Puimatanner > Seurakunta

Helluntaiseurakunta syntyy, kirkko perustetaan?

(1/13) > >>

Saldo:
Helluntaiherätyksen juuret ovat vuodelta 33 Jerusalmista. Apt. 2:2-4:
"Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat.
Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle.
Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi."

Tämä sama lahkolaisherätykseksikin haukuttu (Apt.24:14) oli kanava evankelioinnille, niin, että koko Aasia kuuli evankeliumin kahdessa vuodessa.
Tunnusomaista nk. helluntalaisuudelle on ollut, että kansankirkot ovat sitä vainonneet. Muu, ei kristillismielinen maailma on jättänyt helluntalaiset rauhaan.

Saldo:
Vaikka helluntalaisuus on järjestäytynyt useinmiten kansallisesti, niin sen alku on aina ollut spontaani, Pyhän Hengen synnyttämä herätys yksilöissä. "Helluntalaisuus" ei ole ollut mikään nk. helluntalaisten yksinoikeus. mm. Eestin Hiidenmaalla jo 1800-luvulla oli voimakas Hengen vuodatus baptistien keskuudessa. Tuli oli tuotu Ruotsista baptistien kautta. Itseasiassa helluntaiseurakunnat olivat jo vanha juttu. Eli Azusa-kadun tapahtumalla oli merkityksensä, muttei sen jatkolle ollut mitään monopolia helluntalaisuuteen.

Natanael:

--- Lainaus käyttäjältä: Saldo - 25.10.13 - klo:02:42 ---
Helluntaiherätyksen juuret ovat vuodelta 33 Jerusalmista.

--- Lainaus päättyy ---

Niin ne on monen muunkin seurakunnan juuret sieltä.
Kaikkien kuitenkin mutkan kautta.

Kirkkohistoria on vallassa olevan historiaa.
Suomessa yleisesti luullaan, että kristinusko tuli tänne piispa Henrikin mukana.
Idän suunnasta tulleista ei juuri puhuta.


Samalla lailla vaietaan kaikenlaisesta mitä on ollut vuosisatojen aikana. Ei ole katolilaisen kirkon intresseissä kertoa niistä.

Saldo:

--- Lainaus käyttäjältä: KnutL - 25.10.13 - klo:22:14 ---
--- Lainaus käyttäjältä: Saldo - 25.10.13 - klo:02:42 ---
Helluntaiherätyksen juuret ovat vuodelta 33 Jerusalmista.

--- Lainaus päättyy ---

Niin ne on monen muunkin seurakunnan juuret sieltä.
Kaikkien kuitenkin mutkan kautta.

Kirkkohistoria on vallassa olevan historiaa.
Suomessa yleisesti luullaan, että kristinusko tuli tänne piispa Henrikin mukana.
Idän suunnasta tulleista ei juuri puhuta.


Samalla lailla vaietaan kaikenlaisesta mitä on ollut vuosisatojen aikana. Ei ole katolilaisen kirkon intresseissä kertoa niistä.

--- Lainaus päättyy ---

Sanotaan juurien olevan siellä!
Sanotaan, että kirkko on perustettu Pietarin päälle.
Jos juuret ovat helluntaihin, vuonna 33, ei mitään voi perustaa Pietarin päälle. Tätä Pietarin päälle perustamisoppia julistaa Roomalaiskatolinen kirkko ja sitä myötäilee osa luterilaisia ja jopa pari helluntaipastoria, teologia, on sillä maininnalla alkanut leikkimään. Vaarallista!

Helluntaitapahtuma Jerusalemissa oli selkeä ja lyhyt kertomus. Selkeä, niin, että sen voi ymmärtää ja lyhyt, että sen voi muistaa.
Kaikki helluntainjälkeinen korreloi tapahtuneeseen helluntaina, on yhtenevä sen kanssa ja mitä jo Jooel profetoi, ja mihin Pietari viittasi Apt. 2:16-21.

Kaikki mitä sen jälkeen alkoi tapahtua lisää Jerusalmissa, Samariassa, Gazan tiellä, Cesareassa jne., vahvisti Helluntain tapahtumat ja mitä Jeeus oli ajassa ollessaan opettanut.

Sitten mentiin pakanoille julistamaan Evankeliumia, Israelin ulkopuolelle. Paavali erotettiin työhön pakanoiden keskuudessa ja siellä perustettiin seurakuntia, niinkuin oli ensin tehty Jerusalemissa.
Paavali ilmoitti hyljänneensä kaiken Gamalielin jalkojen juuressa oppimansa ja katsoi sen roskaksi ja sinne sen heitti. Paavali alkoi julistaa vain sitä minkä Jeesus itse oli hänelle ilmoittanut (Gal. 1:11,12). Seurakunnissa oli kurittomuutta ja syntiä, josta Paavali ankarasti nuhteli ja antoi ohjeet erottaa paikallisesta uskovien yhteydestä ne, jotka eivät tehneet parannusta, langenneiden oman sielunsa pelastuksen vuoksi.

Näin pähkinänkuoressa se mikä alkoi Jerusalemissa ja mitä Raamatussa noudatettiin ja mihin esimerkki ja ohjeet ja opetus annettiin. Viimeiset ohjeet, rohkaisut, kehut ja ankarat nuhteet annettiin Johannekselle Patmoksella, seitsemän seurakunnan enkelille Aasiassa.

Tämä on Jerusalemista alkanut seurakunta ja käytännön mallit ensimmäisen vuosisadan loppupuolelle. Nämä ovat sellaisenaan voimassa tänäänkin.
Näitä on noudatettu sitten Jerusalemin alun aina meidän päiviimme asti, vaikka 21 ekumenis-katolista kirkolliskokousta päätöksillään teki kaikkensa, että alkuperäinen häviäisi ja RKK'n ilmoitus traditioineen, eli harhaopit, tukahduttaisi sen.
Eli puhdas Raamatun oppi ja Seurakunta, jonka pää on Jeesus, selvisi katolisuuden vainot sekä epäonnistuneen tai puolitiehen jäänneen "uskonpuhdistuksen".  Kirkkohistoria ei tätä ole kirjannut, koska kirjoitustaito ja kirjantekeminen oli katolisen kirkon monopoli. Sen päätöksistä poikkeavat kirjoitukset poltettiin ja kaikkiiin latinaan käärittyihin harhoihin pakotettiin koko kansat. Pakotus johti kymmenien miljoonien tappamisiin, niiden, jotka eivät suostuneet hylkäämään Apostolista Alkuperäistä opetusta, sitä mikä alkoi Jerusalemista v. 33.

Koska meillä on tänään alkuperäinen oppi kirjallisessa muodossa, voimme todeta, että sitä haluaa yleensä kaikki helluntaiseurakunnat. Lankeamisia ja poikkeamia esiintyy koko ajan, mutta koska luvattu Opastaja on vaikuttanut Seurakunnassa, ne on poistunut Jumalan Seurakunnasta ja voivat hyvin sen ulkopuolella. Seula on päällä koko ajan.

Saldo:
Lähden huomenaamulla Kokkolaan. Tervetuloa sinne Perinteisen helluntaiseurakunnan kokoukseen sunnuntaina kello 13.00. Annan siellä henkilökohtaisen todistukseni.
Palaan kotosalle vasta tiistaiksi.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta