Toronton siunauksesta 20 vuotta

[crystalvoice]

Kogniitiivista terapiaa sovelletaan silloin, kun ihminen kykenee tulemaan tietoiseksi ajattelustaan, kun vain hän oppii "ottamaan ajattelunsa kiinni". Psykoottisella ei ole tuota kykyä.

Eli kun ihminen vaikka ajattelee, että mua ei kukaan halua palkata töihin. Tai aina kun yritän jotain elämässä, se tulee epäonnistumaan. jne. jne Tai: tunteiden näyttäminen aina johtaa haavoittumiseen, keneenkään ei voi luottaa jne. jne.

Kyllä. Silti pitää nähdäkseni paikkansa, että kun psykoottinen kokee tiettyä voimakasta tunnetilaa, koska mielestään häntä vainotaan, hänen ajattelunsa ("minua vainotaan") antaa voimaa tunteelle tai on vääristynyttä ajattelua, jolla on yhteys ja vaikutus tunteeseen (ja vainoajatukseen tunteen kautta vahvistavasti). Ajatuksensa vainosta on selvästi kognitiivisesti vääristynyt ajatus. Vaikka ihminen olisi menettänyt psykoottisessa mielessä järkensä, hänellä on silti omanlaisensa järkeilynsä, jolla on yhteys tunteisiinsa. Ajattelunsa, joka on yhteydessä tunteisiinsa ja käyttäytymiseensä on virheellinen, niin kuin ei-psykoottisen tunteisiin ja käytökseen liittyvä ajatus on joskus virheellinen. Kyse on siksi mielestäni myös psykoottisen kohdalla emotionaalisesta järkeilystä.

[sandia]

Niin. Sekä psykoottinen että eipsykoottisella ihmisellä ajatukset ja tunteet ovat yhteydessä. Se on siis inhimillinen piirre. Harvemmin ajattelemme pohjiltamme jotain mikä olisi tunnetilamme kanssa ristiriitainen.

[crystalvoice]

Koska en ole koskaan kokenut psykoosia, en voi oman kokemuksen kautta verrata itseäni jonkun psykoottisen ihmisen kokemukseen. Koska olen kärsinyt aikoinaan pakonomaisesta asioiden tarkistamisesta, tiedän omasta kokemuksesta sangen hyvin, mitä on virheellinen tunteen vallassa tapahtuva (emotionaalinen) järkeily. Psykoosissa mitä ilmeisimmin ihmisellä ei ole kykyä irrottautua ikään kuin osittain tunteidensa ja ajatustensa ulkopuoliseksi tarkastelijaksi, vaan hän on täysin tietoisuudessaan kuin imeytynyt harhaiseen maailmaan; mutta ei-psykoottinen jossain määrin tarkistuspakosta kärsivä ihminen voi tiedostaa tai olla vakuuttunut siitä, että huolensa tai ahdistuksensa on järjenvastaista tai harhaista ja siksi aiheetonta samanaikaisesti kun hän osittain kokee huolta tai ahdistusta siitä, että jokin on jäänyt päälle huolimatta siitä, että hän on tarkistanut aiemmin, ettei jäänyt päälle.

Jos joku on uskonnollisen psykoosin vallassa (johon voi liittyä voimakasta hurmosta), hän ei nähdäkseni voi siinä tilassa ajatella, että voisi olla väärässä uskonsa tai ajattelunsa sisällön suhteen. Jos joku ei-psykoottinen uskova ehdottomasti uskoo olevansa ydinuskonsisältönsä suhteen oikeassa, hän ei varmaankaan myöskään ota vastaan vasta-argumentteja tosissaan tai "kuulevin korvin", niin kuin ei psykoottinenkaan. Hänellä on luultavasti tai mahdollisesti argumentit, jotka ovat mielestään vedenpitävät ja kaikkea kritiikkiä kestävät, tai hänellä on ennen kaikkea (joidenkin hyvien argumenttien lisäksi) niin vakuuttava Pyhän Hengen (sisäinen) todistus, ettei hän voi olla vain kuin hypoteettisesti uskoaan totenapitävä tai altis muuttamaan uskoaan. (Jos näet on valmis muuttamaan uskonnäkemystään jopa radikaalilla tavalla, ei voi uskoa lähtökohtaisesti ehdottomasti tai ehdottomalla varmuudella.)

[crystalvoice]

Koska en ole koskaan kokenut psykoosia, en voi oman kokemuksen kautta verrata itseäni jonkun psykoottisen ihmisen kokemukseen. Koska olen kärsinyt aikoinaan pakonomaisesta asioiden tarkistamisesta, tiedän omasta kokemuksesta sangen hyvin, mitä on virheellinen tunteen vallassa tapahtuva (emotionaalinen) järkeily. Psykoosissa mitä ilmeisimmin ihmisellä ei ole kykyä irrottautua ikään kuin osittain tunteidensa ja ajatustensa ulkopuoliseksi tarkastelijaksi, vaan hän on täysin tietoisuudessaan kuin imeytynyt harhaiseen maailmaan; mutta ei-psykoottinen jossain määrin tarkistuspakosta kärsivä ihminen voi tiedostaa tai olla vakuuttunut siitä, että huolensa tai ahdistuksensa on järjenvastaista tai harhaista ja siksi aiheetonta samanaikaisesti kun hän osittain kokee huolta tai ahdistusta siitä, että jokin on jäänyt päälle huolimatta siitä, että hän on tarkistanut aiemmin, ettei jäänyt päälle.

Jos joku on uskonnollisen psykoosin vallassa (johon voi liittyä voimakasta hurmosta), hän ei nähdäkseni voi siinä tilassa ajatella, että voisi olla väärässä uskonsa tai ajattelunsa sisällön suhteen. Jos joku ei-psykoottinen uskova ehdottomasti uskoo olevansa ydinuskonsisältönsä suhteen oikeassa, hän ei varmaankaan myöskään ota vastaan vasta-argumentteja tosissaan tai "kuulevin korvin", niin kuin ei psykoottinenkaan. Hänellä on luultavasti tai mahdollisesti argumentit, jotka ovat mielestään vedenpitävät ja kaikkea kritiikkiä kestävät, tai hänellä on ennen kaikkea (joidenkin hyvien argumenttien lisäksi) niin vakuuttava Pyhän Hengen (sisäinen) todistus, ettei hän voi olla vain kuin hypoteettisesti uskoaan totenapitävä tai altis muuttamaan uskoaan. (Jos näet on valmis muuttamaan uskonnäkemystään jopa radikaalilla tavalla, ei voi uskoa lähtökohtaisesti ehdottomasti tai ehdottomalla varmuudella.)

Koska jokin näkemys, vakaumus tai usko perustuu käsitteellisesti ilmaistavissa oleville ajatuksille tai syille, jotka suhteellisuutensa tähden eivät olla absoluuttisia inhimillisestä näkökulmasta, koska kaikki ihmiset ovat suhteellisia ja käsityskyvyltään rajallisia tai aivorakenteidensa tähden niiden käsitys- ja hahmottamiskyvyn rajoittamia ja siksi erehtyväisiä ja uuden empiirisen havainnon ja vakuuttavan argumentoinnin myötä valmiita muuttamaan näkemyksiä (näin ainakin esim. tieteessä tai tieteellisessä mielessä), täytyisi nähdäkseni "ei-hypoteettisen" ehdottoman uskonnollisen tai hengellisen varmuuden perustua johonkin aivan muuhun kuin argumentteihin, jotka pystyttäisiin verifioimaan myös empiirisesti ja jotka kestäisivät tieteellistä kritiikkiä.

Empiirisessä tieteessä ei ole absoluuttisia totuuksia lähtökohtaisesti eikä edes ajan kuluessa, kun tiedettä tehdään, sillä jos esim. ilmenee uusia havaintoja, jotka kumoavat entiset havainnot, teoriaa korjataan tai muodostetaan uusi teoria, jota tuetaan siihen aikaan mennessä tulleilla havainnoilla ja kritiikkiä sillä kerralla kestävillä perusteluilla, jotka puolestaan myöhemmin voidaan falsifioida. Tieteellisessä ajattelussa likiarvoisuus ja "JOS"-ajattelu eli ehdollisuus on lähtökohta. ('JOS nämä havainnot pitävät paikkansa, vaikuttaa siltä, että voimme tehdä seuraavan johtopäätöksen..., MUTTA....') Jos maailmankatsomuksellinen, metafyysinen, uskonnollinen tai hengellinen vakaumus olisi hyvin samankaltaisessa mielessä "JOS"-näkemys, siihen kohdistuvaan uskoon ei varmaankaan sisältyisi kovin voimakasta tunnelatausta tai kuin pyhyyden tuntoa, joka on kaiken arvostelun ulkopuolella.

[Soltero]

Mieleeni tuli edellisiä viestejä lukiessani omat vaiheeni 20 vuoden takaa,
jolloin olin rankasti juova alkoholisti.
Olin jo silloin kauan ollut uudestisyntynyt uskova.
Humaltumisen pakko ja yhä vahvemman humalatilan saavuttaminen olivat
elämiseni tarkoitus. 
Juominen ei ollut enää vuosikausiin ollut
nautinnon etsimistä tai pakoa todellisuudesta,
vaan oleellisin elämänsisältö.
Olin vakuuttunut siitä, että en pysy hengissä ilman juomista,
ja että ehkä mahdollinen raittius tietäisi elävältä hautaamista.
Omalla tahdolla ja järkeilyllä ei ollut pienintäkään vähentävää
vaikutusta juomisen pakkoon. 
Jokin hyvin suuri voima ylitti kirkkaasti
älyn ja tiedon kehotukset lopettaa juominen.

Olin monia pitkiä jaksoja laitoshoidossa eri huoltoloissa ja sairaaloissa,
mm. Järvenpään sosiaalisairaalassa.
Pari jaksoa olin mielisairaalassa (Hesperia), koska muualla ei ollut tilaa.
Psykiatriset ja psykologiset ym. terapiat  ainoastaan lisäsivät juomisen määrää.
Muistan kerran terapeutin käsittelyssä ollessani kysyneeni häneltä,
onko tämä nyt sitä kognitiivista terapiaa.
Hän vastasi, että on, ja että siitä on sinulle varmasti hyötyä.
Yritin tietysti olla terapeutille mieliksi niin kauan kunnes taas pääsin
pois ja juomaan.

Koko juomisen ja hoitojen ajan olin siis uskossa. 
Sain Herralta valtavaa apua ja siunausta.  Hän sananmukaisesti antoi minulle
tulevaisuuden ja toivon.
Hän ei ollut tuomitsija eikä komentaja.
Jeesus piti kädestäni kiinni pahimpienkin sekoilujen ja viinakramppien aikana.
Hän oli veljeni ja puolestapuhujani,
joka oli myös lunastanut henkeni.
Hänellä ei ollut kiirettä, vaan sain vakuutuksen, että kaikki tapahtuu aikanaan.
Niinpä minut vietiin v. 2001 asuntolasta AA-ryhmän kokoukseen.
Kun olin tarpeeksi kypsynyt juovana alkoholistina, minun oli mahdollista
ottaa täysin rehellisesti AA:n ensimmäinen askel.
Silloin aloin oppia elämään ilman humalaa.  Samalla jouduin tosin opettelemaan
uudellen kävelytaidon, koska keskushermostoni oli vaurioitunut viinasta ja varsinkin korvikkeista.

Kuka voi määritellä, olinko "oikeasti" uskossa,
olinko jonkinlaisen hengellistetyn mielisairauden
vallassa vai olivatko rukoukseni ja rukousvastaukset vain oman psyykeni tuotosta?
Joidenkin mielestä olin luopiouskova ja siirtynyt elämään saatanan vallassa,
viinariivaajien riepoteltavana.
Kuitenkin itse tiesin, koin elävästi ja tietysti uskoin,
että Jeesus on jo kauan sitten voittanut saatanan.
Hän valvoi kärsivällisesti tapahtumia ja
esti kaikkein pahimman tapahtumasta.
Voittaja oli siis minun puolellani, joten vihollinen ei voinut saada
lopullista valtaa elämäni suhteen.

(Tämä teksti ei liity Toronton siunaukseen, mutta kylläkin aikaisempiin viesteihin.)

[crystalvoice]

Harvemmin ajattelemme pohjiltamme jotain mikä olisi tunnetilamme kanssa ristiriitainen.

Jos haluat, voit antaa joitain esimerkkejä siitä, kun joku ajattelee jotain, joka on tunnetilan kanssa ristiriitainen.

Uskoisin, että moni, joka on eksynyt hurmahenkiseen liikkeeseen, mutta siitä liikkeestä myöhemmin vapautunut, on jossain vaiheessa ollut ikään kuin kahden vaiheilla. Irrottautuminen tuskin tapahtuu usein kuin kertarysäyksellä, selittämättömästi tai ilman sisäistä taistelua, jossa ristiriitaiset tunteet ja ajatukset sotivat keskenään.

Tunnetilat ja niihin liittyvät ajatukset, jotka irrottautumisprosessia läpikäyvällä henkilöllä liittyvät hurmahenkiseen liikkeeseen, voivat olla edelleen jossain määrin vahvat, mutta koska toisenlainen, liikkeeseen kriittisesti suhtautuva järjellinen tai raamatullinen näkemys on jo myös ehtinyt muodostua ja se on saamassa valtaa ihmisen mielessä, se ajatuksin ilmaistavissa oleva näkemys on ristiriidassa sen kanssa, mille aikaisemmin ollaan oltu kuin henkeen ja vereen uskollisia.

Motiivit ovat ristiriidassa ihmisen sisimmässä välillä. Vahvempi motiivi voittaa heikomman.

[crystalvoice]

Jatkan siitä, mistä kirjoitin vähän aiemmin. Uuden testamentin mukaan pelastava usko voi olla heikkoa tai uskossa voi vahvistua tai uskoa voi rukoillen pyytää lisää. (Luuk. 17:5: "Apostolit sanoivat Herralle: "Lisää meille uskoa") Tästä johtuen nähdäkseni raaamatullisessakaan mielessä uskoon perustuva varmuus ei ole absoluuttista tai ehdotonta inhimillisestä näkökulmasta. Uuden testamentin mukaan uskon voi myös menettää.

Uskonvarmuus raamatullisessa mielessä ei ole nähdäkseni myöskään fanaattiselta vaikuttavaa (mitä ilmeisimmin näennäistä) varmuutta, jonkalaista varmuutta on kiihkohengillä tai niillä, jotka ovat aina Raamattu kädessä opettamassa ja ohjeistamassa muita. Eksyin vuosia sitten kotikokoukseen, jota johti perheen isä, joka antoi ymmärtää, että koska asun hänen lähialueellaan, kuulun hänen kotoaan johtaman seurakunnan alueeseen, ja olen siitä syystä häneen nähden velvollinen alamaisuuteen (kymmenykset kuuluivat kuvioon mukaan). Hän olisi halunnut "pastoroida" minua ("piikkisauvallaan" ja "vitsallaan", Psalmi 23:4). Hän vaikutti vilpittömältä kiihkohengeltä, joka halusi hengellisesti dominoida, vaikka saattoi tosin todellisuudessa vain tietoisesti käyttää hyväuskoisia taloudellisesti edukseen ja sadistisen nautinnon aikaansaamiseksi, vaikkei itse uskonut Raamattuun. Toki Raamattuun omasta mielestään vilpittömästi uskova kiihkohenkikin voi vilpittömästi nauttia tuskan aiheuttamisesta toisille, mutta hän perustelee sen omalla tavallaan raamatunjakeilla. Sadismi saa silloin hurskaan oikeutuksen mielessään.

[Stiina]

  Solterolta hyvä ja rehellinen todistus, uskottava. Uskovana todella halusit "parantua" ja Jumalan lupaukset pitivät paikkansa. Pohjalla jouduit käymään.

Tuosta henkisestä väkivallasta voisi kanssa keskustella vaikka kuinka, kun teoriassa tietää, että pitää lähteä järkevänä ihmisenä pois eikä antaa manipuloida, niin miksi ihmeessä se on monelle niin vaikeaa. On "Tukholman syndroomaa" ja muuta, sekä voima katoaa eikä uskalla ettei tule tuomituksi ja taikauskokin nostaa päätään, ettei tule kirotuksi ja halveksituksi. Onko se se inhimillinen hyväksytyksi tulemisen tarve, vaikka sitten alistumalla?

[Soltero]

Olen varma siitä, että vaikka joku saarnaaja, evankelista, parantaja, opettaja tms.,
osoittautuukin ainakin osittain huijariksi, hän voi siitä huolimatta olla
Jumalan käytössä ja levittää evankeliumia.
Paavali puhuu tästä:

"Muutamat tosin julistavat Kristusta kateudestakin ja riidan halusta, mutta toiset hyvässä tarkoituksessa:
nämä tekevät sitä rakkaudesta, koska tietävät, että minut on pantu evankeliumia puolustamaan,
nuo toiset taas julistavat Kristusta itsekkyydestä, epäpuhtaalla mielellä, luullen tuottavansa minulle murhetta kahleissani.
Vaan mitäpä tuosta, kunhan Kristusta vain tavalla tai toisella julistetaan, joko näön vuoksi tai totuudessa! Ja siitä minä iloitsen, ja olen vastakin iloitseva."
(Fil. 1: 15-18)

Hyvin pyhittynyt, puhdasoppinen, hurskas tai järkeilevä henkilö näkee
epäaidon puhujan läpi ja voi osoittaa hänen harhansa ja virheensä.
Silti on ihmisiä, jotka ovat tulleet uskoon kuunneltuaan jotakuta
ns. huijarisaarnaajaa.

Evankeliumi iskeytyy ihmiseen vain Pyhän Hengen vaikutuksesta,
ja inhimillisenä sanansaattajana voi toimia hyvinkin vajavainen tai falski
opettaja.
Jos uskoontulo on aitoa, Pyhä Henki opastaa varmasti ihmistä rukoukseen, Raamatun opiskeluun ja seurakunnan etsimiseen,
jolloin usko alkaa kasvaa terveellä tavalla.
Jumala on aina ihmistä suurempi ja Hänen valtansa ja armonsa on rajaton.

[Alvari]

Olen varma siitä, että vaikka joku saarnaaja, evankelista, parantaja, opettaja tms.,
osoittautuukin ainakin osittain huijariksi, hän voi siitä huolimatta olla
Jumalan käytössä ja levittää evankeliumia.

Minä en oikein ymmärrä, miten voi olla osittain huijari. Voiko samoin olla osittain korruptoitunut, osittain epärehellinen, osittain perkeleestä? Ja niinkuin että ei se mitään, kunhan on osittain eikä ihan kokonaan?

[Alvari]

Nyt oikeesti, Soltero, vähän oudolta vaikuttaa tuollainen kahdella tiellä kulkemisen meininki. Osittain Saatanan valtakunnassa (huijaus), osittain taivastiellä.

[Soltero]

Nyt oikeesti, Soltero, vähän oudolta vaikuttaa tuollainen kahdella tiellä kulkemisen meininki. Osittain Saatanan valtakunnassa (huijaus), osittain taivastiellä.

Juu, näinkin voi ajatella.
Mutta.
Jumala vaikuttaa maailman tapahtumiin ja yksittäisen ihmisen tilanteisiin
usein jonkun henkilön kautta, jonka ei tarvitse edes tunnustaa Hänen olemassaoloaan.
On paljon tapauksia, joissa erityiset olosuhteet ja tuntemattomat ihmiset ovat saaneet jonkun etsimään Jumalaa. 
Avoimesti syntiä tekevät voivat herättää sivustakatsojassa epävarmuutta,
vastenmielisyyttä ja toivoa jostakin puhtaammasta.
Silloin Jumala käyttää jumalattomia työnsä välikappaleena.
Samoin joku osittain tai kokonaan huijaava evankelista voi olla Jumalan työkaluna.
Vielä uskosta osaton kuulija ei luultavasti osaa erottaa, tapahtuuko jokin
hengellinen puhe Pyhässä Hengessä vai ei.
Mutta Jeesus on jo voittanut saatanan silloin kun kuoli ristillä.
Siksi kilpailutilanteissa ihmisten sieluista Jeesus on aina niskan päällä.
Henkien taistelussa Herra ei voi hävitä sielunviholliselle, koska Herran valta on ylivoimainen.
Lisäksi Raamatun mukaan Jeesus ja Pyhä Henki rukoilevat ihmisten puolesta,
eivät varmasti vain hurskaiden, vaan myös pelastumattomien puolesta.
Jumalalla on siis valta ja voima käyttää ketä tahansa sanomansa saattajana,
vaikka kyseessä olisi huijarisaarnaaja.
Tästä Paavali puhuu kohdassa Fil. 1: 12-18.

[Stiina]

Ymmärrän ja näen hyvin, mitä Soltero sanoo. Totta!

Myöhemmin, jos ottaa sitten opettajakseen tämän puolinaisen ja väärän, puhumattakaan huijarista tulee vaikeuksia, että on mentävä muualle tai tulee johdetuksi samaan harhaan. Joten ei voi heti sitoutua ja ihastua johonkin ja jäädä opetettavaksi. Vain Raamattuun voi alkuvaiheessa sitoutua ja se on heti väärin, jos evankelioiva taho sitoo, vaatii sitoutumista, - rahaa, korottaa/kehuu itseänsä, syyttää jne. Ei saa sitoutua heti. Kristus kutsui meidät myös vapauteen eikä olemaan kenenkään orja. Väärää on paljon.

[Stiina]

   Haluan ja saanen nostaa tämän. Täällä on erittäin paljon rakentavaa keskustelua ja tietoa aiheesta. Täällä on alussa myös linkki Paulukselta alkup. Ramun vihkoseen, joka on luterilaisellekin tarpeen. Suosittelen kaikille ja allekirjoitan asian arvioinnin. 

[Paulus]

Tässäkin on äärikarismaattisuuteen liittyvä asiallinen linkki. Jos on ollut jo aiemmin, niin saa poistaa:  https://www.youtube.com/watch?v=D_TZ8s2mEik