Kirjoittaja Aihe: Jumalan ilmestyminen ihmiselle  (Luettu 1226 kertaa)

Paikalla sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6337
Jumalan ilmestyminen ihmiselle
« : 17.11.23 - klo:14:02 »
Olen lukenut Jaakobin elämästä 1. Mooseksen kirjassa ja jotenkin puhutteli ne tavat millä Herra kohtasi häntä elämän eri tilanteissa.

Jaakob oli matkalla isänsä suvun luo kun Herra ensimmäistä kertaa ilmestyi hänelle. 1. Moos 28:12-

Niin hän näki unta, ja katso, maan päälle oli asetettu tikapuut, joiden pää ulottui taivaaseen, ja katso, Jumalan enkelit kulkivat niitä myöten ylös ja alas.
13. Ja katso, Herra seisoi hänen edessään ja sanoi: "Minä olen Herra, sinun Isäsi Aabrahamin Jumala ja Iisakin Jumala. Tämän maan, jonka päällä sinä makaat, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi.
14. Ja sinun jälkeläistesi paljous on oleva kuin maan tomu, ja sinä leviät länteen ja itään, pohjoiseen ja etelään, ja sinussa ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.
15. Ja katso, minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua, missä ikinä kuljet, ja saatan sinut takaisin tähän maahan; sillä minä en jätä sinua, ennenkuin olen toteuttanut sen, minkä minä olen sinulle puhunut."
16. Silloin Jaakob heräsi unestansa ja sanoi: "Herra on totisesti tässä paikassa, enkä minä sitä tiennyt".
17. Ja pelko valtasi hänet, ja hän sanoi: "Kuinka peljättävä onkaan tämä paikka! Tässä on varmasti Jumalan huone ja taivaan portti."


Herra vaan eräässä tilanteessa ilmestyi hänelle tuolla tavalla.

Itse asiassa tuossahan on myös lupaus Jeesuksesta.
Mutta siinä on myös Jaakobille henkilökohtainen lupaus siitä, että Herra on hänen kanssaan ja pitää Jaakobista huolen.

Jakeessa 20 on ikäänkuin se miten Jaakob reagoi kokemukseensa.

 Ja Jaakob teki lupauksen, sanoen: "Jos Jumala on minun kanssani ja varjelee minut sillä tiellä, jota nyt kuljen, ja antaa minulle leipää syödäkseni ja vaatteita pukeutuakseni,
21. niin että saan palata rauhassa isäni kotiin, niin on Herra oleva minun Jumalani;


Eli Herra kohtasi Jaakobin myös hyvin henkilökohtaisella tasolla. ja Jaakob halusi luottaa tähän Jumalan joka oli ilmestynyt hänelle.

Sitten luvussa 35, myöhemmin Jaakobin elämässä Jumala ilmestyy hänelle uudestaan ja Jaakob vastasi siihen näin.

. Ja nouskaamme ja menkäämme Beeteliin, rakentaakseni sinne alttarin Jumalalle, joka kuuli minua ahdistukseni aikana ja oli minun kanssani tiellä, jota vaelsin."
 
Jumala joka oli kuullut häntä ahdistuksen aikana  ja ollut Jaakobin kanssa eri vaiheissa.

Tuo on minusta niin kaunis.

Tuli mieleen, että jokainen uskovakin on kohdannut Jumalan omassa elämässään. :)

Pitää mennä töihin....
« Viimeksi muokattu: 17.11.23 - klo:15:02 kirjoittanut sandia »

Poissa Korpima

  • Viestejä: 1171
Vs: Jumalan ilmestyminen ihmiselle
« Vastaus #1 : 17.11.23 - klo:15:49 »
Juu, onhan tuossa Jumalan olemassaolon todella konkreettisessa sisäistämisessä ja häneen luottamisessaan ainakin minulle paljon oppimista.

Siis kun suurin piirtein eli ilman Jumalaa 30 vuotta ja nyt on opetellut hengellistä näkökulmaa maailmaan 10 vuotta. Olen siis ehkä vielä hengellinen ala-astelainen.

Jotenkin tuntuu, että täytyy kaivaa sitä rukouselämää ja muistutella itselleen Jumalan olemassaoloa. Jumalaan luottaminen saattaa olla omalla tavallaan vaikeaa arkielämän keskellä.

Tavallaan osaa ehkä abstraktisti luottaa Jumalan olemassaoloon ja johdatukseen (jossain) tilanteissa, mutta sitten sen liittäminen ihan kaikkeen elämään ja pikkujuttuihinkin voi olla vähän hankalaa. Armoon ja Jumalan rakkauteen ja hyväntahtoisuuteen luottaminen ei ole itselläni ihan automaattista.

Eli mikä tapahtuma elämässä onkaan mistä suunnasta peräisin. Ja osaako reagoida itse oikein ja tulkita asioita.

Kokonainen ehyt "hengellinen maailmankuva" siis on varmasti vielä rakenteilla itselläni, jos siitä tulee koskaan täysin valmista. Mutta elämä on matka ja oppimista. Jumalan olemassaolo, löytyminen ja vaikutusmahdollisuudet ovat kuitenkin suuri ilo ja onnenaihe!

Jumala on siis kohdannut minutkin, kuin Jaakobin ja kaikki muutkin uskovat! Hyvä oivallus.
« Viimeksi muokattu: 17.11.23 - klo:16:35 kirjoittanut Korpima »

Paikalla sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6337
Vs: Jumalan ilmestyminen ihmiselle
« Vastaus #2 : 19.11.23 - klo:16:39 »
Jumalaan luottaminen kai kasvaa vähitellen.
Eikä koskaan varmaan saavuta täydellistä luottamista ihmisen elinaikana. Se käy ilmi raamatun henkilöidenkin elämässä, mukaan lukien Abraham, Iisak ja Jaakob.

Jotenkin menetimme sen niin totaalisesti synnin myötä, ja Raamattu jopa sanoo, että ihmismieli on vihollinen Jumalan kanssa eli meissä asuu taipumus työntää Jumala syrjään ja valita olla luottamatta häneen. Satuin vähän vahingossa kuuntelemaan Billy Grahamin saarnaa eilen ja tuo ajatus, että ihmismieli on itse asiassa Jumalan vihollinen tuli esille, se on kai Roomalaiskirjeessä.

Jep se on Room. 8:7.
"Lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaa, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan"

Mikäli ymmärrän oikein, "liha" viittaa ihmisen olemukseen hänen luonnollisessa tilassaan. Siis siihen, minkälaisia olemme itsessämme.

Poissa Korpima

  • Viestejä: 1171
Vs: Jumalan ilmestyminen ihmiselle
« Vastaus #3 : 19.11.23 - klo:16:46 »
Ja tuntuuhan siltä, että ihminen ei voi tehdä montaa asiaa yhtä aikaa. Jos ei siis rukoile tai vaikka lue Raamattua, niin usein tekee jotain ihan muuta ja Jumala on pakostakin poissa mielestä.

Vaikka ruuvaa akkua irti, niin fokus on sen tekemisessä. Huokasin tosin ylöspäin rauhaa tikkaa heittäessäni, eli voihan rukouselämää yhdistää moneen, jos siltä tuntuu. Onneksi Jumala ja rukouksen mahdollisuus kuitenkin muistuu usein mahdollisuutena mieleen arjenkin keskellä, vaikka bussimatkalla.

Paikalla sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6337
Vs: Jumalan ilmestyminen ihmiselle
« Vastaus #4 : 20.11.23 - klo:15:26 »
Nuo tilanteet VTssä saivat minut ihmettelemään juuri sitä, että Jumala teki aloituksen ihmisen suhteen ja siis tavalla tai toisella ilmaisi itsensä ihmiselle. Ajattelen, että nykyäänkin uskoon tullaan juuri siten, että Pyhä Henki alkaa kutsua ihmistä.
Eli uskon elämä on ikäänkuin ihmisen saama lahja, mikä tulee ylhäältä.
Eli loogisesti tuota seuraten, olemme toisaalta täysin riippuvaisia siitä, että Jumala opettaa meille uskossa ollessamme itsestään. Raamtun mukaan Pyhä Henki johtaa meitä totuuteen.