Kirjoittaja Aihe: Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu  (Luettu 1714 kertaa)

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Tämä video puhutteli minua noin viikko tai kaksi sitten. Nuo sanat: Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.

Jotenkin kai Pyhä Henki avasi ne minulle ja kykenin jotenkin ottamaan uskossa vastaan siten, että sydän lepää juuri tuossa: Jeesus on paimeneni ja hän suo kaiken mitä tarviin.

Se valmisti minua joihin tilanteisiin mitkä kohtasin ja saatoi nähdä tilanteen tuossa valossa ja sydän pysyi levossa.  Sain niinkuin uskon että noin on.

Tää tyyppi on RIn osavaltion nuorisovankilan pastori. Tapasin hänet työn kautta joitakin vuosia sitten.
Hän on itse asiassa juutalainen, ollut USAn merijalkaväessä, istui nuorena jonkin aikaa vankilassa. Mutta sitten kuitenkin on ollut naimisissa kymmenet vuodet ja heillä on lapsenlapsia.

Toimi yhä vankilassa, siis on osavaltion lastensuojeluviraston palveluksessa, minkä alaisena nuorisovankila toimii.

Kertoi että eläkkeelle jäätyään on suunnitellut muuttaa Israeliin ja toimia siellä parturina, hänellä on sekin koulutus. Voi siis asua siellä ja evankelioida.
Hän on seurakuntansa pastorikin. En ole koskaan käynyt.

Mutta hänellä on kanssa selvät sanomat, ei piiloita evankeliumia.

https://youtu.be/2wwrj07IhCQ

Olen paihoillani että on taas vaan enkuksi, mutta Suomessa on melko paljon ihmisiä jotka kuuntelevat englantia melko sujuvasti.
« Viimeksi muokattu: 19.12.20 - klo:20:07 kirjoittanut sandia »

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu
« Vastaus #1 : 19.12.20 - klo:20:19 »
Videossa oli kommentti, että jos meillä ei ole mitään muuta Raamatusta kuin tuo:" Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu" se jo sinänsä sisältää kaiken mitä tarvitsemme.  Tuo oli juuri se minkä itsekin sain sydämelle jo ennenkuin hän sen sanoi videossa.

Poissa Karina-lile

  • Viestejä: 154
Vs: Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu
« Vastaus #2 : 08.01.21 - klo:10:28 »
Todellakin !!

" HERRA ON MINUN PAIMENENI"

💗

Pitkästä aikaa täällä 😊 Niin paljon tapahtui taakse jääneenä murheellisena vuotena.

 Corona aika maaliskuusta lähtien vuoden loppuun, eristäytyminen karanteeniin oli tuskallista.

Viikosta toiseen..kuukausi kuukauden perään..yksinäisyys, tuska, itku, valvottuja öitä..

Iso ikävä lapsia ja lastenlapsia 😥😥😥...ei mummua synttäreillä..

..ei pääsiäisenä..juhannuksena eikä joulunakaan voitu yhdessä olla niinkuin oli suuri toive ja halu.

Suurin suru syyskuussa, kun rakas puolisoni Kauko❤,
lastemme Isä, nukkui pois...😥😥😥

Se oli kova isku kaiken tämän muutenkin niin raskaan vuoden aikana.

Corona aikana ei hautajaisiakaan saa järjestää niinkuin tapana on.

Onneksi pystyimme kuitenkin järjestämään pienet hautajaiset Kaukolle läheisten ja muutamien Ystäviemme läsnäollessa.

Se oli kaunis lämmin hetki.❤

Siunaustilaisuus, hautaanlasku,
muistotilaisuus..

~ tyttäremme oli niin huolellisesti ja kauniisti suunnitellut ja toteutti Isin viimeisen matkan ..

Siinä aisti tuntuvasti lämmön, rakkauden ja TOIVON ilmapiirin.
Toivo, että kerran tapaamme ISÄN luona.

" HERRA ON MINUN PAIMENENI"

Se oli Kaukolle rakas Psalmi .

🌾🌿🌾🌿🌾🌿🌾🌿🌾🌿🌾

Tämä ketju avautui minulle juuri nyt,
kun pitkästä aikaa avasin PUIMATANTEREEN .

Kuinka oisinkaan selvinnyt nuo raskaat menneet kuukaudet,
ellei Herra olisi MINUN Paimeneni.

Ellei Hän olisi virvoittanut ja lohduttanut minua,
tukenut ja kantanut, johdattanut eteenpäin..

EI!  En olisi jaksanut enkä selvinnyt ilman Häntä.

 Tästä eteenpäinkin on Hän minun Paimeneni

~ mitä sitten edessä onkin, Hän on tukeva ja auttava kaikissa tilanteissa.

Haluan sulkeutua esirukouksiin, jos Teistä joku jaksaa muistaa minua ja perhettäni.

Lämmin kiitos ♡

*********

Sandia ♡ tämä saamasi sanoma oli minulle.
Kiitos rakas Ystävä.

♡ lile*


« Viimeksi muokattu: 08.01.21 - klo:10:36 kirjoittanut Karina-lile »
* Minun turvani on ikiaikojen Jumala,
minua kannattavat iankaikkiset käsivarret*

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu
« Vastaus #3 : 08.01.21 - klo:10:42 »
Kiva Lile, että olet jaksanut jälleen poiketa luonamme. Ymmärrän jotain ahdistuksistasi. Koetan ottaa myös Sinut rukouksiini. Jaksamista ja kaikkea muuta hyvää toivottaen elämäsi tuleviin päiviin.  :)
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Karina-lile

  • Viestejä: 154
Vs: Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu
« Vastaus #4 : 08.01.21 - klo:10:58 »
Kiitos, Ystävä Paulus ♡

Älä ota paineita,
huokase joskus ISÄLLE minusta.

SIUNAUSTA ja kaikkinaista hyvää Sinulle ja rakkaillesi alkaneelle uudelle vuodelle

💗~ lämmöllä mie täältä Göteborgista..
meilläkin on talvi ja lunta ja pakkasta 😊
* Minun turvani on ikiaikojen Jumala,
minua kannattavat iankaikkiset käsivarret*

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu
« Vastaus #5 : 08.01.21 - klo:17:00 »
Kiitos! Koetan muistaa rukouksessa.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu
« Vastaus #6 : 08.01.21 - klo:17:54 »
Todellakin !!

" HERRA ON MINUN PAIMENENI"

💗

Pitkästä aikaa täällä 😊 Niin paljon tapahtui taakse jääneenä murheellisena vuotena.

 Corona aika maaliskuusta lähtien vuoden loppuun, eristäytyminen karanteeniin oli tuskallista.

Viikosta toiseen..kuukausi kuukauden perään..yksinäisyys, tuska, itku, valvottuja öitä..

Iso ikävä lapsia ja lastenlapsia 😥😥😥...ei mummua synttäreillä..

..ei pääsiäisenä..juhannuksena eikä joulunakaan voitu yhdessä olla niinkuin oli suuri toive ja halu.

Suurin suru syyskuussa, kun rakas puolisoni Kauko❤,
lastemme Isä, nukkui pois...😥😥😥

Se oli kova isku kaiken tämän muutenkin niin raskaan vuoden aikana.

Corona aikana ei hautajaisiakaan saa järjestää niinkuin tapana on.

Onneksi pystyimme kuitenkin järjestämään pienet hautajaiset Kaukolle läheisten ja muutamien Ystäviemme läsnäollessa.

Se oli kaunis lämmin hetki.❤

Siunaustilaisuus, hautaanlasku,
muistotilaisuus..

~ tyttäremme oli niin huolellisesti ja kauniisti suunnitellut ja toteutti Isin viimeisen matkan ..

Siinä aisti tuntuvasti lämmön, rakkauden ja TOIVON ilmapiirin.
Toivo, että kerran tapaamme ISÄN luona.

" HERRA ON MINUN PAIMENENI"

Se oli Kaukolle rakas Psalmi .

🌾🌿🌾🌿🌾🌿🌾🌿🌾🌿🌾

Tämä ketju avautui minulle juuri nyt,
kun pitkästä aikaa avasin PUIMATANTEREEN .

Kuinka oisinkaan selvinnyt nuo raskaat menneet kuukaudet,
ellei Herra olisi MINUN Paimeneni.

Ellei Hän olisi virvoittanut ja lohduttanut minua,
tukenut ja kantanut, johdattanut eteenpäin..

EI!  En olisi jaksanut enkä selvinnyt ilman Häntä.

 Tästä eteenpäinkin on Hän minun Paimeneni

~ mitä sitten edessä onkin, Hän on tukeva ja auttava kaikissa tilanteissa.

Haluan sulkeutua esirukouksiin, jos Teistä joku jaksaa muistaa minua ja perhettäni.

Lämmin kiitos ♡

*********

Sandia ♡ tämä saamasi sanoma oli minulle.
Kiitos rakas Ystävä.

♡ lile*

Kaunis perhe sinulla!

Minäkin sain ikäänkuin kyvyn Pyhältä Hengeltä ottaa tuon jakeen itselleni juuri sellaisena kuin siinä on.