Ihan mielenkiintoinen kolumni uudelta kristityltä Ylellä:
Auli Viitalan kolumni: Suhde leipään jakaa kristityt kahtia.
Avioliitosta olen kyllä eri mieltä, siihenhän viitataan aika selkeästi Jumalan tahtona monessakin kohdassa. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on aika samanlaista kuin Raamatun köyhistäkin huolehtiva eetos. Ja hyvinvoinnin jakamista eli hyväntekeväisyyttä saa tietysti harrastaa, Paavalikin järjesti sen keräyksen oliko Jerusalemin kristityille. Se kaikki rahansa eteenpäin laittanut vanha nainen (vai kuka olikaan) on esikuvallinen.
Käytännön elämässä kaikista omistuksistaan eroon pääseminen ja köyhille jakaminen lienee aika vaikeaa. Mitenkähän onnistuisi käytännössä? Voisivatko kaikki kristityt olla kodittomia ja tavarattomia? Enpä ole itsekään tehnyt liikkeitä tähän suuntaan, materiaa vain kerääntyy.
Tavaraahan tarvitsee, jos haluaa tehdä jotain. Vaikka tietty kulutuksen rajoittaminen ja kohtuus kaikessa lienee viisasta, lihan hillintä. Vaikka onko askeetikkokilvoittelu jo liikaa?
Kommenteissa oli ihan oivaltava Joosepin lausahdus, joita on näkynyt monesti:
Viitala sanoo, että osa kristityistä valitsee tulkita leivän vertauskuvallisesti oman etunsa mukaisesti. Samaan hengenvetoon hän itse tulkitsee leivän konkreettisena - oman etunsa mukaisesti. Tiedämmehän Viitalan olevan vähävarainen/köyhä, mikä on ollut hänen Ylen kolumniensa tausta alusta lähtien.
Tästä kirjoituksesta jää käteen oikeastaan vain se, että kristityt varallisuuteen ja asemaan katsomatta valitsevat tulkita kirjojaan siten kun heille itselleen milloinkin sopii, mikä tekee koko uskonnosta merkitykseltään täysin tyhjän, kun sen sisällön voi itse valita.