Puimatanner
Puimatanner => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Paulus - 25.04.16 - klo:11:39
-
Otsikon aihe on jo kiehtonut siinä määrin, että haluaisin aloittaa siitä keskustelun. Jos sitä ei synny, niin aihe on ilmeisesti tabu, eli asia mistä ei puhuta. Tabuthan lienevät kulttuurisidonnaisia ja jokaisessa kulttuurissa on omat tabunsa. Suomalaiset tabut kiinnostavat, voiko niitä nimetä ja voiko niistä keskustella? Mitä tabuja mieleen tulee?
-
Kaksi tabua oli mielessä aloitusta tehdessäni. Suomalainen ei yleensä puhu kuolemasta eikä kristinuskoon liittyvästä muuten kuin erityisesti siihen liittyvässä kontekstissa, kuten hengellisessä tilaisuudessa. Tavallisessa keskustelussa näistä ei juuri puhuta, vaikka ollaan "kristittyjä". Useinmiten ollaan vaivautuneita, jos joku ottaa näitä puheeksi.
-
Paulus tuo mainitsemasi vaivautuneisuus on kyllä suuri tabu! Vaikeuksia tunnustaa uskoa on varsinkin niissä porukoissa, joissa lähes kaikki ovat ateisteja.
Myös avioliittoon luonnollisesti kuuluva seksi on melkoinen tabu!
-
Paulus tuo mainitsemasi vaivautuneisuus on kyllä suuri tabu! Vaikeuksia tunnustaa uskoa on varsinkin niissä porukoissa, joissa lähes kaikki ovat ateisteja.
Myös avioliittoon luonnollisesti kuuluva seksi on melkoinen tabu!
Jotkut uskovat pitävät tärkeänä "todistamista", mutta en näe sitä kovinkaan hyödyllisenä, ellei se ole uskovan luontaista käyttäytymistä. Viittaan kertomukseeni kahdesta tädistäni, joiden käytös antoi todistuksen, vaikka eivät juuri koskaan puhuneet uskon asiasta.
Seksi on selllainen asia, että siinä avioparin on syytä etsiä keskenään yhteinen sävel, ne asiat eivät kuulu muille. Siinä kohden tabu saattaa olla suojeleva asia.
-
Totta. Seksistä puhuminen voi olla kuitenkin tabu myös avioparin kesken.
-
Jotkut uskovat pitävät tärkeänä "todistamista", mutta en näe sitä kovinkaan hyödyllisenä, ellei se ole uskovan luontaista käyttäytymistä. Viittaan kertomukseeni kahdesta tädistäni, joiden käytös antoi todistuksen, vaikka eivät juuri koskaan puhuneet uskon asiasta.
En muista lukeneeni kertomustasi kahdesta tädistäsi, mutta ihan kokemuksesta yhdyn kirjoitukseesi. Elämämme pitäisi todistaa yhtäpitävästi sanojemme kanssa. Muistan kipeästi, kun "suu vaahdossa saarnasin vanhemmilleni" ja silloin äitini sanoi minulle: "Et sinäkään uskosi mukaan elä!" Äitini sanoi totuuden, mutta itse olin sokea sanojeni ja arkielämäni välisille ristiriidoille. Hyvin surullista ja luulen, että kovin yleistä. Merkillistä kyllä maailmassa elävät ihmiset näkevät usein helposti teeskentelymme ja omavanhurskautemme.
Vielä toisenlaiseen tabuun -vai onkohan se? Uskovainen tuttavani on saanut säilytyskaapin naapuriltaan lahjaksi ja nyt on selvinnyt, että kaappi on alun alkaen ollut muhamettilaisessa perheessä. Tuttavani pelkää nyt, että kaappiin liittyy jotain pahaa ja kirousta, joka voi kohdata häntä. Tabua vai totta? Tähän liittyen muistin juuri, että nuoren uskovaisen pariskunnan muutettua paikkakunnalla tilavampaan asuntoon kävivät helluntaiseurakunnan vanhimmat ajamassa asunnosta pahat henget ulos. Edelleen srk:n saarnaaja ehdotti minulle toisen perheen kohdalla, jossa pariskunnalla oli mielenterveydellisiä ongelmia, että heidän pitäisi tuoda liinasia kokoukseen jotka sitten siunataan ja ripustetaan kodin seinille suojelemaan riivaajilta. Tämä mitä kirjoitan on totta ja omasta mielestäni jo lähellä noituutta. Tuo "liinakampanja" ei tosin toteutunut. Että tällaisia...
-
Eiköhän tuollainen toiminta juuri aiheuta mielenterveydellisiä ongelmia?
-
Yksi tabu on mielenterveysongelmat. Uskovillahan on monien mielestä kertakaikkisen selkeä psyyke ja henki. Ja sen mukana kaikki ongelmat selvitettyinä.
Mutta joskus asiat menevät niin, että uskoontulo ei selvitä sitä pahaa oloa mitä voi tulla vaikkapa paniikkihäiriön kautta tai esim. seksuaalisen hyväksikäytön vuoksi.
Se on jonkinlainen tabu, että ihminen ei tervehdy hetkessä, vaikka oliskin jo Jeesuksen jengissä uskon kautta.
Tässä on mielestäni paljon viisautta, vaikka ei olekaan hengellistä:
Chebaleba - Mieli sairastaa
https://www.youtube.com/watch?v=EOM3_vy-YgU
-
Edelleen srk:n saarnaaja ehdotti minulle toisen perheen kohdalla, jossa pariskunnalla oli mielenterveydellisiä ongelmia, että heidän pitäisi tuoda liinasia kokoukseen jotka sitten siunataan ja ripustetaan kodin seinille suojelemaan riivaajilta. Tämä mitä kirjoitan on totta ja omasta mielestäni jo lähellä noituutta.
Eli saarnaaja antoi ymmärtää, että mielenterveyden ongelmissa on kyse riivaajista?
Taitaa olla juuri niin kuin Mice kirjoitti, että mielenterveysongelmat on tabu. Jos ollaan uskovia,
ja varsinkin jos ollaan "meidän seurakunnassa", niin eihän nyt sellaisia ongelmia voi olla.
Tabu taitaa olla myös (joidenkien) saarnaajien kasvamattomuus ihmisinä, ja sen myötä
kasvamattonuus kristittyinä. Tuo Oloneuvoksen kertoma tapaus on tästä aika selvä esimerkki.
Saarnaajat voivat koheltaa monella tavalla vahingollisesti, mutta asiaan ei saa puuttua...
-
Usein tabuina pidettäviin asioihin liittyy jonkinlaista väärinymmärrystä.
Mainitsin mielenterveysongelmat. Vaikka paljon edistystäkin on tapahtunut sillä saralla, niin edelleen siihen asiaan liittyy kummallisia käsityksiä.
Mielenterveysongelma ei tarkoita läheskään aina psykoottista tai järjenvastaista käyttäytymistä. Hyvin usealla mt-ongelmista kärsivällä mieli ja järki sinänsä toimivat ihan normaalisti. Se vamma on usein tunnemaailman ja sielun alueella. Ihminen on jossain määrin sisäisesti kappaleina, mutta ei kuitenkaan järjetön tai ilman mitään kontrollia.
Mielenterveysongelmaisella voi olla hyvinkin kirkas mieli ja ymmärrys, mutta ihminen EI ole oman onnensa seppä. Joskus elämä tuo käteen sellaiset kortit, että niillä on vaikea pelata, saatika voittaa.
Itse haluan olla rikkomassa tabuja. Aloin kärsiä paniikkihäiriöstä n. 15 vuotiaana ja se on kulkenut läpi elämän mukana, tuodessaan mukana masennusta ja varsinkin ahdistusta. Olen silti suhteellisen sosiaalinen persoona ja omasta mielestäni sopeudun aika hyvin monenlaiseen porukkaan. Pidän ihmisten kanssa keskusteluista, enkä koe olevani taipumuksistani huolimatta sairaalloinen, hullu tai tyhmä. Teen tyhmiä asioita, mutta se taas johtuu syntisyydestäni. En selittele syntejäni sillä, että tunnemaailmassani/sielussani on särö.
Olen saanut ammattiapua yhteensä n. 8 ja ½ vuotta. Käytännössä se tarkoittaa terapiaa. Sinä aikana minulla on ollut 4 eri terapeuttia. Olen ollut 10 viimeistä vuotta ilman jatkuvaa lääkitystä ja en syö varsinaisia mielialalääkkeitä. Jotain nappeja on pahimman varalta ja en koe sitä ollenkaan huonoksi asiaksi. Jo tieto siitä, että jonkinlainen pika-apu on saatavilla, helpottaa.
Alan ammattilaisten kautta itsetuntoni on parantunut. Olen saanut uskoa sen, että varsinaisesti mielessäni ei ole mitään vikaa. Olen saanut kuulla olleeni avuksi myös niille mielenterveystyötä tekeville. Heidän mukaansa ongelma on usein juuri siellä tunnemaailmassa/sielussa. Se on mennyt rikki jostain syystä. Niitä syitä ei ole tarpeen paljastaa foorumeilla. Ne kuuluvat vain lähimmille ja luotettavimmille ihmisille.
Tunnemaailmassa oleva särö ei tarkoita kuitenkaan automaattisesti tunnevammaisuutta. Ahdistunut ja masentunut ihminen voi olla empaattinen ja kykenevä rakastamaan. Ja uskovalle on selvää, että Jumala on nähnyt sen kivun, mitä ihminen kokee sen särön vuoksi. Ja vaikka se joskus on vaikea pitää totena, niin Jumala on voimallinen kääntämään sen sietämättömän sielun kivun voitoksi ja toisten ihmisten hyväksi.
-
Se on jonkinlainen tabu, että ihminen ei tervehdy hetkessä, vaikka oliskin jo Jeesuksen jengissä uskon kautta.
Tuota, älä lyö..., mutta tuon virkkeen pitäisi ehkä kuulua tällä tavalla: "Se on jonkinlainen tabu, että ihminen tervehtyy hetkessä, vaikka olisikin jo Jeesuksen jengissä uskon kautta".
Hauska muuten tuo ilmaus Jeesuksen jengissä ja aivan oikein, Hänen joukkoonsahan me kuulumme.
(Sovellus ilmoittaa: "Huomautus! Sillä aikaa kun kirjoitit viestiäsi, tähän aiheeseen on kirjoitettu uusi viesti." Laitan nyt omani kuitenkin tulemaan ja luen sitten sen minua ennen ehtineen)
-
Se riippuu näkökulmasta. Itse puhuin tästä ihmisten maailmasta käsin. Jumalan maailmasta käsin pahin sairaus, eli synti on käsitelty jokaisen "jengiläisen" kohdalta Jeesuksen ansiosta.
Se kuitenkaan ei ole totta, että ongelmat katoavat uskomalla Jeesukseen.
Ja emmää lyö.
-
Usein tabuina pidettäviin asioihin liittyy jonkinlaista väärinymmärrystä.
Mainitsin mielenterveysongelmat. Vaikka paljon edistystäkin on tapahtunut sillä saralla, niin edelleen siihen asiaan liittyy kummallisia käsityksiä.
Mielenterveysongelma ei tarkoita läheskään aina psykoottista tai järjenvastaista käyttäytymistä. Hyvin usealla mt-ongelmista kärsivällä mieli ja järki sinänsä toimivat ihan normaalisti. Se vamma on usein tunnemaailman ja sielun alueella. Ihminen on jossain määrin sisäisesti kappaleina, mutta ei kuitenkaan järjetön tai ilman mitään kontrollia.
Mielenterveysongelmaisella voi olla hyvinkin kirkas mieli ja ymmärrys, mutta ihminen EI ole oman onnensa seppä. Joskus elämä tuo käteen sellaiset kortit, että niillä on vaikea pelata, saatika voittaa.
Itse haluan olla rikkomassa tabuja. Aloin kärsiä paniikkihäiriöstä n. 15 vuotiaana ja se on kulkenut läpi elämän mukana, tuodessaan mukana masennusta ja varsinkin ahdistusta. Olen silti suhteellisen sosiaalinen persoona ja omasta mielestäni sopeudun aika hyvin monenlaiseen porukkaan. Pidän ihmisten kanssa keskusteluista, enkä koe olevani taipumuksistani huolimatta sairaalloinen, hullu tai tyhmä. Teen tyhmiä asioita, mutta se taas johtuu syntisyydestäni. En selittele syntejäni sillä, että tunnemaailmassani/sielussani on särö.
Olen saanut ammattiapua yhteensä n. 8 ja ½ vuotta. Käytännössä se tarkoittaa terapiaa. Sinä aikana minulla on ollut 4 eri terapeuttia. Olen ollut 10 viimeistä vuotta ilman jatkuvaa lääkitystä ja en syö varsinaisia mielialalääkkeitä. Jotain nappeja on pahimman varalta ja en koe sitä ollenkaan huonoksi asiaksi. Jo tieto siitä, että jonkinlainen pika-apu on saatavilla, helpottaa.
Alan ammattilaisten kautta itsetuntoni on parantunut. Olen saanut uskoa sen, että varsinaisesti mielessäni ei ole mitään vikaa. Olen saanut kuulla olleeni avuksi myös niille mielenterveystyötä tekeville. Heidän mukaansa ongelma on usein juuri siellä tunnemaailmassa/sielussa. Se on mennyt rikki jostain syystä. Niitä syitä ei ole tarpeen paljastaa foorumeilla. Ne kuuluvat vain lähimmille ja luotettavimmille ihmisille.
Tunnemaailmassa oleva särö ei tarkoita kuitenkaan automaattisesti tunnevammaisuutta. Ahdistunut ja masentunut ihminen voi olla empaattinen ja kykenevä rakastamaan. Ja uskovalle on selvää, että Jumala on nähnyt sen kivun, mitä ihminen kokee sen särön vuoksi. Ja vaikka se joskus on vaikea pitää totena, niin Jumala on voimallinen kääntämään sen sietämättömän sielun kivun voitoksi ja toisten ihmisten hyväksi.
35 vuotta tukihenkilötyössä mukana olleena toten yllä olevasta kirjoituksesta, että se on hyvä. Kelpaisi vaikka alustukseksi aihetta käsittelevälle keskusteluryhmälle.
-
Se riippuu näkökulmasta. Itse puhuin tästä ihmisten maailmasta käsin. Jumalan maailmasta käsin pahin sairaus, eli synti on käsitelty jokaisen "jengiläisen" kohdalta Jeesuksen ansiosta.
Se kuitenkaan ei ole totta, että ongelmat katoavat uskomalla Jeesukseen.
Ja emmää lyö.
Siis yritin tuolla ylempää juuri sanoa, että se on tabu, että ongelmat katoaisivat uskoon tulemisen myötä (tarkoitan sekä sielun että ruumiin sairauksia). Harvoin ongelmat hoituvat pois uskoon tulemisella, mutta usein niitä yritetään lakaista maton alle piiloon, koska on olemassa tabu, että uskovat kaikki parantuvat ja voivat paremmin kuin ei-uskovat. Näin ei ole tilastollisesti eikä arjen käytännössä, mutta lupauksen mukaan meitä "odottaa parantuminen Hänen siipiensä suojissa" -hidas prosessi, mutta varmasti valmis ylösnousemuksen aamuna.
-
Se riippuu näkökulmasta. Itse puhuin tästä ihmisten maailmasta käsin. Jumalan maailmasta käsin pahin sairaus, eli synti on käsitelty jokaisen "jengiläisen" kohdalta Jeesuksen ansiosta.
Se kuitenkaan ei ole totta, että ongelmat katoavat uskomalla Jeesukseen.
Ja emmää lyö.
Siis yritin tuolla ylempää juuri sanoa, että se on tabu, että ongelmat katoaisivat uskoon tulemisen myötä (tarkoitan sekä sielun että ruumiin sairauksia). Harvoin ongelmat hoituvat pois uskoon tulemisella, mutta usein niitä yritetään lakaista maton alle piiloon, koska on olemassa tabu, että uskovat kaikki parantuvat ja voivat paremmin kuin ei-uskovat. Näin ei ole tilastollisesti eikä arjen käytännössä, mutta lupauksen mukaan meitä "odottaa parantuminen Hänen siipiensä suojissa" -hidas prosessi, mutta varmasti valmis ylösnousemuksen aamuna.
Joo taisimme olla ihan samaa mieltä asiasta, mutta hieman eri tavalla asetimme sanamme.
Pääsia, että tulimme ymmärretyiksi :)
Itse olen ymmärtänyt tabuksi asian, josta ei puhuta. Siksi mielestäni joidenkin uskovien piirissä on tabu se, että kaikki eivät parane, vaikka sellaista luvataankin. Voi olla, että olen ymmärtänyt tabu -sanan väärin.
-
Jees Mice ;)
-
Veljet kirjoittavat asioista, joista ei itselläni ole juuri kokemusta, läheltä olen kyllä joutunut seuraamaan. Minulle on jostain iskostunut käsitys, että Evankeliumin sanoma saattaa olla näissäkin asioissa paras vapauttaja kun taas "kristillinen uskonnollisuus" (=lue lakihenkisyys) voi olla lopun alkua. Vai olenko ihan metsässä?
-
Evankeliumi - oikein julistettuna - tuo rauhan sisimpään, mutta ei sekään vapauta kokonaan siitä kokemusmaailmasta, mikä on johtanut kärsimyksiin. Sielun särö on olemassa, vaikka henki olisikin ravittu. Se kuuluu tähän elämään. Se sielun särö nousee joskus pintaan, tahdoimmepa tai emme.
Aikoinani pahimman tuskani keskellä uskaltauduin Per-Olof Malkin juttusille tilaisuuden jälkeen. Kysyin häneltä eräästä puheesta, jonka hän oli joskus vuosia aiemmin pitänyt. Pärre muisti sen puheensa ja pyysi sähköpostiosoittteeni. Pienen ajan jälkeen se puhe tuli s-postiini. Siitä puheesta alkoi hengellinen tervehtymiseni. Siitä alkoi jonkinlainen ymmärrys armosta. Laitan sen puheen tähän. Varmastikaan kaikille se ei merkitse yhtä paljon kuin minulle, mutta kannattaa kuunnella:
http://www.evank.org/mp3/Per-Olof_Malk-Hyvan_paimenen_aanen_tuntomerkit_(Kouvola_27.10.2007_klo_16)_osa_2.mp3
Lisäys: Aivan mahtava opetus edelleen. Siinä on evankeliumi. Kirkkaana - ja kirkkaimpana - mitä minun rikkinäisyyteni on koskaan julistettu. Kunnia Jumalalle.
Tuossa opetuksessa Jeesuksen armo tulee niin alas, että kukaan ei voi olla sitä alempana. Armo ei ole vain armoon kykeneville, vaan se armo tarjotaan hoitavana ja ystävällisenä. NIIIIIIIN paljon Jumala on mustasukkainen meidän hengestämme. Itkin taas kun kuuntelin tuota. Hoitavaa evankeliumia. Totuutta, mikä hoitaa henkeä ja sieluraukkaa säröineen. Särö jää, mutta silti Jumala on rakastanut.
...Daavidin poika, armahda minua!
-
Kiitos tuosta linkistäsi. Per-Olofia parhaimmillaan. Laitoin samantein kotisivulleni.
-
Haluan tuoda tähän mielenterveys-teemaan vielä yhden puolen:
mielenterveyden ongelmia on myös muista syistä johtuvia kuin mielen säröistä
tai ahdistuneisuudesta tai muista sielun alueella olevista asioista.
Mielen sairaus (tai mielen sairaudeksi tulkittu asia) voi nimittäin olla myös fyysinen,
esim. keskushermoston (=päänupin) välittäjäaineen toiminnan häiriö. Tätä pidetään
yhtenä merkittävä syynä joka aiheuttaa skitsofrenian tietyssä iässä - usein oireet alkavat
tietyssä kasvun vaiheessa, juuri aikuistumisen kynnyksellä.
Jos skitsofreniaa sairastavalle sanotaan että usko tai evankeliumi parantaa nämä vaivat,
niin ollaan varsin tietämättömiä siitä, mistä on kysymys. Sama kuin sanoisi vastaavanlaiset sanat
uskoon tulleelle, joka on ollut muutama vuosi sitten liikenneonnettomuudessa ja jonka
toinen käsi tai jalka on onnettomuuden seurauksena täysin toimintakyvytön. On kyllä totta että uskon rukous
parantaa sairaan - mutta jos vaatimus parantavasta uskosta sälytetään sairaan harteille, niin tehdään suurta vahinkoa.
Evankeliumi todellakin on vapauttava - kuten Paulus sanoo - mutta on hyvä myös tietää mistä mikäkin vaiva
johtuu. Evankeliumi kyllä auttaa sielun / hengen alueen ongelmiin (auttaa antamaan anteeksi vääryydet,
voi vapauttaa katkeruudesta, voi saada ihmisen jälleen luottamaan toisiin ihmisiin kaiken koetun jälkeen jne.)
mutta ei evankeliumi automaattisesti paranna katkennutta raajaa tai hermoston välittäjäaineen toimintaa.
Asioissa on monta puolta.
-
Juu, totta. On olemassa mielen sairauksia, jotka vaativat jatkuvaa lääkitystä ja johtuvat aivojen toiminnallisista häiriöistä.
Sellaisia ei "paranneta" keskusteluilla ja terapioilla. Ne eivät ole sielun vammoja.