Minusta Rosenius on erittäin hyvä ja luotettava! Saanen kopioda pari juuri löytämääni kirkasta evankeliumin saarnaa tänne itselleni virkistyjseksi.
"Monien määräysten joukossa pääsiäislampaan syömisestä löytyy myöskin tämä: pääsiäislammas on kokonaan syötävä, ei mitään saa jättää seuraavaa päivää varten. Jos jotain tähteeksi jää, on se poltettava. Ihmeellinen määräys!
Pääsiäislammas oli syötävä kokonaan. Ymmärrätkö? Ymmärrätkö mitä Herra tämän kautta tahtoo sanoa? Et saa Kristuksesta omistaa vain sitä, mikä sinua miellyttää. Sinun on otettava hänet kokonaan, semmoisena kuin Jumala hänet meille on antanut, viisautena, vanhurskautena, pyhityksenä ja lunastajana.
Tässä ei auta autuuden tiehen nähden valikoiminen, ajatteleminen ja päätöksen teko. Sen on Jumala jo ennakolta määrännyt. Sinun on vain kuunneltava ja toteltava. Se, joka ei tahdo pääsiäistä viettää, olkoon viettämättä.
Mutta, joka tahtoo, hän tehköön sen kuten on määrätty. Karitsaa ei saa paloitella; se on syötävä kokonaan.
Muutamat paloittelevat Karitsan niin, että Kristus kelpaa heille ainoastaan viisaudeksi ja profeetaksi. He nauttivat hänen jaloista opetuksistaan, mutta muuhun hän ei kelpaa. He eivät tarvitse häntä. He eivät tunne synnin hätää, eivätkä siis tarvitse vanhurskaudekseen hänen lunastustaan.
Eivät he tarvitse häntä ylimmäiseksi papikseen. Hän ei liioin saa tulla heidän kuninkaakseen ja hallita heitä. Hän ei saa heitä pyhittää ja pelastaa. Nämä ovat niitä, jotka järjellään vastaan ottavat kristinuskon. Heillä ovat sen totuudet ainoastaan selvinä, hyvin järjestettyinä käsitteinä ja mietelminä.
Mutta he eivät koskaan sovita niitä omaan itseensä, ei omaan sydämeensä, omaan elämäänsä. Oi, miten kauheasti he pilkkaavat pyhintä. Tämmöisille tutkiville järkikristityille Herra kerran sanoo: »Jos olisitte sokeat, niin teillä ei olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: me näemme; sen takia syntinne jää olemaan.»
Toiset taas pitävät Kristusta ainoastaan esikuvana ja pyhityksenä ajatellen hänen siten tulevan vanhurskaudeksemme. Nämä tahtovat tehdä Kristuksen vain kuninkaaksi. He pitävät ääntä hänen seuraamisestaan, nöyryydestä, rukouksesta, kieltäymyksestä ja siitä, mitä heidän itsensä tulee tehdä ja olla.
Tällä tavoin he luovat ympärilleen ihmeellisen valohohteen, josta voisi luulla heitä kaikkein vakavimmiksi kristityiksi. Mutta kaiken tämän takana piilee pohjaton kuvittelu. Heidän vakava hurskautensa on suuriarvoinen heidän omissa silmissään, jonka tähden he eivät koskaan voi tulla kadotetuiksi, vaivaisiksi syntisiksi, joilla on elämänsä ja lohdutuksensa ainoastaan Kristuksen sovintoveressä.
Vaikka he järjellään tunnustavatkin uskon oppinsa, niin pysyy heidän sydämensä aina kumminkin kiinni siinä, mitä he tekevät, tahi mitä heidän tulisi tehdä. Se on heidän ensimmäisensä ja viimeisensä, se on kuin laulu heidän huulillaan.
Mutta se virsi, jota autuaat Siionin vuorella laulavat: »Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen», ei kaiu heidän sydämessään. Siellä kaikuu vain: »Karitsa on esikuvamme ja on pyhittänyt meitä hengellään.»
Tämä osoittaa, että heidän sydämensä aarteena ja lohdutuksena on se, mikä heissä itsessään on tapahtunut, eikä se mitä Karitsa on verellään meille ansainnut. ja mitä siitä sanomme? Heille on sanottava:
»Tämä teidän hartautenne ja jumalisuutenne on hyvä ja kiitettävä asia, mutta vahinko, ettette mene vähän syvemmälle asiassa, siihen asti, että te kaikessa tässä tulisitte häpeään ja aivan köyhinä, kadotettuina syntisinä oppisitte, että kaikki tämä on Jumalan edessä mitätöntä.
Hänelle kelpaa vain Karitsa, joka on tullut teurastetuksi ja verellään on ostanut ihmiset Jumalalle.
Onpa niitäkin, joille Kristus kyllä kelpaa syntien sovittajaksi, mutta ei pyhitykseksi. Kristittyjen pienessä laumassa ovat nämä niitä lihallismielisiä vaeltajia, jotka halulla kuuntelevat suloista sanomaa siitä, etteivät synnit tuomitse meitä ja etteivät hyvät teot tee meitä autuaiksi, mutta eivät tahdo kuulla lihan kuolettamisesta ja Kristuksen seuraamisesta.
He nurisevat ja valittavat, että semmoisella opilla heidän omiatuntojansa pakotetaan lain orjuuteen. Luther sanoo heistä: »He kuorivat ainoastaan evankeliumin vaahdon». He puhuvat paljon armosta ja heissä ei huomaa Herran pelon henkeä, vaan he elävät aivan vapaasti synneissään ja vääryydessä.
Ne ovat niitä oksia viinipuussa, jotka eivät kanna hedelmää ja joita ei puhdisteta, taivuteta ja karsita, vaan ne saavat kasvaa vapaasti ja valitsevat itse itsellensä muodon. Kristus ei ole heidän ojennusnuoransa.»
Mitä sanomme heille? Teidän kiivautenne evankeliumin ja omantunnon vapauden puolesta on oivallinen, mutta minkä takia ette rakasta kuritusta? Eikö Kristus ja apostolit ole puhuneet meille myös nuhteen sanoja? Jokainen kirjoitus, Jumalan henkivaikutuksesta syntynyt, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, jotta Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.
Kuule: Karitsaa ei saa paloitella, se on syötävä kokonaan! Kaikki nämä eksyvät siinä, että he ajattelevat enemmän kuin kuulevat, eivätkä ota vaaria Jumalan sanasta. Huomaa sen takia: Karitsa on syötävä kokonaan."
( C. O. Rosenius)
