Aloin käyttää alkoholia 19-vuotiaana. Olin silloin jo uskossa.
Aluksi join mietoa olutta harvoin, mutta määrät ja vahvuudet lisääntyivät. 5 vuoden kuluttua join jo alkoholistisesti, melkein joka ilta 2 pulloa viiniä.
Sain hoidettua opintoni ja työni kohtuullisesti, mutta alkoholi ja humala alkoivat olla elämäni keskipiste. Tiesin että teen väärin sekä moraalisesti että hengellisesti. Uskonelämäni alkoi olla kouristuksenomaisesti syvää katumusta, armon kokemista ja parannuksen tekemistä. Se oli aivan oikein, paitsi että parannus kesti yleensä vain 1-2 päivää.
Aloin juoda 25-vuotiaana isoja määriä kirkasta viinaa, useimmiten koko pullon vodkaa tai viskiä illan aikana.
Tein kauan yötöitä, jolloin sain kerättyä vapaapäiviä yhteen, joten onnistuin juopottelemaan viikonkin kerrallaan.
Elämäni alkoi hajota. Rahat eivät enää riittäneet viinaan. Aloin juoda kotona tehtyä kiljua litrakaupalla.
Join myös eau de colognea, Lasolia ja käsidesiä.
Tässä vaiheessa menetin työpaikkani. Kävelyni alkoi vaikeutua pikkuaivojen vaurioituessa. Aloin saada epilepsian kaltaisia viinakramppeja. Olin monia kuukausien jaksoja huoltoloissa ja sosiaalisairaalassa. Olin yleensä juomatta hoitojakson ajan, mutta aloin juoda heti kotiin päästyäni. Kodinkin menetin, joten aloin asua juoppokaverien luona ja puistoissa.
Viimeinen huoltokotisijoitukseni alkoi maaliskuussa 2001. Silloin menin elämäni ensimmäiseen AA-palaveriin. Siellä sain ottaa AA:n ensimmäisen askeleen, ja samalla tajusin hengellisesti ja älyllisesti, että Jumala on ottanut minulta pois juomisen pakon. Koin kirkkaasti, että minua, elämää ja olemassaoloa suuremmat voimat tekevät työtään. Oivalsin että ankara ja vanhurskas Jumala on minun puolellani, Hän rakastaa ja haluaa hyvää.
Asuin huoltokodissa 1,5 vuotta ja kävin AA-ryhmissä 2 kertaa/vrk. Viinan himo sammui heti ja aloin saada takaisin itsekunnioitusta ja elämänhalua. Sain tukiasunnon, josta muutin muutaman vuoden kuluttua tavalliseen asuntoon. Olin silloin 48-vuotias. Minusta oli tehty työkyvyttömyyseläkehakemus juoma-aikanani. Siitä tuli myönteinen päätös, joten en enää roikkunut kiinni työelämässä. Koin että armahtava Jumala oli antanut minulle uuden elämän.
Olen nyt ollut raittiina 24,5 vuotta, ja elänyt aktiivisesti ja rikkaasti. Nyt kun olen jo oikeassa eläkeiässä, viinan aiheuttama pikkuaivovaurio on alkanut pahentua takautuvasti. Kävely on hankalaa, käytän 2 kyynärsauvaa ja välillä rollaattoria. Selkä- ja lonkkakivut ovat aika hurjia.
Otan terveysongelmat johdonmukaisena fyysisenä seurauksena kaikesta siitä viinasta, jota aikanaan join. En koe Jumalan rankaisevan minua juomisestani, koska olenhan saanut kaiken anteeksi. Jumalan anteeksiantamusta on ehdotonta ja pysyvää.
Mutta juomiseni oli syntiä, koska uskovana tiesin alusta alkaen raamatunkohdat, joissa humalluttava juominen kielletään. Toimin vastoin Jumalan nimenomaista tahtoa. Tiesin leikkivänä tulella.
Syntiä tein myös, koska elin kauan kaksoiselämää. Salasin juomiseni niin kauan kuin se oli mahdollista, ja esiinnyin elävänä uskovana (jota toisaalta olinkin). Valehtelin siis elämälläni. Tein suuren rikkomuksen siinä, että sallin alkoholin ja humalamaailman tulevan elämäni keskipisteeksi, joka alkoi syrjäyttää Jumalan.
Jo aivan juomisen alkuvaiheessa, n. 20-vuotiaana, koin selvästi, että hakemalla nousuhumalalla sisältöä elämääni mitätöin Jumalan minulle tarjoaman terveen uskovan elämän, ja vaihdoin sen juopottelevan elämään.
Kysymys oli siis Jumalan kunniasta ja kuuliaisuudesta Hänen tahdolleen. Kyseenalaistin tämän kaiken ja aloin ”kulkea omaa polkuani”, joka sisälsi valtavasti näyttelyä, valehtelemista, petollisuutta, saastaisuutta, sairauksia ja onnettomuuksia.
Jumala kutsui kuitenkin uudelleen, armahti ja antoi uuden elämän.
Kaikki entinen on mennyt, mutta menneisyyden aiheuttamat henkiset ja fyysiset vauriot ovat muistutuksena alkoholismista, joka alkoi yhdestä keskiolutpullosta päivässä.
