Kirjoittaja Aihe: Näitä Raamatun jakeita olen miettinyt  (Luettu 24335 kertaa)

Kurjenmiekka

  • Vieras
Vs: Näitä Raamatun jakeita olen miettinyt
« Vastaus #60 : 01.12.13 - klo:18:56 »
Minua hämmästyttää se, että herätyksestä puhuvat eivät tutki Raamatusta tuleeko herätys ja jos tulee, niin milloin ja minne se tulee. Mielestäni tässä on kerrottu minne se tulee. Oobed-Eedom tarkoittaa Edomin palvelijaa. Huomaa myos 6 askelta ja uhri (ei kuitenkaan syntiuhri)
Lainaus käyttäjältä: 2.Sam.6:
11 Ja Herran arkki jäi kolmeksi kuukaudeksi gatilaisen Oobed-Edomin taloon. Ja Herra siunasi Oobed-Edomia ja koko hänen taloansa.12 Kun kuningas Daavidille kerrottiin, että Herra oli Jumalan arkin tähden siunannut Oobed-Edomin taloa ja kaikkea, mitä hänellä oli, niin Daavid meni ja toi riemuiten Jumalan arkin Oobed-Edomin talosta Daavidin kaupunkiin. 13 Kun Herran arkin kantajat olivat astuneet kuusi askelta, uhrasi hän härän ja juottovasikan.
Edellisissä luvuissa kerrotaan, että Herran arkki oli Abinadabin talossa 20 vuotta (eli 2000 vuotta). Sitten ylistyksen omistajat (Baale of Judah) lähtivät tuomaan sitä filistealaistealaisilta matkitulla tavalla vaunuissa ja sen ympärillä karkeloitiin. Tuossa jakeessa oleva alkukielen sana tarkoittaa pilkkaamista.

mitä sä tässä yrität sanoa ?

Poissa Natanael

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 3358
  • Matkalla
Vs: Näitä Raamatun jakeita olen miettinyt
« Vastaus #61 : 01.12.13 - klo:18:59 »
Odotas hetki, kaivan jostain erään kirjoitukseni, joka syntyi kun eräällä keskustelupalstalla mielestäni vääristeltiin Raamattua.

Poissa Natanael

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 3358
  • Matkalla
Vs: Näitä Raamatun jakeita olen miettinyt
« Vastaus #62 : 01.12.13 - klo:19:11 »
YLEISESTI
Tämä kirjoitelma syntyi sen jälkeen, kun eräässä keskustelussa eräällä keskustelupalstalla vedottiin Daavidin karkeloimiseen ja ylistykseen perusteena niiden käyttämiselle nykyisessä muodossaan hengellisissä tilaisuuksissa.
Minua alkoi vaivata se mitä tuossa luvussa 2.Sam.6 oikeastaan opetetaan. Jo ensimmäisten havaintojen perusteella vaikutti siltä, että edellä mainitun luvun jakeita käytetään väärin asiayhteydestään irroitettuna.

Daavid joukkoineen karkeloi ja ylisti Jumalaa ja kuitenkin heti sen jälkeen koitti rangaistus Ussalle?
Mitä on siis mahdollista perustella ylistystä asialla, joka liittyy tapahtumaan, joka on selvästi Jumalan käskyn vastainen?
Kaiken lisäksi arkin vieminen Jerusalemiin epäonnistui niin kuin luemme jakeista 2.Sam.6:6-10
Tapahtumaketjun lopuksi sanotaan, että Daavid ei tahtonut siirtää Herran arkkia tykönsä, vaan Daavid toimitti sen SYRJÄÄN, gatilaisen Oobed-Edomin taloon.

Kun tutkin asiaa eri käännöksistä ja käytin apunani hakuteosta (Young’s analytical concordance to the Bible), jonka avulla pääsin käsiksi hepreankielisiin sanoihin.

Kyseessä olevasta Samuelin kirjan 6.luvun alkuosasta tuli esille erittäin vakava sanoma ajallemme.
Luvun loppuosa on jopa alkuosaa merkillisempi.
Verrattuna suomenkieleen alkuperäisissä kirjoituksissa on huomattavasti monipuolisempi sanasto ja sanoilla näyttäsi olevan täsmämerkitys.

Tutkiessani kyseessä olevaa Raamatun lukua 2.Sam.6 vastaani tuli sellaisia näköaloja, joista en ole aiemmin kuullut puhuttavan.
En ole saanut varsinaista teologian koulutusta, enkä ole opiskellut hepreaa. Tässä kirjoituksessa esillä olevat tulkinnat perustuvat sanakirjojen käyttöön ja varsinaisten kielitaidon alkeidenkin puuttuessa minulta, on vaarana liian yksipuolinen näkemys asiasta. Toivon näiden kirjoitettujen rivien antavan kuitenkin jotain uutta ajateltavaa.


Taustaa

1.   Israelin erämaavaelluksen aikana Jumala antoi määräyksen liiton arkista, ilmestysmajasta, papeista ja ilmestysmajassa tapahtuvasta jumalanpalveluksesta.
 Ilmestysmajan pääosat olivat esipiha, pyhä ja kaikkein pyhin. Kaikkein pyhimmän esineen , liitonarkin paikka oli kaikkein pyhimmässä.
Liitonarkissa säilytettiin 10 käskyn lakia. Lain taulut olivat toiset, uudet taulut, niiden sijaan, jotka Mooses rikkoi.  Tuo kuvannee jotakin siitä, että ensimmäinen laki tietyllä tapaa rikotaan, kuitenkin niiden sisältö kirjoitettiin uudelleen. Kirjoittajana oli Mooses.

Arkin päällä oli kullasta tehty osa, jota nimitettiin armoistuimeksi.
Jumala ilmestyi ja puhui armoistuimelta.
Tässä kannattaa erityisesti huomata, että armoistuin on siis lain päällä.  Vaikka laki on läsnä, armo on Jumalan ilmestymisen paikassa.
-   
4.Moos.4:15
 Ja kun leirin lähtiessä liikkeelle Aaron ja hänen poikansa ovat valmiiksi peittäneet pyhäkön ja pyhäkön kaiken kaluston, niin tulkoot Kehatin pojat kantamaan, mutta älkööt koskeko pyhäkköön, etteivät kuolisi. Tämä on ilmestysmajasta se, mikä on Kehatin poikien kannettava.

-   Alkukielen sana ’kehat ’merkitsee samaa kuin englanninkielinen sana  ’assembly’.
-   Kehat oli Leevin poika.
-   Katso myös Joos.3:3  ”.. liitonarkin ja leeviläiset papit sitä kantamassa”
-   Uudessa testamentissa on nähtävissä sama ajatus. Jeesus antoi seurakunnalle tehtävän mennä kaikkeen maailmaan ja julistaa evankeliumia.

1.Piet.2:9.
Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
5… ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi,

Toisen Samuelin kirjan kuudes luku alkaa sillä, että Daavid kokosi Israelista kaikki valiomiehet.  Hänen mukaansa lähti väki Juudan Baalasta sillä ajatuksella, että he tuovat Herran arkin Jerusalemiin.

Jakeessa kolme huomaamme, että toimittiin vastoin Jumalan käskyä.
Ensiksi sanotaan, että Daavid kokosi jälleen kaikki valiomiehet tuomaan Herran arkkia.
Tehtävä kuului leeviläisille.
Toiseksi Jumalan arkki laitettiin UUSIIN VAUNUIHIN.

2.Sam.6:3. Ja he panivat Jumalan arkin uusiin vaunuihin

Kun arkkia alettiin kuljettaa sotamiesten kanssa uusissa vaunuissa, tehtiin siis vastoin Jumalan määräystä.
 Tapa,  jolla Daavid yritti kuljettaa Herran arkkia oli kopioitu filistealaisilta!

 1.Sam.6:   
7. Niin tehkää nyt uudet vaunut ja ottakaa kaksi imettävää lehmää, joiden niskassa ei ole iestä ollut, ja valjastakaa lehmät vaunujen eteen, mutta ajakaa vasikat kotiin, pois niiden jäljestä.
8. Ja ottakaa Herran arkki ja asettakaa se vaunuihin


Ajatus oli siis oikea, mutta tapa väärä. Luultiin, että Jumalan asian edistämiseksi tarvitaan ihmisvoimia ja uhoa – mitä muuta tuo suuri sotilasjoukko voisi kuvata?
Myös Daavid itse totesi myöhemmin 1. Aikak.15:2, että tehtävässä tulisi olla leeviläiset kantajat ja koska ei ollut, kävi huonosti (1.Aikak.15:13)

Daavidin mukaan lähti väkeä Juudan Baalasta. 
2.Sam.6:2
Ja Daavid ja kaikki väki, joka oli hänen kanssaan, nousi ja lähti Juudan Baalasta, tuomaan sieltä Jumalan arkkia, jonka Herra Sebaot oli ottanut nimiinsä, hän, jonka istuinta kerubit kannattavat.

Baale of Judah = lords of Judah, possessors of or in Judah, Judah =praise
Käännös voisi ymmärtääkseni kuulua siis ’ylistyksen herrat’ tai ’ylistyksen omistajat’

Lähdettiin tuomaan Jumalan arkkia
 ”Jumalan arkki, jonka Herra Sebaot oli ottanut nimiinsä, Hän jonka istuinta kerubit kannattavat”
Arkkiin sisältyy sanoma laista ja evankeliumista.
Kantaessaan arkkia seurakunnan on tarkoitus alistaa itsensä sille ja ottaa se olalleen kannettavaksi.

 Arkki vietiin pois Abinanadabin talosta. Abinadab = father or source of liberality
Abinadabin talossa arkki oli ollut 20 vuotta.
1.Sam.7:2  ”..ja koko Israelin heimo huokaili Herran puoleen”

6. Abinadabin talo oli mäellä (engl. kielinen käännös  ’was in Gibeah’, Gibeah = height)
Nyt arkki haettiin korkeudesta pois?

Ussa ja Ahjo ohjasivat vaunuja
Ussa (=Uzza = strenght = voima), Ahjo = Ahio  = his brother
Voidaan sanoa siis, että vaunuja ohjasi voima ja voiman veli?

Olen pitkään miettinyt miten on mahdollista, että monessa hengellisessä kokouksessa ja touhussa näyttää olevan mukana paljon epäraitista. Kuitenkin niissäkin tilaisuuksissa ihmisiä tulee uskoon.
Salaisuus lienee siinä, että Jeesus on kiinnostunut jokaisesta, jotka hapuilemallakin häntä etsivät. Toisaalta se ei tee oikeaa siementä huonoksi, että joku kylvää rikkakasvejakin tai kylvökone on ruosteessa.


”Ahjo kulki arkin edellä”
Joskus näyttää siltä, että Jumala on liikkeellä ja että edellä näyttäsi kulkevan voima, mutta se onkin vain voiman veli.
Tuossa lienee se suuri virhe.
Kuka kulkee edellä todellinen voima ja evankeliumi vai joku samaa sukua, mutta ei kuitenkaan aito Voima



Daavid ynnä koko Israelin heimo karkeloi
2.Sam.6:5
Ja Daavid ynnä koko Israelin heimo karkeloi kaikin voimin Herran edessä soittaen kaikenkaltaisilla kypressipuisilla soittimilla, kanteleilla, harpuilla, vaskirummuilla, helistimillä ja kymbaaleilla.

Edellä on nähty, että kaikki ei ollut kohdallaan, silti kansa karkeloi.
Usein tempaistaan jonkun opin tueksi jae tai jakeen osa ja sillä perustellaan raamatulliseksi mitä kummallisempia asioita.

Kiinnitin huomioita sanaan karkeloi.  Sama jae on englanniksi:
”And David and all he house of Israel played before Lord on all manner of instruments made of fir wood, even on harps, and on psalteries, and on tibrels, and on cornets, and on cymbals.”

Jakeessa oleva sana played on hebreaksi  sachaq     
Kyseinen sana on käännetty englanniksi mm. sanoilla play, laugh, deride, in derision ja mock

Seuraavissa jakeissa sachaq on käännetty sanalla play:
Jakeessa, jota tutkimme eli 2.Sam.6:5 ja sama tapahtuma kerrotaan myös Aikak.13:8 
1.Sam.18:7 karkeloivat naiset virittivät laulun ja sanoivat “Saul voitti tuhat, mutta Daavid voitti kymmenen tuhatta”
Onko kyse ylistyslaulusta vai pilkkalaulusta?

 2.Sam.2:14 kyseessä oli poikien taistelukisa, joka päättyi murheellisella tavalla.
Job.40:15 leikitsevät, Job.40:24 leikkiä

Sana sachaq on käännetty sanalla deride tai in derision
Hab.1:10 ”...they shall deride every stronghold..”
“Pilkkanansa pitää se kuninkaat ja naurunansa ruhtinaat. Se nauraa kaikille varustuksille...”
Job.30:1 ”...they are younger than I hold me in derision
“Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat.”

Sana sachaq on käännetty sanalla make sport
Tuom.16:27 “…who beheld while Samson made sport..”
“..katolla oli noin kolmetuhatta miestä ja naista katselemassa, kuinka Simson heitä huvitti.”

Sana sachaq on käännetty sanalla mock = pilkata
Jer.15:17
”I sat not in the assembly of mockers”
“En ole minä istunut iloitsemassa ilonpitäjäin seurassa…”

Sana sachaq on käännetty sanalla laugh
2.Aikak.30:10
”..they laughted them to scorn”
“..Mutta heille naurettiin ja pilkattiin.”

Sana sachaq on käännetty myös sanalla karkeloi  jakeissa 2.Sam.6:21 ja 1.Aikak.15:29
Em. jakeiden  merkityksen ymmärtämiseksi on tarpeen ensin tutkia  2.Sam.6:11-19 , koska ne antavat asialle aivan toisenlaisen näkökulman.

Jumalan viha syttyi Naakonin puimatantereen kohdalla
6. Mutta kun he tulivat Naakonin puimatantereen luo, ojensi Ussa kätensä Jumalan arkkiin ja tarttui siihen, sillä härät kompastuivat.
7. Silloin Herran viha syttyi Ussaa kohtaan, ja Jumala löi hänet siinä hänen hairahduksensa tähden, niin että hän kuoli siihen, Jumalan arkin ääreen.

Naakon= Nachon =stroke = isku, lyönti
Aikakirjassa Naakon on nimellä Kiidon = Chidon = destruction, a javelin
Aikak. 13:9
”Kun he tulivat Kiidonin puimatantereen luo , Ussa ojensi kätensä pitääkseen arkusta kiinni, sillä härät alkoivat vikuroida.” (Raamattu kansalle käännösehdotus)

*Herran viha syttyi Ussaa kohtaan, ja Jumala löi hänet hairahduksensa tähden, niin että hän kuoli siihen Jumalan arkin ääreen.
Onko niin, että kun Herran arkkia viedään väärällä tavalla kohti Jerusalemia ja kun tullaan puimatantereen kohdalle, alkaa vikurointi.
jakeen sana baqar =oxen= härät on käännetty myös sanalla herd = (karja-, eläin-, ihmis)joukko, (väki)joukko ja cattle

Tuota tapahtumaa voidaan katsoa useasta näkökulmasta
Historiallisesti: Ussa halusi viime hetkellä halutaan tarttua kiinni arkkiin, Pyhään, mutta Jumala ei ajatukseen enää tullut mukaan.

Mitä kohtaan Herran viha syttyi? Mikä oli se hairahdus?
Se syttyi siksi koska Ussa koski Herran arkkia.
1.Aikak.15:13 perusteella myös siksi, että Herran arkkia eivät olleet kuljettamassa leeviläiset.

Ei liene kenellekään mikään yllätys, että evankeliointia ja ylistystä voivat tehdä nekin, jotka eivät ole leeviläisiä.
Jakeen murheellinen sanoma on myös se, että Ussa kuoli lain  (arkin)  ääreen.
Voitaisiinko sanoa, että hän tuli tietoiseksi laista, mutta ei evankeliumista.

Esikuvallisesti me näemme tapahtumassa sen, että Ussa – Voima tarttui kiinni arkkiin ja hän kuoli.
Siis Jeesus on kuollut niidenkin puolesta, jotka laittavat arkkia uusiin vaunuihin.
Tämä on tärkeä muistaa, vaikka haluaisimme olla kertomassa puhdasta evankeliumia.


12. Daavid pahastui, että Herra mursi Ussan. 
Daavid = beloved = rakastettu
Rakastettu Daavid oppi ilmeisesti jotain, koska sanotaan, että  ”Daavid pelkäsi sinä päivänä..”
”And David was afraid of the Lord that day”
Tässä käytetty alkukielen sana yare merkitsee to fear = pelätä tai to reverence = kunnioitus, palvonta
Kun Jumala itse puuttuu asioihin, se saa aikaan oikeaa kunnioitusta ja palvontaa.

Tapahtumaketjun lopuksi sanotaan, että Daavid ei tahtonut siirtää Herran arkkia tykönsä, vaan Daavid toimitti sen SYRJÄÄN, gatilaisen Oobed-Edomin taloon.


Edellä mainittujen muiden Raamatun jakeiden perusteella en mitenkään voi yhtyä vallalla olevaan ylistysoppikäsitykseen.

Ylistys ei ole tiemme Jumalan luokse, koska Jeesus on ristin kuolemallaan avannut meille tien.
Hänen tekonsa tulee saada meissä aikaan ylistystä ja kunnioitusta.
Ei niin, että me omilla teoillamme voisimme jotakin saada aikaan.


Se mitä oli tapahtunut Herran arkille aiemmin, ja mitä tapahtui myöhemmin, vaatisi toisen tutkistelun.
Vaikuttaisi siltä, että lain arkin vaiheita seurattaesa nähdään hyvin profetaalinen sanoma.

Luvun loppuosassa (2.Sam:6)  näyttäisi olevan siinäkin kätketty profetaalista sanomaa.
A. Herran arkki oli 3 kuukautta Oobed-Edomin talossa

2.Sam.6:11
Ja Herran arkki jäi kolmeksi kuukaudeksi gatilaisen Oobed-Edomin taloon. Ja Herra siunasi Oobed-Edomia ja koko hänen taloansa.
Oobed-Edom = servant of Edom. 1.Moos.25:30 Edom = Eesau
Missä siis Herran arkki on 3 kuukautta ennen sen viemistä Jerusalemiin?
Eedomin palvelijan  taloa siunattiin.
Aiemmissa luvuissa kerrotaan, että arkki oli Abinadabin talossa 20v. ->2000v.?

Daavid toi Jumalan arkin riemuiten Oobed-Edomin talosta Jerusalemiin
2.Sam.6:12’
Kun kuningas Daavidille kerrottiin, että Herra oli Jumalan arkin tähden siunannut Oobed-Edomin taloa ja kaikkea, mitä hänellä oli, niin Daavid meni ja toi riemuiten Jumalan arkin Oobed-Edomin talosta Daavidin kaupunkiin.

Luvun alkuosassa puhuttiin Daavidista. Tässä jakeessa puhutaan Kuningas Daavidista.
Tuo sana riemuiten Simchah  (= gladness, rejoicing, joy, mirth) löytyy myös seuraavista Raamatun jakeista
4.Moos.10:10 ilojuhlinanne ja  2.Aikak.30:21,23 ilojuhla
Mikä mahtaa olla tuo ilojuhlan ajankohta?

2.Sam.6:14’
14 Ja Daavid hyppi kaikin voimin Herran edessä, ja Daavid oli puettu pellavakasukkaan.
Daavid esiintyi siinä kasukassa, joka on papillinen asu.

Aikakirja 15 mukaan liikkeelle lähdettiin eri asenteella:  puhdistus  ja pyhitys
1.Aik.15:12’
..."Te olette leeviläisten perhekuntien päämiehet. Pyhittäkää itsenne ja veljenne ja tuokaa Herran, Israelin Jumalan, arkki siihen paikkaan, jonka minä olen sille valmistanut.

2.Sam.6:14 ja 6:16 oleva danced sana on hepreaksi karar = move round
(David danced before the Lord with all his might)
Milloin Kuningas Daavid teki noin? (move around)
Se tapahtui sen jälkeen, kun Herran arkin kantajat olivat astuneet kuusi (6) askelta.

2.Sam.6:13’
Kun Herran arkin kantajat olivat astuneet kuusi askelta, uhrasi hän härän ja juottovasikan.

Merkillinen maininta!
Kantajat astuvat kuusi askelta ja sitten uhrataan. Tässä kannattaa huomata, että kyseessä ei ole syntiuhri. Jos jakeessa puhuttaisiin syntiuhrista, väittäisin, että kantajat olisivat astuneet vain 4 askelta.
6 askelta = 6000v. ?

Palattuaan kotiinsa, Daavid ei ollut enää papillisessa asussa (ei mainita)
Hän tunsi huonoutensa – näyttäisi siltä, että viitataan ensimmäiseen karkelointiin, koska myös jakeessa esiintyvä sana on sachaq.

2.Sam.6:’
21 Niin Daavid sanoi Miikalille: "Herran edessä, joka on valinnut minut, sivu sinun isäsi ja koko hänen sukunsa, ja asettanut minut Herran kansan, Israelin, ruhtinaaksi-Herran edessä minä karkeloin;
22 ja tähänkin minä pidän itseni liian vähäisenä ja olen omissa silmissäni halpa; mutta ne palvelijattaret, joista sinä puhuit, tulevat minua kunnioittamaan".

Myös Aikakirjan rinnakkaiskohta todistaa sen, että Daavidin mieli oli muuttunut ; hän sanoo  leeviläisille näin:
1.Aik.15:
13 Sillä sentähden, ettette ensimmäisellä kerralla olleet läsnä, mursi Herra, meidän Jumalamme, meidät; sillä me emme etsineet häntä, niinkuin olisi pitänyt."



Miten sitten pitäisi käsittää se mitä sanotaan Miikalista?
2.Sam.6:
16 Kun Herran arkki tuli Daavidin kaupunkiin, katseli Miikal, Saulin tytär, ikkunasta; ja nähdessään kuningas Daavidin karkeloivan ja hyppivän Herran edessä halveksi hän häntä sydämessänsä.

Raamattu puhuu tässä kohtaa hänestä Saulin tyttärenä. Saul oli entinen kuningas.
Mitä Saulin tytär näki?
Hän näki kuningas Daavidin karkeloivan.  Sana on tässä jälleen karar, ei sachaq
Tietysti entisen kuninkaan tytärkin näkee sen, että Kuningas Daavid tulee omiaan noutamaan.
Saulin tytär halveksui Daavidia. Raamatun mukaan näin tulee tapahtumaan myös aikojen lopulla.

2.Sam.6:
23. Ja Miikal, Saulin tytär, ei saanut lasta kuolinpäiväänsä asti.

Edellä kuvatussa asia yhteydessä tuo vittaus laittaa ajattelemaan tätä Ilmestyskirjan lukua 20, jossa kerrotaan, että  saatana sidotaan.

Liiton arkin saavuttua perille Jerusalemiin  tapahtui näin:
1.Aik.16:
1 Kun he olivat tuoneet Jumalan arkin ja asettaneet sen majaan, jonka Daavid oli sille pystyttänyt, uhrasivat he polttouhreja ja yhteysuhreja Jumalan edessä.
2 Ja kun Daavid oli uhrannut polttouhrin ja yhteysuhrit, siunasi hän kansan Herran nimeen.
3 Ja hän jakoi kaikille israelilaisille, sekä miehille että naisille, kullekin leipäkakun, kappaleen lihaa ja rypälekakun.


Aikakirjan luvun 16 loppuosa onkin sitten Jumalan tekojen ylistystä

8 Kiittäkää Herraa, julistakaa hänen nimeänsä, tehkää hänen suuret tekonsa tiettäviksi kansojen keskuudessa.
9 Laulakaa hänelle, veisatkaa hänelle, puhukaa kaikista hänen ihmeistänsä.
10 Hänen pyhä nimensä olkoon teidän kerskauksenne; iloitkoon niiden sydän, jotka etsivät Herraa.

Jumalan teoista kertominen on sitä oikeaa ylistystä. Ne oikeat teot ovat historiallisia tosiasioita eivätkä mitään tunteiden liikahduksia.
Suurimpana tekona on tietysti se mitä Jeesus teki puolestamme Golgatalla.

Kurjenmiekka

  • Vieras
Vs: Näitä Raamatun jakeita olen miettinyt
« Vastaus #63 : 01.12.13 - klo:19:32 »
monipuolista mietintää vaikka vertailusi ovat hieman erikoisia kuten 20v -> 2000v

mutta uskon että kaikki tarinat Raamatussa ovat vertauskuvallisia tulevista tai ajankohtaisista asioista....

myös tuo ajatus "eivät etsineet Herraa kuten olisi pitänyt" on edelleen voimassa vaikka olemme armon ajassa, Jumala ei ole kumonnut mitään osaa Sanastaan.

synnin seuraukset ovat voimassa vaikka olisimme armahdetut ja pelastetut kadotuksesta. samoin tuo miten ylistetään tai miten palvotaan tulee aina tapahtua Raamatun sanan mukaan..... "ne jotka rukoilevat heidän tulee rukoilla hengessä ja totuudessa"
tai "joka epäilee älköön luulko mitään Herralta saavansa" tai "usko ilman tekoja on kuollut"

Kyllä siis Raamattu laittaa selvät puitteet sille miten kaiken tulee tapahtua.

Vaikka meillä olisi voima (voimatekojen lahja tai muu) niin sitä ei saa käyttää "omassa voimassa" uhoten vaan nöyränä Herran johdossa.

1. Piet. 5:3
ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina,

Poissa Natanael

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 3358
  • Matkalla
Vs: Näitä Raamatun jakeita olen miettinyt
« Vastaus #64 : 01.12.13 - klo:19:46 »
Niin, tuo edellä kirjoittamani ei todellakaan ole mikään ehdoton totuus, joka pitäisi nielaista sellaisenaan.
Uskon kuitenkin, että jotain olen siinä löytänyt.

Kaikenlaisten aikamääreiden kanssa pitää olla tosi varovainen, ettei ajaudu vääränlaisiin johtopäätöksiin ja toimiin.


Tässä tämä aikaan liittyvä tieto kahdesta kymmenestä vuodesta:

1.Sam.6
1 Niin Kirjat-Jearimin miehet tulivat ja veivät Herran arkin sinne ja toivat sen Abinadabin taloon mäelle. Ja hänen poikansa Eleasarin he pyhittivät pitämään huolta Herran arkista.
2 Ja siitä päivästä, jona arkki oli asettunut Kirjat-Jearimiin, kului pitkä aika, kului kaksikymmentä vuotta; ja koko Israelin heimo huokaili Herran puoleen.


Eleasar oli ylimmäinen pappi, Jeesuksen esikuva.

Vuosien tulkinta on omani (20v -> 2000v.) ja siihen tulee suhtautua kriittisesti.


Kurjenmiekka

  • Vieras
Vs: Näitä Raamatun jakeita olen miettinyt
« Vastaus #65 : 01.12.13 - klo:19:57 »
kyllä.

Itse olen miettinyt tuota Raamatun kertomusta hieman eri kantilta vaikka varmaan päädyin suunnilleen samaan tulkintaan:

Ajattelin siltä kannalta tuota arkkia mitä Jumala oli sanonut , "siinä Minä ilmestyn sinulle armoistuimen päällä"  eli se tarkoitti Jumalan läsnäoloa ja ilmestymistä.
En miettinyt niinkään armo/laki- ajatuksella. Vaan läsnäolon ajatuksesta. Nykyään esim kovasti mainostetaan "tulkaa tänne täällä on Jumalan kirkkaus" ikäänkuin meillä olisi valta sanoa missä Jumala ilmestyy.

Ja tuo Ussan käden ojennus oli juuri oman voiman käyttöä suhteessa Jumalan läsnäoloon. Ussa koski kaikkein pyhimpään omalla voimallaan eli kädellään eli "määräsi Jumalan läsnäolon asemasta".
Kun Jumala oikeasti ilmestyy siinä saatta näille nykyajan määrääjille käydä huonosti  :-[

Jumalalla oli ja on omat päätöksensä siitä missä ja miten Hän ilmestyy tai on ilmestymättä.
Siksi on mielestäni äärimmäisen vaarallista, omahyväistä ja röyhkeää itse sanoa "täällä on Jumalan kirkkaus".

Jo pelkästään tuollainen itse varmuus saa aikaan epäilyksen siitä voiko tuo olla totuudesta.

Itse olen tuota kirkkautta joskus kokenut ja joudun sanomaan etten koskaan siellä kokenut sellaista Jeesuksen läsnäoloa mitä muulla missä tuota kirkkautta ei ole. En uskalla tätä edes pidemmälle ajatella mutta kovasti ihmetyttää.

Poissa Adina

  • Viestejä: 425
Vs: Näitä Raamatun jakeita olen miettinyt
« Vastaus #66 : 04.12.13 - klo:07:31 »
Näissä jakeissa on; että laki on kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme ja sitten että uskon tultua emme enää ole kasvattajan alaisia ???
Elikkä kuinka kauan olemme kasvattajan alaisia, se mietityttää tuossa kohdassa.

Gal.3:24 Niin muodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme.

25 Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
Kol. 3:2
   
Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 1456
Vs: Näitä Raamatun jakeita olen miettinyt
« Vastaus #67 : 04.12.13 - klo:12:30 »
Näissä jakeissa on; että laki on kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme ja sitten että uskon tultua emme enää ole kasvattajan alaisia ???
Elikkä kuinka kauan olemme kasvattajan alaisia, se mietityttää tuossa kohdassa.

Gal.3:24 Niin muodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme.

25 Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
Ymmärrän tuon kohdan sillä tavalla, että lain tehtävä on jo loppunut,
koska kasvatus Kristukseen on jo tapahtunut. 

Emme ole enää kasvattajana toimivan lain alaisia.
Laki on tehnyt tehtävänsä, koska Kristus annettiin kertakaikkiseksi syntiuhriksi,
jolloin Hän täytti lain. 

Poissa Adina

  • Viestejä: 425
Vs: Näitä Raamatun jakeita olen miettinyt
« Vastaus #68 : 04.12.13 - klo:15:00 »
Näissä jakeissa on; että laki on kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme ja sitten että uskon tultua emme enää ole kasvattajan alaisia ???
Elikkä kuinka kauan olemme kasvattajan alaisia, se mietityttää tuossa kohdassa.

Gal.3:24 Niin muodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme.

25 Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
Ymmärrän tuon kohdan sillä tavalla, että lain tehtävä on jo loppunut,
koska kasvatus Kristukseen on jo tapahtunut. 

Emme ole enää kasvattajana toimivan lain alaisia.
Laki on tehnyt tehtävänsä, koska Kristus annettiin kertakaikkiseksi syntiuhriksi,
jolloin Hän täytti lain.

Ai kiitos :) rupesin vaan varmaan liikaa miettimään tuota kohtaa "uskosta vanhurskaiksi".
Kol. 3:2
   
Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 1456
Vs: Näitä Raamatun jakeita olen miettinyt
« Vastaus #69 : 05.12.13 - klo:17:42 »
Miksi Kaikkivaltias itse rukoilee ja ketään ??
Ei kai Jumala rukoile?

Poissa Soltero

  • Viestejä: 1456
Vs: Näitä Raamatun jakeita olen miettinyt
« Vastaus #70 : 05.12.13 - klo:19:09 »
"Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa."  (Matt. 11:27)

Jeesus sanoo:  "Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti."  (Joh. 14:16)

Ainakin näissä kohdissa Jeesus puhuu Jumalasta selvästi Isänään, jota Hän rukoilee antamaan
meille Pyhän Hengen.




Poissa Natanael

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 3358
  • Matkalla
Vs: Näitä Raamatun jakeita olen miettinyt
« Vastaus #71 : 06.12.13 - klo:22:06 »
Tarkoitetaanko tässä vain maalausten tai patsasten tekemistä?

Lainaus käyttäjältä: 2.Moos.20:
Älä pidä muita jumalia minun rinnallani. Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä.

Voisiko tuo tarkoittaa myös vääriä mielikuvia Jumalasta?

Lydia

  • Vieras
Vs: Näitä Raamatun jakeita olen miettinyt
« Vastaus #72 : 14.12.13 - klo:14:00 »
Muut jumalat voivat olla epäjumalia, esmes joku ihminen, raha, maine, kunnia, nöyristelymme jne. ja tietysti selvät kuvat ja patsaat joita palvotaan kuin niillä olisi henki. Raamattu puhuukin kuinka typerää on valmistaa puusta jumala ja kaikkea muutakin lisäksi, ja oletetaan sen jumalan kuvan auttavan.

Kurjenmiekka

  • Vieras
Vs: Näitä Raamatun jakeita olen miettinyt
« Vastaus #73 : 14.12.13 - klo:14:01 »
Tähän  voisi liittää viimeisimpiä pohdintojani....

kun miettii näitä nykyajan kuuluisuuksia ja idoleja, ja sitä mitä tuo herzokin sanoi "ei tarvii rukoilla Pyhää Henkeä joka on ylhäällä vaan uskoo että Jumala on sinussa". eli "olet jumala et tarvitse ylhäällä olevaa jumalaa".

Sitten muistin Jeesuksen sanat "kun näette hävityksen kauhistuksen seisovan pyhässä paikassa" ja "julistaa olevansa jumala" ja
pedon luku on 666 mikä tarkoittaa ihmisen lukua kertaa 3 -> ihminen julistaa itsensä jumalaksi.

niin ........ ???  mitäs tähän sanoisimme ? ? ?  "tietäkää että se on lähellä, oven edessä"  ?

Lydia

  • Vieras
Vs: Näitä Raamatun jakeita olen miettinyt
« Vastaus #74 : 14.12.13 - klo:14:10 »

Minun on aina ollut vaikea sisäistää ja ymmärtää seuraavaa vertausta.

Luuk.19:
11. Ja heidän tätä kuunnellessaan hän puhui vielä vertauksen, koska hän oli lähellä Jerusalemia ja he luulivat, että Jumalan valtakunta oli kohta ilmestyvä.
12. Hän sanoi näin: "Eräs jalosukuinen mies lähti matkalle kaukaiseen maahan saadakseen itsellensä kuninkuuden ja sitten palatakseen.
13. Ja hän kutsui luoksensa kymmenen palvelijaansa, antoi heille kymmenen leiviskää ja sanoi heille: 'Asioikaa näillä, kunnes minä tulen'.
14. Mutta hänen kansalaisensa vihasivat häntä ja lähettivät lähettiläät hänen jälkeensä sanomaan: 'Emme tahdo tätä kuninkaaksemme'.
15. Ja saatuansa kuninkuuden ja palattuansa hän käski kutsua eteensä ne palvelijat, joille hän oli antanut rahat, saadakseen tietää, mitä kukin oli asioimisellaan ansainnut.
16. Niin ensimmäinen tuli esiin ja sanoi: 'Herra, sinun leiviskäsi on tuottanut kymmenen leiviskää'.
17. Ja hän sanoi hänelle: 'Hyvä on, sinä hyvä palvelija; koska vähimmässä olet ollut uskollinen, niin saat vallita kymmentä kaupunkia'.
18. Ja toinen tuli ja sanoi: 'Herra, sinun leiviskäsi on tuottanut viisi leiviskää'.
19. Niin hän sanoi tällekin: 'Sinä, vallitse sinä viittä kaupunkia'.
20. Vielä tuli yksi ja sanoi: 'Herra, katso, tässä on sinun leiviskäsi, jota olen säilyttänyt liinasessa.
21. Sillä minä pelkäsin sinua, koska olet ankara mies: sinä otat, mitä et ole talteen pannut, ja leikkaat, mitä et ole kylvänyt.'
22. Hän sanoi hänelle: 'Oman sanasi mukaan minä sinut tuomitsen, sinä paha palvelija. Sinä tiesit minut ankaraksi mieheksi, joka otan, mitä en ole talteen pannut, ja leikkaan, mitä en ole kylvänyt;
23. miksi et siis antanut rahojani rahanvaihtajan pöytään, että minä tultuani olisin saanut periä ne korkoineen?'
24. Ja hän sanoi vieressä seisoville: 'Ottakaa häneltä pois se leiviskä ja antakaa sille, jolla on kymmenen leiviskää'.
25. - Niin he sanoivat hänelle: 'Herra, hänellä on jo kymmenen leiviskää'. -
26. 'Minä sanon teille: jokaiselle, jolla on, annetaan; mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on.
27. Mutta viholliseni, jotka eivät tahtoneet minua kuninkaaksensa, tuokaa tänne ja teloittakaa minun edessäni.'"