Puimatanner

Puimatanner => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Paulus - 06.11.22 - klo:11:52

Otsikko: Keksinnöllisyys
Kirjoitti: Paulus - 06.11.22 - klo:11:52
Tämä on sellainen aihe, joka on ainakin itseäni mietityttänyt jo kymmeniä vuosia. Tiedän kokemuksesta, että asia voi johtaa ihmisen monenlaisiin ongelmiinkin.

Keksinnöllisyys on ikäänkuin luonteenpiirre, joka ilmenee siten, että näkee epäkohtia eri asioissa ja sitten oivaltaa, millä tavoin epäkohta olisi korjattavissa.

Em. asiat ovat enimmäkseen pieniä, mutta joskus myös suuria ja silloin ratkaisutkin voivat olla suuria ja merkittäviä.

Lähes 30 vuotta sitten sain idean, joka mielestäni ja asiantuntijankin mielestä olisi ratkaissut isojakin ongelmia ja tämän asiantuntijan lausunto vaikutti siihen, että Keksintösäätiö alkoi tukea taloudellisesti hankkeen patentoimista. Niinpä patenttiasiamiehen avulla hain sille patenttia ja sainkin suomalaisen patentin. Patenttia haettiin myös laajemmalla asueella. 

Prosessi opetti kuitenkin karulla tavalla, että patenttia ei pidä lähteä hakemaan, ellei ole tiedossa keksinnön hyödyntäjää, joka ryhtyy rahoittamaan hanketta.

Patentointi ei ole mitään halpaa lystiä, vaan patenttimaksut alkavat erääntyä tietyn ajan kuluessa ja niitä tulee usealta taholta, jos esim. on haettu ns. EPO-patenttia, joka suojaisi ideaa eri puolilla Eurooppaa.

Niinpä minäkin jouduin hyvin nopeasti luopumaan patentista.

Suojattavia ideoita on syntynyt senkin jälkeen useita, mutta ei ole tullut mieleenkään lähteä niitä patentoimaan.


Otsikko: Vs: Keksinnöllisyys
Kirjoitti: Opo - 06.11.22 - klo:12:27
Otan osaa. En kadehdi keksijöitä. Maailma olisi täysin erilainen, mikäli näitä välistävetäjiä ei joka paikasta löytyisi. Kun syntyneet ideat valjastetaan tuottamaan voittoa joillekin ryhmille ja henkilöille, alkuperäinen hyvään tarkoitettu ajatus ajetaan maan rakoon. Sähkön ja atomivoiman keksiminen ovat surullisia esimerkkejä. Ajatellaanpa, jos sähköä olisi ilmaiseksi saatavilla, aivan kuin hengitämme ilmaa. Teslan sähköäkin koskevat patentit hyväksyttiin vasta hänen kuolemansa jälkeen, varmaan siksi, että joku muu kuin keksijä voisi saada hyödyn.
Otsikko: Vs: Keksinnöllisyys
Kirjoitti: sandia - 06.11.22 - klo:15:42
Tuo on aivan tuntematon maailma minulle. Mun ideat kai ovat sellaisia, ettei kukaan niille patenttia antaisi. ;D
On mulle tullut joitakin ideoita mieleen paljon ennen kuin asiasta on yleisesti puhuttu.
Muistan kun vuonna 1982 minulle vaan tuli mieleen, että mistä sitä tietää kuinka kauan Neuvostoliitto seisoo. Sellaiset diktatuuriset valtakunnat on ainakin siihen asti historiassa olleet aikarajoitteisia.

Ei taidettu NLn sortumisesta viela yleisesti niinä aikoina puhua. Ainakin luulen niin. Esitin ajatukseni äidilleni ja poikakaverilleni AKA puolisolleni.

Sitt toinen juttu, mikä mulla oli ideana mielessä sitä ennen kuin asia oli julkisessa keskustelussa.
Se oli TRAUMA. Siis psykologisena käsitteenä.
Tää oli joskus 90 luvun alussa ja siitä eteenpäin samalla vuosikymmenenä. Olin jäänyt kotiäidiksi oltuani siellä poikien kasvatuslaitsesssa töissä noin 5 vuotta.
Kotiäitinä pohdin paljon kaikkea näkemääni ja oppimaani siellä ja aloin pohtimaan mikä niitä poikia erottaa niistä lapsista ja nuorista joilla ei ole niin pahoja sopeutumisongelmia.

Pohdin ja pohdin ja sitten päädyin siihen, että siinä oli kaksi tekijää: trauma (minkä tavallaan muodostin mielessäni kaikesta siitä mitä näin lasten käyneen läpi, ei siis ollut valmiiksi tarjottua käsitettä) ja toinen oli mallioppiminen, mikä on psykologian termi.

Suunnittelin lisensissaattityötä Helsingin Yliopiston psykologian laitokselle, koska sieltä oli valmistunut.
Kun sitten menin tapaamaan Liisä Keltikangas-Järvistä, hän sanoi luettuaan tutkimusuunnitelmani, että kyllä tästä väittäri tulee, enää ei tarvii lisenssiaattityötä välttämättä tehdä siinä välissä.

No se jäi kesken vähän samaan tapaan kuin Pauluksen patentti.  :(

Eri syistä tosin, lähinnä yksityisyydensuojalaeista USAssa kun olin tekemässä työtä ulkomaille.
Luovuin sitten ideasta, mutta opin todella paljon.

Nyt trauma on joka paikassa esillä. Jopa liiaksi.

Aloitin sitten yksityispraktiikan oman luovuuteni kanavaksi kun tuo tyssäsi.
Otsikko: Vs: Keksinnöllisyys
Kirjoitti: sandia - 06.11.22 - klo:15:46
Muistan sen hetken, kun minulle kirkastui että joo se se on: trauma ja mallioppiminen!!!! 8)

Olin leipomassa jotain hiivataikinasta ja muistan innoissani heitelleeni taikinaa ilmaan innostuksesta. ;D

Muuten...onko "keksinnöllisyys" sana?? En ole ikinä ennen kuullut.
Otsikko: Vs: Keksinnöllisyys
Kirjoitti: Paulus - 06.11.22 - klo:16:03
Poistettu
Otsikko: Vs: Keksinnöllisyys
Kirjoitti: Paulus - 06.11.22 - klo:16:06

Muuten...onko "keksinnöllisyys" sana?? En ole ikinä ennen kuullut.

Kyllä Google sen sanan tuntee. Monessa paikassa.

Esim. tässä Papulan sivulla:
https://www.papula-nevinpat.fi/miksi-usan-patenttivirasto-hylkasi-hakemukseni-vaikka-sille-myonnettiin-patentti-euroopassa/
[/quote]
Otsikko: Vs: Keksinnöllisyys
Kirjoitti: sandia - 06.11.22 - klo:16:12
Suomen kieli on muuttunut vuoden 1987 jälkeen, jolloin muutin pois Suomesta.
Kielet muuttuvat koko ajan.
Otsikko: Vs: Keksinnöllisyys
Kirjoitti: sandia - 06.11.22 - klo:16:13
Poistettu

Arvaan että sanoit jonkun humoristisen kommentin jutuistani ja pelkäsit että se ei ollut sopiva????
Mulle voi nauraa. Nauran itsekin.

Tää on vaan ihan summassa esitetty kommentti. Voin olla ihan väärässä.
Otsikko: Vs: Keksinnöllisyys
Kirjoitti: sandia - 06.11.22 - klo:16:22
Katsoin pauluksen linkin sanasta keksinnöllisyys.
Siinä oli: " USA:ssa keksinnöllisyydestä käytetään termiä ”nonobviousness”, eli ei-ilmeinen, joka käytännössä vastaa Euroopan patenttiviraston käyttämää termiä ”inventive step”."

En ole ikinä kuullut usalaista vastaavaa termiäkään, "nonobviousness". Todella kömpelä.

Otsikko: Vs: Keksinnöllisyys
Kirjoitti: Paulus - 06.11.22 - klo:16:35

Arvaan että sanoit jonkun humoristisen kommentin jutuistani ja pelkäsit että se ei ollut sopiva????
Mulle voi nauraa. Nauran itsekin.

Tää on vaan ihan summassa esitetty kommentti. Voin olla ihan väärässä.

Joo, olit ihan väärässä. Minä töpeksin ja siksi poistin tuplan…  :-[
Otsikko: Vs: Keksinnöllisyys
Kirjoitti: sandia - 06.11.22 - klo:16:49
Okei. Olen huomannut että joskus huumori silmäkulmassa sanot jotain niinkuin alta lipan. :)
Tällä kertaa ei asia ollut niin.
Otsikko: Vs: Keksinnöllisyys
Kirjoitti: Paulus - 06.11.22 - klo:16:57
Okei. Olen huomannut että joskus huumori silmäkulmassa sanot jotain niinkuin alta lipan. :)
Tällä kertaa ei asia ollut niin.

Älli pelaa vieläkin. Joskus…   ;)
Otsikko: Vs: Keksinnöllisyys
Kirjoitti: sandia - 06.11.22 - klo:20:23
Heh. :)
Miksikohan sana luovuus ei rita heille?  ???

(Nyt ei ole taas suomalaisia kirjamia kun kaytan miehen puhelinta.)