Kirjoittaja Aihe: Ihmeellinen luonto  (Luettu 3400 kertaa)

Poissa Taisto

  • Viestejä: 2279
Vs: Ihmeellinen luonto
« Vastaus #15 : 15.09.19 - klo:14:12 »
Aronia käy hyvin lisämauksi omenahilloon, esim viidesosa aroniaa ja loput omenaa. Kokeiltiin samaa myös karviaisella, hyvin sopii sekin.

Myös puolukkahillon sekaan voi survoa aroniaa. Meillä kokeiltiin viime syksynä pelkkää aroniahilloa, siis survottiin eikä keitetty. Aika vahvan makuista pelkiltään... ei kokeilla enää uudestaan.

Poissa Taisto

  • Viestejä: 2279
Vs: Ihmeellinen luonto
« Vastaus #16 : 15.09.19 - klo:14:15 »
Mehuksi ollaan keitetty.
Yhtenä vuotena linnut söi puskat.tyhjäksi vuorokaudessa.

Tuo on hyvä vinkki, että ne aroniat on kerättävä alkavalla viikolla, että ehtii ennen lintuja. Ajattelin kuivata niitäkin ja osan pakastaa.

Saatiin tuttavalta muutama ämpärillinen omenoita. Siinä on monta eri lajiketta, enkä edes tunnista niitä. Mutta kun ne leikkelee pieniksi ja kuivattaa, niin onpa tosiaan hyviä naposteltavia. Ja säilyy vuosikausia.

Toisessa luontoketjussa kerroin niistä perhosista, joita on pihassamme esiintynyt. Eilen oli vielä amiraali, tuskinpa enää tämän vuoden puolella näkyy. Kimalaisetkin ovat menneet koloihinsa.
Miten kuivatit omenan palaset?

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Ihmeellinen luonto
« Vastaus #17 : 15.09.19 - klo:14:46 »

Miten kuivatit omenan palaset?

Minulla on kasviskuivuri, joka sopii erilaisiin kuivatustarpeisiin. Se on halpis Nordica. Hieman samannäköinen kuin allaoleva Severin. On palvellut jo liki 10 vuotta.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Taisto

  • Viestejä: 2279
Vs: Ihmeellinen luonto
« Vastaus #18 : 15.09.19 - klo:15:26 »

Miten kuivatit omenan palaset?

Minulla on kasviskuivuri, joka sopii erilaisiin kuivatustarpeisiin. Se on halpis Nordica. Hieman samannäköinen kuin allaoleva Severin. On palvellut jo liki 10 vuotta.
Pitäis ehkä hankkia tuollainen... joskus olemme kuivanneet mustikoita uunin pellillä, leivinpaperin päällä, +50° lämmössä. Luulisin että kasviskuivuri kuluttaisi paljon vähemmän sähköä.

Poissa Oloneuvos

  • Viestejä: 908
    • Oloneuvoksen kotosivut
Vs: Ihmeellinen luonto
« Vastaus #19 : 15.09.19 - klo:15:56 »

Saatiin tuttavalta muutama ämpärillinen omenoita. Siinä on monta eri lajiketta, enkä edes tunnista niitä. Mutta kun ne leikkelee pieniksi ja kuivattaa, niin onpa tosiaan hyviä naposteltavia. Ja säilyy vuosikausia.

Tuttavani naapurissa asuu kaksi leskiemäntää jotka ovat olleet sotajalalla keskenään vuosikymmenet (syytä en ainakaan minä tiedä). Muutama vuosi sitten toinen emännistä oli kerännyt ämpärillisen sieniä ja vei ne lahjaksi naapurilleen, sellaisena rauhan tai ainakin aselevon eleenä. Minusta kaunis teko, MUTTA sienet saanut naapuri epäili, että naapurin perimmäinen tarkoitus oli myrkyttää hänet sienillä ja -kun hän ei sienilajeja hyvin tuntenut- heitti sienet kompostiin.

Poissa NanoK

  • Viestejä: 318
Vs: Ihmeellinen luonto
« Vastaus #20 : 16.09.19 - klo:10:01 »
Jobin kirjasta löytyy edelleen kiinnostavia pieniä löytöjä:

22 Sodalle ja nälälle sinä naurat, et pelkää metsän petoja
23 sinä elät sovussa pellon kivien kanssa ja rauhassa villieläinten kanssa. (Job 5)

Franciscus Assisilainen kuului olevan ystävä eläinten kanssa. Kylää ahdistaneen sudenkin hän kesytti jutellen tälle rauhoittavasti. Raamatusta löytyy myös Daniel ja leijonat, Joona ja meripeto...
Eli luottavaisin mielin metsään.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Ihmeellinen luonto
« Vastaus #21 : 28.06.20 - klo:11:01 »
Leikkasin tänä aamuna kynsiäni. Jälleen kerran ihmettelin sitä upeaa mekanismia, mikä kynnen kasvuunkin liittyy. Ajatellaanpa vain, että kynsi kasvaisi paljon nopeammin tai paljon hitaammin. Kummassakin tapauksessa siitä tulisi ongelmia. En tosin tiedä, vaikuttaako kynnen kulutusnopeus kynsien kasvunopeuteen mitenkään.

Ja kun kynnen leikkaamisessa tahtoo aina käydä niin, että kynnen paloja tippuu lattialle, niin niitä olisi tosi vaikea kerätä pois, jos sormissa ei olisi kynttä.

Joskus on mielenkiintoista ajatella näitä arjen yksinkertaisia ja itsestään selviä asioita ja miettiä sattuman mahdollisuuksia, joita evoluutio edellyttää. Voisiko täysin älyvapaa "suunnittelija" suunnitella näin älykkäitä ominaisuuksia?  ;)

Näitä vastaavia juttuja tulee päivittäin eteen ja varsinkin silloin, jos katselee luontoa avoimin silmin. Ja sydämin.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Ihmeellinen luonto
« Vastaus #22 : 09.08.20 - klo:14:05 »
Nyt on niitä neitoperhosiakin, joita olen koko kesän kaivannut. Tänään oli villakon kukissa ainakin 3 kpl, ehkä neljäkin. Oli myös ohdakeperhonen ja valtaisa määrä kimalaisia.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Paikalla sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6327
Vs: Ihmeellinen luonto
« Vastaus #23 : 09.08.20 - klo:14:16 »
Leikkasin tänä aamuna kynsiäni. Jälleen kerran ihmettelin sitä upeaa mekanismia, mikä kynnen kasvuunkin liittyy. Ajatellaanpa vain, että kynsi kasvaisi paljon nopeammin tai paljon hitaammin. Kummassakin tapauksessa siitä tulisi ongelmia. En tosin tiedä, vaikuttaako kynnen kulutusnopeus kynsien kasvunopeuteen mitenkään.

Ja kun kynnen leikkaamisessa tahtoo aina käydä niin, että kynnen paloja tippuu lattialle, niin niitä olisi tosi vaikea kerätä pois, jos sormissa ei olisi kynttä.

Joskus on mielenkiintoista ajatella näitä arjen yksinkertaisia ja itsestään selviä asioita ja miettiä sattuman mahdollisuuksia, joita evoluutio edellyttää. Voisiko täysin älyvapaa "suunnittelija" suunnitella näin älykkäitä ominaisuuksia?  ;)

Näitä vastaavia juttuja tulee päivittäin eteen ja varsinkin silloin, jos katselee luontoa avoimin silmin. Ja sydämin.
[/b]

Tuohon viimeiseen lauseeseen.
Juu ajattelin eilen juuri samaa. Tama corona kevat ja kesa on kylla ollut siina mielessa tosi kiva, etta on voinut seurata luontoa paljon laheisemmin.
« Viimeksi muokattu: 09.08.20 - klo:15:13 kirjoittanut sandia »

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Ihmeellinen luonto
« Vastaus #24 : 19.09.20 - klo:14:26 »
Mehuksi ollaan keitetty.
Yhtenä vuotena linnut söi puskat.tyhjäksi vuorokaudessa.

Tuo on hyvä vinkki, että ne aroniat on kerättävä alkavalla viikolla, että ehtii ennen lintuja. Ajattelin kuivata niitäkin ja osan pakastaa.

Saatiin tuttavalta muutama ämpärillinen omenoita. Siinä on monta eri lajiketta, enkä edes tunnista niitä. Mutta kun ne leikkelee pieniksi ja kuivattaa, niin onpa tosiaan hyviä naposteltavia. Ja säilyy vuosikausia.

Toisessa luontoketjussa kerroin niistä perhosista, joita on pihassamme esiintynyt. Eilen oli vielä amiraali, tuskinpa enää tämän vuoden puolella näkyy. Kimalaisetkin ovat menneet koloihinsa.

Jännä juttu. Myrskyn jälkeen pihaamme ilmestyi kaksi amiraalia. Ne näyttivätkin aika kookkailta. Meinasin ottaa niistä kuvan, kun yhtä aikaa olivat punalatvassa. Kamera oli eteisessä, mutta toinen ehti karata, kun kameraa hain. Perhoset tarvitsevat lähes koko ajan suoraa auringon paistetta, mutta katoavat melkein heti, kun aurinko menee vaikka pilveen. Olisi kiva tietää, mihin ne niin nopeasti menevät.
« Viimeksi muokattu: 19.09.20 - klo:21:46 kirjoittanut Paulus »
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Taisto

  • Viestejä: 2279
Vs: Ihmeellinen luonto
« Vastaus #25 : 19.09.20 - klo:17:28 »
Meidänkin pihassa oli pari tuntia sitten yksi amiraali. Laskeutui pihalaatoille, talon tuulensuojaiselle puolelle jossa oli lämmin paikka auringonpaisteessa. Taisi muuten olla tämän kesän ensimmäinen amiraali jonka näin.

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 629
Vs: Ihmeellinen luonto
« Vastaus #26 : 19.09.20 - klo:17:49 »
Jokunen vuosi sitten ritali oli mökilläni, se oli valtava ja iso, noin 15cm:n pituinen ritali, se oli harvinaista. Ajattelin käydä hakemassa kameraa mutten ehtinyt, se lenteli pois liian korkealle pilviä kohti ja oli upea lento, minä seisoin suu auki ja tuijotin sitä upeaa lentoa.  :o ::)

Poissa Marjatta

  • Viestejä: 262
Vs: Ihmeellinen luonto
« Vastaus #27 : 19.09.20 - klo:21:42 »
Ihailin kadunpuolesta pilvitaivasta.

Keittiön puolella kurkistin ulos, niin jopas jotakin, sateenkaari. ""Katseemme kohtasivat""  :) , kaari näkyy ja Jumala muistaa
Lainaus
1 Moos.9:13-15
minä panen kaareni pilviin, ja se on oleva liiton merkkinä minun ja maan välillä.
Ja kun minä kokoan pilviä maan päälle ja kaari näkyy pilvissä,
muistan minä liittoni, joka on minun ja teidän ja kaikkien elävien olentojen, kaiken lihan välillä, eikä vesi enää paisu tulvaksi hävittämään kaikkea lihaa
.

Poissa Taisto

  • Viestejä: 2279
Vs: Ihmeellinen luonto
« Vastaus #28 : 20.09.20 - klo:08:16 »
Kävin aamukävelyllä metsäteillä, auringonnousun aikaan. Oli hieno aamu: hallayön jäljiltä heinät jäähuurteessa, hento sumu leijaili, paljon lintuja äänessä. Teeret olivat jo aloittaneet syyssoitimensa, pieni parvi joutsenia lennossa, äänekkäästi kuten yleensä. Paljon räkättirastaita metsässä, nousivat maasta lentoon eli olivat luultavasti marjoja syömässä, tankkausta muuttomatkaa varten.

Varislinnutkin olivat hyvin edustettuina: varis, naakka, harakka, närhi. Korpeista ei tällä kertaa havaintoa, vaikka niitä yleensä näkyy ja kuuluu metsälenkillä.

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 629
Vs: Ihmeellinen luonto
« Vastaus #29 : 20.09.20 - klo:10:22 »
Jokunen viikko sitten olin lähellä kolaroida kaksi peuraa päin ja siten pysähdyin äkisti ja huomasin peuran, joka ei kiinnittänyt minuun vaan kahteen peuraan ja juoksi niiden perässä ja ylitti ajokaistaa. Ajokaistan molemminpuolisessa pellossa on kypsynyt sato ja kypsyneen sadon väri on sama peuran asu jota ei ehdi huomata hyvin ajoissa.

Oli aurinkoinen ja kaunis päivä niin yhtäkkiä ne juoksi yli ajokaistaa ja olin lähellä kolaroida peuroihin. Minulla oli onneksi nopea refluksi jarruttelemaan hyvin ajoissa. Olisin voinut ajaa peurojen kylkeen päin, oli hyvin lähellä minun auton nokkapeltiä päin. Sen jälkeen piti laajentaa ajokatsetta molempiin pellon suuntiin ja ajokaistaa.