Kirjoittaja Aihe: Erityisiä opetuksia Raamatusta  (Luettu 15230 kertaa)

Poissa Stiina

  • Viestejä: 1074
Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
« Vastaus #300 : 19.12.21 - klo:13:58 »
 :) Vakikuunteluissani oli taas tänään erittäin rakentavat palvelukset ja keskustelut, suosittelen taas!
--------------
Otan päivän sanaksi tänään seuraavan, josta soisin myös keskustelua:

"Sama armopalkka

Jeesuksen vertaus viinitarhan työmiehistä (Matt. 20:1–6) ja heidän saamastaan yhtä suuresta palkasta kertoo meille Jumalan valtakunnasta. Kaikille uskovaisille Jumala antaa kerran saman armopalkan, iankaikkisen elämän. Uskonkilvoituksemme aika ei vaikuta armopalkan suuruuteen. Jeesus kiteytti vertauksen viinitarhan työmiehistä sanoihin: ”Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi” (Matt. 20:16).

Jeesus opettaa meitä Jumalan valtakunnan olemuksesta. Se on lasten kaltaisesti uskovien valtakunta. Ihmisten maailmassa lapset jäävät usein taustalle aikuisten ottaessa ensimmäiset paikat. Näin ei onneksi ole Jumalan valtakunnassa. Jeesus sanoo: ”Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa” (Matt. 18:4).

Opetuslapset olivat väitelleet keskenään, kuka heistä on suurin. Jeesus halusi kääntää heidän inhimilliset ajatuksensa Jumalan valtakunnan suuruusjärjestykseen: ”Jos joku tahtoo olla ensimmäinen, hänen on oltava viimeinen ja kaikkien palvelija” (Mark. 9:35).

Jaakko Kaltakari

Julkaistu Päivämiehessä 9.3.2016."
https://www.paivamies.fi/matkaevaaksi/viimeiset-tulevat-ensimmaisiksi-6.42.4472.82e5268834

----------------------

Luuk18:17: ”Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niin kuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle.

http://www.kristitynfoorumi.fi/jlaavastaan.htm

Poissa Stiina

  • Viestejä: 1074
Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
« Vastaus #301 : 23.12.21 - klo:10:47 »
Rauhaisaa joulun aikaa meille kaikille!
Ilahduin kuitenkin Taiston ja Natanaelin puheenvuoroista lukitussa aiheessa. Kiitos niistä, peukutan.
Aina muistettava päivän Sana tässä:
"Päivän Sana
23.12.21

Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, armoa armon lisäksi. Joh. 1:16.
Saamme pyytää Isältä armon ymmärtämisen kirkkaampaa lahjaa. Ehkä se vie ensin katsomaan oman sydämen pimeää puolta. Mutta niissä hämärissä Kristuksen kuolema ja ylösnousemus, hänen haavojensa ansio ja osaksemme annettu armo loistavat kirkkaina pimeää taustaa vasten. On Jumalan lahjaa, kun laki näyttää todellisia syntejämme. On Jumalan armoa, kun sydän suostuu ne myöntämään. Ja on erityinen siunaus, kun pelästynyt sydän uskaltautuu tarttumaan armon ja anteeksiantamuksen lupauksiin. Silloin taivas alkaa aueta, taakat pudota, armon sanat maistua hunajaakin makeammilta. Jeesus tulee rakkaaksi ja läheiseksi. Sitojaksi luulemamme osoittautuukin vapauttajaksi. – Armoa armon lisäksi, sitä Jumalan teot ovat meille alusta loppuun.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
"

Poissa Stiina

  • Viestejä: 1074
Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
« Vastaus #302 : 27.12.21 - klo:18:37 »
Juu, kyllä on väsyttänyt joulu jostain syystä erityisesti tänä vuonna. Jatkan näiden minua puhuttelevien, lyhyiden "hartauksien" jakamista:
Päivän Sana
27.12.21

"Tästä toivosta te kuulitte jo silloin, kun teille julistettiin totuuden sana, kun evankeliumi tuli teidän luoksenne. Samalla tavoin kuin kaikkialla maailmassa se on teidänkin keskuudessanne kantanut hedelmää ja kasvanut siitä päivästä lähtien, jolloin saitte kuulla Jumalan armosta ja tulitte sen tuntemaan sellaisena kuin se todella on. Kol. 1:5–6.
Jumalan armon oikea tunteminen voi viedä joskus vuosia. On päästävä selvyyteen siitä, mitkä omista kysymyksistä ovat hengellisiä, mitkä vain ihmisenä kasvamiseen liittyviä ahdistuksia. On käytävä omat taistelunsa lakihenkisyyttä ja hurmahenkisyyttä vastaan, etteivät ne valloita sydäntä ja mieltä. On porauduttava syvemmälle evankeliumin salaisuuteen, että jalkojen alle löytyy tukeva kallio. On uskaltauduttava kosketuksiin itsessä olevan syntisyyden kanssa, joka ei maistu koskaan hyvälle. On opittava päästämään itsensä pelastamisesta irti ja jättäydyttävä Kristuksen täytetyn työn varaan. Kristillinen usko opitaan ja se myös koetellaan oikeassa elämässä. Niistä painiotteluista selvitään kyllä vakaalle maalle, kun evankeliumi saa tuoda valonsa. Yö, jossa eletään, vaihtuu kyllä aamun sarastukseksi ja uudeksi päiväksi.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
"     :)

Poissa Stiina

  • Viestejä: 1074
Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
« Vastaus #303 : 30.12.21 - klo:13:53 »
 :D Laitan tämän opinselvennyksen itselleni erittäin tärkeänä tähän muistiin. Hämmennyn aina välillä, kun kuulen jonkun korottavan ihmistä ja armolahjojaan, niin että kateus meinaa iskeä ja tuhota, tähän löydettäväksi. Tämä on se miksi rakastan olla luterilainen enkä "hellari":

" 9 x  usko ja rukous
Dogmaattinen, eli uskonopillinen luterilaisuus pitää tietysti kaikkia niitä harhaoppisina, jotka eivät pidä kiinni Raamatun mukaisesta vanhurskauttamisopista, jossa käsitetään Kristuksen sovittaneen ihmiset heidän ulkopuolellaan Kolminaisuuden sisäisenä tekona. Toisin sanoen syntien anteeksiantamus on jo olemassa täysin valmiina ennen kuin siihen uskotaan. Jos Jumala ei olisi ollut Kristuksessa ja sovittanut maailmaa itsensä kanssa, vaan vasta sitten kun ihmiset kääntyvät tai tekevät jotakin, niin mikä lohdutus siinä silloin olisi syntiselle, koska silloinhan sovitus perustuisi Jumalan edessä ihmisen omiin tekoihin tai siihen mitä hänessä tapahtuu? Eihän ihminen silloin voisi koskaan tietää pelastuvansa, koska tämä näyttäisi aina vajavaiselta ja siten syntien anteeksiantaminen epävarmalta.[/b]"

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4475
  • Matkalla
Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
« Vastaus #304 : 30.12.21 - klo:18:10 »
Miten tuo opetus poikkeaa tästä?

http://www.uskonet.fi/artikkelit/222/syntipukki

Poissa Stiina

  • Viestejä: 1074
Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
« Vastaus #305 : 02.01.22 - klo:13:32 »
Natanael, ei nyt mitenkään eroa. Kirjoittaja kävisi luterilaisesta, jos ei mennä tunnettuihin eroavaisuuksiimme, jotka Jumala sallii. Suurin osa "helluntailaisita" ei näin usko eikä ymmärrä. Samoin ei "luterilaisistakaan".  Jumala vain tuntee omansa jne. Siksi emme voi sisariamme ja veljiämme tuomita, vaan hakea sitä yhteyttä Raamatusta. Tosi paikan tullen eivät katolilaisetkaan huuda avukseen reliikkejä, paavia tai muuta maallista ja ulkonaista. Me ihmiset olemme erilaisia sielultamme jne. mutta Jumala on Yksi (Jossa siis Kolme Persoonaa). Harhaoppiseksi siis luetaan vain se, joka ei  P. Kolminaisuutta tunnusta ja turvaudu viime kädessä ihmiseksi tulleen Jeesuksen Kristuksen, Jumalan täytettyyn työhön, joka ainoana voi meitä oikeasti auttaa. Muu on uskontoa, jota tarvitaan välittämiseen ja opettamiseen ei pelastukseen jne.

Opetusta:

'Päivän Sana
02.01.22

Ne taas, jotka luottavat lain noudattamiseen, ovat kirouksen alaisia. Onhan kirjoitettu: ”Kirottu on jokainen, joka ei tee kaikkea, mitä lain kirja käskee.” Gal. 3:10.
Joidenkin kristittyjen lähellä on helpompi uskoa armolliseen Jumalaan. Toisten lähellä puhaltaa kylmä viima. Lakihenkinen löytää sielunrauhan lakipykälien ehdottomasta täyttämisestä. Kun usko on suoritettu oikein, on kaikki hyvin Jumalankin edessä. Seuraa kireä elämänasenne, jossa pienikin poikkeaminen horjuttaa rauhan. Sana sanoo, että jokainen, joka yrittää täyttää lain pelastuakseen, on velvollinen täyttämään sen jokaisen kirjaimen. Horjahtaa ei saa, eikä sormien läpi sovi katsoa. Jokaisen teon, sanan ja ajatuksen on oltava linjassa Jumalan lain kanssa. – Olisi pelottavaa joutua elävän Jumalan eteen omien suoritusten varassa. Jeesus tuli maailmaan täyttämään lain, koska meistä ihmisistä ei siihen ollut. Jeesus ei kumonnut lakia, tehnyt hyviä töitä mitättömiksi. Mutta hän täytti lain, koska me jäämme hyvissäkin teoissamme syntisiksi.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
'

Poissa Stiina

  • Viestejä: 1074
Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
« Vastaus #306 : 03.01.22 - klo:14:50 »
 :) Olen aina halunnut tiivistää tämän asian näin, joten:

"(Henrikki , uskojarukous.) Ei luterilaisuus opeta, että kristitty voisi elää synnissä ja että Jumala silti “lukisi” hänelle jonkin “näennäisen” pyhyyden. Kristityn tulee ristiinnaulita lihansa, vaeltaa hengessä (Gal.5:24ss.) ja tehdä hyviä tekoja. Kristityn vaellus hengessä ei ole näennäistä vaan todellista, ja Hengen hedelmät ovat näkyviä (Gal.5:22)."

Poissa Stiina

  • Viestejä: 1074
Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
« Vastaus #307 : 05.01.22 - klo:14:38 »
Ei kohtaa palstalaisilla ajatukset eivätkä tuntemukset, ei; enkä ole rukoillutkaan sen puolesta. Emme ole erimielisiä asiantuntijoitakaan, josta juttua syntyisi eikä ole tarvetta kinata opista. Näen, että Foorumi voi nyt jatkaa ainoastaan jakamalla yksittäisiä löytöjä ja kertomalla elämästään sitä, mitä haluaa jakaa. Minulla ei ole nyt mitään annettavaa teidän keskustelujen aloituksillenne ja minun aloitukseni eivät puhuttele teitä. Pattitilanne, mutta en halua poiskaan, toivoa voi olla, jos joku vaikka haluaisi ruveta vetämään. Minulla ei ole sitä lahjaa.

Tässä taas Päivän sana:

05.01.22

"Miksi peität minulta kasvosi, miksi kohtelet minua kuin vihollista? Pelotteletko vielä tuulen ajelemaa lehteäkin, vainoatko kuivaa oljenkortta? Sinä määräsit minulle nämä katkerat päivät, panit taakakseni nuoruuteni synnit. Job 13:24–26.
Vapauttava löytö Jumalan sanasta on se, että sen ihmiset ovat ihmisiä ja Jumala on Jumala, eikä näitä kahta asiaa sekoiteta toisiinsa. Jumala tuntee luotunsa ja kestää ihmisen kaikki kysymykset, vaikeimmatkin.Todellisten tuntojen esille tuomisesta hän ei ketään tuomitse. Päinvastoin, kenen muun luokse hän tahtoisi meidän menevän vuodattamaan sydämemme huolia kuin juuri hänen? On hyvä ajoittain kysyä, onko näkemyksemme kristityn tiestä Raamatun mukainen. Vai onko kristityn mallimme utuinen ja epätodellinen, kiiltokuvamaisen kaunis, mutta epärealistinen? Raamatun henkilöt olivat heikkoja ja syntisiä, eikä sitä sanassa piilotella. Mutta Jumala piti heistä armossaan kiinni ja käytti tahtonsa toteuttamisessa. Syntiset ihmiset saivat osallistua pelastushistorian tapahtumiin, koska ainoa synnitön, Jeesus Kristus, lunasti heidät vapaiksi palvelemaan Isää.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

Poissa Stiina

  • Viestejä: 1074
Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
« Vastaus #308 : 17.01.22 - klo:11:58 »
 :) Valo voittaa pimeyden!

"Päivän Sana
17.01.22

Tämän nähdessään Simon Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi: ”Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.” Luuk. 5:8.
  Jumalan pyhyys pelästytti Pietarin perin pohjin. Mies, joka hänen edessään seisoi, oli toista maata kuin muut uskonnolliset johtajat. Tämä pelottava sai luonnonvoimatkin tottelemaan itseään. Pyhän edessä pahuus korostuu. Jumalan pyhyys saa ihmisen tuntemaan itsensä pieneksi ja syntiseksi. Se voi luoda epävarman olon: vieläkö armo kuuluu minullekin? Luther opetti, että Jumalan pyhyyden ja oman syntisyytemme kohdatessa emme kuitenkaan saa hylätä armoa syntiemme vuoksi. Jos omatunto pyrkii viemään meitä poispäin Herrasta, olemme itse asiassa kaikkein kelvollisimpia häntä lähestymään. Luther jatkaa, että muut jumalat tahtovat löytää ihmisestä hurskauden, mutta oikea Jumala antaa sen meille. Mitä syntisemmiltä me näytämme, sitä nopeammin Jumala ojentaa armonsa.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
"

Poissa Stiina

  • Viestejä: 1074
Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
« Vastaus #309 : 20.01.22 - klo:13:34 »
 :)  Tykkään taas tästä ja sopii tänään hyvin!

Päivän Sana
20.01.22

"Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Room. 7:18–19.
  Kristityn osa on tulla syntiseksi, pettyä omaan uskoonsa ja tunnustaa rehellisesti vaelluksensa puutteet. On tosin rankkaa nähdä, ettei pysty toteuttamaan hyviä aikeitaan uskonsa mukaisesti. Eikä ainoastaan niin, vaan että myös tekee sitä, mitä ei tahtoisi, valiten väärin vain sen vuoksi, että on perin juurin syntinen. Kukaan kristitty ei voi välttää tappioita. Se on totuus. Tästä emme kuitenkaan lannistu, vaan päinvastoin: suhtaudumme syntiin entistä vakavammin, niin kuin tappavaan viholliseen suhtaudutaan. Taistelua emme lopeta, vaikka myönnämme Paavalin tavoin: ”Tiedänhän, ettei minussa ole mitään hyvää.” Nopeasti sitten hakeudumme Jeesuksen sovintoveren suojaan ja pyydämme häntä voittamaan sillä hetkellä käytävän taistelun puolestamme.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
"

------------------------------
Matt. 5:45:ssä Jeesus opettaa: "Hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin."    (Stiina)

Poissa Stiina

  • Viestejä: 1074
Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
« Vastaus #310 : 22.01.22 - klo:11:40 »
Aarre, jonka saa aina tarvittaessa löytää! (T. Yksi onnellinen taapertaja)

Päivän Sana
22.01.22

Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. 1. Joh. 4:10.
Kristuksen ansion varaan voi ja saa laittaa koko elämänsä. Siihen voi nojata koko painollaan, ja se kestää. Kristuksen ansio kestää meidän syntimme painon, epäuskomme painon, keskeneräisyytemme painon, epäilyksiemme painon, virheittemme painon, kipujemme painon. Koko keskeneräisyytemme. Se kestää meidän salaisten haavojemme painon ja jopa voittamattomien syntiemme painon. Jeesuksen haavoitetut kädet peittävät kaiken tämän alleen, ja Isän sovitettu sydän näkee meidät puhtaina, vanhurskaina ja täydellisinä. Taivaaseen kelpaavina. Kristukseen puettuina kasteen ja uskon kautta, hänen sovintoverensä puhdistamina, saamme säilyttää rohkeutemme matkalla taivaaseen.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

Poissa Stiina

  • Viestejä: 1074
Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
« Vastaus #311 : 23.01.22 - klo:21:12 »
Päivän Sana
23.01.22

Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Polvesta polveen ulottuu hänen uskollisuutensa. Ps. 103:17.
Jos et kykene tuntemaan toisten tai oman sydämesi edellyttämiä uskon tuntemuksia, ole rauhassa tuntematta– armo pysyy sittenkin. Jos et voi kokea Jumalaa, ole kokematta – armo riittää kuitenkin. Pääasia on, että turvaudut Jeesukseen ja huudat häntä avuksi. Päättäköön Herra sen jälkeen kokemuksistasi tai kokemattomuuksistasi. Sen, mitä hän haluaa antaa sinulle, hän kyllä antaa. Riittävällä tavalla, oikeaan aikaan. Mikään kokemus ei tee sinusta enemmän kristittyä tai sen puute vähemmän. Ei ole kahden kerroksen väkeä, on vain armahdettuja syntisiä ja niitä, jotka eivät armoa kaipaa tai tarvitse. Jos olet polttanut itsesi kokemuksissa karrelle, saat nyt levätä ja olla rauhassa kokematta mitään. Olet Jumalan lapsi, koska hän on kokenut ristillä puolestasi kaiken tarpeellisen. Kristuksen armon ja haavoitettujen käsien alla on sinunkin lepopaikkasi.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

Poissa Stiina

  • Viestejä: 1074
Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
« Vastaus #312 : 26.01.22 - klo:11:47 »
Päivän Sana
26.01.22

Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi. Kol. 3:12–14.
Paavali antaa pukeutumisohjeen. Ensin puetaan päälle hyveet: armahtavaisuus, ystävällisyys, nöyryys, lempeys, kärsivällisyys ja anteeksianto. Lopun kruunuksi tai vyöksi, joka pitää kaiken koossa, asetetaan rakkaus, täydellisyyden side. Kaunista kuvausta jälleen rakkaudesta, aivan kuten Paavalin tunnetummassa Korinttilaiskirjeen rakkauden ylistyksessä: ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali – –”; ”Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile – –”; ”Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.” Kuka tällaiseen rakkauteen pystyy? – Herramme kyllä, mutta ei yksikään meistä. Pyyteettömän rakkauden kuvaukset ovat meille silti oleellisia tienviittoja, jotka osoittavat oikean suunnan.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

Poissa Stiina

  • Viestejä: 1074
Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
« Vastaus #313 : 27.01.22 - klo:13:14 »
Ymmärrettäväksi!  :D

Päivän Sana
27.01.22

Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Joh. 15:16.
Jeesuksen rakkaus on meille vierasta rakkautta. Vapahtaja ei etsi meistä uskoa, vaan hän lahjoittaa sen. Hän ei edellytä meidän rakastavan häntä auttaakseen, vaan hän rakastaa meitä ensin. Hän ei odota meidän päätöksiämme suhteessa itseensä, vaan hän kuolee puolestamme jo silloin, kun emme ole edes osanneet kysyä hänen apuaan. Hän ei vaadi meitä kiipeämään uskonnollisia tikapuita taivaaseen ansaitaksemme armon osaksemme, vaan hän tulee taivaasta alas ja nöyrtyy seimeen, ristille, sanaksi paperille, kastemaljaan ja ehtoollispöytään. Hän ei odota hengellisesti kuolleen heräämistä henkiin, vaan laskee sydämeen uskon lahjan. Hän ei etsi meistä hurskasta touhuilua, vaan varoittaa uskonnollisista näytelmistä pakanoiden puuhana. Jeesus valitsi meidät, emme me häntä. Hän lähettää meidät kantamaan hedelmää, joka annetaan lahjana.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4475
  • Matkalla
Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
« Vastaus #314 : 27.01.22 - klo:17:23 »
Stiina, mitäpä jos lopettaisit kokonaan noiden hartauskirjojen tekstien tänne kopioinnin.
Sisällön puolesta ne ovat ok, mutta niissä on copyright-merkintä.
Huomautin sinulle tästä jo aiemmin.

Jos haluat tuoda jotain tänne esim. Vähäsarjalta keskusteltavaksi, laita muutama rivi omaa tekstiä ja sitten linkki alkuperäiseen tekstiin.

-Natanael