Niin. ja ideana mielestäni on, että ihminen sallii itsensä kokea erilaisia tunteita, negatiivisiakin ja toteaa että ne tunteet eivät ole sama kuin sinä. EIkä tietty ajatuksetkaan ole sama kuin sinä. Ne ovat vain ajatuksia ja tunteita.
Muistan kun molemmat vanhempani kuolivat kolmen kuukauden sisällä, en todellakaan tiennyt mitä tuntea. En osannut muuta kuin yrittää jatkaa elämää vanhaan rataan, mutta joku jarrutti siinä.
Ja aloin saamaan paniikkikohtauksia kun yritin mennä nukkumaan. Ne oli enemmänkin ns. night terrors, koska näin puoliunessa melko kauhean mielikuvan mikä mieleni oli luonut ja aiheutti paniikin. Olin ihan lukossa, en tiennyt mihin suuntaan mennä ja miten.
Ainakin ulkoapäin sattumanvaraiset pienet tapahtumat antoivat minulle pikkuhiljaa avaimet tuon purkamiseen. Sitä kautta aloin pikkuhiljaa tiedostamaan hyvin vahvan surun, tai mielestäni se oli enemmänkin epätoivoa. Rankka tunne. Ei toivottomuutta vaan epätoivoa.
Eräs usalainen artisti laulaa laulun mikä ilmensi hyvin tuota tunnetta. Laulaja oli kolmekymppinen nainen.
Kun tyttäreni kuuli sen laulun, hän huomautti, että kuulostaa kuin tuo tyttö oli kuolemassa.
Tytär oli vain jotain 8 tai 9 vuotias.
Hoksasin hassun asian, "tuo tyttö" , siis se laulaja oli niin rohkea että uskalsi kokea ja ilmaista tuon syvän surun, paremminkin epätoivon. Tajusin, että höh, tuo tyttö on rohkeampi kuin mä.

Sitä kautta opin itsekin tuntemaan nutun alla olevan syvän surun/epätoivon.

En halunnut olla pelkuri tuon tytön rinnalla.
Sitä kautta night terrors loppuivat. Onneksi.