Kirjoittaja Aihe: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?  (Luettu 55869 kertaa)

Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #435 : 04.11.20 - klo:00:56 »
Jos joku ihminen lähtisi liikkeelle vahvasta oletuksesta, että kristinuskossa on pelastava totuus, mutta se pelastava totuus on vain jonkin tietyn "kuppikunnan" piirissä oikein esitettynä ja käytäntöön sovellettuna, minkälaiseen epätoivoon se voisi ajaa ihmisen, koska niitä "kuppikuntia" on tässä uskonpuhdistuksen jälkeisessä ajassamme kymmeniätuhansia ja useimpien niiden piiristä löytää ihmisiä, jotka sanovat olevansa varmoja uskostaan. Pelkkä henkilökohtainen varmuus ei siis sinänsä takaa sitä, että usko on oikeaa ja pelastavaa uskoa. (Henkilökohtaisesti varmaa uskoa on myös kristinuskon ulkopuolella.) Varmuuden pitäisi olla tässä tapauksessa (jos pelastava usko löytyisi vain jostain tietystä "kuppikunnasta") ennen kaikkea älyllistä, todistusaineistoihin ja täysin johdonmukaiseen ja ristiriidattomaan ajatteluun perustuvaa varmuutta. Mutta vedenpitäviä tai älyllistä kritiikkiä kaikin tavoin kestäviä älyllisiä perusteluja ja evidenssejä ei löydy, kun on kyse metafyysisistä käsityksistä ja uskonasioista.

Poissa papi

  • Viestejä: 42
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #436 : 07.11.20 - klo:14:34 »
Mielenkiinosta kierrän aina kaikki paikkakunnan seurakunnat läpi, missä asunkin. Lohjalla, pienessä kaupungissa niitä on 12 kpl. Nyt asun hetken aikaa muualla ja täällä sama juttu.

Kävin vuosisadan ekalla vuosikymmenellä tutustumassa toimintaan ja ajatteluun ainakin seuraavissa "kuppikunnissa": korkeakirkollisessa, lakipietistisessä, evankelisessa, yhteiskristillisessä, liberaalissa, hurmahenkisessä tai karismaattisessa ja evankelispietistisessä "kuppikunnassa". Kävin myös roomalaiskatolisessa kirkossa muutamia kertoja ja luin esim. sen kirkon katekismuksen. Ortodoksisuuden piiristä luin esim. Filokaliaa ja joitain opillisia esityksiä. Luterilaisuus on minulle kaikista tutuinta. Kalvinismista tiedän perusasiat. Mikään edellä mainituista ja muistakaan "kuppikunnista" ei ole vakuuttanut sillä tavalla, että olisin hypännyt kunnolla "piiriin" mukaan.

Mielenkiintoista, että olet jaksanut kahlata tuota uskontojen suota noin syvältä. Mutta se murehduttaa, ettet ole silti löytänyt sopivaa.
Se herättää kysymyksiä, että oletko liian täydellisyyteen pyrkivä A. opillisista syistä B. seurakunnan toiminnallisista syistä.
Itse plen pilkun viilaaja ja täydellisyyteen pyrkivä, sitä muiltakin vaativa... Se ei ole hyvä asia, sanoo vaimo.

Jos haen / haet opillisia eroja, on karkea siivilöinti helpompaa.
Suomessa on paljon uskonnollisia yhdyskuntia, joista tietty karsitaan kaikki ei kristilliset pois.
Sitten ns. kristillisistä karsitaan jotka ovat opillisesti selvästi harhassa. esim. Jehovat ja Mormoonit

Tämän jälkeen menee jo vähän vaikeammaksi. Huom. puhun nyt omia mielipiteitäni, enkä kyseenalaista tai painosto muita.

Ev.lut, hell. vapaakirk. katoll. ortodok. metodist. baptist. ym. suomessa pitkään vaikuttaneista vanhoista kirkkokunnista.
Niiden kohdalla pitää jo tarkastella opillisia perusarvoja. Esim. katoliset karsin pois Maria opin takia.
Muista esim. Adventistit ovat ihmisinä ja seurakuntina usein esimerkillisiä. Varmaan oikeita uskovaisia. Mutta ilmeisesti Ellen Whiten opetuksen vaikutuksesta yli raamatun, sitä ei ole hyväksytty "oikeiden" kirkkokuntien joukkoon.
Ev.Lutissa olen syntynyt ja tullut uskoon ja toiminutkin vähän. Nyt kun se on mennyt opillisesti vinoon, en voisi liittyä. Mutta joihinkin viidesläisiin, esim.  Kansan Raamattuseuraan voisin liittyä. On hyviä kokemuksia.
Metodistit ja Baptistit ovat todennäköisesti riittävän hyviä kirkkokuntia opillisesti, mutta niitä on niin harvassa, ettei ole kokemuksia syntynyt.
Helluntailaisia ja vapaakirkollisia on ympäri suomea, joka kirkonkylässäkin. Ne ovat tuttuja.
Ne ovat opillisesti samoja. Painotuksia puoleen ja toiseen on riippuen paikkakunnista. Molemmissa olen paljon käynyt ja vaikuttanut. Nyt olen Vapaakirkon jäsen jo 40 v, koska siihen aikanaan ajauduin, itsestä riippumatta. En ole viitsinyt erota, vaikkei sekään niin häävi kirkkokunta ole ollutkaan. Olen silti voinut käydä ja toimia näissä muissakin sen aikana.

Sitten kohta B. Eli yrittää löytää omalta paikkakunnaltaan sopivaa seurakuntaa.
Nythän Helluntaista ja Vapaakirkollisista on jakaantunut paljon seurakuntia. Lohjallakin niitä on 4 kpl.
Nyt jos haluan pysyä näissä em. vapaasuuntalaisissa, niin on 2+4 vaihtoehtoa. Kaikkia olen näitä kiertänyt paljon ja tunnen porukkaa. Ihan sama mihin vaihtaisi, vajavaisuus vaihtuisi toiseen vajavaisuuteen.

Nykyään asun toisella paikkakunnalla ja täällä on sama tilanne. Kierrän kaikissa tilaisuuksissa, mutten liittynyt mihinkään.
Olen kuitenkin ollut näissä kaikissa aktiivinen ja saanut vastuita mm. todistus puheenvuoroina ja pienpiirien vetäjinä.

Eli tämä on ollut minun periaate jaoitella seurakuntia sen jälkeen, kun olen halunnut katsoa aidan taakse.
Ensin teoriassa sitten käytännössä.

Onneksi kohta kuolen, loppuupahan tämä saivartelu.

Poissa Malakia

  • Viestejä: 313
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #437 : 05.05.22 - klo:19:27 »
Joskus elättelin hentoista toivetta, että SLEY ja Luther-säätiön porukka perustaisivat yhteisen kirkokunnan johon voisi sitten ihan "virallisesti" mennä kirjoille.

Poissa Stiina

  • Viestejä: 1074
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #438 : 09.05.22 - klo:16:21 »
Niin ei ole yhtään vähänkään täydellistä seurakuntaa tietystikään. Ev.lutti oli siitä hyvä, että siellä ei yleensä tarvinnut väkisin maksaa, väkisin tehdä töitä, joita ei osannut jne. Se kaatuu nyt kuitenkin jokaisen yksilölliseen erimielisyyteen= (liian leveät seinät ja korkealla katto). Ei jaksaisi, kun nekin "rassaavat" uskoa.
Tärkeintä kuitenkin olisi avoimuus ja rehellisyys ja selvät pelisäännöt, kun ihmisjoukosta on kuitenkin lähinnä kysymys. Puheissa ja kirjoissa keskuksen kirkoissa tulee olla tietenkin Kristuksessa ja Raamatussa eikä muussa. Hyviä opettajia vielä on, mutta "luonnehäiriöiset" pääsevät pilaamaan kaiken. Lopunaikamme on outo ja kaikenlaiset friikit pääsevät helposti johtamaan ja pilaamaan kaiken maailmassa ja seurakunnassa. Monet viimeisten päivien merkit ovat kyllä selvästi näkyvissä jo.

Poissa pax

  • Viestejä: 1663
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #439 : 09.05.22 - klo:18:50 »
Jos Jeesus Kristus on seurakunnan Pää ja uudestisyntyneet pyhät ovat seurakunnan jäseniä, eikö se ole täydellinen. Ihminen kun tulee uskoon, Jumala näkee hänet yhtä puhtaana kuin Jeesuksen. Usein unohdamme nämä tosiasiat.

Poissa Stiina

  • Viestejä: 1074
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #440 : 10.05.22 - klo:14:01 »
Totta, puhumme vain nyt eri asiasta.
Maailmanlaajuinen Kristuksen Kirkko/Seurakunta on tietysti täydellinen, mutta käytännön järjestäytyneet seurakunnat, joissa on sekaisin "kaikenkarvaisia" uskovia on aina enemmän tai vähemmän epätäydellinen ja väärät pääsevät usein johtamaan ja harhaopettajia on, eikä kukaan osaa puuttua. Emme ole vielä Paratiisissa eikä sitä ole vielä palautettu, päinvastain: "Paholainen riehuu kuin kiljuva jalopeura kenet saisi niellä!"

(Täällä joudumme olemaan murujen kokoajia selvitäksemme uskossa perille. Varmoja ja "ylihengellisiä" olen oppinut erityisesti varomaan, niin ihanaa kuin se olisikin. Älykkyyskään ei ole tae, puhumattakaan tyhmyydestä. Sydämen uskova, parannuksen tehnyt, uudestisyntynyt on aika harvinainen seurakunnissa. Lainasin osittain Niilo Tuomenoksan ajatuksia. Hän oli minulle se ensimmäinen oikean uskovan esikuva, vaan ei ihmisenä täydellinen hänkään. Kiitos Herralle, että muitakin on ollut ja on. Lopullinen Tuomiovalta ei kuitenkaan kuulu ihmiselle, vaikka...)

Poissa pax

  • Viestejä: 1663
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #441 : 11.05.22 - klo:20:17 »
Juu, totta Stiina turiset. On se suuri ja yksi seurakunta joka on Kristuksen morsian kaikista sukukunnista ja kansoista.
Kirjeet Vähä-Aasian seurakunnille kertovat osiltaan karua kieltä miten oltiin menty hakoteille ja oli vaarana menettää armo ellei tehdä parannusta.

Poissa Vilhelm

  • Viestejä: 148
  • aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #442 : 12.08.22 - klo:00:02 »
Viime sunnuntaina meillä rukoushuoneelle seurakunta siunasi lapset ja nuoret koulutielle.

Aiheena kokouksessa oli Roomalaiskirjeen 15 luvun alun kehoitukset jossa seurakuntaa kehotetaan olemaan yksimielisiä Jeesuksen ja Isän ylistämisessä ja kohdella toisia lempeästi ja hyvää ajatellen.

Tämä onkin tärkeää juuri lasten ja nuorten kannalta jotka lähes yksin joutuvat kohtaamaan maailman taholta valtavaa painetta ja Jumalanvastaisen mielipidemuokkauksen tulvan. Vanhat uskovat selviävät pää pensaassa omassa nurkkauksessaan ja voivat nälviä ja piikitellä toisiaan, mutta lapset ja nuoret tarvitsevat tuekseen yksimielisen ja rukoilevan seurakunnan.

Häpeäksi monessa seurakunnassa on se itsekkyys millä vanhemmat ajavat omia etujaan eivätkä näe kokonaisuuden merkitystä itselleen mieluisten yksityiskohtien yli.

Jumalan tahto on selkeä. Vanhempien uskovien tulee olla täynnä ja täyttyä Kristuksen kaltaisuudella ja laittaa syrjään oma itse Jumalan valtakunnan hyväksi. Se on seurakunnan voima jos Kristuksen muodon annetaan tulla esiin ja siinä on se tukiseinä jonka suojassa tämä maailma voitetaan.

Erityisen motivoivaa oli juuri tuo kutsu laittamaan syrjään omat lyhyen tähtäimen edut Jumalan valtakunnan pitkän tähtäimen etujen hyväksi.

Ja seurakunnan vastuu omista lapsistaan, hengellisistä tai sekä-että. Tätä ei saavuteta pelkästään perhepiirin Jumalan palveluksilla, sillä moni nuori jää sellaisesta paitsi.

Siksikin, Jumalan lapset, tulkaa yhteen ja luopukaa omastanne, sillä:

"meidän, vahvojen, tulee kantaa heikkojen vajavaisuuksia, eikä elää itsellemme mieliksi. 
Olkoon kukin meistä lähimmäiselleen mieliksi hänen parhaaksensa, että hän rakentuisi.
Sillä ei Kristuskaan elänyt itsellensä mieliksi

Mutta kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala suokoon teille, että olisitte yksimieliset keskenänne, Kristuksen Jeesuksen mielen mukaan,
niin että te yksimielisesti ja yhdestä suusta ylistäisitte Jumalaa ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen isää.
 
Hoivatkaa sentähden toinen toistanne, niinkuin Kristuskin on teidät hoivaansa ottanut Jumalan kunniaksi.  "
'Sille, joka voittaa, annan valkoisen kiven ja siihen kiveen kirjoitetun uuden nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja.'

Paikalla sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6327
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #443 : 13.08.22 - klo:17:39 »
Vilhelmin teksti on vakavasti otettavaa puhetta alusta loppuun, mutta tämä on asia mikä minusta on oleellisin uskovan elämässä ( siis noukin tän ylläolevasta viestistä" ) :
"Se on seurakunnan voima jos Kristuksen muodon annetaan tulla esiin ja siinä on se tukiseinä jonka suojassa tämä maailma voitetaan."

Tuo oli juuri se minkä olen nähnyt kirkkaimmin siellä katolisten uskovien rukouspiirissä.
Kaikki keskityimme Jeesukseen, ei mihinkään muuhun. Se oli turvallista ja sai nähdä Jumalan toimivan.


Poissa Vilhelm

  • Viestejä: 148
  • aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #444 : 13.08.22 - klo:20:51 »
Tuossa raamatunkohdassa on myös yksi todella tärkeä avain seurakunnan ihmissuhdesotkuihin ja rauhan ylläpitäjä.

Nimittäin (Rm.15:3)
"niinkuin kirjoitettu on: "Niiden herjaukset, jotka sinua herjaavat, ovat sattuneet minuun".  Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo. "

Kun loukkaukset tai muut vääryydet singotaan uskovaa kohden on aivan mahdollista että itsensä kovettamisen ja torjunnan sijaan tekeekin niinkuin Jeesus joka Häntä herjattaessa ei herjannut vastaan vaan antoi asiat Hänen käsiinsä joka oikein tuomitsee.

Itselle tuli konkreettisena tämä kerran elettyä, kun aivan yllättävässä tilanteessa eräs auktoriteettihahmo julkisesti hyökkäsi minua vastaan ja solvasi ja herjasi minua perusteettomasti niin rajusti että koko läsnä ollut joukko järkyttyi täysin. Sillä hetkellä kun se ryöpytys alkoi, ennen kuin itse edes tajusin mitä on tulossa, Pyhä Henki sanoi nuo sanat ("Niiden herjaukset, jotka sinua herjaavat, ovat sattuneet minuun") ja neuvoi päästämään ne nuolet läpi, jolloin ne osuvat Herraan itseensä.

Niinpä toimin niin, ja toden totta, ne menivät minua vahingoittamatta läpi eivätkä aiheuttaneet mitään. Mitä nyt jälkikäteen, kun yksi veljistä tuli juttelemaan että miten voin, niin koin, noita viisauden sanoja kerratesseni, tunnekokemuksen. Lähinnä itkuun vertautuvaa.

Tästä tapahtumasta olen Jeesukselle kiitollinen. Raamatunkohdat voivat olla todella aivan konkreettisia toimintaohjeita ja aina ei tarvitse itse huolehtia että oikeus tapahtuu. Sen oikeuden tapahtumisen voi myös antaa Jumalalle siinä uskossa että Hän tekee oikein oikealla ajalla ja kukaan ei jää velkaa kenellekään.

Sekin on uhrilahjaa Jumalalle ja sen tosiasian todeksielämistä että minun elämäni on annettu kaikkinensa, hyvine ja huonoine asioineen, Hänelle.
'Sille, joka voittaa, annan valkoisen kiven ja siihen kiveen kirjoitetun uuden nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja.'

Paikalla sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6327
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #445 : 13.08.22 - klo:20:54 »
Tuota olen minäkin opetellut.
On hyvä kun sydämeen ei pesi viha, vaan Pyhä Henki ohjaa juuri tuohon mistä kerroit.

Poissa HelenaM

  • Viestejä: 643
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #446 : 18.01.23 - klo:17:24 »
Löytyi tällainen seurakunta-aiheinen ketju. Raamatussa sanotaan, että Jeesuksen opetuslapset tunnistetaan keskinäisestä rakkaudesta. Alkuseurakunnasta todetaan, ettei kukaan uskaltanut heihin liittyä, ymmärrän syyksi pyhyyden ilmapiirin. Uskonkin niin, että Jumalan Hengen synnyttämä keskinäinen rakkaus synnyttää myös tuon pyhyyden ilmapiirin, ja näistä syistä uskosta osaton ihminen aistii heti, että kyse ei ole mistään uskonnon harjoittamisesta. Tästä päästäänkin siihen, josta Raamattu puhuu Apostolien teoissa. Siellä kerrotaan, kuinka Herra lisäsi uskovien joukkoon joka päivä niitä, jotka uskoivat.

Jeesus sanoi, tulta minä olen tullut heittämään maan päälle ja kuinka toivoisinkaan, että se olisi jo syttynyt. Kyllähän se syttyi ja paloi, kantoi sitä hedelmää, mitä sen kuuluikin. Vieläkö voisi tulla aika, jossa uskovat yhdistyvät, se olisi sitä seurakuntaelämää, jossa haluaisin olla ja jossa toteutuu tämä sana: olkoon rakkaus vilpitön, kammokaa pahaa, riippukaa hyvässä kiinni.

Emme ole vahvoja, vaan heikkoja. Ei ole hääppöistä tietommekaan, ei viisautemme. Taustamme voivat olla surullisen traagiset. Kaikesta huolimatta olemme saaneet armon Jumalan edessä Jeesuksessa, syntimme on heitetty niin kauas kuin itä on lännestä. Olemme Jumalan rakkaita.

Poissa HelenaM

  • Viestejä: 643
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #447 : 22.01.23 - klo:22:34 »
Eilen olivat erään seurakunnan veljet ulkona kahvipannujensa kanssa pitämässä tarjolla evankeliumia. Ihmiset ovat todella kiinnostuneita keskustelemaan. Yksi halusi tulla uskoon. Tämäkin seurakunta tekee tätä työtä säännöllisesti, ihmiset tietävät, mistä on kyse ja tulevat kahville ja samalla juttelemaan. Niin upeaa toimintaa :)

Poissa Korpima

  • Viestejä: 1160
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #448 : 27.01.23 - klo:17:25 »
Luin tänään erästä blogia (linkki), jossa käsiteltiin amerikkalaisten kirkkojen ja maailman/maailmallisuuden suhdetta lähihistoriassa. Tässä mainittiin sanapari otherworldly/earthly, joka voitaisiin suomentaa tuonpuoleiseksi ja maailmalliseksi. Tuossa yllä HelenaM:n viestissä mainittu pyhyyden ilmapiiri olisi varmaan myös lähellä.

Osaltaan seurakunnan tulisi varmaankin keskittyä Jumalan mahdollisuuksiin ja totuuksiin maailman sijaan ja seurakuntalaisten pyrkiä vastustamaan maailmaa niiltä osin kuin se on hengellisesti relevanttia. "Vaihtoehto maailmalle." Siis pyrkiä tuonpuoleisuuteen ja pyhyyteen. Tosin miten tuonpuoleisuus-fokus tai pyhyyden ilmapiiri näkyisi seurakunnassa tai uskovassa ja miten sitä voisi edistää, niin enpä oikein tiedä. En ole kovin sosiaalista ihmistyyppiä tai päässyt vertailemaan tosimaailmassa minkälaisia seurakuntia on olemassa, enkä tiedä osaisinko tunnistaa jonkun erityisen pyhänkään ihmisen.

Hyvä kysymys myös on, sopisiko johonkin todella pyhään joukkoon ennen rankkaa parannuksentekoa ja pitkää kehityskaarta, jos silloinkaan.

Mukavaa myös, että evankeliumia esitetään ihmisille ja pidetään yllä, kuten yllä olevassa viestissä kerrotaan.

Poissa HelenaM

  • Viestejä: 643
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #449 : 05.02.23 - klo:15:50 »
Mielessäni pohdin tätä pyhyys-teemaa ja muutakin siihen liittyvää. Korpima mainitsit tuon, että seurakunta on vaihtoehto, sitä se minustakin on, koska se ei edusta jotakin yhtä ajattelumallia muiden joukossa, vaan tosi vaihtoehtoa kaikelle muulle. Jeesus sanoi, että ylhäällä vuorella oleva kaupunki ei voi olla kätkössa ja kehotti "niin loistakoon teidän valonne", oliko tässä vai jossain muussa yhteydessä.

Tämä on sellaista, jonka valossa ihminen näkee oman pimeytensä ja se vaikuttaa kaipausta ja etsintää muutokseen. Jumalasta lähtöisin oleva valo on aina myös pyhä ja puhdas. Tästä syystä ymmärtääkseni kerrotaan tuo, ettei kukaan uskaltanut liittyä heihin alkuseurakunnan kohdalla.