Itse olen ainakin ollut aika tietopainotteinen ihminen, joten tässä rakkaudessa kasvamisessa on tekemistä ja miettimistä. Nöyryys, hiljaisuus ja pitkämielisyys eivät myöskään välttämättä ole heti kehittyneitä tai siltä itsestäni tuntuu.
Esimerkiksi hiljaisuus ei nykyisellä "influenssereiden" ja kasvaneen narsismin kaudella ole automaattista, samoin joskus toki tulee sanoa jotain tai olla viestinnällisesti läsnä. Tämä ei varmaan kuitenkaan tarkoita tuppisuuna olemista ja onhan keskusteluistakin hyötyä.
Tällaisten Raamatun kohtien soveltaminen käytännön tilanteisiin vaatii hyvää makua ja tulkintaa. Ja yhdessäkin kohdassa voisi olla tekemistä loppuelämäksi. Mutta varmasti voi ainakin itsessä huomata, jos on käyttäytynyt täysin vastakohtaisesti - siis ylpeästi, meluavasti ja äkkipikaisesti/kärsimättömästi. Tulee itseltäni mieleen jotakin.
Tuosta kutsumuksen arvosta tulee mieleen jokin One Way Missionin opetuslapseuskoulun kohta, jossa Tapani Suonto painotti näkökulmaa, että kristitty on kutsumuksen lapsi (Opetuslapseuskoulu, osa 32, kohdassa n. 33 min-1 tunti,
https://www.youtube.com/watch?v=waG6ZdBONg0). Olen nyt jo vähän unohtanut, mitä se käytännössä tarkoitti, pitäisi katsoa tuo uudestaan... Lisäys videosta: katsomaan korkeammalle kuin vain näkyvään ja luottamaan Jumalaan ja Jumalan teihin. Esimerkkinä Suonto kertoo Abrahamin ja Lootin eroista. Voi tehdä valinnan kulkea Jumalan teitä uskon kautta.
Kohdassa noin 48:30 tuli tuossa videossa tosin esille, että jokin henkilö jätti palvelupaikkansa (organisaatiossa), mutta en tiedä jättikö hän kuitenkin kutsumuksensa, kuten hieman tulkitsin Suontoa? Jumalaa voi varmaankin palvellla monella tavalla, joskin tietysti jos on jokin tietty "tarkasti speksattu" kutsumus, jonka Jumala on antanut, niin tietysti silloin voi palvella Jumalaa kutsumuksen osana tietyllä tavalla. Mutta en ole ihan varma olisiko kutsumus kuitenkin parempi ymmärtää laajemmin kuin vain että on tietty tehtävä. Tehtäviä kai voi olla moniakin ja ne voivat vaihtua, mutta kutsumus pysyy? En tiedä.