Vastaan crystalvoicen kommentteihin sen teeman pohjalta minkä luulin löytäneeni sieltä.
Kertomatta miten päädyin näihin ajatuksiin. Jos viestini ei näytä mitenkään vastaavan crystalvoicen viesteihin, saattaa olla, että en ymmärtänyt oikein.
Mielestäni ilon kokeminen on lähes edellytys sille, osaa kokea myös syvää surua, empatiaa ja samastua toisten kärsimykseen. En näe liian suuren iloisuuden olevan ongelma ihmiskunnassa. Yleensä terapiaan mennään, kun ei tiedetä mitä tuntee tai tunteeko mitään. Muuta kuin masennusta, tyhjyyttä ja vihaa.
Muistan selvästi 21 vuotiaana, kun Herran rakkaus taas toisella tapaa kosketti elämääni hyvin syvästi. Kokemustasolla omassa kämpässäni tiedostin syvästi, että olen Hänen rakastamansa. Sitä kautta opin ensimmäistä kertaa mitä ehdoton rakkaus tarkoittaa. En liene kokenut sellaista sitä ennen elämässäni. Ja se tuli minulle siis ylhäältä. Luin myös Ilmestyskirjasta, että kaikki ovat olemassa Hänen tahdostaan. Se myös meni syvälle sydämeeni ja tiedostin sen älyllisellä seka tunnetasolla, että olen olemassa, koska Herra haluaa minun olevan.
Kaiken tuon oppimisen päätteeksi sinä syksynä tiedostin myös juuri sen, että kun kokee iloa, se tarkoittaa että kolikon toinenkin puoli, siis tuska ja suru tulee omalla ajallaan hyvin todelliseksi.
Sain myös syvän vakaumuksen, että Herra antoi minulle sanat: jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan.
Olin tietty siihen valmis ja sanoin lähinnä Herralle, että täältä pesee!
Mutta tuosta ilosta vielä.
Tiedostin tuona opiskeluajan syksyllä, että olin elänyt ikäänkuin ajatellen, että iloisuus on pahasta, siinä ei ole mitään arvokasta ja että melankolia lisää ikäänkuin elämäni arvokkuutta ja niin täytyy olla. Olin kai samastunut sellaiseen tunnetilaan lapsuudessa.
Muistan miten lähes hassua oli tajuta, että sellaisella ajattelutavalla ei ole mitään itseisarvoa. Mutta olin pitänyt sitä itsestäänselvyytenä.
Minä en siinä vaihessa ollut mitenkään kytköksissä Amerikkaan. Eli amerikkalaisuudesta ei voi lähteä etsimään selityksiä ainakaan minun kokemuksilleni. En edes katsonut telkkaria niinä vuosia enkä seurannut viihdemaailmaa mitenkään.