Kirjoittaja Aihe: Uskovan tarve kuulua ryhmään / kristittyjen yhteys  (Luettu 3750 kertaa)

Poissa Tarck Aili J.A.

  • Viestejä: 146
Ihmisellä on kai aika voimakas tarve kuulua johonkin ryhmään. Joillekin se ryhmä voi olla perhe ja suku. Lisäksi voi olla työyhteisö tai jokin harrastusporukka. Myös uskovien kokoontumisissa on tärkeää se tunne, että "me ollaan me". Tätä yhteishenkeä voi pyrkiä pitämään yllä monilla tavoilla ja yksi niistä on se, että puhutaan pahaa niistä, jotka eivät kuulu "meihin".

Mielestäni tämä eri ryhmiin kuulumisen tärkeys ihmiselle näkyy näillä eri keskustelufoorumeillakin. On tärkeää korostaa oman ryhmän oikeassa olemista asiassa kuin asiassa. Toisen ihmisen mielipiteiden oletetaan automaattisesti olevan tietynlaisia sillä perusteella koska hän kuuluu "niihin" eikä ollenkaan noteerata sitä, mitä tämä ihminen on itse kertonut omista mielipiteistään. Toisaalta voi olla niinkin, että ihmisellä oletetaan ilman muuta olevan jokin tietty käsitys jostakin asiasta koska hän "kuuluu meihin".

Olen näitä eri foorumeita lukiessa tullut siihen tulokseen, että uskovat eivät taida koskaan päästä yksimielisyyteen niin, etteivät riitelisi ja ettei heillä olisi tarvetta korostaa oman seurakuntansa paremmuutta muihin verrattuna. Kristittyjen yhteys taitaa siis olla täysin utopistinen ajatus.

(Kristittyjen yhteydestä taitaa olla jossain joku ketju, mutta en nyt löytänyt sitä).

Poissa Soltero

  • Viestejä: 1568
Vs: Uskovan tarve kuulua ryhmään / kristittyjen yhteys
« Vastaus #1 : 18.04.14 - klo:12:58 »
Kävin eilen erään toverin kanssa ns. kapakassa juomassa soodavettä. 
Katselin kännäileviä ukkoja ja akkoja. 
Humalahakuinen etyylialkoholin nieleminen on samanlaista kaikkialla planeetallamme, vaikka paikalliskulttuurit tekevät sen ulkonaisesi hiukan erilaiseksi.

Mieleeni tulivat elävästi tuhannet kapakkaistunnot menneisyydestäni.
Uskovan alkoholisoumiseen asunnottomuuden tasolle liittyy paitsi hyvin paljon henkivaltojen taisteluita myös inhimillistä heikkoutta, pahuutta ja hirvittävää henkistä ja hengellistä tuskaa.

Sen jälkeen menin rukoushuoneelle kiirastorstain ehtoollistilaisuuteen.
Koin siellä voimakasta yhteenkuuluvaisuutta muiden Jeesukseen uskovien kanssa.
Kun avustajat liikkuivat salissa leipävatien ja viinitarjottimien kanssa, tuli hätkähdyttävä kokemus siitä, että me (ja toiset lukemattomissa muissa uskovien yhteisöissä) vietämme juuri nyt Vapahtajamme uhraaman veren ja ruumiin muistojuhlaa.

Mutta.
Kaikesta huolimatta ajattelin, että Jeesus liikkui maan päällä ollessaan paitsi opetuslastensa myös julkisyntisten seurassa.
Hän olisi luultavasti pistäytynyt nykyajan kapakoissakin kutsumassa ja armahtamassa syntisiä,
joita Hän rakasti ja rakastaa.
Hän ei tullut maan päälle seurustelemaan vain syntymäraittiiden, siveiden, pidättyväisten, hyväluontoisten, rakastavien, rakastettavien ja muiden hyvien ihmisten kanssa.
Hän ei nytkään oleskele ainoastaan uskovaisten porukoissa, vaan katselee rakastavin ja
anteeksiantavin silmin myös juopottelevia äijiä, haureutta harjoittavia naisia,
puukkojen kanssa riehuvia teinejä jne.

Jeesus sanoi heille: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.
En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä."  (Mark. 2:17)

.............
(Tässä ketjussa on poikkeuksellisesti Vastaa-ikkuna näkyvissä.  Kiva.)

Poissa Paulus

  • Viestejä: 5202
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Uskovan tarve kuulua ryhmään / kristittyjen yhteys
« Vastaus #2 : 18.04.14 - klo:13:13 »
Kristittyjen yhteys taitaa siis olla täysin utopistinen ajatus.

Kristittyjen yhteys on todellisuutta myös nykyajassa. Sitä ei voi luoda, se joko on tai sitä ei ole. Yhteys on mahdollista vain silloin, kun perusta on sama. Siis se, että pelastus on yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Ja tässä en puhu pelkästä opista vaan eritoten käytännöstä. Kristittyjen yhteys ei ole sama asia kuin yhteiskristillisyys.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Lydia

  • Vieras
Vs: Uskovan tarve kuulua ryhmään / kristittyjen yhteys
« Vastaus #3 : 18.04.14 - klo:13:19 »
Taidan olla erakko siki tämä netti sopii mulle. 8)

On mahtavaa kuulua Jumalan suureen seurakuntaan!

Poissa Soltero

  • Viestejä: 1568
Vs: Uskovan tarve kuulua ryhmään / kristittyjen yhteys
« Vastaus #4 : 18.04.14 - klo:13:22 »
Kuten edellisessä viestissäni mainitsin, koin eilen voimakasta uskovien yhteyttä ehtoollistilaisuudessa.

Tajusin hengellisesti (en älyllisesti) sen suunnattoman ison asian, joka yhdistää kaikki uskovia:
usko yhteen, ainoaan, ihmiseksi tulleeseen, tapettuun ja ylösnousseeseen
Jeesukseen Kristukseen.

Vaikka olin helluntaiseurakunnan ehtoollisella, näin välähdyksenomaisesti lukemattomat uskovat kaikissa maapallon muissakin uskovien yhteisössä,
jotka viettävät saman Lunastajan muistojuhlaa.
Millään opeilla, uskonnollisilla tavoilla tai kielenkäytöllä ei ole mitään merkitystä sen rinnalla,
mikä meitä yhdistää.

Helena

  • Vieras
Vs: Uskovan tarve kuulua ryhmään / kristittyjen yhteys
« Vastaus #5 : 18.04.14 - klo:13:35 »
Solteron kerronnasta nousi mieleen, kun olimme kapakoissa ryhmän kanssa evankelioimassa. Se jo jaksoi yllättää, kuinka kapakanpitäjät kerta toisensa jälkeen avasivat ovensa. Ja asiakkaat kuuntelivat. Heissä on paljon niitä, joilla elämää hallitsee toivottomuus ja yksinäisyys. Samoin laitoshoitoon sidotut ja toisten avun varassa olevat kokevat syvää yksinäisyyttä. Näitä ihmisiä kun kohtaa, korostuneesti ymmärtää, miten rakkauden sanomalla on tilausta, jos vain olisi sanoman viejiä. Työmiehiä ja -naisia tarvitaan.

tikli

  • Vieras
Vs: Uskovan tarve kuulua ryhmään / kristittyjen yhteys
« Vastaus #6 : 21.04.14 - klo:07:34 »
On hienoa tietää, että me kaikki Jumalan lapset olemme maailmanlaajuisesti yhtä suurta ja samaa seurakuntaa, eikä sillä ole mitään merkitystä, minkä yhteisön nimen alla hengellinen kotimme sijaitsee, kunhan vain tiedämme olevamme yhteiseen hääjuhlaan matkalla, uskoen ja luottaen jokainen siihen, että yksi on Välimies, Jumalan ja ihmisen välillä, ristinkuoleman kautta syvimpiin paikkoihin astunut, kolmantena päivänä ylösnoussut Jeesus Kristus, joka nyt istuu Isän Jumalan oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan niin eläviä kuin kuolleitakin.


Poissa Tosikko

  • Viestejä: 542
Vs: Uskovan tarve kuulua ryhmään / kristittyjen yhteys
« Vastaus #7 : 26.04.14 - klo:00:08 »
Ekumenia on hieno juttu.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 5202
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Uskovan tarve kuulua ryhmään / kristittyjen yhteys
« Vastaus #8 : 26.04.14 - klo:07:48 »
Ekumenia on hieno juttu.

Mielestäni ekumenia ja yhteiskristillisyys ovat eri asioita kuin kristittyjen yhteys. Niiden otsikoiden alle voidaan peittää miltei mitä tahansa.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Charlotte

  • Vieras
Vs: Uskovan tarve kuulua ryhmään / kristittyjen yhteys
« Vastaus #9 : 27.04.14 - klo:09:38 »
Ihmisellä on kai aika voimakas tarve kuulua johonkin ryhmään. Joillekin se ryhmä voi olla perhe ja suku. Lisäksi voi olla työyhteisö tai jokin harrastusporukka. Myös uskovien kokoontumisissa on tärkeää se tunne, että "me ollaan me". Tätä yhteishenkeä voi pyrkiä pitämään yllä monilla tavoilla ja yksi niistä on se, että puhutaan pahaa niistä, jotka eivät kuulu "meihin".


On myös ihmisiä, joilla ei ole tarvetta kuulua mihinkään ryhmään. Ja jos seurakuntien toiminta perustuu sosiaalisuuteen ja "ryhmäytymiseen", tuottaa seurakuntatoiminta vaikeuksia ihmiselle, joka ei osaa "ryhmääntyä".

 

Poissa Natanael

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 3875
  • Matkalla
Vs: Uskovan tarve kuulua ryhmään / kristittyjen yhteys
« Vastaus #10 : 27.04.14 - klo:10:57 »
Ihmisellä on kai aika voimakas tarve kuulua johonkin ryhmään. Joillekin se ryhmä voi olla perhe ja suku. Lisäksi voi olla työyhteisö tai jokin harrastusporukka. Myös uskovien kokoontumisissa on tärkeää se tunne, että "me ollaan me". Tätä yhteishenkeä voi pyrkiä pitämään yllä monilla tavoilla ja yksi niistä on se, että puhutaan pahaa niistä, jotka eivät kuulu "meihin".


On myös ihmisiä, joilla ei ole tarvetta kuulua mihinkään ryhmään. Ja jos seurakuntien toiminta perustuu sosiaalisuuteen ja "ryhmäytymiseen", tuottaa seurakuntatoiminta vaikeuksia ihmiselle, joka ei osaa "ryhmääntyä".

Joku on sanonut, että seurakunta on 50%:ia ihmissuhteita.

Taisto

  • Vieras
Vs: Uskovan tarve kuulua ryhmään / kristittyjen yhteys
« Vastaus #11 : 27.04.14 - klo:10:59 »
Ihmisellä on kai aika voimakas tarve kuulua johonkin ryhmään. Joillekin se ryhmä voi olla perhe ja suku. Lisäksi voi olla työyhteisö tai jokin harrastusporukka. Myös uskovien kokoontumisissa on tärkeää se tunne, että "me ollaan me". Tätä yhteishenkeä voi pyrkiä pitämään yllä monilla tavoilla ja yksi niistä on se, että puhutaan pahaa niistä, jotka eivät kuulu "meihin".


On myös ihmisiä, joilla ei ole tarvetta kuulua mihinkään ryhmään. Ja jos seurakuntien toiminta perustuu sosiaalisuuteen ja "ryhmäytymiseen", tuottaa seurakuntatoiminta vaikeuksia ihmiselle, joka ei osaa "ryhmääntyä".
Entäpä jos voisimme "viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa.
Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle". Ja tähän rauhalliseen elämään voisi kuulua se, että
käytännön asioissa auttaisimme toisiamme.

Tarvitseeko uskovan elämän olla niin kovin ryhmääntynyttä?

Poissa Paulus

  • Viestejä: 5202
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Uskovan tarve kuulua ryhmään / kristittyjen yhteys
« Vastaus #12 : 08.06.14 - klo:11:22 »
Mielenkiintoista on ollut havaita, että paras yhteys syntyy sellaisissa kokoontumisissa, joissa on mukana uskovia eri seurakunnista ja niiden ulkopuolelta. En tarkoita ns. yhteiskristillisyyttä, jossa erilaiset näkemykset lakaistaan maton alle siksi aikaa, kun ollaan yhdessä. Tarkoitan kristittyjen yhteyttä, joka kestää myös erilaisten oppinäkemysten käsittelemisen. Pidän yhteiskristillisyyttä ja kristittyjen yhteyttä tyystin eri asioina. Kristittyjen yhteys muodostuu siitä, että kaikki ovat keskeneräisiä ja kaikilla on pyrkimys totuuteen, vaikkakin saavutetun totuuden määrä vaihtelee.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Charlotte

  • Vieras
Vs: Uskovan tarve kuulua ryhmään / kristittyjen yhteys
« Vastaus #13 : 14.06.14 - klo:08:13 »
Tuli mieleen ryhmäytymisestä. Senhän sanotaan saavan aikaan yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sen takia työpaikoillakin järjestetään kaiken maailman tapahtumia, että ihmiset ryhmääntyisivät ja heille tulisi "me" tunne. Jonka sitten ajatellaan saavan aikaan parempaa työtulosta.

Tällä on kuitenkin myös kääntöpuolensa, jos tulee kovin vahva me-henki, niin siitä tulee helposti seurauksena "me" vs. "muut".

Poissa Paulus

  • Viestejä: 5202
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Uskovan tarve kuulua ryhmään / kristittyjen yhteys
« Vastaus #14 : 14.06.14 - klo:08:24 »
Tuli mieleen ryhmäytymisestä. Senhän sanotaan saavan aikaan yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sen takia työpaikoillakin järjestetään kaiken maailman tapahtumia, että ihmiset ryhmääntyisivät ja heille tulisi "me" tunne. Jonka sitten ajatellaan saavan aikaan parempaa työtulosta.

Tällä on kuitenkin myös kääntöpuolensa, jos tulee kovin vahva me-henki, niin siitä tulee helposti seurauksena "me" vs. "muut".

Nettifoorumeilla tuo ryhmäytyminen alkaa melkein alussa. Kun ilmeitä ei nähdä, niin on hyvin helppoa lähteä tahallisesti loukkaamaan toista. Ihmisissä ei ole suuria eroja, vaa jokaisella on ilkeyttä ihan omiksi tarpeiksi ja jopa muillekin jakaa. Jotkut oppivat virtuooseiksi tässä lajissa, nimettömänä on helppo olla oma itsensä.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell