Kyllä mä ymmärsin heitä ja tiedostin että kukin ajattelee siten kuin näkee oikeaksi. En koe tulleeni uhriksi siinä. Kunhan mainitsin kun aiheesta tässä keskusteltiin.
Muistan tosin olleeni surullinen jonkin aikaa. Vältin heidän ehtoolliskokouksiaan sen jälkeen, niin ongelmaa ei syntynyt enää.
Muistan tilanteen, kun olin ensimmäisen kerran sellaisessa vapaan suuntauksen kokouksessa,
joka oli kai tarkoitettu enemmän seurakunnan aktiiveille eikä suurelle yleisölle.
(En tosin ollut työntymässä mihinkään sisäpiireihin, enkä ole niihin koskaan kuulunutkaan.)
Kun ehtoollistarvikkeita alettiin asetella ja siunata,
pastori luki mm. nämä sanat:
"Joka siis kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljasta, on syyllinen Herran ruumiiseen ja vereen.
Tutkikoon siis ihminen itseään ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta." (1. Kor. 11: 27-28).
Koin itseni kelvottomaksi, koska en ollut kastettu.
Tietysti joku oli joskus kastanut minut, kun olin vauva.
Mutta siitä en tiedä enkä muista mitään.
Olin ollut vain passiivinen (papin) objekti.
Uskovia ei tietääkseni vauvakastetilaisuudessani ollut (ainakaan uskoaan ilmaisevia),
enkä tiedä papistakaan mitään.
Niinpä ko. kokouksen jälkeen tutkin itseäni ja hakeuduin aika pian tilanteeseen,
joka johti siihen, että minut kastettiin.
Sen jälkeen en enää ollut epävarma ehtoolliskokouksissa.
Muuta kelvottomuutta minussa tietysti on (onneksi olen armahdettu syntinen), mutta ei enää tietoista
kasteeseen liittyvää.