Kirjoittaja Aihe: Lain täyttäminen  (Luettu 418 kertaa)

Poissa Ifa

  • Viestejä: 294
Lain täyttäminen
« : 08.09.18 - klo:15:26 »
Matteus 5
17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

Toisessa ketjussa viittasin Toora-uskoviin. Olen ollut keskusteluissa Tooran noudattamista opettavien ihmisten kanssa. He poikkeuksetta ottavat esille tämän Matteuksen kohdan, kun perustelevat, että Toora on tarkoitettu noudatettavaksi. Jeesus sanoo tuossa, ettei hän tullut kumoamaan lakia, vaan täyttämään sen. Mitä ymmärrätte lain täyttämisellä?

Sain välittömästi antikristuslaisen leiman, kun otin esille Paavalin opetuksen ympärileikkauksen tarpeettomuudesta (toisinsanoen Paavali ei opettanut Tooran käskyn noudattamista) mm. galatalaisille. Esitin kysymyksen, miksi Jeesuksen lain ja esikuvien täyttäminen kelpaa heille uhrisäädösten suhteen, mutta juhlasäädösten kohdalla ei. Toorassa on aikamoisesti uhrisäädöksiä, mutta näitä eivät Toora-uskovatkaan noudata. Siihen ei tullut vastausta.

Poissa xyz

  • Viestejä: 21
Vs: Lain täyttäminen
« Vastaus #1 : 08.09.18 - klo:15:42 »
Ajattelen, että Jeesus täytti lain toteuttamalla Jumalan tahdon sovittaessaan syntimme ristinkuolemallaan.
« Viimeksi muokattu: 08.09.18 - klo:15:48 kirjoittanut xyz »

Poissa Soltero

  • Viestejä: 1662
Vs: Lain täyttäminen
« Vastaus #2 : 08.09.18 - klo:16:11 »
Mooseksen lait annettiin vain juutalaisille, ja Jumala teki liittonsa vain juutalaisten eli oman kansansa kanssa.
Siksi ne eivät koskaan ole kuuluneet esim. suomalaisille.

Koska juutalaiset eivät osanneet ja halunneet noudattaa vanhan liiton asetuksia ja siten elää kelvollisesti Jumalan edessä, Jumala antoi Poikansa tulla ihmisen kaltaisena maan päälle, kansansa joukkoon.
Hän koki ihmisen elämän kiusausten, kärsimysten, inhimillisen kuoleman ja hautaan astumisen kautta.
Mutta nousemalla kuolleista, kirkastumalla ja nousemalla takaisin Isän luokse tuli tosiasiaksi, että Jeesus kärsi ja kuoli kaikkien ihmisten puolesta,
ja Jumalana ja Jumalan Poikana Hän toimi todellisena uhrina, joka sai aikaan lunastuksen koko ihmiskunnan suhteessa Jumalaan.

Ylösnousemisensa jälkeen Jeesus ilmestyi Paavalille ja asetti hänet opettamaan myös ei-juutalaisille, että Jeesuksen uhrin tuottama lunastus kuuluu heillekin.
Jeesuksen asettamassa uudessa liitossa on mukana koko ihmiskunta, joka on Jumalan luomisteko.
Vanha liitto juutalaistenkaan tapauksessa ei ole enää voimassa, koska Messias on jo tullut maailmaan.
Heidänkään ei enää tarvitse yrittää saada hurskautta Jumalan edessä lakien kautta, koska Jumalan Poika ja samaan aikaan juutalainen ihminen, eli täydellisesti lain mukaan, ainoana jolle se oli mahdollista. 
Sillä tavalla Hän täytti lain ja antoi itsensä ainoana kelvollisena syntiuhrina Isälleen.

Jeesus kehotti ylösnousemisensa jälkeen Häneen uskovia juutalaisia viemään evankeliumin ja opettamaan uuden liiton ohjeet kaikille kansoille, myös suomalaisille.
Siksi on mieletöntä, että jotkut ei-juutalaisetkin Jeesuksen Herruuden tunnustavat yrittävät noudattaa juutalaisten aikoinaan saamia lakeja.




Poissa Ifa

  • Viestejä: 294
Vs: Lain täyttäminen
« Vastaus #3 : 08.09.18 - klo:17:06 »
Mitä ajatuksia jakeesta 19? Siinä Jeesus sanoo, että joka noudattaa ja opettaa käskyjä, häntä kutsutaan suureksi taivasten valtakunnassa.

Poissa Jano

  • Viestejä: 222
Vs: Lain täyttäminen
« Vastaus #4 : 08.09.18 - klo:17:18 »
Koska juutalaiset eivät osanneet ja halunneet noudattaa vanhan liiton asetuksia ja siten elää kelvollisesti Jumalan edessä, Jumala antoi Poikansa tulla ihmisen kaltaisena maan päälle, kansansa joukkoon.

Tämä kuulostaa siltä, että ajattelet Jumalan alunperin suunnitelleen pelastuksen lain kautta, mutta vaihtoi suunnitelmaa kun ihmiset (juutalaiset) eivät kyenneet pelastumaan lain kautta. En tiedä tarkoititko sitä, mutta tuolla tavalla ilmaistuna saa tuosta sellaisen käsityksen.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 1662
Vs: Lain täyttäminen
« Vastaus #5 : 08.09.18 - klo:17:20 »
10 käskyssä Jumala opettaa ihmisille haluaamaansa elämän moraalia.
Niitä Jeesus tietysti haluaa ihmisten vieläkin noudattavan.
Hänen elämänsä ja opetuksensa maan päällä ollessaan oli täysin ko. käskyjen mukaista.

Mutta juutalaisille annetut puhtauslait ja silloiseen yhteiskuntaan liittyvät säädökset eivät varmaan kuuluneet Jeesuksen tarkoittamiin käskyihin kohdassa Matt. 5:19.
Niitähän fariseukset ja kirjanoppineet vaativat ihmisten noudattavan, mutta Jeesus vastusti heidän tekopyhyyttään ja julisti rakkauden Jumalaan ja lähimmäisiin olevan tärkeintä.
10 käskyä pohjautuvat nimenomaan rakkauteen.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 1662
Vs: Lain täyttäminen
« Vastaus #6 : 08.09.18 - klo:17:28 »
Koska juutalaiset eivät osanneet ja halunneet noudattaa vanhan liiton asetuksia ja siten elää kelvollisesti Jumalan edessä, Jumala antoi Poikansa tulla ihmisen kaltaisena maan päälle, kansansa joukkoon.

Tämä kuulostaa siltä, että ajattelet Jumalan alunperin suunnitelleen pelastuksen lain kautta, mutta vaihtoi suunnitelmaa kun ihmiset (juutalaiset) eivät kyenneet pelastumaan lain kautta. En tiedä tarkoititko sitä, mutta tuolla tavalla ilmaistuna saa tuosta sellaisen käsityksen.
Varmaan lakien noudattaminen ja uhraamiset olivat oleellinen osa Jumalan pelastussuunnitelmaa.
Tietysti Jumala tiesi antaessaan ne ihmisille, että tulevaisuus on jotakin muuta.  Olihan Jeesus jo silloin olemassa Isän luona.

Ihmisen on mahdotonta ymmärtää, miksi Jumala loi ihmisen sellaiseksi, että hänen oli mahdoton elää täydellisesti puhtaana lakeja ja säädöksiä noudattamalla.
Mutta joka tapauksessa Jumalan armo ja rakkaus toteutuu siinä, että Hän antoi Poikansa tulla koko syntisen ihmiskunnan Messiaaksi.

Poissa Jano

  • Viestejä: 222
Vs: Lain täyttäminen
« Vastaus #7 : 08.09.18 - klo:22:20 »
”Jumala loi ihmisen sellaiseksi...”? Ei Jumala luonut ihmistä sellaiseksi, vaan lankeemuksen myötä ihmisestä tuli sellainen.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 1662
Vs: Lain täyttäminen
« Vastaus #8 : 08.09.18 - klo:23:05 »
”Jumala loi ihmisen sellaiseksi...”? Ei Jumala luonut ihmistä sellaiseksi, vaan lankeemuksen myötä ihmisestä tuli sellainen.
Niin.  Jumala loi kuitenkin ihmisestä sellaisen, että hänen oli mahdollista langeta synteihin.
Jumala on kaikkivaltias, jota Hän salli syntiinlankeemuksen.

Poissa Jano

  • Viestejä: 222
Vs: Lain täyttäminen
« Vastaus #9 : 08.09.18 - klo:23:25 »
Soltero ok, sitä tarkoititkin.

Minä näen asian niin, että ei Jumala ole koskaan tarkoittanut että ihminen edes yrittäisi pelastua lain kautta. Vanhassa Testamentissa puhutaan armosta ja syntiuhreista läpi koko historian, ja ensimmäinen uhri syntien sovitukseksi tapahtui heti lankeemuksen jälkeen kun uhrattiin eläin jonka nahkaan Aadam ja Eeva verhottiin.

Lain tarkoitus on olla ilmoitus Jumalasta. Siitä minkälainen Hän on ja minkälaisia ajatuksia Hänellä on. Ei vanhassa liitossa pelastuttu lakia täyttämällä, vaan syntiuhrien kautta. Aivan samoin kuin uudessa liitossa, ainoana (mutta hyvin merkittävänä) erona on että nyt uhreja ei enää tarvitse toimittaa jatkuvasti koska annettiin täydellinen uhri johon kaikki vanhan liiton aikaiset uhrit viittasivat, Jeesus Kristus.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 1662
Vs: Lain täyttäminen
« Vastaus #10 : 09.09.18 - klo:00:21 »
Tietysti lait ja uhrit ovat eri käsitteitä, mutta ne ovat osia Jumalan pelastussuunnitelmasta, jossa Jeesuksen uhrikuolema ja ylösnousemus on oleellinen.
Lakeja ja muita säädöksiä noudattamalla ja uhraamalla juutalaiset yrittivät miellyttää Jumalaa, jotta he menestyisivät ja pelastuisivat.


Poissa Ifa

  • Viestejä: 294
Vs: Lain täyttäminen
« Vastaus #11 : 09.09.18 - klo:11:19 »
Matteus 23
1 Silloin Jeesus puhui kansalle ja opetuslapsilleen
2 sanoen: "Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset.
3 Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee.

Jeesuksen sanat ovat hyvin selkeät. Onkohan tuosta Mooseksen istuimesta saatavissa tietoa enemmänkin, täytyy katsoa sitä paremmalla ajalla. Joka tapauksessa se viitannee Mooseksen lakiin. Jeesuksen sanat evankeliumeissa ovat usein suoraa puhetta "tee näin".

Poissa Jano

  • Viestejä: 222
Vs: Lain täyttäminen
« Vastaus #12 : 09.09.18 - klo:12:18 »
Tietysti lait ja uhrit ovat eri käsitteitä, mutta ne ovat osia Jumalan pelastussuunnitelmasta, jossa Jeesuksen uhrikuolema ja ylösnousemus on oleellinen.
Lakeja ja muita säädöksiä noudattamalla ja uhraamalla juutalaiset yrittivät miellyttää Jumalaa, jotta he menestyisivät ja pelastuisivat.

Menestys on VT:ssa yhdistetty käskyjen pitämiseen, mutta pelastus (sikäli kun sillä tässä tarkoitetaan syntien sovitusta) tapahtui uhrien kautta.

Lisäys: Raamatussa puhutaan pelastuksesta usein myös vihollisilta pelastumisen yms merkityksessä. On syytä erottaa tämänkaltainen pelastus siitä pelastuksesta joka koskee sielua eli syntien sovituksesta.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 1662
Vs: Lain täyttäminen
« Vastaus #13 : 09.09.18 - klo:15:15 »
Esim. tässä on mielestäni selvitelty hyvin uhraamisen tarkoitusta:
http://www.kotisatama.net/fi/raamattujasana/viikonsana/sana.php?paivays=2002-04-15

Poissa Ifa

  • Viestejä: 294
Vs: Lain täyttäminen
« Vastaus #14 : 09.09.18 - klo:15:19 »
Jaakobin kirje 2
19 Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.
20 Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton?
21 Eikö Aabraham, meidän isämme, tullut vanhurskaaksi teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille?
22 Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi;
23 ja niin toteutui Raamatun sana: "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi", ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi.
24 Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta.

Laitan näitä Raamatun kohtia tähän, jos jollakin herää ajatuksia. Tuossa Jaakobin kirjeen kohdassa puhutaan tottelemisesta, joka nousee uskosta. Toisaalla Raamatussa puhutaan uskon teoista, tarkoittanee samaa asiaa. Puhutaan myös uskonkuuliaisuudesta, samasta asiasta on siinäkin kyse.

Raamatun ajatus on, että usko ei voi olla vaikuttamatta tekoja ja että teoista usko tulee täydelliseksi. Millaisia tekoja usko vaikuttaa? Jos tätä kysytään Toora-uskovilta, he varmastikin vastaavat, että Tooran tottelemista. Tämä totteleminen merkitsee käytännössä mm. juhlasäädösten ja -aikojen noudattamista, sapatin pitämistä Tooran säädösten mukaan, tietynlaista pukeutumista "huppuviittaan", jossa on tupsut kulmissa, miehillä myös parran ajamattomuutta jne. Mutta tällä erotuksella: se ei ole ympärileikkaamis-käskyn eikä uhrisäädösten noudattamista. Miten sitten suhtaudutaan alla olevaan 3. Mooseksen kirjan säädöksiin, en tiedä.

Tässä vielä tämä kohta.
3. Moos. 12
1 Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:
   
1 Herra sanoi Moosekselle:
2 "Puhu israelilaisille ja sano: Kun vaimo tulee hedelmälliseksi ja synnyttää poikalapsen, olkoon hän saastainen seitsemän päivää; yhtä monta päivää kuin hänen kuukautisensa kestävät, hän olkoon saastainen.
   
2 "Sano israelilaisille: Kun nainen on synnyttänyt pojan, hän on sen jälkeen seitsemän päivää epäpuhdas, samalla tavoin kuin kuukautisvuodon aikana. [3. Moos. 15:19]
3 Ja kahdeksantena päivänä ympärileikattakoon pojan esinahan liha.
   
3 Kahdeksantena päivänä pojan esinahka on leikattava. [1. Moos. 17:10+]
4 Mutta vaimo pysyköön kotona kolmekymmentä kolme päivää puhdistavan verenvuotonsa aikana; älköön hän koskeko mihinkään, mikä on pyhää, älköönkä tulko pyhäkköön, ennenkuin hänen puhdistuspäivänsä ovat kuluneet umpeen.
   
4 Nainen pysyköön kotonaan vielä kolmekymmentäkolme päivää puhdistuakseen verenvuodosta. Hän ei saa koskea mihinkään, mikä on pyhää, eikä tulla pyhäkköön, ennen kuin hänen puhdistumisaikansa on kulunut umpeen.
5 Mutta jos hän synnyttää tyttölapsen, olkoon hän saastainen kaksi viikkoa, samoinkuin kuukautisissaan, ja pysyköön kotona kuusikymmentä kuusi päivää puhdistavan verenvuotonsa aikana.
   
5 Kun nainen on synnyttänyt tytön, hän on kaksi viikkoa epäpuhdas samalla tavoin kuin kuukautisvuodon aikana. Sen lisäksi hänen on odotettava verenvuodostaan epäpuhtaana vielä kuusikymmentäkuusi päivää, ja vasta sitten hän on puhdas.
6 Mutta kun hänen puhdistuspäivänsä pojan tai tyttären jälkeen ovat kuluneet umpeen, vieköön hän vuoden vanhan karitsan polttouhriksi ja kyyhkysenpojan tai metsäkyyhkysen syntiuhriksi ilmestysmajan oven eteen papille.
   
6 "Kun pojan tai tytön synnyttämisestä määrätty puhdistumisaika on kulunut umpeen, naisen on tuotava papille pyhäkköteltan oven eteen vuoden vanha karitsa polttouhriksi ja metsäkyyhky tai muu kyyhkynen syntiuhriksi.
7 Ja tämä tuokoon ne Herran eteen ja toimittakoon hänelle sovituksen, niin hän on puhdas verenvuodostansa. Tämä on laki lapsensynnyttäjästä, olipa hän synnyttänyt poika-tai tyttölapsen.