Mitä nyt puitaisiin? Tällaista nyt.

[sandia]

Jatkan juttuani. Ajattelen, että homojen ihmisoikeusia ajava liike on mitä todennäköisimmin tarpeen. Ei ole mitään syytä nähdä toisia ihmisiä jonain ryhmänä, jota ei tarvitse kunnioittaa ihmisinä.
Jos joku ryhmittelee ihmisiä minkään otsikon alle tahansa ja kohtelee näitä eri tavoin kuin muita, se on luonnollisesti törkeää käyttäytymistä.

Ajattelen että meidän vastuumme Jumalan edessä perustuu juuri siihen, että olemme ihmisinä arvokkaita, moraalisia olentoja.

[Korpima]

Jos joku ryhmittelee ihmisiä minkään otsikon alle tahansa ja kohtelee näitä eri tavoin kuin muita, se on luonnollisesti törkeää käyttäytymistä.

Mutta kyllähän Raamatussakin eritellään ihmisiä ja jätetään heitä Saatanan haltuun (Paavali jossakin kohdassa seksuaalisen epämoraalisuuden yhteydessä) ja kehotetaan vaihtamaan puolta tavatessa (Johanneksen jokin kirje). Eli kyllä kai kirkon pitäisi pyrkiä pitämään yllä Jumalan standardeja ja kohdella niiden rikkojia eri tavalla ja tarvittaessa erottaa, jotta he katuisivat. Vähän kuin rikollisia suljetaan vankilaan rikoksiensa takia, siis kohdellaan eli tavalla kuin muita kansalaisia.

Tämä on varmaan eri tilanne kuin mitä tarkoitit, mutta kuitenkin, tuli tästä mieleen.

Ajattelen että meidän vastuumme Jumalan edessä perustuu juuri siihen, että olemme ihmisinä arvokkaita, moraalisia olentoja.

Toki, mutta syntiä ei pitäisi sallia ainakin joissakin tapauksissa kirkon yhteydessä, jotenkin näin ymmärtäisin. Kaikki voivat kuitenkin katua syntejään ja tehdä parannusta.

[sandia]

En näe synnin sallimisen ja toisen ihmisen kunnioittamisen olevan sama asia.
Ne voisi paljon helpommin nähdä toisensa vastakohtina.

Kun Paavali sanoi että joku oli jätettävä saatanan haltuun että hänen sielunsa pelastuisi, en näe tuota ihmisten epäkunnioittamisena ja ryhmittelynä.

Kun mainitsin, että homoja mm. on kohdeltu kaltoin, en tarkoittanut konservatiivistä näkeymystä Raamatusta, vaan heidän nimittelyään, heitä vastaan suunnattua väkivaltaa yms. yms. Sekin on jo tosin nimittelyä kun puhumme heistä homoina enkä ihmisenä jos tarkemmin ajattelen. Tosin ajattelen että sitä termiä nykyään käytetään ajamaan läpi homoseksuaalisuuden hyväksymistä.



 

[Korpima]

En näe synnin sallimisen ja toisen ihmisen kunnioittamisen olevan sama asia.
Ne voisi paljon helpommin nähdä toisensa vastakohtina.

Ehkä ilmaisin itseäni huonosti, en minäkään. Kaikkiahan tulisi kai pyrkiä kunnioittamaan synnistä riippumatta.

Kun Paavali sanoi että joku oli jätettävä saatanan haltuun että hänen sielunsa pelastuisi, en näe tuota ihmisten epäkunnioittamisena ja ryhmittelynä.

Itse ajattelin tuon siten, että Paavali muodosti tietyn käyttäytymisen perusteella tuon arvion ja sitä olisi voinut soveltaa kenties muihinkin tapauksiin, jos sitä olisi esiintynyt (siis ryhmään). Ehkä huonosti ajateltu ja kyseessä on vain yksittäistapaus. Toisaalta onhan kirkkohistoriassa kirkonkirouksia ja muita, joita ei ehkä nykyään sovelleta.

[sandia]

Olen kiinnittänyt Raamatussa huomiota siihen, että kun Jumala kutsuu ihmisiä parannukseen, hän todella ei pehmoile synnin kanssa. Olen huomannut että sanamuoto menee jotenkin siihen, suuntaa, että laittakaan synnin tekeminen pois, luopukaa synneistä. Siis Jumala suoraan tuomitsee juuri teot. Ei sen motivaatiot tai ajattelutavat sen taustalla.
Onhan niin, että teot näyttävät sen mitä olemme.

Etsin niitä kohtia myöhemmin, olin menossa nyt töihin.

Siis Herra näyttää tuomisevan teot. Jos nimittäin emme ota niistä vastuuta, emme myöskään ota vastuuta niiden taustalla olevista ajattelutavoista.

Jumala ei mielestäni näyttäisi sallivan minkäänlaisia verukkeita kun hän kutsuu parannukseen. Ja ajattelen, että Jumala tuntee ihmisen parhaiten, koska on luonut tämän. Joten oletan, että on turvallista totella häntä, tai siis ottaa vastaan Hänen osoittamansa lähtökohdat, ja sitä kautta oletan olevan myös suorin tien psyykkiseen parantumiseen, särkyneen sydämen parantumiseen.

Tuli mieleen sanamuoto Raamatusta: "luopukaa pahoista teoistanne". Tuo on muistaakseni useassa kohdassa.
Jumala näkee synnin, minkä synnin tahansa pahaksi teoksi. Pahalle teolle ei ole oikeutusta. Koska sen seurauksetkin ovat pahat.

[Korpima]

Tuli tuosta mieleen kognitiivisen psykoterapian ympyrä (kuva sivulla https://cogbtherapy.com/cbt-model-of-emotions), jossa
(1) Ajatukset aiheuttavat tunteita -->
(2) Tunteet aiheuttavat käyttäytymistä -->
(3) Käyttäytyminen vahvistaa ajatuksia --> ks. kohta (1)

Ajatukset,  tunteet ja käyttäytyminen ovat siis yhteydessä.

Tuossa synti voi varmaan olla sekä käyttäytymistä, ajatuksia että tunteitakin. Ja ehkä synnin vastustaminen on helpoin aloittaa käyttäytymisestä, joka sitten näkyy ajatuksissa ja tunteissa? Muille ihmisille tyypillisesti syntinen toiminta varmaankin näkyy eniten teoissa ennen tunteita ja ajatuksia, mutta Jumala tietysti näkee kaiken ja mistä synti versoo.

Ajatukset ja tunteet, kuten viha, voivat olla myös syntiä ulospäin näkyvän käyttäytymisen ohella, kuten vuorisaarnassa kerrotaan:

Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. (Matteus 5:22, https://raamattu.fi/raamattu/KR92/MAT.5/Matteus-5)

Voidaan siis ajatella maallisin termein (tuossa edellä), vaikka onhan ihminen (kristittykin) monitasoinen kokonaisuus. Hengellisesti uudistuminen, mielen uudistus, voi varmasti olla kokonaisvaltaistakin muutosta, jos Jumala sallii. Toisaalta Paavalikin kehotti synnin vastustamiseen "viimeiseen saakka" tai jotain sinnepäin, joten omaakin vastuuta varmaankin usein on.

Tässä kuvataan ehkä ihmisen ajattelumaailman vaikutusta (tai sitten ei, en ole varma, ehkä hengellisiä vaikutuksia?):

Ruumiin lamppu
»Silmä on ruumiin lamppu. Jos silmäsi on kunnossa, koko ruumiisi on valoisa. 23Mutta jos silmäsi on viallinen, koko ruumiisi on pimeä. Jos siis sinussa oleva valokin on pimeyttä, kuinka pimeää onkaan itse pimeys!» (Matteus 6:22, https://raamattu.fi/raamattu/UT2020/MAT.6/Matt.---Matteus-6)

[pax]

Jumala on sanassaan ilmoittanut tahtonsa mutta me rikomme niistä aivan jokaista, senkin Raamattu sanoo.
Tarvitsemme Jeesusta joka hetki.

[HelenaM]

Paxin viestiin 374 ja yleisesti. Niimpä, Raamattukin voi olla lyömäase taitamattomuudessa. Monilla synnintunto on voimakas, siihen ei tarvita muita Raamatulla kertomaan, miten syntinen oletkaan. Toisia taas on neuvottava Jumalalta viisautta pyytäen totuuteen sanan pohjalta. Totuus tekee vapaaksi edelleenkin ja armo riittää, se on ylenpalttinen.

Oman elämänkokemuksen pohjalta sanoisin, että yleensäkin Jumalan työ etenee siten, että ensin käsitellään synti. Sama "kaava" pätee sekä uskovan että uskoontulevan ihmisen kohdalla. Mutta on muistettava, että "perinteinen" synnintunto ei ole edellytys uskoontulolle. Ja kun on joku trauma tai sisäisen maailman haava, eheytyminen näistä alkaa/etenee puhdistusprosessilla. Jumalan sana tunkee lävitse ja valaisee syntiä ja raadollisuutta, jotta Jeesuksen veri voi puhdistaa synnistä. Tämä luo edellytykset sisäiselle paranemiselle. Tämä siis vain omalta kantilta kerrottuna. Olen törmännyt samankaltaisiin kokemuksiin toisillakin.

Jumalan Henki on mestarillinen asioiden kuntoonlaittaja. Olkoon mitä tahansa ongelmaa, riippuvuutta, himoa, ahdistusta, surua...Hänen haavainsa kautta me olemme parannetut. On etuoikeus olla sydän polvillaan Jumalan edessä, Hän antaa voiman vastustaa kaikkea ja tahtoo vapauttaa siitä mikä orjuuttaa.

[pax]

Aamen, juuri näin olen itsekin kokenut kun Pyhä Henki on tehnyt työtään ja näyttänyt oman tilani ja johdattanut Kristuksen tykö saamaan armon.

[sandia]

Tuli tuosta mieleen kognitiivisen psykoterapian ympyrä (kuva sivulla https://cogbtherapy.com/cbt-model-of-emotions), jossa
(1) Ajatukset aiheuttavat tunteita -->
(2) Tunteet aiheuttavat käyttäytymistä -->
(3) Käyttäytyminen vahvistaa ajatuksia --> ks. kohta (1)

Ajatukset,  tunteet ja käyttäytyminen ovat siis yhteydessä.

Tuossa synti voi varmaan olla sekä käyttäytymistä, ajatuksia että tunteitakin. Ja ehkä synnin vastustaminen on helpoin aloittaa käyttäytymisestä, joka sitten näkyy ajatuksissa ja tunteissa? Muille ihmisille tyypillisesti syntinen toiminta varmaankin näkyy eniten teoissa ennen tunteita ja ajatuksia, mutta Jumala tietysti näkee kaiken ja mistä synti versoo.

Ajatukset ja tunteet, kuten viha, voivat olla myös syntiä ulospäin näkyvän käyttäytymisen ohella, kuten vuorisaarnassa kerrotaan:

Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. (Matteus 5:22, https://raamattu.fi/raamattu/KR92/MAT.5/Matteus-5)

Voidaan siis ajatella maallisin termein (tuossa edellä), vaikka onhan ihminen (kristittykin) monitasoinen kokonaisuus. Hengellisesti uudistuminen, mielen uudistus, voi varmasti olla kokonaisvaltaistakin muutosta, jos Jumala sallii. Toisaalta Paavalikin kehotti synnin vastustamiseen "viimeiseen saakka" tai jotain sinnepäin, joten omaakin vastuuta varmaankin usein on.

Tässä kuvataan ehkä ihmisen ajattelumaailman vaikutusta (tai sitten ei, en ole varma, ehkä hengellisiä vaikutuksia?):

Ruumiin lamppu
»Silmä on ruumiin lamppu. Jos silmäsi on kunnossa, koko ruumiisi on valoisa. 23Mutta jos silmäsi on viallinen, koko ruumiisi on pimeä. Jos siis sinussa oleva valokin on pimeyttä, kuinka pimeää onkaan itse pimeys!» (Matteus 6:22, https://raamattu.fi/raamattu/UT2020/MAT.6/Matt.---Matteus-6)

Juu ehdottomasti. 1. Mooseksen kirjassa tuo on selvästi:
Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat,

Jumala loi meidät sellaisiksi jotka ajattelemme, tunnemme ja toimimme.

Kun käärme jujutti Eevaa, se juuri tähtäsi tämän ajatteluun tarjoamalla ajatuksia, mitkä olivat Jumalan sanan vastaisia.

[Korpima]

Oman elämänkokemuksen pohjalta sanoisin, että yleensäkin Jumalan työ etenee siten, että ensin käsitellään synti. Sama "kaava" pätee sekä uskovan että uskoontulevan ihmisen kohdalla. Mutta on muistettava, että "perinteinen" synnintunto ei ole edellytys uskoontulolle. Ja kun on joku trauma tai sisäisen maailman haava, eheytyminen näistä alkaa/etenee puhdistusprosessilla. Jumalan sana tunkee lävitse ja valaisee syntiä ja raadollisuutta, jotta Jeesuksen veri voi puhdistaa synnistä. Tämä luo edellytykset sisäiselle paranemiselle. Tämä siis vain omalta kantilta kerrottuna. Olen törmännyt samankaltaisiin kokemuksiin toisillakin.

Tässä on minusta hyvin sanoitettu hengellisiä asioita ja prosesseja. Itselläni on oikeastaan vain omat kokemukseni (en ole seurannut muiden ihmisten prosesseja), enkä ole varmaankaan kovin hyvä huomaamaan näitä juttuja elämässäni. Joten kuva on vähän hämärä, miten asiat hengellisessä mielessä tapahtuvat.

Jumalan Henki on mestarillinen asioiden kuntoonlaittaja. Olkoon mitä tahansa ongelmaa, riippuvuutta, himoa, ahdistusta, surua...Hänen haavainsa kautta me olemme parannetut. On etuoikeus olla sydän polvillaan Jumalan edessä, Hän antaa voiman vastustaa kaikkea ja tahtoo vapauttaa siitä mikä orjuuttaa.

Hyvin toivoa antavaa!

[HelenaM]

Joskus entisaikaan puhuttiin traumojen ja haavojen parantumisen yhteydessä, että haavat täytyy puhdistaa ennen kuin voivat parantua. Se on totta. Eivät ole helppoja kuljettavia ne vaiheet ja taipaleet. Siksi seurakunnan tuki ja rinnallakulkijat olisivat tärkeitä.

[sandia]

Sandia, tarkoitatko sitä jos varhaisnuori uudesti syntyy niin homous poistuu?

Entä voiko homo mielestäsi olla seurakunnassa pidättäytyen kuten heterosinkkukin?

Ensimmäiseen kysymykseen jo vastasin aiemmin, mutta tuo toinen kysymys on ollut joskus mielessä. Senkin lähtökohtia ihmettelen.
Itse en usko, että seurakunnissa on mahdollista valvoa kenenkään yksityiselämää ja siis tietää kuka pidättäytyy mistäkin.
Siis en usko että seurakunnissa tiedetään kuka pidättäytyy tai on pidättäymättä mistäkin.

Mutta arvelen, että ihmisen yksityiselämän tilat kyllä tavalla tai toisella tulevat heijastumaan seurakunnan elämässä.

[sandia]

Luin pari vuotta sitten Suomesta ostamastani Raamatusta 1. Korinttolaiskirjeen esittelystä seuraavan kommentin:
" Monien kukoistavien kauppakaupunkien tavoin Korintto oli tunnettu seksuaalisesta moraaliittomuudestaan, uskonnollisesta moninaisuudestaan ja turmeluksestaan. Paavalin sinne istuttama seurakunta (Apt.18) kompasteli kaikkien näiden vaikutusten alla ja alkoi jakaantua eri syistä."

Eli näyttäisi siltä, että se että seurakunta on kaikenlaisen "moninaisuuden" ympäröimä ei liene sinänsä mitään uutta.

Tuossakin ilmenisi se juttu, että kun yhteiskunnan hyvinvointi lisääntyy se johtanee yllä mainittuihin ilmiöihin. Tämä on siis vaan arvelua.

Kuten mainitsin, melko suurelle todennäköisyydellä mennään arvioissa pieleen, jos ajatellaan että juuri oman sukupolven aikana on tapahtunut jotain aivan uudenlaista kehitystä ihmisyyden ymmärtämisessä ja siksi kaikki vanha on heitettävä pois ja omaksuttava uudet ajattelumallit. Arvelen että " ei mitään uutta auringon alla" pätee tässäkin.

[Korpima]

Niin, kuuntelin tässä äsken Norvannon selitystä Jobin kirjasta ja siinä tuli hieman käänteinen ilmiö tuohon rappiotilaan: Job oli suurin piirtein täydellinen oikeamielisyydessään. Mutta mielenkiintoista olisi tietää, miten ja kuinka paljon ihminen on ympäristönsä, uskonsa ja uskontonsa tuote: olisiko Job voinut olla oikeamielinen, jos hän olisi kasvanut sekulaarissa nykymaailmassa (tai Korinttossa) ilman uskoa?

Ja voiko olla yhtään tai paljoakaan oikeamielinen ilman uskon lahjaa ja Raamatun tuntemusta? Tietysti onhan omatunto ja moraaliset periaatteet maallistuneillakin ihmisillä, mutta varmaankin uskoa vaaditaan, jotta ottaa ne keskimääräistä vakavammin ja laittaa käytäntöön. Yhtenä verrokkina voisi lisäksi olla kristittyihin vaikka muslimit: heillä ei ole Pyhää Henkeä, mutta he uskovat silti johonkin monoteismiin (kai on erimielisyyttä sitä, onko kyseessä kristinuskon Jumala.)

Toisaalta tulee mieleen jonkun sanomana maininta jostakin professorista, jonka elämä tai elämäntapa ei uskoon tulon jälkeen vaatinut paljoakaan muuttamista ulkoisesti: se oli jo hyvällä tolalla. Ehkä tällaisia ihmisiä löytyy jonkin verran, joiden elämä ei vaadi radikaalia remppaa ulkoisilta puitteiltaan. Vaikka onhan uskoon tuleminen aina suuri sisäinen muutos.