Kirjoittaja Aihe: Uskoon ilman kastetta  (Luettu 31101 kertaa)

Poissa Jopo

  • Viestejä: 358
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #840 : 04.11.18 - klo:09:38 »
Lainaus
Aivan pelkistetysti tiivistäen voitasiin ehkä sanoa, että Apostolien teoissa kastettiin pelastusta tarvitsevia. Silloin meidän ei tarvitse alkaa keksimään kasteelle omia kuvaannollisia merkityksiä

Kerrohan mihin kastetta tarvitaan silloin kun jonkun "korvaavan toiminnon" kautta ihminen on jo tullut uskoon?

Eikö meidän pitäisi pyrkiä pitäytymään Raamatun sanassa, eikä spekuloida korvikkeilla?

Jumala yksin on tuomari, sellaiseksi en aio ryhtyä kenenkään kohdalla.

Tosiasia kuitenkin on, että tässäkin maassa ainakin tuhannet ovat tulleet uskoon ilman vesikastetta.
Kerrohan mihin silloin Raamatussa pitäisi pitäytyä.

Jos ketä ei ole aiemmin kastettu, Raamatun perusteella ymmärtäisin, että heidän pitäisi antaa kastaa itsensä Jeesuksen nimeen. Siinä ainoassa kohdassa Apt:ssa jossa Pyhän Hengen kerrotaan tulleen ennen kastetta, Pietari "käski" kastaa heidät välittömästi. Se oli edelleen tarpeellinen.

En lähtisi tuossa uhmaamaan Jumalan ilmoitusta vastaan. Vaikka en voi tuomariksikaan ryhtyä. Jumalan edessä me teemme tiliä itsestämme, emme toisista.
"Ääretön meri armoa on Kristuksessa, en luule voivani koskaan käsittää sitä. On myös ääretön määrä syntiä sydämessäni. En usko koskaan täydellisesti voivani käsittää sitä"(Antti Achrenius)

Poissa Jopo

  • Viestejä: 358
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #841 : 04.11.18 - klo:10:09 »
Meidän luonnollinen järkemme ei oikein tavoita Jumalan sanan tarkoituksia. Sen kanssa joutuu jatkuvasti kamppailemaan.

Kasteen varsinaista merkitystä on mielestäni kierretty ainakin kahdella tavalla. Vertauskuvallisuudella ja fyysisen kirjaimellisuuden mahdottomuudella.

Hieman pelkistäen:
Ensiksi selittämällä Jeesukseen ja Hänen kuolemaansa kastaminen vertauskuvalliseksi. Kastettu "vartauskuvallisesti" Kristukseen. Haudattu "vertauskuvallisesti" yhdessä Jeesuksen kanssa kasteen kautta kuolemaan. Mitähän se sitten olisikaan? Ja mitä olisi "vertauskuvallinen" syntien pois peseminen?

Sitten on otettu esille "kirjaimellinen" tulkinta ja sen mahdottomuus. Olemmehan elossa - ainakin kaikki jotka tänne raapustelemme? Eihän meitä ole "kirjaimellisesti" haudattukaan. Hautajaiset vielä pitämättä. "Kirjaimelinen" tulkinta siis saadaan näyttämään suorastaan naurettavalta.

Niinpä niin. Noinko siis vahvistuu se, että täytyy olla kyse vartauskuvallisuudesta?

1.Kor.2:"Siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamin sanoin vaan Hengen opettamin, selittäen hengelliset asiat hengellisesti. Sielullinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä on Jumalan Hengestä, sillä se on hänelle hullutusta, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska sitä on tutkittava hengellisesti"

(Sanon varalta: Tällä lainauksella en väitä ketään sielulliseksi)

Vertauskuvallisen ja fyysisen tulkinnan lisäksi on hengellinen näkökulma. Ulkoisen lisäksi on näkymätön hengellinen todellisuus. Emme tee oikeutta teksteille, jos asian varsinainen tärkein hengellinen sisältö vesitetään vartauskuvalliseksi. Aistimme tavoittaa vain ulkonaisia, vettä ja sanoja. Paavali kehoittaa lukemaan sen mitä kirjoituksissa lukee. Ja tutkistelemaan niitä hengellisesti. Ne on Paavalin omia ohjeita kirjoitustensa tutkistelemiseen.

Paavali sanoo esim:"Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet".

Onko tuossakin kyse vertauskuvallisuudesta? Tai fyysisestä kuolemasta? Vai kenties hengellisestä todellisuudesta? (Jota saamme koettaa tutkistella, emmekä edes pysty paljoa sitä selittämään, pilaamatta itse asiaa)
"Ääretön meri armoa on Kristuksessa, en luule voivani koskaan käsittää sitä. On myös ääretön määrä syntiä sydämessäni. En usko koskaan täydellisesti voivani käsittää sitä"(Antti Achrenius)

Poissa Natanael

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 4381
  • Matkalla
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #842 : 06.11.18 - klo:17:24 »
Tässä Raamatun opetusta aiheesta pelastava kaste.

https://youtu.be/CIUxrezWvSA

https://youtu.be/hoQFs-i_atg

Poissa Oloneuvos

  • Viestejä: 481
    • Oloneuvoksen kotosivut
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #843 : 09.08.19 - klo:22:14 »
Tässä Raamatun opetusta aiheesta pelastava kaste.

https://youtu.be/CIUxrezWvSA

https://youtu.be/hoQFs-i_atg

Kuinkahan moni palstalainen on kuunnellut nuo raamattutunnit? Ne sisältävät sangen suoraa opetusta aiheesta (jota aiheen nimeäkään en halua mainita, kun riita on heti valmis). Sen toki historiasta tiedämme, että paljon on kirkko surmannut naisia ja miehiä, jotka ovat uskaltaneet uskoa asian eri tavoin kuin katolinen kirkon.  Suosittelen kuuntelemaan Raamattu avoinna ja rukoillen.

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 176
  • Rakkaudesta totuuteen - omaksi pelastukseksi.
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #844 : 10.08.19 - klo:06:45 »
Tuo lause "pelastava kaste" huolettaa, jos joku lukija lukee sen ja ymmärtää väärin, että kaste pelastaa.  Jos ihmisen pelastuminen perustuu vesikasteeseen, se on jo langennut pois armosta. Koska Raamattu opettaa, että yhtenä ja ainoana pelastuksen tekijänä on uskoa Jeesukseen, se pelastuu Jumalan armosta.

Tokihan raamatullinen vesikaste on tärkeä asia, jota ei pidä sivuuttaa. Mutta pelastuskysymys se ei kuitenkin ole. Raamatullinen vesikaste ei ole kaste pelastukseen, vaan kaste pyhitykseen. Vesikaste on kuuliaisuuden osoitus Jumalalle halusta seurata ja palvella Häntä. Uskoontullut ihminen ei ota vesikasteen pelastuakseen, koska itse on jo pelastunut! Vesikaste tulee siis ottaa seuraavalla uskon askeleella Jeesukseen.

Lapsikaste ja aikuiskaste, jonka kautta liittyy vapaisiin suuntiin jäseneksi, on väärä opetus, mitä Raamattu ei tarkoita. Siihen liittyy opetus seurakunnattomuudesta, joka on iskoutunut pahasti uskovien keskelle, ja se seurakunnattomuus on epäraamatullinen opetus.

Raamattu sanoo päivänselvästi, että jokainen, joka tulee uskoon, on Jumalan lapsi ja on seurakunnan jäsen. Jeesus on itse seurakunta (seurakunnan pää) ja me Hänen ruumiillisen seurakunnan jäseniä olemme. 

Raamattu pitää yhteisen kokoontumisen tärkeänä asiana, se ei tarkoita seurakuntaa, vaan se on täysin erikseen siitä asiasta. On surullista katsella, kuinka vasta uskoontullut uskova etsii itselleen oman "hengellisen kotipaikan" ja luulee olevansa vaille seurakuntaa, koska se ei kuulu meidän tehtävään, koska hajaannuksen takia jokainen uskoontullut uskova joutuu etsimään oman hengellisen kotipaikan.

Raamatun mukaan meidän tarvitsee pitää yhteisen kokoontumisen Jeesuksen nimen tähden. Jokainen vasta uskoontullut uskova ei ole seurakunnaton, hän on heti jo Jeesuksen seurakunnan jäsen uskoontulon jälkeen. Hänen tarvitsee pitää yhteisen kokoontumisen, kun tuo Jeesuksen päivä lähestyy. Tulisi ohjata vasta uskoontullutta ihmistä terveeseen ja raamatulliseen uskoon, että hän on jo Jeesuksen seurakunnan jäsen jo heti uskoontulon jälkeen ja hänen tarvitsee vain pitää yhteisen kokoontumisen.

Hepr. 10:25 Älkäämme jättäkö yhteistä kokoontumistamme, niin kuin muutamien on tapana, vaan kehottakaamme toisiamme entistäkin enemmän, kun näette tuon päivän lähestyvän. RK

Siunattua sapattipäivää kaikille!  ;)


« Viimeksi muokattu: 10.08.19 - klo:07:04 kirjoittanut rupattelija »
Ps. 25:9 Hän johdattaa nöyriä oikein, hän opettaa nöyrille tiensä.

ℵ 1Joh. 5:20 ℵ ☺

Poissa Natanael

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 4381
  • Matkalla
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #845 : 10.08.19 - klo:09:12 »
Tuo lause "pelastava kaste" huolettaa, jos joku lukija lukee sen ja ymmärtää väärin, että kaste pelastaa.  Jos ihmisen pelastuminen perustuu vesikasteeseen, se on jo langennut pois armosta. Koska Raamattu opettaa, että yhtenä ja ainoana pelastuksen tekijänä on uskoa Jeesukseen, se pelastuu Jumalan armosta.


Kuuntelitko puheita ollenkaan vai kommentoitko pelkän otsikon perusteella?

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 176
  • Rakkaudesta totuuteen - omaksi pelastukseksi.
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #846 : 10.08.19 - klo:09:43 »


Natanael, kommentoin tuon otsikon perusteella eli lauseen 'pelastava kaste' perusteella. Anteeksi!
Ps. 25:9 Hän johdattaa nöyriä oikein, hän opettaa nöyrille tiensä.

ℵ 1Joh. 5:20 ℵ ☺

Poissa Natanael

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 4381
  • Matkalla
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #847 : 10.08.19 - klo:10:01 »


Natanael, kommentoin tuon otsikon perusteella eli lauseen 'pelastava kaste' perusteella. Anteeksi!

Suosittelen, että kuuntelet puheen. Sisältö saattaa yllättää.

Poissa Oloneuvos

  • Viestejä: 481
    • Oloneuvoksen kotosivut
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #848 : 10.08.19 - klo:23:31 »


Natanael, kommentoin tuon otsikon perusteella eli lauseen 'pelastava kaste' perusteella. Anteeksi!

Suosittelen, että kuuntelet puheen. Sisältö saattaa yllättää.

Tahdon kysyä kuinka moni palstalle kirjoittaja/palstaa lukija on kuunnellut nuo Norolammen opetukset alusta loppuun saakka? Hän joka tapauksessa perustelee opetustaan Raamatun sanalla, josta syystä jokainen kuulia voi tarkistaa opetuksen totuudellisuuden omasta Raamatustaan.

Poissa Natanael

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 4381
  • Matkalla
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #849 : 21.08.19 - klo:20:58 »
Kaste näyttää putkahtavan muissa ketjuissa tämän tästä esille ja siksi nostan tämän ketjun esiin tällä viestillä.


Mielestäni kaste ei ole armonväline, vaan se on pyhityksen väline.

En tarkoita sitä, että oikein kastetusta tulisi pyhempi.
Tarkoitan sitä, että se kuinka uskova suhtautuu väärin kastettuun uskonveljeen tai -sisareen kertoo jotain hänestä itsestään.

Arvelen, että monet niistä, jotka ovat laittamassa väärin kastettuja veljiä "roviolle poltettavaksi", joutuvat itse jonain päivänä Jeesuksen ja Raamatun edessä tiliä tekemään. Siis jo täällä maan päällä.