Täällä Suomessa on keskusteltu monesta eri vinkkelistä siitä, mikä saa nuorison oireilemaan. Pintatasolla isoin muutos on some ja digi, jotka ovat ainakin keskittymisongelmia ja masennusta tuottaneet. Syvemmällä tasolla on puhuttu arvotyhjiöstä, elämän merkityksettömyyden tunteesta ja juurettomuudesta. Vaikea yrittää sanoa asiasta mitään viisasta. On helppo sanoa, että jälkikristillisyys on juuri tuollaista eksyneisyyden ja etsinnän aikaa, johon syvemmän tason tunteet liittyvät. Sitä tosin ei keskusteluissa suoraan sanota, kun täällä podetaan jeesusallergiaa. Toisaalta suuri enemmistö ei kai yhtenäiskulttuurissakaan kovin uskonnollista ollut (?), mutta ainakin oli tiiviimmät suvut, maaseutumaisempi elämä ja selkeät arvot. Nyt tuli tällaista epämääräistä ääneen pohdintaa.
