Puimatanner

Puimatanner => Raamattupiiri => Aiheen aloitti: sandia - 22.05.21 - klo:15:18

Otsikko: Galatalaiskirje
Kirjoitti: sandia - 22.05.21 - klo:15:18
Olen lukenut Galatalaiskirjetta muutamana päivänä ja kaksi asia tuli voimakkaasti esille.

Ekaksi ihan alussa, kun Paavali selvästi kirjoitti, että hän ei oppinut evankeliumia keneltäkään ihmiseltä, vaan oli suoraan Jeesuksen opettamana Pyhässä Hengessä. Oli varmaan aika mahtava kokemus. Ja olihan hänellä tiedossaan VTn opetukset varmaan hyvinkin selvänä, joten varmaan Pyhä Henki sitäkin kautta näytti hänelle missä mennään. Tai ehkä juuri sitä kautta. Mutta se oli siis selvästi hengellinen kokemus ja Herra puhui suoraan hänen sydämelleen.

Toinen juttu oli 3:5ssä:
Joka siis antaa teille Hengen ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne, saako hän sen aikaan lain tekojen vai uskossa kuulemisen kautta,

Tuo jae sai minut niin elävästi näkemään sen miten Herra sallii tavallisen ihmisen tulla Pyhän Hengen koskettamaksi, opettamaksi, uudestisynnyttämäksi, tämä tavis voi siis kokea Jumalalta tulevaa elämää Pyhän Hengen kautta.

Tuli mieleen jotkut tilanteet missä uskovien kanssa olen kokenut sellaista yksinkertaista hiljaista riemua ja vapautta kun olemme tulleet Pyhän Hengen opettamaksi, lohduttamaksi. Joskus se on todella lähes käsin kosketeltavaa. Rauha ja ilo ovat se kokemus, ja sellainen teeskentelemätön vapaus.

Varmaan olette jossain tilanteessa kokeneet samaa.
Eikähän Pyhä Henki meitä jätä sillonkaan kun emme koe mitään.



Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: sandia - 23.05.21 - klo:21:20
Heh, en tiedostanut etta keep kirjoitin tuon helluntai edeltavana paivana  :)
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: Stiina - 24.05.21 - klo:13:07
 :) Hyvä se on tsempata välillä melankolisia suomalaisia lut. Täällä on mielestäni vallalla ali- tai ylisuoriutuminen näissä asioissa ja jarrutetaan fiiliksiä, jotka tulee ja menee.
Galatalaiskirje on minun ja yleisesti luterilaisten tärkein kirje yhdessä Roomalaiskirjeen kanssa, joten se on tuttu ja tietenkin Pyhän Hengen vaikuttama. Samanlaisia tunteita en kylläkään muista saaneeni näistä, vaan olen aina vakava niitä lukiessani niin kuin monia muitakin kirjeitä. Kaikenlaisia tunteita tulee kyllä vaihtelevasti ja lohdutusta.  :D

Meikäläinen odottaa Pyhältä Hengeltä tunteita enimmäkseen HPE.lla ollessa ja tietenkin, jos saa positiivisen rukousvastauksen. Itse olen enimmäkseen kärsismys kristitty ja se on ollut ehtymätön, joten olen lapsesta saakka itkenyt paitsi omia murheita niin Jeesuksen, apostolien ja muiden Raamatun henkilöiden murheita. Ilot ovat jääneet enimmäkseen joillekin muille, vierastan, olisi varmaan tarpeen opetella inhoamaani amerikkalaista positiivisuutta sittenkin.
Solterolle haluan kertoa, että minullakin on lapsena ollut selviä yliluonnollisia, konkreettisia kokemuksia onnettomuuksista naarmutta tai yhdellä naarmulla selviämisestä ( enemmän kuin viisi). Pyytämättä ja rukoilematta niitä on tullut, vaikka lapsena on vaaran paikkoihin itse mennyt tyhmyyttään.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: sandia - 24.05.21 - klo:16:02
En tajunnut, etta viestini voidaan nahda amerikkalaisen positiivisuuden tai kokemusten etsimisen perspektiivista. Asuin Suomessa enka tiennyt USAsta mitaan enka myoskaan karismaattisuudesta tuolloin.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: sandia - 24.05.21 - klo:16:36
Apostolien teoissa on tallainen kohta: nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,

Tuossa on se mita yritin ilmaista
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: Stiina - 25.05.21 - klo:14:47
Jep, en silti tarkoittanut ainakaan mitään pahaa. Luinkohan rivien välistä jotain vai olisiko ollut mahdollista, että sinulla olisi ollut hieman eri versio, kun luin tuon ensimmäisen kerran ja jäin miettimään asiaa, enkä lukenut uudestaan vaan kirjoitin mietteeni. Tykkään, kun lukemaansa analysoidaan.

Minulla on pari "kaameaa" amerikkalaista serkkua jäljellä vielä ja heidän (alunperin kolme serkkua) jälkeläistään (19). Tykkään heistä ja monesta tuttavastani, mutta kyllä he ovat tässä kirjoittamassani asiassa erilaisia, vaikka pikkulapsuutensa asuivat Suomessa, nyt 84 v, 78 v, (menehtynyt olisi 73 v).
Tuttavani Connecticutissa (luterilaisessa kirkossa, vaimo 78v, alunperin saksalais-ranskalainen, mennoniitta suku, mies 82 v äiti venakko, isä eestiläinen, luterilainen). "love them so much", mutta tuo ero on. Nancy on muuten myös councelor (avioliittoasiat).

Toivottavasti en satuttanut, "kadehdin", että osaat korjata asiat heti terveesti.

Paljon on Galatalaiskirjeestä hyviä luentoja esim. Olavi Peltola.

 :)
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: sandia - 25.05.21 - klo:15:34
Niin, sitä mietin, että ehkä juuri Suomessa assosioidaan heti karismaattisuuteen kun joku sanoo sanan ilo.
Ja siis karismaattisuuden kautta hurmahenkisyyteen.

Yritin tuoda esille juuri tuon sydämen yksinkertaisuuden ja ilon, mistä Raamattu puhuu.

Olin juuri aloittanut lukion, kun tulin uskoon. Menin Mikkelin Tuomiokirkkoseurakunnan nuorten uudenvuodenreissulle ja muistan kun eka kertaa koin sellaista vapautunutta turvallista iloa juuri muiden uskovien kanssa. Ihan vaan sen kaiken bussimatkarutiinin aikana. En usko että eiuskova voi kokea sitä ilman Pyhää Henkeä. Eli uskon sen olevan lahja mikä siis on osa sitä lahjaa kun uudestisyntymisessä saamme Pyhän Hengen.

Ja juuri tuo että Pyhän Hengen lahja annetaan täysin ILMAN ANSIOTA meille tavallisille pölliäisille. Siis uudestisyntymä ja se että näemme Pyhän Hengen toimivan meissä ja muissa uskovissa.

Tää maailma ei tiedä mitään sydämen yksinkertaisuudesta Herran edessä. Se ei kelpaa heille.
Ja silti se lapseus on tarjolla kaikille.

Lukiessanin tuota aloituksessa mainitsemaani kohtaa Galatalaiskirjeessä tuli jotenkin niin voimakkaasti mieleen ja esille juuri tuo mitä ihminen voi saada lahjaksi Herralta. Jos se kelpaa hänelle.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: Taisto - 25.05.21 - klo:16:37
Tää maailma ei tiedä mitään sydämen yksinkertaisuudesta Herran edessä.
Tiivistit hyvin tämän tärkeän ja hienon asian, jonka Isä meille antaa.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: Stiina - 25.05.21 - klo:19:01
Hyvin todella!  Ei mitään huomauttamista!  Kiitos!

Varmuuden vuoksi laitan tiivistelmän Galatalaiskirjeestä, jos joku vielä tarvitsee. Osaksi puhelin vain kirjoittamisen ilosta (keksisin siis jotain kirjoittamista).

https://tampereenseurakunnat.fi/sivustot/etsikko/hengen_paloa/raamattukoulua/galatalaiskirje_pelastuksen_tie_yksin_uskosta
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: Paulus - 25.05.21 - klo:20:00
Niin, sitä mietin, että ehkä juuri Suomessa assosioidaan heti karismaattisuuteen kun joku sanoo sanan ilo.
Ja siis karismaattisuuden kautta hurmahenkisyyteen.

Tässä kohtaa sotketaan toisiinsa kaksi täysin eri asiaa. Ilo ja iloittelu.

Ilo annetaan lahjaksi  :D, iloittelu vaatii jonkinlaista ihmisestä itsestään lähtevää  ;D.

Nuo hymiöt eivät ehkä kuvaa täsmällisesti sitä, mitä tahdon ilmaista.  :(
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: sandia - 25.05.21 - klo:22:57
Niinpä. Hyvin sanottu.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: crystalvoice - 26.05.21 - klo:10:36
:) Hyvä se on tsempata välillä melankolisia suomalaisia lut. Täällä on mielestäni vallalla ali- tai ylisuoriutuminen näissä asioissa ja jarrutetaan fiiliksiä, jotka tulee ja menee.
Galatalaiskirje on minun ja yleisesti luterilaisten tärkein kirje yhdessä Roomalaiskirjeen kanssa, joten se on tuttu ja tietenkin Pyhän Hengen vaikuttama. Samanlaisia tunteita en kylläkään muista saaneeni näistä, vaan olen aina vakava niitä lukiessani niin kuin monia muitakin kirjeitä. Kaikenlaisia tunteita tulee kyllä vaihtelevasti ja lohdutusta.  :D

Meikäläinen odottaa Pyhältä Hengeltä tunteita enimmäkseen HPE.lla ollessa ja tietenkin, jos saa positiivisen rukousvastauksen. Itse olen enimmäkseen kärsismys kristitty ja se on ollut ehtymätön, joten olen lapsesta saakka itkenyt paitsi omia murheita niin Jeesuksen, apostolien ja muiden Raamatun henkilöiden murheita. Ilot ovat jääneet enimmäkseen joillekin muille, vierastan, olisi varmaan tarpeen opetella inhoamaani amerikkalaista positiivisuutta sittenkin.
Solterolle haluan kertoa, että minullakin on lapsena ollut selviä yliluonnollisia, konkreettisia kokemuksia onnettomuuksista naarmutta tai yhdellä naarmulla selviämisestä ( enemmän kuin viisi). Pyytämättä ja rukoilematta niitä on tullut, vaikka lapsena on vaaran paikkoihin itse mennyt tyhmyyttään.
Miikka Ruokanen sanoo jossain Ydinkohdat-kirjansa kohdassa, että onnellisuus on amerikkalainen keksintö, eikä sillä ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa.

Aivomme ovat sellaiset, että on täysin mahdotonta kokea päivästä toiseen vuoden ympäri iloa, riemua, rauhaa tai hyvää oloa. Krooninen kipu on melko yleisesti koettua, mutta yhtä pitkäkestoisesti iloitsevia ja riemuitsevia on mahdoton löytää. Onnellisuus ei ainakaan voi olla mikään positiivinen tunnetila, joka säilyisi kaiken ajan seitsemän päivää viikossa.

Kivulla ja ahdistuksella on elämää suojeleva merkitys, sillä kipu motivoi tekemään havaitulle haavalle jotain ja ahdistus motivoi torjumaan uhan. Jatkuva ahdistus on eri asia. Jos eläisi jatkuvasti kuin jossain untuvaisessa (huume)pilvessä, kuolema voisi kohdata pian varsinkin jos eläisi luonnon keskellä, jossa uhat ovat selviä ja jossa esim. pelontunteesta on hyötyä elossa selviytymisen kannalta.

P.S. Löysin Googlella mainitsemani Ruokasen ajatuksen onnellisuudesta amerikkalaisena keksintönä OP:n vanhalta nettisivustolta:

Lainaus
"Elämä Kristuksen omana ei ole mielekästä siksi, että se olisi ihanaa ja onnellista. Onnellisuus on amerikkalainen keksintö, eikä sillä ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa. Vapahtaja ei poista elämämme ongelmia ja koettelemuksia, mutta hän on meidän kanssamme keskellä elämän raskautta, keskellä henkistä väkivaltaamme, epäonnistumistamme ja ristiriitojamme. Hän on itse äärimmäisen väkivallan ja täydellisen hylkäämisen kokenut Jumalan Poika. Uskovalla ei välttämättä ole sen korkeampi moraali kuin muilla eikä hänen elämänsä ole sen ehyempää kuin muidenkaan. Kristuksen myötäkärsivä ja voimaa antava läsnäolo antaa meille kuitenkin toivoa ja rohkeutta. Hänen varassaan voimme sietää syntisen olemassaolomme raa'at realiteetit tekemättä itsemurhaa. Hänen varassaan jaksamme kantaa loppuun saakka lyhyen surkean elämämme raskaan taakan" (Miikka Ruokanen, Ydinkohdat, 168-169).

http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/Koyhajaavuton2.htm

Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: crystalvoice - 26.05.21 - klo:12:02
Mielestäni on mahdotonta iloita tai kokea rauhaa ja tyytyväisyyttä, jos ei ole sulkenut pois tietoisuudestaan elämän hirvittäviä tosiasioita (eläinten ja ihmisten kärsimyksiä). Jos voisi iloita samalla kun havaitsee tai pelkästään ajattelee eläimiin kohdistuvaa kidutusta, kyse olisi melko psykopaattisesta ilosta. Ei ole väärin iloita, sillä jatkuva ahdistus elämän hirvittävien kärsimysten edessä ei paranna omaa elämänlaatua eikä muidenkaan, mutta on rajoitettava tietoisuutensa, kun iloitsee (tai ilontunne rajoittaa muun tietoisuuden).

Joskus olen törmännyt ihmisiin, jotka ajattelevat maailman olevan hyvän paikan, koska he kokevat maallista tai uskonnollista tyytyväisyyttä. Se on egoistiselta solipsismilta vaikuttavaa tai oman nahan sisäpuolelle kaiken todellisuuden sulkevaa tyytyväisyyttä ja ”todistusta” laajemman maanpäällisen elämän erinomaisuudesta, tai se on kykenemättömyyttä elää positiivisen tunnetilan vallassa värittämättä kaikkea muuta todellisuutta omasta sen hetkisestä tunteesta käsin.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: Stiina - 26.05.21 - klo:12:31
Olipa sielunhoidolliset kirjoitukset Crystalvoice, kiitos ja aamen!

Kyllä luterilainenkin kokee iloa, kun saa syntinsä anteeksi ja saa auttaa jonkun uskoon ja myös jos kokee Pyhän Hengen (Jumalansa) läheisyyttä, kokee myös rauhaa ja rakkauttakin (sanan jumalallisessa merkityksessä). Ihmisessä ne yleensä eivät kestä voimakkaana jatkuvasti. Ilo vähiten, rauha parhaiten on kokemukseni.

-------

Kun meillä ei näytä olevan kauhesti keskusteltavaa, kun alkuperäiset foorumilaiset ovat ilmeisen väsyneitä ja kaikkensa antaneita, niin olisiko mahdollista aloittaa alusta sillä lailla, että kiinnostuisimme jostakin saarnasta tai artikkelista ja yrittäisimme keskustella ja vaihtaa ajatuksia siitä? Saisi tietenkin muutakin kirjoittaa, kun on tarve.
Koska tämä on yhteiskristillinen foorumi? varotaan kaste- ja ehtoollisasiaa, koska se loukkaa henkilökohtaisesti. Asiallista keskustelua muista kuumista "perunoista" kestän. (Tempauksiin en yhtään usko.)
Minulla olisi yksi Peltolan n. 30 vuotta sitten kirjoittama esitelmä karismaattisuudesta, joka mielestäni sopisi nyt taas mietittäväksi, "kun lonkerot" maltillisessa ja kauniissa muodossa ovat alkaneet runsaasti kukkia varsinkin yhteiskristillisissä piireissä ja viidesläisyydessä.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: crystalvoice - 26.05.21 - klo:13:22


Kyllä luterilainenkin kokee iloa, kun saa syntinsä anteeksi ja saa auttaa jonkun uskoon ja myös jos kokee Pyhän Hengen (Jumalansa) läheisyyttä, kokee myös rauhaa ja rakkauttakin (sanan jumalallisessa merkityksessä). Ihmisessä ne yleensä eivät kestä voimakkaana jatkuvasti. Ilo vähiten, rauha parhaiten on kokemukseni.



Tarkoitat varmaan ennen kaikkea omantunnonrauhaa?

Uskoisin, että useat sellaiset kristityt (joilla on tietynlainen omantunnonrauha) ja ei-kristityt, joilla molemmilla on suhteellisen hyvä emotionaalinen tasapaino arkielämässään, menettäisivät emotionaalisen tasapainonsa, jos sota syttyisi tai joutuisi henkisen tai fyysisen väkivallan kohteeksi. Monelle riittää ”rauhantilan” katoamiseksi se, jos oma auto on varastettu tai pelkästään jo se, jos oman talon seinään on piirretty seinämaalauksia salaa. Vielä paljon vähäisemmästäkin ”rauhantila” katoaa kuin silmänräpäyksessä.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: crystalvoice - 26.05.21 - klo:16:25
Miten te tulkitsette Paavalin sanat ”minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle” (Gal. 2:19)? Jos laki osoittautuu  ihmiselle sellaiseksi, jota hänen on mahdotonta täyttää, ihminen lakkaa halusta täyttää sitä lakia. Hän kuin kuolee siitä pois tai menettää kiinnostuksensa täyttää sellaista, mihin aluksi harhaisesti luuli kykenevänsä.

Kun Paavali kehottaa iloitsemaan lakkaamatta (Fil. 4:4), kyse ei ole laista kohdan Gal. 2:19 merkityksessä. Mutta ihminen voi kokea kehotuksen iloitsemiseen lakkaamatta kuin ahdistavana lakina. Jos lakkaamattomuus olisi tulkittava kirjaimellisesti, se olisi nähdäkseni ensiksikin mahdotonta, jos iloitseminen tarkoittaisi tunnetasolla koettavaa iloa minuutista toiseen, päivästä päivään, viikosta viikkoon hamaan kuolemaan asti, ja omasta mielestäni säädytöntä esim. silloin kun iloitseva kohtaa kärsiviä tai todistaa julmuutta menettämättä emotionaalisesti tunnettavaa iloisuuttaan hetkeksikään. Mitä Paavali mahtaa mielestänne tarkalleen ottaen tarkoittaa kohdassa Fil. 4:4?
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: sandia - 26.05.21 - klo:16:50
Vastaan crystalvoicen kommentteihin sen teeman pohjalta minkä luulin löytäneeni sieltä.

Kertomatta miten päädyin näihin ajatuksiin. Jos viestini ei näytä mitenkään vastaavan crystalvoicen viesteihin, saattaa olla, että en ymmärtänyt oikein.

Mielestäni ilon kokeminen on lähes edellytys sille, osaa kokea myös syvää surua, empatiaa ja samastua toisten kärsimykseen. En näe liian suuren iloisuuden olevan ongelma ihmiskunnassa.  Yleensä terapiaan mennään, kun ei tiedetä mitä tuntee tai tunteeko mitään. Muuta kuin masennusta, tyhjyyttä ja vihaa.

Muistan selvästi 21 vuotiaana, kun Herran rakkaus taas toisella tapaa kosketti elämääni hyvin syvästi. Kokemustasolla omassa kämpässäni tiedostin syvästi, että olen Hänen rakastamansa. Sitä kautta opin ensimmäistä kertaa mitä ehdoton rakkaus tarkoittaa. En liene kokenut sellaista sitä ennen elämässäni. Ja se tuli minulle siis ylhäältä. Luin myös Ilmestyskirjasta, että kaikki ovat olemassa Hänen tahdostaan. Se myös meni syvälle sydämeeni ja tiedostin sen älyllisellä seka tunnetasolla, että olen olemassa, koska Herra haluaa minun olevan.

Kaiken tuon oppimisen päätteeksi sinä syksynä tiedostin myös juuri sen, että kun kokee iloa, se tarkoittaa että kolikon toinenkin puoli, siis tuska ja suru tulee omalla ajallaan hyvin todelliseksi.

Sain myös syvän vakaumuksen, että Herra antoi minulle sanat: jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan.
Olin tietty siihen valmis ja sanoin lähinnä Herralle, että täältä pesee! :-\

Mutta tuosta ilosta vielä.
Tiedostin tuona opiskeluajan syksyllä, että olin elänyt ikäänkuin ajatellen, että iloisuus on pahasta, siinä ei ole mitään arvokasta ja että melankolia lisää ikäänkuin elämäni arvokkuutta ja niin täytyy olla. Olin kai samastunut sellaiseen tunnetilaan lapsuudessa.

Muistan miten lähes hassua oli tajuta, että sellaisella ajattelutavalla ei ole mitään itseisarvoa. Mutta olin pitänyt sitä itsestäänselvyytenä.

Minä en siinä vaihessa ollut mitenkään kytköksissä Amerikkaan. Eli amerikkalaisuudesta ei voi lähteä etsimään selityksiä ainakaan minun kokemuksilleni. En edes katsonut telkkaria niinä vuosia enkä seurannut viihdemaailmaa mitenkään.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: crystalvoice - 26.05.21 - klo:18:10

Lainaus
"Elämä Kristuksen omana ei ole mielekästä siksi, että se olisi ihanaa ja onnellista. Onnellisuus on amerikkalainen keksintö, eikä sillä ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa. Vapahtaja ei poista elämämme ongelmia ja koettelemuksia, mutta hän on meidän kanssamme keskellä elämän raskautta, keskellä henkistä väkivaltaamme, epäonnistumistamme ja ristiriitojamme. Hän on itse äärimmäisen väkivallan ja täydellisen hylkäämisen kokenut Jumalan Poika. Uskovalla ei välttämättä ole sen korkeampi moraali kuin muilla eikä hänen elämänsä ole sen ehyempää kuin muidenkaan. Kristuksen myötäkärsivä ja voimaa antava läsnäolo antaa meille kuitenkin toivoa ja rohkeutta. Hänen varassaan voimme sietää syntisen olemassaolomme raa'at realiteetit tekemättä itsemurhaa. Hänen varassaan jaksamme kantaa loppuun saakka lyhyen surkean elämämme raskaan taakan" (Miikka Ruokanen, Ydinkohdat, 168-169).

http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/Koyhajaavuton2.htm


Vaikea tietää tarkalleen, mitä Ruokanen tarkoittaa sillä, että onnellisuus on (juuri nimenomaan) amerikkalainen keksintö. Ihmiset ovat muuallakin etsineet onnellista elämää. Ihminen ja eläin luonnostaan pyrkii pois tuskasta. Masokisti kokee tyydytystä tietynlaisesta tuskasta. Muut tietoisesti käyvät jotain tuskaa kohti vain jos tiedostavat sen avulla suuremman tuskan tulevan vältetyksi, mutta he eivät nauti siitä tuskasta. Kukin pyrkii pois tuskasta kohti ”onnellista”, tuskasta vapaampaa tilaa. Masokistille saattaa olla suurempi tuska olla menemättä tietynlaista tuskaa kohti kuin itselle tuskan tuottaminen.

Jos monet menestysteologiset opetukset juontuvat Amerikasta, niin silloin on varmaan syytä kaikkien täällä todeta, ettei menestysteologian opettamalla ”onnellisuudella” tai menestyksellä ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa.

On tietyllä tavalla ihmeteltävää, että monet roikkuvat kiinni melko pitkään menestysteologian harhassa, vaikka ristiriita menestysteologian opetuksen ja todellisuuden välillä on helposti havaittava. Joskus voi olla kyse itsensä pettämisestä. Kun eräs kristitty kysyi Veli Saarikallelta, miksi hänellä on kalju pää, jos uskovalle kuuluu täysi terveys ja hyvinvointi, Saarikalle ei vastannut mitään. Silti Saarikalle uskalsi opettaa, että kuka tahansa voi nousta uskon varassa pyörätuolista, vaikka olisi halvaantunut.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: crystalvoice - 26.05.21 - klo:22:20
Tuntemani huomattavan iäkäs ihminen sanoi minulle, ettei hän ole vuosiin itkenyt. Hän selitti, että vuosien aikana kokemansa omat ja havaitsemansa muiden kärsimykset olivat ikään kuin tyhjentäneet hänet voimakkaista emootioista. Hän kykeni silti tuntemaan tietynasteista myötätuntoa ja hän välitti ihmisten hädästä, mutta ei kovin emotionaalisesti tai tunteen tasolla. Varmaan moni häntä huomattavasti nuorempikin voi kokea päässeensä kuin samalle tasolle, jossa eletään tietyllä tavalla ”kovettuneina” mutta ei tunnottomina tai välinpitämättöminä. Desensitisaatio voi olla hyödyksi elämän kärsimysten keskellä, mutta samalla menettää herkkyyttä ja siihen liittyvää kokemuksellisuutta, joka tuotti aikaisemmin paitsi syvää tuskaa myös sellaista iloa, jota voi jäädä kaipaamaan.

Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: crystalvoice - 27.05.21 - klo:00:23

Minulla olisi yksi Peltolan n. 30 vuotta sitten kirjoittama esitelmä karismaattisuudesta, joka mielestäni sopisi nyt taas mietittäväksi, "kun lonkerot" maltillisessa ja kauniissa muodossa ovat alkaneet runsaasti kukkia varsinkin yhteiskristillisissä piireissä ja viidesläisyydessä.

Eräs joitain vuosia karismaattisesta liikkeestä innostunut ja itse kielillä paljon puhunut nuori kristitty sanoi minulle, että hän oli Peltolan luentoja Raamattuopistolla kuunneltuaan menettänyt pariksi vuodeksi halun puhua kielillä ja olla mukana karismaattisen liikkeen toiminnassa. Hän oli kuitenkin omien sanojensa mukaan onneksi saanut takaisin halun puhua kielillä (ja siihen liittyvän hyvän olon), kun ei ollut ollut enää Peltolan vaikutuksen alaisena pariin vuoteen. On mahdollista, että pelkällä Peltolan opetuksella on ollut sen vakuuttavuuden tähden vaikutus kyseisen henkilön suhtautumiseen uskonasioihin ja tunnemaailmaan, tai sitten hän oli suhtautunut Peltolaan kuin auktoriteettiin ja lähinnä siitä syystä menettänyt karismaattisen intonsa.

Koska Peltola on kuitenkin selvästi usein sanonut, ettei hän missään nimessä halveksi kielillä puhumista sinänsä (hän itse puhuu kielillä) eikä esim. vastusta sairaiden puolesta rukoilua voidellen (Jaak. 5:14; hän itsekin on voidellut sairaita ja rukoillut heidän puolesta), miksi useampikin ihminen on kokenut Peltolan sammuttaneen vastoin todellista näkemystänsä kuin kaiken karismaattisuuteen liittyvän? Luulisin, että kyse on siitä, että Peltola vie karismaattisen liikkeen ilmiöiltä kuten kielillä puhumiselta ja sairaiden puolesta rukoilemiselta keskeisen paikan, mikä niillä on monissa karismaattisissa yhteisöissä. Jos kielillä puhumisesta on tullut jollekulle keskeinen hyvän olon saavuttamisen keino, sen asettaminen vähäiseen tai toisarvoiseen asemaan tuntuu pahalta. Peltola ei opeta kielillä puhumista samalla tavalla kuin monet karismaatikot eikä hän opeta yhtä rohkeasti tai todellisuuden vastaisesti sairaiden puolesta rukoilemisesta. Eräs karismaatikko suorastaan suuttui, kun Peltola oli jättänyt sairaan puolesta rukoillessaan kohdan ”ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen” (Jaak. 5:15) ääneen lukematta. Peltolan selitys sille oli siinä, että hän haluaa jättää Herran päätettäväksi, nouseeko sairas sairasvuoteestaan vai ei. Vertaa niihin hurmahenkiin, jotka lupaavat mitä ihmeellisimpiä paranemisia.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: sandia - 27.05.21 - klo:01:16
Tuntemani huomattavan iäkäs ihminen sanoi minulle, ettei hän ole vuosiin itkenyt. Hän selitti, että vuosien aikana kokemansa omat ja havaitsemansa muiden kärsimykset olivat ikään kuin tyhjentäneet hänet voimakkaista emootioista. Hän kykeni silti tuntemaan tietynasteista myötätuntoa ja hän välitti ihmisten hädästä, mutta ei kovin emotionaalisesti tai tunteen tasolla. Varmaan moni häntä huomattavasti nuorempikin voi kokea päässeensä kuin samalle tasolle, jossa eletään tietyllä tavalla ”kovettuneina” mutta ei tunnottomina tai välinpitämättöminä. Desensitisaatio voi olla hyödyksi elämän kärsimysten keskellä, mutta samalla menettää herkkyyttä ja siihen liittyvää kokemuksellisuutta, joka tuotti aikaisemmin paitsi syvää tuskaa myös sellaista iloa, jota voi jäädä kaipaamaan.

Luonnollisestikin elämän aikana tavallaan karaistuu. En ajattele, että se on desensitisaatiota, vaan elämässä opittua... ehkä vahvuuttakin. Se tuskin todellakaan verottaa empatiakykyä, vaan paremminkin lisää sitä.
 Ei vaan ehkä ikäänkuin säikähda asioita samalla tavalla kuin nuorempana.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: crystalvoice - 27.05.21 - klo:10:24
Hyvin negatiivisia tunteita aluksi aiheuttavat ärsykkeet eivät altistumalla niille monta kertaa enää vaikuta samaa emotionaalista reaktiota kuin aluksi. Tätä nimitän desensitisaatioksi. Myös käsitettä karaistuminen voi mielestäni käyttää tässä yhteydessä.

Desensitisaatiosta tai poisherkistymisestä on kyse myös silloin kun sotilas tai psykopaattinen murhaaja ensimmäisten tappamisten kohdalla kokee pahoinvointia tai puistatusta, mutta lieventyy myöhemmin reaktioissaan, samoin kuin ruumiinavauksiin osallistuva myöhemmin tuntee huomattavasti vähemmän pahoinvointia kuin ensimmäisillä kerroilla.

Positiiviset tuntemuksetkin vähenevät huomattavasti intensiivisyydessään, kun altistaa itsensä useamman kerran aluksi positiivisen tunteen aiheuttaneelle tekijälle.

Kun Paavali sanoo, että ahdistukset tai vastoinkäymiset saavat aikaan kärsivällisyyttä (Room. 5:3), siitä tulee mieleen tietynlainen desensitisaatio tai poisherkistyminen. Kärsivällinen ihminen ei ole ihminen, joka ei kärsi (suomen kielen sanan mukaisesti se on suorastaan myös mahdotonta, sillä kärsivällinen-sanassa on mukana sana kärsimys: kärsi-vällinen), vaan ihminen, joka kyllä kärsii, mutta ei anna kärsimystä tai negatiivisia tuntemuksia aiheuttavien tekijöiden saada itseään raivon tai repivän ahdistuksen valtaan. Daniel Defoe sanoo mielestäni osuvasti: “In trouble to be troubled, is to have your trouble doubled.” Hieman muuttaen: kärsivällinen ei ole kärsimyksestä vapaa, mutta hän ei sisäisesti taistele vastaan sellaista, mille hän ei voi mitään, ollen siitä syystä vapaampi stressistä kuin se, joka potkii pistintä vastaan (Ap.t. 26:14b) niin kuin eläin, joka vastaan hangoittelemisella tai epätoivoisilla yrityksillä päästä vapaaksi vain moninkertaistaa tuskansa, kunnes taipuu vastaan enää hangoittelematta ikeen alaisuuteen.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: Stiina - 27.05.21 - klo:12:17
Johannes 14:27 FINPR
Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.
FINPR: Finnish 1938

Onpa tullut paljon runsasaiheista kirjoitusta nyt tähän Gal. aiheeseen rönsyillen. Hyvää ja akateemista, jota ymmärtää sentään. Moneen voisi antaa kommentteja. Mietin tuota rauha asiaa. Pintaa raapaisten siihen vain jotain voisin sanoa.

Sehän on myös Hegen Hedelmää: Rakkaus, Ilo, Rauha... Se myös korreloi selvästi uskon kanssa. Omantunnon rauha sisältyy tähän. Ihan oikeita rauhan tunteita voi ja saa olla, mutta tunteet todellakin katoavat eri syistä, jopa Jeesukselta katosi tunteet kärsimyksessä, koska oli myös täysi ihminen.
Stoalaisuus mielenrauhana ei ole erityisen kristillistä, se on sielullista, jota voi olla varsinkin sotilailla. Kun Jeesus sanoo, että meillä uskovilla on hänen Rauhansa, silloin se ON niin kauan kuin on uskoa. Hän ei meitä hylkää ikinä. Kun usko menee, syy on itsessä monisyisenä ja pääsyntinä. Etsiä saa ja tulee. Valmiita ei meistä tässä ajassa kenestäkään tule Raamatun mukaan.
--------------------
Sitä lain kautta kuolemista pohtien pääsee kyllä syvälliseen. Yksinkertaiseti se on armosta elämistä ja pyrkimistä pois lain alta. Se ei ole lain hylkäämistä, vaan syntien tunnustamista ja poispanemista armon alla. Myös vanhat, tunnustsetut, (selvitetyt) asiat saa unohtaa, koska Jumalakaan ei niitä enää muistele. Kristus on kaikki kaikessa, mutta meillä ei ole kykyä uskoa ja olla synnittömiä, muuta kuin näiden "ehtojen" täytyttyä. Sanatkaan eivät riitä kertomaan merkityksiä.
-------------------
Päivän ihana sana, evankeliumia:

Mutta jos valinta kerran perustuu armoon, se ei perustu ihmisen tekoihin – muutenhan armo ei olisi armo. Room. 11:6.

Jumala on valinnut meidät armon osallisuuteen. Armo Kristuksessa vapauttaa hyvän tekemisestä pelastuksen ehtona, samoin kuin Jumalalle ja ihmisille kelpaamisen pakkopaidasta. Armo vapauttaa etsimästä hyväksyntää vääristä paikoista. Armo auttaa ymmärtämään, että lakihenkisyys ei nouse Jumalan sydämeltä, vaan se nousee meidän ihmisten toiveista, peloista, luuloista ja kyvyttömyydestä ymmärtää evankeliumi. Jumalan sana vakuuttaa vastaansanomattomasti, että me olemme arvokkaita, vaikka emme pystyisi muuhun kuin makaamaan sairasvuoteessa koko elämämme. Jumalan luomistyön kädenjälkenä jokainen saa arvonsa tekijältään, eikä kukaan ole siinä kysymyksessä toisen ihmisen hyväksynnän tai hylkäämisen varassa. Kun Jumala sanoo, että me olemme hänelle kalliita ja rakkaita, hänen käteensä piirtämiään ja omakseen ostamiaan, sitä armoa ei voi kukaan meiltä kieltää. Tuokoon tämä meille iloa kaikenlaisiin hengellisiin kaamoskausiin.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: crystalvoice - 27.05.21 - klo:13:15

Päivän ihana sana, evankeliumia:

Mutta jos valinta kerran perustuu armoon, se ei perustu ihmisen tekoihin – muutenhan armo ei olisi armo. Room. 11:6.

Jumala on valinnut meidät armon osallisuuteen. Armo Kristuksessa vapauttaa hyvän tekemisestä pelastuksen ehtona, samoin kuin Jumalalle ja ihmisille kelpaamisen pakkopaidasta. Armo vapauttaa etsimästä hyväksyntää vääristä paikoista. Armo auttaa ymmärtämään, että lakihenkisyys ei nouse Jumalan sydämeltä, vaan se nousee meidän ihmisten toiveista, peloista, luuloista ja kyvyttömyydestä ymmärtää evankeliumi. Jumalan sana vakuuttaa vastaansanomattomasti, että me olemme arvokkaita, vaikka emme pystyisi muuhun kuin makaamaan sairasvuoteessa koko elämämme. Jumalan luomistyön kädenjälkenä jokainen saa arvonsa tekijältään, eikä kukaan ole siinä kysymyksessä toisen ihmisen hyväksynnän tai hylkäämisen varassa. Kun Jumala sanoo, että me olemme hänelle kalliita ja rakkaita, hänen käteensä piirtämiään ja omakseen ostamiaan, sitä armoa ei voi kukaan meiltä kieltää. Tuokoon tämä meille iloa kaikenlaisiin hengellisiin kaamoskausiin.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

Ihmiset tavoittelevat arvostusta, hyvää asemaa tai statusta muiden silmissä, mutta se harvoin on taattu ja sen eteen pitää tehdä usein työtä. Hyvä status tai arvostus ei lankea usein ilmaiseksi. Ihmiset tavoittelevat hyvää asemaa muiden ihmisten edessä muunkin kuin leivän saamisen tähden.

Ajatus siitä, että on arvostettu, stimuloi ”onnellisia” kemikaaleja. Jos tai kun Vähäsarjan tekstissään kuvaama Jumala antaa hyvän aseman tai arvostuksen ilman mitään ihmisen omaa ponnistusta, Jumala on uskovalle, joka todella uskoo tämänkaltaiseen Jumalaan paljon varmempi hyvän statuksen suoja kuin yksikään ihmisryhmä. Jos uskovan käsityksen mukaan Jumalan on mahdoton hylätä häntä, Jumala on uskovalle mitä erinomaisin rauhan suoja.

Hyvä tai arvostettu asema muiden edessä stimuloi esim. serotoniinia, joka liittyy rauhallisuuden tunteeseen. Vaikka ihminen ei saisi hyvää asemaa ihmisten silmissä, mutta kokee täydellisen hyväksynnän tai arvostuksen Jumalan silmissä, ”vajaus” suhteessa sosiaaliseen todellisuuteen ei välttämättä ole suuresti haittaava tekijä, varsinkaan jos se ei merkitse leivän pöydästä katoamista.

Uskova voi kokea olevansa monien muiden yläpuolella, mikä usko myös valaa sisimpään rauhallisuutta tai stimuloi ”onnellisia” kemikaaleja. ”Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?” (Room. 8:31)

Monissa uskonkäsityksissä henkimaailman hyväksyntä tai sen suoma arvostus on samalla lailla kiinni ihmisen ominaisuuksista, kyvyistä ja ponnistuksista kuin usein sosiaalisessa todellisuudessa. Siksi senkaltaiset uskonnollisuuden muodot synnyttävät helposti ahdistusta, koska arvostus tai hyvä asema on koko ajan kuin vaakalaudalla.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: crystalvoice - 27.05.21 - klo:14:37

Päivän ihana sana, evankeliumia:

Mutta jos valinta kerran perustuu armoon, se ei perustu ihmisen tekoihin – muutenhan armo ei olisi armo. Room. 11:6.

Jumala on valinnut meidät armon osallisuuteen. Armo Kristuksessa vapauttaa hyvän tekemisestä pelastuksen ehtona, samoin kuin Jumalalle ja ihmisille kelpaamisen pakkopaidasta. Armo vapauttaa etsimästä hyväksyntää vääristä paikoista. Armo auttaa ymmärtämään, että lakihenkisyys ei nouse Jumalan sydämeltä, vaan se nousee meidän ihmisten toiveista, peloista, luuloista ja kyvyttömyydestä ymmärtää evankeliumi. Jumalan sana vakuuttaa vastaansanomattomasti, että me olemme arvokkaita, vaikka emme pystyisi muuhun kuin makaamaan sairasvuoteessa koko elämämme. Jumalan luomistyön kädenjälkenä jokainen saa arvonsa tekijältään, eikä kukaan ole siinä kysymyksessä toisen ihmisen hyväksynnän tai hylkäämisen varassa. Kun Jumala sanoo, että me olemme hänelle kalliita ja rakkaita, hänen käteensä piirtämiään ja omakseen ostamiaan, sitä armoa ei voi kukaan meiltä kieltää. Tuokoon tämä meille iloa kaikenlaisiin hengellisiin kaamoskausiin.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

Ihmiset tavoittelevat arvostusta, hyvää asemaa tai statusta muiden silmissä, mutta se harvoin on taattu ja sen eteen pitää tehdä usein työtä. Hyvä status tai arvostus ei lankea usein ilmaiseksi. Ihmiset tavoittelevat hyvää asemaa muiden ihmisten edessä muunkin kuin leivän saamisen tähden.

Ajatus siitä, että on arvostettu, stimuloi ”onnellisia” kemikaaleja. Jos tai kun Vähäsarjan tekstissään kuvaama Jumala antaa hyvän aseman tai arvostuksen ilman mitään ihmisen omaa ponnistusta, Jumala on uskovalle, joka todella uskoo tämänkaltaiseen Jumalaan paljon varmempi hyvän statuksen suoja kuin yksikään ihmisryhmä. Jos uskovan käsityksen mukaan Jumalan on mahdoton hylätä häntä, Jumala on uskovalle mitä erinomaisin rauhan suoja.

Hyvä tai arvostettu asema muiden edessä stimuloi esim. serotoniinia, joka liittyy rauhallisuuden tunteeseen. Vaikka ihminen ei saisi hyvää asemaa ihmisten silmissä, mutta kokee täydellisen hyväksynnän tai arvostuksen Jumalan silmissä, ”vajaus” suhteessa sosiaaliseen todellisuuteen ei välttämättä ole suuresti haittaava tekijä, varsinkaan jos se ei merkitse leivän pöydästä katoamista.

Uskova voi kokea olevansa monien muiden yläpuolella, mikä usko myös valaa sisimpään rauhallisuutta tai stimuloi ”onnellisia” kemikaaleja. ”Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?” (Room. 8:31)

Monissa uskonkäsityksissä henkimaailman hyväksyntä tai sen suoma arvostus on samalla lailla kiinni ihmisen ominaisuuksista, kyvyistä ja ponnistuksista kuin usein sosiaalisessa todellisuudessa. Siksi senkaltaiset uskonnollisuuden muodot synnyttävät helposti ahdistusta, koska arvostus tai hyvä asema on koko ajan kuin vaakalaudalla.

Ajattelen, että yksi syy siihen, miksi jotkut kristityt (tai vähintään kristittyinä itseään pitävät) vastustavat tai halveksivat Vähäsarjan tekstin kaltaista opetusta, on siinä, ettei se opetus anna mahdollisuutta korottaa itseään muiden kristittyjen yläpuolelle.

Joku tällä foorumilla kirjoitti jossain viestiketjussa kristitystä, joka muistaakseni esim. sanoi muille kristityille rakastavansa Jeesusta enemmän kuin muut. Hänen kaltaiset kristityt (tai vähintään kristittyinä itseään pitävät) haluavat suurempaa arvostusta kuin muut kristityt ihmiset. (Kyse ”enemmän Jeesusta rakastavan” kohdalla voi olla toki pelkästä kiusanteosta tai häirinnästä. En tunne tapausta.) Tässä tapauksessa kyse ei ole mielestäni pohjimmiltaan lakihenkisyydestä, vaan siitä, että armon ja tasavertaisuuden julistus ei anna järjen tai ajattelun valossa mahdollisuutta itsensä muiden kristittyjen yläpuolelle korottamiseen. Siksi se ei innosta korkeaa statusta janoavaa. Kun ei ole keskinäistä kilpailua, se ei stimuloi tai innosta monia eikä anna mahdollisuutta itsensä korottamiseen ja erikoiseen arvostukseen.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: sandia - 27.05.21 - klo:15:39
Itse en ole lukenut muiden opetuksia Raamatusta noin 20 vuoteen. Totesin, että muiden ihmisten tulkintojen lukeminen on hämmentävää ja ajattelin että en näe heillä olevan mitään etulyöntiasemaa sen suhteen,että juuri heidän tulkintansa olisi oikeampi kuin mitä itse ammennan Raamatusta.

En voi kommentoida mm. Vähäsarjan opetusta, koska en tiedä kuka hän on ja mitä hän kirjoittaa.

Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: crystalvoice - 27.05.21 - klo:16:12
Hierarkkisissa wanhoissa kirkoissa kuten roomalais- ja kreikkalaiskatolisissa kirkoissa ei korosteta Raamatun yksityistä lukemista ja tutkimista.

Miki Liukkosen Sivullinen-ohjelmasarjassa, jota olen seurannut, yhdessä jaksossa roomalaiskatolinen Antti Nylén hyvin kärjistetysti ja osittain vääristyneesti tiivistää eroavaisuuden wanhan kirkon ja uskonpuhdistuksen kirkon välillä:
 
”Luterilaisuudessa..se riittää, kun yksin pimeässä pirtissä lukee Raamattua. Se on minusta ihan turmiollinen ajatus. Ei se riitä. Täytyy mennä kirkkoon. Täytyy mennä muiden ihmisten joukkoon…Jos päätään raapien yrittää saada selvän Raamatusta, se on ihan viime aikainen idea, jossa ei ole oikeastaan mitään järkeä. Ei kristinusko ole mikään lukuharrastus.”

https://areena.yle.fi/1-50564135 (Jakso 1: Antti Nylén)

Luterilaisessa puhdasoppisuudessa korostetaan enemmän tavallisen ihmisen raamatunlukua kuin wanhoissa kirkoissa, mutta käydessäni aikoinaan jonkin aikaa luterilaista puhdasoppisuutta edustavan Luther-säätiön messuissa opetus messuissa käymisen olennaisesta tärkeydessä kristinuskossa ja kuuliaisuus pastoreille oli keskeistä. Tällainen korkeakirkollisuus ei ole kovinkaan kaukana roomalaiskatolisuudesta olennaisessa mielessä mielestäni. Uskovaisen taiteilijan maalaama taulu Luther-säätiön piispa Matti Väisäsestä muistuttaa mielestäni täysin paavin hahmoa. Ei mielestäni lainkaan sattumaa.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: sandia - 27.05.21 - klo:16:15
Hyvin negatiivisia tunteita aluksi aiheuttavat ärsykkeet eivät altistumalla niille monta kertaa enää vaikuta samaa emotionaalista reaktiota kuin aluksi. Tätä nimitän desensitisaatioksi. Myös käsitettä karaistuminen voi mielestäni käyttää tässä yhteydessä.

Desensitisaatiosta tai poisherkistymisestä on kyse myös silloin kun sotilas tai psykopaattinen murhaaja ensimmäisten tappamisten kohdalla kokee pahoinvointia tai puistatusta, mutta lieventyy myöhemmin reaktioissaan, samoin kuin ruumiinavauksiin osallistuva myöhemmin tuntee huomattavasti vähemmän pahoinvointia kuin ensimmäisillä kerroilla.

Positiiviset tuntemuksetkin vähenevät huomattavasti intensiivisyydessään, kun altistaa itsensä useamman kerran aluksi positiivisen tunteen aiheuttaneelle tekijälle.

Kun Paavali sanoo, että ahdistukset tai vastoinkäymiset saavat aikaan kärsivällisyyttä (Room. 5:3), siitä tulee mieleen tietynlainen desensitisaatio tai poisherkistyminen. Kärsivällinen ihminen ei ole ihminen, joka ei kärsi (suomen kielen sanan mukaisesti se on suorastaan myös mahdotonta, sillä kärsivällinen-sanassa on mukana sana kärsimys: kärsi-vällinen), vaan ihminen, joka kyllä kärsii, mutta ei anna kärsimystä tai negatiivisia tuntemuksia aiheuttavien tekijöiden saada itseään raivon tai repivän ahdistuksen valtaan. Daniel Defoe sanoo mielestäni osuvasti: “In trouble to be troubled, is to have your trouble doubled.” Hieman muuttaen: kärsivällinen ei ole kärsimyksestä vapaa, mutta hän ei sisäisesti taistele vastaan sellaista, mille hän ei voi mitään, ollen siitä syystä vapaampi stressistä kuin se, joka potkii pistintä vastaan (Ap.t. 26:14b) niin kuin eläin, joka vastaan hangoittelemisella tai epätoivoisilla yrityksillä päästä vapaaksi vain moninkertaistaa tuskansa, kunnes taipuu vastaan enää hangoittelematta ikeen alaisuuteen.

Tää nyt kyllä menee melko paljon ohi sinänsä aloituksesta.
Uskon, että se ilo mistä puhuin aloituksessa ei ole mitään kuin tervettä kokemusta Jumalan lapseudesta.
Jumala loi meidän sellaisiksi että koemme eri juttuja.

Ehkä maailmassa ei todellakaan ole mitään mistä voisi olla ihan 100% iloinen, mutta näin ei ole sen suhteen että olemme tulleet Jumalan lapsiksi. Se on, kuten jo mainitsimme, lahja. Hyvä lahja.

Vielä yksi kohta galatalaikirjeessä vaikutti minussa samalla tavalla, ilo tuottavasti viime sunnuntai-iltana.
Gal.4: 4,5.
Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen,
5. lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.


Tuo että me pääsemme lapsen asemaan.

Jumala hommi asiat niin, että me pääsemme lapsen asemaan suhteessa häneen.

Tuossa on niin selvästi kanssa se, että se on meille annettu.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: sandia - 27.05.21 - klo:16:18
Hierarkkisissa wanhoissa kirkoissa kuten roomalais- ja kreikkalaiskatolisissa kirkoissa ei korosteta Raamatun yksityistä lukemista ja tutkimista.

Miki Liukkosen Sivullinen-ohjelmasarjassa, jota olen seurannut, yhdessä jaksossa roomalaiskatolinen Antti Nylén hyvin kärjistetysti ja osittain vääristyneesti tiivistää eroavaisuuden wanhan kirkon ja uskonpuhdistuksen kirkon välillä:
 
”Luterilaisuudessa..se riittää, kun yksin pimeässä pirtissä lukee Raamattua. Se on minusta ihan turmiollinen ajatus. Ei se riitä. Täytyy mennä kirkkoon. Täytyy mennä muiden ihmisten joukkoon…Jos päätään raapien yrittää saada selvän Raamatusta, se on ihan viime aikainen idea, jossa ei ole oikeastaan mitään järkeä. Ei kristinusko ole mikään lukuharrastus.”

https://areena.yle.fi/1-50564135 (Jakso 1: Antti Nylén)

Luterilaisessa puhdasoppisuudessa korostetaan enemmän tavallisen ihmisen raamatunlukua kuin wanhoissa kirkoissa, mutta käydessäni aikoinaan jonkin aikaa luterilaista puhdasoppisuutta edustavan Luther-säätiön messuissa opetus messuissa käymisen olennaisesta tärkeydessä kristinuskossa ja kuuliaisuus pastoreille oli keskeistä. Tällainen korkeakirkollisuus ei ole kovinkaan kaukana roomalaiskatolisuudesta olennaisessa mielessä mielestäni. Uskovaisen taiteilijan maalaama taulu Luther-säätiön piispa Matti Väisäsestä muistuttaa mielestäni täysin paavin hahmoa. Ei mielestäni lainkaan sattumaa.

Joo ihmiset kehittää kummallisia juttuja. Olen ihmetellyt tuota Matti Väisäsen muuntumista vanhentumisen myötä. Tai kai se on aina siellä ollut, mutta sitä ei huomannut, kun oli Kansanlähetyksen ikäänkuin raameissa nuorempana.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: sandia - 27.05.21 - klo:16:26
Crystalvoice, huomasin kyllä, että etäännyit hiemat siitä desensitisaatio käsitteestä siten, että ajattelit, että se ei ehkä selitä sellaista kykyä käsitella tunnepitoisia asioita sittenkään kovin hyvin ja rajasiti sitä käsitettä juuri psykopaattien yms. tunneköyhyyteen, jos niin taas voisi asian ilmaista.

Yleensä tunteiden puuttuminen tai niiden rajoittuminen on melko iso mielenterveysongelmien seassa olevan juttu. Ihminen ajautuu tilaan missä tuntee joko masennusta tai sitten tuollaista "tunteettomuutta". Usein heillä viha kuitenkin esiintyy melko usein ja usein myös tuhoisalla tavalla. Siis ajatellaan, että viha on sellainen ns. jäävuorenhuippu ja kaikki muut tunteet on työnnetty niin syrjään, että niitä ei edes tunnisteta ja ilmaista.

Usein tää johtuu siitä, että viha on "turvallisempi" tuntea kuin kuin vaikka suru, hämmennys jne. Ihminen pelkää kohdata omaa heikkouttaan ja vihan osoittaminen peittää inhimillisen heikkouden melko hyvin.
Samoin tietty myös se että ei tunne mitään.

Sen nuoren naisen haastattelu minkä laitoin, oli mielenkiintoinen, koska kun haastattelija kysyi häneltä hänen neljästä lapsestaan, hän selvästi kamppaili sisällään, sen näki hänen kasvojensa ilmeestä. Hän ratkaisi sen kieltäytymällä keskustelemasta aiheesta ja palautti sen tunteettoman olotilan itselleen melko nopeasti.

Eli kyllä hänelläkin oli niitä tunteita, mutta niitä ei päästetä tietoisuuteen.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: crystalvoice - 27.05.21 - klo:17:50

Yleensä tunteiden puuttuminen tai niiden rajoittuminen on melko iso mielenterveysongelmien seassa olevan juttu. Ihminen ajautuu tilaan missä tuntee joko masennusta tai sitten tuollaista "tunteettomuutta". Usein heillä viha kuitenkin esiintyy melko usein ja usein myös tuhoisalla tavalla. Siis ajatellaan, että viha on sellainen ns. jäävuorenhuippu ja kaikki muut tunteet on työnnetty niin syrjään, että niitä ei edes tunnisteta ja ilmaista.

Usein tää johtuu siitä, että viha on "turvallisempi" tuntea kuin kuin vaikka suru, hämmennys jne. Ihminen pelkää kohdata omaa heikkouttaan ja vihan osoittaminen peittää inhimillisen heikkouden melko hyvin.
Samoin tietty myös se että ei tunne mitään.

Sen nuoren naisen haastattelu minkä laitoin, oli mielenkiintoinen, koska kun haastattelija kysyi häneltä hänen neljästä lapsestaan, hän selvästi kamppaili sisällään, sen näki hänen kasvojensa ilmeestä. Hän ratkaisi sen kieltäytymällä keskustelemasta aiheesta ja palautti sen tunteettoman olotilan itselleen melko nopeasti.

Eli kyllä hänelläkin oli niitä tunteita, mutta niitä ei päästetä tietoisuuteen.

Jotkut sotaa kokeneet ovat myös vihantunteiden kanssa tekemisissä paljon.

Vihastuminen voi tuntua joistakuista hävettävältä tai pelottavalta. Ihminen, joka ei kykene vihastumaan esim. silloin kun häntä käytetään törkeästi hyväksi, kärsii suuresti omassa nahassaan siitä.  Tällainen ihminen voi pelätä sitä, että hän loukkaa, jos osoittaa vihastumista tai siihen liittyvää rajojen vetoa hyväksikäyttäjän silmien edessä.

”Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö." Älkää antako auringon laskea vihanne yli.” (Ef. 4:26)

Joku voi pelätä muissa yhteyksissä (irrationaalisesti) sitä, että loukkaa, vaikka ei todellisuudessa loukkaa usein silloinkaan kun on omasta mielestään varma, että on loukannut toista. Paavali ei ainakaan pelännyt ajatusta siitä, että loukkaisi joidenkin ihmisten tunteita. Galatalaiskirjeestä: ”Kunpa aivan silpoisivat itsensä, nuo teidän kiihoittajanne!” (Gal. 5:12)
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: sandia - 27.05.21 - klo:20:46
Niin tietty toinen aarilaita on, etta puolestaan kielletaan vihaisuuden, vihastumisen tunne kokonaan.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: Stiina - 28.05.21 - klo:12:26
Mielenkiintoista kirjoittelua! Jatkakaa!  :-*

Jos sallitte niin kopioisin näitä Päivän sanoja (SRO) johonkin ainakin silloin tällöin? Minua nämä ravitsevat suuresti.

Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi. 1. Kor. 1:25.

Jumala kätkeytyy heikkouteen. Siksi hänet koetaan toisenlaisena kuin mitä hän todellisesti on. Kun perkele kätkeytyy, hänestä tulee valkeuden enkeli. Kun Jumala kätkeytyy, hän kätkeytyy elämän pimeään. Tämä näkyy kirkkaimmin ristillä. Jumalan nimissä Jumala ristiinnaulittiin teloituspuuhun. Pimeään viety, pahoinpidelty ja kiduttamalla tapettu Jumala sai suuriman voittonsa kuolemalla roiston kuoleman, kohtaamalla pahan pahimman iskun. Siinä hetkessä sovitettiin koko maailman synti, myös jokaisen meidän. Siinä hetkessä tehtiin rauha Jumalan ja ihmisen välille, silloin Jumala kumartui maan alimpaan paikkaan asti, vaikka mitään Jumalan valtakunnan saapumisesta ei voitu silmin havaita. Jumala tuli luoksemme salattuna, loukkaavana ja pahennusta herättävänä. Lahjaksi saatu usko kuitenkin löytää hänet.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
Suomen Raamattuopisto
Vähäsarja Juha
metropolialueen johtaja /teologi/ev.lut./ n. 60 v.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: Soltero - 28.05.21 - klo:19:54
Em. Vähäsarjan teksti on kiinnostava.  Jeesus herätti maan päällä ollessaan pahennusta ns. kunnollisissa kansalaisissa, aivan samoin kuin nykyaikanakin.
Tosin Jeesus ei ollut syntinen.

Paheksumisesta tulee mieleeni, että entisenä päätoimisena alkoholistina koen edelleen, 20 v. raitistumisen jälkeen, että samastun aika vahvasti vielä juoviin ja aineita käyttäviin, siis huonoiksi koettuihin ihmisiin.
Huomaan sen esim. rukoillessani "Herra valaise kasvosi meille ja ole meille armollinen".
Näen vahvasti meidän kaikkien syntisyyden ja peitellyn tekopyhyyden, sekä uudestisyntyneiden että uskosta osattomien.
Me uskovat emme ole ihmisenä yhtään vanhurskaampia kuin rappiolla olevat narkomaanitkaan.
Me tarvitsemme aivan yhtä paljon Jumalan armollisuutta kuin julkisyntisetkin.
Usko on ansiottomasti meille annettu lahja, jota Herra tarjoaa kaikille muillekin.

Rehvakas esiintyminen pelastettuna hurskaana perustuu tietysti siihen,
että olemme ottaneet vastaan Jeesuksen ristintyöllään ansaitseman sovituksen.
Saamme Raamatunkin mukaan kerskata rististä.
Mutta farisealaisuus ja oman minän esille nostaminen on aina hyvin lähellä.
Lankeamme helposti iloitsemaan omasta kauniista uskovaisuudestamme.

Yhtenä yönä tuossa Turun kävelykadun penkillä istui eräs nuorehko mies,
jonka alkoholisoitumista olen seurannut monta vuotta.  Hän oli tietysti vaikutuksen alaisena, ja alkaa jo vaikuttaa puliukolta.
Aioin sanoa miehelle jotakin, mutta hän ehti ensin ja tarjosi minulle jonkin yhteisön Jeesus pelastaa- traktaattia.
Hän sanoi, että useimmat ihmiset eivät ymmärrä, minne he ovat menossa, mutta Jeesus kutsuu.
En osannut vastata kuin olemalla samaa mieltä.  Kerroin, että minäkin uskon Jeesukseen.

Saman miehen näin tänäänkin nukkuvan sammuneena aseman puistossa.
Näissä kohtaamisissa koen selvästi, miten riippuvaisia olemme kaikki Herran armosta.
Joku vaeltaa horjuvammin, kompuroi ja on näkyvästi synnistä riippuvainen.
Silti hän voi olla erittäin lähellä Herraa,
jopa Hänen kämmenellään.
Jumala lähestyy jokaista yksilöllisesti, kärsivällisesti ja rakastavasti.
Minullakaan ei olisi mitään elämässä, ellen pitäisi jatkuvasti kiinni siitä
pelastusköydestä, jonka toisen pään Jeesus on pudottanut taivaasta.
En pystyisi riippumaan köydessä, ellei Hän antaisi siihen voimaa ja tahtoa.

Minun rukoiluni, Raamatun lukemiseni ja muut hartaat toimintani ovat vain pientä pyrkimystä toteuttaa uskossa olemista, mutta ne eivät ole minua pyhittäviä
ja vanhurskauttavia konsteja.
Koko elämä on Jumalan armollisuuden ja hyvän tahdon varassa.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: crystalvoice - 29.05.21 - klo:00:20

Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi. 1. Kor. 1:25.

Jumala kätkeytyy heikkouteen. Siksi hänet koetaan toisenlaisena kuin mitä hän todellisesti on. Kun perkele kätkeytyy, hänestä tulee valkeuden enkeli. Kun Jumala kätkeytyy, hän kätkeytyy elämän pimeään. Tämä näkyy kirkkaimmin ristillä. Jumalan nimissä Jumala ristiinnaulittiin teloituspuuhun. Pimeään viety, pahoinpidelty ja kiduttamalla tapettu Jumala sai suuriman voittonsa kuolemalla roiston kuoleman, kohtaamalla pahan pahimman iskun. Siinä hetkessä sovitettiin koko maailman synti, myös jokaisen meidän. Siinä hetkessä tehtiin rauha Jumalan ja ihmisen välille, silloin Jumala kumartui maan alimpaan paikkaan asti, vaikka mitään Jumalan valtakunnan saapumisesta ei voitu silmin havaita. Jumala tuli luoksemme salattuna, loukkaavana ja pahennusta herättävänä. Lahjaksi saatu usko kuitenkin löytää hänet.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
Suomen Raamattuopisto
Vähäsarja Juha
metropolialueen johtaja /teologi/ev.lut./ n. 60 v.

Mitkä seikat vetävät positiivisella tavalla puoleensa monia lukijoita, mitä tulee yllä näkyvään Vähäsarjan tekstiin tai kristinuskon ydinsanomaan sovituksesta, rakkaudesta, armosta ja ikuisesta elämästä?

Näkökulmastani ainakin esim. seuraavat:

Ihminen, joka ajattelee tai kokee olevan velallinen, ei halua maksaa itse omassa nahassaan sitä velkaa, jonka ajattelee tai kokee ansainneensa. Koska ihminen ei halua maksaa omaa velkaansa tai kauhistuu velan mukanaan tuoman kärsimyksen suunnatonta mittaa ja määrää, hän iloitsee tai rauhoittuu tai kokee turvallista mieltä, kun vakuuttuu siitä, että toinen on maksanut velan puolestaan, jolloin hänet on vapautettu velan maksusta tai siihen liittyvästä rangaistuksesta.

Koska ihminen haluaa olla rakastettu, hän kokee positiivisena sanoman siitä, että Jumala rakastaa häntä niin paljon, että kuoli hänen puolesta.

Koska sanomaan ristiinnaulitsemisesta ja siihen liittyvästä ylösnousemuksesta kuuluu myös ajatus ikuisesta elämästä, ihminen, joka pelkää kuolemaa eikä halua kuolla, rohkaistuu, kun tulee vakuuttuneeksi siitä, että saa elää Jeesuksen kanssa ikuisesti. Sanoma tarttuu siis ihmisessä vaikuttavaan kuoleman tai häviämisen pelkoon.

Jos mikään edellä mainitsemistani motiiveista uskoa ei pitäisi paikkaansa, miksi ne eivät pitäisi paikkaansa, ja mitkä seikat puolestaan selittäisivät ymmärrettävällä tavalla paremmin kristinuskon sovituskuolemaan, armoon ja lupaukseen iankaikkisesta elämästä liittyvän sanoman vetovoiman.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: sandia - 29.05.21 - klo:15:26
Se ilo, että joku rakastaa ja näkee vaivaa minun edestäni on juuri se mikä tuossa galatalaiskirjeen teemassa tuli myös juuri esille, ja se ilo nousee juuri siitä, että kokee olevansa sellaisen kokonaisvaltaisen rakkauden kohde.

Tietty se, että meistä tuntuisi hyvältä tulla rakastetuksi ei ole Jeesuksen pelastamisteon ensisijainen päämäärä ja tarkoitus. Sitä määrittää puolestaan se todellisuus, että ilman evankeliumia tuhoudumme iankaikkisesti.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: crystalvoice - 30.05.21 - klo:14:13
Se ilo, että joku rakastaa ja näkee vaivaa minun edestäni on juuri se mikä tuossa galatalaiskirjeen teemassa tuli myös juuri esille, ja se ilo nousee juuri siitä, että kokee olevansa sellaisen kokonaisvaltaisen rakkauden kohde.

Tietty se, että meistä tuntuisi hyvältä tulla rakastetuksi ei ole Jeesuksen pelastamisteon ensisijainen päämäärä ja tarkoitus. Sitä määrittää puolestaan se todellisuus, että ilman evankeliumia tuhoudumme iankaikkisesti.

Mikä on Jeesuksen pelastusteon ensisijainen päämäärä ja tarkoitus näkemyksesi tai tulkintasi mukaan?
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: sandia - 30.05.21 - klo:14:38
Sielun pelastus. 1. Pietarin kirjeen ekassa luvussa selvasti ilmaistu. Samoin Joh.. 3:16.
Jeesus ilmaisi sen usein ja selvasti.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: Stiina - 30.05.21 - klo:14:56
Jumala on siis saarnauttanut hullutuksen. Siksi on vaikea ymmärtää, että tämä parantumaton alkoholistikin päässee perille pelastukseen ehkäpä ensimmäisten joukossa. Maailman ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja maailman viimeiset tulevat ensimmäisiksi, kun heillä ei ole mitään omaa ansiota, jolla sotkea sovituksen.
-------
"Miten opimme tuntemaan Jumalan?
Markku Särelä Saarna Seksagesimasunnuntai
Seksageesimasunnuntain II vuosikerran epistola

Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi? Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta, me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset. 1 Kor. 1:20-25.

Kysyin kerran nuoruudessani eräältä mieheltä: "Uskotko Jumalaan." Hän vastasi: "En ole oppinut häntä tuntemaan." Tunnetko sinä Jumalan? Voitko auttaa toisia häntä tuntemaan. Tekstimme osoittaa meille toisaalta sen, minkä avulla Jumalaa ei opita tuntemaan, ja toisaalta sen, miten hänet tullaan tuntemaan.

1. Mistä Jumalaa ei opita tuntemaan
Tekstimme sanoo meille aluksi: "Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?" Näillä sanoilla se osoittaa, ettei Jumalaa opita tuntemaan järjen ja siihen pohjautuvan viisauden avulla, ei edes kirjanoppineisuuden eli teologisen tieteen avulla. Päinvastoin uskovat ovat havainneet, että pahimmat eksyttäjät tulevat joko niin sanotun tieteen piiristä tai sieltä, missä tavoitellaan merkkejä. Sanoohan tekstimme: "Juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta." Ihminen ei voi omasta järjestään Jeesukseen Kristukseen uskoa eikä hänen tykönsä tulla. Se tie on tukossa.

Jumala on kuitenkin antanut tietoa itsestään. Hän on kirjoittanut jokaisen ihmiseen sydämeen jo luomisessa sen, että hän on, ja myös tahtonsa eli yleisen siveyslain. Tätä tietoa on vielä jossain määrin - joskin himmentyneenä, mutta kuitenkin todella olemassa olevana - syntiinlankeemuksen jälkeenkin jäljellä. Lisäksi Jumalan olemassaolo on pääteltävissä ja tiedettävissä hänen luomisteoistaan, jotka kertovat hänen ihmeellisestä viisaudestaan ja suuresta voimastaan. Tekstimme sanoo: "Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa." Tämä Jumalan viisaus on nähtävissä, ja kuitenkaan ihminen ei siitä oppinut tuntemaan Jumalaa.

Nyt meidän pitäisi osata tehdä tästä kaikesta oikeat johtopäätökset. Kun tuomme esiin luonnon todistuksia Jumalan luomisteoista ja hänen olemassaolostaan, hänen suuresta viisaudestaan ja voimastaan, voimme herätellä omaatuntoa toimintaan. Sellaisella tiedolla voimme myös varjella uskovia, etteivät he mene tämän maailman viisauden mukana harhaan. Mutta se ei sinänsä saata vielä ketään Jumalan tuntemiseen.

Vain Jumala itse voi saattaa meidät tuntemaan itsensä. Hän sanoo: "Minä olen Herra, eikä toista ole, paitsi minua ei ole yhtään jumalaa. Minä vyötän sinut, vaikka sinä et minua tunne, jotta tiedettäisiin auringon noususta sen laskemille asti, että paitsi minua ei ole yhtäkään: minä olen Herra, eikä toista ole, minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän." Jes. 45:5-7.

Perisynnin turmelemassa ihmisessä on merkillinen väärä taipumus etsiä todistusta Jumalasta ja hänen suosiostaan merkeistä ja ihmeellisistä kokemuksista. Vieläpä se tapahtuu siten, että ihmiselle eivät kelpaa Jumalan antamat merkit ja kokemukset, vaan hän tivaa sellaisia merkkejä, jotka vastaavat hänen toiveitaan. Miten paljon Kristus tekikään merkkejä. Ne herättivät kuitenkin juutalaisissa närkästystä. Milloin hän paransi sapattina tai milloin seurusteli syntisten kanssa. Aina oli jotakin vikaa. He kysyivät: "Minkä merkin sinä näytät meille" (Joh. 2:18) ja "Minkä tunnusteon sinä teet, että me näkisimme sen ja uskoisimme sinua? Minkä teon sinä teet?" (Joh. 6:30). Ja Jeesus lupasi heille merkin, sen, että hän nousee ruumiillisesti kuolleista. Siitä oli todistuksena heille tyhjä hauta käärinliinoineen ja hänen uskoviensa silminnäkijätodistus, mutta ennen muuta apostolinen Kristus-saarna. Merkin tämä maailma on saanut, mutta ei sellaista merkkiä, mitä se itse pyysi.

Merkkejä tavoittelevan ihmisen suuri erehdys on siinä, että hän sulkee sydämensä siltä todistukselta, jonka Jumala hänelle antaa. Jumalan sanassa ja Kristus-saarnassa on läsnä Pyhän Hengen todistus. Jeesus sanoi Pyhästä Hengestä: Isä antaa teille "totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva." Joh. 14:17. Maailma hyväksyisi sellaisen Pyhän Hengen, jonka se voisi nähdä ja aisteillaan tuntea. Tätä maailmallisuutta ruokkivat hurmoksellinen kristillisyys ja ihmeparantajat. Sellaisen avulla Jumalaa ei opita tuntemaan.

Haluamme tehdä Jumalan valtakunnan työtä ja voittaa ihmisiä Kristukselle. Sitä varten meidän on hyvä tietää, millä tavoin tätä työtä on tehtävä, niin että voimme myös saada tuloksia. Raamattu osoittaa selvästi, että maailman viisauden ja ihmemerkkien tavoittelu eivät ole oikea tie eikä niiden avulla tulla Jumalaa tuntemaan. Tekstimme sanoo, että Jumala on "tehnyt maailman viisauden hullutukseksi". Tarvitsemme siis toisenlaisen viisauden.

2. Miten tulemme Jumalan tuntemaan
Tekstimme sanoo: "Niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat." Raamattu nimittää Kristus-saarnaa hullutukseksi, koska maailma ei arvosta sitä, vaan pitää sitä hullutuksena, siis sellaisena mielettömänä asiana, jolle ei kannata korviansa loksauttaa. Tästä näemme, ettei Jumala pyri mielistelemään maailmaa eikä viemään evankeliumia eteenpäin maailman ehdoilla. Emme mekään saa sellaiseen sortua. Vaan mitä meidän on tehtävä?

On saarnattava, ei siis kyseltävä eikä neuvoteltava, ei mukautettava sanomaa sellaiseksi, että se kelpaisi, vaan julistettava evankeliumia sellaisena kuin Jumala on sen meille antanut. Sellaisessa saarnassa on tehoa. Vanhan testamentin profeetat julistivat: "Kuulkaa, kaikki kansat; ota korviisi, maa, ja kaikki, mitä maassa on." Miika 1:2. Jumala puhuu. Avaa siis korvasi kuulemaan ja sydämesi kätkemään Jumalan voimasta, mitä Herralla on sinulle asiaa. Hänellä on sinulle pelastuksen sanoma.

Tekstimme sanoo: "Me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus."

Järkeisopilla synnytetään epäilijöitä ja vastaansanojia, mutta ei uskovia. Merkkien tavoittelulla saadaan aikaan levottomia ihmisiä, joilla ei ole sielunrauhaa eikä varmuutta syntien anteeksisaamisesta, ihmisiä, jotka tavoittelevat kokemusta kokemuksen perään ja joiden on vaikeata tyytyä siihen elämänosaan, jonka Jumala on heille antanut, ja joiden toivo ei suuntaudu taivaaseen, vaan tänne alas toivoen saavansa täällä paremman osan. Kristus-saarna taas pelastaa ja antaa rauhan Jumalan kanssa. Meitä vahvistaa Raamatun sana: "Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä" (Room. 8:25). Raamattu myös varoittaa väärästä toivosta: "Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat." 1 Kor. 15:19.

Paavali sanoo: "Me saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta." Kun apostoli sanoo näin, hän tietää, että hänellä on sellainen sanoma, jossa on voima, joka todella pelastaa ja auttaa ihmistä hengellisesti Jumalan tahtomalla tavalla. Paavalin sanoissa on jotakin hyvin määrätietoista. Koko apostolisella kirkolla oli selvä, horjumaton työnäky julistaa evankeliumia pelastukseksi koko maailmalle. He julistivat, että "kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus" ja uskottava evankeliumi (Apt. 17:30).

Galatalaiskirjeessä apostoli Paavali lausuu niille galatalaisille, jotka olivat alkaneet etsiä autuutta juhlapäivien vietosta ja muista teoistaan: "Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?" (Gal. 3:1). Seurakunnat olivat syntyneet, kun Paavali oli julistanut ristiinnaulittua Kristusta. Hän oli saarnallaan aivan kuvannut heidän silmiensä eteen Kristuksen ristiinnaulittuna. Mutta nyt heiltä oli kadonnut tämä selkeä kuva Golgatalla kärsineestä Jumalan Pojasta. Heidän katseensa oli siirretty toisaalle. Heidät oli lumottu. Juuri tämä on harhan ominaisuus.

Mikä ristiinnaulitussa Kristuksessa oli niin suurenmoista? Sanoma hänestä kertoi monia asioita. Ensiksikin ristillä ei kärsinyt kuka tahansa ihminen, vaan ihmiseksi tullut Jumalan Poika, jolla ei syntiä ollut, ei opissa eikä elämässä, niin kuin Raamattu sanoo: Joka "ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut" (1 Piet. 2:22). Toiseksi Kristus kärsi Jumalan vihan alla, kuten hän sanoi tuskassaan: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit!" Hän ei kuitenkaan kärsinyt itsensä tähden, vaan hänelle luetun maailman syntivelan tähden. Hänen kärsimyksensä oli siis sijaiskärsimystä. Kun se oli samalla Jumalan Pojan kärsimys, siitä seurasi myös hyvä tulos: koko maailman syntien sovitus. Kolmanneksi se kertoo siitä, että Kristus tuli syntisiä varten, rakasti heitä kuolemaan saakka ja että hän on syntisten ystävä. Raamattu sanoo: "Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi" (1 Joh. 4:10).

Kun siis pyhä Raamattu kuvaa eteemme Jumalan Pojan ihmiseksi tulleena ja ristin kärsimykseen alistuneena maailman Vapahtajana, se julistaa meille, että syntimme ovat sovitetut ja anteeksiannetut, ei meidän tekonamme, vaan Kristuksen teossa. Kaikki on lahjaa ja armoa. Siinä onkin Kristus-saarnan lohdullisuus. Meille, jotka emme kyenneet itseämme pelastamaan, on pelastus tuotu lahjana ja valmiina.

Sinunkin eteesi on kuvattu Kristus ristiinnaulittuna. Pidä tämä kuva silmiesi edessä aina, elämässä ja kuolemassa, ja sinulla on oleva turva tänään ja tuomiopäivänä.

Jumalan tuntemus perustuu uskoon syntien anteeksiantamiseen. Raamattu sanoo: "Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Ja silloin ei enää kukaan opeta kansalaistaan eikä veli veljeään sanoen: 'Tunne Herra'; sillä he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut. Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä." Hebr. 8:10-11.

Kun uskot ristiinnaulittuun Kristukseen, tunnet Jumalan rakastavana Isänä. Saat lähestyä häntä uskon rukouksessa sekä ajallisissa että ennen muuta hengellisissä tarpeissasi ja tiedät, että hän mielellään kuulee rukouksesi ja antaa sinulle sitä, mitä todella tarvitset ja mikä on hänen hyvän tahtonsa mukaista. Amen.

Markku Särelä"
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: crystalvoice - 30.05.21 - klo:15:00
Sielun pelastus. 1. Pietarin kirjeen ekassa luvussa selvasti ilmaistu. Samoin Joh.. 3:16.
Jeesus ilmaisi sen usein ja selvasti.

"Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen." (1 Piet. 1:8-9)

Yllä näkyvän kohdan mukaan uskovan iloisuus juontuu osaltaan ajatuksesta sielun pelastuksesta. Ajatus sielun pelastuksesta uskovalle on nähdäkseni yhtä iloa tuottava kuin kokemus siitä, että on rakastettu.

Sikäli jos tai kun sielu ei ole vielä maan päällä elettäessä absoluuttisesti tai ehdottomalla varmuudella pelastunut, tai sikäli kuin maailma ja ei-pelastettava (syntinen) puoli ihmisessä hankaa vastaan tai aiheuttaa vaivaa, ilo pelastuksesta ei ole vielä täydellinen.

Paavali antoi ymmärtää, ettei hänellä ollut omakohtaista absoluuttista pelastusvarmuutta.

"... jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista." (Fil. 3:11)

"Jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa; he saadakseen vain katoavaisen seppeleen, mutta me katoamattoman. Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen, vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi." (1 Kor. 9:25-27)
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: sandia - 30.05.21 - klo:15:16
Sielun pelastus ei koske ainoastaan eikä ehkä edes ensisijaisesti täällä maailmassa elettävää aikaa, vaikka sitäkin.
Jossain vaiheessa ihminenkin alkaa tajuamaan, että voi kauhea jos en olisi ottanut pelastusta vastaan. :-\
Mutta koska Jumala on rakkaus ja hän rakastaa ihmistä, ihminen todella pääsee kokemuksellistikin ehdottoman rakkauden vastaanottajaksi.

Raamatun mukaan ilmeisesti Jumala ajallaan luo kaiken uudeksi, eikä pelastus siis jää rajoittumaan sieluun. Ihminen saa uuden ruumiin ja Jumala luo uuden maan ja uudet taivaat. En tosin tiedä tuosta kovin paljon.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: crystalvoice - 30.05.21 - klo:17:16
Aiheeseen kuulumattomana hieman huvittavana seikkana voisi mainita, että kirkkoisä Origenes (184-253) ajatteli, että kristittyjen taivaallinen keho on pallomainen, enkelimäinen, eteerinen ja hohtava. Yksi peruste ajatukselle on siinä, että muutoin pitäisi ajatella, että taivaassa on sisälmyksiä ja peräsuoli (ja -aukko).

Lainaus
"He rejected “resurrection of the flesh” language while reaffirming the Pauline language of “spiritual body.” His ideas were also attractive to later Eastern theologians, while those in the West attacked his arguments as a denial of the resurrection.Many monastic communities in Palestine and Egypt accepted Origen’s beliefs throughout the third and fourth centuries. In his commentary on Matthew, Origen says that the resurrected bodies of the blessed would become “like the bodies of angels, ethereal and of shining light.” Ideas such as this may have been the basis for his condemnation by later theologians. Origen and followers of Origenism were often accused of a belief in the preexistence of souls. For one holding such a belief, a future resurrection of the body might seem to be something of an oddity.

Another passage of Origen that may have fueled opposition is found in his treatise On Prayer (31.3), wherein he denies that the resurrected body would have corporeal knees but affirms that the heavenly body would be spherical. Origen said that anyone who would deny this does not understand the implication of that denial, as he or she would need to claim that intestines and the rectum would function even in heaven." (page 15)

litpress.org/Products/GetSample/8224/9780814682241

(Resurrection of the Flesh or Resurrection from the Dead. Implications for Theology. Brian Schmisek)
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: sandia - 30.05.21 - klo:17:50
Onneksi Jumala ei delegoinut luomistyota ihmisella. Tieda hanta milta me nayttasimme.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: crystalvoice - 30.05.21 - klo:18:34
Jumala on siis saarnauttanut hullutuksen. Siksi on vaikea ymmärtää, että tämä parantumaton alkoholistikin päässee perille pelastukseen ehkäpä ensimmäisten joukossa. Maailman ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja maailman viimeiset tulevat ensimmäisiksi, kun heillä ei ole mitään omaa ansiota, jolla sotkea sovituksen.

Liittyen ajatukseesi siitä, että puliukko pelastuu ehkä ensimmäisten joukossa, kun hänellä ei ole vaaraa sotkea omaa ansiota sovitukseen (tai vaara on kohdallaan pienempi). Sisältääkö ajatuksesi sen, että jos ihminen sekoittaa jotain omaa ansiota (omaa nöyryyttä, uskonlujuutta tai hurskautta muodossa tai toisessa) uskoonsa, hän on kadotettu?

Ihminen ei voi itse varmuudella tietää introspektiivisesti, ovatko hänen omat motiivinsa puhtaat tai täysin epäitsekkäät esim. auttaessaan muita. Voisiko mielestäsi tämän kykenemättömyyden tietää itse omien motiivejansa mahdollista epäitsekkyyttä soveltaa uskomiseen? Vai voiko uskova mielestäsi tietää introspektiivisesti varmuudella, että hänen uskonsa on täysin vapaa oman ansion tai kunnian ajatuksesta? Jos ei voi tietää varmuudella, silloin kukaan uskova ei voi varmuudella tietää, onko hänen uskonsa pelastavaa uskoa, jos uskon pitää siis olla täysin vapaa oman ansion tai kunnian ajatuksesta ollakseen pelastavaa uskoa.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: Soltero - 30.05.21 - klo:19:29
Minulla uskon varmuus ja tieto tulevasta pelastuksesta ei ole jatkuva olotila,
vaan ajallisesti rajoitettua, impulsiivista,
yliaistillista ja järjen ylittävää tapahtumista.
Noissa tilanteissa olen vakuuttunut Raamatusta saamani opetuksen perusteella siitä, että usko ja pelastus annetaan minulle ylhäältä. 
Antajana ja vaikuttajana on Jumala Pyhässä Hengessään.

Silloin kun usko ja armon kokeminen ei ole yhtä kirkasta,
pysyn kuitenkin samana uskovana persoonana,
joka haluaa oppia koko ajan lisää Jumalan Sanaa ja elää sen mukaan.
Pyhä Henki on aina läsnä uudestisyntyneessä, vaikka jumaluuden ja
pyhyyden kokeminen vaihteleekin ihmisyyteni takia.

Uskooni ja siitä ja sen kohteesta muille kertomiseen liittyy aina jonkin verran itsekeskeisyyttä ja omahyväisyyttä, myös pyyteellisyyttä.
En ole vielä saanut uutta henkeä ja ruumista, vaan elän
uudestisyntyneen henkeni lisäksi lihallisessa ja syntisessä ruumiissa,
jossa sielullisuus ja hengellisyys taistelevat.
Mutta Pyhä Henki saa aikaan koko hengellisyyteni,
joten minun ei tarvitse itse puristaa mistään hengellisiä, henkisiä
tai tunteellisia kokemuksia tai hurskasta elämää.
Elän sen armon varassa, jossa minut on jo kauan sitten kertakaikkisesti
vanhurskautettu Jeesuksen uhrityön perusteella.



Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: Paulus - 30.05.21 - klo:20:10
Uskooni ja siitä ja sen kohteesta muille kertomiseen liittyy aina jonkin verran itsekeskeisyyttä ja omahyväisyyttä, myös pyyteellisyyttä.
En ole vielä saanut uutta henkeä ja ruumista, vaan elän
uudestisyntyneen henkeni lisäksi lihallisessa ja syntisessä ruumiissa,
jossa sielullisuus ja hengellisyys taistelevat.
Mutta Pyhä Henki saa aikaan koko hengellisyyteni,
joten minun ei tarvitse itse puristaa mistään hengellisiä, henkisiä
tai tunteellisia kokemuksia tai hurskasta elämää.
Elän sen armon varassa, jossa minut on jo kauan sitten kertakaikkisesti
vanhurskautettu Jeesuksen uhrityön perusteella.

Aivan kuin kirjoittaisit minun kokemuksiani ja tuntemuksiani. Kiitos siitä!   :) :) :)
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: crystalvoice - 30.05.21 - klo:22:27
Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi? Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta, me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset. 1 Kor. 1:20-25.

Kohta jatkuu:

Lainaus
26 Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista,
27 vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,
28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,
29 ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.
30 Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,
31 että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra".

Ei ole rationaalista perustaa ylpeillä jostain saavutuksesta, jos ylpeilyn perusteena ei ole hyvin perusteltua ajatusta vapaasta tahdosta, jonka tietynlaisesta käyttämisestä ihminen on ansainnut kiitosta ja ylistystä. Sama ihminen olisi voinut käyttää siis tahtoaan toisin, jolloin hän ei olisi ansainnut kiitosta ja ylistystä, vaan mahdollisesti jopa moitteita.

Jos todellisuudessa vapaata tahtoa ei ole, vaan ihminen on syyn ja seurauksen lain alainen siinä missä moninaiset eläimet ja muu luonto, ylistys ja moite tällaisessa todellisuudessa perustuvat harhoihin, koska kaikki tapahtuu deterministisesti, eivätkä ihmiset siksi olisi voineet toimia toisin kuin ovat toimineet eikä inhimillisessä mielessä parhainkaan ole laittanut henkiolentona kausaaliketjun alkupäässä ennen kaikkea ajassa ja tilassa tapahtumista vapaana kausaliteetista todellisuuttamme toimimaan niin, että se aiheutti jossain vaiheessa myös hänen inhimillisessä mielessä ylistettävät tekonsa.

Yllä näkyvän Paavalin kirjeen tekstikohdan kanssa näyttää olevan sopusoinnussa ajatus siitä, ettei ihmisellä ole vapaata tahtoa ainakaan pelastukseen myötävaikuttavassa mielessä. Jos pelastettava kerskailee omasta tahdostaan suhteessa pelastukseensa, se on yhtä lailla hallusinaatiota kuin jos joku ylpeilee (ansaitusti itsensä monia muita ihmisiä paremmaksi korottamisen merkityksessä) itsestään tai inhimillisistä hyvää tekevistä saavutuksistaan deterministisessä todellisuudessa. (Johdonmukaisessa mielessä pitäisi mielestäni olla deterministisessä todellisuudessa vain kiitollinen siitä, että yksi ja sama todellisuus jossain kohtaa toimii biologisille olennoille vähemmän kärsimystä tuottavasti kuin toisissa kohdissa.)

P.S. Sana hallusinaatio tässä yhteydessä merkityksessä perusteeton käsitys ja siihen liittyvä tunne.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: crystalvoice - 30.05.21 - klo:23:39
(Johdonmukaisessa mielessä pitäisi mielestäni olla deterministisessä todellisuudessa vain kiitollinen siitä, että yksi ja sama todellisuus jossain kohtaa toimii biologisille olennoille vähemmän kärsimystä tuottavasti kuin toisissa kohdissa.)


Seuraava vain ei-niin-olennaisena jatkona siihen, mitä yllä kirjoitin.

Kiitollisuus ei välttämättä edellytä, että on oltava joku persoona, jolle ollaan kiitollisia. Moni on sanonut olevan luonnolle kiitollinen siitä, että sitä tai tätä on tapahtunut (ikään kuin luonto ottaisi kiitollisuudenosoituksen vastaan sen ymmärtäen). Toisaalta samat ihmiset ovat varmasti halunneet vapautua luonnosta tai kironneet sen, jos ovat joutuneet äärimmäisiin luonnon aiheuttamiin tuskatiloihin. Luonnonpalvonta on mielestäni kauhistuttavaa, koska palvonta ei johdonmukaisessa mielessä voi mielestäni kohdistua vain siihen osaan luontoa, joka tuottaa tuskasta vapaita ilahduttavia asioita "luonnonpalvojille". Jos joku oikeasti palvoisi luontoa, hänen tulisi olla valmis kokemaan kaikkien aikojen eläinten ja ihmisten kaikki hirvittävät luonnon aiheuttamat tuskatilat ja niitä kokiessaan ja sen jälkeen oleva kykenevä toteamaan, että luonto on ylistettävä kokonaisuus.

Toisaalta kiitollisuus tietyllä tavalla tuntuu oudolta, jos kiitollisuus kohdistuu vain persoonattomaan deterministiseen todellisuuteen, joka kaiken lisäksi on tuottanut ja tuottaa enemmän kärsimystä kuin iloa tai hyvää oloa luonnossa (myös ihmisluonnossa, sillä krooninen tuska on yleistä, mutta kroonista iloa on turha etsiä). Jos determinismiin uskova deisti uskoo siihen, että henkiolento on laittanut deterministisen todellisuuden liikkeelle ajan alussa, hän voi olla kiitollinen deistiselle jumaluudelle, mutta se on tuskin vastaanotettua kiitollisuutta, koska deistinen jumaluus ei ole kiinnostunut tarkkaamaan ihmisiä ja eläimiä.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: crystalvoice - 31.05.21 - klo:12:00
Jumala on siis saarnauttanut hullutuksen. Siksi on vaikea ymmärtää, että tämä parantumaton alkoholistikin päässee perille pelastukseen ehkäpä ensimmäisten joukossa. Maailman ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja maailman viimeiset tulevat ensimmäisiksi, kun heillä ei ole mitään omaa ansiota, jolla sotkea sovituksen.

Liittyen ajatukseesi siitä, että puliukko pelastuu ehkä ensimmäisten joukossa, kun hänellä ei ole vaaraa sotkea omaa ansiota sovitukseen (tai vaara on kohdallaan pienempi). Sisältääkö ajatuksesi sen, että jos ihminen sekoittaa jotain omaa ansiota (omaa nöyryyttä, uskonlujuutta tai hurskautta muodossa tai toisessa) uskoonsa, hän on kadotettu?

Ihminen ei voi itse varmuudella tietää introspektiivisesti, ovatko hänen omat motiivinsa puhtaat tai täysin epäitsekkäät esim. auttaessaan muita. Voisiko mielestäsi tämän kykenemättömyyden tietää itse omien motiivejansa mahdollista epäitsekkyyttä soveltaa uskomiseen? Vai voiko uskova mielestäsi tietää introspektiivisesti varmuudella, että hänen uskonsa on täysin vapaa oman ansion tai kunnian ajatuksesta? Jos ei voi tietää varmuudella, silloin kukaan uskova ei voi varmuudella tietää, onko hänen uskonsa pelastavaa uskoa, jos uskon pitää siis olla täysin vapaa oman ansion tai kunnian ajatuksesta ollakseen pelastavaa uskoa.

Jos Room. 4:5 tulkitaan siten, että kyse on vanhurskauden hyväksi lukemisesta itsessään ansiottomalle ja syntiselle jumalattomalle, silloin ihmisen uskomisessa mukana oleva oman ansiollisuuden ajatus ei voi merkitä käsittääkseni sitä, että se usko ei pelastaisi, sikäli kuin ihminen uskoo, että myös se synti annetaan anteeksi.

Ihmisen taipumukselta etsiä omaa kunniaa tai statusta viedään täydellisellä tavalla pohja alta pois sellaisessa pessimistisessä ajattelussa, jossa ihmisen (peri)syntisyys on niin radikaalia, ettei muuta mahdollisuutta ole kuin yksin armosta pelastuminen.

Eri asia sitten on, että ihmiset toimivat vastoin vakaumuksiaan tai älyllisiä näkemyksiään. Luther ainakin taatusti korotti itsensä useiden toisella tavalla uskovien yläpuolelle, vaikka mitä ilmeisimmin uskoi siihen, että ihminen pelastuu täysin yksin armosta, eikä siksi voi kerskata mistään itsessään olevasta eikä voi korottaa itseään muiden yläpuolelle hengellisessä mielessä. Siitä ajatuksesta, että Luther korotti itsensä monien muiden toisella tavalla uskovien yläpuolelle, on vaikea välttyä, kun lukee joitain kirjoituksiaan. Deterministi puolestaan voi vihasta hehkuen ja suorastaan huutamalla vaatia hyvin kovaa, pitkäkestoista ja kiduttavaa rangaistusta jollekulle, vaikka determinismistä käsin se ei ole oikeutettua tai rationaalista.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: Stiina - 31.05.21 - klo:12:08
Edelleen mielenkiintoista! Samaistun moneen teistä "kokemuksissani".
Yksinkertaisena, tavallisena möttösenä minun on helpompi ottaa Lahja Kristuksesta vastaan kuin sinun esim. Crystalvoice. En askartele mustavalkoisesti "vapaan tahdon" kanssa. Jumala on monissa maallisissa asioissa antanut minulle vapaata tahtoa ja monissa ei. On siis luomiskysymys ja toisille on annettu enemmän kuin toisille, josta voisi olla kateellinen, jos ei pitäisi sitä syntinä. Eli nuo keskustelemasi asiat ovat minulle syntiä, josta pyrin pois, vaikka en pysty niistä koskaan täydelliseksi tässä ajassa tulemaan, eikä kukaan muukaan, toiset kuitenkin paremmin kuin toiset.
Huono ei voi kunniaa ottaa. Ylpeys ja kunnianotto itselleen on myös siis syntiä, josta on pyrittävä eroon, vaikka ei pääsekään ainakaan ajatuksissaan. Ihminen on sellainen eikä voi sille muuta kuin saada anteeksi Sovituksen takia. Mitään muuta tietä eikä vapaata tahtoa siis voi eikä ole. On turhaa pohdintaa ja ruokkii myös ylpeyttä.  (Saa keskustella, se on hyväksi.)

”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.  Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.” (Ef.3).
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: crystalvoice - 31.05.21 - klo:16:24
Itsensä huonoksi kokeva ei ota itselleen kunniaa silloin, kun kokee itsensä huonoksi tai arvottomaksi tai mitään hyvää ansaitsemattomaksi.

Kristinuskossa "huonojen" ei nähdäkseni kuitenkaan tarvitse esim. seuraavien Uuden testamentin kohtien valossa kokea vähäisintäkään alamittaisuutta suhteessa useisiin ihmisiin. "Huonon" status ja valta nousee huimasti, kun hän tuomitsee tämän maailman ihmisiä.

Lainaus
"Ettekö tiedä, että pyhät tulevat maailman tuomitsemaan? Ja jos te tuomitsette maailman, niin ettekö kelpaa ratkaisemaan aivan vähäpätöisiä asioita?" (1 Kor. 6:2)

"Huono" tai maailmassa heikko saa kunnian, mutta "viisaat" ja "väkevät" joutuvat häpeään eli alhaisempaan asemaan suhteessa "huonoon" tai "halpasukuiseen".

Lainaus
"Sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään." (1 Kor. 1:27)
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: crystalvoice - 31.05.21 - klo:17:32
Itsensä huonoksi kokeva ei ota itselleen kunniaa silloin, kun kokee itsensä huonoksi tai arvottomaksi tai mitään hyvää ansaitsemattomaksi.

Kristinuskossa "huonojen" ei nähdäkseni kuitenkaan tarvitse esim. seuraavien Uuden testamentin kohtien valossa kokea vähäisintäkään alamittaisuutta suhteessa useisiin ihmisiin. "Huonon" status ja valta nousee huimasti, kun hän tuomitsee tämän maailman ihmisiä.

Lainaus
"Ettekö tiedä, että pyhät tulevat maailman tuomitsemaan? Ja jos te tuomitsette maailman, niin ettekö kelpaa ratkaisemaan aivan vähäpätöisiä asioita?" (1 Kor. 6:2)

"Huono" tai maailmassa heikko saa kunnian, mutta "viisaat" ja "väkevät" joutuvat häpeään eli alhaisempaan asemaan suhteessa "huonoon" tai "halpasukuiseen".

Lainaus
"Sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään." (1 Kor. 1:27)

Seuraavaa kohtaa on myös mahdoton ymmärtää irrallaan ajatuksesta ihmisen statuksesta tai hänen asemasta "statushierarkiassa" suhteessa muihin ihmisiin:
 
Lainaus
"Monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi." (Mark. 10:31)

Jos ensimmäisten joukkoon pääsemisessä ei olisi kerrassaan mitään merkitystä kristinuskossa, kävisi mielestäni oudoksi sanoman vastaanottajille sen painottaminen, että Jumalan edessä on ensimmäiset ja viimeiset, vaikkakin jopa päinvastaisessa mielessä kuin inhimillisessä ajattelussa.

Siihen seikkaan, että motivoiko tai innostaako uskovia ajatus siitä, että he pelastuessaan Raamatun mukaan tulevat olemaan monien muiden ihmisten yläpuolella "kunniassa" (Joh. 5:44), ei varmaankaan voi antaa vastausta tiedustelematta asiasta itse kultakin, sillä uskovat ovat erilaisia.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: sandia - 31.05.21 - klo:18:39
Koskapa aloituksessa mainittiin ilo, mistä galatalaiskirjeessä puhutaan, on kai hyvä myös todeta, että samaisessa Galatalaiskirjeessa on kuvan hengen hedelmästä, missä on ilo on myö mainittu.

22. Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: crystalvoice - 31.05.21 - klo:23:06
Monet viljelevät fraasia "mikä ei tapa, vahvistaa". Ajatus tulee alun perin Nietzschelta. Englanninkielisestä käännöksestä:

Lainaus
From the military school of life. — What does not kill me makes me stronger.

(A Nietzsche Reader. 1977, 281)

Nietzschen yltiöoptimistinen ajatus on kenen tahansa helposti kumottavissa. Hänen oma elämäntragediansa myös kumosi ajatuksensa.

Kristinuskossa kristityllä on kuitenkin nähdäkseni perusteet tietyssä mielessä "nietzschelaiseen" yltiöoptimismiin, koska kärsimys voidaan uskon kautta kääntää voitoksi tai vahvuudeksi. Jopa kuolema voidaan kääntää voitoksi. Siksi on ainakin kristilliseen opetukseen perustuvan ajatuksen tasolla syytä optimismiin hirvittävimmissäkin kärsimyksissä. Esim. seuraavat raamatunkohdat antavat tukea tämänkaltaiselle optimismille.

"Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka? Niinkuin kirjoitettu on: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina". Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." (Room. 8:35-39)

"Voimistuivat heikkoudesta, tulivat väkeviksi sodassa, ajoivat pakoon muukalaisten sotajoukot. On ollut vaimoja, jotka ylösnousemuksen kautta ovat saaneet kuolleensa takaisin. Toiset ovat antaneet kiduttaa itseään eivätkä ole ottaneet vastaan vapautusta, että saisivat paremman ylösnousemuksen." (Hepr. 11:34b-35)

"Minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa." (2 Kor. 12:9)

"Ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti." (2 Kor. 4:17)

Jne.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: sandia - 31.05.21 - klo:23:36
Näin näkisin asian, mikäli ymmärsin oikein. Kristinuskossa mielestäni itse asiassa vain ollaan realistisia sen suhteen miten heikko ihminen lopultakin on. Sen hyväksyminen sitten antaa tilaa Jumalan avulle. Heikkous sinänsä ei ole hyvä, vaan rehellisyys tilastamme.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: Stiina - 01.06.21 - klo:11:49
Kun katsoo maailmaan ja ihmiseen ei voi välttyä tulemasta kyynikoksi ja nihilistiksi niin kuin Nietzsche!
Joka uskoo oikein, kestää kuolemassa ja kärsimyksessä, vaikkei valittamatta ja kärsimättä. 
Luvattu tulevaisuus antaa "voiman sisäisesti".  Mikään "liha" ei tule kestämään loppujen lopuksi, sen joutuu hyväksymään. Siksi "kannattaa" etsiä Jumalan valtakuntaa,vaikka se ei aina läheskään anna maallista menestystä, eikä "sielun" pelastusta, mutta hengen antaa ja ruumiin ylösnousemisen + sielun.
Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: Stiina - 05.06.21 - klo:13:41
Galatalaiskirje ja Roomalaiskirje kannattaa osata. Laitan tähän nyt mallia ojennukseksikin, kun on ollut aiheesta muutenkin puhetta.

13
"Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
14
Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
15
Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä. 16
Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.
17
Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.
18
Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla.
19
Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
20
epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
21
kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.

22
Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
23
Sellaista vastaan ei ole laki.
24
Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.
25
Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme. "

Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: sandia - 08.06.21 - klo:16:47
Gal. 3:8 avautui minulle samalla tavalla siten tosi uudesti ja selvästi kuin jotku aikaisemmat kohdat mikä mainitsin.
Tässä on: "Raamattu edeltäpäin näki, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta,..."

Eli jo varmaan aikojen alussa Jumala oli päättänyt sovittaa ihmiskunnan itsensä kanssa. Eli Jumalan iankaikkinen rakkaus on niin selvästi nähtävissä tuossa. Uskon kautta siis meillä on todella pääsy takaisin Jumalan luo.

Ja silti niin helposti jossain alitajunassa häpeää omaa itseään ja epäilee Jumalan rakkautta omaa itseään kohtaan. Tuo siis mielestäni lähtee ihmisestä itsestään niinkuin synnyinlahjana.

Otsikko: Vs: Galatalaiskirje
Kirjoitti: Stiina - 09.06.21 - klo:11:42
Olen iloinen, että galatalaiskirjeen 3. luku 8 erityisesti puhutteli Sinua, vaikka et tunne olevasi luterilainen. (Luterilaiset enemmänkin käyttävät  Galatalaiskirjettä Lutherin tavoin puolustamaan uskoaan "Yksin Uskosta, yksin Armosta, yksin Jeesuksen Kristuksen tähden" -oppiaan.)

Laitan koko tärkeän Evankeliumin Gal. luku 3 myös tähän, helposti luettavaksi, vahvistaa uskoa.

LUKU 3
Ei laki vaan usko
1. Te mielettömät galatalaiset, kuka teidät on lumonnut? Asetettiinhan teidän silmienne eteen aivan avoimesti Jeesus Kristus ristiinnaulittuna!
2. Vastatkaa vain tähän kysymykseen: saitteko te Hengen tekemällä lain vaatimat teot vai kuulemalla ja uskomalla evankeliumin?
3. Kuinka voitte olla noin mielettömiä! Te aloititte Hengen varassa. Pyrittekö nyt päämäärään omin avuin?
4. Turhaanko tämä kaikki on tullut teidän osaksenne? Tuskinpa vain.
5. Lahjoittaako Jumala teille Hengen ja antaako hän voimatekojen tapahtua teidän keskuudessanne sen tähden, että te noudatatte lain käskyjä, vai sen tähden, että te uskotte kuulemanne evankeliumin?
6. Muistattehan Abrahamin: "Hän uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi."
7. Tietäkää siis, että todellisia Abrahamin jälkeläisiä ovat ne, joilla on usko.
8. Pyhät kirjoitukset tiesivät jo edeltäpäin, että Jumala tekee vanhurskaiksi kansat, kun ne uskovat. Jumala näet ilmoitti edeltäpäin Abrahamille hyvän sanoman: sinun kanssasi saavat kaikki kansat siunauksen.
9. Näin ne, joilla on usko, saavat siunauksen yhdessä Abrahamin kanssa, joka uskoi.
10. Ne taas, jotka luottavat lain noudattamiseen, ovat kirouksen alaisia. Onhan kirjoitettu: "Kirottu on jokainen, joka ei tee kaikkea, mitä lain kirja käskee."
11. On selvää, ettei kukaan tule Jumalan silmissä vanhurskaaksi lakia noudattamalla, sillä "uskosta vanhurskas saa elää".
12. Mutta laki ei rakenna mitään uskon varaan, vaan: "Joka tekee mitä laki vaatii, saa siitä elämän."
13. Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme, niin kuin on kirjoitettu: "Kirottu on jokainen, joka on ripustettu paaluun."
14. Näin tapahtui, jotta kaikki muutkin kansat Kristuksen Jeesuksen yhteydessä saisivat Abrahamille luvatun siunauksen ja me häneen uskovina saisimme luvatun Hengen.
Lupaus ja laki
15. Veljet, otan esimerkin tavallisesta elämästä. Ihmisenkään laatimaa vahvistettua testamenttia ei kukaan voi tehdä mitättömäksi, eikä siihen voi lisätä mitään.
16. Nyt on lupaukset annettu Abrahamille ja hänen jälkeläiselleen. - Tässä kohdassa ei sanota "jälkeläisille", mikä tarkoittaisi monia, vaan siinä puhutaan yhdestä: "sinun jälkeläisellesi", ja tämä on Kristus. -
17. Tarkoitan sitä, että neljäsataakolmekymmentä vuotta myöhempi laki ei voi kumota Jumalan aikoinaan vahvistamaa testamenttia ja tehdä hänen lupaustaan tyhjäksi.
18. Jos perinnön saaminen perustuisi lakiin, se ei enää perustuisikaan lupaukseen. Jumala on kuitenkin juuri lupauksellaan lahjoittanut perinnön Abrahamille.
Lain tarkoitus
19. Mikä sitten on lain tarkoitus? Se säädettiin perästäpäin osoittamaan rikkomukset, kunnes tulisi se jälkeläinen, jota lupaus koski. Lain luovuttivat enkelit välittäjää käyttäen.
20. Mutta välittäjää ei tarvita vain yhtä varten. Jumala on yksi.
21. Onko laki siis ristiriidassa Jumalan lupausten kanssa? Ei toki! Jos olisi annettu laki, joka pystyy tekemään eläväksi, silloin vanhurskaus todella perustuisi lain noudattamiseen.
22. Pyhä kirjoitus on kaiken sulkenut synnin vankilaan sitä varten, että se, mitä on luvattu, annettaisiin niille, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen.
23. Mutta ennen kuin uskon aika tuli, me jouduimme olemaan lain vartioimina ja sen vankeina, kunnes usko ilmestyisi.
24. Näin laki oli meidän valvojamme Kristuksen tuloon asti, jotta me sitten tulisimme vanhurskaiksi uskosta.
25. Nyt uskon ilmestyttyä emme enää ole valvojan alaisia.
26. Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen.
27. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne.
28. Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.
29. Ja jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu.