Kirjoittaja Aihe: Taas täällä Lohjan sairaalassa.  (Luettu 1744 kertaa)

Poissa Paulus

  • Viestejä: 5480
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Taas täällä Lohjan sairaalassa.
« Vastaus #15 : 29.01.19 - klo:14:29 »
Toivon nyt, että minulle järjestyisi tietokone tänne osastolle. Tällä kännykällä on hankala pitää yhteyttä ja lukea tekstejä.

On kokemusta tuosta sairaalassaolosta. En tiedä, miten siellä yhteys omaan läppäriin onnistuu, minulla on tuplalaajakaista, jolloin mokkulalla sain yhteyden. Mutta tärkeää on muistaa ottaa läppärin laturi mukaan. Pikaista paranemista :)
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Taisto

  • Viestejä: 1448
Vs: Taas täällä Lohjan sairaalassa.
« Vastaus #16 : 29.01.19 - klo:17:33 »
... nyt amputoidaan jalkaterästä pois enemmän.
Olen aina joskus miettinyt, miltä tuntuisi jos menettäisi osia ruumistaan leikkauksessa tai onnettomuudessa. Miten sinä koet tuollaisen menetyksen?

Poissa sandia

  • Moderaattori
  • Viestejä: 1694
Vs: Taas täällä Lohjan sairaalassa.
« Vastaus #17 : 30.01.19 - klo:16:47 »
Noi jalkojen tulehdusten parantumattomuudet on ikäviä. Juuri eilen kuulin eräältä henkilöltä, että mies oli ollut auto-onnettomuudessa viikko sitten ja voi olla että toinen jalka joudutaan polvesta alaspäin amputoimaan. Naapurissa on rouva, joka toisen raskautensa aikana sai pahan tulehduksen ja lääkäri ei suostunut antamaan antibiootteja raskauden takia. Oli kai vaan joku nielun tulehdus kysesssä. Mutta se meni niin pahaksi että sai verenmyrkytyksen. Hän menetti lopulta molemmat jalat polvesta lähtien. On kuitenkin toiminut ihan hyvin proteeseilla nää pari kolme vuosikymmentä. Hänet oltiin laitettu koomaan että elimistö saisi enemmän voimaa tulehdusta vastaan.

Diabetes potilailla asia on aina vaanimassa..

Poissa Oloneuvos

  • Viestejä: 628
    • Oloneuvoksen kotosivut
Vs: Taas täällä Lohjan sairaalassa.
« Vastaus #18 : 04.02.19 - klo:09:34 »
... nyt amputoidaan jalkaterästä pois enemmän.
Olen aina joskus miettinyt, miltä tuntuisi jos menettäisi osia ruumistaan leikkauksessa tai onnettomuudessa. Miten sinä koet tuollaisen menetyksen?

Ei nämä "kehon menetykset" mukavalta tunnu, mutta onneksi olen selvinnyt vähällä. Amputaatiota (x 2) hankalampaa on ollut aorttaläpän menetys ja tilalle asetettu keinoläppä. Sen varassa mennään. Valmistaja on luvannut läpälle yli 15 vuotta toiminta-aikaa, mutta jos se sanoo sopimuksensa irti aikaisemmin niin tuskin minusta on silloin reklamaation tekijäksi.

Poissa sandia

  • Moderaattori
  • Viestejä: 1694
Vs: Taas täällä Lohjan sairaalassa.
« Vastaus #19 : 05.02.19 - klo:00:18 »
Haasteellisia tilanteita sinulla. Tosin ei meidän kenenkään elämää ole mitenkään vakuutettu edes 15 vuoden takuuajalla :)

Poissa Oloneuvos

  • Viestejä: 628
    • Oloneuvoksen kotosivut
Vs: Taas täällä Lohjan sairaalassa.
« Vastaus #20 : 05.02.19 - klo:20:43 »
Haasteellisia tilanteita sinulla. Tosin ei meidän kenenkään elämää ole mitenkään vakuutettu edes 15 vuoden takuuajalla :)

Ihmiselämä on kovin haurasta ja katoavaista; parhaimmillaankin se on tuskaa ja vaivaa sanoo psalmista (90:10). Tämä on se toinen puoli elämästä: "Kun tuuli käy ylitsemme ei meitä enää ole eikä asuinsijamme meitä enää tunne." Toinen puoli on sitten tämä: "Mutta Herran armo pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen niille, jotka häntä pelkäävät, ja hänen vanhurskautensa lasten lapsille." Vaikeuksien ja sairauksien keskellä on ollut suurenmoista  kokea tämä, että minun vanhurskauteni on taivaassa, Jumalan oikealla puolella!"

Poissa Alvari

  • Viestejä: 397
Vs: Taas täällä Lohjan sairaalassa.
« Vastaus #21 : 05.02.19 - klo:21:46 »
Kyllä näin on, Oloneuvos.

Mua jotenkin lohduttaa ajatus siitä, että kohta me kaikki ollaan siellä, missä kaikki kyyneleet pyyhitään pois, eikä ole mitään sairautta eikä tuskaa. Ei siihen kauan mene meillä kelläkään. Kaikki kärsimys täällä on väliaikaista.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 5480
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Taas täällä Lohjan sairaalassa.
« Vastaus #22 : 05.02.19 - klo:22:06 »
Mua jotenkin lohduttaa ajatus siitä, että kohta me kaikki ollaan siellä, missä kaikki kyyneleet pyyhitään pois, eikä ole mitään sairautta eikä tuskaa. Ei siihen kauan mene meillä kelläkään. Kaikki kärsimys täällä on väliaikaista.

Lohdullinen näkökulma Alvarilla. Kunpa sen aina muistaisi.


Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Oloneuvos

  • Viestejä: 628
    • Oloneuvoksen kotosivut
Vs: Taas täällä Lohjan sairaalassa.
« Vastaus #23 : 06.02.19 - klo:22:24 »
Kiitos teille jotka olette muistaneet minua (parin viimeisen viikon aikana ja jo aikaisemminkin). Pääsin tai lähettivät minut tänään iltapäivällä sairaalasta kotiin, kun en tarvitse enää antibiootteja laskimoon tiputettuna ja pärjään pyörätuolissa + kykenen omatoimisesti syömään ja ruoka pysyy sisällä. Jalatkin alkavat pikku hiljaa kantaa muutamia askeleita.

Kerron nyt ongelmasta jonka kohtasin 24.1. kun soitin hätäkeskukseen saadakseni apua. Kerroin, että minulle oli noussut 40 asteen kuume puolessa tunnissa, veren sokeri oli mittaamattomissa (mittari mittaa 32 mmol/l saakka, normaali arvo on 5-6) ja säärestäni, jossa ruusu, vuoti visvaa ja jalkapohjasta mätää. Hätäkeskus neuvoi hakemaan apua naapurista. Kello oli kaksi yöllä. Sairasautoa ei lähetetty ennen kuin kolmannen soittoni jälkeen. Koin itseni niin sairaaksi, että ajattelin kuumehoureissani, että minun elämäni taisi olla nyt tässä... Puheluni hätäkeskukseen on taltioitu (kuten kaikki sinne soitetut puhelut) ja toivonkin, että viranomaiset pohtisivat miksi apua ei tahdottu heti lähettää.  En syytä asiassa ketään, mutta toivon asian selvittämistä jotta tällaista ei pääsisi uudelleen tapahtumaan minulle tai muille.

Poissa Taisto

  • Viestejä: 1448
Vs: Taas täällä Lohjan sairaalassa.
« Vastaus #24 : 06.02.19 - klo:22:40 »
Kerron nyt ongelmasta jonka kohtasin 24.1. kun soitin hätäkeskukseen saadakseni apua. Kerroin, että minulle oli noussut 40 asteen kuume puolessa tunnissa, veren sokeri oli mittaamattomissa (mittari mittaa 32 mmol/l saakka, normaali arvo on 5-6) ja säärestäni, jossa ruusu, vuoti visvaa ja jalkapohjasta mätää. Hätäkeskus neuvoi hakemaan apua naapurista. Kello oli kaksi yöllä. Sairasautoa ei lähetetty ennen kuin kolmannen soittoni jälkeen. Koin itseni niin sairaaksi, että ajattelin kuumehoureissani, että minun elämäni taisi olla nyt tässä... Puheluni hätäkeskukseen on taltioitu (kuten kaikki sinne soitetut puhelut) ja toivonkin, että viranomaiset pohtisivat miksi apua ei tahdottu heti lähettää.  En syytä asiassa ketään, mutta toivon asian selvittämistä jotta tällaista ei pääsisi uudelleen tapahtumaan minulle tai muille.
En mitenkään voi ymmärtää, miksei sairasautoa heti lähetetty.
Näinkö tietyn ikäisiä sairaita kohdellaan... parempi vain että kuolisivat pois?? Ja naapurinko syyksi olisi sitten laitettu mahdollinen kuolema?

Poissa Oloneuvos

  • Viestejä: 628
    • Oloneuvoksen kotosivut
Vs: Taas täällä Lohjan sairaalassa.
« Vastaus #25 : 18.02.19 - klo:12:23 »
Ei mene tämä paraneminen ihan putkeen. Amputaatiohaavan tikit pettivät (diabetesihon haurauden tähden) ja minut "tuomittiin" tänään 3-4 viikoksi pyörätuoliin. Hankalaa on kotona asua, kun liikkuminen on kovin työlästä. Jalalle ei saisi varata yhtään ja toinen koipi on valmiiksi rampa.

Tuolla jossain toisaalla muistaakseni kerroinkin saamastani ystäväni kuolin viestistä muutama päivä sitten. Yritin erästä vainajan omaista lohduttaa eilen, mutta sanat tuntuvat niin turhilta. 52-vuotias "terve" mies ja yhtäkkiä poissa eikä omaisilla tunnu olevan jälleen näkemisen toivoa (toivottavasti olen väärässä).

Jospa joku haluaisi muistaa kuolleen omaisia. Minua painaa se, että ystäväni soitti kolme kertaa kuukauden aikana ennen kuolemaansa ja toivoi tapaamista, mutta lykkäsin sitä, kun tunsin olevani itse niin sairas. Ja tässä sitä nyt ollaan "eikä saavuta kukaan, ei kannata kaipuu". Niin se on, että tavatessamme ja hyvästellessämme jonkun emme voi tietää tapaammeko enää tässä ajassa vaiko vain hautajaisissa (joita pääosin vieroksun, sillä en ole missään kuullut enempää valheita kuin hautajaisissa).