Kirjoittaja Aihe: Onko vielä apostoleja ja profeettoja ?  (Luettu 7757 kertaa)

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2461
Vs: Onko vielä apostoleja ja profeettoja ?
« Vastaus #75 : 13.01.21 - klo:15:46 »
Kreikan kielen sana apostoli tarkoittaa johonkin tehtävään lähetettyä henkilöä.
Siksi kai jotkut nykyajankin evankeliumin levittäjät
kokevat olevansa apostoleja.
On silti varmaan parempi kutsua heitä lähetystyöntekijöiksi tai evankelistoiksi.

Jeesuksen valitsemat apostolit olivat Hänen maanpäällisen elämänsä ja toimintansa silminnäkijöitä,
joten he levittivät sanomaa itse näkemästään ja kuulemastaan.
Heidän jälkeensä tulevat evankelistat työskentelevät pelkästään Raamatusta saadun tiedon ja Pyhän Hengen antaman todistuksen
ja voiman perusteella.

Ei kai profeettojakaan ole enää.
Jeesus itse sanoi, että profeetat kuuluivat Vanhan liiton lain aikaan,
siis aikaan ennen hyvää sanomaa eli evankeliumia.

"Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti. Siitä lähtien on julistettu hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta, ja jokaista vaaditaan tulemaan sinne sisälle."
(luuk. 16:16)

Eri asia on tietysti profetoimisen armolahja, jota Uudessa Testamentissa kehotetaan pyytämään Jumalalta.
Ko. lahjan haltijaa ei kai silti voi kutsua profeetaksi.

"Tavoitelkaa rakkautta ja pyrkikää saamaan hengellisiä lahjoja, mutta varsinkin profetoimisen lahjaa."
(1. Kor. 14:1)

Löysin yhden kohdan, jossa on profeetta uudessakin liitossa

ApT 21:
10 Siellä me viivyimme useita päiviä. Niin tuli sinne Juudeasta eräs profeetta, nimeltä Agabus.
Olen ymmärtänyt, että Agabus oli kutsuttu profeetaksi Vanhan liiton aikana.
Profeettana toimiminen ei siis lakannut hänen kohdallaan,
vaikka Uusi liitto oli jo voimassa.
Siitä ei ole mainintaa, oliko hän kääntynyt juutalaisuudesta kristityksi.
Luultavasti oli, koska hän kertoi Pyhän Hengen ilmoittaneen hänelle tulevaisuuden asioita (jae 11).

Silti varsinaisia profeetan virkoja ei kai ole annettu kenenkään hoidettavaksi Johannes Kastajan jälkeen, koska Jeesus sanoi niin (Luuk. 16:16).
Profetoimisen armolahjan on kuitenkin moni saanut.



Poissa lukija

  • Viestejä: 95
Vs: Onko vielä apostoleja ja profeettoja ?
« Vastaus #76 : 13.01.21 - klo:17:35 »
hyvä pointti. Mutta on kuitenkin muita kohtia myös:

Ap. t. 11:27

Siihen aikaan tuli profeettoja Jerusalemista Antiokiaan.

Ap. t. 13:1

Ja Antiokian seurakunnassa oli profeettoja ja opettajia: Barnabas ja Simeon, jota kutsuttiin Nigeriksi, ja Lukius, kyreneläinen, ja Manaen, neljännysruhtinas Herodeksen kasvinkumppani, ja Saulus.

Ap. t. 15:32

Ja Juudas ja Silas, jotka itsekin olivat profeettoja, kehoittivat veljiä monin sanoin ja vahvistivat heitä.

Tämä kohta viittaisi myös, että olisi profeettoja kuitenkin olemassa:

Ap. t. 26:27


Eivät suinkaan kaikki ole apostoleja? Eivät kaikki profeettoja? Eivät kaikki opettajia? Eiväthän kaikki tee voimallisia tekoja?

Viittaisivatko nämä kaikki kuitenkin sellaisiin, jotka olisivat olleet profeettoja ennen kuin "Johannekseen asti" oli ollut?

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2461
Vs: Onko vielä apostoleja ja profeettoja ?
« Vastaus #77 : 13.01.21 - klo:20:00 »
Mitähän Jeesus sitten tarkoitti tällä:

"Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti. Siitä lähtien on julistettu hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta, ja jokaista vaaditaan tulemaan sinne sisälle."
(Luuk. 16:16)

Poissa Taisto

  • Viestejä: 2279
Vs: Onko vielä apostoleja ja profeettoja ?
« Vastaus #78 : 13.01.21 - klo:20:16 »
Mitähän Jeesus sitten tarkoitti tällä:

"Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti. Siitä lähtien on julistettu hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta, ja jokaista vaaditaan tulemaan sinne sisälle."
(Luuk. 16:16)
Olisiko tuossa kysymys VT:n Mooseksen ja profeettojen kirjoista? Mooseksen laki oli voimassa Johannekseen asti, ja profeettojen varoitukset ja lupaukset samoin. Eli laki ja profeetat liittyvät konkreettisesti Israelin maahan ja kansaan, Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus aloittivat uuden aikakauden jossa Jumalan kansa on Jeesukseen uskovat juutalaiset ja pakanat yhdessä, ilman mitään erottelua.

Voihan profeettoja olla myös uuden liiton aikana, ehkä? Mutta ei enää samalla tavalla kuin vanhassa liitossa.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2461
Vs: Onko vielä apostoleja ja profeettoja ?
« Vastaus #79 : 13.01.21 - klo:22:11 »
Nykyaikana profetoivien uskovien Jumalalta saamat sanomat ovat kai kuitenkin armolahjan toteutumisia. 
Olen käsittänyt Raamatusta, että Vanhaan liittoon kuuluvia profeettoja ei tarvittaisi enää siinä mielessä, että he toteuttaisivat profeetan kutsumusta.
Ehkä jotakuta yksilö voi nimittää profeetaksi, jos hän saa toistuvasti profeetallisia sanomia Jumalalta, ja muut näkevät niiden toteutuneen.
Silti jonkun uskovan valitseminen profeetan tai apostolin seurakuntavirkaan vaikuttaa oudolta, vaikka sellaista tapahtuukin.

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Onko vielä apostoleja ja profeettoja ?
« Vastaus #80 : 14.01.21 - klo:09:44 »
Johtuisiko tuo siitä, että profeetan virka ymmärretään väärin?

Usein täysin väärin.
Profeetta ei ole tulevaisuuden ennustelija.


Profeetan virka on puhevirka, jossa puhe painottuu toisin kuin opettajalla ja evankelistalla.

Poissa papi

  • Viestejä: 42
Vs: Onko vielä apostoleja ja profeettoja ?
« Vastaus #81 : 26.01.21 - klo:20:35 »
Mitähän Jeesus sitten tarkoitti tällä:

"Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti. Siitä lähtien on julistettu hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta, ja jokaista vaaditaan tulemaan sinne sisälle."
(Luuk. 16:16)

Vanhan Liiton aikana profeetat olivat Jumalan äänitorvia ja Pyhällä Hengellä täytettyjä. Tavallinen kansa ei normaalisti ollut saanut Pyhää Henkeä ja siksi heidän tuli kuunnella Jumalan ääntä profeettojen kautta.
Uuden Liiton aikana PH asuu kaikissa uskovissa ja siksi ei profeettoja enään tarvita siinä mielessä kuin VL aikana.
Me voimme olla yhteydessä Jumalaan suoraan PH'n kautta ja näin myös Jumala kutsuu (vaatii) meitä yhteyteensä ilman välikäsiä. Kukaan ei voi puolustella taivaan portilla sanoen Pietarille: "no kun kukaan profeetta ei ole kertonut hänelle evankeliumia".
Näin jokaiselle ihmiselle annetaan kutsu (vaatimus) Jumalan yhteyteen, eikä kukaan voi paeta omaa vastuutaan.

Poissa Magda-sisko

  • Viestejä: 120
Vs: Onko vielä apostoleja ja profeettoja ?
« Vastaus #82 : 27.01.21 - klo:09:46 »
Tähän tuli kopio toisen kirjoituksesta, kun yritin vastata. Uusi yritys jossain vaiheessa.
« Viimeksi muokattu: 27.01.21 - klo:10:01 kirjoittanut Magda-sisko »
Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee. - Paavali