä ajatuksesta, että Jumala on väärämielinen tai kohtuuttomia vaativa? Vai onko viha Jumalaa kohtaan täysin irrationaalista, niin ettei sillä ole mitään järjellisiä perusteita? Jos aggression- tai vihantunne olisi rationaalisista syistä aiheutuvaa, tunne syntyisi vasta järjellisen ja kriittisen pohdinnan seurauksena, jotka vaativat aikaa. Elämillä ei ole kykyä järjelliseen ja kriittiseen pohdintaan, joka edellyttää käsitteitä, mutta monet eläimet reagoivat aggressiivisesti havaittuun tai tulkittuun uhkaan.

Sen vastustaminen tai arvosteleminen, että joku ihminen tai ihmisryhmä vaatisi jossain tilanteessa kohtuuttomasti, niin ettei olisi kenenkään mahdollista täyttää vaatimuksia (ja lisäksi ihminen tai ihmisryhmä rankaisisi, kun kohtuuttomia vaatimuksia ei täytettäisi), olisi rationaalista vastustamista tai arvostelemista, ei irrationaalista. Mutta jos siihen vastustamiseen tai arvostelemiseen liittyisi myös vihantunnetta, niin se ei olisi välttämättä lainkaan seurausta mistään rationaalisesta perusteesta tai olisi tuettavissa rationaalisella perusteella.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: sandia - 24.11.20 - klo:15:51
Lainasin crystalvoicen ensimmäisen kappaleen:
Lainaus
johtuuko viha jostain synnynnäisestä vastustushalusta, joka liittyy auktoriteetteihin? En ajattele ja pidä uskottavana ajatusta, että vastustushalu johtuisi siitä. Moni kristinuskon ulkopuolella elävä ja uskonnotonkin ihminen on monesti ilman vastustushalua jonkin auktoriteetin alamainen.

Tosin tuossa lauseessasi muutit vastustushalun kohteen Jumalasta ihmiseen.
Itse uskon Raamatun pohjalta että jokaisessa ihmisessä asuu "vastustushalu" Jumalaa kohtaan.
Se ilmenee myös siten, että ihminen kieltää olevansa tietoinen että Jumala on.

Egyptin kuningas 2. Mooseksen kirjassa on tästä hyvä esimerkki. Ensin hänen reaktionsa on että kuka tää Jumala on, jota hänen muka pitäisi kuunnella. Kun sitten Jumala näytti voimansa hänen vastustushalunsa selittely muuttui enemmän selvän kapinoinnin puolelle.

Eli jos ihminen näkee jollain tapaa suoranaisesti hyötyvänsä "jonkin auktoriteetin" säännöstä, niin tietty on helppo olla ilman vastustushalua. Eli siinä on siis sellainen utilitaristinen ote.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 24.11.20 - klo:16:11
Olen sitä mieltä, että esim. luterilainen uskova, joka sanoo vastustavansa tai vihaavansa Jumalaa, ei todellisuudessa vastusta hengellistä auktoriteettia sinänsä, koska hän uskoo tiettyihin opinkappaleisiin kuten oppiin perisynnistä, sovituksesta, uskosta ja niin edespäin (ja tietenkin itse Jumalan olemassaoloon), jotka hän uskoo tulevan hengelliseltä auktoriteetilta.

Kristillisiin oppeihin (kuten pelastukseen yksin armosta, uskon kautta) uskominen tai luottaminen ei ole merkki siitä, että ihminen vastustaisi hengellistä auktoriteettia tai vihaisi uskomaansa ei-inhimillistä auktoriteettia. Jos esim. luterilaisen uskovan hengelliseen tahoon kohdistuva viha olisi nimenomaan auktoriteettivihaa tai halua vastustaa auktoriteetteja, silloin hän ei pitäisi kristillisiä oppeja erityisestä ilmoituksesta, sovituksesta, Raamatun auktoriteettiasemasta jne. hengelliseltä auktoriteetilta tulevina, tai hän ei uskoisi tai luottaisi niihin oppeihin tai ajatuksiin.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: sandia - 24.11.20 - klo:16:18
Olen sitä mieltä, että esim. luterilainen uskova, joka sanoo vastustavansa tai vihaavansa Jumalaa, ei todellisuudessa vastusta hengellistä auktoriteettia sinänsä, koska hän uskoo tiettyihin opinkappaleisiin kuten oppiin perisynnistä, sovituksesta, uskosta ja niin edespäin (ja tietenkin itse Jumalan olemassaoloon), jotka hän uskoo tulevan hengelliseltä auktoriteetilta.

Kristillisiin oppeihin (kuten pelastukseen yksin armosta, uskon kautta) uskominen tai luottaminen ei ole merkki siitä, että ihminen vastustaisi hengellistä auktoriteettia tai vihaisi uskomaansa ei-inhimillistä auktoriteettia. Jos esim. luterilaisen uskovan hengelliseen tahoon kohdistuva viha olisi nimenomaan auktoriteettivihaa tai halua vastustaa auktoriteetteja, silloin hän ei pitäisi kristillisiä oppeja erityisestä ilmoituksesta, sovituksesta, Raamatun auktoriteettiasemasta jne. hengelliseltä auktoriteetilta tulevina, tai hän ei uskoisi tai luottaisi niihin oppeihin tai ajatuksiin.

En ole samaa mieltä. Ihminen ei ole noin looginen ja johdonmukainen kuin miten tuossa asian ilmaiset.

Yllätys, yllätys, ihminen voi täysin palkein uskoa siihen että on täysin hyväksynyt Raamatun totuudet ja luonnehtii itsensä toisten ja omissakin silmissä raamatulliseksi uskovaksi.
Silti jos ihmisen käyttäytymistä seurattaisiin johonmukaisesti, olisi erittäin todennäköistä, että tällä ihmisellä on käyttäytymis- ja suhtautumistapoja, jotka ovat ristiriidassa Raamatun opetuksen kanssa.
Uskon, että jos ihminen vaivautuisi olemaan itselleen rehellinen, hän joutuisi toteamaan tämän.

Mutta ihminen ei yleensä ole noin rehellinen pohjaan asti.

Jeesushan totesi mm. fariseuksissa juuri tämän piirteen.
Samoin Paavali puhuu tästä myös puhuessaan uskoville.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 24.11.20 - klo:16:46
Olen sitä mieltä, että esim. luterilainen uskova, joka sanoo vastustavansa tai vihaavansa Jumalaa, ei todellisuudessa vastusta hengellistä auktoriteettia sinänsä, koska hän uskoo tiettyihin opinkappaleisiin kuten oppiin perisynnistä, sovituksesta, uskosta ja niin edespäin (ja tietenkin itse Jumalan olemassaoloon), jotka hän uskoo tulevan hengelliseltä auktoriteetilta.

Kristillisiin oppeihin (kuten pelastukseen yksin armosta, uskon kautta) uskominen tai luottaminen ei ole merkki siitä, että ihminen vastustaisi hengellistä auktoriteettia tai vihaisi uskomaansa ei-inhimillistä auktoriteettia. Jos esim. luterilaisen uskovan hengelliseen tahoon kohdistuva viha olisi nimenomaan auktoriteettivihaa tai halua vastustaa auktoriteetteja, silloin hän ei pitäisi kristillisiä oppeja erityisestä ilmoituksesta, sovituksesta, Raamatun auktoriteettiasemasta jne. hengelliseltä auktoriteetilta tulevina, tai hän ei uskoisi tai luottaisi niihin oppeihin tai ajatuksiin.

En ole samaa mieltä. Ihminen ei ole noin looginen ja johdonmukainen kuin miten tuossa asian ilmaiset.



Kun luterilaisen uskovan uskoon kuuluu sen omaksuminen, mitä kirkko opettaa ihmisluonnosta, sen omaksuminen, mitä se opettaa ihmisen vihasta Jumalaa kohtaan, sen omaksuminen, mitä kirkko opettaa pelastumisesta yksin armosta, uskon kautta, jne., silloin hän kokiessaan vihaa tai vastustusta Jumalaansa kohtaan on toteuttamassa sitä, minkä hän on omaksunut älyllisesti tai opillisesti ulkopuoleltaan (= ei ole ristiriidassa käyttäytymisessään sen opin kanssa, minkä on omaksunut auktoriteetilta), samoin kuin hän toteuttaa sitä, minkä hän on omaksunut älyllisesti tai opillisesti ulkopuoleltaan, kun hän suuttumuksensa lepyttyä luottaa Jumalaan, joka on armollinen sille, joka Häntä vihaa (= ei ole ristiriidassa auktoriteetilta omaksutun opin kanssa). Hän ei ole sekuntiakaan sen ulkopuolella, minkä hän on omaksunut älyllisesti tai opillisesti ulkopuoleltaan auktoriteetin taholta. Hän on siis nähdäkseni täysin johdonmukaisesti auktoriteetiltaan omaksuttujen käsitysten alainen. Hän ei siis vastusta tietyssä mielessä auktoriteettia lainkaan.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 24.11.20 - klo:19:01
Missä määrin aggressio tai viha tai halu tehdä jotain tuskaisaa toiselle on käsitteellisestä ajattelusta riippuvainen tai riippumaton?

Moni eläin suhtautuu aggressiivisesti havaitsemaansa tai tulkitsemaansa uhkaan. Jälkimmäisellä tarkoitan sitä, että uhkaa ei välttämättä todellisuudessa ole lainkaan, mutta eläin kokee kuin se olisi olemassa ja reagoi siksi aggressiivisesti. Ihminen voi myös tulla salamannopeasti aggressiiviseksi, vaikka mitään rationaalista syytä suuttua ei olisi, tai ihminen voi tulla aggressiiviseksi johtuen väärästä tulkinnasta. Esim. ihminen tulkitsee jonkun olevan vihamielinen häntä kohtaan, vaikka todellisuudessa toinen ei ole vihamielinen häntä kohtaan. Vaikka toinen ihminen loukkaisi tietoisesti toista, ja kyse ei olisi siksi väärintulkinnasta, kun loukattu kiehahtaa esim. kapakan pöydässä, sen seurauksena ei ole mielestäni mitään rationaalista syytä loukata takaisin tai kostaa.

Kun joku ihminen tai tietty ihmisryhmä haluaa tuhota jonkun ihmisen tai ihmisryhmän, kohteen eliminoiminen edellyttää järjellistä, käsitteisiin pohjautuvaa ajattelua. Tällaista tapahtuu sodan aikana ja esim. psykopaattien toimesta sotatilan ulkopuolella. Suunnitelmalliseen, ajattelua ja aikaa vievään kohteen eliminoimiseen ei tarvitse liittyä aggressiivista kiehumista niin kuin salamannopeasti syntyvässä aggressiossa esim. kapakassa, kun saa osakseen jonkun taholta epämiellyttävät sanat. Sodassa kohteen eliminoiminen voi olla paljolti negatiivisista tunteista vapaata, mutta ajattelusta ja suunnitelmallisuudesta se ei ole vapaata. Todella toisten suhteen tuhoisa käyttäytyminen edellyttää aikaa ja ajattelua, mutta äkillinen aggressiivinen "kiehahtaminen" edellyttää yhtä vähän aikaa ja ajattelua kuin monen eläimen kohdalla, kun eläin havaitsee uhan.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: sandia - 24.11.20 - klo:19:16
Olen sitä mieltä, että esim. luterilainen uskova, joka sanoo vastustavansa tai vihaavansa Jumalaa, ei todellisuudessa vastusta hengellistä auktoriteettia sinänsä, koska hän uskoo tiettyihin opinkappaleisiin kuten oppiin perisynnistä, sovituksesta, uskosta ja niin edespäin (ja tietenkin itse Jumalan olemassaoloon), jotka hän uskoo tulevan hengelliseltä auktoriteetilta.

Kristillisiin oppeihin (kuten pelastukseen yksin armosta, uskon kautta) uskominen tai luottaminen ei ole merkki siitä, että ihminen vastustaisi hengellistä auktoriteettia tai vihaisi uskomaansa ei-inhimillistä auktoriteettia. Jos esim. luterilaisen uskovan hengelliseen tahoon kohdistuva viha olisi nimenomaan auktoriteettivihaa tai halua vastustaa auktoriteetteja, silloin hän ei pitäisi kristillisiä oppeja erityisestä ilmoituksesta, sovituksesta, Raamatun auktoriteettiasemasta jne. hengelliseltä auktoriteetilta tulevina, tai hän ei uskoisi tai luottaisi niihin oppeihin tai ajatuksiin.

En ole samaa mieltä. Ihminen ei ole noin looginen ja johdonmukainen kuin miten tuossa asian ilmaiset.



Kun luterilaisen uskovan uskoon kuuluu sen omaksuminen, mitä kirkko opettaa ihmisluonnosta, sen omaksuminen, mitä se opettaa ihmisen vihasta Jumalaa kohtaan, sen omaksuminen, mitä kirkko opettaa pelastumisesta yksin armosta, uskon kautta, jne., silloin hän kokiessaan vihaa tai vastustusta Jumalaansa kohtaan on toteuttamassa sitä, minkä hän on omaksunut älyllisesti tai opillisesti ulkopuoleltaan (= ei ole ristiriidassa käyttäytymisessään sen opin kanssa, minkä on omaksunut auktoriteetilta), samoin kuin hän toteuttaa sitä, minkä hän on omaksunut älyllisesti tai opillisesti ulkopuoleltaan, kun hän suuttumuksensa lepyttyä luottaa Jumalaan, joka on armollinen sille, joka Häntä vihaa (= ei ole ristiriidassa auktoriteetilta omaksutun opin kanssa). Hän ei ole sekuntiakaan sen ulkopuolella, minkä hän on omaksunut älyllisesti tai opillisesti ulkopuoleltaan auktoriteetin taholta. Hän on siis nähdäkseni täysin johdonmukaisesti auktoriteetiltaan omaksuttujen käsitysten alainen. Hän ei siis vastusta tietyssä mielessä auktoriteettia lainkaan.

Niin. Tuskin kukaan valitsee omaksua "luterilaista opetusta" jos samalla on sitä vastaan.

Tästä erillään on sitten, mikä on ihmisen todellinen kuva Jumalasta. A.W. Tozer kirjoittaa siitä hyvin kirjan The Knowledge of the Holy ensimmäisessä luvussa, ihan luvun alusta alkaen.
Kirja on todennäköisesti suomeksikin saatavilla. Luin sen 19 vuotiaana jolloin se oli vain englanniksi. Mutta opettelin kieltä siitä samaan aikaan.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 25.11.20 - klo:15:35
Viha ja rakkaus eivät ole jyrkästi toisistaan erotettavia, niin että vihan ja rakkauden kohteet olisivat vain vihan tai rakkauden kohteita.

Ihmissuhteissa rakkaus tai positiivisen kiintymyksen tunne voi vaihtua jostain ulkoisesti havaittavissa olevasta syystä silmänräpäyksessä vihantunteeksi. Vasta sitten kyseisenlainen vihantunne kokonaan katoaa, kun ikään kuin sen pohjalla ollut rakkaus tai tietynlainen kiintymys katoaa. Siihen menee monesti paljon aikaa. Tällöin entinen kiintymyksen kohde ja mustasukkaisuuden tunteita kiehuttavasti aiheuttanut on mahdollisesti jo uudessa parisuhteessa, mutta entisen parisuhteen toinen osapuoli pystyy suhtautumaan kyseiseen ihmiseen melko neutraalisti.

Se seikka, että monet ovat valitettavasti jopa tappaneet mustasukkaisina rakastettunsa, osoittaa mielestäni selvästi, että oksitosiini, joka liittyy kiintymykseen ja rakkaussuhteisiin, vahvistaa vihantunnetta. Varmaan tämä pätee jumalasuhteeseenkin, sillä moni uskova on kiehunut joskus vihantunnetta Jumalaa kohtaan; samaa Jumalaa kohtaan, johon yhteydessä ollessa on saanut kokea emotionaalisesti positiivista kiintymystä.

Voiko ihminen mielestani sanoa :"ei se ollut mina se oli mun neurokemikaalit"?

Ihminen ei ole neurokemikaalisten impulssien sätkynukke. Kun jotain ulkoista tapahtuu, esim. joku ihminen kiusaa, ärsytys tai vastaava tunne syntyy, mutta ihmisen ei tarvitse toimia tietyllä yhdellä tavalla tilanteessa.

Asiasta hieman toiseen. Luin yhden Olavi Peltolan kirjoituksen viha-aiheesta. Siitä lainaus tässä alla siltä varalta, jos syntyisi keskustelua, kun näkökulma Peltolalla nimenomaan kristillinen.

Lainaus
"...Uskovan vihan kohtaaminen

Yksikään ihminen ei ole vapaa vihasta, koska perisynti on turmellut jokaisen. Moni pystyy kuitenkin kätkemään vihansa. Monen on myös vaikea, jopa mahdotonta tiedostaa sisimpänsä pohjalla asuvaa, piileskelevää vihaansa. Olemme oppineet, että viha on aina väärin eikä ihminen saa koskaan vihata toista ihmistä ja rakastaa nimenomaan vihamielisesti meihin suhtautuvia. "Joka vihaa veljeänsä on murhaaja" (1 Joh 3:15). Koska viha ei saa kuulua uskovan elämään, ei sitä siis voi myöskään olla uskovassa. Siksi emme millään voi myöntää, että sydämessämme kaikesta huolimatta asuu voimakas vihantunne ja että se saattaa kohdistua jopa kaikkein läheisempiinkin työtovereihin ja omaisiin. Uskoontulon seurauksena ei sentään aito ihmisyys ole kadonnut meistä!

Olen löytänyt pastori-terapeutti Sakari Kähköseltä eräitä mielestäni hyödyllisiä ajatuksia vihan olemuksesta uskovassa. Hänen mukaansa kaiken ihmisen hoidon yksi heikoimmista kohdista on "vihaan liittyvien ongelmien ratkaisu tai ratkaisemattomuus niin, että ihminen vapautuisi vihan tuhoavasta otteesta sen luovaan käyttöön. Rakkauden yksipuolinen julistus luultavasti muuntuu ihmisen mielissä usein vaatimukseksi, että toisten on rakastettava minua, mutta se ei ehkä pysty tekemään ihmistä kyvykkääksi rakastamaan toista."

Uskovan sisimmässä asuvan vihan taustalla saattaa olla kasvattajien vuosia jatkunut sopimaton käytös lasta kohtaan. Se on katkeroittanut sisimmän. Olemukseen jääneen purkautumattoman vihan vaikutuksesta aikuinen kärsii ja usein panee myös lähellään olevat ihmiset kärsimään. Alitajuiseksi muuntuva viha tekee ihmisen kyvyttömämmäksi rakastamaan. Ihminen ajautuu vihan, aggressioiden ja syyllisyyden noidankehään ellei tiellä olevaa vihanmöykkyä saada valoon ja edes osittain hoidetuksi pois. Hoito tarkoittaa sellaisia tukitoimia, joiden avulla ahdistunut ihminen oppii luopumaan ja unohtamaan sen, mikä on takanapäin ja rientämään kohti edessä olevaa (Fil 3:12-14).

Monien kristittyjen mielestä vihan pitäisi poistua uskoon tulleesta. Silloinhan myös anteeksiantamus kasvattajia kohtaan tulee mahdolliseksi. Valitettavasti näin ei aina tapahdu, vaan ihmisestä tulee uskon myötä monikerroksinen. Päällimmäinen kerros muodostuu kiltteydestä, hyvyydestä "rakkaudesta" jne. Ulospäin näyttää tämä kerros hallitsevalta. Se on usein kovin ohut ja voimaton kestämään elämän paineissa.

Toisen kerroksen muodostavat salatut tunteet ja mielikuvat, vihan ja koston fantasiat, uhittelu, uhma, passiivinen vahingoittaminen ja vastustuksen halu, viha itseään kohtaan jne. Tähän kerrokseen majoittuu monien uskovien katkera vihamielisyys Jumalaa kohtaan, jota he tuskin uskaltavat itselleenkään tunnustaa. Tämä kerros vaikuttaa niin, ettei ihminen tunne olevansa elävä, hyvinvoiva. Jumala- ja ihmissuhteita leimaa kuolleisuus, muodollisuus, aitouden ja rakkauden puute, sairas itsensä epäileminen jne...."

https://rovasti.fi/node/389 (Viha ja rakkaus uskovien kesken)

Tykkään tuosta Olavi Peltolan tekstistä. En ole koskaan ennen lukenut asiasta selvää tekstiä, enkä ole tainnut kuullut tuolla tavalla puhuttavankaan. Mutta itse olen tehnyt samoja havaintoja. Lähinnä itsestä ja uskon asian olevan noin.

Raamatussa on mm. " olimme inhoittavia ja vihasimme toisiamme". Tuo on Paavalilta.
Jeesus puhuu asioista jotka saastuttavat ihmisen sisältä: Siellä on muun muassa "pahat ajatukset". Olin itse 90 luvulla tosi vaikeassa tilanteessa ja huomasin miten itsestäni lähti toista ihmistä kohtaan ainoastaan vihamielisiä ajatuksia ja olin niiden vanki.

Eikä niihin pahoihin ajatuksiin tarvita mitään äärimmäistä tilannetta, niitä syntyy ihan arkielämässä. :-\

Mulla on yksi tilanne erään työkaverin suhteen. Itseäni harmittaa mitä näen itsestäni tulevan häntä kohtaan ja yritän tehdä niistä parannusta. Olisi helppo syyttää häntä kun koen, että jotenkin hän otti minut kohteekseen siten että ylpeilee mulle omasta "kivuudestaan ja suosiotaan". Minä en edes halua olla kiva ja suosittu, joten hän osuu ihan harhaan, mutta olen näkeväni, että jatkuvasti laittaa minua tuollaisiin tilanteisiin ja väkisinkin tulee olo kuin uitetulla koiralla. Minusta se on hyvin pikkumaista. Toivon pääseväni siihen, että en edes loukkaannu siitä, koskapa huomaan kostonhalua itsessäni. Eli siis lievästä kostonhalusta yritän tehdä parannusta. Siitä tulee inhoittava kierre.

Yleensä ihminen kyllä vapautuu asioista, jos on itselle täysin rehellinen. En kai ole ihan vielä kokonaan käynyt asiaa läpi.

Lainaus samasta Peltolan kirjoituksesta, sen loppupuolelta, jossa hän viittaa The Bible Speaks -liikkeeseen:

Lainaus
"Johtaja pyrkii luomaan voimakkaan tunnesiteen laumansa jäseniin. Mahdollisimman monen on voitava kokea, että hän on "erityissuhteessa pastoriin". Samalla luodaan ryhmässä sellaisia käyttäytymismalleja, jotka luovat vaikutelman, että täällä uskovat todella rakastavat toisiaan. Ryhmän jäsenten onkin koettava, että heidän välillään vallitsee erikoislaatuinen rakkaus, jota muilla ihmisillä ei ole."

Esim. Jehvovan todistajat myös tuovat esiin sitä, että heidän välillään vallitsee erikoislaatuinen rakkaus. Ulkopuolinen maailma vaeltaa pimeydessä, mutta niillä, jotka kuuluvat tiettyyn ihmisryhmään, on valo. Mustavalkoisesta ajattelutavasta syntyy helposti konflikteja.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 25.11.20 - klo:19:11
Olen sitä mieltä, että esim. luterilainen uskova, joka sanoo vastustavansa tai vihaavansa Jumalaa, ei todellisuudessa vastusta hengellistä auktoriteettia sinänsä, koska hän uskoo tiettyihin opinkappaleisiin kuten oppiin perisynnistä, sovituksesta, uskosta ja niin edespäin (ja tietenkin itse Jumalan olemassaoloon), jotka hän uskoo tulevan hengelliseltä auktoriteetilta.

Kristillisiin oppeihin (kuten pelastukseen yksin armosta, uskon kautta) uskominen tai luottaminen ei ole merkki siitä, että ihminen vastustaisi hengellistä auktoriteettia tai vihaisi uskomaansa ei-inhimillistä auktoriteettia. Jos esim. luterilaisen uskovan hengelliseen tahoon kohdistuva viha olisi nimenomaan auktoriteettivihaa tai halua vastustaa auktoriteetteja, silloin hän ei pitäisi kristillisiä oppeja erityisestä ilmoituksesta, sovituksesta, Raamatun auktoriteettiasemasta jne. hengelliseltä auktoriteetilta tulevina, tai hän ei uskoisi tai luottaisi niihin oppeihin tai ajatuksiin.

En ole samaa mieltä. Ihminen ei ole noin looginen ja johdonmukainen kuin miten tuossa asian ilmaiset.



Kun luterilaisen uskovan uskoon kuuluu sen omaksuminen, mitä kirkko opettaa ihmisluonnosta, sen omaksuminen, mitä se opettaa ihmisen vihasta Jumalaa kohtaan, sen omaksuminen, mitä kirkko opettaa pelastumisesta yksin armosta, uskon kautta, jne., silloin hän kokiessaan vihaa tai vastustusta Jumalaansa kohtaan on toteuttamassa sitä, minkä hän on omaksunut älyllisesti tai opillisesti ulkopuoleltaan (= ei ole ristiriidassa käyttäytymisessään sen opin kanssa, minkä on omaksunut auktoriteetilta), samoin kuin hän toteuttaa sitä, minkä hän on omaksunut älyllisesti tai opillisesti ulkopuoleltaan, kun hän suuttumuksensa lepyttyä luottaa Jumalaan, joka on armollinen sille, joka Häntä vihaa (= ei ole ristiriidassa auktoriteetilta omaksutun opin kanssa). Hän ei ole sekuntiakaan sen ulkopuolella, minkä hän on omaksunut älyllisesti tai opillisesti ulkopuoleltaan auktoriteetin taholta. Hän on siis nähdäkseni täysin johdonmukaisesti auktoriteetiltaan omaksuttujen käsitysten alainen. Hän ei siis vastusta tietyssä mielessä auktoriteettia lainkaan.

Niin. Tuskin kukaan valitsee omaksua "luterilaista opetusta" jos samalla on sitä vastaan.

Tästä erillään on sitten, mikä on ihmisen todellinen kuva Jumalasta. A.W. Tozer kirjoittaa siitä hyvin kirjan The Knowledge of the Holy ensimmäisessä luvussa, ihan luvun alusta alkaen.
Kirja on todennäköisesti suomeksikin saatavilla. Luin sen 19 vuotiaana jolloin se oli vain englanniksi. Mutta opettelin kieltä siitä samaan aikaan.

"Meidän Jumalamme on tuhkaksi polttava tuli." (Hepr. 12:29)

Jos ihminen uskoo siihen, että pyhä ja ihmisen kuin tuhkaksi polttava Jumaluus on läsnä kaikkialla, se ei ole nähdäkseni samanlaista vakuuttuneisuutta kuin melkein kenen tahansa vangin vakuuttuneisuus siitä, että on syytä pelätä, jos joutuu samaan selliin järkälemäisen, väkivahvan ja suuttumiseen siinä tapauksessa kykenevän vangin kanssa, jos väkivahvan tahtoa sellissä elämisen suhteen loukataan. Uskoisin, että myös useat kristityt vangit, joilla ei olisi yhtä paljon voimaa ja valtaa kuin vahvalla vangilla, pelkäisivät loukata vahvan vangin tahtoa, koska hän kykenisi rankaisemaan, jos esim. ruokaa ei jaettaisi hänen näkemyksen mukaan. Rikkomuksia vahvaa vankia kohtaan sattuisi vähän tai ei ollenkaan. Mutta miksi pyhä ja tuhkaksi polttava hirmuinen Jumala ei herätä samalla tavalla tai vielä suuremmassa määrin pelkoa monissa kristityissä kuin jonkin pelottavan ja valtaa omaavan ihmisen läsnäolo, sillä monet kristityt tekevät monesti sanoin, ajatuksin ja teoin syntiä kuin pyhää ja tuhkaksi polttavaa Jumaluutta ei olisi olemassakaan?
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 25.11.20 - klo:21:45
Olen sitä mieltä, että esim. luterilainen uskova, joka sanoo vastustavansa tai vihaavansa Jumalaa, ei todellisuudessa vastusta hengellistä auktoriteettia sinänsä, koska hän uskoo tiettyihin opinkappaleisiin kuten oppiin perisynnistä, sovituksesta, uskosta ja niin edespäin (ja tietenkin itse Jumalan olemassaoloon), jotka hän uskoo tulevan hengelliseltä auktoriteetilta.

Kristillisiin oppeihin (kuten pelastukseen yksin armosta, uskon kautta) uskominen tai luottaminen ei ole merkki siitä, että ihminen vastustaisi hengellistä auktoriteettia tai vihaisi uskomaansa ei-inhimillistä auktoriteettia. Jos esim. luterilaisen uskovan hengelliseen tahoon kohdistuva viha olisi nimenomaan auktoriteettivihaa tai halua vastustaa auktoriteetteja, silloin hän ei pitäisi kristillisiä oppeja erityisestä ilmoituksesta, sovituksesta, Raamatun auktoriteettiasemasta jne. hengelliseltä auktoriteetilta tulevina, tai hän ei uskoisi tai luottaisi niihin oppeihin tai ajatuksiin.

En ole samaa mieltä. Ihminen ei ole noin looginen ja johdonmukainen kuin miten tuossa asian ilmaiset.



Kun luterilaisen uskovan uskoon kuuluu sen omaksuminen, mitä kirkko opettaa ihmisluonnosta, sen omaksuminen, mitä se opettaa ihmisen vihasta Jumalaa kohtaan, sen omaksuminen, mitä kirkko opettaa pelastumisesta yksin armosta, uskon kautta, jne., silloin hän kokiessaan vihaa tai vastustusta Jumalaansa kohtaan on toteuttamassa sitä, minkä hän on omaksunut älyllisesti tai opillisesti ulkopuoleltaan (= ei ole ristiriidassa käyttäytymisessään sen opin kanssa, minkä on omaksunut auktoriteetilta), samoin kuin hän toteuttaa sitä, minkä hän on omaksunut älyllisesti tai opillisesti ulkopuoleltaan, kun hän suuttumuksensa lepyttyä luottaa Jumalaan, joka on armollinen sille, joka Häntä vihaa (= ei ole ristiriidassa auktoriteetilta omaksutun opin kanssa). Hän ei ole sekuntiakaan sen ulkopuolella, minkä hän on omaksunut älyllisesti tai opillisesti ulkopuoleltaan auktoriteetin taholta. Hän on siis nähdäkseni täysin johdonmukaisesti auktoriteetiltaan omaksuttujen käsitysten alainen. Hän ei siis vastusta tietyssä mielessä auktoriteettia lainkaan.

Niin. Tuskin kukaan valitsee omaksua "luterilaista opetusta" jos samalla on sitä vastaan.

Tästä erillään on sitten, mikä on ihmisen todellinen kuva Jumalasta. A.W. Tozer kirjoittaa siitä hyvin kirjan The Knowledge of the Holy ensimmäisessä luvussa, ihan luvun alusta alkaen.
Kirja on todennäköisesti suomeksikin saatavilla. Luin sen 19 vuotiaana jolloin se oli vain englanniksi. Mutta opettelin kieltä siitä samaan aikaan.

"Meidän Jumalamme on tuhkaksi polttava tuli." (Hepr. 12:29)

Jos ihminen uskoo siihen, että pyhä ja ihmisen kuin tuhkaksi polttava Jumaluus on läsnä kaikkialla, se ei ole nähdäkseni samanlaista vakuuttuneisuutta kuin melkein kenen tahansa vangin vakuuttuneisuus siitä, että on syytä pelätä, jos joutuu samaan selliin järkälemäisen, väkivahvan ja suuttumiseen siinä tapauksessa kykenevän vangin kanssa, jos väkivahvan tahtoa sellissä elämisen suhteen loukataan. Uskoisin, että myös useat kristityt vangit, joilla ei olisi yhtä paljon voimaa ja valtaa kuin vahvalla vangilla, pelkäisivät loukata vahvan vangin tahtoa, koska hän kykenisi rankaisemaan, jos esim. ruokaa ei jaettaisi hänen näkemyksen mukaan. Rikkomuksia vahvaa vankia kohtaan sattuisi vähän tai ei ollenkaan. Mutta miksi pyhä ja tuhkaksi polttava hirmuinen Jumala ei herätä samalla tavalla tai vielä suuremmassa määrin pelkoa monissa kristityissä kuin jonkin pelottavan ja valtaa omaavan ihmisen läsnäolo, sillä monet kristityt tekevät monesti sanoin, ajatuksin ja teoin syntiä kuin pyhää ja tuhkaksi polttavaa Jumaluutta ei olisi olemassakaan?

Job sanoo: "Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?" (7:19) Onko tämä mielestänne esimerkki pyhän läsnäolon kokemisesta? Toisessa Mooseksen kirjassa annetaan ymmärtää, ettei pyhää voi edes kohdata niin, että jäisi eloon (33:20).

Samaistuuko kristityn kokemus pyhän Jumalan kohtaamisesta kokonaan sen kanssa, että kristitty kohtaa lain Jumalan tai on kuin lain alla? Vai onko kyseessä eri asia, vaikka lain alla ahdistuminen tai kauhistuminen on samalla myös pyhän Jumalan edessä kauhistumista?
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: sandia - 25.11.20 - klo:22:13
Ei ole. Tuo on osa Jobin tuskan ilmaisua tilanteessa missä hän on, eika ymmärrä miksi siihen joutui.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: sandia - 25.11.20 - klo:22:15
Viha ja rakkaus eivät ole jyrkästi toisistaan erotettavia, niin että vihan ja rakkauden kohteet olisivat vain vihan tai rakkauden kohteita.

Ihmissuhteissa rakkaus tai positiivisen kiintymyksen tunne voi vaihtua jostain ulkoisesti havaittavissa olevasta syystä silmänräpäyksessä vihantunteeksi. Vasta sitten kyseisenlainen vihantunne kokonaan katoaa, kun ikään kuin sen pohjalla ollut rakkaus tai tietynlainen kiintymys katoaa. Siihen menee monesti paljon aikaa. Tällöin entinen kiintymyksen kohde ja mustasukkaisuuden tunteita kiehuttavasti aiheuttanut on mahdollisesti jo uudessa parisuhteessa, mutta entisen parisuhteen toinen osapuoli pystyy suhtautumaan kyseiseen ihmiseen melko neutraalisti.

Se seikka, että monet ovat valitettavasti jopa tappaneet mustasukkaisina rakastettunsa, osoittaa mielestäni selvästi, että oksitosiini, joka liittyy kiintymykseen ja rakkaussuhteisiin, vahvistaa vihantunnetta. Varmaan tämä pätee jumalasuhteeseenkin, sillä moni uskova on kiehunut joskus vihantunnetta Jumalaa kohtaan; samaa Jumalaa kohtaan, johon yhteydessä ollessa on saanut kokea emotionaalisesti positiivista kiintymystä.

Voiko ihminen mielestani sanoa :"ei se ollut mina se oli mun neurokemikaalit"?

Ihminen ei ole neurokemikaalisten impulssien sätkynukke. Kun jotain ulkoista tapahtuu, esim. joku ihminen kiusaa, ärsytys tai vastaava tunne syntyy, mutta ihmisen ei tarvitse toimia tietyllä yhdellä tavalla tilanteessa.

Asiasta hieman toiseen. Luin yhden Olavi Peltolan kirjoituksen viha-aiheesta. Siitä lainaus tässä alla siltä varalta, jos syntyisi keskustelua, kun näkökulma Peltolalla nimenomaan kristillinen.

Lainaus
"...Uskovan vihan kohtaaminen

Yksikään ihminen ei ole vapaa vihasta, koska perisynti on turmellut jokaisen. Moni pystyy kuitenkin kätkemään vihansa. Monen on myös vaikea, jopa mahdotonta tiedostaa sisimpänsä pohjalla asuvaa, piileskelevää vihaansa. Olemme oppineet, että viha on aina väärin eikä ihminen saa koskaan vihata toista ihmistä ja rakastaa nimenomaan vihamielisesti meihin suhtautuvia. "Joka vihaa veljeänsä on murhaaja" (1 Joh 3:15). Koska viha ei saa kuulua uskovan elämään, ei sitä siis voi myöskään olla uskovassa. Siksi emme millään voi myöntää, että sydämessämme kaikesta huolimatta asuu voimakas vihantunne ja että se saattaa kohdistua jopa kaikkein läheisempiinkin työtovereihin ja omaisiin. Uskoontulon seurauksena ei sentään aito ihmisyys ole kadonnut meistä!

Olen löytänyt pastori-terapeutti Sakari Kähköseltä eräitä mielestäni hyödyllisiä ajatuksia vihan olemuksesta uskovassa. Hänen mukaansa kaiken ihmisen hoidon yksi heikoimmista kohdista on "vihaan liittyvien ongelmien ratkaisu tai ratkaisemattomuus niin, että ihminen vapautuisi vihan tuhoavasta otteesta sen luovaan käyttöön. Rakkauden yksipuolinen julistus luultavasti muuntuu ihmisen mielissä usein vaatimukseksi, että toisten on rakastettava minua, mutta se ei ehkä pysty tekemään ihmistä kyvykkääksi rakastamaan toista."

Uskovan sisimmässä asuvan vihan taustalla saattaa olla kasvattajien vuosia jatkunut sopimaton käytös lasta kohtaan. Se on katkeroittanut sisimmän. Olemukseen jääneen purkautumattoman vihan vaikutuksesta aikuinen kärsii ja usein panee myös lähellään olevat ihmiset kärsimään. Alitajuiseksi muuntuva viha tekee ihmisen kyvyttömämmäksi rakastamaan. Ihminen ajautuu vihan, aggressioiden ja syyllisyyden noidankehään ellei tiellä olevaa vihanmöykkyä saada valoon ja edes osittain hoidetuksi pois. Hoito tarkoittaa sellaisia tukitoimia, joiden avulla ahdistunut ihminen oppii luopumaan ja unohtamaan sen, mikä on takanapäin ja rientämään kohti edessä olevaa (Fil 3:12-14).

Monien kristittyjen mielestä vihan pitäisi poistua uskoon tulleesta. Silloinhan myös anteeksiantamus kasvattajia kohtaan tulee mahdolliseksi. Valitettavasti näin ei aina tapahdu, vaan ihmisestä tulee uskon myötä monikerroksinen. Päällimmäinen kerros muodostuu kiltteydestä, hyvyydestä "rakkaudesta" jne. Ulospäin näyttää tämä kerros hallitsevalta. Se on usein kovin ohut ja voimaton kestämään elämän paineissa.

Toisen kerroksen muodostavat salatut tunteet ja mielikuvat, vihan ja koston fantasiat, uhittelu, uhma, passiivinen vahingoittaminen ja vastustuksen halu, viha itseään kohtaan jne. Tähän kerrokseen majoittuu monien uskovien katkera vihamielisyys Jumalaa kohtaan, jota he tuskin uskaltavat itselleenkään tunnustaa. Tämä kerros vaikuttaa niin, ettei ihminen tunne olevansa elävä, hyvinvoiva. Jumala- ja ihmissuhteita leimaa kuolleisuus, muodollisuus, aitouden ja rakkauden puute, sairas itsensä epäileminen jne...."

https://rovasti.fi/node/389 (Viha ja rakkaus uskovien kesken)

Tykkään tuosta Olavi Peltolan tekstistä. En ole koskaan ennen lukenut asiasta selvää tekstiä, enkä ole tainnut kuullut tuolla tavalla puhuttavankaan. Mutta itse olen tehnyt samoja havaintoja. Lähinnä itsestä ja uskon asian olevan noin.

Raamatussa on mm. " olimme inhoittavia ja vihasimme toisiamme". Tuo on Paavalilta.
Jeesus puhuu asioista jotka saastuttavat ihmisen sisältä: Siellä on muun muassa "pahat ajatukset". Olin itse 90 luvulla tosi vaikeassa tilanteessa ja huomasin miten itsestäni lähti toista ihmistä kohtaan ainoastaan vihamielisiä ajatuksia ja olin niiden vanki.

Eikä niihin pahoihin ajatuksiin tarvita mitään äärimmäistä tilannetta, niitä syntyy ihan arkielämässä. :-\

Mulla on yksi tilanne erään työkaverin suhteen. Itseäni harmittaa mitä näen itsestäni tulevan häntä kohtaan ja yritän tehdä niistä parannusta. Olisi helppo syyttää häntä kun koen, että jotenkin hän otti minut kohteekseen siten että ylpeilee mulle omasta "kivuudestaan ja suosiotaan". Minä en edes halua olla kiva ja suosittu, joten hän osuu ihan harhaan, mutta olen näkeväni, että jatkuvasti laittaa minua tuollaisiin tilanteisiin ja väkisinkin tulee olo kuin uitetulla koiralla. Minusta se on hyvin pikkumaista. Toivon pääseväni siihen, että en edes loukkaannu siitä, koskapa huomaan kostonhalua itsessäni. Eli siis lievästä kostonhalusta yritän tehdä parannusta. Siitä tulee inhoittava kierre.

Yleensä ihminen kyllä vapautuu asioista, jos on itselle täysin rehellinen. En kai ole ihan vielä kokonaan käynyt asiaa läpi.

Lainaus samasta Peltolan kirjoituksesta, sen loppupuolelta, jossa hän viittaa The Bible Speaks -liikkeeseen:

Lainaus
"Johtaja pyrkii luomaan voimakkaan tunnesiteen laumansa jäseniin. Mahdollisimman monen on voitava kokea, että hän on "erityissuhteessa pastoriin". Samalla luodaan ryhmässä sellaisia käyttäytymismalleja, jotka luovat vaikutelman, että täällä uskovat todella rakastavat toisiaan. Ryhmän jäsenten onkin koettava, että heidän välillään vallitsee erikoislaatuinen rakkaus, jota muilla ihmisillä ei ole."

Esim. Jehvovan todistajat myös tuovat esiin sitä, että heidän välillään vallitsee erikoislaatuinen rakkaus. Ulkopuolinen maailma vaeltaa pimeydessä, mutta niillä, jotka kuuluvat tiettyyn ihmisryhmään, on valo. Mustavalkoisesta ajattelutavasta syntyy helposti konflikteja.

En ymämärrä mitä vastauksellasi oli tekemistä edellisen viestini kanssa.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 25.11.20 - klo:22:34
Viha ja rakkaus eivät ole jyrkästi toisistaan erotettavia, niin että vihan ja rakkauden kohteet olisivat vain vihan tai rakkauden kohteita.

Ihmissuhteissa rakkaus tai positiivisen kiintymyksen tunne voi vaihtua jostain ulkoisesti havaittavissa olevasta syystä silmänräpäyksessä vihantunteeksi. Vasta sitten kyseisenlainen vihantunne kokonaan katoaa, kun ikään kuin sen pohjalla ollut rakkaus tai tietynlainen kiintymys katoaa. Siihen menee monesti paljon aikaa. Tällöin entinen kiintymyksen kohde ja mustasukkaisuuden tunteita kiehuttavasti aiheuttanut on mahdollisesti jo uudessa parisuhteessa, mutta entisen parisuhteen toinen osapuoli pystyy suhtautumaan kyseiseen ihmiseen melko neutraalisti.

Se seikka, että monet ovat valitettavasti jopa tappaneet mustasukkaisina rakastettunsa, osoittaa mielestäni selvästi, että oksitosiini, joka liittyy kiintymykseen ja rakkaussuhteisiin, vahvistaa vihantunnetta. Varmaan tämä pätee jumalasuhteeseenkin, sillä moni uskova on kiehunut joskus vihantunnetta Jumalaa kohtaan; samaa Jumalaa kohtaan, johon yhteydessä ollessa on saanut kokea emotionaalisesti positiivista kiintymystä.

Voiko ihminen mielestani sanoa :"ei se ollut mina se oli mun neurokemikaalit"?

Ihminen ei ole neurokemikaalisten impulssien sätkynukke. Kun jotain ulkoista tapahtuu, esim. joku ihminen kiusaa, ärsytys tai vastaava tunne syntyy, mutta ihmisen ei tarvitse toimia tietyllä yhdellä tavalla tilanteessa.

Asiasta hieman toiseen. Luin yhden Olavi Peltolan kirjoituksen viha-aiheesta. Siitä lainaus tässä alla siltä varalta, jos syntyisi keskustelua, kun näkökulma Peltolalla nimenomaan kristillinen.

Lainaus
"...Uskovan vihan kohtaaminen

Yksikään ihminen ei ole vapaa vihasta, koska perisynti on turmellut jokaisen. Moni pystyy kuitenkin kätkemään vihansa. Monen on myös vaikea, jopa mahdotonta tiedostaa sisimpänsä pohjalla asuvaa, piileskelevää vihaansa. Olemme oppineet, että viha on aina väärin eikä ihminen saa koskaan vihata toista ihmistä ja rakastaa nimenomaan vihamielisesti meihin suhtautuvia. "Joka vihaa veljeänsä on murhaaja" (1 Joh 3:15). Koska viha ei saa kuulua uskovan elämään, ei sitä siis voi myöskään olla uskovassa. Siksi emme millään voi myöntää, että sydämessämme kaikesta huolimatta asuu voimakas vihantunne ja että se saattaa kohdistua jopa kaikkein läheisempiinkin työtovereihin ja omaisiin. Uskoontulon seurauksena ei sentään aito ihmisyys ole kadonnut meistä!

Olen löytänyt pastori-terapeutti Sakari Kähköseltä eräitä mielestäni hyödyllisiä ajatuksia vihan olemuksesta uskovassa. Hänen mukaansa kaiken ihmisen hoidon yksi heikoimmista kohdista on "vihaan liittyvien ongelmien ratkaisu tai ratkaisemattomuus niin, että ihminen vapautuisi vihan tuhoavasta otteesta sen luovaan käyttöön. Rakkauden yksipuolinen julistus luultavasti muuntuu ihmisen mielissä usein vaatimukseksi, että toisten on rakastettava minua, mutta se ei ehkä pysty tekemään ihmistä kyvykkääksi rakastamaan toista."

Uskovan sisimmässä asuvan vihan taustalla saattaa olla kasvattajien vuosia jatkunut sopimaton käytös lasta kohtaan. Se on katkeroittanut sisimmän. Olemukseen jääneen purkautumattoman vihan vaikutuksesta aikuinen kärsii ja usein panee myös lähellään olevat ihmiset kärsimään. Alitajuiseksi muuntuva viha tekee ihmisen kyvyttömämmäksi rakastamaan. Ihminen ajautuu vihan, aggressioiden ja syyllisyyden noidankehään ellei tiellä olevaa vihanmöykkyä saada valoon ja edes osittain hoidetuksi pois. Hoito tarkoittaa sellaisia tukitoimia, joiden avulla ahdistunut ihminen oppii luopumaan ja unohtamaan sen, mikä on takanapäin ja rientämään kohti edessä olevaa (Fil 3:12-14).

Monien kristittyjen mielestä vihan pitäisi poistua uskoon tulleesta. Silloinhan myös anteeksiantamus kasvattajia kohtaan tulee mahdolliseksi. Valitettavasti näin ei aina tapahdu, vaan ihmisestä tulee uskon myötä monikerroksinen. Päällimmäinen kerros muodostuu kiltteydestä, hyvyydestä "rakkaudesta" jne. Ulospäin näyttää tämä kerros hallitsevalta. Se on usein kovin ohut ja voimaton kestämään elämän paineissa.

Toisen kerroksen muodostavat salatut tunteet ja mielikuvat, vihan ja koston fantasiat, uhittelu, uhma, passiivinen vahingoittaminen ja vastustuksen halu, viha itseään kohtaan jne. Tähän kerrokseen majoittuu monien uskovien katkera vihamielisyys Jumalaa kohtaan, jota he tuskin uskaltavat itselleenkään tunnustaa. Tämä kerros vaikuttaa niin, ettei ihminen tunne olevansa elävä, hyvinvoiva. Jumala- ja ihmissuhteita leimaa kuolleisuus, muodollisuus, aitouden ja rakkauden puute, sairas itsensä epäileminen jne...."

https://rovasti.fi/node/389 (Viha ja rakkaus uskovien kesken)

Tykkään tuosta Olavi Peltolan tekstistä. En ole koskaan ennen lukenut asiasta selvää tekstiä, enkä ole tainnut kuullut tuolla tavalla puhuttavankaan. Mutta itse olen tehnyt samoja havaintoja. Lähinnä itsestä ja uskon asian olevan noin.

Raamatussa on mm. " olimme inhoittavia ja vihasimme toisiamme". Tuo on Paavalilta.
Jeesus puhuu asioista jotka saastuttavat ihmisen sisältä: Siellä on muun muassa "pahat ajatukset". Olin itse 90 luvulla tosi vaikeassa tilanteessa ja huomasin miten itsestäni lähti toista ihmistä kohtaan ainoastaan vihamielisiä ajatuksia ja olin niiden vanki.

Eikä niihin pahoihin ajatuksiin tarvita mitään äärimmäistä tilannetta, niitä syntyy ihan arkielämässä. :-\

Mulla on yksi tilanne erään työkaverin suhteen. Itseäni harmittaa mitä näen itsestäni tulevan häntä kohtaan ja yritän tehdä niistä parannusta. Olisi helppo syyttää häntä kun koen, että jotenkin hän otti minut kohteekseen siten että ylpeilee mulle omasta "kivuudestaan ja suosiotaan". Minä en edes halua olla kiva ja suosittu, joten hän osuu ihan harhaan, mutta olen näkeväni, että jatkuvasti laittaa minua tuollaisiin tilanteisiin ja väkisinkin tulee olo kuin uitetulla koiralla. Minusta se on hyvin pikkumaista. Toivon pääseväni siihen, että en edes loukkaannu siitä, koskapa huomaan kostonhalua itsessäni. Eli siis lievästä kostonhalusta yritän tehdä parannusta. Siitä tulee inhoittava kierre.

Yleensä ihminen kyllä vapautuu asioista, jos on itselle täysin rehellinen. En kai ole ihan vielä kokonaan käynyt asiaa läpi.

Lainaus samasta Peltolan kirjoituksesta, sen loppupuolelta, jossa hän viittaa The Bible Speaks -liikkeeseen:

Lainaus
"Johtaja pyrkii luomaan voimakkaan tunnesiteen laumansa jäseniin. Mahdollisimman monen on voitava kokea, että hän on "erityissuhteessa pastoriin". Samalla luodaan ryhmässä sellaisia käyttäytymismalleja, jotka luovat vaikutelman, että täällä uskovat todella rakastavat toisiaan. Ryhmän jäsenten onkin koettava, että heidän välillään vallitsee erikoislaatuinen rakkaus, jota muilla ihmisillä ei ole."

Esim. Jehvovan todistajat myös tuovat esiin sitä, että heidän välillään vallitsee erikoislaatuinen rakkaus. Ulkopuolinen maailma vaeltaa pimeydessä, mutta niillä, jotka kuuluvat tiettyyn ihmisryhmään, on valo. Mustavalkoisesta ajattelutavasta syntyy helposti konflikteja.

En ymämärrä mitä vastauksellasi oli tekemistä edellisen viestini kanssa.

Ei mitään, paitsi Peltola ja hänen tekstinsä, jota myös jossain määrin käsittelet, mutta et sitä kohtaa, jonka viimeksi lainasin. Lainasin viestin siksi, koska siinä on näkyvissä linkki siihen Peltolan kirjoitukseen, jota minun ei tarvinnut sen siinä näkymisen vuoksi uudelleen laittaa näkyviin. Pahoittelen, sillä olisin voinut lainata vielä aikaisempaa viestiä, jossa näkyy linkki Peltolan tekstiin, mutta ei sinun tekstiäsi.

Jatkan edellisestä Peltolan tekstiä kommentoivasta tekstistäni. Jos ei olisi ollut lainkaan mustavalkoista ajattelua monissa eri ihmisryhmissä, joka on ilmennyt esim. siten, että joku ryhmä on ajatellut koostuvan paremmista tai hyvistä ihmisistä, joilla on ollut ryhmän mielestä oikeus tuhota muita, pahoina pidettyjä ihmisiä, niin elämä olisi ollut monessa suhteessa vähemmän väkivaltaista.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 25.11.20 - klo:22:45
Ei ole. Tuo on osa Jobin tuskan ilmaisua tilanteessa missä hän on, eika ymmärrä miksi siihen joutui.

Jotkut ovat kokeneet olevan kuin kaikkinäkevän arvioivan tai arvostelevan silmän alaisena, ja se on ollut ahdistava kokemus. Jean-Paul Sartrelle Jumala oli ainakin jossain vaiheessa kuin näkymätön näkijä. Sartren mukaan ajatus ja kokemus siitä, että Jumala näkee jatkuvasti ihmisen, on helvetillinen. Kun olen lukenut yllä näkyvän Jobin kirjan kohdan (7:19), mieleen on tullut Sartren ajatus, jonka taustalla on hänellä kenties henkilökohtainen kokemus.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: sandia - 25.11.20 - klo:23:44
Niin. Mustavalkoinen ajattelu on melko todennäköistä epärealistista ja äärimmäisiä ajatuksia ja tunteita kehittävää.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 26.11.20 - klo:00:25
Vihaan ja muihin ihmisen kielteisiin, elämää vaurioittaviin ilmiöihin ei kannata takertua ja mietiskellä niiden syitä, oikeutuksia ja
ilmenemismuotoja.
Ne ovat asioita, joihin jokainen silloin tällöin sortuu,
mutta niitä pitää käsitellä rehellisesti Jumalan edessä
ja tehdä niiden suhteen parannus.

Jos jossakin kristillisessä piirissä annettaisiin ymmärtää, ettei negatiivisia tunteitaan ja niihin liittyviä ajatuksiaan, joista ajoittain kärsii, tarvitse sen kummemmin ymmärtää, mitä tulee niihin syihin, jotka aiheuttavat tai ylläpitävät niitä; tai jos annettaisiin ymmärtää, että kaikki terapia on pahasta, niin negatiiviset tunteet ja niihin liittyvät ajatukset toistuisivat esim. stressihäiriöstä kärsivän kohdalla, vaikka niitä pyytäisikin toistuvasti anteeksi Jumalalta.

Esim. posttraumaattisesta stressihäiriöstä kärsivä, joka kokee ajoittain toistuvaa vihaa, voi päästä vapaaksi vihaan liittyvistä kärsimyksistään kognitiivisen käyttäytymisterapian avulla, paniikkihäiriöstä tai eksessiivisestä pelosta kärsivä samoin, jne. Kun stressitilat helpottuvat oikean ymmärryksen, uudenlaisen asennoitumisen tai reagoimisen välityksellä, ja hyvän ravinnon, liikunnan ja levon ansiosta, niin voimakkaat ja usein toistuvat negatiiviset ajatuksetkin väistyvät.

Jos stressillä ei olisi mitään yhteyttä negatiivisiin tai pahoihin ajatuksiin, silloin stressiä ei tarvitsisi hoitaa tai helpottaa vapautuakseen negatiivisista tai pahoista ajatuksista. Jos vain ja ainoastaan negatiivisten tai pahojen ajatusten tunnustaminen Jumaluudelle vapauttaisi stressistä ja stressiin liittyvistä negatiivisista tai pahoista ajatuksista, silloin ne, jotka tunnustavat syntinsä Jumalalle, olisivat sen avulla tehokkaasti vapaita stressistä ja stressiin liittyvistä negatiivisista tai pahoista ajatuksista.

Olen cognitive processing treatment for trauma (CPT) - koulutuksen saanut. Sain koulutuksen Texasin yliopiston lääkiksen piirissä olevasta Puolustusministeriön ja veteraani hallinnon kustantamasta systeemistä.

Tykkään siitä. Hieno nähdä miten se toimii. Vieläkin yleisempi vihan lisäksi on lopultakin itsesyyttely PTSDssä ja sen kautta tuleva häpeä. Se on jännä ilmiö.

Ihmisellä on universaali taipumus yrittää antaa traumalle luonnollinen selitys, ja sen lisäksi ihmisessä istuu tiukasti uskonnosta tai kulttuurista riippumatta ajatus, että asioille on löydettävä looginen selitys ja sitä kautta ihminen toivoo saavansa ikäänkuin uudestaan otteen asioiden hallittavuudesta.

Job on tästä itse asiassa hyvä esimerkki. Hän yritti ratkaista sitä, oliko häntä kohdannut paha hänen syytään vai sitä, että Jumala ei enää pidä hänestä huolta. Siis syy oli löydettävä. Hän oli melko epätoivoissaan kuin mikään hänen keksimänsä selitysmalli ei toiminut. Eivätkä ne ystävätkään siinä kyenneet sen parempaan.

Tämä siis menee kyllä myös paljolti viha teeman ohi.

Varmaan aloituksen kauheuden kokeneet ihmiset joutuvat työstämään tuota melko paljon.

En ole asiantuntija siinä mielessä kuin sinä, mutta ajattelen, että jos kärsii itsesyytöksistä, ne ovat usein kamalampia kokemuksellisesti kuin muiden ihmisten taholta tulevat arvostelut. Silloin ei auta välttämättä edes usko armolliseen Jumalaan siinä mielessä, että itsesyytökset ovat ennen kaikkea oman mielen tuottamia syytöksiä, jotka eivät tule Jumalan "suusta", vaikka niillä syytöksillä olisikin yhtymäkohtia siihen, mitä Jumala laissaan pitää vääränä ja tuomittavana. Kamalinta on varmaan, jos itsesyytöksistä kärsivä alkaa uskoa, että Jumalakin häntä syyttää tai on hänelle leppymätön. Uskoisin, että itsesyytösten vallasta voi vapautua ajattelun, lääkinnän tai hyvän ravinnon, ihmissuhteiden ja liikunnan avulla, mutta ei pelkän ajattelun tai pelkästään muiden vaivasta vapautumiseen johtavien seikkojen nojalla.

Jos kärsii ahdistavista itsesyytöksistä, se on mielestäni kuin vihan ilmapiirissä elämistä tai siihen verrattavissa olevaa.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 26.11.20 - klo:01:15
Niin. Mustavalkoinen ajattelu on melko todennäköistä epärealistista ja äärimmäisiä ajatuksia ja tunteita kehittävää.

Laajemmasta asiayhteydestä irrotettuina seuraavat Johanneksen kirjeen jakeet voisivat johtaa myös väkivaltaan pahoja kohtaan, jos ryhmää johtaisi joku, joka haluaisi sotia.

Lainaus
1 Joh. 5:18 Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha.
19 Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan vallassa.

Siis jos ajattelisi, että kyseinen ryhmittymä ajattelisi olevan pahasta vapaa ja muiden pahan vallassa ja siksi tuhottavissa Jumalan käskystä hyvien toimesta.

Mielestäni on vastenmielistä, kun Raamattua on käytetty sodissa sotilaita sotimiseen innostamassa. 1600-luvulla Cromwellin armeijalla oli oma taskuraamattunsa, jossa sitaatteja oli paljon Vanhasta testamentista:

Lainaus
..."The Souldiers Pocket Bible had just 16 pages that contained some 150 verse quotations from the Geneva Bible, all related to war. All but four of the verses were from the Old Testament. Verses intended to inspire the morale of Cromwell's soldiers included the following from the Geneva Bible:

Deuteronomy 20:4 – For the Lord your God goeth with you, to fight for you against your enemies, and to save you.

Exodus 14:14 – The Lord shall fight for you"...

https://en.wikipedia.org/wiki/The_Souldiers_Pocket_Bible
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: sandia - 26.11.20 - klo:15:42
Tuollainen tulkinta tuosta Johanneksen kirjeen kohdasta ei ole mitenkään oikeutettua Raamatun valossa.

Niin, varmaankin kristinuskoakin voidaan käyttää väärin kuvaamallasi tavalla. Joskus on ihan rehellinen ollakseni tullut mieleen, että käyttääkö USAn puolustusvoimat sitä joissain yhteyksissä vastaavalla tavalla. Katselin erästä youtube videota ja laitoin sen tuonne musaketjuunkin. Tykkäsin siitä, jos se oli "oikea" hengellinen tilanne,mutta oliko siitä kyse, en ole aivan varma. En ole tätä ennen ääneen lausunut.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: sandia - 26.11.20 - klo:15:47
Vihaan ja muihin ihmisen kielteisiin, elämää vaurioittaviin ilmiöihin ei kannata takertua ja mietiskellä niiden syitä, oikeutuksia ja
ilmenemismuotoja.
Ne ovat asioita, joihin jokainen silloin tällöin sortuu,
mutta niitä pitää käsitellä rehellisesti Jumalan edessä
ja tehdä niiden suhteen parannus.

Jos jossakin kristillisessä piirissä annettaisiin ymmärtää, ettei negatiivisia tunteitaan ja niihin liittyviä ajatuksiaan, joista ajoittain kärsii, tarvitse sen kummemmin ymmärtää, mitä tulee niihin syihin, jotka aiheuttavat tai ylläpitävät niitä; tai jos annettaisiin ymmärtää, että kaikki terapia on pahasta, niin negatiiviset tunteet ja niihin liittyvät ajatukset toistuisivat esim. stressihäiriöstä kärsivän kohdalla, vaikka niitä pyytäisikin toistuvasti anteeksi Jumalalta.

Esim. posttraumaattisesta stressihäiriöstä kärsivä, joka kokee ajoittain toistuvaa vihaa, voi päästä vapaaksi vihaan liittyvistä kärsimyksistään kognitiivisen käyttäytymisterapian avulla, paniikkihäiriöstä tai eksessiivisestä pelosta kärsivä samoin, jne. Kun stressitilat helpottuvat oikean ymmärryksen, uudenlaisen asennoitumisen tai reagoimisen välityksellä, ja hyvän ravinnon, liikunnan ja levon ansiosta, niin voimakkaat ja usein toistuvat negatiiviset ajatuksetkin väistyvät.

Jos stressillä ei olisi mitään yhteyttä negatiivisiin tai pahoihin ajatuksiin, silloin stressiä ei tarvitsisi hoitaa tai helpottaa vapautuakseen negatiivisista tai pahoista ajatuksista. Jos vain ja ainoastaan negatiivisten tai pahojen ajatusten tunnustaminen Jumaluudelle vapauttaisi stressistä ja stressiin liittyvistä negatiivisista tai pahoista ajatuksista, silloin ne, jotka tunnustavat syntinsä Jumalalle, olisivat sen avulla tehokkaasti vapaita stressistä ja stressiin liittyvistä negatiivisista tai pahoista ajatuksista.

Olen cognitive processing treatment for trauma (CPT) - koulutuksen saanut. Sain koulutuksen Texasin yliopiston lääkiksen piirissä olevasta Puolustusministeriön ja veteraani hallinnon kustantamasta systeemistä.

Tykkään siitä. Hieno nähdä miten se toimii. Vieläkin yleisempi vihan lisäksi on lopultakin itsesyyttely PTSDssä ja sen kautta tuleva häpeä. Se on jännä ilmiö.

Ihmisellä on universaali taipumus yrittää antaa traumalle luonnollinen selitys, ja sen lisäksi ihmisessä istuu tiukasti uskonnosta tai kulttuurista riippumatta ajatus, että asioille on löydettävä looginen selitys ja sitä kautta ihminen toivoo saavansa ikäänkuin uudestaan otteen asioiden hallittavuudesta.

Job on tästä itse asiassa hyvä esimerkki. Hän yritti ratkaista sitä, oliko häntä kohdannut paha hänen syytään vai sitä, että Jumala ei enää pidä hänestä huolta. Siis syy oli löydettävä. Hän oli melko epätoivoissaan kuin mikään hänen keksimänsä selitysmalli ei toiminut. Eivätkä ne ystävätkään siinä kyenneet sen parempaan.

Tämä siis menee kyllä myös paljolti viha teeman ohi.

Varmaan aloituksen kauheuden kokeneet ihmiset joutuvat työstämään tuota melko paljon.

En ole asiantuntija siinä mielessä kuin sinä, mutta ajattelen, että jos kärsii itsesyytöksistä, ne ovat usein kamalampia kokemuksellisesti kuin muiden ihmisten taholta tulevat arvostelut. Silloin ei auta välttämättä edes usko armolliseen Jumalaan siinä mielessä, että itsesyytökset ovat ennen kaikkea oman mielen tuottamia syytöksiä, jotka eivät tule Jumalan "suusta", vaikka niillä syytöksillä olisikin yhtymäkohtia siihen, mitä Jumala laissaan pitää vääränä ja tuomittavana. Kamalinta on varmaan, jos itsesyytöksistä kärsivä alkaa uskoa, että Jumalakin häntä syyttää tai on hänelle leppymätön. Uskoisin, että itsesyytösten vallasta voi vapautua ajattelun, lääkinnän tai hyvän ravinnon, ihmissuhteiden ja liikunnan avulla, mutta ei pelkän ajattelun tai pelkästään muiden vaivasta vapautumiseen johtavien seikkojen nojalla.

Jos kärsii ahdistavista itsesyytöksistä, se on mielestäni kuin vihan ilmapiirissä elämistä tai siihen verrattavissa olevaa.

Kyllä sinä paljon olet ajatellut! Ihan tulee uteliaaksi, että kuka ja mikä olet. ;)

Niin. Itsesyytökset liittynevät häpeän tunteeseen, ja se ei ole kiva.

Itse aloin tiedostaa trauman ja häpeän yhteyttä yli 10 vuotta sitten, kun keskustelin lukioikäisen kaverin kanssa, joka oli ollut järkyttävän seksuaalisen hyväksikäytön kohteena vuosikausia. Vähän vastaava tilanne kuin se mikä näkyy näinä päivinä Suomen uutisissa.

Aloin nähdä että häpeä oli se päällimmäinen kokemus tällä kaverilla, ja sitä oli sitten aloitettava purkamaan ja olen oppinut paljon aiheesta sen jälkeen .

Sama on mm. kotiväkivallan uhrien ja raiskauksien uhrien kohdalla.

CPT kyllä hyvin tehokkaasti auttaa tuossa asiassa trauman kokeneita. Se on jännä nähdä, ja hieno nähdä kun ihminen vapautuu PTSDn ja myös masennuksen oireista ja uskaltaa alkaa elää.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 27.11.20 - klo:00:24
Luin Peltolan nettisivustolta toisenkin vihaan liittyvän rovastin kirjoituksen. Siitä lainaus:
Lainaus
"Fredrik Wislöff kuvatessaan vihaan perustuvan natsismin vaikutusta moniin saksalaisiin kirjoittaa: "Nämä ihmiset ovat kuin riivattuja. He eivät ole enää oma itsensä. Heidän luonteensa muuttui, persoonallisuus ikäänkuin jakaantui. Kuka pystyy selittämään sitä, miksi kunnialliset ihmiset ja hyvät perheenisät ovat päiviä ja vuosia kiduttaneet syyttömiä ihmisiä mitä säälimättömimmin murhanneet tuhansittain miehiä, naisia ja lapsia. Päätettyään päivätyönsä keskitysleirin vartijana he ovat menneet kotiinsa nauttimaan illan rauhasta perheensä parissa, antaneet omille lapsilleen hellän hyvän yön suukon. Sodan loputtua oikeudessa he ovat selittäneet olevansa täysin syyttömiä. He ovat nyt yhtä välinpitämättömiä kuin olisivat vain lopettaneet oman liikkeensä (Fredrik Wislöff, Antikristus)."

https://www.rovasti.fi/node/390 (Vihan kohtaaminen)

Kuuntelin jokin aika sitten psykologi James Dobsonin ja Ted Bundyn välisen keskustelun, joka tapahtui vähän ennen Bundyn teloitusta vuonna 1989.

Löytyy täältä: https://www.youtube.com/watch?v=08dpnn0cd10

(Ted Bundy FULL final interview from 23rd January 1989 + Interview with Dr. James Dobson)

Dobson sanoo yllä näkyvässä YouTube-osoitteessa kohdasta 45:05 eteenpäin, ettei natsien ollut vaikea löytää ihmisiä, jotka tekivät samankaltaisia tekoja kuin mitä Bundy teki.

Bundy oli ehkä paljon sadistisempi ja lisäksi psykopaatti toisin kuin monet kansanmurhiin osallistuneet tavalliset ihmiset, mutta on järkyttävää tiedostaa, että kaikkialla on tavallisia ihmisiä, jotka ovat kykeneviä mitä hirveimpiin tekoihin, kun tilanne yhteiskunnassa ajautuu tietynlaiseksi ja esitetään perustelut, joiden valossa tietyt ihmiset saadaan näyttämään pahoilta, epäihmisiltä tai arvottomilta ja siksi tuhottavilta. Desensitisaation tähden hirmutekoja voi tehdä useita kertoja yksi ja sama tavallinenkin ihminen, vaikka aluksi tai ensimmäisillä kerroilla tuntuisi hyvin pahalta.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: sandia - 27.11.20 - klo:08:14
Luin Peltolan nettisivustolta toisenkin vihaan liittyvän rovastin kirjoituksen. Siitä lainaus:
Lainaus
"Fredrik Wislöff kuvatessaan vihaan perustuvan natsismin vaikutusta moniin saksalaisiin kirjoittaa: "Nämä ihmiset ovat kuin riivattuja. He eivät ole enää oma itsensä. Heidän luonteensa muuttui, persoonallisuus ikäänkuin jakaantui. Kuka pystyy selittämään sitä, miksi kunnialliset ihmiset ja hyvät perheenisät ovat päiviä ja vuosia kiduttaneet syyttömiä ihmisiä mitä säälimättömimmin murhanneet tuhansittain miehiä, naisia ja lapsia. Päätettyään päivätyönsä keskitysleirin vartijana he ovat menneet kotiinsa nauttimaan illan rauhasta perheensä parissa, antaneet omille lapsilleen hellän hyvän yön suukon. Sodan loputtua oikeudessa he ovat selittäneet olevansa täysin syyttömiä. He ovat nyt yhtä välinpitämättömiä kuin olisivat vain lopettaneet oman liikkeensä (Fredrik Wislöff, Antikristus)."

https://www.rovasti.fi/node/390 (Vihan kohtaaminen)

Kuuntelin jokin aika sitten psykologi James Dobsonin ja Ted Bundyn välisen keskustelun, joka tapahtui vähän ennen Bundyn teloitusta vuonna 1989.

Löytyy täältä: https://www.youtube.com/watch?v=08dpnn0cd10

(Ted Bundy FULL final interview from 23rd January 1989 + Interview with Dr. James Dobson)

Dobson sanoo yllä näkyvässä YouTube-osoitteessa kohdasta 45:05 eteenpäin, ettei natsien ollut vaikea löytää ihmisiä, jotka tekivät samankaltaisia tekoja kuin mitä Bundy teki.

Bundy oli ehkä paljon sadistisempi ja lisäksi psykopaatti toisin kuin monet kansanmurhiin osallistuneet tavalliset ihmiset, mutta on järkyttävää tiedostaa, että kaikkialla on tavallisia ihmisiä, jotka ovat kykeneviä mitä hirveimpiin tekoihin, kun tilanne yhteiskunnassa ajautuu tietynlaiseksi ja esitetään perustelut, joiden valossa tietyt ihmiset saadaan näyttämään pahoilta, epäihmisiltä tai arvottomilta ja siksi tuhottavilta. Desensitisaation tähden hirmutekoja voi tehdä useita kertoja yksi ja sama tavallinenkin ihminen, vaikka aluksi tai ensimmäisillä kerroilla tuntuisi hyvin pahalta.

Niin, Bundy oli rikollinen ja hänen ajattelunsa oli kauttaaltaan sellaista, millä hän oikeutti tekonsa.
En voi sanoa ymmärtäväni noita Wislöfin kuvaavia ihmisiä.
Mutta tuosta rikollisuudesta tuli mieleen ne kaksi rikollista, jotka oltiin tuomittu kuolemaan Jeesuksen kanssa. Toisella omatunto toimi elämän lopussa, toisella ei, vaan hän käyttäytyi ylimielisesti Jeesusta kohtaan ristilläkin.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 27.11.20 - klo:17:01
Luin Peltolan nettisivustolta toisenkin vihaan liittyvän rovastin kirjoituksen. Siitä lainaus:
Lainaus
"Fredrik Wislöff kuvatessaan vihaan perustuvan natsismin vaikutusta moniin saksalaisiin kirjoittaa: "Nämä ihmiset ovat kuin riivattuja. He eivät ole enää oma itsensä. Heidän luonteensa muuttui, persoonallisuus ikäänkuin jakaantui. Kuka pystyy selittämään sitä, miksi kunnialliset ihmiset ja hyvät perheenisät ovat päiviä ja vuosia kiduttaneet syyttömiä ihmisiä mitä säälimättömimmin murhanneet tuhansittain miehiä, naisia ja lapsia. Päätettyään päivätyönsä keskitysleirin vartijana he ovat menneet kotiinsa nauttimaan illan rauhasta perheensä parissa, antaneet omille lapsilleen hellän hyvän yön suukon. Sodan loputtua oikeudessa he ovat selittäneet olevansa täysin syyttömiä. He ovat nyt yhtä välinpitämättömiä kuin olisivat vain lopettaneet oman liikkeensä (Fredrik Wislöff, Antikristus)."

https://www.rovasti.fi/node/390 (Vihan kohtaaminen)

Kuuntelin jokin aika sitten psykologi James Dobsonin ja Ted Bundyn välisen keskustelun, joka tapahtui vähän ennen Bundyn teloitusta vuonna 1989.

Löytyy täältä: https://www.youtube.com/watch?v=08dpnn0cd10

(Ted Bundy FULL final interview from 23rd January 1989 + Interview with Dr. James Dobson)

Dobson sanoo yllä näkyvässä YouTube-osoitteessa kohdasta 45:05 eteenpäin, ettei natsien ollut vaikea löytää ihmisiä, jotka tekivät samankaltaisia tekoja kuin mitä Bundy teki.

Bundy oli ehkä paljon sadistisempi ja lisäksi psykopaatti toisin kuin monet kansanmurhiin osallistuneet tavalliset ihmiset, mutta on järkyttävää tiedostaa, että kaikkialla on tavallisia ihmisiä, jotka ovat kykeneviä mitä hirveimpiin tekoihin, kun tilanne yhteiskunnassa ajautuu tietynlaiseksi ja esitetään perustelut, joiden valossa tietyt ihmiset saadaan näyttämään pahoilta, epäihmisiltä tai arvottomilta ja siksi tuhottavilta. Desensitisaation tähden hirmutekoja voi tehdä useita kertoja yksi ja sama tavallinenkin ihminen, vaikka aluksi tai ensimmäisillä kerroilla tuntuisi hyvin pahalta.

Niin, Bundy oli rikollinen ja hänen ajattelunsa oli kauttaaltaan sellaista, millä hän oikeutti tekonsa.
En voi sanoa ymmärtäväni noita Wislöfin kuvaavia ihmisiä.
Mutta tuosta rikollisuudesta tuli mieleen ne kaksi rikollista, jotka oltiin tuomittu kuolemaan Jeesuksen kanssa. Toisella omatunto toimi elämän lopussa, toisella ei, vaan hän käyttäytyi ylimielisesti Jeesusta kohtaan ristilläkin.

Katherine Ramsland, joka on perehtynyt sarjamurhaajiin (esim. Dennis Raderiin), vastaa alla näkyvässä podcastissa kysymykseen Raderin luterilaisesta uskonnollisuudesta. (2:25: "A lot of people think of him, they think of his involvement with the church. What is his religious affiliation at this point? You've heard of people like Berkowitz turned to Christianity. With BTK (= Dennis Rader) it's really odd, because he was already there, and he's still committing the crimes.")

Ramsland vastaa kertomalla Raderin omasta käsitteestä "kuutioiminen" ("cubing"), joka on rinnastettavissa psykologien käyttämään käsitteeseen kompartmentalisaatio. Raderin "kuutioiminen" ei merkitse dissosiatiivista identiteettihäiriötä (multiple personality disorder), vaan sitä, että "yksi ja sama" ihminen voi siirtyä eri aikoina kuution eri lohkoihin, joissa ihmisellä on eri tavat käyttäytyä, erilaiset tunteet, moraali tai moraalittomuus. Kun ihminen elää vuoroin "kuution" eri lohkoissa, niiden välillä voi olla äärimmäistä ristiriitaisuutta. Mielestäni Raderin käyttämä termi ja sen sisällys sopii hyvin selittämään myös monien natsien ristiriitaista käyttäytymistä ja siirtymistä kuin hetkessä toisenlaiseen todellisuuteen. (Vrt. Wislöff: "He eivät ole enää oma itsensä. Heidän luonteensa muuttui, persoonallisuus ikäänkuin jakaantui. Kuka pystyy selittämään sitä"...)

https://www.youtube.com/watch?v=jiZi_7MbycA

(T&V: B.T.K. with Katherine Ramsland (part 2 of 5))

Monien tavallisten ihmisten ristiriitaisen käyttäytymisen selittämiseen sopii mielestäni myös "kuutioiminen", vaikka heillä ei ole Raderin pimeän puolen kaltaista lohkoa "kuutiossaan".

Lainaan yhden kohdan Ramslandin puheesta podcastissa:

"So the cubing concept is really good, because he's able to describe his experience of always having one face of it that he's playing. So if you were asking today if he were in a particularly religious mood..you would definitely talk about religion as if it was very real to him, but if you asked him on a day when he was in a different frame of mind, that would be just not something that he's going to be thinking about, and it seems weird because most of us strive to live our lives consistently. We'd like to believe that we'll act the same across various domains and that we have integrity."

Natsien kohdalla on varmasti ollut monesti moraalisia perusteita heille itselleen heidän tekojensa suhteen, mitä on mahdoton ajatella esim. Raderin sadististen tekojen kohdalla.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: sandia - 27.11.20 - klo:18:18
Hauska tuo kuutioselitys. :)

Ikävä kyllä se surullisella tavalla tuo esille psykologian tieteen heikkouden. Siis tuohan on vain mielikuvituksen tuottama tapa KUVAILLA jotain. Sen olisi voinut yhtä hyvin keksiä kuka tahansa. Psykologia siihen ei tarvita.
Se ei kuitenkaan selitä mitään, vaan kuten jo totesin, kuvailee.

Tuo on juuri se syy miksi olen iloinen, että en jäänyt psykologiksi.

Stanton Samenow on ehkä hieman ansiokkaammin kuvaillut rikollista luonnetta mukaan lukien kaikkein vaarallisimmat rikolliset. Hän on tehnyt lukuisia raportteja oikeuteen mm. juuri sarjamurhaajista ja massamurhaajista.
Hän ottaa huomioon juuri henkilön ajattelun.
Minun lempi kirjani on hänen kirjoittamansa The Myth of the Out of Character Crime.

Noita laatikkoteorioita on muitakin. Se muistuttaa paljolti sitä ajattelumallia, millä työkaverini, psykologian tohtori operoi. Heillä on oma terapiamallinsa. Se puhuu puolestaan sisäisistä osista. Internal Family Systems.
Tietty tuo suomennos tuo mieleen Freudin personallisuusteoria minkä mukaan persoonallisuudessa on kolme osaa.

Niiden empirinen arvo lienee hyvin alhainen.

MUTTA. Olen samaa mieltä niistä natsikiduttajista. Siinä on tapahtunut varmaan jonkinlainen dissosiaatio,mitä voisi vaikka kuvailla "laatikoilla". Ei kun kuutioilla. Kuutiot olivat muuttuneet laatikoiksi päässäni. ;D
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: sandia - 27.11.20 - klo:18:52
On ällistyttävää, miten  aikaisin Raamatun sivuilla ihmisen viha kuvataan. Aatamin ja Eevan poika vihastui ja tappoi veljensä!
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 27.11.20 - klo:19:06


Lainaan yhden kohdan Ramslandin puheesta podcastissa:

"So the cubing concept is really good, because he's able to describe his experience of always having one face of it that he's playing. So if you were asking today if he were in a particularly religious mood..you would definitely talk about religion as if it was very real to him, but if you asked him on a day when he was in a different frame of mind, that would be just not something that he's going to be thinking about, and it seems weird because most of us strive to live our lives consistently. We'd like to believe that we'll act the same across various domains and that we have integrity."

Natsien kohdalla on varmasti ollut monesti moraalisia perusteita heille itselleen heidän tekojensa suhteen, mitä on mahdoton ajatella esim. Raderin sadististen tekojen kohdalla.

Jatkan siitä, mihin jäin. Niin kuin Rader nautti siitä, kun sai aiheuttaa tuskaa tietyille ihmisille, samoin natsit. Monilla natseilla oli moraalisia syitä, Raderilla vain täysin itsekäs sadistis-seksuaalinen motiivi. Natsit eivät kuitenkaan olisi pitäneet moraalisesti oikeutettuna, jos muut ihmisryhmät olisivat tuoneet esiin vastaavankaltaisia (toteen näyttämättömiä) perusteluja, joiden varassa teurastetaan muita ihmisiä.

Rader välitti läheisistään niin kuin natsit omista läheisistään, mutta ei välittänyt tietyistä muista niin kuin eivät natsitkaan.

Miten lienee muiden ihmisten kohdalla? Esim. lukuisten ihmisten kohdalla tietyt kotieläimet herättävät rakkauden ja hellyyden ja empatian tunteita, mutta tietyt toiset eläimet eivät, koska ne eivät ole esim. söpöjä tai niiden ahtaissa tiloissa säilyttäminen ja lopulta julma teurastaminen on taloudellisesti edullista (mitä kohtelua ja "perustelua" ei hyväksyttäisi omien söpöjen lemmikkien kohdalle). Tietyt ihmiset, jotka kuuluvat omaan ryhmään tai kansaan tai joukkueeseen, ovat parempia, jalompia tai kannatettavampia. Oman uskonnon piirissä teurastetut ihmiset ovat ansainneet teurastuksensa ja teurastajat ovat toimineet korkeamman ja hyvän tahon palveluksessa, mutta muiden uskontojen vastaavat teot ovat pahasta. Kun moraali erotetaan materiaalisesta tai maallisesta tasosta, jossa samanlaista kärsimystä koetaan toisten vihan tai väkivallan alla riippumatta ihmisryhmästä ja sen uskonnosta tai uskonnottomuudesta, silloin syntyy helposti sokeutta aiheutetulle kärsimykselle ja todelliselle tuholle, jota tukee sokeus oman moraalisen perusteen kestämättömyydelle tai kyseenalaisuudelle.

Jos tai kun useat ihmiset luonnostaan nauttivat muiden kiusaamisesta, alistamisesta (esim. vuosituhantinen orjien pitäminen), vahingonilosta jne., ei ole ihme, jos tietyissä tilanteissa esiin tuleva mahdollisuus oman yhteisön taholta (kansanmurhat) kiduttaa ja tappaa muita ihmisiä otetaan vastaan halukkaasti ja ilman siihen liittyvien moraalisten perusteiden tarkkaa selvittämistä ja kritisoimista.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: sandia - 27.11.20 - klo:19:14
Taas puhut siitä minkä Raamattu pitää itsestäänselvyytenä: ihmisessä on silkkaa pahuutta.
Itse asiassa Jeesus sanoo suoraan: "te, jotka olette pahoja".

1 Mistä teidän keskinäiset kiistanne ja taistelunne syntyvät? Mistäpä muusta kuin haluistanne, jotka käyvät taistelua teidän ruumiissanne. 2 Te himoitsette, mutta jäätte vaille, kiihkon ja kateuden vallassa te vaikka riistätte hengen toisiltanne, mutta ette silti saavuta päämääräänne. Te taistelette ja iskette yhteen, mutta jäätte vaille, koska ette pyydä. 3 Ja vaikka pyydätte, te ette saa, koska pyydätte väärässä tarkoituksessa, kuluttaaksenne kaiken mielihaluissanne Jaakobin kirja 3:1-
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 27.11.20 - klo:19:24
Hauska tuo kuutioselitys. :)

Ikävä kyllä se surullisella tavalla tuo esille psykologian tieteen heikkouden. Siis tuohan on vain mielikuvituksen tuottama tapa KUVAILLA jotain. Sen olisi voinut yhtä hyvin keksiä kuka tahansa. Psykologia siihen ei tarvita.
Se ei kuitenkaan selitä mitään, vaan kuten jo totesin, kuvailee.



"Cubing" on Raderin oma termi, ja mielestäni se hyvin kuvaa sitä, kun ihminen vaihtaa roolia tilanteesta toiseen (esim. työssä, kotona, eri ystävien luona, yksin..).

Esim. kristitty, jonka uskonsisältö kieltää jonkin asian, pystyy sitä jotain tiettyä asiaa tehdessään joskus täysin sumentamaan tajun siitä, että se tietty asia on väärin, mutta paha olo tai synnintunto seuraa monesti välittömästi teon jälkeen. Varmaan moni radikaalisti pahempaa tekevä pystyy myös aktiivisesti tukahduttamaan tietyn varoittavan tai teon tuomitseman puolen itsestään toimiessaan paljon suuremmassa määrin väärin kuin useimmat kristityt. Kun jokin asia on tavoitteena, mutta sitä estää esim. empatiantunne tai jotkut lait, ihminen kykenee usein lahjakkaasti sumentamaan tajun siitä, että hän toimii väärin. Kyse ei ole siitä, että persoonallisuus vaihtuisi. Hän vain kuin kääntää selkänsä tietyille asioille, jotka ovat osia hänen kokonaistodellisuudestaan.

Uskon, että "moraaliset perusteet" ovat joskus todellisuudessa vain keino saada läpi oma tai ryhmän itsekäs tahto.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 27.11.20 - klo:19:27
Taas puhut siitä minkä Raamattu pitää itsestäänselvyytenä: ihmisessä on silkkaa pahuutta.
Itse asiassa Jeesus sanoo suoraan: "te, jotka olette pahoja".

1 Mistä teidän keskinäiset kiistanne ja taistelunne syntyvät? Mistäpä muusta kuin haluistanne, jotka käyvät taistelua teidän ruumiissanne. 2 Te himoitsette, mutta jäätte vaille, kiihkon ja kateuden vallassa te vaikka riistätte hengen toisiltanne, mutta ette silti saavuta päämääräänne. Te taistelette ja iskette yhteen, mutta jäätte vaille, koska ette pyydä. 3 Ja vaikka pyydätte, te ette saa, koska pyydätte väärässä tarkoituksessa, kuluttaaksenne kaiken mielihaluissanne Jaakobin kirja 3:1-

Kun kirjoitin, että oman uskonnon piirissä teurastetut ihmiset ovat ansainneet teurastuksensa ja teurastajat ovat toimineet korkeamman ja hyvän tahon palveluksessa, tämä pätee mielestäni myös joihinkin Vanhan testamentin teurastuksiin. Mutta koska en halua täällä kritisoida Raamattua, jätän tähän, vaikka muut eivät jättäisi.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 27.11.20 - klo:20:13
Mikä selittäisi sen, että natsit ja lukuisat muut historian aikana kansanmurhia tehneet ja yksittäiset väkivaltaiseen dominointiin pyrkineet ihmiset (kuten esim. Rader) ovat toimineet niin kuin ovat toimineet, jos unohdetaan niiden eroavuudet ja keskitytään vain haluun tappaa ja haluun dominoida? Tieteellisesti asia olisi mielestäni selitettävissä osittain siten, että monen lajin selviytyminen luonnossa on edellyttänyt ja edellyttää halua ja kykyä estää voimakeinoin muiden samoista resursseista taistelevien lajien pyrkimykset niihin ja halua ja kykyä tappaa muiden lajien yksilöitä tai tapella niitä vastaan. Jos kaukaiset esi-isämme eivät olisi olleet halukkaita ja tehokkaita tappajia ja dominointiin pyrkiviä, vaan sen sijaan vain kilttejä ja säyseitä, tappamiseen kykenemättömiä ja dominointiin haluamattomia, nykyihmisiä ei olisi olemassa. Ei niin ylistettävä luonto suosii tappamiseen haluavia ja kykeneviä. "Luonto on demoninen", niin kuin Aristoteles kauan sitten sanoi.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 27.11.20 - klo:20:51
Hauska tuo kuutioselitys. :)

Ikävä kyllä se surullisella tavalla tuo esille psykologian tieteen heikkouden. Siis tuohan on vain mielikuvituksen tuottama tapa KUVAILLA jotain. Sen olisi voinut yhtä hyvin keksiä kuka tahansa. Psykologia siihen ei tarvita.
Se ei kuitenkaan selitä mitään, vaan kuten jo totesin, kuvailee.



"Cubing" on Raderin oma termi, ja mielestäni se hyvin kuvaa sitä, kun ihminen vaihtaa roolia tilanteesta toiseen (esim. työssä, kotona, eri ystävien luona, yksin..).

Esim. kristitty, jonka uskonsisältö kieltää jonkin asian, pystyy sitä jotain tiettyä asiaa tehdessään joskus täysin sumentamaan tajun siitä, että se tietty asia on väärin, mutta paha olo tai synnintunto seuraa monesti välittömästi teon jälkeen. Varmaan moni radikaalisti pahempaa tekevä pystyy myös aktiivisesti tukahduttamaan tietyn varoittavan tai teon tuomitseman puolen itsestään toimiessaan paljon suuremmassa määrin väärin kuin useimmat kristityt. Kun jokin asia on tavoitteena, mutta sitä estää esim. empatiantunne tai jotkut lait, ihminen kykenee usein lahjakkaasti sumentamaan tajun siitä, että hän toimii väärin. Kyse ei ole siitä, että persoonallisuus vaihtuisi. Hän vain kuin kääntää selkänsä tietyille asioille, jotka ovat osia hänen kokonaistodellisuudestaan.

Uskon, että "moraaliset perusteet" ovat joskus todellisuudessa vain keino saada läpi oma tai ryhmän itsekäs tahto.

Jatkan vähän. Olet oikeassa, ettei selitä. Esim. se, että sama ihminen on jossain tilanteessa nöyrä tai katuvainen ja toisessa hetkessä tekee jotain pahaa, jonka tekohetkellä ei ole tietoisuutta siitä, että tekee jotain väärää, ei selitä, miksi hän on toisessa toisenlaisen ajatusmaailman ja tunteen omaava kuin toisessa, vaikka saman ihmisen eri ajatus- ja mielentiloja kuvaisi eri lohkoiksi tahkossa, jossa on eri lohkoja, jotka ovat kuin erossa toisistaan ja katsovat eri suuntiin. Mielestäni biologiset, kulttuuriset, elämänhistorialliset ja kasvatukselliset tekijät selittävät, miksi eri ihmisillä on taipumus ja kyky väkivaltaan, dominointiin, alistumiseen, ja miksi on erilaisia moraalikäsityksiä.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 27.11.20 - klo:21:22
Hauska tuo kuutioselitys. :)

Ikävä kyllä se surullisella tavalla tuo esille psykologian tieteen heikkouden. Siis tuohan on vain mielikuvituksen tuottama tapa KUVAILLA jotain. Sen olisi voinut yhtä hyvin keksiä kuka tahansa. Psykologia siihen ei tarvita.
Se ei kuitenkaan selitä mitään, vaan kuten jo totesin, kuvailee.



"Cubing" on Raderin oma termi, ja mielestäni se hyvin kuvaa sitä, kun ihminen vaihtaa roolia tilanteesta toiseen (esim. työssä, kotona, eri ystävien luona, yksin..).

Esim. kristitty, jonka uskonsisältö kieltää jonkin asian, pystyy sitä jotain tiettyä asiaa tehdessään joskus täysin sumentamaan tajun siitä, että se tietty asia on väärin, mutta paha olo tai synnintunto seuraa monesti välittömästi teon jälkeen. Varmaan moni radikaalisti pahempaa tekevä pystyy myös aktiivisesti tukahduttamaan tietyn varoittavan tai teon tuomitseman puolen itsestään toimiessaan paljon suuremmassa määrin väärin kuin useimmat kristityt. Kun jokin asia on tavoitteena, mutta sitä estää esim. empatiantunne tai jotkut lait, ihminen kykenee usein lahjakkaasti sumentamaan tajun siitä, että hän toimii väärin. Kyse ei ole siitä, että persoonallisuus vaihtuisi. Hän vain kuin kääntää selkänsä tietyille asioille, jotka ovat osia hänen kokonaistodellisuudestaan.

Uskon, että "moraaliset perusteet" ovat joskus todellisuudessa vain keino saada läpi oma tai ryhmän itsekäs tahto.

Jatkan vähän. Olet oikeassa, ettei selitä. Esim. se, että sama ihminen on jossain tilanteessa nöyrä tai katuvainen ja toisessa hetkessä tekee jotain pahaa, jonka tekohetkellä ei ole tietoisuutta siitä, että tekee jotain väärää, ei selitä, miksi hän on toisessa toisenlaisen ajatusmaailman ja tunteen omaava kuin toisessa, vaikka saman ihmisen eri ajatus- ja mielentiloja kuvaisi eri lohkoiksi tahkossa, jossa on eri lohkoja, jotka ovat kuin erossa toisistaan ja katsovat eri suuntiin. Mielestäni biologiset, kulttuuriset, elämänhistorialliset ja kasvatukselliset tekijät selittävät, miksi eri ihmisillä on taipumus ja kyky väkivaltaan, dominointiin, alistumiseen, ja miksi on erilaisia moraalikäsityksiä.

Ramslandin mainitsee termin kompartmentalisaatio, jonka hän jossain määrin rinnastaa Raderin "kuutiointiin".

Kompartmentalisaation ansiosta joku voi esim. olla hyvin kriittinen suhteessa moniin asioihin, mutta olla soveltamatta samankaltaista kriittisyyttä johonkin tiettyyn toiseen asiaan, esim. syystä, että samankaltaisen kritiikin soveltaminen siinä tapauksessa johtaisi eksistentiaaliseen kriisiin tai ahdistukseen. 

Ahdistava tietoinen kognitiivinen dissonanssi helpottuu nähdäkseni joko kompartmentalisaatiolla tai kriisillä ja siitä seuraavalla uudella näkemyksellä. Joitakuita joissakin yhteyksissä kognitiivinen dissonanssi tai kahden vastakkaisen ja keskenään ristiriitaisen näkemyksen yhtä aikaa myöntäminen ei edes ahdista, vaikka kyseessä olisi jopa elämää tukeva perusvakaumus, joka ei tuhoudu vakaumuksen haltijan omassa mielessä ristiriitaisuudestaan huolimatta. Syy siihen, miksi toinen taas ei voi elää vastaavankaltaisessa ristiriidassa, johtuu esim. siitä, että toinen on vakuuttunut asioista toisista lähtökohdista kuin toinen tai toiselle ei riitä vakaumusasioissa pelkkä usko, joka uskoo ristiriidoista huolimatta.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 27.11.20 - klo:22:52
Lovecraft sanoo tunnetun kertomuksensa alussa: "'The most merciful thing in the world, I think, is the inability of the human mind to correlate all its contents."

Mielestäni "kuution" eri "lohkoissa" eläminen ja niiden välinen ristiriitaisuus, ja ihmismielen kyky kompartmentalisaatioon ja aktiivinen asioiden tietoisuudesta tukahduttaminen ja kyvyttömyys/haluttomuus täydelliseen johdonmukaisuuteen ja rehellisyyteen ovat keinoja selviytyä erilaisten tarpeiden, vaatimusten, syytösten ja uhkaavien ajatusten ristipaineessa.

Ihmisen on pakko sulkea mielestään paljon asioita voidakseen elää normaalisti tai suhteellisen tasapainoisesti. On mahdotonta esim. nauttia hengellisestä kirkkomusiikista tai muusta hyvästä musiikista, jos samalla on tietoinen jostain aivan kauheasta asiasta, joka on yhtä lailla sillä hetkellä todellisuutta kuin musiikki.

Koska monet rikollisetkin tekevät vääryyksiä moraalisesti ne itselleen perustellen tai tukahduttaen tietoisuuden likaisista motiiveistaan, hekään eivät voi elää sen kokonaisvaltaisemmin tai ehjemmin tai korreloiden tarkasti tietoisuutensa sisällöt ("(in)ability of the human mind to correlate all its contents") kuin esim. uskonnollinen ihminen, joka syyttää muita seikoista, joihin itse syyllistyy.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 27.11.20 - klo:22:52
.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: sandia - 27.11.20 - klo:23:11
Lovecraft sanoo tunnetun kertomuksensa alussa: "'The most merciful thing in the world, I think, is the inability of the human mind to correlate all its contents."

Mielestäni "kuution" eri "lohkoissa" eläminen ja niiden välinen ristiriitaisuus, ja ihmismielen kyky kompartmentalisaatioon ja aktiivinen asioiden tietoisuudesta tukahduttaminen ja kyvyttömyys/haluttomuus täydelliseen johdonmukaisuuteen ja rehellisyyteen ovat keinoja selviytyä erilaisten tarpeiden, vaatimusten, syytösten ja uhkaavien ajatusten ristipaineessa.

Ihmisen on pakko sulkea mielestään paljon asioita voidakseen elää normaalisti tai suhteellisen tasapainoisesti. On mahdotonta esim. nauttia hengellisestä kirkkomusiikista tai muusta hyvästä musiikista, jos samalla on tietoinen jostain aivan kauheasta asiasta, joka on yhtä lailla sillä hetkellä todellisuutta kuin musiikki.

Koska monet rikollisetkin tekevät vääryyksiä moraalisesti ne itselleen perustellen tai tukahduttaen tietoisuuden likaisista motiiveistaan, hekään eivät voi elää sen kokonaisvaltaisemmin tai ehjemmin tai korreloiden tarkasti tietoisuutensa sisällöt ("(in)ability of the human mind to correlate all its contents") kuin esim. uskonnollinen ihminen, joka syyttää muita seikoista, joihin itse syyllistyy.

Tuossa lopussa taas toteat, että kaikki olemme samaa syntistä olemusta. Näin on.
Mutta samalla teet tuosta kuutioajatuksesta yleisinhimillisen piirteen, mikä se tietysti onkin.
Mutta siitä ei jää mitään selittämään ihmisen kaikkein väkivaltaisinta ja raainta käyttäytymistä, mihin suurin osa ihmisiä ei kuitenkaan kykene kuutioista huolimatta.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 28.11.20 - klo:00:12
Lovecraft sanoo tunnetun kertomuksensa alussa: "'The most merciful thing in the world, I think, is the inability of the human mind to correlate all its contents."

Mielestäni "kuution" eri "lohkoissa" eläminen ja niiden välinen ristiriitaisuus, ja ihmismielen kyky kompartmentalisaatioon ja aktiivinen asioiden tietoisuudesta tukahduttaminen ja kyvyttömyys/haluttomuus täydelliseen johdonmukaisuuteen ja rehellisyyteen ovat keinoja selviytyä erilaisten tarpeiden, vaatimusten, syytösten ja uhkaavien ajatusten ristipaineessa.

Ihmisen on pakko sulkea mielestään paljon asioita voidakseen elää normaalisti tai suhteellisen tasapainoisesti. On mahdotonta esim. nauttia hengellisestä kirkkomusiikista tai muusta hyvästä musiikista, jos samalla on tietoinen jostain aivan kauheasta asiasta, joka on yhtä lailla sillä hetkellä todellisuutta kuin musiikki.

Koska monet rikollisetkin tekevät vääryyksiä moraalisesti ne itselleen perustellen tai tukahduttaen tietoisuuden likaisista motiiveistaan, hekään eivät voi elää sen kokonaisvaltaisemmin tai ehjemmin tai korreloiden tarkasti tietoisuutensa sisällöt ("(in)ability of the human mind to correlate all its contents") kuin esim. uskonnollinen ihminen, joka syyttää muita seikoista, joihin itse syyllistyy.

Tuossa lopussa taas toteat, että kaikki olemme samaa syntistä olemusta. Näin on.
Mutta samalla teet tuosta kuutioajatuksesta yleisinhimillisen piirteen, mikä se tietysti onkin.
Mutta siitä ei jää mitään selittämään ihmisen kaikkein väkivaltaisinta ja raainta käyttäytymistä, mihin suurin osa ihmisiä ei kuitenkaan kykene kuutioista huolimatta.

Olen alkanut lukea Richard Wranghamin ja Dale Petersonin kirjaa Demonic Males. Apes and the Origins of Human Violence.

Siitä on tähän asti käynyt ilmi, että simpanssit luonnossa välillä tappavat toisia simpansseja mitä raaimmilla tavoilla, ja lisäksi suunnitelmallisesti, joka ilmenee esim. siten, että kukin hyökkäävän ryhmän simpanssi osaa ottaa väkivahvaa simpanssia, jonka luokse he ovat ryhmäkuntana hiipineet, eri raajoista kiinni niin, ettei hyökkääjille usein tule edes naarmuja. Raajat revitään irti, rintakehä aukaistaan, runnellun simpanssin verta juodaan jne. Joskus vähemmän radikaalia, mutta tuskaa ja vammoja aiheuttavaa hakkaamista, jonka seurauksena ei tule välitöntä kuolemaa.

Ajattelen, että ihmisen raakuus on jatkumolla sen raakuuden ja väkivallan kanssa, mitä muualla luonnossa ilmenee. Onneksi psykopaattisia ihmisiä, jotka nauttivat lisäksi sadistisesti väkivallasta, on vain pieni osa väestöstä.

Aikaisemmin kommentoimastani James Dobsonin Bundy-aiheisesta videosta kohdasta 49:06 eteenpäin Dobson sanoo:

Lainaus
"...took college sophomores, males, they showed them violent pornography and then they asked them the question: If you had an opportunity to rape a woman with impunity, you would never get caught, would you do it? 51 % said yes..."

Tämä osoittaa, että jopa enemmistö kykenisi sellaiseen, jota useat pitävät sellaisena rikoksena, johon vain vähemmistö kykenisi.

Tämä on samaan asiaan liittyvää synkkää luettavaa, mutta tosiasioihin perustuvaa:

Lainaus
https://www.theguardian.com/world/2009/jun/17/south-africa-rape-survey

"Quarter of men in South Africa admit rape, survey finds
One in four men in South Africa have admitted to rape and many confess to attacking more than one victim, according to a study that exposes the country's endemic culture of sexual violence..."

En ole optimisti, mutta jos joku täällä on, häneltä voisi kysyä, kuinka paljon hän sallisi kärsimystä lisää maailmassa ennen kuin hän tuomitsisi elämän maapallolla tai pitäisi sitä sellaisena, ettei sen olisi syytä jatkua ollenkaan.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: sandia - 28.11.20 - klo:17:21
Niin. Kyllähän Raamattu selvästi ilmaisee, että tähän kaikkeen tulee loppu.
Ja yksityisellä tasolla olemme 100% vastuussa Jumalan edessä vihasta ja sen ilmenemismuodoista omassa elämässämme.
Ja Nooan aikanahan juuri mainitaan VÄKIVALLAN olevan yksi olennainen syy miksi Jumala lopetti elämän.

 Siihen aikaan turmelus levisi maassa Jumalan silmien alla ja väkivalta täytti maan. 12 Kun Jumala katseli maata, hän näki, että turmelus vallitsi kaikkialla, sillä ihmiset kuluttivat elämänsä pahuudessa. 1. Moos. 6.

Niin kyllähän raivoissaan oleva ihminen melko pitkälle gorillamaisesti voi käyttäytyä. ??? Takoo rintaansa mahtia osoittaakseen ja peloittelee muut jo eleillään.

Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: Soltero - 29.11.20 - klo:14:32
Olen katsellut tv:stä useita rikosdokumentteja ja dramatisoituja kuvauksia todellisista rikostapauksista.
Niissä on usein joku kriminologi, psykologi tai muu asiantuntija selittämässä tapahtuneiden rikosten tekijöiden motiiveja, taustoja ja mielenliikkeitä.

Joskus tulee mieleen, miten ratkaisevan erilaisia nuo selitykset olisivat, jos asioita tarkasteltaisiin Raamatun opetusten näkökulmasta.
Selvin ero on siinä, että psykologit ym. eivät milloinkaan mainitse rikosten yhteydessä pahuutta.
Puhutaan vain rikollisen lapsuuden ikävistä kokemuksista, elämän ajautumisesta väärille raiteille, huonosta seurasta, mielenterveysongelmista,
päihteiden käytöstä, yhteiskunnan heikkouksista yms.
Edes esim. sarja- ja himomurhatapauksissa,
joissa uskova näkee tekojen tekijän olevan pahan vallassa
(Saatanan johdettavana, jopa riivattuna),
ns. tieteelliset asiantuntijat eivät tunnista todellisen pahuuden olemassaoloa ja vaikutusta tekoihin.

Kun rikollisuuden selittäjä ei tunne Jumalaa, ei ymmärrä mitään synnistä eikä myönnä Saatanan olemassaoloa,
hän joutuu askartelemaan ainoastaan mielikuvilla siitä,
mitkä ilmiöt ovat saaneet esim. jonkun naisen sellaisen vihan valtaan, että tämä tappaa omat lapsensa.
Syiksi nähdään vain lasten isän huonous, naiseen kohdistuneet liialliset yhteiskunnan paineet tai esim. naisen omat lapsuudenkokemukset
(isän harjoittama insesti tms.).
Ajatellaan, että rikoksen tekijä on yhteiskunnan ja oman menneisyytensä passiivinen uhri, joka ei voi muuta kuin olla väkivaltainen, tappaa tms.
Yksilön valta vaikuttaa vastuullisesti omiin tekemisiinsä kielletään.

Kuitenkin uskova kristitty tietää, että jokaisella yksilöllä on mm. varhaislapsuudestaan huolimatta mahdollisuus jossain elämänsä vaiheessa saada yhteys Luojaansa. 
Jumala kutsuu jossain vaiheessa jokaista narkomaani-, alkoholisti- ja insestiperheen lasta yhteyteensä ja haluaa ja pystyy estämään tätä ajautumasta rikollisuuteen.
Kaikkivaltiaan voima on aina vahvempi kuin voimakkainkaan inhimillinen tai sosiaalinen vaikutus, joten ei ole vääjäämättömiä syy-seurausketjuja.

En tietenkään luule utopistisesti, että vihassa ja väkivallassa kiemurteleva maailma alkaisi katsoa asioita raamatullisesti ja ottaisi tosissaan
hengellisen ulottuvuuden.
Mutta en voi olla näkemättä koko ajan syvenevää kuilua, joka erottaa uskovien kristittyjen todellisuuden siitä harhaisesta, näköalattomasta ja kylmästä maailmasta, jossa valtava enemmistö ihmisistä elää.

Yleisesti katsotaan, että "muinaisina tietämättömyyden aikoina" ilmiöitä tarkasteltiin "uskonnollisesti",
mutta tiedon ja tieteen voittokulun edetessä on vapauduttu "mielikuvituksellisista Jumala-höpötyksistä" ja löydetty todelliset syyt asioille, joiden ennen kuviteltiin olevan synnin ja sielunvihollisen vaikutusta.
Kristityllä uskovalla on  silti Jumalan vaikuttama hengelllinen viisaus,
jonka avulla hänelle on kirkastunut paitsi Jumalan auktoriteetti myös
Hänen vastustajansa, Saatanan persoonan valta
kiusata ihmiskuntaa ja houkutella pimeyden valtakuntaansa.

Jeesus on voittanut Vihollisen ristinkuolemallaan, mutta Hänen valtakuntansa lopulliseen toteutumiseen asti Jumala sallii Saatanan työskentelyn,
joten jokainen ihminen joutuu elämänsä aikana valitsemaan,
kenen joukoissa haluaa seisoa.


Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: crystalvoice - 29.11.20 - klo:16:37
Omien lapsien tappaminen on todellisuutta myös eläinkunnassa.

https://en.wikipedia.org/wiki/Infanticide_(zoology)

En ymmärrä niitä ihmisiä, jotka palvovat luontoa. Se on näkökulmastani sama asia kuin jos palvoisi sarjamurhaajaa.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: sandia - 29.11.20 - klo:17:26
Olen katsellut tv:stä useita rikosdokumentteja ja dramatisoituja kuvauksia todellisista rikostapauksista.
Niissä on usein joku kriminologi, psykologi tai muu asiantuntija selittämässä tapahtuneiden rikosten tekijöiden motiiveja, taustoja ja mielenliikkeitä.

Joskus tulee mieleen, miten ratkaisevan erilaisia nuo selitykset olisivat, jos asioita tarkasteltaisiin Raamatun opetusten näkökulmasta.
Selvin ero on siinä, että psykologit ym. eivät milloinkaan mainitse rikosten yhteydessä pahuutta.
Puhutaan vain rikollisen lapsuuden ikävistä kokemuksista, elämän ajautumisesta väärille raiteille, huonosta seurasta, mielenterveysongelmista,
päihteiden käytöstä, yhteiskunnan heikkouksista yms.
Edes esim. sarja- ja himomurhatapauksissa,
joissa uskova näkee tekojen tekijän olevan pahan vallassa
(Saatanan johdettavana, jopa riivattuna),
ns. tieteelliset asiantuntijat eivät tunnista todellisen pahuuden olemassaoloa ja vaikutusta tekoihin.

Kun rikollisuuden selittäjä ei tunne Jumalaa, ei ymmärrä mitään synnistä eikä myönnä Saatanan olemassaoloa,
hän joutuu askartelemaan ainoastaan mielikuvilla siitä,
mitkä ilmiöt ovat saaneet esim. jonkun naisen sellaisen vihan valtaan, että tämä tappaa omat lapsensa.
Syiksi nähdään vain lasten isän huonous, naiseen kohdistuneet liialliset yhteiskunnan paineet tai esim. naisen omat lapsuudenkokemukset
(isän harjoittama insesti tms.).
Ajatellaan, että rikoksen tekijä on yhteiskunnan ja oman menneisyytensä passiivinen uhri, joka ei voi muuta kuin olla väkivaltainen, tappaa tms.
Yksilön valta vaikuttaa vastuullisesti omiin tekemisiinsä kielletään.

Kuitenkin uskova kristitty tietää, että jokaisella yksilöllä on mm. varhaislapsuudestaan huolimatta mahdollisuus jossain elämänsä vaiheessa saada yhteys Luojaansa. 
Jumala kutsuu jossain vaiheessa jokaista narkomaani-, alkoholisti- ja insestiperheen lasta yhteyteensä ja haluaa ja pystyy estämään tätä ajautumasta rikollisuuteen.
Kaikkivaltiaan voima on aina vahvempi kuin voimakkainkaan inhimillinen tai sosiaalinen vaikutus, joten ei ole vääjäämättömiä syy-seurausketjuja.

En tietenkään luule utopistisesti, että vihassa ja väkivallassa kiemurteleva maailma alkaisi katsoa asioita raamatullisesti ja ottaisi tosissaan
hengellisen ulottuvuuden.
Mutta en voi olla näkemättä koko ajan syvenevää kuilua, joka erottaa uskovien kristittyjen todellisuuden siitä harhaisesta, näköalattomasta ja kylmästä maailmasta, jossa valtava enemmistö ihmisistä elää.

Yleisesti katsotaan, että "muinaisina tietämättömyyden aikoina" ilmiöitä tarkasteltiin "uskonnollisesti",
mutta tiedon ja tieteen voittokulun edetessä on vapauduttu "mielikuvituksellisista Jumala-höpötyksistä" ja löydetty todelliset syyt asioille, joiden ennen kuviteltiin olevan synnin ja sielunvihollisen vaikutusta.
Kristityllä uskovalla on  silti Jumalan vaikuttama hengelllinen viisaus,
jonka avulla hänelle on kirkastunut paitsi Jumalan auktoriteetti myös
Hänen vastustajansa, Saatanan persoonan valta
kiusata ihmiskuntaa ja houkutella pimeyden valtakuntaansa.

Jeesus on voittanut Vihollisen ristinkuolemallaan, mutta Hänen valtakuntansa lopulliseen toteutumiseen asti Jumala sallii Saatanan työskentelyn,
joten jokainen ihminen joutuu elämänsä aikana valitsemaan,
kenen joukoissa haluaa seisoa.

Väkivaltaiset ihmiset harvoin tiedostavat olevansa vihaisia. Eli he jos sen näkisivät ehkä siitä olisi hieman helpompi tehdä parannusta. Huomio on sen sijaan toisessa/toisissa ihmisissä ja heidän vääryksissään.

Jossain vaiheessa aloin huomata, että moni tuollainen ohjelma, missä pohdittiin jonkun vaarallisen rikollisen elämää, ikäänkuin tarjoaa kuvitelman, että ollaan jonkun älyllisesti haastavan ilmiön edessä, minkä ymmärtämisestä saa älyllistä nautintoa.

Olen päätynyt siihen ajatukseen, että tuossa mennään ihan pieleen ja en yleensä tuosta syystä katso varsinkaan popularisoituja ohjelmia asiasta. Ketään ei kiehdo ne ajatuskieumurat mitä mm. minä kehitän oikeuttaessani synnin. En sitten tiedä miksi se olisi sen mielenkiintoisempaa kun puhutaan todella vaarallisesta käyttäytymisestä.

Eli siinä tulee jopa illuusio, että pahuudessa on jotain jännittävää ja kiehtovaa. Ne rikolliset eivät tarvitse tuollaista huomiota. Mutta me ihmiset kehitämme joskus melko kummallisia muoti-ilmiöitä.



Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: Soltero - 30.11.20 - klo:14:37
Ihmisellä on kai taipumus pitää itseään erikoistapauksena,
ainutlaatuisena yksilönä.
En tiedä, koskeeko se kaikkia, mutta ainakin kokemusteni mukaan arveluttavia tai pahoja tekoja tekeviä.
Tämä on havaittu kauan sitten mm. AA:ssa toipuvien alkoholistien keskuudessa
(olen AA-lainen).
Alkoholistisesti juova henkilö kokee helposti itsensä erityistapaukseksi,
jonka koko elämä on poikkeuksellista,
ja samoin hänen juomisensa lieveilmiöineen on vain hänen yksilöllinen,
ikioma juttunsa.
Siihen muiden ei pidä puuttua, koska he eivät ole esim. samalla "kosmisen yksinäisyyden" tasolla.

Tämä on yksi syy siihen, miksi alkoholisteihin kohdistetut päihdehoidot ja muut valvonta-, kurinpito- ja huoltotoimenpiteet eivät juurikaan tehoa.
Minulla on tästä hyvin paljon henkilökohtaista(kin) kokemusta,
ns. luukun eli tiskin  molemmilta puolilta.
AA:han päästyään alkoholistilta poistuvat aika pian harhaiset ainutlaatuisuuskäsitykset,
kun hän tutustuu AA-ohjelmaan ja kohtaa toisia vertaisiaan alkoholisteja.
Silloin yleensä raittius alkaa.

Oletan samanlaisen itsensä nostamisen erikoistapaukseksi liittyvän myös monen rikollisen maailmaan.
Olin aikoinani Sörkan vankilassa työssä, ja kiinnitin asiaan huomiota.
Koska olin jo tuona aikana alkoholisti (vaikka vielä salatusti),
koin monet vangit sielunveljiksi juuri heidän minäkuvansa ja yleensä ihmiskäsityksensä takia (siis vaikka kaikki eivät olleet alkoholisteja, vaan vain rikollisia).

Paljon myöhemmin minulla oli hyvä kaveri, joka oli lusinut monessa erässä Kakolassa väkivalta- ja murtotuomioita. 
Hän oli myös juoppo, mutta ei alkoholistisella tavalla.
Tutustuin hänen ja kaveripiirinsä kautta syvemmin vihaan,
joka johtaa väkivaltaisuuteen ja varastamiseen, parin kaverin kohdalla myös raiskauksiin.
En yrittänytkään psykologisoida asiaa,
vaan tein ainoastaan havaintoja.
Oleellinen huomio oli se, että tällaisella henkilöllä on hyvin vahva kokemus siitä,
että hän on poikkeuksellisen lahjakas ja taitava yksilö,
jolla on erityisiä kykyjä, jotka menisivät hukkaan,
ellei hän tekisi rikoksia.
Hän tietää (omasta mielestään), että kenelläkään toisella ei ole samanlaista vihaa kuin hänellä, eikä kukaan osaa yhtä taitavasti käyttää vihaansa-
siis esim. hakata yhtä pätevästi ihmisiä.

Kerran kaverini kertoi aidosti ylpeänä siitä, miten hän oppi jo 12-vuotiaana, kuinka auto käynnistetään ja varastetaan ilman virta-avainta.
Samoin hän iloitsi siitä, että on etevä käsittelemään toista niin, että varmasti sattuu.
Silloin mainitsin, että kyllähän kaikki ihmiset osaavat satuttaa toisia ja varastaa tavaroita, mutta eivät halua tehdä sellaista.
Hänen vilpitön vastauksensa oli: "Et sinä ymmärrä näitä asioita."
Silloin mieleeni palasi elävästi aika, jolloin join alkoholistisesti,
ja joku "kunnon ihminen", huoltolan terapeutti tms. yritti ojentaa minua.
Omakin rehellinen kokemukseni oli silloin: "Tuo ei ymmärrä mitään minun maailmastani".

Uskovana käsitän, että sielunvihollinen saa ihmistä kiedottua yhä tiukemmin pahuuden verkkoon juuri synnyttämällä illuusion
omista ainutlaatuisista kyvyistä ja niihin liittyvistä erityistehtävistä. 
Se luo hyvin vahvan kokemuksen siitä, että on oikeutettu, suorastaan valittu esim. narkomaanin,
varkaan, alkoholistin tai tappajan uralle.

Vaikka esim. päihderiippuvuus ja rikollisuus ovat yhteiskunnallisesti eri asioita,
ne ovat kuitenkin Raamatun näkökulmasta rinnastettavia julkisyntejä,
joissa ilmenee syntiinlangenneen ihmisen ahneus, viha, ilkeys, rakkaudettomuus, valheellisuus ja itsekkyys.
Jos ihminen ei ota vastaan parantavaa ja pelastavaa evankeliumia,
hän hukkuu ja kuolee syneihinsä, oli sitten rikollinen tai ei.
Mutta maan päällä vaikuttaessaan Jeesus lähestyi nimenomaan sairaita ja langenneita -
ei ensisijaisesti hurskaita,
kunniallisia eikä hyviä kansalaisia.
Edelleen nykyaikana Jumalan rakkaus voittaa elämänpelon, ihmisvihan ja
ahdistuksen, vaikka ne olisivat jo saattaneet ihmisen
alkoholistiksi tai tappajaksi.
Jumala kutsuu ja ihminen valitsee oman vastauksena.










 




Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: sandia - 30.11.20 - klo:14:56
Juu noin on. Rikollinen ajattelee, häntä ei kukaan kykene pysähdyttämään eikä hän jää kiinni. Muistan kun eräs sanoi: "kun olen vihainen, käytän ihmisten heikkouksia heitä vastaan." Ei kiva.

 Tosin siinäkin huomaan, että kuka tahansa ihminen ajattelee omista synneistään, ettei joudu edesvastuuseen.  Eli ajattelen, että kaikilla ihmisillä on itse asiassa samanlainen kieroutunut ajattelu, mutta kukin säätää sen sille volyymille, mitä tarvii omien syntiensä oikeuttamiseen. Lieneekö ainoastaan rikollinen, joka ajattelee noin vihasta ja toisista ihmisistä. En ole ennen pysähtynyt ajattelemaan, mutta kullä eirikollinenkin tekee sitä. Siinä on ihmiselämän yksi pohjanoteerauksista kun tekee noin, mutta kyllä sitä tapahtuu. Eihän kukaan yritä loukata tai nolata sellaista joka tuntuu voimakkaammalta kuin itse. ???

Olikohan sen psalmissa 18 jotenkin, että jumalaton ajattelee:" ei Jumalaa ole, ei hän näe, siinä kaikki hänen ajatuksensa"
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: Taisto - 30.11.20 - klo:16:51
Soltero, kirjoitit hyvin siitä, miten alkoholisti kokee itsensä erikoistapaukseksi. Tekstisi sai minut ymmärtämään, mistä johtuu yhden tuntemani uskovan asenne. Hän oli joskus alkoholisti, mutta on ollut jo kauan uskossa ja raitis. Silti hän kerran sanoi minulle, että entisiä "alan miehiä" ei niin vain voi taivuttaa tekemään jotakin. Kysymys oli työtehtävistä joita hänen olisi pitänyt työpaikalla tehdä, minun mielestäni, ja minä siis kehotin häntä tekemään tiettyjä asioita. Tuntui erikoiselta, että hän taustaansa vedoten kieltäytyi niiden tekemisestä, vaikka hänellä olisi hyvin ollut aikaa tehdä ne. Se jäi vaivaamaan minua, mutta nyt siis oivalsin Solteron tekstistä, mistä ilmeisesti oli kysymys.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: Soltero - 30.11.20 - klo:23:06
Soltero, kirjoitit hyvin siitä, miten alkoholisti kokee itsensä erikoistapaukseksi. Tekstisi sai minut ymmärtämään, mistä johtuu yhden tuntemani uskovan asenne. Hän oli joskus alkoholisti, mutta on ollut jo kauan uskossa ja raitis. Silti hän kerran sanoi minulle, että entisiä "alan miehiä" ei niin vain voi taivuttaa tekemään jotakin. Kysymys oli työtehtävistä joita hänen olisi pitänyt työpaikalla tehdä, minun mielestäni, ja minä siis kehotin häntä tekemään tiettyjä asioita. Tuntui erikoiselta, että hän taustaansa vedoten kieltäytyi niiden tekemisestä, vaikka hänellä olisi hyvin ollut aikaa tehdä ne. Se jäi vaivaamaan minua, mutta nyt siis oivalsin Solteron tekstistä, mistä ilmeisesti oli kysymys.
Hyvin monille tuntemilleni alkoholisteille on ominaista auktoriteettivastaisuus tai ainakin haluttomuus alistua kenenkään komennettavaksi.
Tämä ja moni muu ominaisuus säilyy,
vaikka alkoholisti olisi päässyt juomispakosta eroon (kuten minunkin tapaukseni).

Tarve kulkea omia teitään ja pitää suuri osa minuuttaan toisilta piilossa
on aivan ilmeisesti korostunutta alkoholisteilla.
Siihen liittyy myös tietynlainen mahtipontisuus.
Tietysti pidempi raittius hillitsee näkyvimpien "omituisten"
luontenpiirteiden esiintymistä,
johon kannustaa myös esim. AA-ohjelma.

Mutta alkoholismi on krooninen sairaus, tai jos ei hyväksy sairausluokittelua,
voi ainakin sanoa, että alkoholismi on koko persoonaa koskeva
pysyvä olemassaolon malli, joka voi muuuttua jonkin verran ajan kuluessa,
mutta ei koskaan "parane" tai kokonaan häviä.

Siksi esim. minä olen ollut aktiivinen AA:n jäsen 20 vuotta
eli koko raittiuteni ajan.
Jos en muka olisi enää alkoholisti,
tuskin viihtyisin muiden alkoholistien joukoissa.
Otsikko: Vs: Viha
Kirjoitti: sandia - 01.12.20 - klo:16:20
Toisaalta voisi myös olettaa, että jos kerran on löytänyt sellaisen viiteryhmän, missä on turvallista olla, sinne on aina helppo mennä?
Eli tollai yleisinhimillisesti ajateltuna?

Itse löysin sellaisen paikan katolisesta karismaattisesta rukouspiiristä. Ihmiset siellä oli jotenkin niinkuin "paljaita", eli oli helppo itsekin olla ihan vaan se mitä on ja siitä lähtökohdasta turvautua Jeesukseen ja rukoilla toinen toistemme puolesta. En ole katolinen enkä kovin karismaattinenkaan, mutta sen ryhmän ihmiset koin "mielekkäiksi" ja Jeesus todella vaikutti siellä Sanan ja rukouksen kautta.

Koen tuota samaa "paljasta inhimillisyyttä"joidenkin henkilöiden kanssa työtä tehdessäni. Yleensä he ovat rikollisia, jotka ovat joutuneet tilanteeseen, missä on seinä tullut vastaan, eikä ole muuta mahdollisuutta kuin alkaa olla itselle rehellinen.  He voivat olla todella hyvin erilaisista lähtökohdista, mutta siinä on jokin oman raadollisuuden ja epäonnistumisen kohtaaminen ja silti kyky ottaa itsestään vastuuta.