Puimatanner
Puimatanner => Laki ja evankeliumi => Aiheen aloitti: Paulus - 16.06.14 - klo:22:08
-
Otan esiin erään hankalan asian, jonka varmaan jokainen on kohdannut ja jonka kanssa myös paininut henkilökohtaisesti. Moni on kohdannut myös kireän uskovan ja moni on ollut itsekin kireä uskovainen. Mitä on mennyt pieleen, että usko tekee kireäksi ja mitä pitäisi tapahtua, että uskovasta tulisi luonnollinen ja jonka uskokin olisi luonnollista ja puoleensavetävää?
-
Kireä uskova on lihan ja hengen välisessä ristiriidassa, mutta ei löydä sieltä ulospääsyä. Se on eräänlaista sokeutta omalle tilalleen. Toisaalta hän haluaisi elää kristittynä vapaudessa ja toisaalta hänen lihansa ei taivu sitten millään synnittömään vapauteen. Ja sitten sitä lihaa yritetään pitää kurissa säännöillä ja käskyillä ja sitä samaa tolkutetaan muillekin.
Kyse on siis siitä, että ei olla suostuttu olemaan, tai ei olla tajuttu, että uskova on loppuun asti armahdettu syntinen.
On armoa saada olla armosta riippuvainen. Se tuo vapauden ja poistaa kireyden (paitsi kyllä meissä sitäkin on aika ajoin).
Lain ja evankeliumin sotkeminen johtaa kireyteen uskossa. Se voi näyttää hurskaalta, mutta ei sitä vaikuta rakkaus eikä totuus.
-
Kovinkaan puoleensavetävää luonnolliselle ihmiselle ei ole sana rististä, mutta jos vielä oma uskommekin on kovin lakihenkistä, niin se tekee usein persoonastammekin luotaantyöntävän.
-
Myös ei-uskovissa on kireitä ihmisiä.
Toisaalta kaikki huonous ei aina johdu siitä, että olisi "väärällä tavalla" uskossa.
Meillä on erilaisia persoonallisuuksia.
Joku on luonnostaan hymyileväinen ja herttainen,
joku taas tiukkahuulinen ukko tai nutturapäinen kukkahattutäti.
-
Miksi usko tekee kireäksi - toisilta uskovilta saatu opetus, tai toisten elämästä
saatu malli voi saada aikaan sen, että uskossa olemiseen liittyy oikeassa olemisen pakko
ja täydellisyyden pakko. Tai voihan syy siihen löytyä meistä itsestämme ilman
toisten vaikutustakin...
Kyllähän se kireäksi tekee, jos sellaisessa tilassa yrittää sinnikkäästi pysytellä.
-
Ilottomalta vaikuttava uskova voi olla siinä uskossa kasvamisen tilassa, että katuu tekemiään syntejä.
Hän saattaa paastota.
Hän voi olla lesbo, joka opettelee elämään sellaisena uskovana.
Ehkä hän on alkoholisti, joka kamppailee viinanhimon kanssa.
Kaikki myönteiset muutokset vaativat oman aikansa.
-
Meillä on erilaisia persoonallisuuksia.
Juuri näin. Ei se peruspersoonallisuus uskoon tulemisella miksikään muutu. Olihan Raamatussakin paljon kireähermoisia Jumalan miehiä. Esimerkiksi Mooses, joka riehui ja räyhäsi ja hakkasi kepillä kalliota. Ja monia muita.
Nehemiakin pahoinpiteli ihmisiä ja repi heitä parrasta.
Neh. 13:25
Silloin minä nuhtelin heitä ja kirosin heidät, jopa löin muutamia heistä ja revin heitä parrasta; ja minä vannotin heitä Jumalan kautta: "Älkää antako tyttäriänne heidän pojillensa älkääkä ottako heidän tyttäriään vaimoiksi pojillenne tai itsellenne.
Jaa, niin mutta olikos Vanhan liiton miehet uskossa? No Jumalan miehiä kumminkin.
-
Minä ajattelin, että tässä on kyse nimenomaan uskon/uskonnollisuuden aikaansaamasta kireydestä.
Mielestäni se on eri asia, kuin erilaiset persoonat.
-
Kyllä se on aika vaikea tietää, onko joku luonnostaan kireä vai tekeekö usko kireäksi, jos ei tunne henkilöä erittäin hyvin lapsuudesta saakka. Jos "kohtaa" jonkun ihmisen, niin tuskin silloin tuntee tarpeeksi hyvin voidakseen sanoa, kummasta on kyse.
-
Mutta jos usko tekee kireäksi, niin varmaan kyse on liiallisesta suorittamisesta. Sehän se kireäksi tekee.
-
Niin, ajattelin tätä asiaa tuon otsikon kautta, kun siinä viitattiin kristittyyn.
Olen törmännyt kireisiin ihmisiin muissakin piireissä.
Mutta toisaalta kristittykin voi olla persoonaltaan kireä ihan luonnostaan
Tosin se kireäkin persoona saattaa pystyä tuomaan evankeliumin selkeästi esille, jos se on saanut mennä hänen sydämeensä asti persoonan kireydestä huolimatta.
-
Kun Raamattu käyttää sanaa "luonnollinen", niin se tarkoittaa (usein) ihmistä, joka ei ole uudestisyntynyt. Kaikki näyttivät ymmärtäneen, että tässä ei tarkoitettu sitä. Kireä uskovainen sensijaan ei ole vapautunut myöntämään omaa viallisuuttaan ja yrittää olla jotain muuta kuin on. Tietenkin on totta sekin, että voi olla jo perusluonteeltaan kireä ja hankala ihminen. Mielestäni sellainen on kuitenkin taipuvainen lakihenkisyyteen uskossaankin.
-
On armoa saada olla armosta riippuvainen. Se tuo vapauden ja poistaa kireyden.
Lain ja evankeliumin sotkeminen johtaa kireyteen uskossa. Se voi näyttää hurskaalta, mutta ei sitä vaikuta rakkaus eikä totuus.
Edelläoleva on tämän foorumin helmiä.