Luin toisen TV7:n kirjaohjelmassa esitellyn eli "TV:stä tutun" kirjailijan teoksen. Kyseessä oli Hannu Virran Taistelu sydämestä. Kokonaisuudessaan aika hyvä kirja, hyvin kirjoitettu ja sana hallussa selvästi. Mielenkiintoisia elävän elämän esimerkkejä, jotka jäivät mieleen (esim. näky siitä, kuinka paholainen johdatti ennen uskoa taistelulajin kautta tappamisen suuntaan ja lopun rohkea evankeliointiesimerkki, jossa kuolemassa ollut ja huonokuuloinen sukulainen uskoi evankeliumin).
Joitakin ajatuksia herättäviä kohtia: sivulla 90 esitetään, että sairaudet ovat pimeyden valtakunnasta. En nyt tiedä, pitääkö tämä yleensä paikkansa. Itse olisin pääasissa sitä mieltä, että enemmänkin langenneisuuden ja kirouksen seurausta, eli "luonnollista elämää". Ei vanheneminenkaan rappeutumisineen ole pimeyden valtakunnasta, vaan Jumalan määräämää täällä.
Sivulla 118 käsitellään Jumalan suunnitelmaa elämälle. En tiedä, miten tämä pitäisi ottaa. Jossakin täällä oli keskustelua aiheesta ja näkisin, että ihmisiä on erilaisia. Joillakin on "selvät sävelet", joihin Jumala kutsuu, toisilla ehkä ei. Sivulla 135 ja 136 puhutaan, että Jumala on "varannut suunnitelman" ja että on "Täydellinen suunnitelma A", mutta miten käytännössä? Useinhan ihmisen vaellus on kaikkea muuta kuin selvää, mutta armo voi kantaa. Raamatussa ei taida olla mitään suunnitelmapuhetta, kai?
Sivulla 126 sanotaan, että "kateellinen ihminen on paholaisen pettämä". Tästä tuli mieleen vanhat evoluutiopsykologian opit, eli selittäisin tätä usein enemmänkin ihmisen normaalilla rakenteella ja psykologialla/biologialla (kateellisuudesta on ollut hyötyä geneettisesti), ei välttämättä hengellisyydellä. Vaikka varmasti molemmat ovat mahdollisia. Tässä on ehkä ylihengellisyyden vaara, jossa "normaalit" (lihan) tunnereaktiot hengellistetään.
Sivulla 132 kirjoitetaan "emmekä luota omaan kykyymme hallita elämäämme", mistä mietin mitä tämä tarkoittaisi käytännössä ja miten se tarkemmin pitäisi ymmärtää? Käytännössähän elämänhallinta on varmaan uskovallekin tärkeää ja helposti luottaa omiin tekemisiinsä ja valintoihinsa, vaikka kaikki onkin myös korkeammassa kädessä.
Sivulla 150 oli vähän epäilyttävä ilmaisu "siirtyen aina vain suuremman kirkkauden tasoille". Usein on tullut vastaan muissa kirjoituksissa, että siirrytään vain suurempaan synnintuntoon.
Sivulla 165 oli minusta ajatuksen tasolla hieman hatusta vetäisty tulkinta, jossa sanotaan että "Jeesus kävi raskaimman sisäisen taistelun, jonka ihminen on milloinkaan käynyt" (ennen ristiä). Voihan näin olla (voin hyvin kuvitella että voisi olla), mutta ei kai tästä ole mitään varmaa tietoa. Kukapa tietää?
Sivulla 211 sanotaan: "Tulemme asettumaan loisteliaisiin asuntoihin, jotka Jeesus on meille valmistanut, ja meitä odottavat suunnattoman suuret nautinnot (Joh. 14:2-3)." Itse olisin vähän varovainen tuon nautintokysymyksen kanssa, onhan täälläkin tarkoitus hillitä himoja, ei mennä niiden perässä.
Kokonaisuudessaan kuitenkin hyvin ja sujuvasti kirjoitettu ja monia uskovan elämän asioita käsittelevä kirja.