Puimatanner
Puimatanner => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Natanael - 31.07.16 - klo:20:31
-
Laitoin tuonne suurelta yleisöltä näkymättömään ketjuun lainauksen Hellstenin kirjasta. Laitan sen tähänkin keskustelun avauksesi.
"Kun ihminen menettää elävän yhteisön, hän menettää identiteettinsä, käsityksen siitä, kuka hän on ja minkä arvoinen hän on."
Tuollaista yhteisön menetystä voi tapahtua monessakin mielessä, mutta vaikutus voi olla hyvin samankaltainen.
Itse olen pohtinut tuota seurakuntayhteyden menettämisen näkökulmasta. Siihen liittyy myös omat hengelliset juuret.
Toinen näkövinkkeli aihepiiriin on oma suku, se missä on asunut tai asuu.
Laskeskelin, että olen muuttanut noin pari kymmentä kertaa. Muutamassa paikassa on tullut asuttua kahteen otteeseen.
Kuka olet?
-
Minä taidan olla vähän liiankin juureva. Jos minut haluaa siirtää paikasta A paikkaan B, täytyy ensin kaivaa syvälle, että saa juuret mukaan ja sitten siihen uuteen paikkaan tarvitsee kaivaa syvä kuoppa, että juuret mahtuvat sinne.
-
Laitoin tuonne suurelta yleisöltä näkymättömään ketjuun lainauksen Hellstenin kirjasta. Laitan sen tähänkin keskustelun avauksesi.
"Kun ihminen menettää elävän yhteisön, hän menettää identiteettinsä, käsityksen siitä, kuka hän on ja minkä arvoinen hän on."
Tuollaista yhteisön menetystä voi tapahtua monessakin mielessä, mutta vaikutus voi olla hyvin samankaltainen.
Itse olen pohtinut tuota seurakuntayhteyden menettämisen näkökulmasta. Siihen liittyy myös omat hengelliset juuret.
Toinen näkövinkkeli aihepiiriin on oma suku, se missä on asunut tai asuu.
Laskeskelin, että olen muuttanut noin pari kymmentä kertaa. Muutamassa paikassa on tullut asuttua kahteen otteeseen.
Kuka olet?
Kukako olen ... kärjistäen vastattuna: mistä minä sen tietäisin?
Yhteisön menetys: tutun ympäristön menetys, ystävien menetys, seurakuntayhteyden menetys, työpaikkojen / työyhteisöjen menetys ...
näitä olen kokenut. Esimerkiksi näin: seurakuntaan liittyminen nuorena, seurauksena entisen elämän/ystävien/harrastustenkin tietoinen hylkääminen (koska opetettiin että "entinen on mennyt"). Seurakuntayhteyden menetys - kokousruletti alkoi ahdistaa, lopulta en enää voinut mennä kokouksiin, erosin koko puljusta. Paikkakunnan vaihto työn perässä: yhteydet kotipaikkakuntaan katkesivat, ystävien tapaaminen harveni radikaalisti, uusia ystäviä ei juuri löytynyt eikä uutta seurakuntayhteyttä. Paikkakunnan ja työpaikan vaihtamisia sen jälkeenkin.
Koen olevani irtolainen, erakko. Tuttuja on kyllä, mutta hyviä ystäviä kovin vähän.
Ja sitten joku kysyy, kuka olen. En osaa vastata.
-
Tuo sana "irtolainen" kuvaa hyvin minunkin tuntojani.
-
Mietin tuota Hellstenin lausahdusta.
Mielestäni minulla on aika hyvä itsetunto, jonkun mielestä ehkä liiallinenkin (liittyy pohjalaisuuteen, ehkä).
Jos ajattelen arvottomuutta, tällainen ajatus tulee aika usein mieleen: Minusta ei ole mitään hyötyä kenellekään.
Tuo liittyy juuri noihin yhteisöihin kuulumattomuuteen.
-
Toinen näkövinkkeli aihepiiriin on oma suku, se missä on asunut tai asuu.
Laskeskelin, että olen muuttanut noin pari kymmentä kertaa. Muutamassa paikassa on tullut asuttua kahteen otteeseen.
Miten onkaan mahdollista, että juuri me olemme täällä? Itselläni on täsmälleen samat kokemukset kuten tuossa yllä. Muuttoja parikymmentä, samassa paikassa olen asunut useammankin kerran. Seurakuntayhteys on entinen eikä uuteen osaa liittyä. Miksi muuten pitäisi liittyä, jos uskovien yhteys on olemassa?
-
Minulla on uskovien yhteys lähes olematonta.
Ihminen on kokonaisuus.
Koen jääväni jostain paitsi, jos ikäiseni, samassa elämäntilanteessa elävät ihmiset ovat toisia ja uskovat toisia.
-
Toinen näkövinkkeli aihepiiriin on oma suku, se missä on asunut tai asuu.
Laskeskelin, että olen muuttanut noin pari kymmentä kertaa. Muutamassa paikassa on tullut asuttua kahteen otteeseen.
Miten onkaan mahdollista, että juuri me olemme täällä? Itselläni on täsmälleen samat kokemukset kuten tuossa yllä. Muuttoja parikymmentä, samassa paikassa olen asunut useammankin kerran. Seurakuntayhteys on entinen eikä uuteen osaa liittyä. Miksi muuten pitäisi liittyä, jos uskovien yhteys on olemassa?
Onpa täällä lisäksenne (KnutL ja Paulus) ainakin vielä kolmas samanlaisia kokenut. Sitä alan pitää jo pienenä ihmeen alkuna. Toisaalta näiden 45 vuoden aikana (ei äkisti vaan pikkuhiljaa) olen havainnut ainakin kaksi asiaa: 1en usko enää sattumiin enkä 2usko enää omaan uskooni.
Minua on koskettanut KnutL:n kirjoitukset tämän aloituksen alla. Siksi olen nyt koneellakin. Mieleeni nousivat tätä kappaletta kirjoittaessani (siis muutama sekuntti sitten) Jesajan kirjasta tällaiset sanat:
Vaikka Herra antaa teille hädän leipää ja ahdistuksen vettä, niin ei sinun opettajasi sitten enää kätkeydy, vaan sinun silmäsi saavat nähdä sinun opettajasi. Ja sinun korvasi kuulevat takaasi tämän sanan, milloin poikkeatte oikealle tai vasemmalle: "Tässä on tie, sitä käykää". Jes. 30:20-21. Tuttu paikka, mutta sitä jäin pohtimaan, että miksi emme kuule Hänen ääntänsä vaikkapa edestämme tai sivultamme, vaan takaa? Olisiko jotkut (harha)retkemme jääneet väliin, jos olisimme "pysähtyneet ja olleet hiljaa", kuten Herra jossain neuvoo.
[Pitipä tulla lisäämään tähän se paikka, johon tuossa viittasin. Sehän löytyy juuri ennen tuota edellä lainaamaani raamatunkohtaa (Jes. 30:15). "Kääntymällä ja pysymällä hiljaa te pelastutte, rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne; mutta te ette tahtoneet". Ei siis ihme, että tuo kehoitus jakeessa 21 kuului takaa.]
-
Mietiskelin tuota Taiston listaa.
Kun siihen lisää vielä päälle eläköitymisen tai pitkän työttömyyden ilman, että tulee mitään tilalle, voi alkaa päätä puristaa. Jos ei ole jo ennen sitä niin tapahtunut.
-
Minä taidan olla vähän liiankin juureva. Jos minut haluaa siirtää paikasta A paikkaan B, täytyy ensin kaivaa syvälle, että saa juuret mukaan ja sitten siihen uuteen paikkaan tarvitsee kaivaa syvä kuoppa, että juuret mahtuvat sinne.
Valitettavasti monelle käy niin, että joku asia repäisee irti kasvuympäristöstä niin, että osa juurista jää maahan ja niin, ettei ole tietoa edes uudesta paikasta, minne kaivaa kuoppa.
-
Arvottomuuden tunne on melkoinen syöppö joka imee ihmista kuiviin. Sen syyt voivat olla monet.
-
Mietiskelin tuota Taiston listaa.
Kun siihen lisää vielä päälle eläköitymisen tai pitkän työttömyyden ilman, että tulee mitään tilalle, voi alkaa päätä puristaa. Jos ei ole jo ennen sitä niin tapahtunut.
Puristaahan se, ajoittain. Vaikka työpaikka onkin.
Itselläni on hyvä rentoutumiskeino (paineenpurkamiskeino) mm. luonnossa kävely, valokuvaus, ja veneily. Mutta silti jää jäljelle tarve käsitellä asioita jotka puristavat. Ystävät - sielunveljet, uskonveljet - olisivat tässä hyvä asia. Ehkä se on itsestäkin kiinni, että löytäisi hyviä ystäviä, joiden kanssa voisi puhua asiasta kuin asiasta, kasvotusten. Nettikeskustelu ei pelkästään taida riittää.
-
Olen kirjoitellut ehkä kahdeksan vuotta erilaisilla keskustelupalstoilla.
Ainakin minulle siitä on ollut hyötyä ja on saanut käsiteltyä monenlaisia juttuja, jotka olisivat ehkä muuten jääneet läpikäymättä.
Silti parhaimmillaankin ei nettikeskustelu mitenkään voita esim. saunomista ja jutustelua nuotiolla hyvässä porukassa.
-
Silti parhaimmillaankin ei nettikeskustelu mitenkään voita esim. saunomista ja jutustelua nuotiolla hyvässä porukassa.
Ehdottomasti näin.
Huomenna menen yhdeksi yöksi kaverin kanssa mökille. Jutustelua riittänee taas pikkutunneille asti.
-
Vähän samantapaista juttua oli joskus täällä.
http://puimatanner.net/index.php?topic=192.msg4005#msg4005