Jeesuksen oppi

[Jopo]

Lain ja evankeliumin sekoittaminen näkyy mm. siinä, että aletaan madaltamaan lain ehdotonta vaatimusta - ihmisen mahdollisuuksiin sopivammaksi; 'kun on vilpitön ja yrittää parhaansa.. Jumala ei vaadi mahdottomia'. Se taas johtaa samalla helposti myös evankeliumin vesittämiseen: osan pelastuksesta ansaitsee Jeesus, osan ihminen. Kaikki ei olekaan enää lahjaa ja armoa.

Onko mitään pelastusta sille, joka hiukankin ajattelee ansaitsevansa itse osan pelastuksesta?
Eli: onko tästä väärästä ajattelusta täysin päästävä eroon, jos mielii pelastua?

Kuinka moni täällä keskustelevista on täydellinen tässä asiassa? Onko tästä
asiasta nyt tullut laki, jota on noudatettava jotta olisi armosta osallinen - eli
armo onkin ehdollista armoa, sillä on ihmisten määrittelemä ehto.

Hyvä huomio Taisto.

Oikeaoppisuudestakin voi tulla lainomaista ja ahdistavaa vääränlaisilla painotuksilla. Niin, että joku voi joutua ahdistukseen "olenkohan kyllin oikaoppinen, entä jos en ymmärräkään armoa jne", mihin tuossa edellä viitattiin.

Armo ei olisikaan armoa, jos sen saamisen ehtona vaadittaisiin meiltä jotakin suorituksia. Vaikkapa armon täydellistä ymmärtämistä. Ja armon ymmärtäminenkin on armoa. Ja me olemme siinäkin aina vajavaisia, kuten Jumalan tuntemisessakin. Olemme vasta matkalla. Monien kokemus on, että ajan myötä kun itsetuntemus kasvaa, armon korostaminen tulee yhä tärkeämmäksi. Siihen suuntaan Jumalan totuus ja armo meitä kasvattaa.

Ihminen voi elää lapsen lailla hyvinkin vähällä ymmärryksellä evankeliumia ja Jumalan armoa todeksi. Lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta.

[Jopo]

"Opettaja, mitä minun pitää tekemän,
että minä iankaikkisen elämän perisin?"

Tämän kysymyksen esittäjä ei saa Jeesukselta vastausta.
Tuo kysymys ei ole relevantti,
ja niin Jeesus aina ohittaa tuon kysymyksen.

Sen sijaan Jeesus vastaa nuorukaiselle,
miten tuo rauhaton sielu voisi tässä ja nyt päästä elämään sisälle,
kokea sen, mitä on elää tässä ja nyt Jumalan valtakunnassa
kokien vanhurskautta, rauhaa ja iloa. 
Ja lopuksi Jeesus antaa bonusvinkin iankaikkisuutta varten.

Lainoppineelle Jeesus aivan vastaavasti puhuu elämästä tässä ja nyt.
Oikein kääntäen Jeesus sanoo lainoppineelle: "Tee se, niin elät".

Siis Jeesus ei kummassakaan tapauksessa anna ohjeistusta siitä,
miten me saamme/perimme iankaikkisen elämän.

Me emme saa/peri iankaikkista elämää hyvyytemme tähden,
vaan sen tähden, että Jumala on hyvä.

Jeesus ei siis missään kohden opeta pelastusta tekojen avulla.

Piti etsiä nuo kohdat Raamatusta ja kumma kyllä niissä kaikissa kysytään nimenomaan iankaikkisen elämän saamista. Raamattua pitäisi mielestäni lukea enemmän siten kuin on kirjoitettu eikä yrittää ensin sovittaa sitä jo ennalta omaksuttuun. Sillä tavallahan harhaopit juuri syntyvät. Eikä siten ole lainkaan ihme, että kristikunta on pirstoutunut. On muitakin kohtia, joita luetaan tietynväristen silmälasien läpi ja saadaan aikaan kummallisia oppeja.

Enkä näe mitään ristiriitaa siinä, että pelastus on (teoriassa) saatavissa lain kautta.

Minustakion tuntuisi oudolta, jos Jeesus ei vastaisikaan siihen mitä Häneltä kysyttiin. Varsinkin silloin kun on kyse elämän tärkeimmästä kysymyksestä, että miten voitaisiin periä iankaikkinen elämä.

[kalamos]

Jeesus ei vastannut:
Jos tahdot periä iankaikkisen elämän ...

Hän vastasi:
"Jos tahdot olla täydellinen ...

Ei kai kukaan nyt ajattele niin,
että nuorukainen menetti taivaspaikan,
kun ei tahtonut lahjoittaa koko omaisuuttaan köyhille?

Ei Jeesus puhunut iankaikkisen elämän perimisestä,
Hän puhui aarteesta. Aarre on jotain,
minkä me kokoamme taivaaseen.
kuten Jeesus opetti esimerkiksi vuorisaarnassa.

Mutta iankaikkinen elämä on Jumalan lahja yksin armosta.
Sitä ei voi ansaita millään tavalla - ei edes lahjoittamalla omaisuutensa köyhille.

[Jopo]

Kysymys oli:"Opettaja, mitä hyvää minun pitää tekemän, että minä saisin iankaikkisen elämän?"

Siihen Jeesus vastasi. Mielestäni olisi perin outoa, että Jeesus vastaisi aivan eri kysymykseen. Vaikka kysymys koski iankaikkista elämää ja sen saamista.

Kalamos on oikeassa ja totta on, ettei iankaikkista elämää voi ansaita - ei edes lahjoittamalla omaisuutensa köyhille. Miksi Jeesus ei sitten vastannut kyselijälle, että "iankaikkinen elämä on Jumalan lahja yksin armosta", että eihän sitä voi ansaita?

Kysyjän oli opittava ensin tuntemaan kuinka vajavaista hänen käskyjensä pitäminen todellisuudessa oli. Hänhän kuvitteli noudataneensa kaikkia käskyjä:"Kaikkia niitä minä olen noudattanut". Jeesus laittoi hänet koetteelle. Rakkaus omaisuuteen osoittautui suuremmaksi kuin Jumalaan. Siksi hän meni murheellisena pois.

Teksti ei kerro mitä kysyjän elämässä myöhemmin mahdollisesti tapahtui. Oppiko hän tuntemaan ja tunnustamaan vajavaisuutensa? Jos hyvin kävi, Jeesuksen sanat jäivät itämään sisimpään. Ja parhaassa tapauksessa hän syntisyytensä, ahneutensa, itsekkyytensä ja rakkauden puutteensa tunnustaen tuli takaisin Jeesuksen tykö. Ja sai Häneltä anteekisannon sanan. Kuten muutkin syntisyytensä tunnustavat. Ja sai ymmärtää, miksi Jeesus vastasi aiemmin sillä tavalla. Ja sai oppia ymmärtämään, ettei pelastusta voida ansaita millään omilla ponnistuksilla. Vaan se saadaan lahjaksi Jeesukselta, armosta. Joka jälkeen ei maallinen omaisuuskaan enää olisi vaikuttanut niin tärkeältä kuin aiemmin. Mutta sitä emme voi tietää mihin suuntaan kyselijän elämä eteni.

Terveet eivät tarvitse parantajaa. Pitäisi ensin oppia tuntemaan synnin sairautensa, ennen kuin armoa tarvitaan. Ja parhaiten sitä opitaan kokemuksen koulussa. Siinä on mielestäni tuon tapahtuman keskeinen opetus. Ei sen ihmeellisemmästä ole kysymys.

[Jopo]

"Ei kai kukaan nyt ajattele niin,
että nuorukainen menetti taivaspaikan,
kun ei tahtonut lahjoittaa koko omaisuuttaan köyhille?

Ei Jeesus puhunut iankaikkisen elämän perimisestä,
Hän puhui aarteesta. Aarre on jotain,
minkä me kokoamme taivaaseen.
kuten Jeesus opetti esimerkiksi vuorisaarnassa"

Toki saa olla eri mieltä. Pari kommenttia kuitenkin vielä.

Tiedämme, ettei Raamatussa ole mitään yeistä käskyä kaiken omaisuuden lahjoittamisesta köyhille. Eikä tuossakaan ollut kysymys sellaisen opettamisesta. Vaan itsensä näkemisestä oikeammassa totuuden valossa. Jumala on luvannut armonsa syntisyytensä tunnustavalle. Siitä tarkemin aiemmassa.

Toiseksi: Voisiko ihmisellä olla aarre taivaassa, ilman että hän olisi osallinen pelastuksesta ja menossa iankaikiseen elämään?

[kalamos]

Voisiko ihmisellä olla aarre taivaassa, ilman että hän olisi osallinen pelastuksesta ja menossa iankaikiseen elämään?

Ei voi.

Mutta ihmistä,
joka on osallinen pelastuksesta
ja menossa iankaikkiseen elämään,
ei taivaassa odota aarre,
jos hän ei ole sitä koonnut sinne.
Samoin tällaista ihmistä ei odota
Kristuksen palkintotuomioistuimella
voittopalkinto, kruunu eikä myoskään palkka,
jos hän ei ole niitä ansainnut.
Aarre, voittopalkinto, kruunaus ja palkka edellyttävät tekoja.

Mutta pelastus samoinkun iankaikkinen elämä
ovat Jumalan lahjoja yksin armosta.
Pelastuksen ja iankaikkisen elämän saadaksemme
emme voi tuoda Jeesukselle yhtään hyvää tekoa - vain pahat tekomme eli syntimme.

[Pökkelö]

Mitäs Jesaja sitten tarkoittaa 26;12 kohdassa ?

Herra, sinä saatat meille rauhan, sillä myös kaikki meidän tekomme olet sinä tehnyt

[Paulus]

Mutta ihmistä,
joka on osallinen pelastuksesta
ja menossa iankaikkiseen elämään,
ei taivaassa odota aarre,
jos hän ei ole sitä koonnut sinne.

Siis, sielläkinkö jokin bonusjärjestelmä???

[Taisto]

Mutta ihmistä,
joka on osallinen pelastuksesta
ja menossa iankaikkiseen elämään,
ei taivaassa odota aarre,
jos hän ei ole sitä koonnut sinne.

Siis, sielläkinkö jokin bonusjärjestelmä???

Eihän sitä voi poiskaan pyyhkiä, että Sana kertoo aarteiden keräämisestä taivaaseen
ja tekojen mukaan palkitsemisesta.

Asia ei taida olla niin mustavalkoinen, että ihminen pelastuu / ei pelastu,
vaan siihen liittyy muutakin.

On olemassa kaksi oppia:
se että hyvän ihmisen täytyy tuntea itsensä ylenmäärin synnilliseksi
(tämän opin perusteena on usein roomalaiskirje)
ja tälle päinvastainen oppi mm. siitä että Jumalasta syntynyt ei tee syntiä
(perustana 1. Johanneksen kirje, varsinkin sen toinen ja kolmas luku).

Luulenpa että jos vain jompaa kumpaa kirjettä lukee tai niissä kerrottuja
asioita painottaa, niin päätyy virheelliseen käsitykseen.

Oman oppikäsityksensä kyseenalaistaminen esim noissa kirjeissä
kerrotun perusteella vaatii kyllä "kanttia" ja rehellisyyttä - mutta
kannattanee suostua siihen tuskaan ja totuuden etsimiseen.
Ja puhun tätä nyt myös itselleni.

[kalamos]

Mutta ihmistä,
joka on osallinen pelastuksesta
ja menossa iankaikkiseen elämään,
ei taivaassa odota aarre,
jos hän ei ole sitä koonnut sinne.

Siis, sielläkinkö jokin bonusjärjestelmä???

Jeesuksen oppi on:
"Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle ...
Vaan kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen ..." (Matt 6:19-20)

Siis meidän täytyy koota aarretta taivaisiin, muutoin sitä ei siellä ole.
Meidän täytyy vaeltaa uskollisesti Hänen antamissa tehtävissä,
jos mielimme saada palkan teoistamme.
Meidän täytyy juosta niinkuin se,
joka kaikkensa antaneena voittaa juoksukilpailun,
jos mielimme saada voittopalkinnon ja kruunun.
Toinen tähti tulee loistamaan enemmän kuin toinen.

Mutta pelastuksemme ja iankaikkisen elämän eteen
emme voi tehdä muuta kuin ottaa vastaan Hänet,
joka on Pelastus ja Iankaikkinen Elämä.

[Pökkelö]

Tässäkin mitä luultavammmin tulemme yllättymään aikanaan perinpohjin.
Meidän langennut järkemme mieltää juuri Pauluksen mainitsemaa bonus järjestelmää.

Muistan jo lapsesta kuulleeni; "kaiken hyvän / hyvien tekojen tulevan Jumalalta".

Olen huomannut ihmisen turmeltuneisuuden vajaasti käsittävien ihmisten, joilla on vielä naivi usko ihmisen hyvyyteen; luulevan meidän pystyvän tekemään tekoja Jumalalle.
Ja ylpeä omavoimainen ihminen teoista ja niiden tarpeesta mieluiten puhuu; luullen omaavansa jotain millä kerskata ihmisten, ja jopa Jumalan edessä.

Uskova, jota Jumala on kouluttanut ja nöyryttänyt (hänen omaksi parhaakseen, vaikka ei se siltä tunnu  ; on oppinut Paavalin tavoin tuntemaan itsensä.
Minussa ei asu mitään hyvää. Eikä siis minusta löydy mitään hyviä tekojakaan.
Sellainen ihminen ei askaroi teoillaan, vaan katsoo itsestä poispäin Kristukseen.

Näin ollen "meidän hyvät teot" on Jumalan vaikuttamia tekoja, joista kunnia kuuluu Jumalalle yksin.
Me olemme ansiottomia palvelijoita. Ja usein huomaamme tekomme kovin vajaiksi ja vaatimattomiksi.

Herätyksen johdossa kulkeva saattaa tyydyttää esiintymis- ja pätemistarvettaan, vaikka muiden silmissä hän saattaa näyttää väkevältä Jumalan ihmiseltä.
Hän saakin kiitoksensa täällä ajassa. Ihmisiltä.
Ja taas kääntäen. Vaatimaton kristitty, jota emme pidä minään; onkin Jumalan työkalu lähimmille kurjille ihmisille. Joka altistaa oman elämänsä muiden taakkojen alle, ja tekee vaatimattomia arvottomia tehtäviä. Ihmisten silmissä.

Se on suurin joka palvelee. Ei oman viisautensa varassa, vaan Herran johdattamana. Usein ihmissilmiltä salassa.
Ja silloin onkin kyse hedelmistä. Jumalan vaikuttamista hedelmistä, eikä suinkaan teoista meidän mittapuun mukaan.
Meidän omat tekomme, kuinka "hengellisiä " ne mielestämme ovatkin. Ovat arvottomia, koska ne on meidän omia tekoja , ja palavat koetuksen tulessa.

[Taisto]

...
Minussa  ei asu  mitään hyvää. Eikä siis minusta löydy mitään hyviä tekojakaan.
...

Ei siellä aivan noin sanota. Vaan:

"Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää."

"Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia. "

"Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu."

[Paulus]

"Hän (Jumala) kehotti minua heti hyvän työn tehtyäni unohtamaan sen, aivan kuin sitä ei olisi koskaan tehtykään, ja elämään eteenpäin, kuin ei olisi tehty elettäkään Hänen hyväkseen. Muutoin hyvistä teoista tulisi minulle ansa."

"Varsin hyvätkin ihmiset alkoivat inhota itseään Jumalan valon kirkastuessa. Saarnaajien kuolema oli hitainta. Oli niin paljon mainetta ja hyviä töitä."

Frank Bartleman, Azusa-katu 312

Olen jossain täällä kertonut edesmenneestä uskovasta tädistäni, joka kuoli yli 90-vuotiaana. Hän palveli koko ikänsä toisia, mutta luultavasti ei ollut lainkaan tietoinen hyvistä teoistaan. Ne vain kumpusivat hänestä, ne olivat "osa" häntä ja hänen persoonallisuuttaan.

Tunsin myös päinvastaisen tapauksen, uskovan mieshenkilön, joka "ei kätkenyt kynttiläänsä vakan alle", vaan julisti uskovaisuuttaan kaiken aikaa, esim. näin: "Minä sentään tunnen Pyhän Hengen, te ette tunne." Kun tätä henkilöä tuli tuntemaan pitemmällä aikavälillä, niin täytyy sanoa, että hän oli yksi häijyimmistä ihmisistä, ketä olen tuntenut.

[Taisto]

"Hän (Jumala) kehotti minua heti hyvän työn tehtyäni unohtamaan sen, aivan kuin sitä ei olisi koskaan tehtykään, ja elämään eteenpäin, kuin ei olisi tehty elettäkään Hänen hyväkseen. Muutoin hyvistä teoista tulisi minulle ansa."

"Varsin hyvätkin ihmiset alkoivat inhota itseään Jumalan valon kirkastuessa. Saarnaajien kuolema oli hitainta. Oli niin paljon mainetta ja hyviä töitä."

Frank Bartleman, Azusa-katu 312

Olen jossain täällä kertonut edesmenneestä uskovasta tädistäni, joka kuoli yli 90-vuotiaana. Hän palveli koko ikänsä toisia, mutta luultavasti ei ollut lainkaan tietoinen hyvistä teoistaan. Ne vain kumpusivat hänestä, ne olivat "osa" häntä ja hänen persoonallisuuttaan.

Tunsin myös päinvastaisen tapauksen, uskovan mieshenkilön, joka "ei kätkenyt kynttiläänsä vakan alle", vaan julisti uskovaisuuttaan kaiken aikaa, esim. näin: "Minä sentään tunnen Pyhän Hengen, te ette tunne." Kun tätä henkilöä tuli tuntemaan pitemmällä aikavälillä, niin täytyy sanoa, että hän oli yksi häijyimmistä ihmisistä, ketä olen tuntenut.

Niin, kyllähän uskovien porukoissa on monenlaisia tapauksia.
Eräs saarnaaja sanoi, että on tavannut uskovissa "kaikkea paitsi väärän rahan tekijää".

Sanoisin kuitenkin, että jos jonkun sydän vaatii tekemään jotakin,
niin ei sitä pidä tekemättä jättää sen takia että toiset koheltavat mitä koheltavat.

[kalamos]

Uskoisin, että meillä kaikilla on yhteneväinen ymmärrys siitä,
että me pelastumme uskon kautta yksin armosta, emme tekojen kautta.
Pelastettujen on kyllä sitten tarkoitus vaeltaa ennalta valmistetuissa teoissa,
mutta niissä vaeltaminen ei ole ole pelastuksen edellytys,
vaan niiden pitäisi olla pelastuksen seuraus.

 

Kukaan ei tainnut kommentoida tuota aiemman viestini toteamusta.
Tuossa viittaan tietenkin Efesolaiskirjeeseen:

Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta,
ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
Sillä me olemme hänen tekonsa,
luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten,
jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme. (Ef 2:8-10)

Miten on, onko meillä tästä asiasta eri mielipiteitä
vai olemmeko kaikki samaa mieltä siitä,
että pelastumme uskon kautta yksin armosta, emme tekojen kautta,
mutta pelastettujen on kyllä sitten tarkoitus vaeltaa ennalta valmistetuissa teoissa