Arkistostani poimittua (8.5.2012):
Dogmatiikan professori Antti J. Pietilä kirjoittaa hyvin siitä, kuinka maalliset edut sammuttavat hengen aistillisessa ihmisessä, jota kiihottaa ennen kaikkea valta, ihmisten suosio, raha ja nautinnot:
"Jo vakinainen tulo ja virka vaikka pienempikin, sitoo. Ken vielä siinä asemassa osoittautuu hankalaksi yleiselle rauhalle, hänelle annettakoon luottamustoimia. Komiteoissa, lähetystöjen jäseninä, toimittajina ja sen semmoisina on moni ´intoilija` taltutettu. Jos levottomuutta kuitenkin kestää edelleen, niin pitäisi ainakin lääninrovastin tai asessorin paikan riittää rauhoitukseksi. Mutta jos joku ei vielä siinäkään asetu, niin hänet on valittava piispaksi. Piispana on vaarallisinkin fanaatikko rauhallinen mies, jonka optimistista käsitystä kirkosta virallisena laitoksena ei mikään voi horjuttaa. Joka tapauksessa siitä on pitkän pitkät ajat kulunut, kun suomalainen piispa on julkisissa puheissaan tai kirjoituksissaan suhtautunut vakavasti arvostellen kirkkoon virallisena laitoksena. Piispa puolustaa, tasoittaa, rauhoittaa, säilyttää muotoa - siinä hänen tehtävänsä, mikäli sitä voi eletyn ajan historiasta lukea."
(Vartija-lehti)