Kirjoittaja Aihe: Galatalaiskirje  (Luettu 2929 kertaa)

Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #15 : 26.05.21 - klo:16:25 »
Miten te tulkitsette Paavalin sanat ”minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle” (Gal. 2:19)? Jos laki osoittautuu  ihmiselle sellaiseksi, jota hänen on mahdotonta täyttää, ihminen lakkaa halusta täyttää sitä lakia. Hän kuin kuolee siitä pois tai menettää kiinnostuksensa täyttää sellaista, mihin aluksi harhaisesti luuli kykenevänsä.

Kun Paavali kehottaa iloitsemaan lakkaamatta (Fil. 4:4), kyse ei ole laista kohdan Gal. 2:19 merkityksessä. Mutta ihminen voi kokea kehotuksen iloitsemiseen lakkaamatta kuin ahdistavana lakina. Jos lakkaamattomuus olisi tulkittava kirjaimellisesti, se olisi nähdäkseni ensiksikin mahdotonta, jos iloitseminen tarkoittaisi tunnetasolla koettavaa iloa minuutista toiseen, päivästä päivään, viikosta viikkoon hamaan kuolemaan asti, ja omasta mielestäni säädytöntä esim. silloin kun iloitseva kohtaa kärsiviä tai todistaa julmuutta menettämättä emotionaalisesti tunnettavaa iloisuuttaan hetkeksikään. Mitä Paavali mahtaa mielestänne tarkalleen ottaen tarkoittaa kohdassa Fil. 4:4?

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6328
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #16 : 26.05.21 - klo:16:50 »
Vastaan crystalvoicen kommentteihin sen teeman pohjalta minkä luulin löytäneeni sieltä.

Kertomatta miten päädyin näihin ajatuksiin. Jos viestini ei näytä mitenkään vastaavan crystalvoicen viesteihin, saattaa olla, että en ymmärtänyt oikein.

Mielestäni ilon kokeminen on lähes edellytys sille, osaa kokea myös syvää surua, empatiaa ja samastua toisten kärsimykseen. En näe liian suuren iloisuuden olevan ongelma ihmiskunnassa.  Yleensä terapiaan mennään, kun ei tiedetä mitä tuntee tai tunteeko mitään. Muuta kuin masennusta, tyhjyyttä ja vihaa.

Muistan selvästi 21 vuotiaana, kun Herran rakkaus taas toisella tapaa kosketti elämääni hyvin syvästi. Kokemustasolla omassa kämpässäni tiedostin syvästi, että olen Hänen rakastamansa. Sitä kautta opin ensimmäistä kertaa mitä ehdoton rakkaus tarkoittaa. En liene kokenut sellaista sitä ennen elämässäni. Ja se tuli minulle siis ylhäältä. Luin myös Ilmestyskirjasta, että kaikki ovat olemassa Hänen tahdostaan. Se myös meni syvälle sydämeeni ja tiedostin sen älyllisellä seka tunnetasolla, että olen olemassa, koska Herra haluaa minun olevan.

Kaiken tuon oppimisen päätteeksi sinä syksynä tiedostin myös juuri sen, että kun kokee iloa, se tarkoittaa että kolikon toinenkin puoli, siis tuska ja suru tulee omalla ajallaan hyvin todelliseksi.

Sain myös syvän vakaumuksen, että Herra antoi minulle sanat: jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan.
Olin tietty siihen valmis ja sanoin lähinnä Herralle, että täältä pesee! :-\

Mutta tuosta ilosta vielä.
Tiedostin tuona opiskeluajan syksyllä, että olin elänyt ikäänkuin ajatellen, että iloisuus on pahasta, siinä ei ole mitään arvokasta ja että melankolia lisää ikäänkuin elämäni arvokkuutta ja niin täytyy olla. Olin kai samastunut sellaiseen tunnetilaan lapsuudessa.

Muistan miten lähes hassua oli tajuta, että sellaisella ajattelutavalla ei ole mitään itseisarvoa. Mutta olin pitänyt sitä itsestäänselvyytenä.

Minä en siinä vaihessa ollut mitenkään kytköksissä Amerikkaan. Eli amerikkalaisuudesta ei voi lähteä etsimään selityksiä ainakaan minun kokemuksilleni. En edes katsonut telkkaria niinä vuosia enkä seurannut viihdemaailmaa mitenkään.

Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #17 : 26.05.21 - klo:18:10 »

Lainaus
"Elämä Kristuksen omana ei ole mielekästä siksi, että se olisi ihanaa ja onnellista. Onnellisuus on amerikkalainen keksintö, eikä sillä ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa. Vapahtaja ei poista elämämme ongelmia ja koettelemuksia, mutta hän on meidän kanssamme keskellä elämän raskautta, keskellä henkistä väkivaltaamme, epäonnistumistamme ja ristiriitojamme. Hän on itse äärimmäisen väkivallan ja täydellisen hylkäämisen kokenut Jumalan Poika. Uskovalla ei välttämättä ole sen korkeampi moraali kuin muilla eikä hänen elämänsä ole sen ehyempää kuin muidenkaan. Kristuksen myötäkärsivä ja voimaa antava läsnäolo antaa meille kuitenkin toivoa ja rohkeutta. Hänen varassaan voimme sietää syntisen olemassaolomme raa'at realiteetit tekemättä itsemurhaa. Hänen varassaan jaksamme kantaa loppuun saakka lyhyen surkean elämämme raskaan taakan" (Miikka Ruokanen, Ydinkohdat, 168-169).

http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/Koyhajaavuton2.htm


Vaikea tietää tarkalleen, mitä Ruokanen tarkoittaa sillä, että onnellisuus on (juuri nimenomaan) amerikkalainen keksintö. Ihmiset ovat muuallakin etsineet onnellista elämää. Ihminen ja eläin luonnostaan pyrkii pois tuskasta. Masokisti kokee tyydytystä tietynlaisesta tuskasta. Muut tietoisesti käyvät jotain tuskaa kohti vain jos tiedostavat sen avulla suuremman tuskan tulevan vältetyksi, mutta he eivät nauti siitä tuskasta. Kukin pyrkii pois tuskasta kohti ”onnellista”, tuskasta vapaampaa tilaa. Masokistille saattaa olla suurempi tuska olla menemättä tietynlaista tuskaa kohti kuin itselle tuskan tuottaminen.

Jos monet menestysteologiset opetukset juontuvat Amerikasta, niin silloin on varmaan syytä kaikkien täällä todeta, ettei menestysteologian opettamalla ”onnellisuudella” tai menestyksellä ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa.

On tietyllä tavalla ihmeteltävää, että monet roikkuvat kiinni melko pitkään menestysteologian harhassa, vaikka ristiriita menestysteologian opetuksen ja todellisuuden välillä on helposti havaittava. Joskus voi olla kyse itsensä pettämisestä. Kun eräs kristitty kysyi Veli Saarikallelta, miksi hänellä on kalju pää, jos uskovalle kuuluu täysi terveys ja hyvinvointi, Saarikalle ei vastannut mitään. Silti Saarikalle uskalsi opettaa, että kuka tahansa voi nousta uskon varassa pyörätuolista, vaikka olisi halvaantunut.

Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #18 : 26.05.21 - klo:22:20 »
Tuntemani huomattavan iäkäs ihminen sanoi minulle, ettei hän ole vuosiin itkenyt. Hän selitti, että vuosien aikana kokemansa omat ja havaitsemansa muiden kärsimykset olivat ikään kuin tyhjentäneet hänet voimakkaista emootioista. Hän kykeni silti tuntemaan tietynasteista myötätuntoa ja hän välitti ihmisten hädästä, mutta ei kovin emotionaalisesti tai tunteen tasolla. Varmaan moni häntä huomattavasti nuorempikin voi kokea päässeensä kuin samalle tasolle, jossa eletään tietyllä tavalla ”kovettuneina” mutta ei tunnottomina tai välinpitämättöminä. Desensitisaatio voi olla hyödyksi elämän kärsimysten keskellä, mutta samalla menettää herkkyyttä ja siihen liittyvää kokemuksellisuutta, joka tuotti aikaisemmin paitsi syvää tuskaa myös sellaista iloa, jota voi jäädä kaipaamaan.


Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #19 : 27.05.21 - klo:00:23 »

Minulla olisi yksi Peltolan n. 30 vuotta sitten kirjoittama esitelmä karismaattisuudesta, joka mielestäni sopisi nyt taas mietittäväksi, "kun lonkerot" maltillisessa ja kauniissa muodossa ovat alkaneet runsaasti kukkia varsinkin yhteiskristillisissä piireissä ja viidesläisyydessä.

Eräs joitain vuosia karismaattisesta liikkeestä innostunut ja itse kielillä paljon puhunut nuori kristitty sanoi minulle, että hän oli Peltolan luentoja Raamattuopistolla kuunneltuaan menettänyt pariksi vuodeksi halun puhua kielillä ja olla mukana karismaattisen liikkeen toiminnassa. Hän oli kuitenkin omien sanojensa mukaan onneksi saanut takaisin halun puhua kielillä (ja siihen liittyvän hyvän olon), kun ei ollut ollut enää Peltolan vaikutuksen alaisena pariin vuoteen. On mahdollista, että pelkällä Peltolan opetuksella on ollut sen vakuuttavuuden tähden vaikutus kyseisen henkilön suhtautumiseen uskonasioihin ja tunnemaailmaan, tai sitten hän oli suhtautunut Peltolaan kuin auktoriteettiin ja lähinnä siitä syystä menettänyt karismaattisen intonsa.

Koska Peltola on kuitenkin selvästi usein sanonut, ettei hän missään nimessä halveksi kielillä puhumista sinänsä (hän itse puhuu kielillä) eikä esim. vastusta sairaiden puolesta rukoilua voidellen (Jaak. 5:14; hän itsekin on voidellut sairaita ja rukoillut heidän puolesta), miksi useampikin ihminen on kokenut Peltolan sammuttaneen vastoin todellista näkemystänsä kuin kaiken karismaattisuuteen liittyvän? Luulisin, että kyse on siitä, että Peltola vie karismaattisen liikkeen ilmiöiltä kuten kielillä puhumiselta ja sairaiden puolesta rukoilemiselta keskeisen paikan, mikä niillä on monissa karismaattisissa yhteisöissä. Jos kielillä puhumisesta on tullut jollekulle keskeinen hyvän olon saavuttamisen keino, sen asettaminen vähäiseen tai toisarvoiseen asemaan tuntuu pahalta. Peltola ei opeta kielillä puhumista samalla tavalla kuin monet karismaatikot eikä hän opeta yhtä rohkeasti tai todellisuuden vastaisesti sairaiden puolesta rukoilemisesta. Eräs karismaatikko suorastaan suuttui, kun Peltola oli jättänyt sairaan puolesta rukoillessaan kohdan ”ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen” (Jaak. 5:15) ääneen lukematta. Peltolan selitys sille oli siinä, että hän haluaa jättää Herran päätettäväksi, nouseeko sairas sairasvuoteestaan vai ei. Vertaa niihin hurmahenkiin, jotka lupaavat mitä ihmeellisimpiä paranemisia.
« Viimeksi muokattu: 27.05.21 - klo:00:32 kirjoittanut crystalvoice »

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6328
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #20 : 27.05.21 - klo:01:16 »
Tuntemani huomattavan iäkäs ihminen sanoi minulle, ettei hän ole vuosiin itkenyt. Hän selitti, että vuosien aikana kokemansa omat ja havaitsemansa muiden kärsimykset olivat ikään kuin tyhjentäneet hänet voimakkaista emootioista. Hän kykeni silti tuntemaan tietynasteista myötätuntoa ja hän välitti ihmisten hädästä, mutta ei kovin emotionaalisesti tai tunteen tasolla. Varmaan moni häntä huomattavasti nuorempikin voi kokea päässeensä kuin samalle tasolle, jossa eletään tietyllä tavalla ”kovettuneina” mutta ei tunnottomina tai välinpitämättöminä. Desensitisaatio voi olla hyödyksi elämän kärsimysten keskellä, mutta samalla menettää herkkyyttä ja siihen liittyvää kokemuksellisuutta, joka tuotti aikaisemmin paitsi syvää tuskaa myös sellaista iloa, jota voi jäädä kaipaamaan.

Luonnollisestikin elämän aikana tavallaan karaistuu. En ajattele, että se on desensitisaatiota, vaan elämässä opittua... ehkä vahvuuttakin. Se tuskin todellakaan verottaa empatiakykyä, vaan paremminkin lisää sitä.
 Ei vaan ehkä ikäänkuin säikähda asioita samalla tavalla kuin nuorempana.

Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #21 : 27.05.21 - klo:10:24 »
Hyvin negatiivisia tunteita aluksi aiheuttavat ärsykkeet eivät altistumalla niille monta kertaa enää vaikuta samaa emotionaalista reaktiota kuin aluksi. Tätä nimitän desensitisaatioksi. Myös käsitettä karaistuminen voi mielestäni käyttää tässä yhteydessä.

Desensitisaatiosta tai poisherkistymisestä on kyse myös silloin kun sotilas tai psykopaattinen murhaaja ensimmäisten tappamisten kohdalla kokee pahoinvointia tai puistatusta, mutta lieventyy myöhemmin reaktioissaan, samoin kuin ruumiinavauksiin osallistuva myöhemmin tuntee huomattavasti vähemmän pahoinvointia kuin ensimmäisillä kerroilla.

Positiiviset tuntemuksetkin vähenevät huomattavasti intensiivisyydessään, kun altistaa itsensä useamman kerran aluksi positiivisen tunteen aiheuttaneelle tekijälle.

Kun Paavali sanoo, että ahdistukset tai vastoinkäymiset saavat aikaan kärsivällisyyttä (Room. 5:3), siitä tulee mieleen tietynlainen desensitisaatio tai poisherkistyminen. Kärsivällinen ihminen ei ole ihminen, joka ei kärsi (suomen kielen sanan mukaisesti se on suorastaan myös mahdotonta, sillä kärsivällinen-sanassa on mukana sana kärsimys: kärsi-vällinen), vaan ihminen, joka kyllä kärsii, mutta ei anna kärsimystä tai negatiivisia tuntemuksia aiheuttavien tekijöiden saada itseään raivon tai repivän ahdistuksen valtaan. Daniel Defoe sanoo mielestäni osuvasti: “In trouble to be troubled, is to have your trouble doubled.” Hieman muuttaen: kärsivällinen ei ole kärsimyksestä vapaa, mutta hän ei sisäisesti taistele vastaan sellaista, mille hän ei voi mitään, ollen siitä syystä vapaampi stressistä kuin se, joka potkii pistintä vastaan (Ap.t. 26:14b) niin kuin eläin, joka vastaan hangoittelemisella tai epätoivoisilla yrityksillä päästä vapaaksi vain moninkertaistaa tuskansa, kunnes taipuu vastaan enää hangoittelematta ikeen alaisuuteen.
« Viimeksi muokattu: 27.05.21 - klo:10:33 kirjoittanut crystalvoice »

Poissa Stiina

  • Viestejä: 1074
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #22 : 27.05.21 - klo:12:17 »
Johannes 14:27 FINPR
Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.
FINPR: Finnish 1938

Onpa tullut paljon runsasaiheista kirjoitusta nyt tähän Gal. aiheeseen rönsyillen. Hyvää ja akateemista, jota ymmärtää sentään. Moneen voisi antaa kommentteja. Mietin tuota rauha asiaa. Pintaa raapaisten siihen vain jotain voisin sanoa.

Sehän on myös Hegen Hedelmää: Rakkaus, Ilo, Rauha... Se myös korreloi selvästi uskon kanssa. Omantunnon rauha sisältyy tähän. Ihan oikeita rauhan tunteita voi ja saa olla, mutta tunteet todellakin katoavat eri syistä, jopa Jeesukselta katosi tunteet kärsimyksessä, koska oli myös täysi ihminen.
Stoalaisuus mielenrauhana ei ole erityisen kristillistä, se on sielullista, jota voi olla varsinkin sotilailla. Kun Jeesus sanoo, että meillä uskovilla on hänen Rauhansa, silloin se ON niin kauan kuin on uskoa. Hän ei meitä hylkää ikinä. Kun usko menee, syy on itsessä monisyisenä ja pääsyntinä. Etsiä saa ja tulee. Valmiita ei meistä tässä ajassa kenestäkään tule Raamatun mukaan.
--------------------
Sitä lain kautta kuolemista pohtien pääsee kyllä syvälliseen. Yksinkertaiseti se on armosta elämistä ja pyrkimistä pois lain alta. Se ei ole lain hylkäämistä, vaan syntien tunnustamista ja poispanemista armon alla. Myös vanhat, tunnustsetut, (selvitetyt) asiat saa unohtaa, koska Jumalakaan ei niitä enää muistele. Kristus on kaikki kaikessa, mutta meillä ei ole kykyä uskoa ja olla synnittömiä, muuta kuin näiden "ehtojen" täytyttyä. Sanatkaan eivät riitä kertomaan merkityksiä.
-------------------
Päivän ihana sana, evankeliumia:

Mutta jos valinta kerran perustuu armoon, se ei perustu ihmisen tekoihin – muutenhan armo ei olisi armo. Room. 11:6.

Jumala on valinnut meidät armon osallisuuteen. Armo Kristuksessa vapauttaa hyvän tekemisestä pelastuksen ehtona, samoin kuin Jumalalle ja ihmisille kelpaamisen pakkopaidasta. Armo vapauttaa etsimästä hyväksyntää vääristä paikoista. Armo auttaa ymmärtämään, että lakihenkisyys ei nouse Jumalan sydämeltä, vaan se nousee meidän ihmisten toiveista, peloista, luuloista ja kyvyttömyydestä ymmärtää evankeliumi. Jumalan sana vakuuttaa vastaansanomattomasti, että me olemme arvokkaita, vaikka emme pystyisi muuhun kuin makaamaan sairasvuoteessa koko elämämme. Jumalan luomistyön kädenjälkenä jokainen saa arvonsa tekijältään, eikä kukaan ole siinä kysymyksessä toisen ihmisen hyväksynnän tai hylkäämisen varassa. Kun Jumala sanoo, että me olemme hänelle kalliita ja rakkaita, hänen käteensä piirtämiään ja omakseen ostamiaan, sitä armoa ei voi kukaan meiltä kieltää. Tuokoon tämä meille iloa kaikenlaisiin hengellisiin kaamoskausiin.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #23 : 27.05.21 - klo:13:15 »

Päivän ihana sana, evankeliumia:

Mutta jos valinta kerran perustuu armoon, se ei perustu ihmisen tekoihin – muutenhan armo ei olisi armo. Room. 11:6.

Jumala on valinnut meidät armon osallisuuteen. Armo Kristuksessa vapauttaa hyvän tekemisestä pelastuksen ehtona, samoin kuin Jumalalle ja ihmisille kelpaamisen pakkopaidasta. Armo vapauttaa etsimästä hyväksyntää vääristä paikoista. Armo auttaa ymmärtämään, että lakihenkisyys ei nouse Jumalan sydämeltä, vaan se nousee meidän ihmisten toiveista, peloista, luuloista ja kyvyttömyydestä ymmärtää evankeliumi. Jumalan sana vakuuttaa vastaansanomattomasti, että me olemme arvokkaita, vaikka emme pystyisi muuhun kuin makaamaan sairasvuoteessa koko elämämme. Jumalan luomistyön kädenjälkenä jokainen saa arvonsa tekijältään, eikä kukaan ole siinä kysymyksessä toisen ihmisen hyväksynnän tai hylkäämisen varassa. Kun Jumala sanoo, että me olemme hänelle kalliita ja rakkaita, hänen käteensä piirtämiään ja omakseen ostamiaan, sitä armoa ei voi kukaan meiltä kieltää. Tuokoon tämä meille iloa kaikenlaisiin hengellisiin kaamoskausiin.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

Ihmiset tavoittelevat arvostusta, hyvää asemaa tai statusta muiden silmissä, mutta se harvoin on taattu ja sen eteen pitää tehdä usein työtä. Hyvä status tai arvostus ei lankea usein ilmaiseksi. Ihmiset tavoittelevat hyvää asemaa muiden ihmisten edessä muunkin kuin leivän saamisen tähden.

Ajatus siitä, että on arvostettu, stimuloi ”onnellisia” kemikaaleja. Jos tai kun Vähäsarjan tekstissään kuvaama Jumala antaa hyvän aseman tai arvostuksen ilman mitään ihmisen omaa ponnistusta, Jumala on uskovalle, joka todella uskoo tämänkaltaiseen Jumalaan paljon varmempi hyvän statuksen suoja kuin yksikään ihmisryhmä. Jos uskovan käsityksen mukaan Jumalan on mahdoton hylätä häntä, Jumala on uskovalle mitä erinomaisin rauhan suoja.

Hyvä tai arvostettu asema muiden edessä stimuloi esim. serotoniinia, joka liittyy rauhallisuuden tunteeseen. Vaikka ihminen ei saisi hyvää asemaa ihmisten silmissä, mutta kokee täydellisen hyväksynnän tai arvostuksen Jumalan silmissä, ”vajaus” suhteessa sosiaaliseen todellisuuteen ei välttämättä ole suuresti haittaava tekijä, varsinkaan jos se ei merkitse leivän pöydästä katoamista.

Uskova voi kokea olevansa monien muiden yläpuolella, mikä usko myös valaa sisimpään rauhallisuutta tai stimuloi ”onnellisia” kemikaaleja. ”Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?” (Room. 8:31)

Monissa uskonkäsityksissä henkimaailman hyväksyntä tai sen suoma arvostus on samalla lailla kiinni ihmisen ominaisuuksista, kyvyistä ja ponnistuksista kuin usein sosiaalisessa todellisuudessa. Siksi senkaltaiset uskonnollisuuden muodot synnyttävät helposti ahdistusta, koska arvostus tai hyvä asema on koko ajan kuin vaakalaudalla.

Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #24 : 27.05.21 - klo:14:37 »

Päivän ihana sana, evankeliumia:

Mutta jos valinta kerran perustuu armoon, se ei perustu ihmisen tekoihin – muutenhan armo ei olisi armo. Room. 11:6.

Jumala on valinnut meidät armon osallisuuteen. Armo Kristuksessa vapauttaa hyvän tekemisestä pelastuksen ehtona, samoin kuin Jumalalle ja ihmisille kelpaamisen pakkopaidasta. Armo vapauttaa etsimästä hyväksyntää vääristä paikoista. Armo auttaa ymmärtämään, että lakihenkisyys ei nouse Jumalan sydämeltä, vaan se nousee meidän ihmisten toiveista, peloista, luuloista ja kyvyttömyydestä ymmärtää evankeliumi. Jumalan sana vakuuttaa vastaansanomattomasti, että me olemme arvokkaita, vaikka emme pystyisi muuhun kuin makaamaan sairasvuoteessa koko elämämme. Jumalan luomistyön kädenjälkenä jokainen saa arvonsa tekijältään, eikä kukaan ole siinä kysymyksessä toisen ihmisen hyväksynnän tai hylkäämisen varassa. Kun Jumala sanoo, että me olemme hänelle kalliita ja rakkaita, hänen käteensä piirtämiään ja omakseen ostamiaan, sitä armoa ei voi kukaan meiltä kieltää. Tuokoon tämä meille iloa kaikenlaisiin hengellisiin kaamoskausiin.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

Ihmiset tavoittelevat arvostusta, hyvää asemaa tai statusta muiden silmissä, mutta se harvoin on taattu ja sen eteen pitää tehdä usein työtä. Hyvä status tai arvostus ei lankea usein ilmaiseksi. Ihmiset tavoittelevat hyvää asemaa muiden ihmisten edessä muunkin kuin leivän saamisen tähden.

Ajatus siitä, että on arvostettu, stimuloi ”onnellisia” kemikaaleja. Jos tai kun Vähäsarjan tekstissään kuvaama Jumala antaa hyvän aseman tai arvostuksen ilman mitään ihmisen omaa ponnistusta, Jumala on uskovalle, joka todella uskoo tämänkaltaiseen Jumalaan paljon varmempi hyvän statuksen suoja kuin yksikään ihmisryhmä. Jos uskovan käsityksen mukaan Jumalan on mahdoton hylätä häntä, Jumala on uskovalle mitä erinomaisin rauhan suoja.

Hyvä tai arvostettu asema muiden edessä stimuloi esim. serotoniinia, joka liittyy rauhallisuuden tunteeseen. Vaikka ihminen ei saisi hyvää asemaa ihmisten silmissä, mutta kokee täydellisen hyväksynnän tai arvostuksen Jumalan silmissä, ”vajaus” suhteessa sosiaaliseen todellisuuteen ei välttämättä ole suuresti haittaava tekijä, varsinkaan jos se ei merkitse leivän pöydästä katoamista.

Uskova voi kokea olevansa monien muiden yläpuolella, mikä usko myös valaa sisimpään rauhallisuutta tai stimuloi ”onnellisia” kemikaaleja. ”Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?” (Room. 8:31)

Monissa uskonkäsityksissä henkimaailman hyväksyntä tai sen suoma arvostus on samalla lailla kiinni ihmisen ominaisuuksista, kyvyistä ja ponnistuksista kuin usein sosiaalisessa todellisuudessa. Siksi senkaltaiset uskonnollisuuden muodot synnyttävät helposti ahdistusta, koska arvostus tai hyvä asema on koko ajan kuin vaakalaudalla.

Ajattelen, että yksi syy siihen, miksi jotkut kristityt (tai vähintään kristittyinä itseään pitävät) vastustavat tai halveksivat Vähäsarjan tekstin kaltaista opetusta, on siinä, ettei se opetus anna mahdollisuutta korottaa itseään muiden kristittyjen yläpuolelle.

Joku tällä foorumilla kirjoitti jossain viestiketjussa kristitystä, joka muistaakseni esim. sanoi muille kristityille rakastavansa Jeesusta enemmän kuin muut. Hänen kaltaiset kristityt (tai vähintään kristittyinä itseään pitävät) haluavat suurempaa arvostusta kuin muut kristityt ihmiset. (Kyse ”enemmän Jeesusta rakastavan” kohdalla voi olla toki pelkästä kiusanteosta tai häirinnästä. En tunne tapausta.) Tässä tapauksessa kyse ei ole mielestäni pohjimmiltaan lakihenkisyydestä, vaan siitä, että armon ja tasavertaisuuden julistus ei anna järjen tai ajattelun valossa mahdollisuutta itsensä muiden kristittyjen yläpuolelle korottamiseen. Siksi se ei innosta korkeaa statusta janoavaa. Kun ei ole keskinäistä kilpailua, se ei stimuloi tai innosta monia eikä anna mahdollisuutta itsensä korottamiseen ja erikoiseen arvostukseen.

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6328
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #25 : 27.05.21 - klo:15:39 »
Itse en ole lukenut muiden opetuksia Raamatusta noin 20 vuoteen. Totesin, että muiden ihmisten tulkintojen lukeminen on hämmentävää ja ajattelin että en näe heillä olevan mitään etulyöntiasemaa sen suhteen,että juuri heidän tulkintansa olisi oikeampi kuin mitä itse ammennan Raamatusta.

En voi kommentoida mm. Vähäsarjan opetusta, koska en tiedä kuka hän on ja mitä hän kirjoittaa.


Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #26 : 27.05.21 - klo:16:12 »
Hierarkkisissa wanhoissa kirkoissa kuten roomalais- ja kreikkalaiskatolisissa kirkoissa ei korosteta Raamatun yksityistä lukemista ja tutkimista.

Miki Liukkosen Sivullinen-ohjelmasarjassa, jota olen seurannut, yhdessä jaksossa roomalaiskatolinen Antti Nylén hyvin kärjistetysti ja osittain vääristyneesti tiivistää eroavaisuuden wanhan kirkon ja uskonpuhdistuksen kirkon välillä:
 
”Luterilaisuudessa..se riittää, kun yksin pimeässä pirtissä lukee Raamattua. Se on minusta ihan turmiollinen ajatus. Ei se riitä. Täytyy mennä kirkkoon. Täytyy mennä muiden ihmisten joukkoon…Jos päätään raapien yrittää saada selvän Raamatusta, se on ihan viime aikainen idea, jossa ei ole oikeastaan mitään järkeä. Ei kristinusko ole mikään lukuharrastus.”

https://areena.yle.fi/1-50564135 (Jakso 1: Antti Nylén)

Luterilaisessa puhdasoppisuudessa korostetaan enemmän tavallisen ihmisen raamatunlukua kuin wanhoissa kirkoissa, mutta käydessäni aikoinaan jonkin aikaa luterilaista puhdasoppisuutta edustavan Luther-säätiön messuissa opetus messuissa käymisen olennaisesta tärkeydessä kristinuskossa ja kuuliaisuus pastoreille oli keskeistä. Tällainen korkeakirkollisuus ei ole kovinkaan kaukana roomalaiskatolisuudesta olennaisessa mielessä mielestäni. Uskovaisen taiteilijan maalaama taulu Luther-säätiön piispa Matti Väisäsestä muistuttaa mielestäni täysin paavin hahmoa. Ei mielestäni lainkaan sattumaa.

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6328
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #27 : 27.05.21 - klo:16:15 »
Hyvin negatiivisia tunteita aluksi aiheuttavat ärsykkeet eivät altistumalla niille monta kertaa enää vaikuta samaa emotionaalista reaktiota kuin aluksi. Tätä nimitän desensitisaatioksi. Myös käsitettä karaistuminen voi mielestäni käyttää tässä yhteydessä.

Desensitisaatiosta tai poisherkistymisestä on kyse myös silloin kun sotilas tai psykopaattinen murhaaja ensimmäisten tappamisten kohdalla kokee pahoinvointia tai puistatusta, mutta lieventyy myöhemmin reaktioissaan, samoin kuin ruumiinavauksiin osallistuva myöhemmin tuntee huomattavasti vähemmän pahoinvointia kuin ensimmäisillä kerroilla.

Positiiviset tuntemuksetkin vähenevät huomattavasti intensiivisyydessään, kun altistaa itsensä useamman kerran aluksi positiivisen tunteen aiheuttaneelle tekijälle.

Kun Paavali sanoo, että ahdistukset tai vastoinkäymiset saavat aikaan kärsivällisyyttä (Room. 5:3), siitä tulee mieleen tietynlainen desensitisaatio tai poisherkistyminen. Kärsivällinen ihminen ei ole ihminen, joka ei kärsi (suomen kielen sanan mukaisesti se on suorastaan myös mahdotonta, sillä kärsivällinen-sanassa on mukana sana kärsimys: kärsi-vällinen), vaan ihminen, joka kyllä kärsii, mutta ei anna kärsimystä tai negatiivisia tuntemuksia aiheuttavien tekijöiden saada itseään raivon tai repivän ahdistuksen valtaan. Daniel Defoe sanoo mielestäni osuvasti: “In trouble to be troubled, is to have your trouble doubled.” Hieman muuttaen: kärsivällinen ei ole kärsimyksestä vapaa, mutta hän ei sisäisesti taistele vastaan sellaista, mille hän ei voi mitään, ollen siitä syystä vapaampi stressistä kuin se, joka potkii pistintä vastaan (Ap.t. 26:14b) niin kuin eläin, joka vastaan hangoittelemisella tai epätoivoisilla yrityksillä päästä vapaaksi vain moninkertaistaa tuskansa, kunnes taipuu vastaan enää hangoittelematta ikeen alaisuuteen.

Tää nyt kyllä menee melko paljon ohi sinänsä aloituksesta.
Uskon, että se ilo mistä puhuin aloituksessa ei ole mitään kuin tervettä kokemusta Jumalan lapseudesta.
Jumala loi meidän sellaisiksi että koemme eri juttuja.

Ehkä maailmassa ei todellakaan ole mitään mistä voisi olla ihan 100% iloinen, mutta näin ei ole sen suhteen että olemme tulleet Jumalan lapsiksi. Se on, kuten jo mainitsimme, lahja. Hyvä lahja.

Vielä yksi kohta galatalaikirjeessä vaikutti minussa samalla tavalla, ilo tuottavasti viime sunnuntai-iltana.
Gal.4: 4,5.
Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen,
5. lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.


Tuo että me pääsemme lapsen asemaan.

Jumala hommi asiat niin, että me pääsemme lapsen asemaan suhteessa häneen.

Tuossa on niin selvästi kanssa se, että se on meille annettu.

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6328
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #28 : 27.05.21 - klo:16:18 »
Hierarkkisissa wanhoissa kirkoissa kuten roomalais- ja kreikkalaiskatolisissa kirkoissa ei korosteta Raamatun yksityistä lukemista ja tutkimista.

Miki Liukkosen Sivullinen-ohjelmasarjassa, jota olen seurannut, yhdessä jaksossa roomalaiskatolinen Antti Nylén hyvin kärjistetysti ja osittain vääristyneesti tiivistää eroavaisuuden wanhan kirkon ja uskonpuhdistuksen kirkon välillä:
 
”Luterilaisuudessa..se riittää, kun yksin pimeässä pirtissä lukee Raamattua. Se on minusta ihan turmiollinen ajatus. Ei se riitä. Täytyy mennä kirkkoon. Täytyy mennä muiden ihmisten joukkoon…Jos päätään raapien yrittää saada selvän Raamatusta, se on ihan viime aikainen idea, jossa ei ole oikeastaan mitään järkeä. Ei kristinusko ole mikään lukuharrastus.”

https://areena.yle.fi/1-50564135 (Jakso 1: Antti Nylén)

Luterilaisessa puhdasoppisuudessa korostetaan enemmän tavallisen ihmisen raamatunlukua kuin wanhoissa kirkoissa, mutta käydessäni aikoinaan jonkin aikaa luterilaista puhdasoppisuutta edustavan Luther-säätiön messuissa opetus messuissa käymisen olennaisesta tärkeydessä kristinuskossa ja kuuliaisuus pastoreille oli keskeistä. Tällainen korkeakirkollisuus ei ole kovinkaan kaukana roomalaiskatolisuudesta olennaisessa mielessä mielestäni. Uskovaisen taiteilijan maalaama taulu Luther-säätiön piispa Matti Väisäsestä muistuttaa mielestäni täysin paavin hahmoa. Ei mielestäni lainkaan sattumaa.

Joo ihmiset kehittää kummallisia juttuja. Olen ihmetellyt tuota Matti Väisäsen muuntumista vanhentumisen myötä. Tai kai se on aina siellä ollut, mutta sitä ei huomannut, kun oli Kansanlähetyksen ikäänkuin raameissa nuorempana.
« Viimeksi muokattu: 27.05.21 - klo:16:41 kirjoittanut sandia »

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6328
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #29 : 27.05.21 - klo:16:26 »
Crystalvoice, huomasin kyllä, että etäännyit hiemat siitä desensitisaatio käsitteestä siten, että ajattelit, että se ei ehkä selitä sellaista kykyä käsitella tunnepitoisia asioita sittenkään kovin hyvin ja rajasiti sitä käsitettä juuri psykopaattien yms. tunneköyhyyteen, jos niin taas voisi asian ilmaista.

Yleensä tunteiden puuttuminen tai niiden rajoittuminen on melko iso mielenterveysongelmien seassa olevan juttu. Ihminen ajautuu tilaan missä tuntee joko masennusta tai sitten tuollaista "tunteettomuutta". Usein heillä viha kuitenkin esiintyy melko usein ja usein myös tuhoisalla tavalla. Siis ajatellaan, että viha on sellainen ns. jäävuorenhuippu ja kaikki muut tunteet on työnnetty niin syrjään, että niitä ei edes tunnisteta ja ilmaista.

Usein tää johtuu siitä, että viha on "turvallisempi" tuntea kuin kuin vaikka suru, hämmennys jne. Ihminen pelkää kohdata omaa heikkouttaan ja vihan osoittaminen peittää inhimillisen heikkouden melko hyvin.
Samoin tietty myös se että ei tunne mitään.

Sen nuoren naisen haastattelu minkä laitoin, oli mielenkiintoinen, koska kun haastattelija kysyi häneltä hänen neljästä lapsestaan, hän selvästi kamppaili sisällään, sen näki hänen kasvojensa ilmeestä. Hän ratkaisi sen kieltäytymällä keskustelemasta aiheesta ja palautti sen tunteettoman olotilan itselleen melko nopeasti.

Eli kyllä hänelläkin oli niitä tunteita, mutta niitä ei päästetä tietoisuuteen.
« Viimeksi muokattu: 27.05.21 - klo:16:43 kirjoittanut sandia »