Päätin perehtyä amerikkalaisten poliittisten "liberaalien" julkaisuihin netissä ja äkkiä huomasin, että aika paljon sikäläistä politiikkaahan ne sisältävät (Slate, Salon). Joskus vuosia sitten seurasin enemmän, nyt olen vanhemmiten mennyt konservatiivisemmaksi. Mutta onhan tässä lähestymistavassa maailmaan myös hyviä ja arvostettavia puolia.
Bongasin kuitenkin yhden tekstin, jossa oli hengellistä tarinointia. "
My night in Judgement House, the church play about hell that made me a teenage born-again zealot (Salon.com)".
Ihan mielenkiintoisia kokemuksia nuoruudesta ja tarinointia, minkälaisia erilaisia "uskontoja" ja kristinuskon muotoja voi muodostua. Ja miten kokemukset ja ympäristö voivat vaikuttaa omaan hengellisyyteen. Onhan uskovillakin ihmisillä hyvin erilaisia uskonnollisia korostuksia ja näkemyksiä: kristinuskoa on moneen junaan. Ja kaikenlaista muutosta voi tapahtua elämän aikana.
Hän kävi "tuomion talo" (judgement house) -näytelmässä, jossa esitettiin taivasta ja helvettiä. Ilmeisen vaikuttava näytelmä nuorelle.
Sen yön jälkeen liityin kirkkoon ja aloin lukea Raamattua joka päivä. Käytin WWJD-rannekorua [mitä Jeesus tekisi?] koulussa ja rukoilin ennen kuin avasin lounaspakkaukseni ruokasalissa. Vanhempani olivat vähintäänkin hämmentyneitä kääntymyksestäni. Silti joka keskiviikkoilta äiti ajoi minut nuorisoryhmään ja odotti autossa sudoku-palapelin parissa, kunnes tulin ulos, täynnä Henkeä ja yhä laulaen ”Shout to the Lord”.
Seuraavien kuukausien aikana uskomukseni muuttuivat yhä äärimmäisemmiksi. Kiinnityin apokalypsiin ja Jeesuksen toiseen tulemiseen. Ahmin Ilmestyskirjan. Etsin vihjeitä ja salakirjoituksia toivoen löytäväni todisteita siitä, että Jeesus palaisi pian. Vakuutin itselleni, että maailma loppuisi vuonna 2000, mikä tarkoitti, että ylösnousemus tapahtuisi millä hetkellä hyvänsä. Olin niin varma asiasta, että kirjoitin jopa kirjeen vanhemmilleni, jotta he löytäisivät sen katoamiseni jälkeen. Kirjeessä selitin, että Jeesus oli vienyt minut taivaaseen ennen maailmanloppua. Kerroin heille, miten he voisivat pelastua, jotta he voisivat liittyä seuraani suuren ahdistuksen jälkeen. Muutama päivä kirjeen kirjoittamisen jälkeen tuhosin sen – aloin kuulostaa jopa itsestäni sekopäiseltä.
En tietenkään ollut temmattu taivaaseen. Vuosi 2000 tuli ja meni, eikä maailma loppunut. Aloin kyseenalaistaa kirkon opettamia kirjaimellisia tulkintoja Raamatusta. Entä jos kaikki puheet enkeleistä, trumpeteista ja taivaan tulesta olivatkin symbolisia? Entä jos ne olivat vain vertauskuvia, kuten sinapinsiemen tai kallisarvoinen helmi? Mitä se tarkoitti tuomion talossa kuvatulle helvetille? Noin samaan aikaan aloin myös huomata joitakin kristillisyydestä poikkeavia sanoja ja tekoja kirkon palvelutyöryhmässä. Esimerkiksi nuorisojohtajat häpäisivät tyttöjä, jotka eivät täyttäneet tiukkoja siveysvaatimuksia, mutta eivät koskaan poikia. Tai kun pastori piti tulisen saarnan homoseksuaalisuutta vastaan, viittaamalla ohuesti homoseksuaaliseen parhaaseen ystävääni, joka sattui istumaan vieressäni kirkonpenkissä. Sen jälkeen lopetin kokonaan kirkossa käymisen. Uskoin edelleen Jumalaan, mutta uskoni voimakkuus oli kadonnut. En siksi, että olisin lakannut uskomasta, vaan siksi, että en enää tuntenut oloani kotoisaksi muiden uskovien seurassa.
[...] Periaatteessa Judgement House käyttää kapitalismin kehystä hengellisen elämän mallina: luo pelkoa helvetistä ja myy sitten pelastusta keinona päästä taivaaseen.
Jättämällä syrjään tällaisen hengellisyyden lähestymistavan tyhjyyden ja moraalisen konkurssin, nykymaailma voi olla jo itsessään tarpeeksi pelottava ilman, että siihen lisätään ikuisen kadotuksen uhka tuonpuoleisessa. Ilmastonmuutos, systeemisen rasismin väkivalta, pandemia – nämä todelliset uhat, joita kohtaamme, ovat paljon pelottavampia kuin mikään Judgement Housessa. Tietenkään kaikki eivät käänny uskon puoleen vaikeina aikoina, mutta toivon niiden puolesta, jotka niin tekevät, että he löytävät käytännön, joka ei ole täynnä julmuutta, tuomitsemista ja pelkoa. Pahimmillaan uskonto voi lisätä pelkoa ja kärsimystä maailmassa. Parhaimmillaan se voi kuitenkin olla lohdun ja turvan lähde, kuten äiti-lintu, joka levittää siipensä poikastensa ylle.
(Suom. DeepL.com.)
Tuossa jutussa siis mentiin fundamentalismista laimeuteen ja sitten löydettiin
kveekarit (quakers). Tuiki tuntematon minulle nuo kveekarit.
Onhan uskonnon muotoja monia ja poliittisesti liberaalien ja konservatiivien muodot (eli tulkinnat) voivat olla erilaisia. Tulee mieleen sosiaalipsykologi Johathan Haidtin
moral foundations -teoria. Liberaalit tykkäävät hoivasta, konservatiivit auktoriteetista, joka tuossa edelläkin tulee esille. Vaikka onhan Raamatussakin paljon tuomiota ja kovia seurauksia, eikä kaikki ole vain kivaa ja kilttiä (esim. lapsien syöminen tuomiona). Eri asia onkin, miten itse mieltää uskonnolliset asiat ja käsitteet, mitä puolia korostaa ja miten tulkitsee? Onko ihminen vastuussa uskonnostaan ja mielensisällöistään? Mikä kaikki vaikuttaa, milloin ja mihin suuntaan?
