Opetuslapsi, kristitty ja Jumalan lapsi…

[Korpima]

Torontolaisuutta ei juuri mainita (enää) ainakaan niissä piireissä, jotka siihen hurahtivat. Mutta vaikutukset jäivät näkyviin ja niitä on vieläkin havaittavissa. Ja ne seurakuntien jäsenet, jotka avoimesti ilmaisivat torjuvan kantansa, vaiennettiin tavalla tai toisella. Jokunen häirikkö erotettiin seurakunnasta eikä heihin pidetä minkäänlaista kontaktia.

Minulla on neljännesvuosisadan kokemus tuosta lihavoidusta. Joskus toivon, että edes jokunen ns. seurakunnan vastuunkantajista tulisi asiassa synnintuntoon ja  pitäisi jotain yhteyttä, mutta näin ei ole tapahtunut.

Kuulostaa hurjalta, että tuollaista torontolaisuutta voi edes olla. Tai sitten joutuu pihalle seurakunnasta kritiikin vuoksi. Kokemuksena epäilemättä karu ja ikävä.

Tiedä miten itse reagoisi tuollaisessa tilanteessa. Osaisiko edes arvioida ja onko tarpeeksi juurtunut hyvään oppiin, että tunnistaisi vääryyden? Hyvä, jos on tunnistanut harhoja. Eivät varmaan ihmiset (minä mukaan lukien) osaa aina muistella vanhoja tai automaattisesti tehdä parannusta, vaikka tarpeen olisikin.

Vilkaisin vähän mistä tuosta torontolaisuudessa oli kyse. Tuli vertailun vuoksi mieleen helluntai, jolloin ihmiset olivat myös ikään kuin humalatilassa. Mistä tietää, mikä on Pyhästä Hengestä ja mikä ei? Voiko ihminen tehdä virheitä ja kuinka helposti?

[Kahvipapu]

Minä olen kai niitä sitten, jotka "vaiennettiin tavalla tai toisella". Vielä 2010 kieppeilläkin torontolaisuuden jälkilöylyjä arvostellessani sain vähän hankalan maineen. Aihepiiri oli ja on tulenarka. Torontolaisuus ei ole mitenkään ainutlaatuista kirkkohistoriassa. Se on lähinnä jonkinlaista uusmontanolaisuutta - harhassa oleva hurmosliike.

[sandia]

Tuo käyttäytyminen mistä paulus kirjoitti: "jokunen häirikkö erotettiin seurakunnasta eikä heihin pidetä minkäänlaista kontaktia", on itse asiassa melko tavallista organisaatioissa. Minulle tapahtui vastaavanlainen juttu kalvinistikirkossa. Samoin siellä koululla, missä olin töissä tapahtui tuollaista melko säännöllisin väliajoin. Se oli yksi syy miksi lähden reilun vuoden päästä talvella, olin niin suunnitellutkin, etten olisi kauaa siellä.

Mutta mun pomo savustettiin pois kuluneena syksynä, ihan ilman mitään syytä.
Heillä on mekanismi, miten sen tekevät. Työntekijälle annetaan uusi ikäänkuin virka, mikä keksitään siinä yhteydessä. Yleensä virkanimikkeessä on sana "koordinaattori". Se on hyvä hälytysmerkki, että nyt on viimeinen aika lähteä 
Se uusi virka on aina sellainen,................sillä ei ole oikein virkaa.

Entinen virka annetaan jollekin muulle ja tämä uusi henkilö jossain kohdin hiljalleen siirretään tän edellisen toimistoon ja tää koordinaattori saa jonkun pienemmän toimiston.

Ja syyt ovat juuri vähän vastaavanlaisessa kuin noissa seurakunnissa. Joku on uskaltanut ilmaista huolen jostain organisaation toiminnasta. Itse ajoitin tän huolen ilmaisun sen jälkeen, kun olin sanonut itseni irti.  Juteltiin ihan positiivisesti niistä huolista ja avoimesti kolleegojen kokouksessa.  Mutta kokonaisuudessaan olin hyvin ystävällinen ja positiivinen lähdöstäni. Mutta aloin tehdä huomioita toiminnasta irtisanomisen jälkeen ja aloin paremmin nähdä miten asiat menee siellä. 

[sandia]

Minä olen kai niitä sitten, jotka "vaiennettiin tavalla tai toisella". Vielä 2010 kieppeilläkin torontolaisuuden jälkilöylyjä arvostellessani sain vähän hankalan maineen. Aihepiiri oli ja on tulenarka. Torontolaisuus ei ole mitenkään ainutlaatuista kirkkohistoriassa. Se on lähinnä jonkinlaista uusmontanolaisuutta - harhassa oleva hurmosliike.

Mikäli oletan oikein, tuo montalaisuus esiintyi todella varhain kirkkohistoriassa?
Itsekin totesin kirkkohistoriaa tutkaillessani, että siinä oli harhaan menneen karismaattisuuden elementit.

[Korpima]

En tiennyt montanolaisuutta olleen olemassakaan, mutta luin siitä Wikipedia-sivun ja STI:n luennon (3 sivun PDF). Paljon erilaista on ollut, olisi perehtymistä.

[Korpima]

Tuo käyttäytyminen mistä paulus kirjoitti: "jokunen häirikkö erotettiin seurakunnasta eikä heihin pidetä minkäänlaista kontaktia", on itse asiassa melko tavallista organisaatioissa.
[...]
Ja syyt ovat juuri vähän vastaavanlaisessa kuin noissa seurakunnissa. Joku on uskaltanut ilmaista huolen jostain organisaation toiminnasta.

Tänään jälleen ihmettelin, miten Jeesus joutui uskonnollisten johtajien tappolistalle. Vaikka oli koko organisaation pystyttänyt. Ja olihan profeetoilla ja muilla, joita Jumala lähetti, vaikeata. Organisaatio (uskonnollinen tai ei) suojelee itseään, eikä halua kritiikkiä - edes Jumalalta itseltään.

[sandia]

Juu. Joskus, tai itse asiassa melko usein, organisaation suurin mielenkiinto keskittyy sen itsensä ylläpitämiseen ja kaikki häiritsevät tekijät eliminoidaan.

[Korpima]

Ja onhan kriittistä palautetta usein vaikea ottaa vastaan yksilötasollakin, organisaatioiden lisäksi. Raamatussakin on hampaiden kiristelyä monesti. Jos oma ego tai osaaminen on kritiikin kohteena, vastaanotto ei ole helppoa välttämättä.

On itsellänikin kokemusta, että otin palautteen liian henkilökohtaisesti, vaikka sitä voisi käyttää parantamaan tekemistä. Ei ole helppoa, ei. Heikkoutta löytyy ja seurakunnan johtajilla lienee omat ongelmansa. Ei saa näyttää liian pihalla olevalta tai tuuliviiriltä, jotain arvovaltaa ja kunniaa pitäisi olla.

"Taas tuli mokattua, voi voi voi. En tiennytkään Jumalasta tai hengen asioista." Vaikea myöntää.

[Opo]

Millainen oli  Saulus ennen kääntymistään. Ilman muuta hän halusi varjella vääriltä opeilta juutalaisuutta. Mutta hänet Jumala valitsi omaksi aseekseen.
Vastuu painaa, jos johtaa hengellistä ryhmää tai seurakuntaa. Uudistuakin pitäisi, mutta terveellä tavalla. Johtoryhmä voi yllättäen joutua eripuraan. Ja kun yhtenäisyyttäkin pitäisi vaalia, jollekin annetaan tehtäväksi sanoa hankalat henkilöt irti. Vallanhimo on pahinta laatua. Johtoporsaan on vaikea nöyrtyä ja myöntää virheensä. Jospa taaksekatsoen yhdessä voisivat tehdä parannuksen asiassa ja nähdä tapahtuneen erehdyksenä josta pitää sanoutua irti. Mutta jos joku vielä katselee taakseen menetetyn lumon perään haikaillen, niin yhtenäisyyttä ei synny.