Koin tänään Psalmeja 17 ja 18 lukiessani hyvin vahvan jumalallisen siunauksen. Herra oli niin lähellä, että ikään kuin melkein olisin voinut katsoa Häntä kasvoista kasvoihin. Sen aika ei vaan ole aivan vielä.
Kun aikoinani elin julkijuopon alkoholistista elämää (uskossa ollen), silmiini osui Raamattua lukiessani usein kohtia,
joissa luvataan Jumalan estävän jalkojeni horjuminen.
Koska kuitenkin horjuin usein ja kaatumiseen asti (humala),
olin joskus katkera siitä, että minunkaan jalkojeni ei kuuluisi horjua, koska olen Jeesuksen armahtama.
Psalmeissa 18, jae 37, mainitaan jopa, että nilkkani ei nyrjähdä.
Minun nilkkani ei ainoastaan nyrjähtänyt, vaan murtui, kuten monet muutkin luuni. Kaatuilua ja murtumia tuli, koska kärsin pakonomaisesta viinan juomisesta, joka pakko oli syntynyt aikoinaan omista valinnoistani.
Lukemattomia kertoja huusin Herralta armoa ja apua. Elämä oli pelkkää rämpimistä ja kompurointia,
mutta niinkin pääsin eteenpäin ja jopa siihen päivään asti, jolloin Herra otti minulta juomisen pakon pois.
Miksi kirjoitan tällaista?
Siksi että koin tänään aivan uudella tavalla uskovan varjelukset horjumisesta.
Takautuvasti minulle tuli kirkkaasti esille se, että vaikeimpinakin juomisvuosinani Jumala nimenomaan siunasi askeleeni.
Kaatuilin ja heräilin aina poliklinikoilla, luut murtuneena, mutta olin säilyttänyt henkeni. En kuollutkaaan esim. alkoholimyrkytykseen.
Psalmissa 18:25 sanotaan: ”Herra maksaa minulle vanhurskauteni mukaan,
sen mukaan kuin käteni ovat puhtaat hänen silmiensä edessä”.
Juodessa ajattelin, että voi kamalaa, tämäkin vielä, ettäkö minun käteni olisivat puhtaat, kun korkkasin joka päivä 2-3 viina- tai korvikepulloa.
Tänään ajattelen, että silloinkin olin vanhurskas ja puhdas, vaikka promilleja saattoi olla 3-4.
Eihän Jumala ollut peruuttanut aikoinaan tapahtunutta uskoontuloani. Minulla oli ja on se Jeesuksen lainavanhurskaus ja lainapuhtaus,
jotka muuttuvat pysyviksi vasta kuoleman ja viimeisten tapahtumien jälkeen.
Syntejä on isoja ja pieniä, mutta ihminen ei pysty arvioimaan, mitkä niistä ovat minkäkinlaisia Jumalan silmissä.
Kiitoksen aihe on myös se, että juomisvuosinani luin joka päivä Raamattua. Joskus se oli melkein kuin jonkinlainen taikakalu, jonka avulla yritin puhdistaa elämääni. Mutta Jumalan Sanaa lukiessani (joskus promilleissakin) riipuin kiinni minullekin luvatussa pelastuksessa. Minun tekemiseni ja tekemättömyyteni eivät pelasta, vaan Jeesuksen veri.
Ja Jeesus pakotti minua lukemaan Sanaa, ja usein se olikin todella pakonomaista.
Nykyään askeleeni ovat vähentyneet huomattavasti ja horjuminen on pahaa. Nytkin ne johtuvat viinan juomisesta (pikkuaivoatrofia), vaikka olen ollut täysraittiiina melkein 25 vuotta.
Takautuvat sairaudet vanhenemisen yhteydessä ovat tosiasia. Edelleen minua kannattavat ja nostavat ylös Jumalan käsivarret, ja olen edelleen vain armosta pelastettu.
En ole ansainnut mitään esim. olemalla juomatta, vaan kaikki ansio on Jeesuksen ristintyössä.
En tiedä, kauanko vielä heilun ja hoipertelen täällä. Joskus tuntuu, että eikö viimeinen kaatuminen voisi jo tapahtua.
Mutta sitten löytyy esim. jokin raamatunkohta (kuten tänään), joka antaa valtavasti potkua ja elämänhalua.
