Minun ei kannattaisi vastata näin opillisiin kysymyksiin, koska olen oppimaton teologiassa. Tuli vaan kristittynä mieleen, että kyllä Aatami ja Eeva kadottivat sen vapaan tahdon siinä koetuksessa minkä Jumala heille asetti. Ei ollut rajaton vapaa tahto heilläkään. Lankesivat vapaasta tahdostaan, vaikka oli varoitettu ja pilasivat sen myötä kaiken ja synti astui maailmaamme yhä lisääntyvänä luonnonvarana; samoin kadotus ja kirous sekä menetimme "vapaan tahdon". Väistämättä teemme syntiä emmekä voi enää olla paratiisissa emmekä itse sitä saavuttaa, koska ei ole sitä vapaata tahtoa pelastusasiassa, sitä Melanchton ja Luther nähdäkseni ajavat.
Emme myöskään enää ole vastuussa Jumalalle synnistämme, vain moraalinen vastuu maailmaa ja lähimmäistä kohtaan on suotavaa. Jumalaa ymmärrämme rakastaa, koska nyt kaikki lahjoitetaan meille ilmaiseksi Jumalamme armosta Jeesuksen Kristuksen tähden vain vastaanotettavaksi uskossa kiitollisuudella. Teot ovat Jumalan edessä mitättömiä, Jeesus on kaikki ja riittävä. Abelin, joka tapettiin uhri kelpasi Jumalalle; Kainin, joka jäi armosta henkiin kirottuna syntisenä uhri ei miellyttänyt Jumalaa ollenkaan, vaikka olisi luullut inhimillisesti katsoen, kun oli veretön ja kaunis. Kain se kuitenkin tappoi veljensä ja tuli lisää kirousta ja koko ihmiskunta on toistensa vihollisia Kainin perintönä. Ei meillä ole vapaata tahtoa tehdä yhtään mitään, olemme Jeesuksessakin vain "lampaita". Kukaan ei voi Jumalan edessä kerskua, nero "siivo" syntinen katuva on yhtä arvokas, kuin kurja typerys katuva. Molemmat saavat ottaa sen uskon lahjan yhtälailla vastaan. (Ikävä kyllä) tämän raamatullisen näkemyksen (oikea, ainoa), kukaan muu ei voi pelastua, kuin se joka kuulee Evankeliumin ja ottaa sen uskossa vastaan sekä kastetaan (jos ehditään ja mahdollista). Emme ymmärrä, mitä kuolleille pikkulapsille käy, mutta uskovien vanhempien pikkulapset (sikiötkin) uskovat ja heidät voidaan kastaa. Jos luopuvat myöhemmin eivät pelastu, mutta voivat palata kasteen armoon. Kaikki omat teot ovat myrkkyä tässä raamatullisessa opissa.
Juutalaisten kohtalo on meiltä myös salassa, heidän tehtävänsä Jumalan valittuna kansana päättyi, kun eivät ottaneet messiastaan vastaan etsikkoaikanaan. Pelastuvat hekin samalla tavalla. Aina ovat Jumalan valittu kansa, mutta heistä näkee, kuinka on syntiä synnin päälle ihmisen, myös meidän elämämme.
Kaikki muu ulkopuolella Jeesuksen Kristuksen on eksytystä ja pelkkää uskonnollisuutta. Eläessämme maailmassa lakeja ja hyvää elämää on syytä noudattaa, vaikkei uskoisikaan. Eroja asioiden välillä joutuu tekemään jne. (Oma pyhityskin on tarpeen maailmassa, mutta se mikä Jumalalle kelpaa on Kristuksen ansaitsema pyhitys. M.O.T. ei ole vapaata tahtoa sanan hengellisessä merkityksessä. Uskonnollisessa ja maallisessa elämässä voimme lahjakkaina paljonkin tehdä, mutta rajallisesti ja kaikki kuolevat joskus.
Seuraavana päivänä Johannes näki, että Jeesus oli tulossa hänen luokseen. Johannes sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” Joh. 1:29.
Evankeliumilla ei ole kosketuspintaa vahvojen ja omillaan toimeentulevien elämään. Sen sijaan se koskettaa herännyttä ja syntejään kauhistelevaa pelokasta sydäntä. Tälle evankeliumi lupaa, että jokainen, joka huutaa Jeesusta avuksi, pelastuu. Kynnystä armoon ei enää ole, Jumalan Karitsa on ottanut pois maailman synnin. – Mihin keskuudestamme on kadonnut evankeliumin jano? Miksi kaikki näkyvä hengellisyys tai toimintaan keskittyvä puuhastelu peittää evankeliumin sydänäänet? Kallis hunajan pisara opettaa: ”On helppo sanoa: ’Minä uskon Kristukseen’. Mutta nähdä Kristus täynnä armoa ja totuutta, jonka täyteydestä saat ottaa armoa armon lisäksi, on aivan toista.” Vieläkö Pyhä Henki saisi osoittaa Jumalan Karitsaa? Vieläkö syntyisi iloa armon avaruudesta, siitä, että synnit on saatu anteeksi?
Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.