Kirjoittaja Aihe: Jumalan seurakunnasta ja seurakunnattomuudesta ja uskovien yhteydestä ykseyteen  (Luettu 1795 kertaa)

Poissa sandia

  • Valvojat
  • Viestejä: 1548
Solteron kanssa samaa mielta.

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 642
  • Rakkaudesta totuuteen - omaksi pelastukseksi.
En ollut eilen läppärillä. Menin katsomaan kilpa-autoja ja vietin laatuaikaa Jumalan kanssa koko päivän ulkona.

Haluaisin sanoa, että minun on tapana pyrkiä välttämään turhia väittelyitä. Koska haluan keskittyä enemmän siihen keskusteluun, mikäli on rakentavaa, se yhdistää meitä Pyhän Hengen kautta. Mutta jos on eri näkemyksiä, kunhan keskustelun tulee olla maltillista, hengellistä, hedelmällistä ja toista kunnioittavaa. Mutta jos keskustelu on hedelmätöntä, siinä on syyllistävää sävyä ja vääristelyä, niin minun on tapana jättää vastaamatta ja vetäytyä pois.

Myös huomasin, että toinen osapuoli ymmärsi minua väärin tässä postauksessani, mitä kirjoitin ja mitä tarkoitin. En voi sille mitään, jos toisen osapuolen kanssa yhteisymmärrys ei löytynyt ja joko kieliongelmani vuoksi tai ilman tai ei halunnut ymmärtää minua tahallisesti, mitä tarkoitin.

Ajat sitten minulle Jumala ilmaantui konkreettisesti Hänen ollessaan Sanana seitsemän kertaa ja opetti minulle Jumalan Sanan merkityksestä. Hän Sanana avasi tekstiä ilmaan ja luin ne tekstit ja ne kaikki tekstit tuli suoraan Raamatusta. Jumala on itse Sana, joka kohtasi minua konkreettisesti. Se oli mullistavaa, että Jumala kohtasi minua konkreettisesti Hänen ollessaan Sana ja avasi tekstiä ilmaan minun luettavaksi.

Jumalan Sanalla on todella syvempi merkitys, koska se on sinun elämä, eikä Sana ole turha sinua kohtaan ja Sanan varassa sinun tulee elää, sillä jokainen Sana tulee Jumalan suusta ja Jumalan Sana on lihaan tullut Jeesus, joka on täynnä armoa ja totuutta. Sana on itse Jumala ja lihaan tullut Jeesus, joka on täynnä armoa ja totuutta. Valitettavasti sielullisen uskovan ja lihallisen uskovan järjenperäiset mielipiteet menevät Jumalan Sanan totuuden yläpuolelle tehdessään Jumalan Sanat tyhjäksi.

Matt. 4:4 Mutta hän vastasi ja sanoi: "Kirjoitettu on: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.'"

5Moos. 8:3 Hän nöyryytti sinua ja antoi sinun nähdä nälkää, ja hän antoi sinulle mannaa syödä, jota et ennen tuntenut ja jota eivät isäsikään tunteneet, opettaaksensa sinut ymmärtämään, että ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan että hän elää jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee.

5Moos. 32:47 Sillä ei ole se turha sana, joka ei koskisi teitä, vaan siinä on teidän elämänne; ja sen sanan varassa te elätte kauan siinä maassa, johon te menette Jordanin yli, ottamaan sen omaksenne."

Joh. 1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.


Jeesus tuntee sen, joka pysyy Hänen Sanassa ja se on todella opetuslapsi. Kun Hänen maanpäällisen vaelluksen aikana Hän on aina sanonut; 'Pysykää Minussa'. Juuri se tarkoittaa Sanassa pysymistä, sillä Sana on tullut lihaksi. Jumalan aikaansaama usko ei ihmisessä voi syntyä, ilman Jumalan Sanaa. Sana on itse lihaan tullut Jeesus, jonka kautta pelastus tulee. Se olisi tärkeintä ymmärtää.  Väärentämätön Sana (Jeesus) vie pelastukseen. Se on ainoa pelastus.

Joh. 8:31 Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;

1Piet. 2:2 ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen,


Lopunaikana Jumalan Sanan yhteydestä irrotetaan pois ihmisviisauden perusteella, se saattaa uskovat heidän tietämättä luopumaan uskosta Jeesukseen ollakseen matkalla kohti lopunajan luopumukseen ja siten Jeesus tulee. Ihmisviisauden ihannoimisessa haalitaan lopunajan viimeisinä päivinä valheopettajia omaan korvasyyhyyn ja tällä tavalla eksyy Jumalan sanan totuudesta.

2Tim. 4:3 Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia
4 ja korvansa pois totuudestaja kääntyvät taruihin.


Tuossa kohdassa sanotaan, ettei kestä kuulla tervettä oppia, joka tulee Raamatusta, koska Jumalan Sana on kaksiteräinen miekka, joka tunkeutuu lävitse ja erottaa sydämen lihalliset ajatukset ja aikeet aiheuttamalla lihan vierotusoireita. Siksi se ei tunnu kivalta kuullessaan Raamatun terveellistä opetusta.

Tulee se aika, jolloin sellaiset uskovat eivät kestä vierotusoireita lihan mukaan, eivätkä halua vieroksua Jumalan Sanan kautta, vaan menevät haalimaan valheopettajia lihallisesta syystä mielenmukaisia miellytyksiä, joita valheopettajat ihmisviisauden perusteella tuovat opettaen.

Niin Jumalan Sana on kaksiteräinen miekka, jonka ohessa kuullessaan terveellistä opetusta vieroksutaan ja uskonkasvun kautta aistit alkavat kehittyä harjaantumaan ja erottamaan oikean väärästä, - vain puhtaan ja väärentämättömän Sanan kautta, joka saa lihaa vieroksumaan ja aistit harjaantumaan. Totuuden kuulemisen kautta liha alkaa kärsiä parannuksen hedelmäksi ja se saattaa pelastukseen.

Raamatun mukaan Pyhä Henki on ilmoittanut lopunajan luopumuksen, jossa luoputaan uskosta Jeesukseen ja lähtevät seuraamaan valhehenkiä luullen Pyhäksi Hengeksi. Koska he eivät tunne Kirjoituksia, eikä Jumalan voimaa, joka on Pyhä Henki. Pyhän Hengen tehtävä on viedä joka kerta Sanan yhteyteen. Valhehenki siteeraa Raamatun opetusta irrottamalla Sanan yhteydestä, jonka voi tunnistaa.

1Tim. 4:1 Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja

Matt. 22:29 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.


Tuossa kohdassa villitsevät henget tarkoittaa eksytyksen henkiä, eli ne esittävät Pyhää Henkeä ja tuossa kohdassa puhutaan riivaajien oppeja. Raamatun mukaan ihmisviisaus on riivaajien viisaudeksi, jonka kautta riivaajien opit tulevat.

Jaak. 3:15 Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta

Tuossa kohdassa sanotaan viisauden sielulliseksi, eli se tarkoittaa inhimillistä viisautta, johon usko perustuu ja sellaiset uskovat pitävät siitä uskon työkaluna, jonka kautta julistetaan, opetetaan ja saarnataan toisenlaista evankeliumia ja toisenlaista jeesusta. Ihmisviisauden sanoilla tehdään tiensä epätasaiseksi ja mutkaiseksi, pois Jumalan yhteydestä.

Sanan yhteydestä irrotettu laittomuus lisääntyy kokoajan. Hepreankielen mukaan laki on torah, joka tarkoittaa lakia, opetusta ja neuvoa. Se on Raamattu. Laki ---> laittomuus. Toora ---> tooramattomuus. Sana ---> sanattomuus. Jes. 51:4 ja Jes. 2:3 kohdan mukaan Jeesuksesta on lähtöisin laki 'torah' ja opetus.

Raamatun mukaan lopunaikana laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus, se tarkoittaa, että on jo irrottanut Jumalan Sanan yhteydestä ja laittomuus pääsee valtaamaan monen uskovan sydämen. Jos pysyy lujasti Jeesuksen tulemukseen asti väärentämättömässä Sanassa, se varjelee rakkautta kylmenemiseltä ja pitää huolen, että usko yksin perustuu Jumalan voimaan, pelastuu.

Jes. 51:4 Kuuntele minua, kansani, kuule minua, kansakuntani, sillä minusta on lähtöisin laki, ja minä säädän oikeuteni valoksi kansoille. RK

Jes. 2:3 Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: "Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan huoneeseen, että Hän opettaisi meille teitään ja että me vaeltaisimme hänen polkujaan. Sillä Siionista lähtee opetus Jerusaelmisesta Herran sana." RK


Matt. 24:12 Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.

Joh. 15:3 Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.


Se on totta, että korvausteologia ei saa mitään kuulijoissa hengen hedelmää, vaan lihan mieltymystä ja sekamelskaa ja lihallisuutta ja eripuraisuutta ja napinaa uskovien keskuudessa. Sanoo Raamattu; 'Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno.
 
Jaak. 3:15 Sillä ei se ole viisaus, joka ylhäältä tullut on, vaan maallinen, inhimillinen ja perkeleellinen. Biblia

15 Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta. 33/38

16 Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno.


Raamattu puhuu, että ihmisviisauden varassa toimiessaan sellaiset uskovat ylpistyvät omasta viisaudesta luullen, että se on Jumalalta tullut viisaus. He viittaavat Raamatun opetuksen mukaan ylpeisiin uskoviin, joita Jumala on vastaan.

Jaak. 4:6 Mutta hän antaa sitä suuremman armon. Sentähden sanotaan: "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon."

Koska he ohjaavat itseään ilman Jumalaa ja Jumala ei saa aikaan ihmisissä hengen hedelmää, jotka nojautuvat ymmärrykseen ohjaten itseään, eivätkä heidän tietämättä anna Jumalan vaikuttaa heissä Jumalan Sanan kautta ja he viittaavat Raamatun mukaan ylpeisiin ihmisiin, joita Jumala on vastaan.

Siksi Jumala kuljettaa omia, että he varttuvat Jumalan väärentämättömän Sanan kuulossa terveeseen uskoon ja siksi Jumala uloskutsuu heitä sieltä, missä ihmisviisautta katsotaan uskon työkaluksi, jonka kautta toimitaan ja siellä esiinnytään toisenlainen jeesus.

Inhimillisellä järjellä sitä ei voi ymmärtää, vain hengelliset uskovat sen ymmärtävät. Kirjoitan tämän yleisellä tasolla kohdistamatta tämän foorumin jäseneitä. En tarkoita, että kirjoittaisin tämän siksikään, että jäsenet olisivat ymmärtämättömiä tai tiedottomia. Kirjoitan, mitä haluan tuoda esille, vaikka kaikki sen tietävät.


                                                   .........................................

1Kor. 2:5 ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.

Ps. 119:105 Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni.

Jes. 26:7 Vanhurskaan polku on suora, sinä teet vanhurskaan tien tasaiseksi.
« Viimeksi muokattu: 25.08.19 - klo:10:27 kirjoittanut rupattelija »
Ps. 25:9 Hän johdattaa nöyriä oikein, hän opettaa nöyrille tiensä.

ℵ 1Joh. 5:20 ℵ ☺

Poissa Soltero

  • Viestejä: 1974
On helppoa moittia yleisellä tasolla uskonveljiä ja -sisaria siitä,
että he ovat liian lihallisia,
tuntevat liian huonosti Raamattua,
arvostavat liikaa ihmisjärkeä jne.

On myös mukavaa julistaa, että Minä olen saanut todellisen uskon ja
Raamattu on auennut Minulle ainutlaatuisella tavalla.

Farisealaisuus on aina vaanimassa jokaista nurkan takana.

Ihmiskunta on selvästi torjumassa -ainakin ns. kristillisissä valtioissa -
yhä avoimemmin Jumalan.
Jeesusta ja Raamattua pidetään satuina,
joihin vain herkkäuskoiset hölmöt uskovat.
Kristillistä opetusta on tarkoitushakuisesti rajoitettu kouluissa.
Kristinusko halutaan nähdä vain yhtenä henkisen harrastelun välineenä,
yhtenä uskomusjärjestelmänä lukemattomien vastaavien rinnalla.
Tunnustuksellista Raamatun Sanaan pohjautuvaa puhetta
pidetään suvaitsemattomana vihapuheena sitä valtavaa enemmistöä kohtaan,
joka ei halua olla missään tekemisissä Jumalan kanssa.

Tästä Raamattu kertoo:
"Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman.
Senkaltaisia karta."
(2. Tim. 3: 1-5)

Paavali puhuu tuossa uskosta osattomista, Jumalan tietoisesti torjuvista ihmisistä ja nimikristityistä, ja kehottaa karttamaan heitä. 
Hän ei puhu uskovien seurakunnista.
Luopumus etenee kiihtyvällä vauhdilla
ja jotkut uskovatkin luopuvat uskostaan.

On siis väärin esittää, että lähes kaikki uskovat ja heidän seurakuntansa
olisivat luopumuksen tilassa ja palvelisivat "toista jeesusta".
Olen ollut aika monien suuntausten ja kirkkojen seurakunnankokouksissa
ja kuullut niissä useimmiten Pyhän Hengen kirkastamaa opetusta Herrasta ja kokenut Hänen läsnäolonsa rukouksissa ja ehtoollisella.
Harhaoppeja en ole kuullut, koska en ole hakeutunut sellaisten julistajien kokouksiin.

Tosin joskus jokin saarna saattaa olla hengellisesti arvoton,
jos se ei julista Jumalan Sanaa, vaan keskittyy arkipäivän asioiden
psykologisointeihin tai esim. hyssyttelyyn.
Joskus puheet ja ylistykset ovat enemmän sielullisia kuin hengellisiä tunnevuodatuksia jne.

Koska uudestisyntyneet ovat syntisiä ihmisiä, myös heidän kokoontumisensa ovat vajavaisia. 
Vasta Jeesuksen toisen tulemisen jälkeen muutumme Hänen kaltaisiksen ja pääsemme uusina luomuksina Taivaan seurakuntaan.

Siksi uskovien ja seurakuntien elämän ja toiminnan yleinen moittiminen on epäasiallista.
Unohtuu se, että meillä kaikilla uskovilla on vain lainassa Jeesuksen ansaitsema vanhurskaus, jonka Pyhä Henki tekee meille uskon kautta todeksi.

Jos yritetään vaatia uskovilta täydellisiä suorituksia ja hienompia Hengen hedelmiä,
ollaan hyvin lähellä lakihenkisyyttä.
Pyhitys ja pelastus ovat eri asioita, mutta molemmat saamme ainoastaan Jeesuksen uhrin ansiosta, emmekä oman korkeatasoisen hurskautemme perusteella.

"Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa
-armosta te olette pelastetut-
ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa,
osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta,
hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.

Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta,
ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-
ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi."
(Ef. 2: 4-9)






Poissa rupattelija

  • Viestejä: 642
  • Rakkaudesta totuuteen - omaksi pelastukseksi.
Jos ei saa selvää kirjoituksestani, mitä tarkoitan. Kannattaa kysyä rohkeasti vaan yhteisymmärryksen kannalta, niin tällä tavalla pääsee yhteisymmärrykseen ja rakentavaan keskusteluun, jonka ohessa ymmärretääb toisiamme oikein.

Tällä tavalla vältetään suuhun syöttämistä saadulla väärinymmärretyllä asialla.

Kiitos!
Ps. 25:9 Hän johdattaa nöyriä oikein, hän opettaa nöyrille tiensä.

ℵ 1Joh. 5:20 ℵ ☺

Poissa sandia

  • Valvojat
  • Viestejä: 1548

http://www.kotipetripaavola.com/ajatuksiaraamatullisestapaimenuudesta6.html

http://www.kotipetripaavola.com/uskovienyhteydestaykseyteen.html

Luin huolella tuon jälkimmäisen linkin. Lähinnä vastaan tässä Solterolle, koskapa hän kirjoittaa samasta tai ainakin melko samasta lähtökohdasta kuin mistä itse tätä asiaa lähestyn.

Paavola puhuu kaikista uskovien ryhmästä ja sanoo, että ne tekevät virheen hyväksymällä sen että yhdellä paikkakunnalla on monta uskovien ryhmää. Hän kertoo olleensa myös itse tästä väärästä, mutta onneksi hän oli saanut tehdä parannuksen tästä 20 vuotta sitten. Eli tuo aika on niitä vuosia kun hän kirjoitti ajatuksiaan silloin hyvin nuoressa netmissionissa.

Tuon kirjoituksen lopussa oli että nyt on aika kaikkien uskovien tulle yhdeksi.

Siinä siis jatkuvasti näkyy tämä paradoksi, että hän itse eroittautui ja teki itsensä tämän näkemyksensä saarnaajaksi ja hän ilmeisesti saanut jonkunlaisen seuraajajoukon ympärilleen.

En taida kirjoittaa mitään uutta mitä ennen en ollut kirjoittanut. Aikaisemmin tässä ketjussa perustin juttuni lähinnä hänen käyttäytymiseensa, nyt kykenin lukemaan tuon artikkelin siten, että sain selville hänen ajatuksenjuoksunsa ja totean että olin arvioinut oikein tän homman.

Kai tän voi tällai kirjoittaa koskapa aloitus on sama kuin 2 Paavolan juttua.


Tässä hänen viimeinen lauseensa tuossa artikkelissa:
"Nyt on aika arvostaa totisesti Herran Jeesuksen verta sekä sovitusta ja astua ulos hajaannuksesta ja ojentautua yhdeksi jakamattomaksi seurakunnaksi, joka on aina täällä maan päällä Jumalan tahto. "
« Viimeksi muokattu: 25.08.19 - klo:18:25 kirjoittanut sandia »

Poissa Janne

  • Viestejä: 202
Petri Paavola on arvostellut Oulun hiippakunnan piispan hiippaa.

Huoh...

Ihan sama millainen hiippa. Puheet ja teot ratkaisevat. Eivät vaatteet.


Poissa Tosikko

  • Viestejä: 644

Poissa Janne

  • Viestejä: 202
Minä niin toivoisin, että ihmisillä (tässä tapauksessa uskovilla) olisi rauha maan päällä ja hyvä tahto.

Joskus maallinenkin musiikki antaa mietteitä meille uskoville.

Jope Ruonansuu laulaa kauniisti: "Ollaanko enkeleitä toisillemme?"

Vastaan: Ollaan vaan. Rakastetaan toisiamme.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 1974
Ihmiset eivät ole koskaan eläneet rauhassa toistensa kanssa.
Jo ennen vedenpaisumusta tilanne oli tämä:

"Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä
ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat
kaiken aikaa ainoastaan pahat,
niin Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle,
ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä."
(1. Moos. 6: 5-6)

Jumala tuhosi siksi kaiken luonnon ja ihmiset,
paitsi Nooaa perheineen.