Kirjoittaja Aihe: Raamatun mukainen lahko  (Luettu 2292 kertaa)

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 656
  • Rakkaudesta totuuteen - omaksi pelastukseksi.
Vs: Raamatun mukainen lahko
« Vastaus #15 : 08.09.19 - klo:19:48 »
On olemassa uskoon liittyviä ydinasioita, kehällisiä asioita ja kulttuuriin liittyviä asioita.

Jos kulttuuriin liittyvästä asiasta tehdään ydinasia, syntyy lahko.
Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi määritelmät pukeutumisesta, korujen pitämisestä, musiikityyleistä, vaatimus tietynlaisesta kokoontumistilasta ennenkuin uskoa voidaan täysin harjoittaa, ehtoollisen jakamistavasta tai säännökset liittyen juhla- ja pyhäpäiviin, erottautumiseen toisista ihmisistä. Yleensäkin kaikki asiat, joista Raamattu ei varsinaisesti opeta mitään, mutta saattaa mainita jonkun niin tehneen alkuseurakunnan tai vanhan liiton seurakunnan aikana.

Jos kehällisistä asioista tehdään ydinasia, syntyy lahko.
Tällaisia asioita ovat mm. vesikaste ja sen suorittamistapa, suhtautuminen Israeliin, käsitys lopunaikojen tapahtumista, armolahjojen lukumäärästä, seurakuntavirkojen lukumäärästä ja virkojen toteutustavasta.
Tällaisia ovat asiat, joista Raamattu ei yksiselitteisesti ja sitovasti opeta.

Mielestäni ydinasia on Jeesus ja hänen sovituskuolemansa ja siihen läheisesti liittyvät kysymykset.

Tietenkin seurakuntajärjestyksen ylläpitämiseksi jokainen yhteisö voi ydinasian tunnustamisen ohella kertoa sen miten ko. paikassa kehälliset asiat nähdään ja toteutetaan.

Ok, Natanael. En ole kuullut semmoisia asioita. Kysyn, koskeeko Jumalan kirjoituttama lahkovaroitus niitä?
Ef. 4:15 vaan noudatamme totuutta rakkaudessa ja kaikin tavoin kasvamme häneen, joka on pää, Kristus. RK - rakentuen Jumalan asumukseksi Hengessä. Rakkauteni Jeesusta kohtaan on se että pidän Hänen Sanoista kiinni. Jeesus on lihaan tullut Sana, täynnä armoa ja totuutta.

ℵ 1Joh. 5:20 ℵ ☺ †††

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 656
  • Rakkaudesta totuuteen - omaksi pelastukseksi.
Vs: Raamatun mukainen lahko
« Vastaus #16 : 08.09.19 - klo:19:57 »
Lahkolaisuus ja lahkohenkisyys eivät liity ainoastaan kristinuskoon, vaan niitä esiintyy esim. politiikassa.
Osa ihmisistä lahkoutuu mielellään, jolloin heidän asennoitumisensa omaksuttuun järjestelmään on tunteellinen, taisteleva ja omahyväinen.

Kristinuskon piirissä lahkomielisyys on ristiriidassa evankeliumin hedelmien kanssa, vaikka olisi opillisesti puhdasta.
Esim. tiukasti luterilaiset lahkohenkiset taistelevat kovalla ja ilkeällä tavalla esim. vauvakasteen puolesta -
samoin jotkut lahkosieluiset helluntailaiset sen puolesta, mikä ko. järjestelmässä on oikeaoppista Hengellä täyttymistä.

Uskonlahkoissa, siis entisen kansankirkon ulkopuolisissa suuntauksissa,
vain osa jäsenistä on lahkolaismielisiä.
Kyse on lähinnä persoonallisuudenpiirteistä,
eikä niinkään uskonasioista.
Oikeassa olemisen tarve on silloin korostunut, samoin herkkätunteisuus erilailla kokevien näkemysten suhteen.

Lahkohenkinen hengellistää kaikki mahdolliset asiat, vaikka Raamattu opettaa selittämään nimenomaan hengelliset asiat hengellisesti (1.Kor. 2:13).
Lahkomielinen puolustautuu jo ennen kuin siihen on tarvettakaan,
eli alkaa mielellään ammuskella,
vaikka ei olisi sotaakaan.

Lahkouskovainen käyttää toistuvasti oman sisäpiirinsä fraaseja ja sanoja,
joille on annettu hengellinen erityismerkitys.
Tämä yhdistää oman porukan jäseniä,
mutta samalla pitää ulkopuoliset loitolla,
koska hämärä kielenkäyttö tekee vuoropuhelun toivottomaksi.

Lahkolaisittain asennoituva henkilö on usein hyvin johtajakeskeinen.
Hän kuuntelee ja omaksuu syvällisesti oman ryhmittymänsä yleisesti arvostettujen opettajien puheet.
Lahkon ulkopuoliset opettavat hänen mielestään aina väärin, koska "eivät ole
löytäneet oikeanlaista totuutta Raamatusta".

Lahkosieluinen asettuu itsekin mielellään opettajan asemaan
ja tarkastelee ulkopuolisia uskovia ylimielisen laupiaasti.
Hän käyttää "harhaoppisia rakastaessaan ja ymmärtäessään" viiltäviä ja pistäviä aseita säilyttääkseen kaikkitietävän asemansa.

Huomaan itsessäni silloin tällöin lahkohenksiä piirteitä,
vaikka en kuulu mihinkään kristillis-opilliseen erityisryhmittymään.
Tiukka oikeaoppisuus on tarpeen vain suhtautumisessa siihen,
mitä Jumala ilmoittaa Sanassaan itsestään, tahdostaan ja ihmisen pelastumisesta.
Jeesuksen oetukset eli oppi on aina oikea,
samoin Herran valitsemien Raamatun tekstien kirjoittajien selitykset ko. opista.

Ainoan oikean lahkon puolustajasta kerrotaan tässä:

"Me olemme havainneet, että tämä mies on ruttotauti ja metelinnostaja kaikkien koko maailman juutalaisten keskuudessa ja nasaretilaisten lahkon päämies."
(Ap.t. 24:5)

Mutta lahkolaisuus ja eriseuraisuus on lihan tekoja:

"Lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset."
(Gal. 5: 19-20)

Niin joo, Soltero.

Saisinko lisätä vielä yhden jutun, jos sopii.

Ja mielestäni se, joka pitää väärästä opista kiinni, eikä halua ottaa vastaan rakkautta totuuteen, eikä halua tuntea totuutta, ja vastustaa totuutta,  on riski lahkoutua myös.

Anteeksi, keksin itse sanoa näin lahkoutua. Meneekö tämä oikein?  :D Mitä muuten sinä käytät sitä sanaa?

Ef. 4:15 vaan noudatamme totuutta rakkaudessa ja kaikin tavoin kasvamme häneen, joka on pää, Kristus. RK - rakentuen Jumalan asumukseksi Hengessä. Rakkauteni Jeesusta kohtaan on se että pidän Hänen Sanoista kiinni. Jeesus on lihaan tullut Sana, täynnä armoa ja totuutta.

ℵ 1Joh. 5:20 ℵ ☺ †††

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 656
  • Rakkaudesta totuuteen - omaksi pelastukseksi.
Vs: Raamatun mukainen lahko
« Vastaus #17 : 08.09.19 - klo:20:07 »
Ajattelen avata asiallisesti postaus, joka käsittelee lahkon juttua ja siitä, mitä Raamattu lahkolla tarkoittaa. Meidän tulee noudattaa tämän foorumin sääntöjä ja toivoisin, ettei minua leimata lahkohenkiseksi uskovaksi.

Kysymykseen tulisi kuulua, miten lahko käsitetään?

Vuoroni on kertoa jotain itsestäni. Minä olen saanut kasvaa Raamatun tuntemisen kautta ja siksi keskustelen aina Raamatun asiat minun ymmärrykseni mukaan, en kenenkään oman ymmärryksen kautta, mitä hän käsittää. Yleensä minä tutkin itse Raamattua ja minulla on tapana koetella Sanalla ne opetukset, pohjautuuko Raamattuun.

Tämän foorumin tarkoitus on keskustella Raamatun asiat asiallisesti tuoden esille, mitä Raamattu tarkoittaa. Juuri siihen minä olen pyrkinyt ja pyrin edelleen kaikessa rauhassa.

Kiitos!

Tässä apostoli Paavalin opetus lahkosta: 9 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.

Eli lahkot ja eriseuraisuus ovat lihan tekoja
Tosin tuossa yllä Soltero oli todennut jo asian.

Lahko tarkoittanee sitä, että lohkoutuu omaksi eriseuraksi. Siinä on loogisesti implisiittisesti mukana ajatus, että nyt pitää tehdä jotain uutta ja eroittautua muista, eli siten se on kai ikäänkuin muita vastaan. Muut on jollain tapaa todettu epäpäteväksi tai jotain. Se lienee tuomitsemista.

Jeesus ei eroittautunut, lähtenyt pois juutalaisuudesta, vaan hänellä oli tapana mennä synagoogaan tutkimaan Jumalan sanaa. Hänet ajettiin pois. Ja lopulta tuomittiin Jumalan pilkasta.

Tervetuloa, Sandia, keskustelemaan!  :)

No minulla on toinen käännös, se on Raamattu kansalle, eli RK-käännös, jonka mukaan esiseurat tarkoittaa eripuraisuuksia. Muuten minun RK-käännöksen mukaan lahkot tarkoittaa harhaoppeja.

Gal. 5:20 epäjumalien palvelemaan noituus, vihamielisyydet, riita, kiivaus, vihat, juonittelut, eripuraisuudet, harhaopit, RK

Ok, Sandia. Niin Jumalan Poika ei voi erottautua Israelin huoneesta eli juutalaisista. Sallithan minun vähän huomauttaa, että Hänen oli tapana mennä synagoogaan, ei tutkia, sillä Hän tuntee Kirjoitukset. Sori pikkutarkkuuteni!  ;)

Mark. 6:2 Ja kun tuli sapatti, rupesi hän opettamaan synagoogassa; ja häntä kuullessaan monet hämmästyivät ja sanoivat: "Mistä tällä on kaikki tämä, ja mikä on se viisaus, joka on hänelle annettu? Ja mitä senkaltaiset voimalliset teot, jotka tapahtuvat hänen kättensä kautta?

« Viimeksi muokattu: 08.09.19 - klo:20:13 kirjoittanut rupattelija »
Ef. 4:15 vaan noudatamme totuutta rakkaudessa ja kaikin tavoin kasvamme häneen, joka on pää, Kristus. RK - rakentuen Jumalan asumukseksi Hengessä. Rakkauteni Jeesusta kohtaan on se että pidän Hänen Sanoista kiinni. Jeesus on lihaan tullut Sana, täynnä armoa ja totuutta.

ℵ 1Joh. 5:20 ℵ ☺ †††

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 656
  • Rakkaudesta totuuteen - omaksi pelastukseksi.
Vs: Raamatun mukainen lahko
« Vastaus #18 : 08.09.19 - klo:20:19 »

No mitä oikeaoppisuuteen tulee, on riski lahkoutua, jos siinä ei ole mukana rakkautta totuuteen voidakseen oppia tuntemaan totuutta avoimin ja tutkivin mielin, onko asia näin, vaan pitää väärästä opista kiinni ja pitää itseään oikeaoppisena. Raamattu opettaa totuutta ja rakkautta olevansa yhtä, siitä tulee tasapainottava uskonelämä, eikä siinä ole vaara lahkoutua mitään.

Ef. 4:15 vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus,

Ef. 4:15 vaan noudatamme totuutta rakkaudessa ja kaikin tavoin kasvamme häneen, joka on pää, Kristus. RK - rakentuen Jumalan asumukseksi Hengessä. Rakkauteni Jeesusta kohtaan on se että pidän Hänen Sanoista kiinni. Jeesus on lihaan tullut Sana, täynnä armoa ja totuutta.

ℵ 1Joh. 5:20 ℵ ☺ †††

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2295
Vs: Raamatun mukainen lahko
« Vastaus #19 : 08.09.19 - klo:20:57 »

Niin joo, Soltero.

Saisinko lisätä vielä yhden jutun, jos sopii.

Ja mielestäni se, joka pitää väärästä opista kiinni, eikä halua ottaa vastaan rakkautta totuuteen, eikä halua tuntea totuutta, ja vastustaa totuutta,  on riski lahkoutua myös.

Anteeksi, keksin itse sanoa näin lahkoutua. Meneekö tämä oikein?  :D Mitä muuten sinä käytät sitä sanaa?
Tietysti raamatullisesti harhaoppisetkin voivat irtaantua uskonyhteisöstään ja
lahkoutua eli perustaa oman lahkon.
Se voi saada niin paljon kannattajia, että syntyy uusi uskonto.
Tällaisiahan ovat esim. jehovantodistajuus ja teosofia.

Uuden lahkon kannattajat katsovat aina,
että vain heillä on rakkaus totuuteen,
mutta lahkon ulkopuoliset ovat väärässä eli harhaoppisia.

Poissa sandia

  • Moderaattori
  • Viestejä: 2840
Vs: Raamatun mukainen lahko
« Vastaus #20 : 08.09.19 - klo:21:06 »

Niin joo, Soltero.

Saisinko lisätä vielä yhden jutun, jos sopii.

Ja mielestäni se, joka pitää väärästä opista kiinni, eikä halua ottaa vastaan rakkautta totuuteen, eikä halua tuntea totuutta, ja vastustaa totuutta,  on riski lahkoutua myös.

Anteeksi, keksin itse sanoa näin lahkoutua. Meneekö tämä oikein?  :D Mitä muuten sinä käytät sitä sanaa?
Tietysti raamatullisesti harhaoppisetkin voivat irtaantua uskonyhteisöstään ja
lahkoutua eli perustaa oman lahkon.
Se voi saada niin paljon kannattajia, että syntyy uusi uskonto.
Tällaisiahan ovat esim. jehovantodistajuus ja teosofia.

Uuden lahkon kannattajat katsovat aina,
että vain heillä on rakkaus totuuteen,
mutta lahkon ulkopuoliset ovat väärässä eli harhaoppisia.

Juu ja sen lisäksi siinä näyttää olevan sellainen ilmiö, että ne erkanevat ryhmät (lahkot) mieltävät usein itsensä siten, että he ajattelevat palauttavansa uskon "alkuperäiseen apostoliseen" ja siis ainoaan raamatulliseen uskoon.
Jehovat todistajat ja mormonit ovat mm. tällaisia. Ja myös kristinuskon sisällä on paljon liikkeitä, jotka näkevät itsensä tuolla tavalla. Restoration movement tai jotain tuollaista termiä siitä käytetään.

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 656
  • Rakkaudesta totuuteen - omaksi pelastukseksi.
Vs: Raamatun mukainen lahko
« Vastaus #21 : 08.09.19 - klo:21:53 »

Niin samaa mieltä kanssasi.

Ef. 4:15 vaan noudatamme totuutta rakkaudessa ja kaikin tavoin kasvamme häneen, joka on pää, Kristus. RK - rakentuen Jumalan asumukseksi Hengessä. Rakkauteni Jeesusta kohtaan on se että pidän Hänen Sanoista kiinni. Jeesus on lihaan tullut Sana, täynnä armoa ja totuutta.

ℵ 1Joh. 5:20 ℵ ☺ †††

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 656
  • Rakkaudesta totuuteen - omaksi pelastukseksi.
Vs: Raamatun mukainen lahko
« Vastaus #22 : 08.09.19 - klo:21:57 »

On yksi tapa tunnistaa, mikä on lahko ja mikä ei ole lahko. Raamattu opettaa totuutta ja rakkautta olevansa yhtä, eli rakkaus ja totuus kulkevat käsi kädessä, niin siinä ei ole riski lahkoutua ja se johtaa raamatulliseen uskoon.

Ef. 4:15 vaan noudatamme totuutta rakkaudessa ja kaikin tavoin kasvamme häneen, joka on pää, Kristus. RK - rakentuen Jumalan asumukseksi Hengessä. Rakkauteni Jeesusta kohtaan on se että pidän Hänen Sanoista kiinni. Jeesus on lihaan tullut Sana, täynnä armoa ja totuutta.

ℵ 1Joh. 5:20 ℵ ☺ †††

Poissa Janne

  • Viestejä: 608
Vs: Raamatun mukainen lahko
« Vastaus #23 : 08.09.19 - klo:22:14 »
Jotkut ihmettelevät miksi kristinusko on jakautunut niin moneen haaraan, kirkkokuntaan ja lahkoon.

Muut uskonnot kuten juutalaisuus, islam, hinduismi ja buddhalaisuus eivät juuri ole jakautuneet tai jos ovat niin vain muutamiin suuntauksiin, puhutaan kourallisista ei sadoista ja tuhansista suuntauksista niin kuin kristinuskossa.

Mielestäni tämä jakautuminen kertoo nimenomaan, että kristinusko on totta. Nimittäin saatanalla ei ole tarvetta hajaannuttaa jo eksyksissä olevia uskontoja - sellaisia jotka eivät johda pelastukseen. Saatana ei käytä paukkuja turhaan vaan keskittyy olennaiseen eli kristittyjen eripuraisuuteen.

Saatana on onnistunut tässä asiassa hyvin. Moni kristitty lukee Raamattua ilman Pyhän Hengen ohjausta. Tästä syntyy vääriä tulkintoja, joista sitten muodostuu kuppikuntia.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2295
Vs: Raamatun mukainen lahko
« Vastaus #24 : 08.09.19 - klo:22:18 »

Niin joo, Soltero.

Saisinko lisätä vielä yhden jutun, jos sopii.

Ja mielestäni se, joka pitää väärästä opista kiinni, eikä halua ottaa vastaan rakkautta totuuteen, eikä halua tuntea totuutta, ja vastustaa totuutta,  on riski lahkoutua myös.

Anteeksi, keksin itse sanoa näin lahkoutua. Meneekö tämä oikein?  :D Mitä muuten sinä käytät sitä sanaa?
Tietysti raamatullisesti harhaoppisetkin voivat irtaantua uskonyhteisöstään ja
lahkoutua eli perustaa oman lahkon.
Se voi saada niin paljon kannattajia, että syntyy uusi uskonto.
Tällaisiahan ovat esim. jehovantodistajuus ja teosofia.

Uuden lahkon kannattajat katsovat aina,
että vain heillä on rakkaus totuuteen,
mutta lahkon ulkopuoliset ovat väärässä eli harhaoppisia.

Juu ja sen lisäksi siinä näyttää olevan sellainen ilmiö, että ne erkanevat ryhmät (lahkot) mieltävät usein itsensä siten, että he ajattelevat palauttavansa uskon "alkuperäiseen apostoliseen" ja siis ainoaan raamatulliseen uskoon.
Jehovat todistajat ja mormonit ovat mm. tällaisia. Ja myös kristinuskon sisällä on paljon liikkeitä, jotka näkevät itsensä tuolla tavalla. Restoration movement tai jotain tuollaista termiä siitä käytetään.

On yksi tapa tunnistaa, mikä on lahko ja mikä ei ole lahko. Raamattu opettaa totuutta ja rakkautta olevansa yhtä, eli rakkaus ja totuus kulkevat käsi kädessä, niin siinä ei ole riski lahkoutua ja se johtaa raamatulliseen uskoon.
Uskonlahkoja, eriseuroja, herätysliikkeitä, kirkkokuntia yms. on maailmassa valtavasti, ja uusia syntyy koko ajan.
Niiden kaikkien perustajat ovat mielestään löytäneet "raamatullisen uskon,
jossa rakkaus ja totuus kulkevat käsi kädessä".

Valinnanvaraa on paljon.
Ja jos sopivaa ei löydy,
voi perustaa oman yhteisön.

Poissa Janne

  • Viestejä: 608
Vs: Raamatun mukainen lahko
« Vastaus #25 : 08.09.19 - klo:22:20 »

On yksi tapa tunnistaa, mikä on lahko ja mikä ei ole lahko. Raamattu opettaa totuutta ja rakkautta olevansa yhtä, eli rakkaus ja totuus kulkevat käsi kädessä, niin siinä ei ole riski lahkoutua ja se johtaa raamatulliseen uskoon.
[/quote]

Aivan. Raamatullinen usko on vastakohtana "tuuliviiri uskolle". Tuuliviiri usko on sellaista, joka taipuu maailman menoon esim. homoseksuaalien avioliittoon vihkimiseen.

Raamatullinen usko ei ole myöskään lakihenkistä niin kuin todella moni suuntaus on. Pitäisi keskittyä ytimeen: armoon ja rakkauteen. Ei ulkonaisiin asioihin.

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 656
  • Rakkaudesta totuuteen - omaksi pelastukseksi.
Vs: Raamatun mukainen lahko
« Vastaus #26 : 08.09.19 - klo:22:33 »
Soltero, olen samaa asiaa miettinyt ihmetellen ja olen myös nähnyt sellaista vastaavaa, siinä pidetään itseään oikeaoppisena.

Olen aiemmin kirjoittanut tänne, että he asettavat heti uskoaan esim. kirkolliseen oppiin ja omaan johonkin uskonyhteisön oppiin. Taustoja on mahdollista tutkia Raamatun äärellä vain raamatullisin silmin, mutta he käyttävät tutkimusvälineeksi omaa oppia etsien Raamattua väärin silmin.

Suurin ongelma on se, millä silmin Raamattua luetaan. Esimerkiksi toiset luterilaiset luterilaisin silmin, koska heidän mielestä luterilainen oppi on valmiiksi Sanalla koeteltu ja Pyhän Hengen kautta valaistunut oppi, jota he pitävät luotettavana ja sitä he käyttävät tutkimusvälineeksi ja luterilaisin silmin he hakevat väärin tavoin opetuksia Raamatusta ja heillä on sokea usko (ketään kohdistamatta ja kenenkään loukkaantumatt).

Ennen taivaaseen astumista Jeesus lupasi lähettää Pyhän Hengen, joka on Opettaja ja Hän johdattaa meitä yhteen samaan uskoon kaikissa Raamatun opetuksissa. Oppi ei meidät yhdistä vaan Pyhä Henki. Häntä voi sanoa ykseyden Hengeksi. Oma järkeily ja inhimillinen ihmisviisaus vetää hajaannuttavaan tulkitsemiseen älyttömästi.

Raamattu puhuu myös siitä, että tulee pyrkiä rauhan yhdyssiteen avulla säilyttämään Hengen ykseys, koska Hän, joka on rauhan Jumala, johdattaa yhteen samaan uskoon kaikissa Raamatun opetuksissa. Näin me pääsemme rauhaan säilyttämällä Hengen ykseyttä rauhan yhdyssiteen avulla.  Näin tällä rauhalla rakennumme Kristuksessa muiden kanssa Jumalan asumukseksi Hengessä ilman riidanalaista hajaannusta eripuraisuudesta johtuen.

Ef. 4:3 Pyrkikää rauhan yhdyssiteen avulla säilyttämään Hengen ykseys: RK

Ef. 2:22 Hänessä tekin rakennutte yhdessä muiden kanssa Jumalan asumukseksi Hengessä. RK

Me kaikki joko myöhemmin tai enemmin, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme sitä samaa tietä. Herra itse avaa ymmärrystä ilmoittamalla kuinka asia on ja näin me saavutamme saman ykseyden uskon. 

1Kor. 1:10 Kehotan teitä, veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä, että te kaikki olisitte yksimielisiä puheissanne ja ettei teidän keskuudesssanne olisi hajaannusta vaan että olisitte täysin yhtä ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus. RK

« Viimeksi muokattu: 08.09.19 - klo:22:38 kirjoittanut rupattelija »
Ef. 4:15 vaan noudatamme totuutta rakkaudessa ja kaikin tavoin kasvamme häneen, joka on pää, Kristus. RK - rakentuen Jumalan asumukseksi Hengessä. Rakkauteni Jeesusta kohtaan on se että pidän Hänen Sanoista kiinni. Jeesus on lihaan tullut Sana, täynnä armoa ja totuutta.

ℵ 1Joh. 5:20 ℵ ☺ †††

Poissa Janne

  • Viestejä: 608
Vs: Raamatun mukainen lahko
« Vastaus #27 : 08.09.19 - klo:23:16 »
En tiedä onko mikään oppi täydellinen, tuskin on mutta ei kukaan voi kieltää etteikö vaikkapa Augustinukseen tai Martti Lutheriin olisi Pyhä Henki vaikuttanut ja Sanalla koeteltu.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2295
Vs: Raamatun mukainen lahko
« Vastaus #28 : 08.09.19 - klo:23:28 »
Soltero, olen samaa asiaa miettinyt ihmetellen ja olen myös nähnyt sellaista vastaavaa, siinä pidetään itseään oikeaoppisena.

Olen aiemmin kirjoittanut tänne, että he asettavat heti uskoaan esim. kirkolliseen oppiin ja omaan johonkin uskonyhteisön oppiin. Taustoja on mahdollista tutkia Raamatun äärellä vain raamatullisin silmin, mutta he käyttävät tutkimusvälineeksi omaa oppia etsien Raamattua väärin silmin.

Suurin ongelma on se, millä silmin Raamattua luetaan. Esimerkiksi toiset luterilaiset luterilaisin silmin, koska heidän mielestä luterilainen oppi on valmiiksi Sanalla koeteltu ja Pyhän Hengen kautta valaistunut oppi, jota he pitävät luotettavana ja sitä he käyttävät tutkimusvälineeksi ja luterilaisin silmin he hakevat väärin tavoin opetuksia Raamatusta ja heillä on sokea usko (ketään kohdistamatta ja kenenkään loukkaantumatt).

Ennen taivaaseen astumista Jeesus lupasi lähettää Pyhän Hengen, joka on Opettaja ja Hän johdattaa meitä yhteen samaan uskoon kaikissa Raamatun opetuksissa. Oppi ei meidät yhdistä vaan Pyhä Henki. Häntä voi sanoa ykseyden Hengeksi. Oma järkeily ja inhimillinen ihmisviisaus vetää hajaannuttavaan tulkitsemiseen älyttömästi.

Raamattu puhuu myös siitä, että tulee pyrkiä rauhan yhdyssiteen avulla säilyttämään Hengen ykseys, koska Hän, joka on rauhan Jumala, johdattaa yhteen samaan uskoon kaikissa Raamatun opetuksissa. Näin me pääsemme rauhaan säilyttämällä Hengen ykseyttä rauhan yhdyssiteen avulla.  Näin tällä rauhalla rakennumme Kristuksessa muiden kanssa Jumalan asumukseksi Hengessä ilman riidanalaista hajaannusta eripuraisuudesta johtuen.

Ef. 4:3 Pyrkikää rauhan yhdyssiteen avulla säilyttämään Hengen ykseys: RK

Ef. 2:22 Hänessä tekin rakennutte yhdessä muiden kanssa Jumalan asumukseksi Hengessä. RK

Me kaikki joko myöhemmin tai enemmin, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme sitä samaa tietä. Herra itse avaa ymmärrystä ilmoittamalla kuinka asia on ja näin me saavutamme saman ykseyden uskon. 

1Kor. 1:10 Kehotan teitä, veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä, että te kaikki olisitte yksimielisiä puheissanne ja ettei teidän keskuudesssanne olisi hajaannusta vaan että olisitte täysin yhtä ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus. RK

On lukemattomia luterilaisiin kirkkoihin kuuluvia Jeesuksen opetuslapsia,
jotka elävät Pyhän Hengen täyteydessä.
Heillä on siunattu uskovan elämä, armolahjat toimivat omassa elämässä ja yhteisöissä jne.
Raamattu on heille kokonaisuudessaan Jumalan Pyhää Sanaa.

Sama koskee hyvin monia helluntailaisia ja muihin enemmän tai vähemmän karismaattisiin liikkeisiin kuuluvia.
Hyvin monet lestadiolaiset, metodisti, baptistit jne. ovat saaneet Pyhän Hengen kautta uudestisyntymisen lahjan elävät Hengen täyteydessä,
Sanasta voimansa ammentaen.

Monen muunkin nimisiä isompia ja pienempiä, järjestäytyneitä ja vapaita
Jumalan lasten liikkeitä on olemassa,
ja uusia syntyy jatkuvasti Maapallolla.
Kaikki uskovat eivät edes kuulu mihinkään liikkeisiin tai uskontokuntiin,
vaan vierailevat tai osallistuvat aktiivisemmin moniin erinimisiin seurakuntiin.

Miten mielestäsi käytännössä voisi yhdistää kaikki nuo miljoonat Jeesuksen seurakunnan jäsenet? 
Mistä löytyisi Hengen ykseys, vai onko se jo syntynyt?

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 656
  • Rakkaudesta totuuteen - omaksi pelastukseksi.
Vs: Raamatun mukainen lahko
« Vastaus #29 : 08.09.19 - klo:23:33 »

Tiedän, Soltero. Edellisellä kirjoituksella viittaan vain sellaisiin uskoviin, en yleisesti.

Ehdotan, että sinä voit itse tutkia ykseyden asiat ja Pyhä Henki auttaa sinua.