
Keskusteltavia kysymyksiä!

Zubu näin on varmasti, kuin laitoit. Aluksi sanoisin mielipiteenäni ja kokemuksenani, että teoriassa on kaikki siis helppoa ja raamatullista, mutta käytännössä usein vaikeaa ja jopa mahdotonta.
Lutherin raamatullisuutta ei tarvitse enää pohtia, se on varmasti Raamatulla perusteltu moneen kertaan. On kuitenkin kohtia, joissa aina joutuu tarkistamaan suuntaa, mutta Pääasian tulee aina olla kaikille sama ja pysyvä. Täydellinen Sovitus on aina suurempi ja täydellisempi kuin mikään Laki. Sen on oltava selvä ja on osattava erottaa Laki oikein. Lakia saa ja tulee pyrkiä noudattamaan, mutta sillä ei ole mitään voimaa pelastaa, ei koskaan. Kukaan ei ole Jeesusta lukuunottamatta pystynyt sitä täyttämään. Siksihän Jeesus vapaaehtoisesti tuli maailmaan sovittamaan kärsimisellään ja viattomalla kuolemallaan meidät kaikki lopullisesti ja täydellisesti.
On raamatullista, että emme millään lainnoudattamisella pysty ansaitsemaan mitään Jumalan edessä, ei totisesti. Mikään ei riitä ja olemme loppuun saakka syntisiä, emmekä enää pysty todellakaan sitä täyttämään kukaan. Jeesus ei tullut meille sillälailla esimerkiksi ja kaveriksi. Raamatullinen totuus on, että Laista tulee synnintunto. Epäraamatullisesti (muut) tässä luterilaisuus eroaa monesta muista kirkkokunnista ja sisäisesti ev.lutitkin ja joutunevat ehkäpä kadotukseen.
Tämä Lutherin löytö (Uskonvanhurskaus; saanut löytää) on ainoa, oikea tulkinta Jeesuksesta Kristuksesta ja Raamatun pääsanoma, josta muu lähtee. Jeesus siis todellakin sovitti joka ikisen ihmisen ja kaikki mahdolliset synnit kertakaikkisesti ja ikuisesti. Siitä merkkinä hänellä on Taivaassakin haavat näkyvissä ja siitä me erotamme Pyhän Hengen muista hengistä, joita siis on Raamatunkin mukaan.
Uskovalle Laki on totuuden tähden velvoittava ja sitä tulee noudattaa niin hyvin kuin pystyy. Ihminen on luotu sellaiseksi ja Laki on myös hyvä ja oikein. Kun uskova tekee, mitä Jumala pyytää, se ei jää palkitsematta, vaikka ei vaikuta itse pelastukseen millään tavalla.
Jos ei synnintuntoa ole (Pyhä Henki vaikuttaa) ei myöskään ole sovitusta henkilökohtaisesti. Se on järjestys.
Luterilainen saa joka päivä palata kasteensa välittämään Armoon Kristuksessa, koska totinen kilvoittelu näyttää, että tarvitsemme Kristusta. Armosta lankeaminen on siis kuoleman synti.
Meillä ei ole oikeutta tuomita ketään, saamme vain huomauttaa synnistä ja julistaa Evankeliumia, koska me emme ole koskaan sen parempia kuin ne, joita sormemme osoittaa, vaan teemme yhtälailla erilaisia syntejä, koska olemme syntisiä. Vain Jumala näkee sydämeen.
Jos kirkot siunaavat homoseksuaalisen synnin, niin heiltä saattaa mennä mahdollisuus synnintuntoon asiasta ja eivät usko armoon ja sovitukseen, mutta jos se julistetaan synniksi niin kuin on raamatullista, Pyhä Henki ehkä saa annettua heille terveen synnintunnon ja Armon Kristuksessa.
Antinomismi on kuitenkin harhaoppi ja syntiä ei tule säilyttää omatunnossamme, vaan se tulee laittaa pois ja siten kuolettaa lihaamme. Ongelma on, että täällä synnin maailmassa emme edes siihen aina pysty. Homojen halveksunta ja pilkka on kova synti. Tänään melko varmasti tiedämme, että homous ei ole "korvien välissä", eivätkä monet pysty mitään parannusta siitä itse tekemään. Armo ja synnintunto kuuluu heillekin ja Armo on aina suurempi kuin synti ja Laki. Armo koskee synnissä eläviäkin, jos he eivät sitä ehdoin tahdoin tee, mikä taas on luopumista. Sydämen asenne ratkaisee eikä se, että joka lankeemuksen jälkeen muistamme mennä "katumuspenkkiin".
Uudelleen naimisiinmeno heteroilla on eri asia ja siinä voidaan armahtaa uskoviakin jo täällä ajassa. Näin ymmärrän. Senkin saa anteeksi, jos myöhemmin huomaa, että on itsepetoksessa väärin käyttänyt armoa. Tämä nyt tällä kertaa tähän. (Jo hieman seniilinä, sairaana vanhuksena minun on vaikea ja raskas kirjoittaa, osaisin keskustella paremmin, uskoisin.)