Luin tämän ketjun alusta alkaen ja huomasin, että kirjoittajat käsittävät ihan eri tavoin sen, mitä synnillä tarkoitetaan.
Mielestäni ihminen on syntinen ja siitä syystä tekee syntisiä tekoja. Vaikka hän uskonelämänsä aikana oppisi välttämään joitakin syntisiä tekoja, silti edelleen joitakin syntejä jää jäljelle. En usko, että koskaan tulisi sellaista tilannetta, että uskovasta tulisi täysin syntiä tekemätön. Ja syntiä hän tekee koska on syntinen. Ihmisen ei pidä tehdä syntiä, jotta armo tulisi suuremmaksi, vaan asia nyt vaan kertakaikkiaan on niin, että ihmisessä oleva syntisyys aiheuttaa syntisiä tekoja jatkuvasti.
Toisenlainen versio tästä synti-sanasta näyttää olevan se, että ihminen tulee syntiseksi tekemällä syntisiä tekoja. Silloin lopettamalla syntisten tekojen tekemisen, voisi tulla synnittömäksi. Ongelma vaan mielestäni tässä on se, ettei ihminen koskaan voi täysin lopettaa syntisten tekojen tekemistä. Kun yhdestä synnistä pääsee eroon, Jumala jo osoittaa toisen synnin, joka vielä on jäljellä ja josta täytyy luopua.
Joku kirjoitti, ettei ihmisen vajavuutta pidä sekoittaa syntisyyteen. Mielestäni tuo puhe ihmisen vajavuudesta on vähän sellaista puolustelua kun ei haluta tunnustaa, että ollaan oikeasti syntisiä. Sitä sanaa voidaan käyttää kun halutaan välttää ei-muodikkaan synti-sanan käyttöä. Nimittäin kuka nykypäivän ihminen haluaisi kuulla olevansa syntinen? Mutta monet kyllä suostuvat myöntämään olevansa vajavaisia, se ei kuulosta niin pahalta eikä niin tuomitsevalta.
Kun on näin erilaiset käsitykset tuosta synti-sanasta, tulee väärinkäsityksiä.
