Puimatanner

Puimatanner => Laki ja evankeliumi => Aiheen aloitti: Paulus - 11.05.19 - klo:10:12

Otsikko: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Paulus - 11.05.19 - klo:10:12
Usko uskoon ja usko Jeesukseen ovat täysin eri asioita:
https://yksinarmosta.fi/2019/05/11/usko-ei-pelasta/

Haluaisin jakaa ylläolevan kanssanne, sillä se on erittäin suurimerkityksellinen asia, joka voi muuttaa koko uskonelämän.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Soltero - 11.05.19 - klo:12:26
Kun ihminen on ottanut vastaan henkilökohtaisen uskon Jumalaan,
hän tietää Jumalan toimivan, armahtavan, parantavan, rankaisevan, lohduttavan jne.
Ilman uudestisyntymistä näin ei ole,
vaan ihminen itse on koko ajan subjekti,
joka toimii vain inhimillisten kykyjensä varassa.

Kun uskoontulo puuttuu, ei voi sisäistää kokemusta siitä, että
ihmisen yläpuolinen, yliluonnollinen Voima, Kaikkivaltias,
vaikuttaa suoraan ihmisen ajatuksiin, tahtoon ja tekemisiin.
Ilman Jumala-uskoa ihmisellä on vain fyysinen,
henkinen ja sosiaalinen todellisuus.
Hänellä ei ole hengellistä ulottuvuutta,
vaan yksilön elämä on vain biologisten ja psyykkisten lainalaisuuksien toteutumista.
Uskokin on silloin vain psyyken toimintaa, kuten mielikuvitus ja tunteet.

Ihminen voi tosin käyttää uskoa mielihyvän ja toivon kehittämiseen,
mutta koko ajan lähtökohtana on ihminen itse,
hänen omat voimansa ja kykynsä.
Puuttuu Jumalan aktiivinen, rakkauteen ja armoon perustuva, luonnonlait ja ihmisen mahdollisuudet ylittävä asioihin puuttuminen.

Jumalan antaman hengellisen ulottuvuuden välityksellä
usko muuttuu väyläksi, jota myöten Jumala on koko ajan läsnä
kaiken Luojana, ylläpitäjänä ja tulevaisuuden antajana.




Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: ElCaro - 11.05.19 - klo:12:34
Hyvä kirjoitus Pauluksen linkissä
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: ullamaija - 11.05.19 - klo:14:13
Niin on tullut todeksi elettyä.ettei "uskon"varassa pitkälle pääse,mutta Kristuksen varassa perille asti.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Soltero - 11.05.19 - klo:15:31
Tämä asia ei ole aivan yksiselitteinen.

Jeesus sanoo parantamilleen ihmisille:
"Tyttäreni, ole turvallisella mielellä; sinun uskosi on tehnyt sinut terveeksi."  (Matt. 9:22)
"Sinun uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan".  (Luuk. 7:50)
"Saa näkösi; sinun uskosi on sinut pelastanut."  (Luuk. 18:42)

"Totisesti minä sanon teille: jos joku sanoisi tälle vuorelle: 'Kohoa ja heittäydy mereen', eikä epäilisi sydämessään, vaan uskoisi sen tapahtuvan,
minkä hän sanoo, niin se hänelle tapahtuisi."  (Mark. 11:23)

Noista lauseista voi saada vaikutelman, että kunhan uskoo tarpeeksi, pelastuu, paranee ja tekee ihmeitä.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: xyz - 11.05.19 - klo:18:54
"Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu."
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Paulus - 11.05.19 - klo:19:00
"Totisesti minä sanon teille: jos joku sanoisi tälle vuorelle: 'Kohoa ja heittäydy mereen', eikä epäilisi sydämessään, vaan uskoisi sen tapahtuvan,
minkä hän sanoo, niin se hänelle tapahtuisi."  (Mark. 11:23)

Aikoinaan pohdin, mitä tämä jae tarkoittaa. Tulin siihen tulokseen, että epäuskoa ei voi kokonaan kitkeä ihmissydämestä.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Jopo - 19.05.19 - klo:19:04
Tämä asia ei ole aivan yksiselitteinen.

Jeesus sanoo parantamilleen ihmisille:
"Tyttäreni, ole turvallisella mielellä; sinun uskosi on tehnyt sinut terveeksi."  (Matt. 9:22)
"Sinun uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan".  (Luuk. 7:50)
"Saa näkösi; sinun uskosi on sinut pelastanut."  (Luuk. 18:42)

"Totisesti minä sanon teille: jos joku sanoisi tälle vuorelle: 'Kohoa ja heittäydy mereen', eikä epäilisi sydämessään, vaan uskoisi sen tapahtuvan,
minkä hän sanoo, niin se hänelle tapahtuisi."  (Mark. 11:23)

Noista lauseista voi saada vaikutelman, että kunhan uskoo tarpeeksi, pelastuu, paranee ja tekee ihmeitä.

Niin voisi äkkiseltään ajatella. Silloin uskosta tehtäisiinkin ihmisen teko, uskon ponnistus.

Usko Jeesukseen sai nuo ihmiset hakeutumaan Hänen luokseen, joka yksin voi parantaa ja pelastaa.

Tuo viimeisin lainaus kertoo sen, ettei usko ole omassa hallinnassamme. Tietyömailla olis paljon käyttöä tuollaiselle uskolle. Vai oletteko nähneet yhdenkään siirtäneen edes pienempää mäkeä pois tieltä, saati sitten vuoria?
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Jano - 19.05.19 - klo:21:24
Usko omaan uskoonsa ei ole uskoa Kristukseen. Mutta sitä ei välttämättä ole myöskään epäusko omaan uskoonsa.

Tarkoitan vaikkapa sellaista ylenpalttista oman heikkouden, huonouden, mitättömyyden ja huonon vaelluksen korostamista jota erityisesti katolis-luterilaisuudessa usein tavataan. Se voi pinnallisesti kuulostaa oikealta, onhan sanoma sinällään Raamatun mukainen.

Mutta eihän sen sanoman tarkoitus ole, että kiinnitämme katseen itseemme ja alamme tuoda julki itseämme, sen enempää pahassa kuin hyvässä. Vaan että sen kautta kirkastamme Kristusta ja tuomme julki Häntä.

Synnin tiedostaminen on vasta puoli evankeliumia. Evankeliumin täyteys on anteeksi annossa, jonka jälkeen ei ole enää synnin tuntoa.

Monet tuntuvat olevan jossain puolivälissä, puhuvat kyllä anteeksi saamisesta mutta silti kantavat syntejään. Vaikka Kristus on anteeksi antaessaan kantanut ne jo meidän puolesta. Minun ymmärrykseni ja kokemukseni mukaan anteeksi saaminen merkitsee myös vapautumista.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Oloneuvos - 20.05.19 - klo:23:52
Ehkä kysymys tulisi muotoilla "luotatko sinä (omaan) uskoosi?" Tässä yhteydessä olisi tarpeellista pohtia myös sitä, mitä eroa on meidän uskollamme "alhaalta Kristukseen päin" ja sillä uskolla, joka tulee "ylhäältä Kristukselta alaspäin". Aapeli Saarisalo (ja monet muutkin Sanan tutkijat) tekivät eron näiden kahden "uskonmuodon" välillä.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Jano - 21.05.19 - klo:18:10
Ehkä kysymys tulisi muotoilla "luotatko sinä (omaan) uskoosi?" Tässä yhteydessä olisi tarpeellista pohtia myös sitä, mitä eroa on meidän uskollamme "alhaalta Kristukseen päin" ja sillä uskolla, joka tulee "ylhäältä Kristukselta alaspäin". Aapeli Saarisalo (ja monet muutkin Sanan tutkijat) tekivät eron näiden kahden "uskonmuodon" välillä.

Näissä on tietysti aivan huima ero. Jos verrataan vaikka hukkumassa olevaan ihmiseen jolle heitetään pelastusrengas, niin kyllähän sitä uskoa tarvitaan että ojentaa käden ja tarttuu kiinni pelastusrenkaaseen. Mutta se usko ei kuitenkaan pelasta, vaan rengas. Eikä sitä uskoa ylipäätään voisi olla edes olemassa, jos ei olisi rengasta.

Eli kyllä meillä pitää olla omaa uskoa, mutta sitäkään ei voisi olla ilman Kristusta. Kristuksen ilmestyminen meidän elämään synnyttää uskon, samalla tavalla kuin pelastusrengas synnyttää uskon hukkuvassa. Sitten kun sillä uskolla tartutaan kiinni Kristukseen, pelastaa Kristus meidät.

Oma usko on se sinapinsiemen, joka kylvetään Kristukseen. Se usko joka sitten alkaa kasvamaan, usko joka siirtää vuoria, ei ole oma usko vaan Oloneuvoksen lainaamin sanoin uskoa joka tulee ylhäältä Kristukselta alaspäin.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Oloneuvos - 21.05.19 - klo:20:12
Ehkä kysymys tulisi muotoilla "luotatko sinä (omaan) uskoosi?" Tässä yhteydessä olisi tarpeellista pohtia myös sitä, mitä eroa on meidän uskollamme "alhaalta Kristukseen päin" ja sillä uskolla, joka tulee "ylhäältä Kristukselta alaspäin". Aapeli Saarisalo (ja monet muutkin Sanan tutkijat) tekivät eron näiden kahden "uskonmuodon" välillä.

Näissä on tietysti aivan huima ero. Jos verrataan vaikka hukkumassa olevaan ihmiseen jolle heitetään pelastusrengas, niin kyllähän sitä uskoa tarvitaan että ojentaa käden ja tarttuu kiinni pelastusrenkaaseen. Mutta se usko ei kuitenkaan pelasta, vaan rengas. Eikä sitä uskoa ylipäätään voisi olla edes olemassa, jos ei olisi rengasta.

Eli kyllä meillä pitää olla omaa uskoa, mutta sitäkään ei voisi olla ilman Kristusta. Kristuksen ilmestyminen meidän elämään synnyttää uskon, samalla tavalla kuin pelastusrengas synnyttää uskon hukkuvassa. Sitten kun sillä uskolla tartutaan kiinni Kristukseen, pelastaa Kristus meidät.

Oma usko on se sinapinsiemen, joka kylvetään Kristukseen. Se usko joka sitten alkaa kasvamaan, usko joka siirtää vuoria, ei ole oma usko vaan Oloneuvoksen lainaamin sanoin uskoa joka tulee ylhäältä Kristukselta alaspäin.

Ei se ihan noin minun mielestä mene.
Uskon sisintä olemusta on ilmeisen vaikeaa tai peräti mahdotonta selittää, mutta se on toivottujen asioiden varmuutta, asioiden joita emme (vielä) näe [Hebr.11:1]. Usko kutsuu olemattomat olemaan. En tiedä mitä tarkoitit tuolla sanalla, että "oma usko on se sinapinsiemen, joka kylvetään Kristukseen"? Sinapinsiemen uskoa siirtää jo vuoria (Matt. 17:20).

Usko syntyy Jumalan sanan kuulemisesta. Niinpä ei meillä ole kerskaamista uskostammekaan, koska sen vaikutti ja synnytti Herran sana. Nooh, tästä olemmekin jo varmasti samaa mieltä.

Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Jano - 21.05.19 - klo:22:50
Jeesus puhuu sinapinsiemenestä kahdessa eri yhteydessä. Toisessa yhteydessä hän puhuu siitä, että jos olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, ei mikään olisi meille mahdotonta. Toisessa yhteydessä hän puhuu siitä, että sinapinsiemen kylvetään ja siitä kasvaa suuri puu.

Minä yhdistän nämä samaksi kokonaisuudeksi. Siemen pitää sisällään kaiken, mutta siemen ei itsessään hyödytä ennenkuin sen kylvää ja siitä kasvaa puu.

Eli jos meillä on sinapinsiemenen verran uskoa, se riittää kun sen "kylvää" eli turvaa sillä Kristukseen samalla tavalla kuin hukkuva turvaa uskollansa pelastusrenkaaseen. Sen myötä Kristuksen usko voi meissä toimia ja kasvaa, ja Hänelle ei mikään ole mahdotonta.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Oloneuvos - 23.05.19 - klo:16:18
Jeesus puhuu sinapinsiemenestä kahdessa eri yhteydessä. Toisessa yhteydessä hän puhuu siitä, että jos olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, ei mikään olisi meille mahdotonta. Toisessa yhteydessä hän puhuu siitä, että sinapinsiemen kylvetään ja siitä kasvaa suuri puu.

Minä yhdistän nämä samaksi kokonaisuudeksi. Siemen pitää sisällään kaiken, mutta siemen ei itsessään hyödytä ennenkuin sen kylvää ja siitä kasvaa puu.

Eli jos meillä on sinapinsiemenen verran uskoa, se riittää kun sen "kylvää" eli turvaa sillä Kristukseen samalla tavalla kuin hukkuva turvaa uskollansa pelastusrenkaaseen. Sen myötä Kristuksen usko voi meissä toimia ja kasvaa, ja Hänelle ei mikään ole mahdotonta.

Minun käsitykseni mukaan nuo kaksi sinapinsiemenestä käsittävää Jeesuksen puhetta tarkoittavat aivan eri asioita. En ymmärrä minkä Raamatun sanan avulla olet rakentanut niiden välille (aasin)sillan ja yhtäläisyyden? Kysyn tässä kuitenkin erästä toista asiaa, joka ensimmäisenä nousi mieleeni kun luin tuota ylle lainaamaani tekstiäsi. Ajatteletko niin, että meillä ihmisillä on lähtökohtaisesti itsellämme tuo Jeesuksen mainitsema sinapinsiemen uskoa? Niin ymmärrän tuon kirjoittamasi.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Lemmikki - 25.05.19 - klo:19:00
Mä haluaisin ymmärtää mitä se kylväminen on?
Onko se aina puhumista ja jos kukaan ei halua kuulla niin silloin uskova ei oikeasti kylvä vaan jää hedelmättömäksi.
Eli se hedelmällisyys on kuitenkin muista ihmisistä kiinni? Kuinka kukaan kylvää yksin olohuoneessaan?

Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Taisto - 25.05.19 - klo:19:09
Mä haluaisin ymmärtää mitä se kylväminen on?
Onko se aina puhumista ja jos kukaan ei halua kuulla niin silloin uskova ei oikeasti kylvä vaan jää hedelmättömäksi.
Eli se hedelmällisyys on kuitenkin muista ihmisistä kiinni? Kuinka kukaan kylvää yksin olohuoneessaan?
Aattelisin sen niin että meidän pitäis kylvää itseemme Sanan siementä. Joka henkeen kylvää, se hengestä iankaikkisen elämän niittää.

Eivät kaikki ole puhujia ja julistaja. Minä en ainakaan ole.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Oloneuvos - 25.05.19 - klo:19:22
Mä haluaisin ymmärtää mitä se kylväminen on?
Onko se aina puhumista ja jos kukaan ei halua kuulla niin silloin uskova ei oikeasti kylvä vaan jää hedelmättömäksi.
Eli se hedelmällisyys on kuitenkin muista ihmisistä kiinni? Kuinka kukaan kylvää yksin olohuoneessaan?

Kyllä evankeliumia voi jakaa (kylvää) puhumisen lisäksi esimerkiksi kirjojen välityksellä ja jossakin muodossa myös hyvää tekemällä. Tosin tässä samaan hengenvetoon on todettava, että huonojen ja eksyttävien kirjojen vaikutus jatkaa työtään vielä senkin jälkeen, kun sen tekijä on jo manan majoilla. Vakava juttu.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Lemmikki - 25.05.19 - klo:19:26
Mä haluaisin ymmärtää mitä se kylväminen on?
Onko se aina puhumista ja jos kukaan ei halua kuulla niin silloin uskova ei oikeasti kylvä vaan jää hedelmättömäksi.
Eli se hedelmällisyys on kuitenkin muista ihmisistä kiinni? Kuinka kukaan kylvää yksin olohuoneessaan?
Aattelisin sen niin että meidän pitäis kylvää itseemme Sanan siementä. Joka henkeen kylvää, se hengestä iankaikkisen elämän niittää.

Eivät kaikki ole puhujia ja julistaja. Minä en ainakaan ole.

Kiitos. Lohdullinen ajatus. Nykyään joutuu jatkuvasti suorituspaineisiin kun tulee näitä profetioita "tehkää sitä ja tehkää tätä".
Kuitenkaan ne profetiat ei koskaan toteudu. Voi helposti ajatella miksi Paavalikin sanoi "profetoimista älkää halveksiko".
Sitä on helppo ruveta halveksimaan kun lukee loputtomasti kaikenlaisia ennusteita milloin mistäkin ja aina saa pelätä koko elämänsä että "huomenna joku hyökkää".
Ei kai Jumala tarkoittanut, että uskoon tulon jälkeen sitä vasta pelätä täytyykin?

Se on vaan hyväksyttävä että koko elämä kului sen lopun odotuksessa hukkaan eikä se viieläkään ole tullut.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Jano - 25.05.19 - klo:23:08
Kylvämisellä voi varmaan tarkoittaa montaa eri asiaa. Alunperin tässä keskustelussa en tarkoittanut kylvämisellä minkäänlaista puhumista, vaan ajattelin asiaa täysin erilaiselta kannalta. Eli ajatus oli, että usko on kuin ”siemen” joka ”kylvetään” siihen mihin usko kohdistetaan. Sitten tuosta ”uskon siemenestä” kasvaa puu, joka aikanaan tuottaa hedelmää eli uskon tekoja - mikä pitää sisällään kaiken mitä uskovan elämään kuuluu. Eli ajattelin tässä kylvämistä vertauskuvallisesti, en niinkään puhumisena tai edes varsinaisena tekemisenä.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Lemmikki - 26.05.19 - klo:09:34
Näinpä. Mäkin ennen ajattelin Raamattua enimmäkseen vertauksina mutta kun pitkään on työtön eikä tee mitään niin rupeaa kokemaan itsensä erittäin hedelmättömäksi. Ja silloin keskittyy nimenomaan ajatukseen "mitä mun pitäis tehdä". EIkä silti keksi mitään tekemistä, siis ns hedelmällistä tekemistä.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: ullamaija - 26.05.19 - klo:10:03
Joku on sanonut,että uskovana eläminen on ennemmän olemista kuin tekemistä.Hedelmäpuukin seisoo paikallaan tuulten ja sateiden pieksettävänä ja pakkasen purtavana,mutta niin vain tuottaa hedelmää.Ei kaikki puut tuota,mutta ne,joissa Jumala kasvun tuottaa.Eiköhän lakata "synnyttämästä"hedelmiä.Tulkoon,jos Herra suo.Ei minulta ainakaan onnistu moinen.Tapahtukoon tahtosi!
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Marjatta - 26.05.19 - klo:10:23
Joku on sanonut,että uskovana eläminen on ennemmän olemista kuin tekemistä.Hedelmäpuukin seisoo paikallaan tuulten ja sateiden pieksettävänä ja pakkasen purtavana,mutta niin vain tuottaa hedelmää.Ei kaikki puut tuota,mutta ne,joissa Jumala kasvun tuottaa.Eiköhän lakata "synnyttämästä"hedelmiä.Tulkoon,jos Herra suo.Ei minulta ainakaan onnistu moinen.Tapahtukoon tahtosi!
Hyvin ilmaistu.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Paulus - 26.05.19 - klo:10:34
Joku on sanonut,että uskovana eläminen on ennemmän olemista kuin tekemistä.Hedelmäpuukin seisoo paikallaan tuulten ja sateiden pieksettävänä ja pakkasen purtavana,mutta niin vain tuottaa hedelmää.Ei kaikki puut tuota,mutta ne,joissa Jumala kasvun tuottaa.Eiköhän lakata "synnyttämästä"hedelmiä.Tulkoon,jos Herra suo.Ei minulta ainakaan onnistu moinen.Tapahtukoon tahtosi!
Hyvin ilmaistu.

Olen samaa mieltä. Hedelmäpuu on oiva vertaus uskovasta. Puu ei tuota hedelmää itseään varten, vaan lähinnä puutarhurille ja satunnaiselle ohikulkijalle. Puu ei keskity hedelmän tuottamiseen, vaan se tuottaa hedelmää siksi, että se kuuluu puun luontoon.

Tämä antaa oivallisen näkökulman kristityn elämään. Jos on elämä, se tuottaa hedelmää ajallaan. Puukaan ei tuota aina hedelmää, näin on myös kristityn elämässä. Joku puu tuottaa paljon hedelmää, joku vähemmän Eivätkä hedelmätkään ole aina samanlaisia, vaan ne ovat usein riippuvaisia olosuhteista. Samankin puun hedelmän tuottamisessa on vaihtelua, joka vuosi ei tule lainkaan hedelmää.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Soltero - 26.05.19 - klo:14:43
Huomaan usein vaativani itseltäni hengellisiä suorituksia, joita Jumala aivan ilmeisesti ei vaadi.
Ja koska en suorita erityisemmin mitään, koen epäonnistumista.
En ole kylvänyt ympärilleni uskon siemeniä, jotka olisivat itäneet ja kasvattaneet upeita uusia uskovaisia.

Ja omat hedelmäni ovat aika rupisia.
Niidenhän kuuluisi olla rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. (Gal. 5:22)
En yleensä onnistu noissa vaatimuksissa.
Olen usein ynseä, yrmeä, töykeä ja epäluuloinen.

Mutta.
Uskon Jeesuksen laupeuteen ja uskollisuuteen.
Uskovat ja seurakunta ovat kai aina hengellisessä sodassa.
Mutta Hän ei vaadi kaikkien
olevan urheita upseereja eikä edes jaloja sotamiehiä.
On myös nostomiehiä ja rintamakarkureita.
(Yritin joskus karata, mutta Herra otti nopeasti kiinni ja palautti kurituksen jälkeen ns. ruotuun.)

Kaikki eivät voi olla vakaita, tulosta tekeviä ja voittoisia alfayksilöitä,
jämeriä vastuunkantajia.
Jeesuksen joukoissa on myös epämääräisiä uskon tiellä hiippailijoita.
Meillekin Hän on luvannut levon, soveliaan ikeen ja keveän kuorman. (Matt. 11: 28-30)
Äänekkäästi sapeleitaan kalistelevien valiotaistelijoiden mielestä meikäläiset varmaan ovat epäluotettavia ja vastuuntunnottomia.

Mutta on olemassa sekä arvokkaita että halpoja astioita.

"Niinpä niin, oi ihminen, mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan?
Ei kaiketi tehty sano tekijälleen: "Miksi minusta tällaisen teit?"
Vai eikö savenvalajalla ole valta tehdä samasta savensa seoksesta toinen astia jaloa, toinen halpaa käyttöä varten?"  (Room. 9: 20-21)

Vain Herra itse tietää, onko jokin astia riittävän arvokas.

"Mutta suuressa talossa ei ole ainoastaan kulta-ja hopea-astioita, vaan myös puu-ja saviastioita, ja toiset ovat jaloa, toiset halpaa käyttöä varten.
 Jos nyt joku puhdistaa itsensä tämänkaltaisista, tulee hänestä astia jaloa käyttöä varten, pyhitetty, isännälleen hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis."
(2. Tim. 2: 20-21)

Jumala voi käyttää jalometallisten suorittajaosaajien rinnalla myös meitä halpoja muovi- ja peltiämpäreitä.
Kun Hän itse on pyhittänyt kultaisen tai pahvisen astian, Hän voi myös käyttää sitä hyödykseen- usein ihmisiltä salatulla tavalla.
Ja halpa astia ei itsekään aina tiedä olevansa Herran käytössä.





Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: xyz - 26.05.19 - klo:15:05
Halpa tai et, tulen usein siunatuksi lukiessani, Soltero, kirjoituksiasi.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: ullamaija - 26.05.19 - klo:15:11
Tänään kuulin rohkaisevan ajatuksen aiheeseemme."Sodassa on haavoitettuja ja pitäisi siis olla sitojia ja kantajia."Varmaan toimimme tietämättämmekin (me hiippailijat)myös edes joskus rohkaisijoinakin.Herra kanssamme,me "soturit".Hänhän lupaa sotia puolestamme ja käskee meidän olla hiljaa.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Lemmikki - 26.05.19 - klo:15:24
Ihania kirjoituksia teillä. Kiitos.

Juuri tuo "hiippailija" oli hauska kuvaus. Sellaiseksi itsensä lähinnä tunteekin kun käy seurakunnassa milloin sattuu sille päälle tai sää on sopiva.   :-\
Varsinkin kun välttelee ihmisten seuraa.... lapsena niin pahoin vammautunut henkisesti ettei yksinkertaisesti kykene ajattelemaan ihmisten läheisyyttä hyvänä asiana. Siksi hiippailee seurakunnassa ja kuitenkin ihmettelee siellä olon ihanuutta.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Lemmikki - 26.05.19 - klo:15:40
Tuo hedelmä puu on myös kaunis ja "työtön" vertaus.
Jumala loi elämän sellaiseksi että se vaan "väkisin" pursuu missä vain sattuu olemaan tilaa.... erämaa kukkii täysillä heti kun tulee sadetta.
Keväällä saapuvat muuttolintuaurat hajoaa rannikon saavutettuaan kun alkaa "kilapjuoksu" pesimäpaikalle. Eivät ikäänkuin pysty hillitsemään intoaan tulla kesäksi pesimään tänne.  😍

Kun pakkaset hellittää ja lämpö ja valo lisääntyy niin elämän pursuamista ei yksinkertaisesti kykene estämään.

Tänään oli saarnassa ihana ajatus että Jumala "runoili" meidät olemaan. Jumalan puhe on kaunista kuin runot. Hänen kaikki sanat tuottaa elämää, hän ikäänkuin puhuu perhosia. Se liittyi johonkin että usko on Jumalan teko meissä. Siis me olemme Jumalan teko eli "runo". En nyt muista tarkoin mutta tuo sana "runo" sai sen kuulostamaan kauniilta että Jumala tekee jotain meissä....  ?  sitä vaatii aina tällaisia yllättäviä sanoja että oivaltaa jonkin asian. Yleensähän sana "teko" on yhtä tylsä kuin sana "työ". Mutta tuo puhuja sanoikin sanan "runo" niin se muuttui heti kauniiksi ajatukseksi.

En siis yleensä edes tykkää runoista mutta kuitenkin tuo sana toi siihen kauneutta....  :)

Sinä olet Jumalan runo.  😍
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Marjatta - 26.05.19 - klo:15:53
Olipa kaunis ilmaus, Jumala runoili meidät  :)

Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: ullamaija - 26.05.19 - klo:16:39
Ja voikukka työntyy elämänvoimallaan niin pienistä raoista,että ihmetyttää.Mutta sen juuri onkin vahva.Niin se on kristityilläkin."Sinä et kannattele juurta,vaan juuri kannattelee sinua".Tähän tapaan Paavali kirjoitti.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Jano - 26.05.19 - klo:19:48
Niidenhän kuuluisi olla rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. (Gal. 5:22)
En yleensä onnistu noissa vaatimuksissa.

Tällaista ajatusta olen usein ihmetellyt ja tänään viimeksi kohtasin uskovan joka oli tästä lannistunut. Kun nähdään Hengen hedelmä vaatimuksena. Vaikka kaikki varmasti ymmärtää, ettei puutarhuri saa puusta hedelmää vaatimalla, ja vielä vähemmän puu itse.

Toki tietynlainen itsetutkiskelu voi olla tervettä. Tai pikemmin oman elämän tarkastelu. Ja jos ei ole yllämainittua hedelmää, voi olla tervettä todeta että kaikki ei ole kunnossa. Mutta tervettä ei ole asettaa itselleen vaatimuksia, ja kuvitella että sitä kautta syntyisi hedelmää. Hedelmän puute osoittaa meille vain sen, että Henki ei ole päässyt vaikuttamaan elämässämme tarpeeksi. Ja se ei todellakaan korjaannu yhdelläkään vaatimuksella.

Päinvastoin, kuten tässä on hienosti erilaisin tavoin tuotu ilmi vaatimusten asettamisella on vain päinvastainen vaikutus. Ainoa todellinen tapa alkaa kantamaan hedelmää, on ottaa vastaan näitä asioita - rakkautta, iloa, rauhaa jne.. Ne ovat kaikki Jumalan olemuksen ydintä, ja Hän tahtoo osoittaa niitä meille. Kukaan ei voi antaa mitään, mitä ei ole itse ensin saanut. Ja kun näitä saa osakseen, ei niiden edelleen välittäminen ole minkäänlainen suoritus yhtään sen enempää kuin hedelmän antaminen puulle. Se on luontainen reaktio, joka vain tapahtuu.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Paulus - 26.05.19 - klo:21:20
Huomaan, että tässä keskustelussa ollaan jälleen lain ja evankeliumin jännitteessä.

Laki näyttää meille kaikki puutteemme ja vaatii meitä muuttumaan "hyviksi". Mutta mitä meille sanoo Evankeliumi?

Hepr. 10:14: "Sillä Hän on yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään." Siis sanotaan, että vain täydellisiä pyhitetään.

Ja Ef.2:8-10: "Sillä armosta te olette pelastetut, uskon kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme."

Ymmärrän niin, että kilvoitteluni pääpointti on siinä, että en lähde kuuntelemaan lainkaan sitä, mitä laki sanoo, koska laki koskee ainoastaan lain alaisia. Room. 3:19.

Saan luottaa siihen, että Jumala vaikuttaa minussakin tahtomista ja tekemistä riippumatta siitä, tiedostanko sitä vai en. Jos koko ajan eläisin siinä tietoisuudessa, että tänäänkin olen tehnyt Jumalan tahdon yhdessä ja toisessa asiassa, niin eikö juuri johtaisi farisealaisuuteen?
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Jano - 26.05.19 - klo:22:49
Saan luottaa siihen, että Jumala vaikuttaa minussakin tahtomista ja tekemistä riippumatta siitä, tiedostanko sitä vai en. Jos koko ajan eläisin siinä tietoisuudessa, että tänäänkin olen tehnyt Jumalan tahdon yhdessä ja toisessa asiassa, niin eikö juuri johtaisi farisealaisuuteen?

Eikö se juuri ole siinä tietoisuudessa elämistä, että luottaa siihen?

Minä en kuitenkaan yhdistä sitä ”farisealaisuuteen”, että ymmärtää tekevänsä Jumalan tahdon. Mielestäni meidän tulee tehdä aina kaikessa Jumalan tahto.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Paulus - 27.05.19 - klo:09:50
Saan luottaa siihen, että Jumala vaikuttaa minussakin tahtomista ja tekemistä riippumatta siitä, tiedostanko sitä vai en. Jos koko ajan eläisin siinä tietoisuudessa, että tänäänkin olen tehnyt Jumalan tahdon yhdessä ja toisessa asiassa, niin eikö juuri johtaisi farisealaisuuteen?

Eikö se juuri ole siinä tietoisuudessa elämistä, että luottaa siihen?

Minä en kuitenkaan yhdistä sitä ”farisealaisuuteen”, että ymmärtää tekevänsä Jumalan tahdon. Mielestäni meidän tulee tehdä aina kaikessa Jumalan tahto.

Tätä asiaa on käsitelty jo aiemminkin, esim. täällä (vastaus 106): http://puimatanner.net/index.php?topic=58.msg6044#msg6044
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Lemmikki - 27.05.19 - klo:12:19
Niidenhän kuuluisi olla rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. (Gal. 5:22)
En yleensä onnistu noissa vaatimuksissa.

Tällaista ajatusta olen usein ihmetellyt ja tänään viimeksi kohtasin uskovan joka oli tästä lannistunut. Kun nähdään Hengen hedelmä vaatimuksena. Vaikka kaikki varmasti ymmärtää, ettei puutarhuri saa puusta hedelmää vaatimalla, ja vielä vähemmän puu itse.

Toki tietynlainen itsetutkiskelu voi olla tervettä. Tai pikemmin oman elämän tarkastelu. Ja jos ei ole yllämainittua hedelmää, voi olla tervettä todeta että kaikki ei ole kunnossa. Mutta tervettä ei ole asettaa itselleen vaatimuksia, ja kuvitella että sitä kautta syntyisi hedelmää. Hedelmän puute osoittaa meille vain sen, että Henki ei ole päässyt vaikuttamaan elämässämme tarpeeksi. Ja se ei todellakaan korjaannu yhdelläkään vaatimuksella.

Päinvastoin, kuten tässä on hienosti erilaisin tavoin tuotu ilmi vaatimusten asettamisella on vain päinvastainen vaikutus. Ainoa todellinen tapa alkaa kantamaan hedelmää, on ottaa vastaan näitä asioita - rakkautta, iloa, rauhaa jne.. Ne ovat kaikki Jumalan olemuksen ydintä, ja Hän tahtoo osoittaa niitä meille. Kukaan ei voi antaa mitään, mitä ei ole itse ensin saanut. Ja kun näitä saa osakseen, ei niiden edelleen välittäminen ole minkäänlainen suoritus yhtään sen enempää kuin hedelmän antaminen puulle. Se on luontainen reaktio, joka vain tapahtuu.

Mun on tää helppo ymmärtää kun juuri itse olin siinä tilanteessa.
Jos on yksin ja köyhä niin sitä joutuu väkisin tuohon suorituspaineeseen. Ei ole kehen kohdistaa noita "rakkaus, ilo rauha" jne. Ainoa mistä on kokemusta on KELA vaatimuksineen, jos et tee niin saat rangaisuksen ja kuitenkaan ei anneta mahdollisuutta tehdä. Siinä rupeaa kai pitämään Jumalaa samanlaisena. Siihen saa tukea vielä Jeesuksen ankarista sanoista "jos et kanna hedelmää niin hakataan se poikki ja heitetään tuleen palamaan".

Mutta ratkaisuksi ehdottaisin samaa mitä itse koin: mennä seurakuntaan rukoilemaan niin saa kohdata Jumalan rakkauden. Vaikka siitä ei seuraisikaan ystäviä eikä työtä niin sitten vaan nöyrtyy yksin olemaan "rakkaus, ilo , rauha".
Eihän sille kuitenkaan mitä voi tehdä....

Siellä puhuttiin taas siitäkin ettei lihamme jalostu. No, jotenkin sitä toivoisi että se edes kuolisi. Onhan se ristiinnaulittu mutta sieltä se vaan kiduttaa ja huutelee vaatimuksiaan.   :-\
Tunteet lienee vain kitumista varten? Keskittyy lopettamaan kaikki pahat ajatukset. Siinä ainakin on hieman tekemistä.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Lemmikki - 27.05.19 - klo:12:39
Löysin Netmissionista allaolevan kirjoituksen. Toivon, että saan tuoda sen tähän, koska on hyvin mielenkiintoinen:

"Lainalaista uskovaa et tapaa ylistämästä ja palvomasta Jeesusta koska hän ei ole vapaa sitä tekemään. Soimaava omatunto estää vapaan palvonnan ja ylistyksen ja tuo epäluulon Jumalaa kohtaan.

Siksi lainalainen katsoo aina toisia ihmisiä ja purkaa sanavarastostaan rumia ja karkeita ilmaisuja toisia uskovia kohtaan.

Se on murheellinen ja surkuteltava tila joka vie yksinäisyyteen."

Mielestäni asia on juuri päinvastoin. Armon alla olevan ei tarvitse huojua pitkissä ylistyssessioissa saadakseen enemmän Jumalan hyväksyntää, tai maanitellakseen Jumalaa tekemään jotain, jota Hän ei muutoin tekisi.

Lainasin sieltä tämän kommentin koska mielestäni asia on usein päinvastoin siis järjestys on päinvastainen.

Ihminen on ensin yksin ja siksi joutuu lain-alle. Ajautuu vertaamaan itseään sellaisiin joilla on ystäviä ja työtä tai jotain muuta parempaa. Afrikassakin uskovat että siunaus on tuo että menestyy ja saa hyvää. Köyhällä ei ole siunausta joten kukaan ei mene köyhän pastorin kirkkoon.
Ihminen miettii miksi hänellä ei ole ystäviä ja päätyy toteamaan että "jokin salainen synti estää Jumalaa antamasta ystäviä". Sitten ryhtyy kaivelemaan tekojaan jotta löytäisi sen synnin.   :-[
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Soltero - 27.05.19 - klo:16:50
Niidenhän kuuluisi olla rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. (Gal. 5:22)
En yleensä onnistu noissa vaatimuksissa.

Tällaista ajatusta olen usein ihmetellyt ja tänään viimeksi kohtasin uskovan joka oli tästä lannistunut. Kun nähdään Hengen hedelmä vaatimuksena. Vaikka kaikki varmasti ymmärtää, ettei puutarhuri saa puusta hedelmää vaatimalla, ja vielä vähemmän puu itse.

Toki tietynlainen itsetutkiskelu voi olla tervettä. Tai pikemmin oman elämän tarkastelu. Ja jos ei ole yllämainittua hedelmää, voi olla tervettä todeta että kaikki ei ole kunnossa. Mutta tervettä ei ole asettaa itselleen vaatimuksia, ja kuvitella että sitä kautta syntyisi hedelmää. Hedelmän puute osoittaa meille vain sen, että Henki ei ole päässyt vaikuttamaan elämässämme tarpeeksi. Ja se ei todellakaan korjaannu yhdelläkään vaatimuksella.

Päinvastoin, kuten tässä on hienosti erilaisin tavoin tuotu ilmi vaatimusten asettamisella on vain päinvastainen vaikutus. Ainoa todellinen tapa alkaa kantamaan hedelmää, on ottaa vastaan näitä asioita - rakkautta, iloa, rauhaa jne.. Ne ovat kaikki Jumalan olemuksen ydintä, ja Hän tahtoo osoittaa niitä meille. Kukaan ei voi antaa mitään, mitä ei ole itse ensin saanut. Ja kun näitä saa osakseen, ei niiden edelleen välittäminen ole minkäänlainen suoritus yhtään sen enempää kuin hedelmän antaminen puulle. Se on luontainen reaktio, joka vain tapahtuu.

Kirjoitat, että Henki ei ole päässyt vaikuttamaan tarpeeksi sellaisen elämässä,
jolla ei ole saanut Hengen hedelmiä eli rakkautta, iloa, rauhaa,
pitkämielisyyttä, ystävällisyyttä, hyvyyttä, uskollisuutta, sävyisyyttä ja itsensähillitsemistä.
Jos niitä ei ole, kaikki ei ole kunnossa, eli uskova on siis viallinen.
Kehoitat saamaan itselleen näitä ilmiöitä, jotta niitä voi osoittaa toisillekin.

Em. ominaisuudet ovat tietysti Pyhän Hengen ilmenemistä uskovassa.
Ilmeisesti minun lisäkseni moni muukin uskova tietää usein olevansa rakkaudeton, iloton, rauhaton, epäystävällinen, äksy jne.
Voiko silloin sanoa, että Pyhä Henki ei toimi riittävästi omassa elämässä,
eli uskonelämä on viallinen?

Olen sitä mieltä, että koko eläminen uskoontulon jälkeen on toipumista, eheytymistä ja paranemista, usein hyvin hidasta.
Jokainen etenee oman taustansa ja oman persoonallisuutensa rajoissa.
Jumalahan tietää nämä asiat aivan tarkkaan,
eikä suinkaan mitätöi niitä.
Se on juuri Herran laupeutta, että Hän ei vaadi yksilöltä sellaisia hedelmiä, luonteenpiirteitä, kykyjä eikä menestymisiä, joihin tämä ei ole valmis.
Ja kaikki eivät tule koskaan valmiiksi niin kauan kuin ovat ruumiin ja sielun kahleissa, eli siis elossa.

Joku uskova voi tuottaa pontevasti Hengen hedelmiä ja levittää jatkuvasti ympärilleen Kristuksen tuoksua. (Ef. 5:2)
Hänellä on kutsumus ja valmiudet uhrata itsensä toisten edestä niin kuin Kristus teki
(em. jae).
Aika moni muu saa tyytyä paljon vaatimattomampaan.
Hän joutuu huutamaan toistuvasti elämän tiellä kompuroidessaan: "Herra, ole minulle syntiselle armollinen."

En usko, että Herra jakaa Henkeään mitalla, antaen täysille lisää täyteyttä ja tyhjentämällä tyhjiltä loputkin.
Hän ei jätä ketään kärsimään ilottomuuteen ja rakkaudettomuuteen siksi,
että tämä ei ole ottanut riittävästi vastaan Henkeä
ja kykyä hedelmien tuottamiseen.

Herra huolehtii laupeutensa perusteella myös kitukasvuisista.
Olen itse saanut Häneltä valtavasti armoa, huolenpitoa ja rakkautta.
Se että en kykene osoittamaan sellaista kovin paljon toisia kohtaan,
ei siis johdu saamieni lahjojen vähäisyydestä,
vaan hitaasta kasvustani ja jo aivan elämän alkutaipaleella tapahtuneista vioittumisista.
 
Herra korjaa ja luo uutta. 
Mutta kaikki ei tapahdu kaavojen, oppien eikä tahtomistemme mukaan.
Herra on kärsivällinen ja antaa ihmisellekin aikaa.
Hän tekee poikkeuksia ja paimentaa lampaitaan
paitsi laumoissa myös yksilöllisesti.





Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: sandia - 27.05.19 - klo:17:00
Mikäli vanhoihin uskoviin, siis todella vanhoihin, opettajiin ja hengellisiin johtajiin on uskominen, ihminen löytää aina sydämestään asioita mitä ei todellakaan luetella Hengen hedelmänä. Ystäväni antoi viime sunnuntaina ortodoksisen kirjan minulle, ja siinä oli juuri tästä aiheesta. Se oli kokoelma joskus 40 luvulla eläneen ortodoksimunkin ja hengellisen opettajan kirjeitä. Samoin vaikkapa Tuomas Kempiläisen Kristuksen seuraamisesta puhuu samasta. Ja niitä on paljon muitakin.  Rehellisyys omien yllykkeiden suhteen ja avoimuus siitä Herrankin edessä on mielestäni se tie miten jollain tapaa ehkä vähemmän vahingoittaa toisia kuin ilman, että sitä tekisi. Tosin sekin on Pyhän Hengen työtä ei omaamme. Mutta jos joutuisin perustamaan pelastukseni sille, että en enää loukkaa ja haavoita tai ole välinpitämätön toisia kohtaan, niin ei siitä mitään tulisi.

Hengen hedelmät tuskin ovat ikäänkin joulukuusen koristeet joulukuusessa. En oikein tiedä mitä tarkoitan tuolla, mutta tuli tuollainen mielikuva mieleen :D
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Jano - 27.05.19 - klo:18:00
Kirjoitat, että Henki ei ole päässyt vaikuttamaan tarpeeksi sellaisen elämässä,
jolla ei ole saanut Hengen hedelmiä eli rakkautta, iloa, rauhaa,
pitkämielisyyttä, ystävällisyyttä, hyvyyttä, uskollisuutta, sävyisyyttä ja itsensähillitsemistä.
Jos niitä ei ole, kaikki ei ole kunnossa, eli uskova on siis viallinen.
Kehoitat saamaan itselleen näitä ilmiöitä, jotta niitä voi osoittaa toisillekin.

Tarkalleen ottaen en ole sanonut että "uskova on siis viallinen" ja kehoittanut "saamaan itselleen näitä ilmiöitä". Käyttämäsi sanamuodot muuttavat ajatuksia niin, että en tunnista niitä enää omikseni. Minusta kyse ei ole "viallisesta uskovasta" (mitä se sitten tarkoittaakaan), vaan puutteellisesta ymmärryksestä, ja puhuisin ennemmin vastaanottamisesta kuin saamisesta. Jonkun mielestä ne tarkoittavat samaa, mutta vastaanottaminen kirkastaa minulle enemmän sitä tosiasiaa, että Jumala on aktiivinen ja aloitteellinen osapuoli.

Ilmeisesti minun lisäkseni moni muukin uskova tietää usein olevansa rakkaudeton, iloton, rauhaton, epäystävällinen, äksy jne.
Voiko silloin sanoa, että Pyhä Henki ei toimi riittävästi omassa elämässä,
eli uskonelämä on viallinen?

Ehdottomasti voin sanoa, että jos minun sydämestäni ja mielestäni puuttuu rakkautta, iloa, rauhaa jne, niin silloin tarvitsen enemmän Pyhää Henkeä. En tiedä millä muut ajattelivat korjata asian, mutta minä uskon että Jumala on ainoa joka voi näitä ominaisuuksia todellisesti vaikuttaa Pyhän Henkensä kautta.


Olen sitä mieltä, että koko eläminen uskoontulon jälkeen on toipumista, eheytymistä ja paranemista, usein hyvin hidasta.
Jokainen etenee oman taustansa ja oman persoonallisuutensa rajoissa.
Jumalahan tietää nämä asiat aivan tarkkaan,
eikä suinkaan mitätöi niitä.
Se on juuri Herran laupeutta, että Hän ei vaadi yksilöltä sellaisia hedelmiä, luonteenpiirteitä, kykyjä eikä menestymisiä, joihin tämä ei ole valmis.
Ja kaikki eivät tule koskaan valmiiksi niin kauan kuin ovat ruumiin ja sielun kahleissa, eli siis elossa.

Joku uskova voi tuottaa pontevasti Hengen hedelmiä ja levittää jatkuvasti ympärilleen Kristuksen tuoksua. (Ef. 5:2)
Hänellä on kutsumus ja valmiudet uhrata itsensä toisten edestä niin kuin Kristus teki
(em. jae).
Aika moni muu saa tyytyä paljon vaatimattomampaan.
Hän joutuu huutamaan toistuvasti elämän tiellä kompuroidessaan: "Herra, ole minulle syntiselle armollinen."

En usko, että Herra jakaa Henkeään mitalla, antaen täysille lisää täyteyttä ja tyhjentämällä tyhjiltä loputkin.
Hän ei jätä ketään kärsimään ilottomuuteen ja rakkaudettomuuteen siksi,
että tämä ei ole ottanut riittävästi vastaan Henkeä
ja kykyä hedelmien tuottamiseen.

Herra huolehtii laupeutensa perusteella myös kitukasvuisista.
Olen itse saanut Häneltä valtavasti armoa, huolenpitoa ja rakkautta.
Se että en kykene osoittamaan sellaista kovin paljon toisia kohtaan,
ei siis johdu saamieni lahjojen vähäisyydestä,
vaan hitaasta kasvustani ja jo aivan elämän alkutaipaleella tapahtuneista vioittumisista.
 
Herra korjaa ja luo uutta. 
Mutta kaikki ei tapahdu kaavojen, oppien eikä tahtomistemme mukaan.
Herra on kärsivällinen ja antaa ihmisellekin aikaa.
Hän tekee poikkeuksia ja paimentaa lampaitaan
paitsi laumoissa myös yksilöllisesti.

Vaikuttaa siltä, että ajattelemme asian jotenkin ihan päinvastaisesti. Minulle se tosiasia, että Pyhä Henki on ainoa joka voi vaikuttaa meissä hedelmää, nimenomaan kirkastaa sitä että Jumala ei tahdo jättää ketään kärsimään ilottomuuteen ja rakkaudettomuuteen. Sillä Pyhä Henki on jotain johon jokaisella on yhtäläinen pääsy, riippumatta mistään inhimillisestä ominaisuudesta, taustasta, kyvyistä, tämänhetkisestä tilanteesta tai muustakaan asiasta. Jokainen voi yhtäläisesti kantaa hedelmää, kun vaan ottaa vastaan Jumalalta mitä Hän tahtoo antaa.

Enkä tarkoita jotakin vastaanottamisen suoritusta, jonka vaikuttimena on halu pystyä tekemään enemmän. Vaan ottaa omakohtaisesti vastaan Jumalan hyvyyttä juuri sinua kohtaan, ilman mitään taka-ajatusta minkään asian tekemisestä tai suorittamisesta tai vaatimuksista tms.

Jumala rakastaa sinua ja haluaa antaa sinulle kokemuksen Hänen rakkaudestaan.
Jumala iloitsee sinusta ja haluaa antaa sydämeesi tuon ilon.
Jumala haluaa antaa sisimpäänsä rauhansa.
Jumala on pitkämielinen sinua kohtaan, ja haluaa antaa sinun kokea sen.
Jumala on sinun ystäväsi ja haluaa ystävyyttä sinun kanssasi.
Jumala on uskollinen ja haluaa että pystyt luottamaan siihen.
Jumala on sävyisä ja haluaa kohdata sinut sävyisyydessä.
Jumala on itsensähillitsevä ja kasvattaa sinua sen kautta.

Siinä on Hengen hedelmän juuri, josta kasvi ei yksinkertaisesti voi olla tuottamatta hedelmää.

Terve uskonelämä perustuu siihen, että opetuslapsi saa henkilökohtaisesti kokea näitä Jumalan ominaisuuksia itseänsä kohtaan, vain itsensä vuoksi, ilman mitään vaatimuksia tai odotuksia mistään teosta. Puhtaasta vapaudesta ja levosta käsin.

Tähän jokainen "pystyy", sillä siinä ei vaadita mitään muuta kuin vastaanottamista. Ja koska tämä, ja vain tämä saa aikaan todellista Hengen hedelmää, on jokaisella siihen siis täysin samanlaiset ja tasavertaiset mahdollisuudet.

Eli asian voi sanoa myös niin, että terve uskonelämä perustuu suhteelle Jumalan kanssa. Ehkä tämä avaa paremmin sitä, että kyse ei ole minkäänlaisesta tekemisestä tai vaatimuksista. Tämä suhde parantaa ja vapauttaa, ja se saa aikaan hedelmää - ei vaatimuksena tai meidän ponnistuksena, vaan luonnollisena seurauksena.

Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Soltero - 27.05.19 - klo:19:42



Eli asian voi sanoa myös niin, että terve uskonelämä perustuu suhteelle Jumalan kanssa. Ehkä tämä avaa paremmin sitä, että kyse ei ole minkäänlaisesta tekemisestä tai vaatimuksista. Tämä suhde parantaa ja vapauttaa, ja se saa aikaan hedelmää - ei vaatimuksena tai meidän ponnistuksena, vaan luonnollisena seurauksena.

Näin varmasti on.
En kirjoitellutkaan raamatullisista perustotuuksista, vaan lähinnä siitä, että kokemusteni mukaan aika moni uskova toivoisi voivansa välittää toisille enemmän Hengen hedelmiä kuin mikä on käytännön tilanne.
Ja mietin, onko uskonelämässä jotain vialla, jos hedelmiä vaikuttaa olevan vähän.  Tästähän mainitsit eilisessä viestissäsi klo 19:48.

Joskus tietenkin voi olla pahastikin vialla, jos esim. ei ole edes varsinaisesti uskossa, on luopumassa uskosta tms. 
Silloin tarvitaan tietenkin suoraa raamatullista lisäopetusta ja rukoustukea.
Mutta jos kauan elävässä uskossa ollut ja oleva henkilö ontuu, kompuroi, on töykeä,
levoton tms., ei mielestäni aina ole syynä se,
että hän ei ole vastaanottanut riittävästi Pyhää Henkeä.

Kaikki uskovat eivät vain taustojensa, persoonallisuutensa, elämäntilanteensa yms. vuoksi ole sellaisia, että laulavat ja hyppelevät riemukkaasti ylistyskokouksissa,
ovat rakkaudellisia ja rakentavia seurakuntien vastuunkantajia tai levittävät sanaa Jeesuksesta jo pelkällä rakastavalla ja rakastettavalla olemuksellaan.
Eikä meistä kaikista sellaisia tulekaan.
Uskon Jumalan käyttävän puutteellisiakin lapsiaan omalla salatulla tai epätavallisella tavallaan.

Kukaan ei voi olla uskossa Jeesukseen ilman Pyhää Henkeä.
Siksi minun on vaikea ajatella, että jollakulla olisi liian vähän Henkeä ja siksi hän ei tuottaisi riittävää määrää hyviä hedelmiä.
Koen tosin silloin tällöin tavallista voimakkaammin Hengen läsnäolon sisimmässäni,
ja se onkin hyvin tärkeää uskonelämäni rakentumiselle.
Nämä tapahtumat varmaan muuttavat minuakin pala palalta hieman hedelmällisemmäksi uskovaksi.

Silti minulla on aina ihmisyys, jonka syntiinlankeemus aikojen alussa turmeli.
Persoonalllisuuteni ja luonteeni kuuluvat siihen, koska vaikka Jeesus on Herrani,
Hän ei ole ottanut ihmisyyttäni pois
- eikä edes muuttanut persoonaani pelkästään hyvän uskovan persoonaksi. 
Siksi en ole esimerkillisen hurskas.
Ja vanhurskas en ole missään tapauksessa, mutta saan lainata Jeesuksen valkaisemia valkeita vaatteita, Hänen vanhurskauttaan.
Joskus vaatteet säilyvät jopa hetken aikaa melko puhtaina, mutta aika harvoin.



Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Soltero - 27.05.19 - klo:19:44
Minkähän vuoksi viestini, esim. tuo edellinen, näkyvät kokonaan harmaina?
Aivan kuin niissä olisi vain lainauksia eikä uutta tekstiä lainkaan.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Paulus - 27.05.19 - klo:20:04
Minkähän vuoksi viestini, esim. tuo edellinen, näkyvät kokonaan harmaina?
Aivan kuin niissä olisi vain lainauksia eikä uutta tekstiä lainkaan.

Ilmeisesti sinne loppuun on tullut jostain ylimääräinen merkintä: [/quote]
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Jano - 27.05.19 - klo:21:26
Lainaus
En kirjoitellutkaan raamatullisista perustotuuksista, vaan lähinnä siitä, että kokemusteni mukaan aika moni uskova toivoisi voivansa välittää toisille enemmän Hengen hedelmiä kuin mikä on käytännön tilanne.

Mutta ei kai Raamatun perustotuudet ole jotain irrallista teoriaa. Ainakin minä näen Raamatun 100%:sti käytännön kirjana, enkä löydä sieltä yhtäkään perustotuutta jolla ei olisi mullistavaa ja voimallista käytännön vaikutusta konkreettiseen elämään.

En voi sille mitään, että minusta sinun ajattelusta huokuu ihmistekoinen yrittäminen ja ponnistelu. Ja tuntuu että emme siksi oikein kohtaa tässä keskustelussa. Mutta kiitos ajastasi ja paljon siunausta sinulle, on valtavaa että haluat etsiä Jumalaa ja elää Hänen armonsa kunniaksi. Kaikkea hyvää elämääsi.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: sandia - 27.05.19 - klo:22:30
Lainaus
En kirjoitellutkaan raamatullisista perustotuuksista, vaan lähinnä siitä, että kokemusteni mukaan aika moni uskova toivoisi voivansa välittää toisille enemmän Hengen hedelmiä kuin mikä on käytännön tilanne.

Mutta ei kai Raamatun perustotuudet ole jotain irrallista teoriaa. Ainakin minä näen Raamatun 100%:sti käytännön kirjana, enkä löydä sieltä yhtäkään perustotuutta jolla ei olisi mullistavaa ja voimallista käytännön vaikutusta konkreettiseen elämään.

En voi sille mitään, että minusta sinun ajattelusta huokuu ihmistekoinen yrittäminen ja ponnistelu. Ja tuntuu että emme siksi oikein kohtaa tässä keskustelussa. Mutta kiitos ajastasi ja paljon siunausta sinulle, on valtavaa että haluat etsiä Jumalaa ja elää Hänen armonsa kunniaksi. Kaikkea hyvää elämääsi.

MInun kokemukseni on sama kuin tuo Solteron lause, minkä lihavoitin. Siis : " kokemusteni mukaan aika moni uskova toivoisi voivansa välittää toisille enemmän Hengen hedelmiä kuin mikä on käytännön tilanne"

Itse jatkuvasti yhä kompuroin sen kanssa, että olen ajoittain ylikriittinen miehelleni. Ymmärrän sen avioliittomme alkuvuosien suurista vaikeuksista missä hän oli hyvin kontrolloiva, mutta hän on tehnyt hyvin paljon parannusta siitä. Silti minä vieläkin reagoin armottomasti hänelle pienistä asioista. Huomaan sen heti, tai melkein heti nykyään ja totean että en ole vapaa haluamaan vain hyvää miehelleni, vaan minussa on ajoittain tuomiomieltä.

Se on Raamatun mukaan synti, eikä siihen minulla ole mitään oikeutusta.

Herra on parantanut särkyneen sydämeni ja olen iloinen ihminen. Mutta kykenen yhä tuohon. Olen pahoillani siitä, koska tiedän että se ei kirkasta Kristusta. Mutta onneksi Herra todella näkee meidän syvän vajavaisuutemme! Ja tietää sen paremmin kuin minä itse.

Mitä läheisemmästä ihmissuhteesta on kyse, se paremmin ne auttaa näkemään hengen hedelmien kypsymisasteen.

Olen joutunut jopa toteamaan, että mitä todennäköisimmin olisin vieläkin ylikriittisempi, jos olisin mennyt jonkun kiltin luonteen kanssa naimisiin. Se on varmaan helmasyntini. Onneksi Herra on minut tilanteisiin missä olen niin pieni ettei ole ollut edes voimaa tuoda esille sitä inhoittavaa luonteenpiirrettäni. Eli olen tullut siihen johtopäätökseen, että teen virheen, kun ajattelen ylikriittisyyteni johtuvan mieheni luonteenheikkouksista.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: sandia - 27.05.19 - klo:22:55
Mutta olen iloinen siitä että olen oppinut käsitteen että toiselle ihmiselle on hyvä olla hyvä ja armollinen ihan vaan sen takia, että mulla ei ole oikeutta muuhun.  Siis se muu olisi että jollain tapaa jurppii omista lähtökohdista käsin ja tekee toisen elämä sillä hankalammaksi. Eli idean oon jo hoksannut :D
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Soltero - 28.05.19 - klo:12:29
Lainaus
En kirjoitellutkaan raamatullisista perustotuuksista, vaan lähinnä siitä, että kokemusteni mukaan aika moni uskova toivoisi voivansa välittää toisille enemmän Hengen hedelmiä kuin mikä on käytännön tilanne.

Mutta ei kai Raamatun perustotuudet ole jotain irrallista teoriaa. Ainakin minä näen Raamatun 100%:sti käytännön kirjana, enkä löydä sieltä yhtäkään perustotuutta jolla ei olisi mullistavaa ja voimallista käytännön vaikutusta konkreettiseen elämään.

En voi sille mitään, että minusta sinun ajattelusta huokuu ihmistekoinen yrittäminen ja ponnistelu. Ja tuntuu että emme siksi oikein kohtaa tässä keskustelussa. Mutta kiitos ajastasi ja paljon siunausta sinulle, on valtavaa että haluat etsiä Jumalaa ja elää Hänen armonsa kunniaksi. Kaikkea hyvää elämääsi.
Ilmeisesti et halua, että enää kirjoittelen,
koska jätit tuollaiset jäähyväistoivotukset.

Rohkenen silti vielä jatkaa.

Jeesus kutsui itseään maan päällä eläessääm Ihmisen pojaksi.
Vaikka Hän oli ja on Jumala, Hänet lähetettiin ihmisten joukkoon myös ihmisenä,
jotta voisi ymmärtää ihmiselämää.
Jotkuthan ajattelevat, että näin tapahtui vain, jotta Jeesus olisi helpommin kohdannut aikansa juutalaisia ja pakanoita, siis ihmisiä, joista sitten Herran vastaanotettuaan tuli hengellisiä olentoja.

Jeesus kuitenkin itse kutsui apostolikseen mm. Paavalin, joka kirjoittaa aivan päinvastaista kokemuksestaan ihmisyydestä:

"Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
 sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
 mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
 Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
 Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia."
(Room. 7: 21-25)

Tässäkin Paavali korostaa, että pelastumisen ehtona on riippuminen kiinni Jeesuksen sovitustyössä.
Ihmisestä ei tule täydellistä eikä ainakaan synnitöntä, koska hän on vangittu synnin lakiin.
Paaavali sanookin itseään viimeisessä jakeessa "tämmöiseksi", siis syntiseksi ja samalla  armahdetuksi.

Siksi mielestäni on omituista, kun kirjoitat, että on "ihmistekoisuutta" myöntää olevansa pyhityksen tiellä hyvin keskenkasvuinen.


Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Lemmikki - 28.05.19 - klo:18:44
Rakkaat älkää riidelkö.

Itse olen ruvennut ajattelemaan ettei toiset voi koskaan ymmärtää sellaista ihmistä joka on pienenä rikottu.
Siksi on turha riidellä siitä ettei ymmärrä sanojakaan samalla tavalla.

Kun lapsen aivot kehittyy sitä mukaa kun se kasvaa ja kohtaa asioita ympärillään niin niiden tapahtumien jälki jää aivojen ytimeen. Jos se on koettu esim alle vuoden iässä niin se voi olla pelkkää pahaa oloa eikä sitä osaa nimetä koska siihen aikaan ei osannut sanojakaan. Siihen aikaan oppii ytimen ihmissuhteistakin. JOs ei ole suhteita silloin niin niitä ei pidä aivojen ytimssa ehkä koskaan normaaleina tai elämään kuuluvina että olisi jotain ihmissuhteita.

Tällaisia voi monet pitää turhina juttuina jos on kyse jostain keski-iän ylittäneestä henkilöstä mutta samat aivot sillä on kuin oli alle vuoden vanhana. Siis tähän ketjuun asia liittyy mielestäni siten että jos ei osaa osoittaa rakkautta toista kohtaan niin se ei välttämättä johdu Hengen puutteesta. Toista kohtaan voi kokea sitä tunnetasolla mutta ei yhtään ymmärrä kuinka sitä osoittaa tai tehdä "rakkauden tekoja".

Tässä yhteydessä tulee parin vuoden takainen "hyvä teko" mieleen.
Vanhus oli astumassa ulos linja-autosta ja hänellä oli raskaan näköinen vetokärry ja liikkuin vaikeasti. Luulin voivani auttaa hänen kassin alas bussista mutta hän melkein parkaisi ettei saa koskea. Luulen että hän luuli minun ryöstävän kassinsa.

Näinkin voi tilanteet mennä ettei yksinkertaisesti voi tehdä "rakkauden tekoja" koska ihmiset ei halua niitä.

Sellainen joka on kiltin näköinen kauniisti puettu kaunis ihminen varmaan saa auttaa muita koska se ei herätä pelkoa eikä epäluuloa. Näin ollen se ulkonäöltään "sopiva" voi "kantaa hedelmää" paremmin kuin se joka on jotenkin väärän näköinen.
Mutta se väärän näköinen oppii vain ettei hänen hyvät tekonsa ole tervetulleita joten ryhtyy myös luulemaan että on kaikella tapaa hedelmätön.

No, eiköhän tässä tullut tarpeeksi tarinaa. Haluaisin vain ettei me / minä niin herkästi eksyisi luulemaan että Herra on hyljännyt. Se on kaikista hirveintä ja surullisinta koko elämässä luulla sitä.   :'(
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Jano - 28.05.19 - klo:19:00
Ilmeisesti et halua, että enää kirjoittelen,
koska jätit tuollaiset jäähyväistoivotukset.

Ymmärsit täysin väärin. Tarkoitin, että minä en jatka enää keskustelua. Enhän minä toisen puolesta voi päättää, enkä haluaisi.

Siksi mielestäni on omituista, kun kirjoitat, että on "ihmistekoisuutta" myöntää olevansa pyhityksen tiellä hyvin keskenkasvuinen.

En tunnista kirjoitustani tai ajatustani tästäkään lainauksesta. Ehkä tämä on yksi syy, miksi en halua jatkaa tätä keskustelua.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Soltero - 28.05.19 - klo:19:11
Ilmeisesti et halua, että enää kirjoittelen,
koska jätit tuollaiset jäähyväistoivotukset.

Ymmärsit täysin väärin. Tarkoitin, että minä en jatka enää keskustelua. Enhän minä toisen puolesta voi päättää, enkä haluaisi.

Siksi mielestäni on omituista, kun kirjoitat, että on "ihmistekoisuutta" myöntää olevansa pyhityksen tiellä hyvin keskenkasvuinen.

En tunnista kirjoitustani tai ajatustani tästäkään lainauksesta. Ehkä tämä on yksi syy, miksi en halua jatkaa tätä keskustelua.

Etkö muista, että kirjoitit eilen klo 21:26:
"En voi sille mitään, että minusta sinun ajattelusta huokuu ihmistekoinen yrittäminen ja ponnistelu." ?
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: sandia - 28.05.19 - klo:20:01
Poistin tästä tekstini, koska totesin sen olevan epävalidi kontekstissaan.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Jano - 28.05.19 - klo:20:12
Etkö muista, että kirjoitit eilen klo 21:26:
"En voi sille mitään, että minusta sinun ajattelusta huokuu ihmistekoinen yrittäminen ja ponnistelu." ?

Muistan.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Jano - 28.05.19 - klo:21:40
Tuntuu aika turhauttavalta kirjoittaa, kun ei tule ymmärretyksi. Ajattelin että ei hyödytä enkä halua tuhlata omaa ja muiden aikaa tähän, mutta mieleen tuli tapa jolla ehkä voisin pystyä selittämään asian niin että se paremmin täälläkin ymmärretään.

Omiin vajavaisuuksiin keskittyminen huokuu ihmistekoisuutta, sillä silloin jonkinlaisena kantavana ajatuksena on, että yritetään jotain mutta ei tavoiteta sitä.

Tämä on toki vaihe uskovan elämässä, mutta ei jatkuva tila. Yrittämisen kautta (eli lakia täyttäessään) me saamme toivottavasti kohdata sen tosiasian, että ei siihen kykene. Se taas johtaa toivottavasti meidät niinsanotusti ristin juurelle. Siellä saamme toivottavasti ymmärtää, että Jeesus on tehnyt puolestamme kaiken. Ja siihen saamme toivottavasti jättää omat yrityksemme.

Sen jälkeen meidän ei tarvitse enää yrittää, sillä omat yrityksemme ovat tulleet päätökseen ja siitä alkaa lepo Jeesuksen täytetyssä työssä. Tuosta levosta käsin Jumala vaikuttaa meissä hedelmää Pyhän Hengen kautta jonka olemme siinä saaneet.

Minun mielestäni uskovan ei kuulu miettiä tekoja ja murehtia hedelmättömyyttä. Silloin ollaan ihmistekoisen suorittamisen ja yrittämisen tiellä. Minä en milloinkaan murehdi tekojani tai keskity niitä katselemaan. Jumalan tehtävä on osoittaa, jos Hän haluaa niissä jotakin tehdä. Toisinaan saatan huomata, kun Jumala näyttää jotain asioita itsessäni tai elämässäni. Mutta se tapahtuu aina ristin kautta, jossa ilmenee samassa kuvassa ja hetkessä sekä synti, tuomio, että vapaus. Se ei ole murhesanoma, vaan ilosanoma.

Väitän siksi, että omien tekojen murehtiminen ilman samanaikaista vapauden ja ilon kokemista, ilmentää ihmistekoista yrittämistä ja suorittamista. Monella tuntuu olevan sellainen käsitys (todennäköisesti katolisuuden perintönä, kuten monet luterilaiset opit) että meidän täytyy murehtia ja voivotella ja tehdä parannusta ja piiskata itseämme X ajan ennenkuin voi kokea anteeksiannon ja vapauden. Ja jos ei tasaisin väliajoin muista voivotella omaa syntisyyttään, ei ole tarpeeksi hurskas.

Miksi meidän pitää palata aikaan ennen ristiä? Ei se ole vanhurskautta, vaan lakihenkisyyttä. Vanhurskautta on ottaa vastaan evankeliumi täydellisesti sellaisena kuin Jumala sen on valmistanut ja antanut. Ei siihen tarvitse lisätä mitään omalla yrittämisellä, kaikki on täytetty ja tietoisina siitä voimme elää joka hetki vapaudessa ja ilossa. Riippumatta siitä, mitä rikkinäinen mielemme tai tunnemaailmamme meille yrittää sanoa.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: sandia - 29.05.19 - klo:04:58
Pyydän anteeksi että työnnän nokkani Solteron ja Janon keskusteluun, mutta olen yrittänyt sivusta ymmärtää missä ollaan menossa. Ja onhan tämä julkinen keskusteluareena.

Nyt totean, että puhutte eri asiasta. Jano puhuu siitä miten uskova saa rauhan ja ilon Jumalan edessä. Soltero puhuu rehellisyydestä sen asian suhteen, että ei lähimmäisemme aina koe olevan hengen hedelmien ympäröiminä meidän uskovienkaan lähellä.

Ja eihän siinä silloin auta ,että MINÄ koen Jumalan rakkautta. Ihmisellä on kyky tai miksi sitä sanoisi iloita Herrassa ja nauttia hänen armostaan ja sitten kääntyä ja olla jotain aivan toista ihmisten kanssa. Minusta ei olla rehellisiä jos tuota ei todeta. Eikä siinä ainakaan minun mielestäni auta se, että koen vieläkin enemmän Jumalan hyvyyttä. Joskus on oltava Jumalan rakkauden edessä armottoman rehellisiä ja sanoa, että Herra mä osaan olla ilkeä kaikesta sitä hyvästä huolimatta mitä Sinulta saan.

Siinä on pakko olla näkemykseni mukaan itselle rehellinen ja myös tiedostaa, miten minun asenteeni ja sanani ja käyttäytymiseni vaikuttaa puolestaan toisiin. Sitä kai perinteisesti sanotaan parannuksen tekemiseksi tai syntien katumukseksi.
Enkä tee sitä ensisijaisesti sitä varten että kokisin yhä enemmän Jumalan hyvyyttä vaan sitä varten että tiedostan satuttaneeni kanssaihmistä.

Tämä on vain oma näkemykseni ja siis totean että, ette ehkä puhu ihan samasta asiasta uskovan elämässä.

Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Jano - 29.05.19 - klo:07:09
Tavallaan puhutaan eri asiasta, mutta tavallaan ei. Minä puhun juuri siitä miten uskova saa rauhan ja ilon ja voi kokea Jumalan rakkauden sisimmässään jne. Mutta minä näen sen juurikin liittyvän aivan suoraan siihen, miten uskova voi ilmentää näitä asioita käytännössä. Edellinen on syy, jälkimmäinen seuraus. Edellinen on juuri, jälkimmäinen hedelmä.

Liian monella on juuri tässä kohden ajattelussa virhe, kun he erottavat nämä kahdeksi eri asiaksi. Ja silloin kun aletaan katselemaan hedelmiä omana asianaan, käy samoin kuin nykylääketieteessä pitkälti on käynyt eli koitetaan vaan lieventää oireita eikä parantaa itse sairautta.

Olen kyllä kirjoittanut myös siitä, että välttämättä aina uskovalla ei ole hedelmää. Siitä tämä keskustelu oikeastaan lähtikin, kun Soltero tarttui siihen kun kirjoitin että hedelmän puute johtuu siitä, että juuri ei ole kunnossa.

Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Lemmikki - 29.05.19 - klo:10:24
Monella tuntuu olevan sellainen käsitys (todennäköisesti katolisuuden perintönä, kuten monet luterilaiset opit) että meidän täytyy murehtia ja voivotella ja tehdä parannusta ja piiskata itseämme X ajan ennenkuin voi kokea anteeksiannon ja vapauden. Ja jos ei tasaisin väliajoin muista voivotella omaa syntisyyttään, ei ole tarpeeksi hurskas.

Miksi meidän pitää palata aikaan ennen ristiä? Ei se ole vanhurskautta, vaan lakihenkisyyttä. Vanhurskautta on ottaa vastaan evankeliumi täydellisesti sellaisena kuin Jumala sen on valmistanut ja antanut. Ei siihen tarvitse lisätä mitään omalla yrittämisellä, kaikki on täytetty ja tietoisina siitä voimme elää joka hetki vapaudessa ja ilossa. Riippumatta siitä, mitä rikkinäinen mielemme tai tunnemaailmamme meille yrittää sanoa.

Miksi seurakunnissa ei oteta huomioon tätä ahdistuksen aikaa jossa ihmiset ajetaan yksinäisyyteen ja juuri noiden ajatusten kanssa painimiseen. Kun on yksin niin ei tule päähän muuta ajatusta kuin miettiä syitä ja seurauksia.
Kun yrittää olla yhteydessä yhteiskuntaan niin ainoa mihin törmää on valhe. Valhetta uutisissa, valhetta ohjelmissa , valhetta mainoksissa, valhetta poliittisissa kekusteluohjelmissa. Siinä on aika vaikea kokea sitä armoa.

Siis olen edelleen sitä mieltä että alku syy on yksin jääminen mutta seurakunta keskittyy kaikissa saarnoissa ja rukouksissa vain katkeruuden kitkemiseen. ELi syitä ei poisteta , poistetaan vain oireet. Toki ei se ole seurakunnan syy jos se ei kykene raahaamaan köyhiä kokoukseen mutta voisi se kuitenkin yrittää keskittyä enemmän siihen rohlkaisemiseen kuin sen ikuisen katkeruuden syyttämiseen. Vaikka se katkeruus olisikin syy ettei parane niin etttehä te juopollekaan saarnaa pelkästään että lopeta se juominen vaan saarnaatte rohkaisua juuri siitä armosta. Että se katkera jostain löytäisi uskon edes siihen että EDES Jumala rakastaa vaikka kukaan ihminen vähät välittää naapuristaan.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Lemmikki - 29.05.19 - klo:10:34
Tavallaan puhutaan eri asiasta, mutta tavallaan ei. Minä puhun juuri siitä miten uskova saa rauhan ja ilon ja voi kokea Jumalan rakkauden sisimmässään jne. Mutta minä näen sen juurikin liittyvän aivan suoraan siihen, miten uskova voi ilmentää näitä asioita käytännössä. Edellinen on syy, jälkimmäinen seuraus. Edellinen on juuri, jälkimmäinen hedelmä.

Liian monella on juuri tässä kohden ajattelussa virhe, kun he erottavat nämä kahdeksi eri asiaksi. Ja silloin kun aletaan katselemaan hedelmiä omana asianaan, käy samoin kuin nykylääketieteessä pitkälti on käynyt eli koitetaan vaan lieventää oireita eikä parantaa itse sairautta.

Olen kyllä kirjoittanut myös siitä, että välttämättä aina uskovalla ei ole hedelmää. Siitä tämä keskustelu oikeastaan lähtikin, kun Soltero tarttui siihen kun kirjoitin että hedelmän puute johtuu siitä, että juuri ei ole kunnossa.

Toivotaan että minunkin kommenttejani joku kuuntelisi ja olisin olemassa... joten jatkan.
Juuri tuo ajatus ettei juuri ehkä ole kunnossa , on se ajatus joka tulee sille katkeruudessa möyrijällekin. Juurihan tarkoittaa pelastusta eli kun katkeroituu elämän kamaluudesta niin ajautuu ajattelemaan "koska olen katkera en ehkä enää olekaan pelastunut".
Ja siihen lyö löylyä seurakunnan saarnaaja kun sanoo että kaiken pahan alku on katkeruus. ELi siitä tulee kierre. Ensin ihminen ajetaan yksinäisyyteen kun kukaan ei halua sen kanssa olla tekemisissä ja sitten syytetään katkeruudesta.

Se on juuri sitä mitä yhteiskuntakin tekee että rikosten uhri on syyllinen ja halveksittuna unohdetaan  samalla kuin some ja uutiset pursuaa myötätuntoa rikollisia ja terroristeja kohtaan. Miksi seruakunta tekee samaa kuin pahuutta palvova maailma?

Mutta ei se mitään. Katkeran täytyy vain rämpiä elämän läpi ja hyväksyä se ikuinen yksinäisyys. Mennä seurakuntaan kokemaan armoa ja sitten taas kuukaudeksi yksinäisyyteen yrittämään säilyttää se luottamus armoon.

Kiitos Jeesus, sinä et hylkää vaikka ihmisille olen tyhjän veroinen.  💕
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Soltero - 29.05.19 - klo:15:41
Tuntuu aika turhauttavalta kirjoittaa, kun ei tule ymmärretyksi. Ajattelin että ei hyödytä enkä halua tuhlata omaa ja muiden aikaa tähän, mutta mieleen tuli tapa jolla ehkä voisin pystyä selittämään asian niin että se paremmin täälläkin ymmärretään.

Omiin vajavaisuuksiin keskittyminen huokuu ihmistekoisuutta, sillä silloin jonkinlaisena kantavana ajatuksena on, että yritetään jotain mutta ei tavoiteta sitä.

Tämä on toki vaihe uskovan elämässä, mutta ei jatkuva tila. Yrittämisen kautta (eli lakia täyttäessään) me saamme toivottavasti kohdata sen tosiasian, että ei siihen kykene. Se taas johtaa toivottavasti meidät niinsanotusti ristin juurelle. Siellä saamme toivottavasti ymmärtää, että Jeesus on tehnyt puolestamme kaiken. Ja siihen saamme toivottavasti jättää omat yrityksemme.

Sen jälkeen meidän ei tarvitse enää yrittää, sillä omat yrityksemme ovat tulleet päätökseen ja siitä alkaa lepo Jeesuksen täytetyssä työssä. Tuosta levosta käsin Jumala vaikuttaa meissä hedelmää Pyhän Hengen kautta jonka olemme siinä saaneet.

Minun mielestäni uskovan ei kuulu miettiä tekoja ja murehtia hedelmättömyyttä. Silloin ollaan ihmistekoisen suorittamisen ja yrittämisen tiellä. Minä en milloinkaan murehdi tekojani tai keskity niitä katselemaan. Jumalan tehtävä on osoittaa, jos Hän haluaa niissä jotakin tehdä. Toisinaan saatan huomata, kun Jumala näyttää jotain asioita itsessäni tai elämässäni. Mutta se tapahtuu aina ristin kautta, jossa ilmenee samassa kuvassa ja hetkessä sekä synti, tuomio, että vapaus. Se ei ole murhesanoma, vaan ilosanoma.

Väitän siksi, että omien tekojen murehtiminen ilman samanaikaista vapauden ja ilon kokemista, ilmentää ihmistekoista yrittämistä ja suorittamista. Monella tuntuu olevan sellainen käsitys (todennäköisesti katolisuuden perintönä, kuten monet luterilaiset opit) että meidän täytyy murehtia ja voivotella ja tehdä parannusta ja piiskata itseämme X ajan ennenkuin voi kokea anteeksiannon ja vapauden. Ja jos ei tasaisin väliajoin muista voivotella omaa syntisyyttään, ei ole tarpeeksi hurskas.

Miksi meidän pitää palata aikaan ennen ristiä? Ei se ole vanhurskautta, vaan lakihenkisyyttä. Vanhurskautta on ottaa vastaan evankeliumi täydellisesti sellaisena kuin Jumala sen on valmistanut ja antanut. Ei siihen tarvitse lisätä mitään omalla yrittämisellä, kaikki on täytetty ja tietoisina siitä voimme elää joka hetki vapaudessa ja ilossa. Riippumatta siitä, mitä rikkinäinen mielemme tai tunnemaailmamme meille yrittää sanoa.
Raamattu opettaa:
 "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon".
 Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee.
 Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, te syntiset, ja tehkää   sydämenne puhtaiksi, te kaksimieliset.

 Tuntekaa kurjuutenne ja murehtikaa ja itkekää;
 naurunne muuttukoon murheeksi ja ilonne suruksi.
 Nöyrtykää Herran edessä, niin hän teidät korottaa."
(Jaak. 4: 6-10)

Uskovilla on siis oikeus tuntea kurjuutensa ja murehtia sitä.
Se on usein Jumalan tapa opettaa ihmiselle nöyryyttä.
Vain Herra voi korottaa eli nostaa ihmisen ylös.
Siihen voi mennä aikaa.

Jokaisella on omat sukutaustansa, lapsuutensa ja muu menneisyys.
Joku on viettänyt turvallisen lapsuuden.
Toisella taas on varhaisia kokemuksia hylätyksi tulemisesta.
Nämäkin asiat vaikuttavat koko loppuelämään ja siihen, miten suhtautuu
rakkauteen- myös Jumalan isänrakkauteen.

Joku on uskovasta perheestä, joku taas ei ole.
Toinen on elänyt lapsesta lähtien hengellisessä ympäristössä ja kasvanut uskoon.
Toinen taas on jumalattomasta kodista ja ehkä elänyt kauan julkisyntistä elämää ennen uskoontuloa.
Näidenkään ihmisten kokemukset synnistä, armosta, rakastamisesta ja rakastetuksi tulemisesta eivät voi olla samanlaisia.

Ihminen on yleensä keskimääräistä enemmän terve tai sairas, varakas tai köyhä,
älykäs tai tyhmä, koulutettu tai oppimaton, menestynyt tai syrjäytynyt jne.

Henkilökohtainen Jumalan Sanan todeksi eläminen riippuu siis pitkälle ihmisen elämänhistoriasta, elämäntilanteesta, luonteesta ja persoonallisuudesta, saadusta opetuksesta jne.
Jumala tuntee meidät kaikki henkilökohtaisesti ja ymmärtää taatusti, miksi joku itkee syntejään ja lankeemuksiaan, kun joku toinen päivästä toiseen
hyppelehtii riemusta ja ylistää railakkaasti.
Herra ei kohtele seuraajiaan kaavojen mukaan tai oppien kahleissa.

Jumala ei pakota ketään kokemaan Hänen rakkauttaan suurina annoksina, jos Hän näkee sen olevan ihmiselle mahdotonta.
Hän ei väkisin muuta pidättyväistä, synkkäluontoista ja vetäytyvää yksilöä
seuralliseksi, onnea ja kiitosta sykkiväksi, olemuksellaankin Jeesuksesta todistavaksi
lähimmäisrakastajaksi.
Herra on laupias ja kärsivällinen. 
Hän ei nöyryytä eikä alista lapsiaan,
mutta opettaa rakkaudellisesti nöyrtymään.










Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: sandia - 29.05.19 - klo:15:49
Tavallaan puhutaan eri asiasta, mutta tavallaan ei. Minä puhun juuri siitä miten uskova saa rauhan ja ilon ja voi kokea Jumalan rakkauden sisimmässään jne. Mutta minä näen sen juurikin liittyvän aivan suoraan siihen, miten uskova voi ilmentää näitä asioita käytännössä. Edellinen on syy, jälkimmäinen seuraus. Edellinen on juuri, jälkimmäinen hedelmä.

Liian monella on juuri tässä kohden ajattelussa virhe, kun he erottavat nämä kahdeksi eri asiaksi. Ja silloin kun aletaan katselemaan hedelmiä omana asianaan, käy samoin kuin nykylääketieteessä pitkälti on käynyt eli koitetaan vaan lieventää oireita eikä parantaa itse sairautta.

Olen kyllä kirjoittanut myös siitä, että välttämättä aina uskovalla ei ole hedelmää. Siitä tämä keskustelu oikeastaan lähtikin, kun Soltero tarttui siihen kun kirjoitin että hedelmän puute johtuu siitä, että juuri ei ole kunnossa.

Niin. Käytäntö lienee se mittari miten tuo toimii arkielämässä. Tai kai olisi parempi sanoa, että arkielämä näyttää miten tuo toimii käytännössä.  En ole aivan samaa mieltä kanssasi siitä syystä, että uskovatkin ovat melko rosoista sakkia. Ja sanoa että heillä (tai siis meillä) juuri ei ole kunnossa, me emme ole ymmärtäneet Jumalan sanaa oikein ei ehkä ole paras tapa lähestyä ihmisen luonteenvikoja. Toki kun ihminen antaa Jumalan sanan totuuden lävistää itseään, niin kyllä sitä kautta löytyy avain ihan kaikkeen, mutta se synnin vajavaisuus mielestäni jää meillä loppuun asti.  Myös arkielämän havainnot osoittanevat tähän suunteen.

 Ja oletan että kaikki uskovat ovat samaa mieltä siitä, että kaikki uusi elämä ja hengen hedelmät ovat ainoastaan siitä syystä, että Pyhä Henki on tehnyt työtä uskovassa.       

Itse olen huomannut, että joskus joudun kamppailemaan jonkun lopultakin melko älyttömän jutun kanssa vuosiakin. Oma itse sanoo, että tilanne on ihan kauhea ja mun elämä loppuu tähän, kun Herra käsittelee jotain sellaista asiaa, mutta kun sen on käynyt läpi, jäljelle jää se tosiasia, että olen oppinut suurten kriisien kautta elämän jonkun täysin simppelin totuuden ja tajuan että tyhmyyttäni löin päätä seinään asian takia vuosikausia :D                                     

Ja tuosta rauhan ja ilon kokemisesta Herran edessä. Herra osoitti minulle rakkauttaan todella paljon joskus 19- 23 vuotiaana. Tulin todella täyteen iloa, uskoa Herran ihmeisiin, koska Hän minulle niitä antoi, opin ylistämään, ja koko olemukseni muuttui melankolisesta iloiseksi. Niinä vuosina ajattelin, että täältä pesee  8)

Tosin Herra myös sanoi, että kenelle paljon annetaan siltä paljon vaaditaan.
Sitten tuli hirveän paljon pimeyttä, vihaa, vastustusta minua ja uskoani kohtaan. Sydämeni särkyi täysin, ja olin menettää uskon Herran hyvään tahtoon kohdallani. Se oli rehellisesti sanoen kauheaa. Vihollinen yritti täysin tuhota elämäni, ja Herra salli sen kaiken, silkan pahuuden.

Koin jopa että elämäni tuhoutuu myös fyysisesti, en voinut uskoa enää omaan elämääni kaiken sen takia mitä kohtasin.

En voinut ymmärtää Jumalaa alkuunkaan ehkä noin 14 vuoteen. Olin siinä kaikessa täysin yksin vieraassa maassa. Ei ollut herkkua.

Oikeudentajuni ei voinut selittää mitä minulle tapahtui.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: sandia - 29.05.19 - klo:16:41
Tavallaan puhutaan eri asiasta, mutta tavallaan ei. Minä puhun juuri siitä miten uskova saa rauhan ja ilon ja voi kokea Jumalan rakkauden sisimmässään jne. Mutta minä näen sen juurikin liittyvän aivan suoraan siihen, miten uskova voi ilmentää näitä asioita käytännössä. Edellinen on syy, jälkimmäinen seuraus. Edellinen on juuri, jälkimmäinen hedelmä.

Liian monella on juuri tässä kohden ajattelussa virhe, kun he erottavat nämä kahdeksi eri asiaksi. Ja silloin kun aletaan katselemaan hedelmiä omana asianaan, käy samoin kuin nykylääketieteessä pitkälti on käynyt eli koitetaan vaan lieventää oireita eikä parantaa itse sairautta.

Olen kyllä kirjoittanut myös siitä, että välttämättä aina uskovalla ei ole hedelmää. Siitä tämä keskustelu oikeastaan lähtikin, kun Soltero tarttui siihen kun kirjoitin että hedelmän puute johtuu siitä, että juuri ei ole kunnossa.

Toivotaan että minunkin kommenttejani joku kuuntelisi ja olisin olemassa... joten jatkan.
Juuri tuo ajatus ettei juuri ehkä ole kunnossa , on se ajatus joka tulee sille katkeruudessa möyrijällekin. Juurihan tarkoittaa pelastusta eli kun katkeroituu elämän kamaluudesta niin ajautuu ajattelemaan "koska olen katkera en ehkä enää olekaan pelastunut".
Ja siihen lyö löylyä seurakunnan saarnaaja kun sanoo että kaiken pahan alku on katkeruus. ELi siitä tulee kierre. Ensin ihminen ajetaan yksinäisyyteen kun kukaan ei halua sen kanssa olla tekemisissä ja sitten syytetään katkeruudesta.

Se on juuri sitä mitä yhteiskuntakin tekee että rikosten uhri on syyllinen ja halveksittuna unohdetaan  samalla kuin some ja uutiset pursuaa myötätuntoa rikollisia ja terroristeja kohtaan. Miksi seruakunta tekee samaa kuin pahuutta palvova maailma?

Mutta ei se mitään. Katkeran täytyy vain rämpiä elämän läpi ja hyväksyä se ikuinen yksinäisyys. Mennä seurakuntaan kokemaan armoa ja sitten taas kuukaudeksi yksinäisyyteen yrittämään säilyttää se luottamus armoon.

Kiitos Jeesus, sinä et hylkää vaikka ihmisille olen tyhjän veroinen.  💕

Katkeruus on todella epämiellyttävä kämppäkaveri. Koin sitä joskus ehkä lukioiässä jonkin aikaa. Koin itseni voimattomaksi elää omaa elämääni ja pelkäsin että elämäni joutuu sellaisille kiskoille mistä en pääse irti. Tajusin sen vaaran. En osannut samastua muihin seurakuntanuoriin. En osannut olla niin seurallinen ja välitön kuin he ja pelkäsin, että se tulee rajoittamaan elämääni väärällä tavalla.


En voi sanoa, että kukaan ihminen minua siitä auttoi pois. Minulla katkeruus oli niin sisäsyntyinen juttu, että ei kukaan olisi voinut minua siitä nostaa.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Jano - 29.05.19 - klo:17:15
Monella tuntuu olevan sellainen käsitys (todennäköisesti katolisuuden perintönä, kuten monet luterilaiset opit) että meidän täytyy murehtia ja voivotella ja tehdä parannusta ja piiskata itseämme X ajan ennenkuin voi kokea anteeksiannon ja vapauden. Ja jos ei tasaisin väliajoin muista voivotella omaa syntisyyttään, ei ole tarpeeksi hurskas.

Miksi meidän pitää palata aikaan ennen ristiä? Ei se ole vanhurskautta, vaan lakihenkisyyttä. Vanhurskautta on ottaa vastaan evankeliumi täydellisesti sellaisena kuin Jumala sen on valmistanut ja antanut. Ei siihen tarvitse lisätä mitään omalla yrittämisellä, kaikki on täytetty ja tietoisina siitä voimme elää joka hetki vapaudessa ja ilossa. Riippumatta siitä, mitä rikkinäinen mielemme tai tunnemaailmamme meille yrittää sanoa.

Miksi seurakunnissa ei oteta huomioon tätä ahdistuksen aikaa jossa ihmiset ajetaan yksinäisyyteen ja juuri noiden ajatusten kanssa painimiseen. Kun on yksin niin ei tule päähän muuta ajatusta kuin miettiä syitä ja seurauksia.
Kun yrittää olla yhteydessä yhteiskuntaan niin ainoa mihin törmää on valhe. Valhetta uutisissa, valhetta ohjelmissa , valhetta mainoksissa, valhetta poliittisissa kekusteluohjelmissa. Siinä on aika vaikea kokea sitä armoa.

Siis olen edelleen sitä mieltä että alku syy on yksin jääminen mutta seurakunta keskittyy kaikissa saarnoissa ja rukouksissa vain katkeruuden kitkemiseen. ELi syitä ei poisteta , poistetaan vain oireet. Toki ei se ole seurakunnan syy jos se ei kykene raahaamaan köyhiä kokoukseen mutta voisi se kuitenkin yrittää keskittyä enemmän siihen rohlkaisemiseen kuin sen ikuisen katkeruuden syyttämiseen. Vaikka se katkeruus olisikin syy ettei parane niin etttehä te juopollekaan saarnaa pelkästään että lopeta se juominen vaan saarnaatte rohkaisua juuri siitä armosta. Että se katkera jostain löytäisi uskon edes siihen että EDES Jumala rakastaa vaikka kukaan ihminen vähät välittää naapuristaan.

En tiedä oliko tarkoituksesi kohdistaa tämä viesti minulle, vai kumpusiko vain minun viestistäni nuo ajatukset seurakunnasta? Joka tapauksessa voin omasta puolestani vastata, että en tiedä eikä minua kovin paljon suoraan sanoen kiinnosta miksi seurakunnissa mahdollisesti tapahtuu tuollaista. Käyn hyvin harvoin missään seurakunnan tilaisuuksissa, enkä ole edes kovin paljon uskovien kanssa tekemisissä. En myöskään saarnaa juuri kenellekään juuri mitään, jos ei näitä satunnaisia kirjoittelujani täällä pidetä saarnaamisena.

Lainaus
Toivotaan että minunkin kommenttejani joku kuuntelisi ja olisin olemassa... joten jatkan.
Juuri tuo ajatus ettei juuri ehkä ole kunnossa , on se ajatus joka tulee sille katkeruudessa möyrijällekin. Juurihan tarkoittaa pelastusta eli kun katkeroituu elämän kamaluudesta niin ajautuu ajattelemaan "koska olen katkera en ehkä enää olekaan pelastunut".
Ja siihen lyö löylyä seurakunnan saarnaaja kun sanoo että kaiken pahan alku on katkeruus. ELi siitä tulee kierre. Ensin ihminen ajetaan yksinäisyyteen kun kukaan ei halua sen kanssa olla tekemisissä ja sitten syytetään katkeruudesta.

Se on juuri sitä mitä yhteiskuntakin tekee että rikosten uhri on syyllinen ja halveksittuna unohdetaan  samalla kuin some ja uutiset pursuaa myötätuntoa rikollisia ja terroristeja kohtaan. Miksi seruakunta tekee samaa kuin pahuutta palvova maailma?

Mutta ei se mitään. Katkeran täytyy vain rämpiä elämän läpi ja hyväksyä se ikuinen yksinäisyys. Mennä seurakuntaan kokemaan armoa ja sitten taas kuukaudeksi yksinäisyyteen yrittämään säilyttää se luottamus armoon.

Kiitos Jeesus, sinä et hylkää vaikka ihmisille olen tyhjän veroinen.  💕

Olen pahoillani siitä, että olet ahdistunut ja kärsit yksinäisyydestä. En tiedä osaanko sanoa siihen mitään kovin rohkaisevaa, kun itse en kärsi yksinäisyydestä vaan olen sen pitkälti valinnut ja enemmän nautin siitä. Ahdistusta minulla on ollut menneisyydessä hyvinkin paljon ja katkeruutta myös.

Mutta yksi asia minulla tuli mieleen. Minun tarkoitukseni ei ole saada ihmisiä miettimään "Olenko pelastunut?" Se on hyvin yksinkertainen kysymys johon on helppoa vastata, koska siihen on vain kaksi vastausta:

1. Kyllä, koska Jeesus on sovittanut syntini.
2. En ole.

Mutta paljon hyödyllisempää on miettiä ja kysyä itseltäni, "Olenko ymmärtänyt oikein, mitä pelastus tarkoittaa?"

Uskon että kun tätä kysymystä alkaa miettimään ja avoimin sydämin etsimään totuutta, alkaa tapahtumaan.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Jano - 29.05.19 - klo:17:21
Soltero, olen samaa mieltä siitä että joidenkin tuntuu olevan vaikeampaa uskoa Jumalan hyvyyteen ja ottaa sitä vastaan.

Samalla tavalla on joidenkin syystä tai toisesta vaikeampaa noudattaa terveellisiä elämäntapoja. Mutta syystä riippumatta pätee näidenkin ihmisten kohdalla sama syy-seuraus suhde siitä, että epäterveelliset elämäntavat aiheuttavat sairautta.

Syyn ja seurauksen lait eivät ole taustatekijöistä riippuvaisia. Ja siitä tässä on kysymys, syystä ja seurauksesta. Hedelmän kantaminen ei ole merkki siitä, että Jumala jostakin mystisestä syystä olisi mielistynyt johonkin toista enemmän. Eikä hedelmättömyys ole merkki siitä, että Jumala jostain mystisestä syystä olisi ottanut siunauksensa pois. Syyn ja seurauksen laki hedelmän kantamisessa on ilmoitettu Raamatussa, ja se on sama jokaiselle samalla tavalla kuin fyysisen kasvin kohdalla. Siemen ei katso henkilöön joka sen kylvää, vaan sopivissa olosuhteissa kasvaa ja kantaa hedelmää jokaiselle samalla tavalla.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Jano - 29.05.19 - klo:17:31

Niin. Käytäntö lienee se mittari miten tuo toimii arkielämässä. Tai kai olisi parempi sanoa, että arkielämä näyttää miten tuo toimii käytännössä.

Tavallaan, mutta miten sen pystyy todentamaan muuten kuin vain omalla kohdallaan? Ethän sinä voi mennä toisen pään sisälle ja todeta mitä hän siellä todella ajattelee ja uskoo.  Sitä voi sanoa toiselle uskovansa yhtä, mutta sisimmässä voi olla ihan toista. Arkielämä ja käytäntö näyttää siis oikeastaan vain sen, mihin ihminen todella uskoo.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: sandia - 29.05.19 - klo:18:32

Niin. Käytäntö lienee se mittari miten tuo toimii arkielämässä. Tai kai olisi parempi sanoa, että arkielämä näyttää miten tuo toimii käytännössä.

Tavallaan, mutta miten sen pystyy todentamaan muuten kuin vain omalla kohdallaan? Ethän sinä voi mennä toisen pään sisälle ja todeta mitä hän siellä todella ajattelee ja uskoo.  Sitä voi sanoa toiselle uskovansa yhtä, mutta sisimmässä voi olla ihan toista. Arkielämä ja käytäntö näyttää siis oikeastaan vain sen, mihin ihminen todella uskoo.

Nyt päästään aitoon :)
Ihmisen käyttäytyminen  näyttää sen mihin hän todella uskoo.  8)
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Soltero - 29.05.19 - klo:18:42
Soltero, olen samaa mieltä siitä että joidenkin tuntuu olevan vaikeampaa uskoa Jumalan hyvyyteen ja ottaa sitä vastaan.

Samalla tavalla on joidenkin syystä tai toisesta vaikeampaa noudattaa terveellisiä elämäntapoja. Mutta syystä riippumatta pätee näidenkin ihmisten kohdalla sama syy-seuraus suhde siitä, että epäterveelliset elämäntavat aiheuttavat sairautta.

Syyn ja seurauksen lait eivät ole taustatekijöistä riippuvaisia. Ja siitä tässä on kysymys, syystä ja seurauksesta. Hedelmän kantaminen ei ole merkki siitä, että Jumala jostakin mystisestä syystä olisi mielistynyt johonkin toista enemmän. Eikä hedelmättömyys ole merkki siitä, että Jumala jostain mystisestä syystä olisi ottanut siunauksensa pois. Syyn ja seurauksen laki hedelmän kantamisessa on ilmoitettu Raamatussa, ja se on sama jokaiselle samalla tavalla kuin fyysisen kasvin kohdalla. Siemen ei katso henkilöön joka sen kylvää, vaan sopivissa olosuhteissa kasvaa ja kantaa hedelmää jokaiselle samalla tavalla.
En ole samaa mieltä.
Jumalan hyvyyden vastaanottamisen ja terveiden elämäntapojen vertailu toisiinsa on aika ontuva.
Toisessa on kyse yliluonnollisista, ajattomista ja pyhistä asioista,
toisessa ruumiin ja sielun hoitamisesta kulloinkin vallalla olevan tutkimustiedon pohjalta.

Jumalan ja luomakunnan, myös ihmisen, välisessä suhteessa eivät varmasti päde syyn ja seurauksen lait.
Jo pelkästään armon olemassaolo osoittaa tuon oletuksen virheelliseksi.
Jumala ei ole sidottu aikoihin, lainalaisuuksiin, voimiin eikä kohtalonomaisiin syys-seuraussuhteisiin.

On mahdotonta -ja turhaa- yrittää selvittää, onko Jumala mielistynyt joihinkin yksilöihin enemmän kuin toisiin.
Mistään mystiikasta tässäkään ei ole kyse, vaan Jumalan päätäntävallasta.

Joitakin Hän käyttää suuriin tehtäviin, toisia vähäarvoisiin.
Jollakin on hyvin siunattu ja hieno elämä, mutta toinen kärsii paljon.
Kukaan ei voi tietää, onko enemmän siunattu jotenkin ylevämmin hengellinen, pitkälle pyhittynyt ja erittäin kuuliainen, vai olisiko hänellä yhtä ihana maallinen elämä,
vaikka ei olisi edes uskossa.
Paljon kärsivä, syrjäytynyt, katkeroitunut ja yksinäinen voi olla erittäin vahvasti Jumalan käytössä- tai sitten hän ehkä on vain pitkään Jumalan nöyryyskoulutuksessa.

Kukaan ihminen ei voi näitä asioita tietää, koska olemme sidottuja hyvin vajavaiseen ymmärrykseen emmekä näe tulevaisuuteen. 
Myös menneisyys vääristyy ihmismielessä.
Näissä asioissa ei taatusti voi asettaa mitään syy-seuraussuhteisiin keskenään.

Ja Jumala tekee ihmisille käsittämättömiä ja salattuja väliintuloja.
Hän muuttaa asioita, luo uutta, korjaa ja hajottaa, katsoo läpi sormien, rankaisee ja kurittaa, lohduttaa, taluttaa ja kantaa.
Tämä on Kaikkivaltiaan laupeutta,
joka kohdistuu jokaiseen ihmiseen yksilöllisesti.

Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Lemmikki - 29.05.19 - klo:19:04
Tavallaan puhutaan eri asiasta, mutta tavallaan ei. Minä puhun juuri siitä miten uskova saa rauhan ja ilon ja voi kokea Jumalan rakkauden sisimmässään jne. Mutta minä näen sen juurikin liittyvän aivan suoraan siihen, miten uskova voi ilmentää näitä asioita käytännössä. Edellinen on syy, jälkimmäinen seuraus. Edellinen on juuri, jälkimmäinen hedelmä.

Liian monella on juuri tässä kohden ajattelussa virhe, kun he erottavat nämä kahdeksi eri asiaksi. Ja silloin kun aletaan katselemaan hedelmiä omana asianaan, käy samoin kuin nykylääketieteessä pitkälti on käynyt eli koitetaan vaan lieventää oireita eikä parantaa itse sairautta.

Olen kyllä kirjoittanut myös siitä, että välttämättä aina uskovalla ei ole hedelmää. Siitä tämä keskustelu oikeastaan lähtikin, kun Soltero tarttui siihen kun kirjoitin että hedelmän puute johtuu siitä, että juuri ei ole kunnossa.

Toivotaan että minunkin kommenttejani joku kuuntelisi ja olisin olemassa... joten jatkan.
Juuri tuo ajatus ettei juuri ehkä ole kunnossa , on se ajatus joka tulee sille katkeruudessa möyrijällekin. Juurihan tarkoittaa pelastusta eli kun katkeroituu elämän kamaluudesta niin ajautuu ajattelemaan "koska olen katkera en ehkä enää olekaan pelastunut".
Ja siihen lyö löylyä seurakunnan saarnaaja kun sanoo että kaiken pahan alku on katkeruus. ELi siitä tulee kierre. Ensin ihminen ajetaan yksinäisyyteen kun kukaan ei halua sen kanssa olla tekemisissä ja sitten syytetään katkeruudesta.

Se on juuri sitä mitä yhteiskuntakin tekee että rikosten uhri on syyllinen ja halveksittuna unohdetaan  samalla kuin some ja uutiset pursuaa myötätuntoa rikollisia ja terroristeja kohtaan. Miksi seruakunta tekee samaa kuin pahuutta palvova maailma?

Mutta ei se mitään. Katkeran täytyy vain rämpiä elämän läpi ja hyväksyä se ikuinen yksinäisyys. Mennä seurakuntaan kokemaan armoa ja sitten taas kuukaudeksi yksinäisyyteen yrittämään säilyttää se luottamus armoon.

Kiitos Jeesus, sinä et hylkää vaikka ihmisille olen tyhjän veroinen.  💕

Katkeruus on todella epämiellyttävä kämppäkaveri. Koin sitä joskus ehkä lukioiässä jonkin aikaa. Koin itseni voimattomaksi elää omaa elämääni ja pelkäsin että elämäni joutuu sellaisille kiskoille mistä en pääse irti. Tajusin sen vaaran. En osannut samastua muihin seurakuntanuoriin. En osannut olla niin seurallinen ja välitön kuin he ja pelkäsin, että se tulee rajoittamaan elämääni väärällä tavalla.


En voi sanoa, että kukaan ihminen minua siitä auttoi pois. Minulla katkeruus oli niin sisäsyntyinen juttu, että ei kukaan olisi voinut minua siitä nostaa.

Kiitos vastaamisesta.
En minäkään sitä "koko ajan tunne" vaan silloin kun jokin ajatus saa itkemään niin tunnistan sen itkun laadusta. Katkerat kyyneleet oikeasti maistuu katkeralle.   :-\

Ja jos rupean miettimään ketä syyttää niin en oikeastaan edes syytä ketään erityisesti. Mutta yleisesti tuntuu että miksi mun elämä menee näin .... tai näin. EI se estä mua esim iloitsemasta asioista. Kuten kaunis kesä saa mut aivan haltioitumaan.

Tai tällaiset videot saa mut ihailemaan äitilinnun paneutumista poikasten vahtimiseen.

https://www.youtube.com/watch?v=-oxotdcuYLs

Se tuoijottaa niitä silmä kovana aivan vierestä ikäänkuin vahtien "onko kaikki varmasti hyvin". Olisi ihanaa olla jonkun huolenpidossa noin tarkasti.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Jano - 29.05.19 - klo:19:08
Jumalan hyvyyden vastaanottamisen ja terveiden elämäntapojen vertailu toisiinsa on aika ontuva.
Toisessa on kyse yliluonnollisista, ajattomista ja pyhistä asioista,
toisessa ruumiin ja sielun hoitamisesta kulloinkin vallalla olevan tutkimustiedon pohjalta.

Ensiksi, en tarkoita mitään vallalla olevia tutkimustietoja, vaan sellaisia yleispäteviä olettamuksia joista pitkälti kaikki ovat yhtä mieltä. Eli esimerkiksi sitä, että puhdas vesi ja ravinteikkaat kasvikset ja normaali liikunta edesauttaa terveyttä, ja vastaavasti vaikkapa tupakointi ja runsas roskaruoan syönti ja liikkumattomuus on haitallista terveydelle.

Ja vertauksen idea oli se, että tietynlainen toiminta on terveellistä ja toisenlainen epäterveellistä. Vastaavasti tietynlaiset uskomukset aiheuttavat hedelmättömyyttä ja taas toisenlaiset uskomukset saavat aikaan hedelmää.

Esimerkiksi jos ihminen uskoo olevansa kirouksen alla ja Jumalan hylkäämä, ei välittömänä seurauksena tästä uskomuksesta ole hyvää hedelmää. Mutta jos ihminen uskoo olevansa siunauksessa ja Jumalan hyväksymä, voi tästä uskomuksesta seurata hyvää hedelmää.

Jumalan ja luomakunnan, myös ihmisen, välisessä suhteessa eivät varmasti päde syyn ja seurauksen lait.
Jo pelkästään armon olemassaolo osoittaa tuon oletuksen virheelliseksi.

Minulle armo nimenomaan osoittaa sen todeksi.

Syy: Jeesus kuoli puolestamme ristillä.
Seuraus: Saamme syntimme anteeksi.

Esimerkiksi tämä syy-seuraussuhde on yhtä varma kuin kaikki fysiikan lainalaisuudet. Ja tämä pätee kaikkiin Jumalan Sanan totuuksiin ja lupauksiin.

Jumala ei ole sidottu aikoihin, lainalaisuuksiin, voimiin eikä kohtalonomaisiin syys-seuraussuhteisiin.

Ei tietenkään, mutta Jumala itse on sitonut omat lupauksensa sellaisiksi. Siinä on ero.

On mahdotonta -ja turhaa- yrittää selvittää, onko Jumala mielistynyt joihinkin yksilöihin enemmän kuin toisiin.

Ei ole. Se lukee Raamatussa.

Joitakin Hän käyttää suuriin tehtäviin, toisia vähäarvoisiin.
Jollakin on hyvin siunattu ja hieno elämä, mutta toinen kärsii paljon.
Kukaan ei voi tietää, onko enemmän siunattu jotenkin ylevämmin hengellinen, pitkälle pyhittynyt ja erittäin kuuliainen, vai olisiko hänellä yhtä ihana maallinen elämä,
vaikka ei olisi edes uskossa.
Paljon kärsivä, syrjäytynyt, katkeroitunut ja yksinäinen voi olla erittäin vahvasti Jumalan käytössä- tai sitten hän ehkä on vain pitkään Jumalan nöyryyskoulutuksessa.

Tässä puhut täysin eri asioista ja aiheista, kuin mistä ainakin itse olen tässä puhunut.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Lemmikki - 29.05.19 - klo:19:10
Monella tuntuu olevan sellainen käsitys (todennäköisesti katolisuuden perintönä, kuten monet luterilaiset opit) että meidän täytyy murehtia ja voivotella ja tehdä parannusta ja piiskata itseämme X ajan ennenkuin voi kokea anteeksiannon ja vapauden. Ja jos ei tasaisin väliajoin muista voivotella omaa syntisyyttään, ei ole tarpeeksi hurskas.

Miksi meidän pitää palata aikaan ennen ristiä? Ei se ole vanhurskautta, vaan lakihenkisyyttä. Vanhurskautta on ottaa vastaan evankeliumi täydellisesti sellaisena kuin Jumala sen on valmistanut ja antanut. Ei siihen tarvitse lisätä mitään omalla yrittämisellä, kaikki on täytetty ja tietoisina siitä voimme elää joka hetki vapaudessa ja ilossa. Riippumatta siitä, mitä rikkinäinen mielemme tai tunnemaailmamme meille yrittää sanoa.

Miksi seurakunnissa ei oteta huomioon tätä ahdistuksen aikaa jossa ihmiset ajetaan yksinäisyyteen ja juuri noiden ajatusten kanssa painimiseen. Kun on yksin niin ei tule päähän muuta ajatusta kuin miettiä syitä ja seurauksia.
Kun yrittää olla yhteydessä yhteiskuntaan niin ainoa mihin törmää on valhe. Valhetta uutisissa, valhetta ohjelmissa , valhetta mainoksissa, valhetta poliittisissa kekusteluohjelmissa. Siinä on aika vaikea kokea sitä armoa.

Siis olen edelleen sitä mieltä että alku syy on yksin jääminen mutta seurakunta keskittyy kaikissa saarnoissa ja rukouksissa vain katkeruuden kitkemiseen. ELi syitä ei poisteta , poistetaan vain oireet. Toki ei se ole seurakunnan syy jos se ei kykene raahaamaan köyhiä kokoukseen mutta voisi se kuitenkin yrittää keskittyä enemmän siihen rohlkaisemiseen kuin sen ikuisen katkeruuden syyttämiseen. Vaikka se katkeruus olisikin syy ettei parane niin etttehä te juopollekaan saarnaa pelkästään että lopeta se juominen vaan saarnaatte rohkaisua juuri siitä armosta. Että se katkera jostain löytäisi uskon edes siihen että EDES Jumala rakastaa vaikka kukaan ihminen vähät välittää naapuristaan.

En tiedä oliko tarkoituksesi kohdistaa tämä viesti minulle, vai kumpusiko vain minun viestistäni nuo ajatukset seurakunnasta? Joka tapauksessa voin omasta puolestani vastata, että en tiedä eikä minua kovin paljon suoraan sanoen kiinnosta miksi seurakunnissa mahdollisesti tapahtuu tuollaista. Käyn hyvin harvoin missään seurakunnan tilaisuuksissa, enkä ole edes kovin paljon uskovien kanssa tekemisissä. En myöskään saarnaa juuri kenellekään juuri mitään, jos ei näitä satunnaisia kirjoittelujani täällä pidetä saarnaamisena.

Lainaus
Toivotaan että minunkin kommenttejani joku kuuntelisi ja olisin olemassa... joten jatkan.
Juuri tuo ajatus ettei juuri ehkä ole kunnossa , on se ajatus joka tulee sille katkeruudessa möyrijällekin. Juurihan tarkoittaa pelastusta eli kun katkeroituu elämän kamaluudesta niin ajautuu ajattelemaan "koska olen katkera en ehkä enää olekaan pelastunut".
Ja siihen lyö löylyä seurakunnan saarnaaja kun sanoo että kaiken pahan alku on katkeruus. ELi siitä tulee kierre. Ensin ihminen ajetaan yksinäisyyteen kun kukaan ei halua sen kanssa olla tekemisissä ja sitten syytetään katkeruudesta.

Se on juuri sitä mitä yhteiskuntakin tekee että rikosten uhri on syyllinen ja halveksittuna unohdetaan  samalla kuin some ja uutiset pursuaa myötätuntoa rikollisia ja terroristeja kohtaan. Miksi seruakunta tekee samaa kuin pahuutta palvova maailma?

Mutta ei se mitään. Katkeran täytyy vain rämpiä elämän läpi ja hyväksyä se ikuinen yksinäisyys. Mennä seurakuntaan kokemaan armoa ja sitten taas kuukaudeksi yksinäisyyteen yrittämään säilyttää se luottamus armoon.

Kiitos Jeesus, sinä et hylkää vaikka ihmisille olen tyhjän veroinen.  💕

Olen pahoillani siitä, että olet ahdistunut ja kärsit yksinäisyydestä. En tiedä osaanko sanoa siihen mitään kovin rohkaisevaa, kun itse en kärsi yksinäisyydestä vaan olen sen pitkälti valinnut ja enemmän nautin siitä. Ahdistusta minulla on ollut menneisyydessä hyvinkin paljon ja katkeruutta myös.

Mutta yksi asia minulla tuli mieleen. Minun tarkoitukseni ei ole saada ihmisiä miettimään "Olenko pelastunut?" Se on hyvin yksinkertainen kysymys johon on helppoa vastata, koska siihen on vain kaksi vastausta:

1. Kyllä, koska Jeesus on sovittanut syntini.
2. En ole.

Mutta paljon hyödyllisempää on miettiä ja kysyä itseltäni, "Olenko ymmärtänyt oikein, mitä pelastus tarkoittaa?"

Uskon että kun tätä kysymystä alkaa miettimään ja avoimin sydämin etsimään totuutta, alkaa tapahtumaan.

En minä varsinaisesti kärsi siitä esim että asun yksin. En koe sellaista yksinäisyyttä. Vaan lähinnä sitä kommunikaation puutetta että "kukaan ei puhu mun kaa". Sillä tasolla koen etten ole kenellekään olemassa. Mieleen muistuu tilanteita joissa on saanut kokea kymmenen vuoden ihmeen että joku juttelee mun kaa ja sitten tietenkin joku tärkeämpi henkilö tulee keskeyttämään jotta mun tilaisuus  menisi pois. Ja sitten odotan taas seuraavat kymmenen vuotta että se ihme tapahtuisi uudestaan. Siis oikeasti !

Tällä en tarkoita jotain "hyvää päivää kaunis ilma tänään" -juttua, vaan sellaista juttelua että oikeasti jutellaan. Tosi asiassa en enää edes muista milloin sellainen ihme on tapahtunut.   :-[

Se että tällaisessa yhteydessä miettii onko edes pelastunut kun elämässä ei saa hyviä asioita vaikka uskovat kovasti väittää että Jumala on rikas antaja. Se liittyy lähinnä siihen ettei Suomessa ole sellaista vertaistukea seurakunnassa jolle voisi jakaa köyhyysongelmaa.
Siihen löytyy vertaistukea vain jos ajattelee jotain kehitysmaiden köyhiä tai jatkuvasti vainottua Jeremiaa.
Mutta jotta ei siinäkään katkeroituisi niin täytyy vaan hyväksyä että Jumala on rikas antaja niille rikkaille ja meille köyhille hän toimii erilailla. Me nöyrrymme toisenlaisiin siunauksiin ja luotamme että Jeremian esimerkki riittää.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: sandia - 29.05.19 - klo:19:29
Soltero, olen samaa mieltä siitä että joidenkin tuntuu olevan vaikeampaa uskoa Jumalan hyvyyteen ja ottaa sitä vastaan.

Samalla tavalla on joidenkin syystä tai toisesta vaikeampaa noudattaa terveellisiä elämäntapoja. Mutta syystä riippumatta pätee näidenkin ihmisten kohdalla sama syy-seuraus suhde siitä, että epäterveelliset elämäntavat aiheuttavat sairautta.

Syyn ja seurauksen lait eivät ole taustatekijöistä riippuvaisia. Ja siitä tässä on kysymys, syystä ja seurauksesta. Hedelmän kantaminen ei ole merkki siitä, että Jumala jostakin mystisestä syystä olisi mielistynyt johonkin toista enemmän. Eikä hedelmättömyys ole merkki siitä, että Jumala jostain mystisestä syystä olisi ottanut siunauksensa pois. Syyn ja seurauksen laki hedelmän kantamisessa on ilmoitettu Raamatussa, ja se on sama jokaiselle samalla tavalla kuin fyysisen kasvin kohdalla. Siemen ei katso henkilöön joka sen kylvää, vaan sopivissa olosuhteissa kasvaa ja kantaa hedelmää jokaiselle samalla tavalla.

Tuollaista samanlaisuutta Jeesus ei näemmä opeta.
Jeesuksen sanoin:

23 Mutta mikä hyvään maahan kylvettiin, on se, joka kuulee sanan ja ymmärtää sen ja myös tuottaa hedelmän ja tekee, mikä sata jyvää, mikä kuusikymmentä, mikä kolmekymmentä."

Myös Paavali opettaa, että ihmisen on hyvä elää sen uskon mukaan mikä hänelle on annettu.

Ja Paavali huomauttaa että toiset astiat ovat valittu "jaloa, toiset halpaa käyttöä" varten.

Siksi on ehkä viisasta olla arvioimatta toisen uskoa...........siinä helposti käyttää vääriä kriteereitä.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Soltero - 29.05.19 - klo:19:32
Jumalan hyvyyden vastaanottamisen ja terveiden elämäntapojen vertailu toisiinsa on aika ontuva.
Toisessa on kyse yliluonnollisista, ajattomista ja pyhistä asioista,
toisessa ruumiin ja sielun hoitamisesta kulloinkin vallalla olevan tutkimustiedon pohjalta.

Ensiksi, en tarkoita mitään vallalla olevia tutkimustietoja, vaan sellaisia yleispäteviä olettamuksia joista pitkälti kaikki ovat yhtä mieltä. Eli esimerkiksi sitä, että puhdas vesi ja ravinteikkaat kasvikset ja normaali liikunta edesauttaa terveyttä, ja vastaavasti vaikkapa tupakointi ja runsas roskaruoan syönti ja liikkumattomuus on haitallista terveydelle.

Ja vertauksen idea oli se, että tietynlainen toiminta on terveellistä ja toisenlainen epäterveellistä. Vastaavasti tietynlaiset uskomukset aiheuttavat hedelmättömyyttä ja taas toisenlaiset uskomukset saavat aikaan hedelmää.

Esimerkiksi jos ihminen uskoo olevansa kirouksen alla ja Jumalan hylkäämä, ei välittömänä seurauksena tästä uskomuksesta ole hyvää hedelmää. Mutta jos ihminen uskoo olevansa siunauksessa ja Jumalan hyväksymä, voi tästä uskomuksesta seurata hyvää hedelmää.

Jumalan ja luomakunnan, myös ihmisen, välisessä suhteessa eivät varmasti päde syyn ja seurauksen lait.
Jo pelkästään armon olemassaolo osoittaa tuon oletuksen virheelliseksi.

Minulle armo nimenomaan osoittaa sen todeksi.

Syy: Jeesus kuoli puolestamme ristillä.
Seuraus: Saamme syntimme anteeksi.

Esimerkiksi tämä syy-seuraussuhde on yhtä varma kuin kaikki fysiikan lainalaisuudet. Ja tämä pätee kaikkiin Jumalan Sanan totuuksiin ja lupauksiin.

Jumala ei ole sidottu aikoihin, lainalaisuuksiin, voimiin eikä kohtalonomaisiin syys-seuraussuhteisiin.

Ei tietenkään, mutta Jumala itse on sitonut omat lupauksensa sellaisiksi. Siinä on ero.

On mahdotonta -ja turhaa- yrittää selvittää, onko Jumala mielistynyt joihinkin yksilöihin enemmän kuin toisiin.

Ei ole. Se lukee Raamatussa.

Joitakin Hän käyttää suuriin tehtäviin, toisia vähäarvoisiin.
Jollakin on hyvin siunattu ja hieno elämä, mutta toinen kärsii paljon.
Kukaan ei voi tietää, onko enemmän siunattu jotenkin ylevämmin hengellinen, pitkälle pyhittynyt ja erittäin kuuliainen, vai olisiko hänellä yhtä ihana maallinen elämä,
vaikka ei olisi edes uskossa.
Paljon kärsivä, syrjäytynyt, katkeroitunut ja yksinäinen voi olla erittäin vahvasti Jumalan käytössä- tai sitten hän ehkä on vain pitkään Jumalan nöyryyskoulutuksessa.

Tässä puhut täysin eri asioista ja aiheista, kuin mistä ainakin itse olen tässä puhunut.
En tiedä, miten lainatun tekstin väliin voi kirjoittaa omia kommentteja.
Siksi laitan kaikki tähän loppuun.

-"Vastaavasti tietynlaiset uskomukset aiheuttavat hedelmättömyyttä ja taas toisenlaiset uskomukset saavat aikaan hedelmää.

Esimerkiksi jos ihminen uskoo olevansa kirouksen alla ja Jumalan hylkäämä, ei välittömänä seurauksena tästä uskomuksesta ole hyvää hedelmää. Mutta jos ihminen uskoo olevansa siunauksessa ja Jumalan hyväksymä, voi tästä uskomuksesta seurata hyvää hedelmää.":

Tarkoitako, että uskonelämä on jonkinlaista itsensä psyykkaamista erilaisilla uskomuksilla?
Hyvää hedelmää seuraa varmasti, jos ihminen uskoo olevansa kirouksen alla ja Jumalan hylkäämä, ja tämä tapahtuu Jumalan tahdosta.
Se voi olla osa hengellistä kasvua ja nöyrtymistä.

-": Jeesus kuoli puolestamme ristillä.
Seuraus: Saamme syntimme anteeksi.":

Mahdollisuus saada syntinsä anteeksi perustuu Jeesuksen ristintyöhön.
Mutta automatiikasta ei ole kysymys, vaan yksilön valinnoista ja uskon säilyttämisestä kuolemaan asti.

-Mitä tarkoitat sillä, että Jumala olisi sitonut omat lupauksensa aikoihin, lainalaisuuksiin, voimiin ja kohtalonomaisiin syys-seuraussuhteisiin?

-Miten voit määritellä, kehen ihmiseen Jumala on mielistynyt ja kehen ei?
Mitä tarkoitat sillä, että se lukee Raamatussa?

-Edellisen tekstini loppuosa liittyy mielestäni aivan suoraan aiheeseen, josta nyt keskustellaan.
Jumala ei ole syy-seurausautomaatti, vaan kutsuu, hoitaa ja kantaa kutakin uskovaa erityislaatuisena tapauksena. 
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Soltero - 29.05.19 - klo:19:35
Viimeinen viestini näyttää sekavalta lainausten ja lainausten lainausten ja kommenttien sekamelskalta.
Varmaan olisi jokin konsti laittaa lainauksen väleihin omia kommentteja, jolloin selkiytyisi vähän.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Jano - 29.05.19 - klo:20:50
Soltero, olen samaa mieltä siitä että joidenkin tuntuu olevan vaikeampaa uskoa Jumalan hyvyyteen ja ottaa sitä vastaan.

Samalla tavalla on joidenkin syystä tai toisesta vaikeampaa noudattaa terveellisiä elämäntapoja. Mutta syystä riippumatta pätee näidenkin ihmisten kohdalla sama syy-seuraus suhde siitä, että epäterveelliset elämäntavat aiheuttavat sairautta.

Syyn ja seurauksen lait eivät ole taustatekijöistä riippuvaisia. Ja siitä tässä on kysymys, syystä ja seurauksesta. Hedelmän kantaminen ei ole merkki siitä, että Jumala jostakin mystisestä syystä olisi mielistynyt johonkin toista enemmän. Eikä hedelmättömyys ole merkki siitä, että Jumala jostain mystisestä syystä olisi ottanut siunauksensa pois. Syyn ja seurauksen laki hedelmän kantamisessa on ilmoitettu Raamatussa, ja se on sama jokaiselle samalla tavalla kuin fyysisen kasvin kohdalla. Siemen ei katso henkilöön joka sen kylvää, vaan sopivissa olosuhteissa kasvaa ja kantaa hedelmää jokaiselle samalla tavalla.

Tuollaista samanlaisuutta Jeesus ei näemmä opeta.
Jeesuksen sanoin:

23 Mutta mikä hyvään maahan kylvettiin, on se, joka kuulee sanan ja ymmärtää sen ja myös tuottaa hedelmän ja tekee, mikä sata jyvää, mikä kuusikymmentä, mikä kolmekymmentä."

Minä en lue, että tuossa kerrottaisiin miksi yksi tuottaa sata ja toinen kuusikymmentä ja kolmas kolmekymmentä jyvää. Tuon lainauksen perusteella se voi olla toki sattumanvaraista, mutta siinä voi myös olla syy jota Jeesus tuossa kohtaa ei katso tarpeelliseksi kertoa.

Toisaalla Raamatussa taas tulee useissakin kohdin hyvin selvästi esiin, että ihminen voi itse monin tavoin vaikuttaa elämänsä kulkuun.

Myös Paavali opettaa, että ihmisen on hyvä elää sen uskon mukaan mikä hänelle on annettu.

Ja Paavali huomauttaa että toiset astiat ovat valittu "jaloa, toiset halpaa käyttöä" varten.

Mielestäni näiden lainausten suuremmat asiayhteydet eivät liity siihen mistä minä olen tässä puhunut.

Siksi on ehkä viisasta olla arvioimatta toisen uskoa...........siinä helposti käyttää vääriä kriteereitä.

En keksi yhtään syytä miksi toisen uskoa pitäisi alkaa arvioimaan. Mutta yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että jos joku tekee pahaa, se ei voi kummuta hyvästä lähteestä. Uskonsa arviointi on sitten jokaisen oma tehtävä.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: sandia - 29.05.19 - klo:20:59
Soltero, olen samaa mieltä siitä että joidenkin tuntuu olevan vaikeampaa uskoa Jumalan hyvyyteen ja ottaa sitä vastaan.

Samalla tavalla on joidenkin syystä tai toisesta vaikeampaa noudattaa terveellisiä elämäntapoja. Mutta syystä riippumatta pätee näidenkin ihmisten kohdalla sama syy-seuraus suhde siitä, että epäterveelliset elämäntavat aiheuttavat sairautta.

Syyn ja seurauksen lait eivät ole taustatekijöistä riippuvaisia. Ja siitä tässä on kysymys, syystä ja seurauksesta. Hedelmän kantaminen ei ole merkki siitä, että Jumala jostakin mystisestä syystä olisi mielistynyt johonkin toista enemmän. Eikä hedelmättömyys ole merkki siitä, että Jumala jostain mystisestä syystä olisi ottanut siunauksensa pois. Syyn ja seurauksen laki hedelmän kantamisessa on ilmoitettu Raamatussa, ja se on sama jokaiselle samalla tavalla kuin fyysisen kasvin kohdalla. Siemen ei katso henkilöön joka sen kylvää, vaan sopivissa olosuhteissa kasvaa ja kantaa hedelmää jokaiselle samalla tavalla.

Tuollaista samanlaisuutta Jeesus ei näemmä opeta.
Jeesuksen sanoin:

23 Mutta mikä hyvään maahan kylvettiin, on se, joka kuulee sanan ja ymmärtää sen ja myös tuottaa hedelmän ja tekee, mikä sata jyvää, mikä kuusikymmentä, mikä kolmekymmentä."

Minä en lue, että tuossa kerrottaisiin miksi yksi tuottaa sata ja toinen kuusikymmentä ja kolmas kolmekymmentä jyvää. Tuon lainauksen perusteella se voi olla toki sattumanvaraista, mutta siinä voi myös olla syy jota Jeesus tuossa kohtaa ei katso tarpeelliseksi kertoa.

Toisaalla Raamatussa taas tulee useissakin kohdin hyvin selvästi esiin, että ihminen voi itse monin tavoin vaikuttaa elämänsä kulkuun.

Myös Paavali opettaa, että ihmisen on hyvä elää sen uskon mukaan mikä hänelle on annettu.

Ja Paavali huomauttaa että toiset astiat ovat valittu "jaloa, toiset halpaa käyttöä" varten.

Mielestäni näiden lainausten suuremmat asiayhteydet eivät liity siihen mistä minä olen tässä puhunut.

Siksi on ehkä viisasta olla arvioimatta toisen uskoa...........siinä helposti käyttää vääriä kriteereitä.

En keksi yhtään syytä miksi toisen uskoa pitäisi alkaa arvioimaan. Mutta yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että jos joku tekee pahaa, se ei voi kummuta hyvästä lähteestä. Uskonsa arviointi on sitten jokaisen oma tehtävä.

Vastaan tuohon minkä merkkasin punaisella.

Ehkä Jeesukselle ei ollut tärkeä selittää MIKSi hedelmien määrä on erilainen eri ihmisillä ? Ehkä se sisältää sen että jos Jeesus ei sano MIKSI, niin sitä ei edes kannata lähteä ihmisenä spekuloimaan?
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Jano - 29.05.19 - klo:21:05
-"Vastaavasti tietynlaiset uskomukset aiheuttavat hedelmättömyyttä ja taas toisenlaiset uskomukset saavat aikaan hedelmää.

Esimerkiksi jos ihminen uskoo olevansa kirouksen alla ja Jumalan hylkäämä, ei välittömänä seurauksena tästä uskomuksesta ole hyvää hedelmää. Mutta jos ihminen uskoo olevansa siunauksessa ja Jumalan hyväksymä, voi tästä uskomuksesta seurata hyvää hedelmää.":

Tarkoitako, että uskonelämä on jonkinlaista itsensä psyykkaamista erilaisilla uskomuksilla?

En tiedä mitä tarkoitat itsensä psyykkaamisella. Googletin sanan "psyykkaaminen" ja esiin nousi artikkeli psykologisesta manipuloinnista. Siltä kannalta voidaan sanoa, että kaikki oppiminen ja uusien asioiden omaksuminen on psykologista manipulointia eli itsensä psyykkaamista. Mutta oletettavasti tarkoitat sillä jotain negatiivista, jonka merkitystä en tässä tavoita joten parasta että en vastaa kysymykseen mitään.

Hyvää hedelmää seuraa varmasti, jos ihminen uskoo olevansa kirouksen alla ja Jumalan hylkäämä, ja tämä tapahtuu Jumalan tahdosta.
Se voi olla osa hengellistä kasvua ja nöyrtymistä.

Toki tiedämme että "kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi", ja siksi laitoin käytin sanamuotoa "välittömänä seurauksena". Toki mistä tahansa voi pitkällä tähtäimellä seurata hyvää, mutta ajatuksena oli lähinnä se että jos ihminen jatkuvasti elää uskoen olevansa kirottu ja Jumalan hylkäämä, ei hän siinä tilassa ollessaan oikein voi tuottaa hyvää hedelmää elämässään.


-": Jeesus kuoli puolestamme ristillä.
Seuraus: Saamme syntimme anteeksi.":

Mahdollisuus saada syntinsä anteeksi perustuu Jeesuksen ristintyöhön.
Mutta automatiikasta ei ole kysymys, vaan yksilön valinnoista ja uskon säilyttämisestä kuolemaan asti.

En ole sanonutkaan että kyse olisi jostain automatiikasta. Turhauttaa hieman, kun lähes joka lauseessa joudun korjaamaan jotain mitä olet lisännyt sanoihini tai tulkinnut niitä ihan omituisesti, ja selittämään mitä tarkoitin. Ajatus tuossa oli yksinkertaisesti se, että syntien anteeksi saaminen ei ole jokin mystinen asia joka tapahtuu ilman syytä, vaan että syntien anteeksi saamisen kokemusta edeltää aina syy eli Jeesuksen ristin kuolema.

-Mitä tarkoitat sillä, että Jumala olisi sitonut omat lupauksensa aikoihin, lainalaisuuksiin, voimiin ja kohtalonomaisiin syys-seuraussuhteisiin?

Sitä, että Jumalan lupauksiin voi luottaa yhtä varmasti kuin siihen, että päivä seuraa yötä (aikoihin), ja että omena putoaa puusta alas (lainalaisuuksiin ja voimiin), ja että veteen hypätessään kastuu (kohtalonomaisiin syy-seuraussuhteisiin). Koska sama Jumala on tehnyt nämä ajat, lainalaisuudet ja voimat, syy-seuraussuhteet, ja omat lupauksensa.

-Miten voit määritellä, kehen ihmiseen Jumala on mielistynyt ja kehen ei?
Mitä tarkoitat sillä, että se lukee Raamatussa?

Kirjoitin, että ei ole mahdotonta selvittää onko Jumala mielistynyt johonkin toiseen enemmän kuin toiseen, koska tämä lukee Raamatussa. Siellä lukee, että Jumala ei ole mielistynyt johonkin enemmän kuin toiseen. Koska Jumalan mielisuosio ilmenee Hänen Pojassaan. Ja Hän antoi Poikansa yhtä paljon jokaisen puolesta.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Jano - 29.05.19 - klo:21:09
Ehkä Jeesukselle ei ollut tärkeä selittää MIKSi hedelmien määrä on erilainen eri ihmisillä ? Ehkä se sisältää sen että jos Jeesus ei sano MIKSI, niin sitä ei edes kannata lähteä ihmisenä spekuloimaan?

Meilläkin taitaa olla tässä aika erilainen lähestymistapa tähän aiheeseen. Rivien välistä luen teksteistäsi jatkuvasti, että jollakin tavalla käsittelet tätä asiaa ihmisten välisenä vertailuna. Minulla ei ole tässä sellaista ajatusta mukana laisinkaan, vaan vertailen esimerkiksi omaa elämääni tietyissä tilanteissa ja toisissa tilanteissa. Enhän minä voi verrata itseäni toiseen ihmiseen, kun en tiedä yhtään mitä toisen ihmisen sisällä tapahtuu. Mutta tiedän omat kokemukseni yhdessä tilanteessa, ja omat kokemukseni toisessa tilanteessa. Nämä ovat ainoat kokemukset joita voin aidosti vertailla keskenään.

Sen pohjalta voin sanoa, että koko tähänastisen elämäni ajalta kaikki kokemukseni vahvistavat 100%:sti sen mitä halki Raamatun voi lukea. Eli tiivistettynä, hyvä juuri tuottaa hyvää hedelmää, ja huono juuri huonoa hedelmää.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: sandia - 29.05.19 - klo:22:40
Janon viimeinen lause:
Lainaus
Eli tiivistettynä, hyvä juuri tuottaa hyvää hedelmää, ja huono juuri huonoa hedelmää.
Mihin viittaat sanalla juuri?
Sitä olen miettinyt koko tän keskustelun ajan.



Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Oloneuvos - 30.05.19 - klo:03:48
Janon viimeinen lause:
Lainaus
Eli tiivistettynä, hyvä juuri tuottaa hyvää hedelmää, ja huono juuri huonoa hedelmää.
Mihin viittaat sanalla juuri?
Sitä olen miettinyt koko tän keskustelun ajan.

Luulenpa, että Jano rakentelee "omaa teologiaansa". Toivon kuitenkin, että Jano kertoisi mihin Raamatun opettamiin kohtiin hän tukeutuu (mahdollisia ehkä Room. 11:16-18 [viittaa Israeliin], lisäksi Ef. 3:18 ja Kol. 2:7).

Toinen asia, joka minua ihmetyttää on se, että Jeesuksen seuraajilta tuntuisi olevan kadoksissa eräs Uuden Testamentin perustotuus, nimittäin usko Jeesukseen ja Jeesuksen usko. Pitäisi olla selvää näiden kahden uskon erosta. Usko Jeesukseen nousee ihmisestä, alhaalta ylöspäin. Jeesuksen usko tulee ihmiseen ylhäältä taivaasta. Vanhemmissa raamatunkäännöksissä tämä käy ilmi sangen selvästi, uusimmissa Jeesuksen usko on muuttunut uskoksi Jeesukseen.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Jano - 30.05.19 - klo:06:50
Janon viimeinen lause:
Lainaus
Eli tiivistettynä, hyvä juuri tuottaa hyvää hedelmää, ja huono juuri huonoa hedelmää.
Mihin viittaat sanalla juuri?
Sitä olen miettinyt koko tän keskustelun ajan.

Hyvä kun kysyit! Joskus näissä pitkissä keskusteluissa saattaa unohtua tai kadota mielestä, mistä toinen edes kirjoittaa.

Kirjoitin ensimmäisessä aihetta koskevassa viestissäni "Hedelmän puute osoittaa meille vain sen, että Henki ei ole päässyt vaikuttamaan elämässämme tarpeeksi".

Ajattelen vertauskuvia hyvin käytännönläheisesti ja mahdollisimman yksinkertaisesti. Minulle juuri ja hedelmä -vertaus kuvastaa ensisijaisesti sitä, että juuri on puun näkymättömissä oleva osa, ja hedelmä on puun näkyvä tuote ja se hyödyke mistä puu lopullisesti arvioidaan.

Tämän keskustelun kontekstissa on ihmisistä puhuttaessa juuri se mitä meidän sisällä tapahtuu ja mikä ei näy ulospäin, ja hedelmä on meidän ulospäin ilmenevät tekomme.

Jos nyt koitan tiivistää ja esittää asian mahdollisimman yksinkertaisesti, pointti jota olen koittanut tuoda esiin on se, että monet uskovat yrittävät tehdä hedelmää lihan voimalla koska eivät ole oikeastaan ymmärtäneet mitä Hengen hedelmä oikeastaan tarkoittaa ja miten se syntyy.

Luulenpa, että Jano rakentelee "omaa teologiaansa". Toivon kuitenkin, että Jano kertoisi mihin Raamatun opettamiin kohtiin hän tukeutuu (mahdollisia ehkä Room. 11:16-18 [viittaa Israeliin], lisäksi Ef. 3:18 ja Kol. 2:7).

Olet oikeassa siinä, että rakentelen omaa teologiaani. Niinkuin jokainen meistä.

Nuo mainitsemasi Raamatun jakeet eivät ole itse asiassa olleet mielessäni tässä keskustelussa. Mutta nyt kun luin ne, niin kyllä nekin tähän aiheeseen liittyvät. Tosin tähän liittyy enemmän tai vähemmän epäsuorasti valtaosa Raamatun jakeista, joten en siksi lähde niitä sen tarkemmin listailemaan.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Taisto - 30.05.19 - klo:09:00
Joka tapauksessa voin omasta puolestani vastata, että en tiedä eikä minua kovin paljon suoraan sanoen kiinnosta miksi seurakunnissa mahdollisesti tapahtuu tuollaista. Käyn hyvin harvoin missään seurakunnan tilaisuuksissa, enkä ole edes kovin paljon uskovien kanssa tekemisissä.
Oliko se niin, että olet joskus ollut jonkin srk:n jäsen, mutta nyt et ole? Jos on, niin kehtaisko kysyä mihin seurakuntaan kuuluit ja miksi irtauduit siitä?
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Jano - 30.05.19 - klo:09:44
Joka tapauksessa voin omasta puolestani vastata, että en tiedä eikä minua kovin paljon suoraan sanoen kiinnosta miksi seurakunnissa mahdollisesti tapahtuu tuollaista. Käyn hyvin harvoin missään seurakunnan tilaisuuksissa, enkä ole edes kovin paljon uskovien kanssa tekemisissä.
Oliko se niin, että olet joskus ollut jonkin srk:n jäsen, mutta nyt et ole? Jos on, niin kehtaisko kysyä mihin seurakuntaan kuuluit ja miksi irtauduit siitä?

En ole virallisesti kuulunut mihinkään yhteisöön. Yhteen aikaan kävin erilaisissa yhteisöissä tutustumassa, ja toiseen aikaan olin osa epävirallista ja epämuodollista toiminnallista porukkaa johon kuului uskovia erilaisista taustoista ja sijainneista. Mutta nyt en ole joihinkin vuosiin ollut mukana missään tällaisessa porukassakaan.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Lemmikki - 30.05.19 - klo:13:37
Minä kyllä ymmärrän jossain määrin Janon selityksiä mutta tuo sana "juuri" todellakin saattaa tuoda sen ajatuksen että joskus on hyvä juuri sisälläni ja joskus huono juuri. Se koskettelee liian läheltä sitä ajatusta että joskus olen pelastettu ja joskus en ole pelastettu.
Siihenhän nämä ihmisen pelot liittyykin yleensä että olenko nyt lipsahtanut pois pelastuksesta kun sanoin pahasti? Tai kun kiroan pahantekijöitä kuten terroristit ja heidän suojelijansa poliitikot?
Ainoa keino välttää vihaa on heittäytyä välinpitätmättömäksi :"menköön vaikka koko Suomi suohon! Ei kiinnosta!"
Mutta eihän se ole sen parempi suhtautumistapa pahuuteen kuin vihakaan. Tuleeko tämä kaikki pahasta juuresta. Vai saanko vihata pahaa kuten Raamattukin kehottaa?

Kukaan ei oikeasti tiedä vastauksia näihin mutta niiden kanssa on vain päivittäin tapeltava. Toki voi mennä päivä paremmin jos selviää näkemättä yhtään uutista. Silloin ei yleensä tunne vihaakaan.

Mutta hädässä olevan uskovan suurin hätä siis yleensä liittyy tuohon että lipsahtaako päivittäin pois pelastuksesta? Toki voi ajatella järjellä , ettei siitä niin vaan lipsahda. Mutta jostain syystä sitä tukevia Raamatunjakeitakin köytyy. Joten kehen uskon? Ihmisten selityksiin vai Raamattuun?
Taisit mainita (Jano) että se on Jumalan asia huolehtia minut pelastukseen. Mutta siihen ajatukseen piilee pieni välinpitämättömyys itseä kohtaan. "No, Jumala pelastaa jos pelastaa".

Jos ei kellään teistä ole tähän kommenttia niin ei haittaa. Ykslysti nää jatkuvat ongelmat.   :-\
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Paulus - 30.05.19 - klo:13:43
Mä haluaisin ymmärtää mitä se kylväminen on?
Onko se aina puhumista ja jos kukaan ei halua kuulla niin silloin uskova ei oikeasti kylvä vaan jää hedelmättömäksi.
Eli se hedelmällisyys on kuitenkin muista ihmisistä kiinni? Kuinka kukaan kylvää yksin olohuoneessaan?

Itselleni on jo aivan lapsuudesta lähtien muodostunut käsitys eräänlaisesta kylvämisestä. Olen kertonut tädeistäni - tai paremminkin toisesta, joka asuikin meillä. Vaikka hän ei paljoa puhunut hengellisistä asioista, niin hän kylvi taivaan valtakunnan siementä omalla tavallaan ja olemuksellaan sekä toisten palvelemisella. Ajattelen niin, että on ainakin osittäin hänen kylvötyönsä satoa sekin, että täällä kirjoittelen.

Tämä täti oli "maan hiljaisia", joista ei mitään juttuja kirjoiteltu, enkä muista, että hänen nimeäänkään olisi missään julkisuudessa mainittu. Vaikka tämä täti kuuluikin erääseen seurakuntaan, niin en koskaan tullut tietämään, että häntä olisi koskaan nähty puhujanpaikalla edes "todistamassa".
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Soltero - 30.05.19 - klo:14:30
Uudessa testamentissa puhutaan kylvämisestä ainakin kahdessa merkityksessä.
Jeesus opettaa kylvämisestä mm. Matt. 13: 31-43.
Kylväjä on itse Jeesus ja hyvä siemen tarkoittaa uskovia, joihin Hän on kylvänyt siemenen.

Paavali taas puhuu siitä, että ihmisen tulee kylvää Henkeen eikä lihaansa. (Gal. 6: 7-8)
Silloin kylväminen on esim. anteliaisuutta, myös taloudellista, joka kasvattaa vanhurskauden hedelmää.
(2. Kor. 9: 6-15)
Kun ihmiset huomaavat, että anteliaat tunnustautuvat Kristuksen evankeliumiin, he kiittävät siitä Jumalaa.
(Paavali puhuu tosin vain uskonveljien ja seurakuntien avustamisesta.)

Jotkuthan sanovat, että Jumalan Sanan kylväminen on jo suoritettu (paitsi joillakin pimeillä pakana-alueilla),
joten uskovien ei enää tarvitse olla kylvösimenen välittäjiä.
Kaikki ovat jo kuulleet evankeliumin esim. länsimaissa.
Koska kylvö ja kasvu (tai siemenen kuihtuminen) ovat tapahtuneet, alkaa olla leikkuun aika.
Nyt varmaan korostuukin Paavalin opetus rahan, ruoan yms. kylvämisen tärkeydestä.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Lemmikki - 30.05.19 - klo:17:28
Mä haluaisin ymmärtää mitä se kylväminen on?
Onko se aina puhumista ja jos kukaan ei halua kuulla niin silloin uskova ei oikeasti kylvä vaan jää hedelmättömäksi.
Eli se hedelmällisyys on kuitenkin muista ihmisistä kiinni? Kuinka kukaan kylvää yksin olohuoneessaan?

Itselleni on jo aivan lapsuudesta lähtien muodostunut käsitys eräänlaisesta kylvämisestä. Olen kertonut tädeistäni - tai paremminkin toisesta, joka asuikin meillä. Vaikka hän ei paljoa puhunut hengellisistä asioista, niin hän kylvi taivaan valtakunnan siementä omalla tavallaan ja olemuksellaan sekä toisten palvelemisella. Ajattelen niin, että on ainakin osittäin hänen kylvötyönsä satoa sekin, että täällä kirjoittelen.

Tämä täti oli "maan hiljaisia", joista ei mitään juttuja kirjoiteltu, enkä muista, että hänen nimeäänkään olisi missään julkisuudessa mainittu. Vaikka tämä täti kuuluikin erääseen seurakuntaan, niin en koskaan tullut tietämään, että häntä olisi koskaan nähty puhujanpaikalla edes "todistamassa".

Kiitos kertomuksestasi. Juuri tuollainen minäkin haluaisin olla mutta mitä jos sekin täti saisi niistä pienistäkin auttamisistaan palautteeksi "älä sitten koske enää mihinkään". Siinä saattaa pian mennä usko siihen että kenellekään edes apu tai lahjat merkkaa mitään muuta kuin roskaa.

Kaikki liittyy kuitenkin ihmissuhteisiin vaikka toiset haluaa niin rohkaista ettei niillä ole niin kauheesti merkitystä. 
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Lemmikki - 30.05.19 - klo:17:33
Tässä koulussa kyllä ainakin oppii ymmärtämään miten halpana ihmiset pitää Jumalan hyvyyttä. Samalla tavalla kuin ne halveksii kaikkea mitä mä yritän niin ne halveksii myös Jumalan hyvyyttä.
Jumala joutuukin tekemään hyvää ikäänkuin salaa. Pahoille ihmisille tapahtuu hyviä asioita koska Jumala siunaa niitä. Mutta ne antaa kiitoksen kaikille muilla paitsi Jumalalle. Näin ollen ne mielellään ikäänkuin ottaa sen hyvän vastaan joltain toiselta vaikka tosiasiassa sen on antanut Jumala. Jos niille sanoisi Että "hei tuo on Jumalalta saatu siunaus" niin ne todennäköisesti pilkkaisivat, koska se ei kelpaa jos se on Jumalalta mutta kelpaa jos se on joltain toiselta.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: sandia - 30.05.19 - klo:17:52
Janon viimeinen lause:
Lainaus
Eli tiivistettynä, hyvä juuri tuottaa hyvää hedelmää, ja huono juuri huonoa hedelmää.
Mihin viittaat sanalla juuri?
Sitä olen miettinyt koko tän keskustelun ajan.

Hyvä kun kysyit! Joskus näissä pitkissä keskusteluissa saattaa unohtua tai kadota mielestä, mistä toinen edes kirjoittaa.

Kirjoitin ensimmäisessä aihetta koskevassa viestissäni "Hedelmän puute osoittaa meille vain sen, että Henki ei ole päässyt vaikuttamaan elämässämme tarpeeksi".

Ajattelen vertauskuvia hyvin käytännönläheisesti ja mahdollisimman yksinkertaisesti. Minulle juuri ja hedelmä -vertaus kuvastaa ensisijaisesti sitä, että juuri on puun näkymättömissä oleva osa, ja hedelmä on puun näkyvä tuote ja se hyödyke mistä puu lopullisesti arvioidaan.

Tämän keskustelun kontekstissa on ihmisistä puhuttaessa juuri se mitä meidän sisällä tapahtuu ja mikä ei näy ulospäin, ja hedelmä on meidän ulospäin ilmenevät tekomme.

Jos nyt koitan tiivistää ja esittää asian mahdollisimman yksinkertaisesti, pointti jota olen koittanut tuoda esiin on se, että monet uskovat yrittävät tehdä hedelmää lihan voimalla koska eivät ole oikeastaan ymmärtäneet mitä Hengen hedelmä oikeastaan tarkoittaa ja miten se syntyy.

Luulenpa, että Jano rakentelee "omaa teologiaansa". Toivon kuitenkin, että Jano kertoisi mihin Raamatun opettamiin kohtiin hän tukeutuu (mahdollisia ehkä Room. 11:16-18 [viittaa Israeliin], lisäksi Ef. 3:18 ja Kol. 2:7).

Olet oikeassa siinä, että rakentelen omaa teologiaani. Niinkuin jokainen meistä.

Nuo mainitsemasi Raamatun jakeet eivät ole itse asiassa olleet mielessäni tässä keskustelussa. Mutta nyt kun luin ne, niin kyllä nekin tähän aiheeseen liittyvät. Tosin tähän liittyy enemmän tai vähemmän epäsuorasti valtaosa Raamatun jakeista, joten en siksi lähde niitä sen tarkemmin listailemaan.

Okei nyt ollaan laitettu ne kinkkiset kohdat pöydälle niin on helpompi tietää mistä puhutaan. :)

Kuten jo mainitsin aiemmin, uskon, että jopa aivan kaikki uskovat tietävät ja ymmärtävät, että Hengen hedelmät ovat Pyhän Hengen aikaansaamia uskovan elämässä. Eihän siihen vaadita kuin sisälukutaitoa, että tämä asia selvenee Raamatusta.

Ainakin itse olen myös samaa mieltä, että hengen hedelmän puute johtuu siitä, että Pyhä Henki ei ole voinut tehdä sitä työtä uskovassa.

Eli noi perusjutut on varmaan lähes kaikkien tiedossa, niin ainakin itse arvelen.

Olen eri mieltä kanssasi siitä, että Solteron viestit viittaavat vähäiseen ymmärtämisen tasoon siitä miten Pyhä Henki toimii uskovassa ja miten hengen hedelmät toimivat. OLETAN, että kirjoitustesi erilaisuus johtunee mm. ikäerosta ja uskossa olon ajasta tai jotain sinne päin.

Se mihin minä turhauduin tai mihin yritin laittaa omat pointtini väliin, oli tuo tulkintasi "monista uskovista". Kaikki uskovat ovat tulleet Pyhän Hengen opettamiksi. Muuten he eivät olisi uskossa. Minusta se juuri on hienoa että on ihminen kuka ja mikä tahansa, mutta kun Pyhä Henki alkaa johtaa ihmistä totuuteen ja ihminen uudestisyntyy, voin kokemukselliseti tiedostaa, että olemme samasta Hengestä syntyneitä.  Vaikka näillä henkilöillä ei olisi mitään muuta yhdistävää tekijää.

Itse olen vuosikymmenien aikana oppinut olemaan varoavainen sellaisten kristittyjen piireissä olevien ihmisten kanssa, jotka tulevat sanomaan, että annas kun mä kerron, miten sitä pitää OIKEESTI uskoa. Yleensä otan jalat alleni siinä vaiheessa. 8)

Eli olemme, Jano 100% samaa mieltä, että Pyhä Henki ainoastaan voi luoda uskovaan Hengen hedelmiä.
Mutta mutta. MITEN se tapahtuu on kanssa isompi juttu.
EN ajattele, että uskovan hengelliset kokemukset, missä koetaan vahvaa Pyhän Hengen läsnäoloa, taivaasta tullutta iloa (kaikkea tuota olen kokenut) ovat se jokin,  mistä sitten kasvaa Hengen hedelmät.

Tuo on se kohta missä sinun ja minun ajattelumma ehkä eroavat, JOS noin ajattelet.


Pyhä Henki on Totuuden Henki Raamatun mukaan. Pyhä Henki johtaa totuuteen. Jeesus sanoo että hänen luonaan ihminen oppii tuntemaan totuuden ja totuus tekee meidät vapaaksi.  Jeesus puhuu Pyhän Hengen valoon tulemisesta siten että tekomme tulevat ilmi. Pyhä Henki johtaa parannukseen, syntien katumukseen, mielenmuutoksen. Joskus vaikeissakin olosuhteissa. Jumala voi kurittaa omaansa että tämä avaisi korvansa kuulemaan totuutta. Tämä kaikki on Pyhän Hengen työtä. Ja paljon muuta. En varmaan osaa mitenkään kuvata kaikkia niitä tapoja joilla Pyhä Henki on opettanut uskovia vuosisatojen kuluessa.

Tähän menee koko ihmisen elämä, eikä se riitäkään.
Uudet tilanteet tuovat aina yllättäviä asioita esille minusta ja kyvystäni olla lihallinen, itsekäs  tai epäuskoinen jne. jne.

Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Jano - 30.05.19 - klo:20:18
Kuten jo mainitsin aiemmin, uskon, että jopa aivan kaikki uskovat tietävät ja ymmärtävät, että Hengen hedelmät ovat Pyhän Hengen aikaansaamia uskovan elämässä. Eihän siihen vaadita kuin sisälukutaitoa, että tämä asia selvenee Raamatusta.

Ainakin itse olen myös samaa mieltä, että hengen hedelmän puute johtuu siitä, että Pyhä Henki ei ole voinut tehdä sitä työtä uskovassa.

Eli noi perusjutut on varmaan lähes kaikkien tiedossa, niin ainakin itse arvelen.

Pelkkä lukutaito ja luetun ymmärtäminenkään ei takaa sitä, että asiat ymmärretään oikein. Varsinkin kun kyse on hengellisistä asioista. Seurakunnat näyttäisivät ihan erilaisilta jos perusasiat ymmärrettäisiin oikein.

Olen eri mieltä kanssasi siitä, että Solteron viestit viittaavat vähäiseen ymmärtämisen tasoon siitä miten Pyhä Henki toimii uskovassa ja miten hengen hedelmät toimivat.

Varsinaisesti kyse ei ole siitä miten Henki ja Hengen hedelmä toimii, vaan ylipäätään evankeliumista. En halua mennä henkilöön vaikka tässä yhden nimimerkin kanssa enemmän olen keskustellut, tämä puute vaivaa varmaan yli 90% uskovista tänä päivänä.

OLETAN, että kirjoitustesi erilaisuus johtunee mm. ikäerosta ja uskossa olon ajasta tai jotain sinne päin.

Minun mielestäni nämä on asioita joille usein annetaan ihan liikaa painoarvoa. Varsinkin uskossa olon ajalle. Vaikka minulla alkaa kohta kolmas vuosikymmen uskoontulon jälkeen, niin ei sillä ole mitään merkitystä, sillä on vain merkitystä miten olen tuon ajan käyttänyt. Ja myös ajan sitä ennen. Vasta uskoon tullut voi ymmärtää asioita minua paremmin.

Ja mitä tulee ikään tai uskossa olo aikaan suhteessa näihin ajatuseroihin, niin minulla oli nuorempana uskovana ajatusmaailma lähempänä Solteron ajatuksia kuin nykyään, eli tässä kohden ei näkemysero selity iällä ollenkaan. Minä näen suoran yhteyden siihen, miten paljon on kuunnellut valtakristillistä opetusta. Nimittäin silloin kun sille enemmän altistuin, oli ajatukset lähempänä Solteron ajatuksia. Mutta sen jälkeen kun olen käytännössä täysin lopettanut opetusten kuuntelemisen, on alkanut mieli uudistumaan. Toki tässä mielessä ikä ja uskossa olon aika vaikuttaa asiaan, olettaen että Soltero ja muut samalla tavoin ajattelevat ovat sen myötä altistuneet enemmän valtakristilliselle opetukselle.

Se mihin minä turhauduin tai mihin yritin laittaa omat pointtini väliin, oli tuo tulkintasi "monista uskovista". Kaikki uskovat ovat tulleet Pyhän Hengen opettamiksi. Muuten he eivät olisi uskossa. Minusta se juuri on hienoa että on ihminen kuka ja mikä tahansa, mutta kun Pyhä Henki alkaa johtaa ihmistä totuuteen ja ihminen uudestisyntyy, voin kokemukselliseti tiedostaa, että olemme samasta Hengestä syntyneitä.  Vaikka näillä henkilöillä ei olisi mitään muuta yhdistävää tekijää.

Toki kaikki uudestisyntyneet ovat samasta Hengestä syntyneet ja voi sen tiedostaa. Mutta se ei kerro yhtään siitä, miten paljon hengellisiä asioita ymmärtää.

Itse olen vuosikymmenien aikana oppinut olemaan varoavainen sellaisten kristittyjen piireissä olevien ihmisten kanssa, jotka tulevat sanomaan, että annas kun mä kerron, miten sitä pitää OIKEESTI uskoa. Yleensä otan jalat alleni siinä vaiheessa. 8)

Mutta sitähän se aina on, kun keskustellaan erilaisista näkemyksistä. Sinäkin olet tässä keskustelussa kertonut omia näkemyksiäsi siitä miten oikeasti pitää uskoa, ja se on upeaa.

Eli olemme, Jano 100% samaa mieltä, että Pyhä Henki ainoastaan voi luoda uskovaan Hengen hedelmiä.
Mutta mutta. MITEN se tapahtuu on kanssa isompi juttu.
EN ajattele, että uskovan hengelliset kokemukset, missä koetaan vahvaa Pyhän Hengen läsnäoloa, taivaasta tullutta iloa (kaikkea tuota olen kokenut) ovat se jokin,  mistä sitten kasvaa Hengen hedelmät.

Tuo on se kohta missä sinun ja minun ajattelumma ehkä eroavat, JOS noin ajattelet.

En ajattele noin. Koen harvoin voimakkaita hengellisiä tunnekokemuksia.

Pyhä Henki on Totuuden Henki Raamatun mukaan. Pyhä Henki johtaa totuuteen. Jeesus sanoo että hänen luonaan ihminen oppii tuntemaan totuuden ja totuus tekee meidät vapaaksi.  Jeesus puhuu Pyhän Hengen valoon tulemisesta siten että tekomme tulevat ilmi. Pyhä Henki johtaa parannukseen, syntien katumukseen, mielenmuutoksen. Joskus vaikeissakin olosuhteissa. Jumala voi kurittaa omaansa että tämä avaisi korvansa kuulemaan totuutta. Tämä kaikki on Pyhän Hengen työtä. Ja paljon muuta. En varmaan osaa mitenkään kuvata kaikkia niitä tapoja joilla Pyhä Henki on opettanut uskovia vuosisatojen kuluessa.

Tähän menee koko ihmisen elämä, eikä se riitäkään.
Uudet tilanteet tuovat aina yllättäviä asioita esille minusta ja kyvystäni olla lihallinen, itsekäs  tai epäuskoinen jne. jne.

Hmm... En oikein ymmärrä mitä yllättävää niissä voi uskovalle olla. Minulle ei ainakaan tule koskaan yllätyksenä jokin itsestäni (lihasta) nouseva vääryys. Enhän minä voi itsestäni mitään muuta odottakaan.

Onko tässä nyt sitten se ero? Jos itsestään odottaa jotain hyvää, niin sitä myös yrittää. Ja kun itse yrittää, ei anna Jumalan vaikuttaa.

Pahoittelen jos käsitin väärin, jotenkin tuo ajatuskuvio ei minulle oikein muulla tavalla näyttäydy.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: sandia - 30.05.19 - klo:22:25
Palaan viimeisenä kommenttina, Jano, sinun kirjoittamaasi ajatukseen: "Arkielämä ja käytäntö näyttää siis oikeastaan vain sen, mihin ihminen todella uskoo."

Se on ehdottomasti validein mittari siitä missä kukin on omassa elämässään.

Itse en sen lisäksi oikein muusta välitäkään. Joko keskustelussa tai elämässä muutenkin.


Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Soltero - 30.05.19 - klo:23:17
Palaan viimeisenä kommenttina, Jano, sinun kirjoittamaasi ajatukseen: "Arkielämä ja käytäntö näyttää siis oikeastaan vain sen, mihin ihminen todella uskoo."

Se on ehdottomasti validein mittari siitä missä kukin on omassa elämässään.

Itse en sen lisäksi oikein muusta välitäkään. Joko keskustelussa tai elämässä muutenkin.
Tämä asia ei ole aivan mustavalkoinen.
Jeesuksen seuraaja voi langeta syntiin.
Hän voi tehdä jopa julkisyntiä ja pitkänkin ajan olematta luopio.
Hän on siis edelleen uskossa Jeesukseen,
vaikka sitä ei arkielmästä huomaakaan.
Tietenkin henkilö silloin tietää itse olevansa edelleen uskova,
vaikkakin langennut.
Mutta muut ihmiset ovat eri mieltä.

Muistan kerran tuota vaihetta eläessäni erään satunnaisen juopottelukaverin
kysyneen ollessamme ryyppäämässä asunnossani:
"Uskotko tosissasi Jumalaan?".
Tuo kysymys ei ollut mitään nousuhumalan aiheuttamaa uskonnollista herkistymistä,
vaan johtui siitä, että kaveri oli huomannut seinälläni olleen pikku taulun,
jossa luki "Jeesus elää tänään".
Kerroin uskovani.
Silloin hän sanoi:  "Et voi olla oikeasti uskovainen, kun kerran juot viinaa."

Tuo kohtaaminen oli yksi monista Jumalan tavoista vetää minua takaisin lähemmäksi itseään, parantumaan Hänen kunniakseen.
Omatuntoni tietysti moitti minua aina juodessani, mutta kun kuulin em. tilanteessa ei-uskovan näkemyksen siitä, millainen "valeuskovainen" olin,
sain uudenlaisen ankaran muistutuksen.
Alkoholismini juova vaihe kesti vielä monta vuotta, mutta pala palalta Herra muutti minua. 
Hän pelästytti ja kuritti, hoiti ja huolehti, piti pystyssä ja antoi kompuroida,
sitoi ja lastoitti, mutta salli silti monenlaisia murtumisia.

Tämäkin osoittaa Jumalan laupeutta, sitä että kaikki yhdessä vaikuttaa lopulta niiden parhaaksi, jotka rakastavat Häntä.
Ja rakastamaan ei pysty, ellei Herra ensin ole rakastanut ja armahtanut.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: sandia - 31.05.19 - klo:00:12
Syntiin lankeaminen on vain yksi juttu. Eihän elämä siihen lopu. Tai tietty voi loppuakin. Mutta jos ei lopu, miten tämä uskova käsittelee sen tilanteen osoittanee melko paljon tästä. Tai jos uskova siinä tilanteessa oikeuttaa syntiinlankemisensa, niin tietty se osoittaa että hengellisesti ei mene sillä kertaa oikein hyvin. Heikkoja olemme kuten kuvauksesi ilmaisi. Mutta Herra kyllä tietää sen.

Itse en ehkä erottele tuollaisia näkyviä syntejä ja piilosyntejä ja asenteita toisistaan kovin paljon. Mutta kaikki ne, asenteet, ajattelutavat jne. jne. heijastuu käyttäytymisessä ja suhtautumisissa toisiin ihmisiin. Sitä yritin ilmaista.


Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: crystalvoice - 05.11.20 - klo:21:18
Usko uskoon ja usko Jeesukseen ovat täysin eri asioita:
https://yksinarmosta.fi/2019/05/11/usko-ei-pelasta/

Haluaisin jakaa ylläolevan kanssanne, sillä se on erittäin suurimerkityksellinen asia, joka voi muuttaa koko uskonelämän.

Luterilaisuudessa keskeinen jae on Room. 4:5: "Joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi." Usko siis luetaan vanhurskaudeksi. Koska uskossa on kaksi puolta: usko, jolla uskotaan, ja uskon kohde, joka ja johon uskotaan, voidaan tietyssä mielessä sanoa, että pelastava usko on uskoa uskoon, nimittäin uskoa uskon sisältöön tai kohteeseen.

Koska pelastavalle uskolle (jolla uskotaan) ei aseteta missään kohtaa Uutta testamenttia vaatimusta tietystä vahvuudesta, jonka voisi mitata tai havaita tai verifioida jollain tavalla riittäväksi uskonvahvuudeksi, jonka vahvuuden havaitessaan voisi olla vasta varma pelastuksestaan tai siitä, että on riittävässä subjektiivisessa uskossa, jolla luotetaan uskon objektiiviseen sisältöön tai kohteeseen pelastavalla tavalla, niin tulee kysyneeksi, mistä se ajatus, että pitäisi olla riittävä vahvuus uskon subjektiivisella puolella, on peräisin.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Soltero - 05.11.20 - klo:22:07
Tässä kohdassa opetetaan käytännön vahvasta uskosta, joka on lahjaa, kutsumusta ja henkilökohtaista valintaa:

"Yhä runsaampana tulkoon osaksenne armo ja rauha, jonka Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tunteminen antaa.

Hänen jumalallinen voimansa on antanut meille lahjaksi kaiken,
mikä kuuluu tosi elämään ja jumalanpelkoon.
Olemmehan päässeet tuntemaan hänet, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja voimallaan.
Näin hän on meille lahjoittanut suuret ja kalliit lupaukset,
jotta te niiden avulla pääsisitte pakoon turmelusta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee,
ja tulisitte osallisiksi jumalallisesta luonnosta.

Pyrkikää sen vuoksi osoittamaan uskossanne lujuutta, lujuudessa oikeaa tietoa, tiedossa itsehillintää, itsehillinnässä kestävyyttä,
kestävyydessä jumalanpelkoa, jumalanpelossa keskinäistä kiintymystä, kiintymyksessä rakkautta.

Kun näet teillä on kaikki nämä avut ja ne vielä enenevät,
te ette jää toimettomiksi eikä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tunteminen jää teissä vaille hedelmää.
Se taas, jolta kaikki tämä puuttuu, on likinäköinen, suorastaan sokea.
Hän on unohtanut, että hänet on kerran puhdistettu aikaisemmista synneistään.

Pyrkikää siis, veljet, yhä innokkaammin tekemään lujaksi kutsumuksenne ja valintanne.
Kun näin teette, te ette koskaan lankea,
ja niin te saatte avatuista ovista vapaasti astua meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan."
(2. Piet. 1: 2-11)
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: crystalvoice - 05.11.20 - klo:22:29
Usko uskoon ja usko Jeesukseen ovat täysin eri asioita:
https://yksinarmosta.fi/2019/05/11/usko-ei-pelasta/

Haluaisin jakaa ylläolevan kanssanne, sillä se on erittäin suurimerkityksellinen asia, joka voi muuttaa koko uskonelämän.

Luterilaisuudessa keskeinen jae on Room. 4:5: "Joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi." Usko siis luetaan vanhurskaudeksi. Koska uskossa on kaksi puolta: usko, jolla uskotaan, ja uskon kohde, joka ja johon uskotaan, voidaan tietyssä mielessä sanoa, että pelastava usko on uskoa uskoon, nimittäin uskoa uskon sisältöön tai kohteeseen.

Koska pelastavalle uskolle (jolla uskotaan) ei aseteta missään kohtaa Uutta testamenttia vaatimusta tietystä vahvuudesta, jonka voisi mitata tai havaita tai verifioida jollain tavalla riittäväksi uskonvahvuudeksi, jonka vahvuuden havaitessaan voisi olla vasta varma pelastuksestaan tai siitä, että on riittävässä subjektiivisessa uskossa, jolla luotetaan uskon objektiiviseen sisältöön tai kohteeseen pelastavalla tavalla, niin tulee kysyneeksi, mistä se ajatus, että pitäisi olla riittävä vahvuus uskon subjektiivisella puolella, on peräisin.

Roomalaiskirjeen neljännen luvun kontekstissa vanhurskautus, joka on yhteydessä ihmisen pelastukseen, ei voi siitäkään syystä nähdäkseni edellyttää subjektiiviselta uskolta (eli uskolta, jolla uskotaan) tiettyä vahvuusastetta, joka vasta antaisi uskovalle luetun vanhurskauden, että sen mukaan Jumala lukee vanhurskaaksi jumalattoman (asebees). Jumalaton (asebees) tuskin voi näet kerskata siitä, että hänellä on täydellisen vahva usko, jolla hän uskoo siihen, että hänet luetaan toisen työn ja ansion tähden vanhurskaaksi.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: crystalvoice - 06.11.20 - klo:00:06
Ajattelen, että syyt siihen, miksi hengellisen elämän painopiste on usein uskovan itsensä laadun tarkastelussa (liittyi se sitten ulkoisiin tekoihin tai sisäisiin pelkkään uskomiseen liittyvään ulottuvuuteen ilman voimakasta painottautumista subjektiivisen uskomisen ulkopuolelle uskon objektiiviseen puoleen), ovat ainakin seuraavat:

Ihminen on koulutettu elämässä siihen, että tietyt asiat pitää ansaita, tai hän on yksinkertaisesti todennut, että elämässä on paljon asioita, joita ei saa ilmaiseksi. (Tämä koskee niin uskonnollisia tai uskovaisia ihmisiä kuin uskonnottomiakin ihmisiä.)

Uskonnollinen ihminen on saanut opetusta, jonka mukaan Jumalan suosio on ansaittava. Tämä opetus on yhteneväistä sen kanssa, mitä hän on havainnut muussa elämässään; eli palkka on ansaittava, leipää ei saa ilmaiseksi, saadakseen ihmisten suosion on ahkeroitava tavoitteen saavuttamisen eteen, jne. Luonnostaan ihminen on siis hyvin taipuvainen uskomaan ansioitumisajatteluun ja elämään sen mukaan.

Ajatus siitä, että voi kohottaa statustaan uskovien yhteisössä ja kenties Jumalankin edessä tiettyjen ponnistelujen ja erinomaisuuden avulla, stimuloi dopamiinia, joka saa tavoittelemaan jotain uskonnollista pyhyys- tai hurskaustavoitetta; ja jos ihminen sen ihanteen omasta mielestään saavuttaa ja sen seurauksena saa ihailua muilta ihmisiltä ja omasta mielestään hyväksyntää tai suosiota myös Jumalalta, se stimuloi serotoniinia, joka liittyy ajatukseen ja tunteeseen hyvästä sosiaalisesta statuksesta. Viime kädessä kyse on siis statuksen tavoittelusta, koska sen saavuttaminen stimuloi serotoniinia. Ihminen ei siis viime kädessä etsi mielestäni "ansioitumisellaan" jotain itsensä ulkopuolista hyvää itsessään tai sen itsensä tähden, vaan statusta ja sen tuomaa hyvää oloa.
Otsikko: Vs: Uskotko uskoosi vai Kristukseen?
Kirjoitti: Stiina - 11.05.21 - klo:14:33
Nostan samalla tätä aihetta.

Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden! Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia, mutta turmeltunut luontoni synnin lakia. Room. 7:21–25.

Sanan alla elävä kristitty kohtaa ennemmin tai myöhemmin sydämensä syvän pahuuden, perisynnin murtumattoman kallion, jota ei saa rikki vaikka kuinka hakkaisi. Ei päättämällä olla hurskaampi; ei rukoilemalla enemmän; ei tekemällä lupauksia Jumalalle; ei kaupankäynnillä Jumalan kanssa; ei mystiikan virtoja laskettelemalla. Ehkä olet huomannut: mitä vahvemmin olet yrittänyt itse voittaa syntisi, sitä pahemmin olet joutunut pettymään. Sydämestä nousee kiivas kysymys, miksi Jumala vaatii sanassaan sellaista, mitä emme kykene toteuttamaan. Luther parahti aikana, jolloin hän pyrki kelpaamaan Jumalalle omin voimin: ”Pitikö Jumalaa rakastaa – minä vihasin häntä!” Jos sinä olet tällainen syntinen, on tilasi oikein hyvä. Anna vain Herran Jeesuksen parantaa tilasi, älä yritä tehdä sitä omin voimin. Jeesuksen veri riittää.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy    :D