Puimatanner
Puimatanner => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: sandia - 30.10.22 - klo:18:46
-
Heräsin melko myöhään tänä aamuna, mutta totesin, että kerkeän ihan hyvin vielä kirkkoon, jos vain puen päälle ja lähden (pesin hampaat!!) .
En ole ollut kotona viime aikoina sunnuntaisin, joten en ole ollut kirkossa muutamaan viikkoon.
Harmittelin, kun edes kahvia kerennyt keittää. Pyysin Herralta hölmönä, että Herra voisitko antaa minulle kupin kahvia ennen kirkkoa. Matkalla ei ole mitään paikkaa, mistä voisi ostaa..........mitään..., koska on vain lähinnä metsää koko matka.
Istuessani kirkossa juuri ennen jumalanpalveluksen alkua, minulla meni piparminttupurkan makua väärään kurkkuun ja se ärsytti tosi paljon ja sain yskänkohtauksen.
Poistuin paikalta ja ajattelin että pitää saada jotain nielaistua että se rauhoittuisi.
Menin seurakuntasaliin ja totesin, että siellä oli jo pannu kuumana. :)
Eli sain siellä istua muutaman minuutin rauhassa tuoreen kahvikupposen kanssa. ::)
Kiitin Herraa ja menin takaisin kirkkosallin.
Tää ei tosin vielä ollut se mistä ajattelin tehdä aloituksen... Jatkan hetken kuluttua..
-
Selvää johdatusta… ;) ;) ;)
-
Tuossa on itse asiassa koko jumalanpalvelus. Haluan jakaa sen ihan sitä varten että se on niin erilainen kuin mitä suomalaiset ajattelevat usalaisista seurakunnista.
On paljon erilaisia. On vielä paljon konservatiivisempia ja vakavampia kuin mitä tämä seurakunta on. Mutta tämä seurakunta ei ole varsinaisesti edes karismaattinen, vaikka kuulin, että pastori sanoi, että hän kyllä tietää, että Jumala toimii selvästi ihmeiden kautta ja yliluonnollisesti, eli he eivät tavallaan kielläkään sitä.
https://www.youtube.com/watch?v=cQ8dSfPXN5U
Min. 45:11 kohdalla alkaa raamatunopetus/saarna.
Olemme käyneet Jaakobin kirjettä läpi kirkossa.
Tänään oli Jaakob 1:22-25.
22. Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne.
23. Sillä jos joku on sanan kuulija eikä sen tekijä, niin hän on miehen kaltainen, joka katselee kuvastimessa luonnollisia kasvojaan;
24. hän katselee itseään, lähtee pois ja unhottaa heti, millainen hän oli.
25. Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään.
Tykkäsin, kun tuo on tavallaan teema mikä on läheinen minulle.
Eli siis yksinkertaisesti se, että kun lukee Raamatusta Jumalan sanaa, se ohjaa meitä ojentautumaan sen mukaan. Eli soveltamaan sitä omassa elämässä itse asiassa kirjaimellisesti..
Se on mielestäni ainoa tapa millä uskova tavallaan elää Jumalan seurassa.
Eli uskaltaa laittaa Jumalan sanan omassa elämässä täytäntöön eikä vain lue ja sano että joo oli hyvä raamatunkohta ja palaa omiin vanhoihin reagointitapoihin.
Eihän ole kyse siitä että etsimme sillä pelastusta, koska olemme JO pelastuneet ja Jumalan rakkaita lapsia.
Saarnassa oli hauska esimerkki, mikä antaa mielestäni realistisen kuvan.
Isä sanoo lapselleen: "siivoa huoneesi".
Ja jos lapsi sitten vain toteaa, että isän neuvo siivota huone on todella totta, ja arvostan sitä, että iskä haluaa että huoneeni on puhdas ja siisti. Ja se osoittaa että Isä todella huolehtii minusta. Sekin että hän on antanut minulle huoneen, vaikka itse asiassa koko talohan kuuluu hänelle, on suurta rakkautta minua kohtaan.
Sitten opin jopa tietämään, miten "siivoa huoneesi" sanotaan kreikaksi ja hepreaksi.
Opetan muita kuin vanhempien rakkaus ilmenee siitä, että he neuvovat meitä siivoamaan huoneemme.
Teen siis kaikkea tuota, mutta en yhtä: en siivoa huonettani. ??? ::)
Jeesus myös kommentoi tätä teemaa, kun sanoi: " miksi sanotte, minulle: "Herra, Herra, mutta ette tee mitä minä sanon?
-
Selvää johdatusta… ;) ;) ;)
Heh, joskus tuntuu että Herra vastaa idioottimaisiin pyyntöihini samalla mitalla. ::)
Joonasta puheenollen, Herra kasvatti sen puun Joonan viereen varjostamaan auringolta, ja sitten salli sen kuivettua.
Samalla tavalla ikäänkuin puhui tuolla tavalla Joonaan senhetkisessä tilanteessa.
-
Me ollaan käyty Jaakobin kirjettä läpi miesten illassa. Kolmas luku oli aiheena viime viikolla. Yleensä käydään läpi yksi luku illassa.
Ekaa lukua käsiteltäessä meillä oli, jos oikein muistan, painopiste viisauden saamisessa ja kiusauksissa, mutta myös tuosta tekemisestä keskustelimme.
-
Miksiköhän noissa jakeissa puhutaan miehestä katsomassa peiliin?
Eikö peilailu ole enemmän naisten harrastus?
Olen huomannut monta kertaa töihin ajaessani, etten oikeastaan ole katsonut itseäni peilistä.
Partaa ajaessa ei oikeastaan katso itseään, vaan vain pois ajettavia partakarvoja.
-
Heh, pastori sanoi samaa.Mutta kai kukin joskus kurkistaa peiliin. Mutta idea on kai siinä että katsoo itseään eikä anna sen vaikuttaa mitenkään palautteena sille, että ehkä olisi jotain korjattavaa. Eli Raamattu toimii peilinä ja jos sitä sanaa ei ota palautteena itselleen ja tee valintoja saamansa informaation mukaisesti, niin ei ole kovin fiksu.
Raamatussa oli viite myös Jeesuksen puheesta miehestä, joka rakensi talonsa joko hiekalle tai kalliolle.
Hiekalle rakentanut on se joka ei ojenna itseään Jeesuksen opetuksen mukaisesti vaan jatkaa samaa vanhaa porskuttamista
En tosin taida sanoa mitään mikä ei olisi itsestäänselvää. ???
Mutta sinänsä kuitenkin inhimillisesti yllättävän merkityksellinen teema.
-
Edellisestä keskustelusta tuli mieleen tämä vanha juttu. ;)
Muuan eukko tuli tunnontuskiin. Kirkonkylälle asioille mentyään, eukko poikkesi pappilaan rovastin puheille.
- Onko se synti, kun aina peilin ohi kulkiessani, minun pittää jiähä ihastelemmaa, jotta miten kaunis mää olen.
Rovasti kahtoo hetken eukkoa ohta kurtussa ja vastaa: - Ei se synti oo. Se on erehrys. ;)
-
Kyllä minä aamulla katson peiliin ja hymyilen ystävällisesti.
-
Seurakuntayhteys on kyllä mahtaa juttu, siellä palvellaan seurakuntalaisia parhaalla Leivällä.
-
Minulle tuli näistä peilikommenteista mieleen hassu youtube karhusta, joka näki oman kuvansa peilistä.
Aluksi ajattelin, että koko keskustelu menee lekkeripeliksi, jos laitan sen, mutta sitten hoksasin, että se on aivan mahtava esimerkki kun ei tykkää siitä mitä palautetta peili antaa.
Niinhän ihminen suhtautuu Jumalan sanaan ja siksi se työnnetään pois ja sitä jopa vihataan.
Karhun reaktio kuvaa hyvin tätä.
https://www.youtube.com/shorts/Xdt0gWshQsE
-
😂
-
Tästä tuli mieleen muuttumisen näkökohta, kun kokee ristiriitaa itsensä ja Jumalan sanan välillä. Vapauden lakiin katsominen on siunattua, koska Jumalan sana sisältää myös muuttavan voiman Kristuksessa. Sanan kohta todistaa "jotka peittämättömin kasvoin katsomme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisuuteen...niin kuin muuttaa Herra, joka on Henki." Jos peilin antama kuva on kovin masentava, armo nostaa ja kantaa. Se on voimallinen armo, tämäkin on Raamatussa. Koenkin tämän niin, että Jumala varustaa ja antaa kaiken tarvittavan voidaksemme tehdä Hänen tahtonsa mukaan. Ei siksi, että se on käsky, vaan siksi, että Jeesus on täynnä armoa ja totuutta ja voimallinen armo vaikuttaa totuudessa vaeltavissa. Uskova ihminen kuitenkin yleensä haluaa kulkea Jumalan tietä ja rukoilee, että saisi armon taipua Herran tahtoon.
Nämä on helposti todettu ja sanottu. Elävä elämä voi olla surun ja lähes toivottomuuden sävyttämää, kun joutuu tilille asioidensa kanssa. Tämä on varmasti tuttua uskoville. Ja se, että näistä vaiheista noustaan vahvistuneena ja jatketaan eteenpäin.
-
Juuri näinhän se on, kaikki perustuu siihen että meidän syntimme on sovitettu, entiset, nykyiset ja tulevat kun me olemme uskossa Jeesukseen.
-
Tästä tuli mieleen muuttumisen näkökohta, kun kokee ristiriitaa itsensä ja Jumalan sanan välillä. Vapauden lakiin katsominen on siunattua, koska Jumalan sana sisältää myös muuttavan voiman Kristuksessa. Sanan kohta todistaa "jotka peittämättömin kasvoin katsomme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisuuteen...niin kuin muuttaa Herra, joka on Henki." Jos peilin antama kuva on kovin masentava, armo nostaa ja kantaa. Se on voimallinen armo, tämäkin on Raamatussa. Koenkin tämän niin, että Jumala varustaa ja antaa kaiken tarvittavan voidaksemme tehdä Hänen tahtonsa mukaan. Ei siksi, että se on käsky, vaan siksi, että Jeesus on täynnä armoa ja totuutta ja voimallinen armo vaikuttaa totuudessa vaeltavissa. Uskova ihminen kuitenkin yleensä haluaa kulkea Jumalan tietä ja rukoilee, että saisi armon taipua Herran tahtoon.
Nämä on helposti todettu ja sanottu. Elävä elämä voi olla surun ja lähes toivottomuuden sävyttämää, kun joutuu tilille asioidensa kanssa. Tämä on varmasti tuttua uskoville. Ja se, että näistä vaiheista noustaan vahvistuneena ja jatketaan eteenpäin.
Juu minä en ollut ennen kiinnittänyt huomioon tuohon sanontaan "vapauden laki" Jaakobing kirjeen kohdassa minkä laitoin aloitukseen, koska siitä ole opetus.
Mutta siinä on se ydin. Ei ole kyse siitä, että tekisimme itsemme Jumalalle kelvollisiksi, vaan se avoimuutta Jumalan sanan edessä kun olemme tulleet uskoon.
Luther ihan turhaan lähes hylkäsi Jaakobin kirjeen ja piti sitä lakihenkisenä.
Ehkä hänkään ei ollut huomannut tuota kohtaa. ???
Ja tuo muutos teema oli myös esillä sunnuntaina. Pastori kommentoi, että kukaan ei tykkää muutoksesta.
Edit. Kun olin tuon kirjoittanut tuli mieleen jostain spontaanisti Room. 12:n jae: MUUTTUKAA mielenne uudistuksen kautta.........
Siinä on selvästi "muuttukaa".
Sekin on mielenkiintoista kun Paavali puhuu jostain mihin viittaa termillä "mielen uudistus".
-
Miksihän sandian seurakunnan pastori oli mieltä, ettei kukaan tykkää muutoksesta? Muuttuminen on kuitenkin perusolotila ja -prosessi uskovilla, Jeesuksen seuraajilla. Tulee mieleen rukouslaulujakin, joissa on tämä teema, että saisin armon taipua ja muuttua.
Siitä ei tosiaan ole kyse, että pyhitykseen pyrkiminen (Raamatun ilmaisu) olisi peruste Jumalalle kelpaamiselle, koska vain Kristuksessa jo olevat voivat pyhittyä armon kautta. Kaikki käskyt ja kehotukset saattavat vaikuttaa vaatimuksilta ja ne on helppo sellaisina saarnata (en viittaa sandian linkittämään), ellei kärkenä kaikessa julisteta, mihin kaikki muuttuminen ja pyhitys perustuu ja mikä on uskovan asema Jeesuksen seuraajana.
-
En minäkään ajattele että omien ajattelukuvioiden muuttaminen on ihmiselle luonteenomaista. Melko kankeasti kyseenalaistan ja arvioin omia lähestystapoja ja siksi varmaan teen helposti samoja valintoja, vaikka jokin muu lähestysmistapa olisi viisaampi. Jonkinlainen seinä usein pitää tulla vastaan ennenkuin muutos tulee ideana mieleen.
Yksi räikeä esimerkki tästä on mielestäni Ilmestyskirjan kirje laodikealaisille:
"Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston. 18 Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet. 19 Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Tee siis parannus, luovu penseydestäsi! 20 Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.
21 "Sen, joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittoni jälkeen asettunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen.
Ja siksi kai meitä juuri varoitetaan vain lukemasta Jumalan sanaa ja jatkamalla samaa rataa ottamatta varteen mitä luemme.
-
Ok, katson asiaa toisesta näkökulmasta, eli siitä, kun Jumalan sana on jo osoittanut muuttumisen alueen/alueet ja näkymät saattavat olla masentavat. Tätä koitin tuoda esiin edellisessä postauksessa.
-
Ja muutenkin uskovana eläminen Jumalan yhteydessä on jatkuvaa muutosprosessissa elämistä. Näin olen ymmärtänyt ja myös kokenut. Se on sellainen lähtökohta-ajattelu ja asenne, että ollaan kovin keskeneräisiä ja Jumalan suuri armo on jo kohdannut, sekä kasvattaa koko elämän ajan. Kun sanasta avautuu muuttumisen alueita, samalla Pyhä Henki on läsnä. Mutta en varmaan osaa sanoa tästä enempää enkä paremmin. :)
-
Ok, katson asiaa toisesta näkökulmasta, eli siitä, kun Jumalan sana on jo osoittanut muuttumisen alueen/alueet ja näkymät saattavat olla masentavat. Tätä koitin tuoda esiin edellisessä postauksessa.
Ihmiset kokevat tietty asiat eri tavoin, mutta pohdin millä tavalla Jumalan sanan totuuden voi kokea masentavana. En osaa kuvitella sellaista tilannetta.
Kun olen masentavassa tilanteessa, olen se itse jollain tavalla aiheuttanut tai ainakin reagoinut jotenkin sellaisella tavalla, että en ole osannut antaa itselleni toivoa siinä tilanteessa.
-
Ok, katson asiaa toisesta näkökulmasta, eli siitä, kun Jumalan sana on jo osoittanut muuttumisen alueen/alueet ja näkymät saattavat olla masentavat. Tätä koitin tuoda esiin edellisessä postauksessa.
Ihmiset kokevat tietty asiat eri tavoin, mutta pohdin millä tavalla Jumalan sanan totuuden voi kokea masentavana. En osaa kuvitella sellaista tilannetta.
Kun olen masentavassa tilanteessa, olen se itse jollain tavalla aiheuttanut tai ainakin reagoinut jotenkin sellaisella tavalla, että en ole osannut antaa itselleni toivoa siinä tilanteessa.
Kyllä, eri tavoin koetaan. Kaikki synti Jumalaa vastaan on hyvin rumaa, kun sen itsessään tajuaa, ja se aiheuttaa surua siitä, millainen on. Eivätkä ne fiiliksetkään ole kuin masentavia siinä tilanteessa.
Esimerkiksi laittamasi jakeet Laodikean seurakunnalle ovat sellaista totuutta, kun tällainen valvomattomuus valkenee, uskoisin että sitä vähintäänkin kauhistuu tilaansa.
-
Raamatun sana herättää minussa paljon monenlaisia tunteita, koen sen jos minkä, hyvin kokonaisvaltaisesti. Ei kai se ole tavatonta, että Jumalan sana herättää myös murhetta omasta tilasta/tilanteesta, ja yleensä kasvun alueista? Tähänhän Jumalan työ ei koskaan jää, sillä tällainen murhe johtaa aina parannukseen ja muutokseen. Ja iloon tästä muutoksesta, koska jotain tärkeää on opittu tai "hitaaksi tekevä" asia on poissa. Mutta joo, Sandian näkökulma oli toisaalla.
-
Niin, en muista Raamatun sanan minua tehneen masentuneeksi. En ole varma olenko edes tullut surulliseksi.
Masennus ja suru voi olla päällä mutta muista syistä.
Ei tunne-elämän kokemuksia voi oikein vertailla.
Mulle Jumalan sanan avautuminen on aina kokemuksellsesti ollut helpotus. Päässyt ikäänkuin iso helpotuksen huokaisu kun vihdoin tajuan mistä on kyse, koska se tuo selvyyden johonkin hämmentävään tai jopa pimeään tilanteeseen.
Kun olin 90 luvun puolivälissä todella hämmentynyt, voimaton, peloissani, ahdistuksessa ja surullinen, rukoilin kerran keittiön lattialle polvillani yksin ollessa ja huusin Herralle että auta.
Herra vastasi hyvin pian ja koin selvästi, että hän ilmoitti minulle: "jos et tee parannusta vihastasi, joudut kärsimään näin loppuelämäsi".
Se oli selvää tekstiä.
Reaktioni oli: täh!!???
::)
Olin täysin mykistynyt ja ällikällä.
Pikkuhiljaa sitten aloin nähdä mistä on kyse..
Se selvitti elämäni, tosin se prosessi kesti melko kauan. Mutta tuosta se alkoi.
-
Vertailla en tietysti halunnutkaan. Meitä on niin moneksi. Mutta kyllä, sanan avautumisen olen kokenut aina myönteisenä asiana, vaikka samanaikaisesti kokisinkin masentavia fiiliksiä. Joskus on ollut tilanteita, jolloin sanasta on avautunut tilanteeni koko totuus ja "koko pimeys", vaikka alunperin olen vienyt jo pimeänä kokemani tilanteen Jumalan eteen. Tällöinkin totuus on tehnyt vapaaksi ja selkeyttänyt sen, mistä on kyse. Itse asiassa nuo kokemukset ovat olleet aika tavanomaisia, kun katselen tätä monikymmenvuotista uskontaivaltani taaksepäin.
-
Myönnän, että olen yllättynyt, jos ketään täällä ei ole Jumalan edessä murehduttanut oma tila, kun Raamatun sana kaksiteräisenä miekkana on tuominnut sydämen ajatukset. Minua omalla kohdalla murehduttaa vielä lisää se, että tekemätöntä (esim. sanottuja sanoja) ei saa enää takaisin, eikä väärää asennetta jotakin ihmistä kohtaan, sen ilmituloa, voi perua.
Olen itkenyt omia syntejäni ja omaa toivottomuutta. Raamatun todistus ihmisen sydämestä, sen ajatuksista on tietysti tuonut "vertaistukea", mutta oman kelvottomuuden syvyys on musertavaa katsottavaa.
Jaakobin kirjeen kehotus "tuntekaa kurjuutenne, ilonne muuttukoon murheeksi", on kyllä toteutunut.
Tästä näkökulmasta kun katson, jossa joku sanoo, että ihminen ei tykkää muutoksesta, herättää kummastusta. Mutta en kuunnellut englanninkielistä saarnaa. Siinä on varmastikin toinen näkökulma, niinkuin tämän ketjun alkuperäinen ideakin ehkä oli.
Vaikka oma sydän juuri nyt odottaisikin muuttavaa voimaa, armo on käynyt oikeudesta ja syyttäjä on vaimennettu.
-
Myönnän, että olen yllättynyt, jos ketään täällä ei ole Jumalan edessä murehduttanut oma tila, kun Raamatun sana kaksiteräisenä miekkana on tuominnut sydämen ajatukset.
Olen joskus vuosia sitten kertonut täällä omasta pilallemenemiskokemuksestani, joka vei siihen johtopäätökseen, että ellen pelastu armosta, en pelastu lainkaan.
Tämän kertominen aiheutti muistaakseni melkoista pahennusta.
-
Mutta vielä nytkin, sanoo Herra, palatkaa minun luokseni kaikesta sydämestänne, paastoten, itkien ja valittaen. Repäiskää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne, palatkaa Herran, teidän Jumalanne, luo. Hän on armahtava ja laupias, pitkämielinen ja hyvin armollinen ja hän katuu pahaa.
(Jooel 2:12-13, Raamattu kansalle)
-
Totta totisesti oma tila murehduttaa, eniten ehkä tekemättömät työt.
-
Kiva kun kerroitte ajatuksianne ja kokemuksianne. Tuli mieleen, että voiko yleensäkään olla armontuntoa, jos ei ole kokenut synnintuntoa? Armontunnolla ymmärrän sellaista, kun esimerkiksi olen vaikka mielessäni arvostellut toista ihmistä (kauhea ajatuskin) ja tämä synti on murehduttanut mieleni. Tähän murheeseen Herran Henki tuo anteeksiannon lohdutuksen ja armon sanan Raamatun kautta.
-
Synnintuntoa olen tietenkin kokenut. Enhän muuten voisi tunnistaa sitä omassa elämässäni.
En ole vain kokenut tuota masentavana. Siksi sanoin,että en tietenkään voi sanoa, etteikö joku kokisi masennusta ja surua siinä tilanteessa.
Joskus joko täällä tai netmissionissa kirjoitin siitä miten tykkään oppia Raamatusta näkemään mitä Jumala tarkoittaa synnillä, ja sitä kautta voin tunnistaa sen omassa elämässä kun Pyhä Henki johtaa totuuteen.
Muistan saaneeni vastauksen, että pitääks aina siitä synnista puhua.
Muistan että en enää sen jälkeen uskaltanut jatkaa siitä teemasta, kun huomasin, että ilmeisesti jutuillani oli täysin vastakkainen vaikutus kuin mihin olin pyrkinyt
Toinen henkilökohtaisesti merkittävä kokemus minulla oli kerran, jo vuosia sitten, kun luin 2. korinttolaiskirjeestä: "Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa."
Jotenkin siinä hetkessä kun luin ja ajattelin tuota jaetta, sain ikäänkuin näyn Kristuksesta valtaistuimellaan. Hän oli hiljainen ja nöyrä luonteeltaan. Jotenkin tajusin miten Hän on niin vastakkainen ihmisen sielulle kun yritän päteä tavalla tai toisella toisten edessä, odottaen kunnioitusta yms. ja kritisoin toisia ihmisiä mistä lienenkin.
Se veti todella hiljaiseksi ja jäi jotenkin minulle pysyväksi mittapuuksi siitä mikä on Kristuksen mieli. Ja näin miten kaikki oma "sielun metelöinti" on niin Hänen mielensä vastaista.