Kun kirjoitin aikaisemmin lapsellisen huolettomasti kielteisesti ylistysmusiikkiesityksestä täkäläisessä seurakunnankokouksessa,
kysymys oli tietysti vain minun mielipiteestäni.
En ole pätevä arvioimaan minkäänlaista musiikkia, koska olen aivan musiikkikorvaton.
Minua häiritsi, ja on ennenkin eri yhteyksissä häirinnyt, ylistysmusiikkiesitysten ulkokohtaisuus minun kannaltani.
Koska en ole tottunut ylistämään Jumalaa fyysisesti heilumalla ja toistamalla jonkin oudon laulun sanoja, koen ko. esitykset vain esiintyjien itsensä esittelemisenä.
Mutta siis minä koen niin, eikä se ole yleispätevä totuus.
Esim. ko. tilaisuuden ylistysbandi ja sen naislaulaja ylistivät aivan ilmiselvän aidosti meidän yhteistä Herraamme- omalla tavallaan.
Lisäksi suuri osa seurakuntalaisista oli selvästi mukana ylistyksessä, jonka kautta he palvoivat Jumalaa.
En ymmärrä Knutin esilletuomaa näkemystä jostakin Raamatulle vieraasta, ihmisten keksimästä ylistysopista, koska en ole sellaisesta ennen kuullut.
Ainakaan tuossa tilaisuudessa en kokenut kenenkään harjoittavan mitään kummallista ylistysoppia, vaan he julistivat ääneen ja liikehtien Jumalan kunniaa.
Ongelma olen siis minä, koska tuon tyyppinen sosiaalinen ylistys on minulle vierasta.
Vaikka en osaa yhtään laulaa, pystyn rukouksessa yhtymään yhteiseen ylistyslauluun, jos se on perinteinen "kappale" esim. hengellisestä laulukirjasta tai virsikirjasta.
Jos olisin elänyt pidempään seurakunnassa, jossa on "uudenaikainen" ylistysmusiikkikultturi, ajattelisin tietysti eri tavalla.
Mutta lähtökohtani on -70- luvun alun kansanlähetysläisessä nuorisotoiminnassa, jossa laulettiin Sinisen laulukirjan lauluja ja täysin eri tyylillä kuin ylistysmusiikissa.
Tietenkin silloinkin kiitettiin ja ylistettiin Herraa ja rukoiltiin yhdessä kielilläkin, mutta ulkoisesti eri tavalla.