Kirjoittaja Aihe: Pyhä Henki  (Luettu 62296 kertaa)

Lydia

  • Vieras
Vs: Pyhä Henki
« Vastaus #135 : 20.03.14 - klo:19:18 »
Muistan isäni kertomuksen 90-luvulta seurakunnassa kokemastaan. Hän oli lentänyt penkiltä lattialle jonkun matkan päähän. Hän ei epäillyt vähääkään, etteikö se olisi ollut Pyhästä Hengestä.

Siinäpä se. Eivätkä sadat seurakuntien johtajatkaan epäilleet, kun menivät mukaan kaikenlaiseen kieriskelyyn. Iloa piiisasi ainakin jonkin aikaa, mutta aikaa myöten myös hedelmät alkoivat näkyä. Nimittäin ne huonotkin, kuten esim. se silmitön viha, mikä kohdistui "muihin".

En väitä kuitenkaan, etteikö joku olisi tullut varjelluksikin.

Olen muuten itsekin "kaatunut" kolme eri kertaa. Tiedän, että siinä vaikutti väkevät voimat, mutta en ole erehtynyt uskomaan, että kyseessä olisi ollut Pyhän Hengen voima.

Uskon että asia on juuri niinkuin Helena sen kirjoitti.
Lähtökohtaisesti lähden siitä kun ihmiset täällä kirjoittavat kokemuksiaan ne ovat niinkuin kirjoitetaan, ei voi alkaa epäilemään ja kyseenalaistamaan.

Helena

  • Vieras
Vs: Pyhä Henki
« Vastaus #136 : 20.03.14 - klo:19:26 »
Sen verran vielä tuosta kertomastani isäni tapauksesta, että hän ei jaksanut yhtään katsella torontolaista touhua, saati halunnut tulla mitenkään osalliseksi siitä. Hänen torontolaiskommenttinsa oman kokemuksensa suhteen oli sellainen sarkastinen heitto.

Helena

  • Vieras
Vs: Pyhä Henki
« Vastaus #137 : 21.03.14 - klo:15:42 »
Usein saarnaa kuunnellessa ja lauluja laulaessa kokee, että Pyhä Henki yhtyy niiden sanomaan. Totuuden Henki todistaa totuudessa ja totuudesta. Sama Kristuksen Henki, joka todistaa lapseudestakin. Tulee mieleen se sana, jossa julistaminen sanotaan olevan "taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä." Taivaallinen viisaus on ensiksikin rauhaisa...sanotaan myös sanassa. Herran läsnäolo on aina rauhan tyyssija.

Lydia

  • Vieras
Vs: Pyhä Henki
« Vastaus #138 : 13.04.14 - klo:18:36 »
Pyhän Hengen täyttymiskokemuksessa on taivaallista lohdutusta, suunnatonta iloa, hyväksyntää, armoa ja rakkautta. Joka sitä ei ole kokenut ei voi edes tuskin kuvitella mitä se on, Jumalan hyvyyttä ja lahjaa meille voimaksi matkalle. Riemun tuo se, että minä kelpaan tämmöisenäni Jumalalle.

Helena

  • Vieras
Vs: Pyhä Henki
« Vastaus #139 : 13.04.14 - klo:18:51 »
Amen. "Kaikille tämä lupaus on annettu...ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme kutsuu." Jeesus on luvannut antaa Pyhän Hengen lahjan kaikille omilleen.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Pyhä Henki
« Vastaus #140 : 13.04.14 - klo:21:06 »
Amen. "Kaikille tämä lupaus on annettu...ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme kutsuu." Jeesus on luvannut antaa Pyhän Hengen lahjan kaikille omilleen.

Eikä se ole pelkkä lupaus, vaan jokaisen uudestisyntyneen kohdalla tapahtunut tosiasia (Room. 8:9 ja 1. Kor. 12:13).
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Helena

  • Vieras
Vs: Pyhä Henki
« Vastaus #141 : 13.04.14 - klo:22:29 »
Amen. "Kaikille tämä lupaus on annettu...ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme kutsuu." Jeesus on luvannut antaa Pyhän Hengen lahjan kaikille omilleen.

Eikä se ole pelkkä lupaus, vaan jokaisen uudestisyntyneen kohdalla tapahtunut tosiasia (Room. 8:9 ja 1. Kor. 12:13).
Emme puhu samasta asiasta ja inttämään en lähde.

Lydia

  • Vieras
Vs: Pyhä Henki
« Vastaus #142 : 13.04.14 - klo:23:49 »
Ei ole sama asia. Heti kun Jeesuksen luo tulee ja haluaa ottaa vastaan armahduksen tulee Jumalan Henki asumaan ja hän todistaa lapseutta joka tuo sen ilon jonka vain evankeliumi voi antaa. Samalla hetkellä voi täyttyä Pyhällä Hengellä mutta varmaan se usein tapahtuu myöhemmin ja monta kertaa elämän aikana. Pyhän Hengen kasteen saa vain kerran eli uskoontulossa, Hengellä täyttyä useasti. Täyttykää Hengellä sanoo Raamattu, joka taas liittyy henkilökohtaiseen hengelliseen elämään johon jokainen voi itse vaikuttaa rukouksella, hiljentymisellä, Raamatun luvulla jne.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Pyhä Henki
« Vastaus #143 : 14.04.14 - klo:08:31 »

Lydian kanssa ollaan ainakin yhdessä asiassa samaa mieltä. Se on hyvä asia. Varmaan olemme siitäkin yhtä mieltä, että uskoontuleminen ja uudestisyntyminen ovat sama asia? Ja että Hengellä täyttyminen on eri asia, vaikka voikin tapahtua myös samanaikaisesti.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Lydia

  • Vieras
Vs: Pyhä Henki
« Vastaus #144 : 14.04.14 - klo:08:47 »

Nonni. :)
Kyllä olen sitä mieltä että uskoontulo ja uudestisyntyminen ovat yksi ja sama asia, vastasin kysymykseesi kasteketjussa la iltana kun vielä kysyit.

Tuo Pyhällä Hengellä täyttyminen ei ole yksiselitteinen asia. Ymmärrän että siinä annataan armolahjojakin, usein kielilläpuhuminen mutta myös Hengellä täytytään jokapäiväisessä omassa yksityisessä Jumalan palveluksessamme.
Minun ajatuksiani, uskon että Jumala ei minua tuomitse jos en ole kaikkea kaikesta oikein ymmärtänyt.

Minua jäin vielä puhuttelemaan tuo mitä kirjoitin kun Pyhä Henki koskettaa siinä ihminen kokee voimakkaan hyväksynnän Jumalan sydämeltä, mikä sen hoitavampaa voi olla kun uskovankin elää vaatimusten paineessa ja saatana syyttää minkä ehtii.

Helena

  • Vieras
Vs: Pyhä Henki
« Vastaus #145 : 14.04.14 - klo:09:45 »
Pyhän Hengen alueilla liputan täysiä perinteisen helluntailaisen näkemyksen puolesta. Se on raamatullinen, kestävä, käytännössä koeteltu. Sellaistakin esiintyy, että Pyhällä Hengellä täyttyminen katsotaan olevan vihollisesta. Olen törmännyt siihen, että uskossaoleva ihminen ilvehtii toisen kielilläpuhumista.

Voi meitä ihmisiä. Onneksi Jumalalla on keinot antaa yksinkertaisille ymmärrystä kurituksenkin kautta. Jos ei ennen, niin usein kuoleman lähestyessä uppiniskaisinkin suostuu kuuntelemaan Jumalan ääntä.

Herra itse myös puolustaa, nostaa, rohkaisee, lohduttaa, parantaa Henkensä kautta ja samalla vahvistaa, ettei ihmisten väärintekemiset enää riko. Joku voi halveksia kanssaihmisiään ja sillä asenteellaan nostaa itsensä toisen yläpuolelle. Eikä edes huomaa houkkamaisuuttaan, vaan toista alaspainamalla kuvittelee oikeasti vahvistuvansa ja sitä myös esillä pitää. Pahinta se on silloin, kun uskova vanhempi suhtautuu siten omaan lapseensa. Sanon tarkoituksella uskova vanhempi, sillä ällistyttävän paljon omassa ikäluokassani on uskovan kodin kaltoinkohdeltuja lapsia. Kodin kulissit ovat kunnossa, mutta niiden takana on enimmäkseen kuolleita luita.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Pyhä Henki
« Vastaus #146 : 14.04.14 - klo:11:09 »

Nonni. :)
Kyllä olen sitä mieltä että uskoontulo ja uudestisyntyminen ovat yksi ja sama asia, vastasin kysymykseesi kasteketjussa la iltana kun vielä kysyit.

Ole pitkämielinen minun kanssani, taitaa dementia jo vaivata, koska en aina muista, mitä aiemmin on kirjoitettu. Pyydän anteeksi, jos olen käyttäytynyt sopimattomasti. Kertaus on kuitenkin opintojen äiti, vaikka tuntuu inttämiseltä.

Kasteketjussa kirjoitin:
Kysyn toisen kysymyksen: Onko sellainen ihminen uudestisyntynyt, jolla ei ole Pyhää Henkeä?

Vastasit siihen:
En lähde näihin inttämisiin taas kerran. Olet valinnut tiesi ja minä omani..

En tiedä, tuleeko tästä erottava asia, toivon, että ei. Jos olisit vastannut vain sen, mitä ajattelet, se olisi selkeyttänyt asiaa. Eihän ole muuta vastausta kuin Kyllä tai Ei.

Minun vastaukseni on, että sellainen ihminen ei voi olla uudestisyntynyt, jolla EI ole Pyhää Henkeä. Jos niin voisi tapahtua, sitä voisi verrata siihen, että lapsi syntyy tähän maailmaan ilman henkeä. Siis kuolleena.

Tämä johdonmukainen ajatus johtaa siihen, että kastekäsityksissämme on tarkistamisen varaa. Nimittäin alkuseurakunta kastoi niitä, jotka eivät (vielä) olleet saaneet Pyhää Henkeä (kannattaa lukea Raamattua!). Siis uudestisyntymättömiä. Minusta tämä ei ole lainkaan vaikeaa ymmärtää ja se muuttaa meitä armeliaammiksi ja vähentää erottavia kasteriitoja.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Lydia

  • Vieras
Vs: Pyhä Henki
« Vastaus #147 : 16.04.14 - klo:11:50 »
Ketju on jaettu, uusi aihe Oppinäkemyksiä Pyhästä Hengestä, kirjoittakaa sinne.
« Viimeksi muokattu: 16.04.14 - klo:17:38 kirjoittanut Lydia »

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Pyhä Henki
« Vastaus #148 : 16.04.14 - klo:11:50 »
Jumala tietää mikä on totuus ja siksi onkin turvallista jättä jokainen ihminen Hänen huomaansa ja joskus tulee se tilanne, että toinen ihminen ei voi tehdä muuta, kuin rukouksin lähteä kantamaan, että totuus löytyisi.

Olen mielestäni parhaani nyt tehnyt kohdallasi ja moni muukin, joten siirryn tuolle rukouslinjalle tämän asian suuhteen.

Joillakin on "totuus", mitä ei järkytetä edes Raamatun sanalla. Toisilla ei ole koko totuutta, mutta he ovat valmiita tarkistamaan suuntaa kaiken aikaa. Mieluusti kuulun noihin jälkimmäisiin.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Lydia

  • Vieras
Vs: Pyhä Henki
« Vastaus #149 : 07.05.14 - klo:21:26 »
Armolahjat voisivat olla suuremassa roolissa seurakunnan kokoontumisissa. Onkohan tavallista että jos jollakin on profetia seurakunnalle, ensin pitää mennä kysymään vastuunkantajalta voiko sen tuoda, sellaista olen kuullut.
Aika hiljaista on armolahjojen suhteen tänäpäivänä.  :-\
Onko se vaan sitä ettei uskovat sitoudu Jeesukseen ja hänen opetuksiin ja sitten ollan kuivassa erämaassa.