Puimatanner
Puimatanner => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Korpima - 14.07.23 - klo:14:36
-
Lueskelin Timo Eskolan blogikirjoituksia Mindfulnessista (osa yksi: https://timoeskola.wordpress.com/2023/05/12/mindfulness-ja-budhhalaisuus/ ja osa kaksi: https://timoeskola.wordpress.com/2023/05/15/mindfulness-ja-kristinusko/). Mieleen tuli muutama ajatus.
Ennen kuin minusta tuli kristitty harjoitin mindfulness-meditointia stressin ja rentoutumisen apuvälineinä ja myös (harvoin) rakastavan ystävällisyyden (loving kindness) meditaatiota, jossa pyritään laajenevissa kehissä kehittämään rakkauden ja hyväntahtoisuuden tunteita. En tosin luultavasti tajunnut buddhalaisista virityksistä tai taustoista (jos niitä oli) juuri mitään, keskityin vain hengittelyyn ja toivottamiseen. Muistaakseni kävin tosin jollakin meditointiretriitillä.
Mitä on rakkaudellisen ystävällisyyden asenne?
"Barbara O-Brien kuvailee mettaa eli rakastavaa ystävällisyyttä 'hyväntahtoisuudeksi kaikkia olentoja kohtaan ilman syrjintää tai itsekästä kiintymystä'. Kun ihminen harjoittaa tätä ominaisuutta, hänen kaikkia olentojaan kohtaan tuntemaansa rakkautta verrataan kiintymykseen, jota äiti tuntee lastaan kohtaan. Hän toteaa, että vihan, pahansuopuuden, vihan ja vastenmielisyyden kaltaiset piirteet poistuvat.” (Lähde: https://www.pbrenewalcenter.org/blog/loving-kindness-in-the-buddhist-and-christian-traditions/, suom. DeepL.com).
Kokemuksellisesti tässä on jotain perää, onnistuin joskus todella herättämään tällaisia positiivisia tunteita. Toisaalta kyseessä on asenne ja tunne – on epävarmaa säilyykö se kaikissa tilanteissa tai muuttuuko se ”lihalliseksi” toiminnaksi toisten hyväksi. Tunne on kenties vain pettävää pintaa, onko muutos todellista ja pysyvää, säilyvää?
Kristinuskon perinteessä tällaisia tekniikoita ei tietääkseni ole, vaan keskitytään useimmiten lähinnä rukoukseen Jumalalle (katolisilla taitaa olla rukousnauhoja ja Jeesuksen pyhän sydämen mietiskelyä, en tiedä tarkemmin). Täytyy myöntää, että tunnetasolla ja kokemuksellisesti en ole juuri kokenut muuttuvani kristillisten rukousten seurauksena – toki varmasti Pyhä Henki on muuttanut minua monella tavoin, mutta huomaamattani sitä itse selkeästi ja vailla selkeitä kokemuksia. En siis ole varsinainen tunneihminen, niitä täytyy useimmiten herättämällä herätellä. Outoa ja yllättävää kyllä itselleni, että niitäkin voi löytää ja kaivaa esille.
Joka tapauksessa mielenkiintoinen kysymys, voisiko Raamatussakin kaivattua rakkaudellista suhtautumista toisiin parantaa kehittämällä asenteita tai tunteita ja meditaation kaltaisilla mielikuvaharjoituksilla: onko tästä mitään hyötyä, onko se suorastaan haitallista? Jotenkin omalla kohdallani tuntuu, että oletusarvoinen suhtautuminen toisiin ihmisiin on melko asiallinen, jopa ulkokohtaisen pinnallinen, ei niinkään sydämellisen arvostava ja rakkaudentunteita täynnä oleva. Toisaalta Raamatussa ei tosiaan tällaista ”tekniikkaa” ole ja rukous suuntautuu ylöspäin Jumalan suuntaan.
Hieman samaa sarjaa voisi tosin ajatella olevan vaikkapa kaunokirjallisuuden lukeminen: empatiakyky ja toisten ihmisten (arvokkaiden Jumalan kuvien!) perspektiivin näkemisen taito voi kehittyä. Vaikka kaikki ei olekaan ymmärtääkseni pitkällisen kristillisen perinteen mukaista, niin ehkä siitä voi olla hyötyä joillekuille joskus. Toisaalta ehkä tässä on vaaransa – kuvittelee pelkän tunteen tai asenteen olevan arvokkaampi kuin toiminta tai Pyhä Hengen näkymätön vaikutus. Tunteet voivat pettää ja peittää synnin olemassaolon. Rakkaus ei ole vain tunnetta tai asennetta (”sisäinen tunnehöttö”, ”rakkauspilvi”), vaan tekoja ja työtä. Pysyykö tunne kovassa paikassa, vai kaikkoaako se äkisti, kun ongelmia ilmenee? Säilyykö hyväntahtoisuus, kun keskittyminen rikkoutuu? Jääkö mitään jäljelle tilapäisestä kokemuksesta?
Kristillisessä mielessä näihin harjoituksiin (jos niitä päättää käyttää) voisi tietysti pyytää esimerkiksi Jeesuksen siunausta tai mukana oloa. Voisi olettaa, että esimerkiksi rakastavan ystävällisyyden meditaation kaltaisella harjoituksella ei olisi paljoa huonoja puolia, mutta voin olla väärässä. Niitähän ei kuitenkaan Raamatussa ole: Jeesus ei kehottanut meditoimaan tai harjoittelemaan rakastavaa ystävällisyyttä sinänsä. Itsensä uhraaminen käytännössä toisten hyväksi ei ole sama asia kuin ”positiivisen tunnepilven pössyttely” ja tunnekokemusten hakeminen. Nämä tekniikat kuitenkin periaatteessa virittävät tunnistamaan lähimmäiset (ja kauemmaskin) ja haluamaan heille hyvää – ehkä tämä parhaassa tapauksessa näkyisi hyväntahtoisena palvelualttiutena myös arkielämässä muiden ihmisen keskellä. Tunne, asenne ja tekeminen yhdistyisivät.
Voi tietysti kysyä, eikö yksin rukous auttaisi – mihin tarvittaisiin harjoituksia tai meditaatiota, kun meillä on voimallinen Jumala? ”Avaudumme Pyhän Hengen yliluonnolliselle työlle, kun pyydämme häntä tuottamaan meissä ystävällisiä sydämiä, jotka virtaavat ystävällisten huulten kautta (Lähde: https://www.desiringgod.org/articles/kindness-changes-everything, suom. DeepL.com.) En tiedä, ehkä yksin sopiva rukouselämä ja Pyhä Hengen käytettävissä oleminen on täysin riittävä? Tai sitten kehoa ja mieltä voi harjoittaa yhdessä rukouksen kanssa?
Voi miettiä myös, voisiko tähän keskittyminen viedä pois huomiota hengellisestä erottelukyvystä ja pahan vastustamisesta sekä evankeliumin uniikista merkityksestä? Maailma on kuitenkin pahan vallassa, ja Jeesuksen ristiinnaulitseminen syntiemme edestä on pumpulisen tunnehötön vastakohta. Huonoista puolista tuli mieleen myös ajan rajallisuus: Raamatun lukeminen ja perinteinen rukous voivat vähentyä, jos tekee jotain muuta. Synkretismin eli uskontojen sekoittumisen vaaraa voi myös olla: tiukat rajat ovat hyväksi, enkä itse suosittelisi tätä kenellekään kristitylle. Tämä vain pieneltä osalta kuuluu omaan menneisyyteeni.
Yhtenä erotteluna mieleeni tuli myös pelkkien inhimillisen asenteiden ja rakkaudellisten toiveiden eroaminen Jumalalle suuntautuvasta rukouksesta, joka voi olla paljon voimallisempi kuin ihmisen toiveet. Vastakkain asettuu oma itse eli pieni ihminen ja kaikkivaltias Jumala. Toki rakkaudellisten tunteiden ja asenteiden kehittäminen inhimillisessä mielessäkin voi olla hyödyllistä, mutta rukousta ja siunausta korostetaan Raamatussa varmasti syystä – Jumala kuulee rukouksia ja voi vaikuttaa aivan eri tavalla kuin inhimillinenkään rakastava ystävällisyys.
Lopuksi voisi vielä todeta, että näiden asioiden ei tietysti pitäisi ottaa Jeesuksen keskeistä asemaa Jumalana ja pelastajana eli vähentää hänen merkitystään. Pyrkimystä tulisi olla myös ylöspäin kohti Jumalaa. Lähimmäiset ovat tärkeitä, mutta Jumala on tärkein.
Herättääkö tämä mitään ajatuksia tai kannanottoja?
***
Lähde: ‘Loving-Kindness’ in the Buddhist and Christian Traditions, https://www.pbrenewalcenter.org/blog/loving-kindness-in-the-buddhist-and-christian-traditions/
Käytännön ohjeita, mistä on kyse (hui, kääk, epäilyttävän ”progressiivisen kristinuskon” sivustolta): https://progressivechristianity.org/resources/loving-kindness-meditations/ "Olkoot kaikki olennot hyvinvoivia, olkoot kaikki olennot onnellisia, olkoot kaikki olennot vapaita kärsimyksestä." Tästä tulee mieleen, että sen vastakohtien toivottaminen (pahoinvointi, surullisuus, kärsimys) selvästi on huonoa.
Kuitenkin pelastus uskon kautta iankaikkiseen elämään on tärkeämpi kuin edellä mainitut, sinänsä inhimillisesti toivotut tilat. Eikä pyhitys välttämättä etene vailla kärsimystä; Jeesuksenkin tie oli vaikea. Jumalalla on hyviä ajatuksia luomakuntaansa kohden, mutta vaikeuksiakin voi sisältyä elämään. ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jeremia 29:11, https://raamattu.fi/raamattu/KR92/JER.29/Jeremia-29) Ehkä parempi toivotus olisi toivoa ja samalla rukoilla Jumalalta lähimmäisille pelastusta ja pyhitystä, Jeesuksen tuntemusta ja raamatullista tietoa?
-
Tuli mieleeni, että onhan tuo rimpsu "olkoot kaikki olennot hyvinvoivia, olkoot kaikki olennot onnellisia, olkoot kaikki olennot vapaita kärsimyksestä" ihan hyvä yleinen toivotus koko luomakunnalle - jos pitää kattaa kaikki olennot.
Kuitenkin erityisesti ihmisten kohdalla usko Jeesukseen voi pelastaa sielun, mikä on paljon tärkeämpää kuin pelkkä hyvinvointi tai onnellisuus. Mutta vaikkapa kissalle näin voi varmasti toivottaa.
Ja tässäkin tulee esiin, että oma pienen ihmisen toivotus ei vaikuta mihinkään. Pitäisi siis rukoilla Jeesusta (jolla on voima ja valta), ei vain toivoa itse, jos vaikka kissalla on kärsimyksiä. Vaikka varmaan kaikkien kissojen puolestakin voi rukoilla.
-
En ole ennen huomannut tätä Korpiman aloitusta.
Sen verran minulla on tietoa ja kokemusta, että käytimme työssämme nuorten kanssa ns. Acceptance and Commitment Terapiaa (ACT).
Siinä oli teema, että uskaltaa antaa itsensä kokea ne tunteet mitkä tulevat esille sen sijaan, että yrittää ikäänkuin taistella omia kokemuksiaan vastaan. Teimme sitä työtä aikana, jolloin minä olin melko tavalla hauras ja rikkinäinen vanhempieni kuoleman jälkeen, kun varsinkin kaikkea muuta tapahtui samoina aikoina.
Se muistutti minua siitä, että saan olla armollinen myös itseäni kohtaan ja uskaltaa kokea olevani hauras.
-
Kyllähän etenkin "pään sisäisissä taisteluissa" ja ikävissä ajatuksissa usein kannattaa vain sanoa "pöh" ja jatkaa eteenpäin parempaan. Eikä märehtiä kaikkia juttuja. Lutherilla taisi olla ajatus, että ajatukset ovat kuin lintuja, jotka lentelevät, mutta niiden ei kannata antaa tehdä pesää.
Ainakin itselläni kaikenlaisia ajatuksia esiintyy, samoin myös asioiden luovaa yhdistelyä. Eikä kaikkia - tai useimpia - ajatuksia kannata olla kovin vakavasti. Hieman eräänlaista painetta ajatusmaailman hallintaan tuo se, että Jumala näkee ja tuomitsee kaiken - mutta onneksi on myös armoa.
Eli "ääk, mikä kamala ajatus / mitähän Jumala tästä ajattelee? / vältä ajatusta, vältä, vältä! / nolous, nolous, vastusta, vastusta!" Ja huonona lopputuloksena ajatus jumahtaa päähän pitkäksi aikaa ja kerää kaikenlaista muuta roskaa. Tästä voi päästä eroon rentoutumalla ja ottamalla ajatuksensa vähemmän vakavasti.
Siinä tuo ACT-terapian malli (ymmärtääkseni, luin Wikipediasta) erottaa tarkkaileva tietoinen minä ja ajatukset (ja muistikuvat) toisistaan on järkevä. Ajatuksia ja muistikuvia tulee ja menee, mutta voin hyväksyä niistä osan ja pyrkiä tietoisesti kohti parempaa.
Ajatukseni eivät ole minä, eikä kaikkia ei-haluttuja ajatuksia tarvitse ottaa vakavasti. Muuten ne ikävyydet vasta alkavatkin elämään pään sisällä (jumiutuvat OCD-tyyliin, joskus on käynyt), jos painoarvoa laittaa liikaa.
-
Niin. ja ideana mielestäni on, että ihminen sallii itsensä kokea erilaisia tunteita, negatiivisiakin ja toteaa että ne tunteet eivät ole sama kuin sinä. EIkä tietty ajatuksetkaan ole sama kuin sinä. Ne ovat vain ajatuksia ja tunteita.
Muistan kun molemmat vanhempani kuolivat kolmen kuukauden sisällä, en todellakaan tiennyt mitä tuntea. En osannut muuta kuin yrittää jatkaa elämää vanhaan rataan, mutta joku jarrutti siinä.
Ja aloin saamaan paniikkikohtauksia kun yritin mennä nukkumaan. Ne oli enemmänkin ns. night terrors, koska näin puoliunessa melko kauhean mielikuvan mikä mieleni oli luonut ja aiheutti paniikin. Olin ihan lukossa, en tiennyt mihin suuntaan mennä ja miten.
Ainakin ulkoapäin sattumanvaraiset pienet tapahtumat antoivat minulle pikkuhiljaa avaimet tuon purkamiseen. Sitä kautta aloin pikkuhiljaa tiedostamaan hyvin vahvan surun, tai mielestäni se oli enemmänkin epätoivoa. Rankka tunne. Ei toivottomuutta vaan epätoivoa.
Eräs usalainen artisti laulaa laulun mikä ilmensi hyvin tuota tunnetta. Laulaja oli kolmekymppinen nainen.
Kun tyttäreni kuuli sen laulun, hän huomautti, että kuulostaa kuin tuo tyttö oli kuolemassa.
Tytär oli vain jotain 8 tai 9 vuotias.
Hoksasin hassun asian, "tuo tyttö" , siis se laulaja oli niin rohkea että uskalsi kokea ja ilmaista tuon syvän surun, paremminkin epätoivon. Tajusin, että höh, tuo tyttö on rohkeampi kuin mä. :-[ :-[
Sitä kautta opin itsekin tuntemaan nutun alla olevan syvän surun/epätoivon. 8) En halunnut olla pelkuri tuon tytön rinnalla.
Sitä kautta night terrors loppuivat. Onneksi.
-
Kun noina aikoina, mista kirjoitin, vaikeroin tuntemattomien tunteiden hämmennyksessä ja pelkäsin että Jumalakin oli jättänyt minut, sain ikäänkuin näyn rukouspiirissä.
Oli kaunis aurinkoinen tyyni päivä ja kuvassa oli tyynin veden pinta. Vedessä vasemmalta oikealle lipui pienen pieni purjevene, mikä näytti tietävän päämääränsä ja se tasaisesti rauhallisesti lipun järveä pitkä päämääräänsä.
Minä pienessä veneessä yksin, ei siihen olisi toista mahtunutkaan ja siinä kauniissa rauhallisessa tilanteessa, minä olin täysin epätoivoinen ja hämmentynyt ja lähinnä vedin hiuksiani epätoivossa ja vene lipui hiljalleen päämääräänsä kohti.
Veneessa oli merkattu veneen nimi, se oli ARMO.
Kuva oli lähes huvittava, kun minun mielialani ei ollenkaan ollut harmoniassa sen tilanteen kanssa. ::)
Sain hyvin vahvan lohdutuksen ja vakuuden tuosta, että Jumala näkee koko tilanteeni ja hän on hallinnassa ja minä olen siis turvassa.
-
Sandian kertomuksen myötä soi tämä vanha ihana laulu, jossa on mm. tällainen säkeistö:
Purtenani ompi armo,
armo ikuinen.
Turhaan uhkaa meren tarmo,
viima vihainen.
Laulusta on varmasti versioita tuubissa, alkaa sanoin: Pauhatkoonpa elon meri.
-
Eräs uskova pariskunta kertoi kun olivat pikkuhiljaa moittineet Jumalasta, kerran sitten kuuntelivat tämän samaisen laulun, olivat murtuneet ja itkien tehneen parannusta.
-
Siinä on voimakkaat, lohdulliset sanat. Siinä läsnäolossa ihminen uskaltaa olla.
-
Eilen oli Ylen iltahartaudessa asiaa ("Rovasti Minna Tuominen: Rukous tarjoaa syvää lepoa", https://areena.yle.fi/podcastit/1-66533474) eräänlaisesta kontemplatiivisesta kristillisestä rukouksesta. Thomas Keating on mainittu, jolla on opetusta "sisäisestä huoneesta" ja rukouksesta, esim. sydänrukouksesta.
Nettisivustolta https://www.contemplativeoutreach.org/fi/ löytyy suomeksi myös ohjeistusta Keatingin rukousmuodoista (kohta käytäntö). Suomennokset tuntuvat kyllä aika heikoilta, ehkä jopa paremmin saa selvää englanninkielisestä versiosta sivuista (https://www.contemplativeoutreach.org). Lisäksi suomeksi löysin sivuston Hiljaisuuden ystävät, jossa on pikaisesti selaten mainittu erilaisia retriittejä. https://www.hiljaisuudenystavat.fi/
Wikipediasta löytyy suomeksi sivu keskittävästä rukouksesta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Keskitt%C3%A4v%C3%A4_rukous, jonka lopussa on varoitus: "Rossini on kuitenkin todennut, että keskittävä rukous täyttää kirjelmässä esitetyt vääräoppisen kristillisen rukouksen tunnusmerkit."
Iltahartaudessa kerrotaan rukouksesta, jossa vietetään 20 minuuttia (esim. 2 kertaa päivässä) silmät kiinni ja jos ajatus harhailee voi toistaa pyhän sanan tai vaikka jonkin Raamatun kohdan. Hieman samantyylistä kuin meditointi, mutta keskittyen Jumalaan - siis ylöspäin ja Pyhän Hengen johdossa, ei vain omaan tilaan tai hengitykseen. Näin ainakin toivottavasti.
"Tunneroska voi kompostoitua", sanotaan iltahartaudessa. Täytyy kokeilla - tai sitten ei, tuo Wikipedia-sivulla mainittu vääräoppisuus huolettaa. Eli enpä oikein tiedä.
Kenties keskeisiä torjuvia kohtia löytyy tuosta Rossinin kommentista (https://www.ncregister.com/news/why-centering-prayer-is-not-christian-prayer):
"Suuret hengelliset kirjoittajat korostavat, että ennen kuin Jumala antaa meille infuusion kautta tapahtuvan mietiskelyn, jumalallisen lahjan, jota emme voi hankkia omin voimin, todellinen kristillinen rukous käyttää ajatuksia ja tunteita Jumalan lähestymiseen. Keskittyvä rukous pitää kaikkia ajatuksia ja tunteita 'vihollisina'. Se torjuu muistin, älyn ja tahdon käytön rukouksessa, jotka ovat Jumalan antamia kykyjä, jotka tekevät meistä ihmisiä. [...]
Näissä asiakirjoissa arvostellaan menetelmiä, jotka ovat persoonattomia, vähättelevät sielun ja Jumalan välistä etäisyyttä, sekoittavat luonnon ja armon, jättävät aistit ja käsitteet syrjään, pyrkivät jäljittelemään kristittyjen mystikkojen kokemusta, hylkäävät Jumalan tekojen mietiskelyn ja hylkäävät 'toiseuden', joka on olemassa jopa Kolminaisuudessa, puhuvat valaistumisesta puhumatta radikaalista puhdistumisesta synnistä, muuttavat tajunnantilaa, sekoittavat hengellisyyden ja psykologian, ovat panenteistisia, suuntautuvat yksilöllisyyden menettämiseen jumaluudessa ja vähättelevät kuoleman todellisuutta. Kaikki nämä ovat keskittävän rukouksen elementtejä. Kun tarkastelemme näiden kahden asiakirjan opetuksia, voimme nähdä, että keskittävä rukous ei selvästikään ole kristillistä." (Suom. DeepL.com.)
Ajatukset ja tunteet siis voivat perinteisesti olla rukouksen käytössä, ei niistä tyhjentyminen.
Omana ajatuksena ehkä voisi vain pitää 20 minuutin päiväunet ja pitää rukouksen perinteisenä.
-
En usko, että tajusin mitään tekstissäsi mainituista, rukoukseen liittyvistä asioista. Paitsi viimeinen lauseesi oli tosi hyvä.
Joissain seurakunnissa tai kirkoissa on käytössä valmiit rukoukset joka paikassa ja tilaisuudessa. Rukouskin on tehty kaavamaiseksi ja niissä erotellaan eri rukouksen lajeja. Jos lie teksti käsitteli tällaista.
-
Tuossa edellä siis yritin käsitellä linkkien (aika paljon niitä tuli, pahoittelen sekavuutta) avulla sitä mikä on:
- (a) kristillistä rukousta (sopivaa, hyvää) ja mikä
- (b) muunlaista hapatusta (tuontitavaraa, meditointia tms.).
Kuuntelin siis eilen tuon Ylen iltahartauden, jossa oli mainittu nuo Keatingin "kontemplatiiviset rukoukset." Niissä siis ikään kuin hiljennytään tyystin vähän itämaisen meditoinnin tyyliin.
Sitten perehdyin asiaan hieman (esim. tuo Wikipedia-sivu keskittävästä rukouksesta) ja huomasin, että sitä on kritisoitu, eivätkä kaikki pidä sitä kristillisenä rukouksena.
Eli jäin miettimään, mikä on oikea kanta ja kallistuin siihen, että ehkä perinteisyys on viisainta rukouksessa.
-
Kyllä joo, kiitos selvennyksestä. Mulla ajatukset meni jo ties minne tuosta kontemplatiivisesta rukouksesta. Niitä olen jossain, ehkä katolisessa yhteydessä nähnyt valmiina teksteinä. On myös muita valmiita rukouksia eri tilanteisiin, eri kirkoissa.
-
Korpiman aloituksesta lainaan:
Eilen oli Ylen iltahartaudessa asiaa ("Rovasti Minna Tuominen: Rukous tarjoaa syvää lepoa", https://areena.yle.fi/podcastit/1-66533474) eräänlaisesta kontemplatiivisesta kristillisestä rukouksesta. Thomas Keating on mainittu, jolla on opetusta "sisäisestä huoneesta" ja rukouksesta, esim. sydänrukouksesta.
Nettisivustolta https://www.contemplativeoutreach.org/fi/ löytyy suomeksi myös ohjeistusta Keatingin rukousmuodoista (kohta käytäntö). Suomennokset tuntuvat kyllä aika heikoilta, ehkä jopa paremmin saa selvää englanninkielisestä versiosta sivuista (https://www.contemplativeoutreach.org). Lisäksi suomeksi löysin sivuston Hiljaisuuden ystävät, jossa on pikaisesti selaten mainittu erilaisia retriittejä. https://www.hiljaisuudenystavat.fi/
Rovasti Minna Tuominen ei rukoillut tuossa iltahartaudessa ollenkaan.
-
Höh, kirjoitin pitkän viestin mutta säikähdin että pitää "mennä töihin"
Menetin kaiken kirjoittamani. :-\ Jatkan toiste, jos Herra sallii.
-
Harmillista, että teksti katosi! Itse kopioin joskus tekstit turvaan leikepöydälle (etenkin pitkät, aloituksen kirjoitin kokonaan ensiksi muualla). Joskus muistan toimia seuraavasti:
Eli Windowsissa Ctrl+A (valitsee kaiken tekstin esimerkiksi kirjoituslomakkeessa eli ruudussa) ja sitten Ctrl+C (kopioi tekstin leikepöydälle). Nyt teksti on tallessa leikepöydällä.
Jos vaikka tulee pätkimistä lähetä-napin painamisen jälkeen, eikä tallennu nettiin, niin sen saa liitettyä takaisin uuteen yritykseen (Ctrl+V).
-
Juu siis kuten jo kirjoitin, tämä rovasti Minna Tuominen ei rukoillut ollenkaan iltahartautta pitäessään.
Mielestäni se heijastaa jotain, mistä en ehkä ole samaa mieltä hänen kanssaan.
Eli joku edustaa Jumalaa ja itse puhuu koko ajan. Jokin siinä mättää. ???
Tuo katolinen munkki Thomas Keating on melko mielenkiintoinen, se tosin johtaa pian katoliseen mystikkaan.
https://en.wikipedia.org/wiki/Thomas_Keating
Hän viittaa 1400 luvulla tuntemattoman kirjoittajan kirjaan the Cloud of Unknown.Tuosta kirjastakin on Wikisivut.
En lukenut sitä ainakaan vielä.
Kuten olen kertonut kävin katolisessa ns. karismaattisesssa rukouspiirissä lähes viikoittain noin 12 vuotta.
Se oli hengellisesti hyvin turvallinen paikka ja Herra vahvisti minua paljon siellä.
Se johtui siitä, että monet siellä käyvät elävän lähellä Herraa. Rukoilimme paljon, hiljennyimme Herran edessä ja keskityimme Raamattuun.
Mutta huomasin kuitenkin siellä vaaran, että ihminen ihastuu omaan sisäiseen "hengellisyyteen" ja alkaa kuvittelemaan suuria itsestään hengellisesti. Ajattelen, että tämä johtaa mystiikkaan ja itse asiassa pois Herrasta omien sisäisten kokemuksien "hengellistämiseen".
-
Thomas Keatingin yhteydessä jostain syystä mainittiin Benedictine munkkiyhteisö.
En ollut ihan varma miksi, mutta se muistutti minua tästä luostarista, mihin vahingossa törmäsimme New Mexicossa melko asumattomalla aluelle ajaessamme. Tosin suurin osa New Mexicoa on asumatonta.
https://christdesert.org/visiting/
Ihastuin alueeseen. Se oli ensimmäinen vierailumme New Mexicossa.
Olen usein ajatellut, että olisi kiva mennä sinne vieraaksi ja varata joko huone tai kauempana erämaassa oleva hyvin yksinkertainen mökki hiljentymiseen ja ehkä joihinkin heidän ohjelmiinsa osallistumiseen.
Mutta kun pohdin asiaa käytännön kannalta, totean, että olisin hieman huolissani, että mistä minä tiedän ne munkit eivät käytä naiiveja turisteja hyväkseen. Tai entä jos kartellit tulevat ja ottavat minut sieltä mökistä. :-[
Pohdin että pitäisi olla ase tai ainakin dopermanni mukana. :-\ Mutta dopermanni ja/tai 9mm Smith&Wesson saattaisi häiritä hiljentymistä.
Olen aina päätynyt moisiin huoliin ja hylännyt idean.
-
Juu siis kuten jo kirjoitin, tämä rovasti Minna Tuominen ei rukoillut ollenkaan iltahartautta pitäessään.
Mielestäni se heijastaa jotain, mistä en ehkä ole samaa mieltä hänen kanssaan.
Eli joku edustaa Jumalaa ja itse puhuu koko ajan. Jokin siinä mättää. ???
Toisaalta ehkä tuon voisi nähdä enemmänkin opetuspuheena. (Tosin ilmeisesti näkemyksiä jakavasta Keatingin rukouskäytännöstä, jota en suosittelisi itse tuon pikaisen tutustumisen perusteella.) Joskin varmasti yleensä hartaudessa ja muussakin olisi hyvä olla myös rukousta.
Mutta huomasin kuitenkin siellä vaaran, että ihminen ihastuu omaan sisäiseen "hengellisyyteen" ja alkaa kuvittelemaan suuria itsestään hengellisesti. Ajattelen, että tämä johtaa mystiikkaan ja itse asiassa pois Herrasta omien sisäisten kokemuksien "hengellistämiseen".
Onhan hengellisyydessä varmaan kaikenlaisia riskejä, etenkin tuollaisessa sisäisessä. Vaatii varmasti selkeätä päätä ja nöyrää mieltä. Egoismia, sekavia tulkintoja todellisuudesta, "minulla on ainoa oikea todellinen Raamatun tulkinta", sun muuta. Kaikenlaista voi sattua. En ole juurikaan perehtynyt mystiikkaankaan, vaikka onhan kaikki hengellisyys omalla tavallaan aika mystistä, kun tulee "tieteellisestä maailmankuvasta."
-
Niin. Hartaus on mielestäni niinkuin lyhyt jumalanpalvelus.
Ja jotenkin jumalanpalvelus ilman rukousta kuulostaa oudolta.
Mystiikan vaaroista. Paavalikin taisi kirjoittaa ihmisistä jotka tavallaan ylpeilivät omasta nöyryydestään. Ei se ihan noin mennyt, mutta idea oli kyllä hyvin lähellä tuota. Olisikohan ollut Kolossalaiskirjeessä...yritän etsiä.
Jep, Kolossalaiskirje 2:18-
Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
19. eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
20. Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
21. "Älä tartu, älä maista, älä koske!"
22. - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta - ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
23. Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.
-
Olikohan mainitun hartauden loppulaulu se rukous, tuli sellainen vaikutelma. Nuo taize-laulut ovat monesti rukousta.
Tämän ketjun otsikossa ovat sanat: rakastavan ystävällisyyden meditoinnista. Mistä juontaa, mitä sisältää? Avasit tätä kyllä aloituksessa, ei sinällään tarvitse enempää selvittää. Törmään tuohon ensimmäistä kertaa ja vaikutti niin erikoiselta :)
-
Tämän ketjun otsikossa ovat sanat: rakastavan ystävällisyyden meditoinnista. Mistä juontaa, mitä sisältää? Avasit tätä kyllä aloituksessa, ei sinällään tarvitse enempää selvittää. Törmään tuohon ensimmäistä kertaa ja vaikutti niin erikoiselta :)
Valitettavasti en oikein muista enempää, enkä tuolloinkaan perehtynyt mitenkään syvällisesti aiheeseen. Enkä ole enempää perehtymässäkään, kun on vieraasta ei-kristillisestä hengellisestä perinteestä (taisi olla buddhalaista). Pysyttelen siis nykyään Jeesuksen seurassa ja kristillisten opettajien viitoittamalla tiellä.
-
Juu ei haittaa, tuli vaan ajatus, että pitäiskö mun tietää jotain enemmän tuosta, kun on otsikossakin, jotta vois keskustella tässä ketjussa. Pahoittelen Korpima tietämättömyyttäni.
-
No, enpä minäkään tiedä aiheesta kovin paljoa. Varmasti hyvin vähän. Mutta onneksi voi yrittää pohdiskella vähälläkin tiedolla. Oikeat asiantuntijat ovat ihan muut kuin minä, saattaa olla että kaikki on pielessä.
Enkä ole vaivautunut tekemään paljoa tutkimustakaan. Mutta ehkä näistä ajatuksista voi olla jollekulle jotain hyötyä. Toki jos on haittaa, niin sitten olisi ollut parempi olla hiljaa.
-
Pitkä teksti joogasta, mystiikasta ja hiljaisuuden liikkeestä jossa on selvästi perehdytty asiaan. (https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/paratiisin-porteilla-luterilaisen-mietteita-joogasta-mystiikasta-ja-hiljaisuuden-liikkeesta/)
Päättyy kriittisesti:
"Hiljaisuuden joogan laajamittainen hyväksyntä kirkossamme on todiste sen hengellisestä sokeudesta ja rähmällään olosta uushengellisyyden edessä. Nyt ei ole kyse vain siitä, että naapurikirkon teologiaa kudottaisiin luterilaiseen kankaaseen, ei harhaoppisuudesta, vaan kokonaan vieraan ja pakanallisen maailmankuvan juurruttamista kirkkoomme. Hiljaisuuden jooga rikkoo Jumalan sanaa, Tunnustuskirjoja, kirkkolakia ja pappislupausta vastaan. Avoin hindulaisuus eläinjumalineen ja sinisine avataroineen olisi ehkä parempi vaihtoehto kuin tällainen synkretistinen eksytys, missä hengellisyys kanavoidaan lain ja evankeliumin ohi. Kirkkokurin sijaan Hiljaisuuden joogan levittäjät palkitaan palkinnoilla ja näkyvyydellä kristillisissä lehdissä."
Kai tämä on samaa ajan henkeä, jossa ennen selkeät rajat vuotavat ja kaikki menee sekaisin, kirkkokin.
Laitoin tähän jatkoksi vanhaan ketjuun, kun muistin kirjoitelleeni jotain tämän suuntaisesta toiminnasta.
-
Yritin löytää Korpiman viestin linkistä kohtaa, missä olisi konkreettisempaa kuvausta hiljaisuuden joogasta, ja mielestäni tämä kohta antoi jonkinlaisen kuvan siitä mistä on kysymys.
Hiljaisuuden joogassa keholliset liikkeet ja hengitykset on yhdistetty kristillisiin rukouksiin, virren sanoihin ja Raamatun jakeisiin. Hiljaisuuden joogan teologia on kolminaisuusopillista. Korostus on Jumalassa ja luomisessa. Kristus on Vapahtaja, maailman valo sekä tie Jumalan luo. Pyhä Henki on armon tuoja. Hiljaisuuden jooga korostaa kokemuksellisuutta ja kehollisuutta ja ankkuroituu sellaisenaan hiljaisuuden liikkeeseen – kontemplatiivisuuteen, sanattomaan rukoukseen ja mystiikkaan.
Ainakin näennäisesti oikeilla raiteilla.
Mytta kysymykseksi jää mihin suuntaan tämä joogan harjoittaminen johtaa ihmisen mieltä, ymmärrystä, ajattelua omasta itsestään ja Jumalasta. Toimiiko siinä inhimillinen mielikuvitus vai Pyhä Henki.
Eli avautuuko ihmiselle Jumalan sanan totuutta vai jotain muuta?
Eli pelataanko siinä inhimillisellä sen sijaan, että Pyhä Henki johtaa ihmissydäntä totuuteen?
Hengellinen kokemus aina perustuu Jumalan sanaan ja Pyhän Hengen työhön.
Ja se voi olla hyvin kokemuksellista jos Herra niin hyväksi näkee.
Voiko ajatella, että kristinuskossa olisi jotain muuta kokemuksellisuutta???
Eli jos ihminen etsii hiljaisuutta, rauhaa niin kristinusko tarjoaa armoa ja totuutta Jeesuksessa Kristuksessa mitä Pyhä Henki avaa ihmiselle sitä mukaan kuin Jumala näkee viisaaksi.
Kun tuosta mennään ohi, päädytään johonkin muualle.
-
Tuossa linkittämässäni jutussa "Paratiisin porteilla – luterilaisen mietteitä joogasta, mystiikasta ja hiljaisuuden liikkeestä (https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/paratiisin-porteilla-luterilaisen-mietteita-joogasta-mystiikasta-ja-hiljaisuuden-liikkeesta/)" (Timi Korhonen) oli kaikenlaista, eikä se varmaankaan täysin avautunut minulle. Vaatisi parempaa teologista sivistystä ja luterilaisuudenkin tuntemusta.
Yksinkertaistettuna tuntuisi siltä, että kai sinänsä voi rukoilla kristillisesti eri asennoissa tai liikkeissä. Mutta ei pitäisi sotkea esim. hindu-juttuihin (chakrat, namaste) tai uus/yleisuskonnollisuuteen/gnostilaisuuteen, kuten ilmeisesti tuon jutun perusteella jotkut tekevät, kun tuovat tätä kirkkoon. Kristinusko kristinuskona.
Jos on pakko jotain tehdä, niin tuollainen Tikva (https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/suomeen-rantautui-uusi-kristillinen-liikuntalaji-tikva-ohjaajaksi-on-kouluttautunut-jo-yli-40-henkiloa-ympari-maan/) kuulostaa paremmalta. Ei kytköksiä muihin hengellisyyksiin. Ja on näköjään olemassa KRIK, Kristillinen Liikuntaverkosto (https://www.krik.fi/). Liikunta ei sinänsä pahasta.
-
Ei minullekaan kaikki auennut, tai itse asiassa hän toi kirjoitukseensa erilaisia näkökohtia, mutta ei avannut sitä, että millä tavalla niillä olisi kytköksia hiljaisuuden joogaan, koska hän ei tarkasti esittänyt tai analysoinut mitä "hiljaisuuden jooga" sinänsä sisältää. Tuo lainaukseni oli ainoa, missä hän valoitti asiaa jonkin verran. Siksipä kaikki se muu hänen artikkelissaan oli niinkuin täysin irrallista itse aiheesta.
Minulle tuli myöhemmin eilen mieleen Raamatun kohta:Joh. 3:27
"Johannes vastasi: "Kukaan ei voi ottaa mitään, ellei sitä anneta hänelle taivaasta."
Eli tuon ulkopuolelle jää ainoastaan ihmisen itsensä tuottama ajatus- ja kokemussisältö.
Eli tästä näkökohdasta minkäänlaiset sielunharjoitukset eivät ole Raamatun mukaisia. Eli tuossa se raja menee. No ainakin muodostin itselleni mielipiteen asiasta.
Eli ensin pitää tietää mitä hiljaisuuden jooga sinänsä sisältää ja sitten pitää löytää spesifi vastaus siihen Jumalan sanasta.
-
Tuli myös mieleen, että välttämättä ns. hiljaisuuden joogassa siihen tulee käsitteitä mitkä eivät ole Raamatussa. Mihin niillä pyritään?
Näyttää tuon lyhyen kuvauksen perusteella, että siinä otetaan tiettyjä käsitteitä Raamatusta, mutta mihin niitä käytetään ja kuulostaa, että kun ottaa jotkut tietyt ajatukset, niin tehdäänkö siinä joogan perustajien mielen mukainen kuva jumalasta?
Raamatun mukaan sellainen on epäjumala.
-
Kun ajattelin tuota joogan kanssa puuhastelua, myös minulle mieleen tuli ensimmäinen käsky. Ihminen näillä valinnoillaan hiljentää omantuntonsa, kun se muistuttaa siitä, mikä olisi tärkein. Tarpeellisia on vain yksi, Sana.
-
Toinenkin käsky liittyy tähän.
Mainitsinkin jo, että oletan tuossa joogatoiminnassa käyvän niin, että siinä otetaan vain tietyt Jumalan ominaisuudet huomioon tarkoituksellisesti. Siinä todella ei silloin noudateta Sanaa ja samalla luodaan jumalan kuva ja rikotaan 2. käskyä.