Minulla oli eilen illalla ennen nukkumaanmenoa hyvin henkilökohtainen kommunikointi Herran kanssa. Olen tosi kiitollinen siitä!Tajusin, että olen elämäni aikana käyttänyt valtavan paljon energiaa yksinkertaisesti selviämiseen. Ja inhimillisesti katsoen "selvinnyt voittajana"
Sen tekee niin, että "suree pois" asioita mitä ei ole saanut tai on menettänyt. Eli suree pois haaveet, toiveet, ihanteet ja menetetyt asiat. On todella kuin heittäisi laivasta pois kaiken mitä ei välttämättä tarvitse.
Mutta mitä sitten? On niinkuin autio, tyhjä. En tarkoita masentunut, yksinäinen, eristynyt. Niitä en todellakaan ole. Mutta siinä ulkonaisessa vahvuudessa minkä on saanut on silti tavallaan yksin. Ei ihme että olen niin tykästynyt tv sarjaan Queen of the South. Tajusin myös, että Joosefin elämässä kävi samoin. Hyvin alkoi, mutta sitten meni kaikki ja joutui vieraaseen maahan orjan asemaan. Miten hän siitä nousi? Nöyrtymällä jokaisessa tilanteessa, tekemällä sen mitä eteen laitettiin. Sitä kautta nousi parempaan asemaan yhteiskunnassa. Sitä kautta voitti ympäröivien ihmisen luottamuksen ja pääsi parempaan asemaan yhteiskunnassa.
Mutta sitten heräsin eilen tajuamaan tuon ja tajusin, että olen yksin. Tavallaan. Kyselin Herralta että mitä mä nyt teen, on niin tyhjä olo???
Mihin minä kiinnitän itseni? Sanoin Herralle, että ei näin voi elää.
Ensin sain mieleeni Tuomas Kempiläisen kirjan Imitation of Christ. Krituksen seuraamisesta, jos se noin meni suomeksi. Tiedostin, että sitä sieluni jaksaisi lukea.