Kirjoittaja Aihe: Pirun osuus hengellisessä toiminnassa  (Luettu 3665 kertaa)

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Pirun osuus hengellisessä toiminnassa
« : 07.07.20 - klo:16:06 »
Ikävä otsikko. Kuitenkin vuosikymmeniä ns. kristillistä kenttää melko paljon seuranneena olen tehnyt sellaisen havainnon, että lähes kaikkeen liittyy tavalla tai toisella sielunvihollisen osuus riippumatta siitä tunnistetaanko sitä tai ei.

Ymmärrän, että tämä on yleensä erittäin vaikea myöntää tai pitää totena. Ajatellaan, että me olemme niin valveutuneita, ettei mikään eksytys voi meitä koskea. Se on kuitenkin suuri erehdys, sillä kukaan ei ole immuuni eksytykselle.

Sielunvihollinen ei kanna juuri huolta omistaan, vaan erityisesti niistä, jotka ovat edes jossain määrin sille haitaksi. Mikään petos ei siltä onnistu, ellei mukana ole riittävän paljon oikeaakin. Se tietää, että rakkaus totuuteen on lopultakin varsin harvinaista kristikunnassa ja tämä tosiasia muodostaa sille oivan toiminta-ympäristön.

Miksikö olen päätynyt näin synkkään päätelmään? Tähän on montakin syytä. Kristikunnan hajaannus on yksi varsin pätevä selitys. Ja jos tämän sanoo ääneen, saa lukemattomat vastaväittäjät kimppuunsa. Eihän semmoista voi ottaa vakavasti, että me voisimme olla väärässä. Ja jos sanoo etsiväntä totuutta, saa ne kimppuunsa, jotka väittävät totuuden löytäneensä.

Ennen tämän kirjoittamista luin jälleen kerran aikaisemmin mainitun kirjan Kauko-ohjattu, jossa kuvataan mielestäni varsin selkeästi sitä mekanismia, joka liittyy kaikkeen eksytykseen.
« Viimeksi muokattu: 07.07.20 - klo:16:35 kirjoittanut Paulus »
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2461
Vs: Pirun osuus hengellisessä toiminnassa
« Vastaus #1 : 07.07.20 - klo:16:56 »
Uudestisyntyneen uskovan ei onneksi enää tarvitse etsiä totuutta.
Se on jo löytynyt.
Jeesus sanoo: 
"Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;
ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".
(Joh. 8: 31-32)

Jeesuksen seuraaminen ja Jumalan Sanassa pysyminen ovat siis takeita siitä,
että kuuluu totuutta rakastaviin.

Hengellisten yksityiskohtien suhteen kannattaa varmaan kuitenkin pysytellä ko. asiaan liittyvän totuuden etsijänä.
On parempi etsiä ja kysellä totuutta esim. kasteasiassa, eikä julistautua oikean totuuden löytäjäksi.
Silloin ei tarvitse kinastella toisten uskovien kanssa, joka näkevät aivan erilaisen totuuden samasta asiasta.

Kyse ei ole tietämisestä ja oikeassa olemisesta, kun puhutaan pelastumisen kannalta toissijaisista asioista.
Niihin pitää suhtautua arasti ja ihmetellen, koska kaikkea ei ole yksityiskohtaisesti selitetty Raamatussa.
Vain Jumalan hallussa on ehdoton ja kaikenkattava totuus.

Jeesus sanoo:
"Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani."
(Joh. 14:6)
"Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus."
(Joh. 17:17)


Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6328
Vs: Pirun osuus hengellisessä toiminnassa
« Vastaus #2 : 07.07.20 - klo:17:20 »
Mulla oli jotenkin "hassu" oivallus eräänä iltana joku päivä sitten. En ollut edes lukemassa Raamattua, mutta jotenkin ehkä siihen perustuen mitä olen lukenut Ilmestyskirjasta viime aikona tuli sellainen oivallus, että hyvänen aika, ei tässä ihmiselämässä ole kyse pikkunäppelöinnistä. On olemassa hengellinen valtahierargia, millä näyttää olevan paljon valtaa ihmiselämässä ja koko maailmassa ja olemme pieni osa tätä iso juttua. Ja miten siksi on niin hirveän tärkeää pysyä Jumalan Sanassa ja turvautua yksin Jeesukseen.

Ilmestyskirja hyvin selvästi kertoo minkälaista on sielunvihollisen valtakunta, toiminta ja sen päämäärät.
Siitä sanotaan että " se johtaa harhaan koko maailman." Se on saanut jo tuomionsa, mutta Herra sallii jostain syystä vielä sotkea ja hämmentää ja johtaa harhaan. Ja se vihaa Jumalaa.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Pirun osuus hengellisessä toiminnassa
« Vastaus #3 : 24.01.21 - klo:18:04 »
Muistui mieleen aiemmin käyty keskustelu, jota yritän lainata tässä yhteydessä:

MUTTA nykyharhat eivät halua pysyä Raamatussa ollenkaan, joten niihin suostuva ja Raamattua vähättelevä lienee kaikista pahimmassa VAARASSA.

Lainaus
Paulus:
Olen tästä eri mieltä. Harha ei mene läpi, ellei siinä ole mukana huomattava osuus totuutta. Jos tänään joku julistaisi, että "nämä miehet ovat korkeimman Jumalan palvelijoita, jotka julistavat teille pelastuksen tien" (Ap.t 16:17), niin voisiko tätä joku epäillä pahan palvelijaksi?

Hengen (tai henkien) tuntemuksesta ei nykyisin kuule juuri lainkaan opetusta vaikka se on hyvin tärkeä lahja ja mahdollistaa oikean ja väärän erottamisen silloinkin, kun toimitaan näennäisesti Raamatun opetusten mukaan.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6328
Vs: Pirun osuus hengellisessä toiminnassa
« Vastaus #4 : 24.01.21 - klo:19:09 »
Yhä tavallaan teen huomion, että moni suomalainen  on jotenkin tullut "nenästä vedetyksi" eri seurakunnissa ja tullut haavoitetuksi sitä kautta. Itselläni ei ole sitä kokemusta ja uskaltaisin sanoa, että petetyksi tulleena helposti ajattelee, että kaikki seurakunnat maailmassa ovat samalla tiellä tarjoamassa valheellisia hengellisiä kokemuksia. Mutta en usko että näin on, vaikka omasta perspektiivistä katsottuna niin tuntuisi.

Suomessa sitä kai on tapahtunut laajemmalti ja olisi jännä saada selville mistä se johtuu.
Itse epäilen maan pienuutta ja samalla avoimuutta ulkopuolisille vaikutteille. Sitä kautta moni altistuu sille.
« Viimeksi muokattu: 24.01.21 - klo:19:15 kirjoittanut sandia »

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Pirun osuus hengellisessä toiminnassa
« Vastaus #5 : 24.01.21 - klo:19:19 »
Kuuntelin eilen tämän.

Hard Talk - uusi seurakuntakulttuuri
https://youtu.be/B2KsjnWuZig

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6328
Vs: Pirun osuus hengellisessä toiminnassa
« Vastaus #6 : 24.01.21 - klo:19:42 »
Juu tuo on todella sitä "kaikkein uusinta", ja vaikuttaa varmaan kaikkialla ainakin länsimaissa. Seurakunnassa uskovien keskuudessa täällä en ole onneksi törmännyt. Siinä uskovien keskuudessa missä olen, ei taida olla edes eronneita ja uudelleenavioituneita aktiivisessa roolissa.

Eli ne uudet voitelut ovat olleet airueita sille että Raamatun totuutta yhä enenenevässä määrin työnnetään pois.

Eli siis juuri piru on päässyt viettelemään ihmisiä keskittymään omaan itseensä Jumalan sanan sijaan.
« Viimeksi muokattu: 24.01.21 - klo:19:48 kirjoittanut sandia »

Poissa Marjatta

  • Viestejä: 262
Vs: Pirun osuus hengellisessä toiminnassa
« Vastaus #7 : 24.01.21 - klo:20:01 »
Kuuntelin eilen tämän.

Hard Talk - uusi seurakuntakulttuuri
https://youtu.be/B2KsjnWuZig

Kiitos tästä linkistä.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Pirun osuus hengellisessä toiminnassa
« Vastaus #8 : 24.01.21 - klo:21:36 »
Minulla on edesmenneen helluntaiveljen pikku kirjanen aiheesta. Sen nimi on Ylistys ja palvonta harhateillä. Tuossa ohjelmassa puhuttiin asiasta, josta Matti-veli tuossa kirjasessa puhui.

En tiedä, saako pikkukirjaa enää mistään. Toivon, että voin ottaa siitä myöhemmin joitakin lainauksia.

Huomasin, että asiaa on jo käsitelty täällä aiemmin:
http://puimatanner.net/index.php?topic=390.30
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6328
Vs: Pirun osuus hengellisessä toiminnassa
« Vastaus #9 : 24.01.21 - klo:22:07 »
Onks se ylistys vieläkin harhateillä Suomessa? Eiks sitä ole jo huomattu?

Poissa Taisto

  • Viestejä: 2279
Vs: Pirun osuus hengellisessä toiminnassa
« Vastaus #10 : 25.01.21 - klo:09:56 »
Niin, miksi harhateilläkin olevaa ylistystä sallitaan joissakin seurakunnissa? Olisikohan kysymys siitä, että se sallitaan, koska se tuo väkeä kokouksiin, ja mitä enemmän väkeä, sitä enemmän kolehtituloja. Seurakunnan hienon temppelin rakentamiseen otettua velkaa, tai ylipäänsä rakennuksen käyttökustannuksia, kun pitää saada maksetuksi... Tämän puolen asiasta myönsi suoraan erään seurakunnan vanhimmiston jäsen, kun otin asian puheeksi hänen kanssaan.

Äsken avasin Raamatun sattumoisin Jesajan 56. luvun kohdalta. Siellä mainitaan asia jonka voisi soveltaa nykyseurakuntiinkin: "Israelin vartijat ovat ovat kaikki sokeita, eivät he mitään käsitä".

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2461
Vs: Pirun osuus hengellisessä toiminnassa
« Vastaus #11 : 25.01.21 - klo:12:44 »
Jos elävässä uskossa oleva, uudestisyntynyt ihminen rukoilee Jeesuksen nimessä (puhuen, laulaen tai äänettömästi), ei ole mahdollista,
että Saatana voisi ottaa hänet valtaansa ja alkaisi ohjata rukousta.
Silloinhan tapahtuisi Raamatun opetuksen vastaisesti ilmiö, että vihollinen olisi voittanut Jeesuksen.

Jos uskovien kokoontumisessa yhteistä rukousta ohjaa uudestisyntynyt henkilö,
rukoilu tapahtuu Pyhässä Hengessä Jumalan mielen mukaisesti.
Mutta jos mukana on vasta uskoa etsiviä tai uskosta kokonaan osattomia,
voi yhteiseen rukoukseen osallistuminen olla heille vain henkistä tunteilua ja suggeroitumista.
Tämä vaara on ainakin ns. ylistysryhmien esiintymisissä.
Vaikka esilaulajat olisivat uskossa ja ylistäisivät Herraa tietoisesti ja Hengessä,
voi seurakuntalaisten joukossa olla ei-uskovia,
jotka eivät ole saaneet uudestisynnyttävää Pyhää Henkeä.
En usko, että he voisivat joutua tilaisuuden aikana riivaajahenkien valtaan,
mutta heidän ehkä voimakkaastikin kokemansa "pyhän läsnäolo" tms.
voi olla vain oman psyyken toimintaa,
vailla Jumalan todellista, yliluonnollista vaikutusta.

Sama tapahtuu esim. kirkollisessa jumalanpalveluksessa, jossa yhteiseen kiitosvirteen osallistuu uskovia ja uskottomia.
Virsi voi temmata ainakin tunteellisen ja musikaalisen ihmisen mukaansa kokemaan hienoja fiiliksiä, uskonnollista tunnelmaa ja herkistymistä kauniiden sanojen ja melodian vuoksi.
Jos puuttuu tietoinen kiitolllisuuden osoittaminen siitä,
että saa henkilökohtaisesti tunnustaa Jeesuksen Herrakseen, kiitos ja ylistys on turhaa sanahelinää.

Aina on tietenkin mahdollista, että Jumala ohjaa etsikkoajassa elävän ihmisen hengelliseen kokoontumiseen, jossa Hän puhuttelee ja vetää yhteyteensä esim. ylistysmusiikin tai virren kautta.
Siksi on varmaan parempi olla varovainen, kun arvostelee jonkin seurakunnan toimintaa.





Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6328
Vs: Pirun osuus hengellisessä toiminnassa
« Vastaus #12 : 25.01.21 - klo:15:24 »
Tuossa Natanaelin linkissa kerrottiin seurakunnasta, missa kokouksen jalkeen ilmeisesti pastorin johdolla mentiin pubiin drinkille ja konjakkeja ynna muuta miesta vakevampaa nautittiin taysin siemauksin.

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6328
Vs: Pirun osuus hengellisessä toiminnassa
« Vastaus #13 : 25.01.21 - klo:16:59 »
Tuo oli siis ikäänkuin ääriesimerkki siitä ilmiöstä mistä keskutelivat. Mikäli ymmärsin keskustelua oikein, he puhuivat ilmiöstä, että mitä on tapahtunut sen seurauksena, että ylistyssessiot ovat korvanneet mm. Raamatun opetuksen. Ihmiskeskeisyys on lisääntynyt ja sitä myötä Raamatun totuus yhä enennevässä määrint työnnetään syrjään.


Poissa Oloneuvos

  • Viestejä: 908
    • Oloneuvoksen kotosivut
Vs: Pirun osuus hengellisessä toiminnassa
« Vastaus #14 : 26.01.21 - klo:05:05 »
Onks se ylistys vieläkin harhateillä Suomessa? Eiks sitä ole jo huomattu?
On huomattu ja asiaa pyritty nostamaan framille, mutta varottajat on leimattu hengen ja herätyksen vastustajiksi.