Kirjoittaja Aihe: Opetusta Ilmestyskirjasta......kokemuksia  (Luettu 3009 kertaa)

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6330
Vs: Opetusta Ilmestyskirjasta......kokemuksia
« Vastaus #15 : 20.06.20 - klo:16:37 »
Harvoin foorumeilla olen kirjoittanut sielunvihollisesta, mutta nyt kirjoitan, kun sain sen sydämelle.

Siis tässä kuvausta: Taivaassa syttyi sota. Mikael ja hänen enkelinsä kävivät taisteluun lohikäärmettä vastaan. Lohikäärme enkeleineen teki vastarintaa 8 mutta kärsi tappion, eikä sille ja sen joukolle ollut enää sijaa taivaassa. 9 Tuo suuri lohikäärme, tuo muinaisaikojen käärme, jota kutsutaan Paholaiseksi ja Saatanaksi, tuo koko ihmiskunnan eksyttäjä, syöstiin maan päälle, ja samoin syöstiin alas sen enkelit.

Koko ihmiskunnan eksyttäjä. Noin Raamattu kuvaa paholaisen. Se puhutteli minua, eikä tää jää tähän.

Luvussa 13 on kahdesta pedosta, jonkinlaisesta näkyvästä mahdista maailmassa. Se saa täysin voimansa tältä ihmiskunnan eksyttäjältä. " Peto, jonka näin, muistutti leopardia, mutta sillä oli jalat kuin karhulla ja sen kita oli kuin leijonan kita. Lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan."

Lohikäärme eli se ihmiskunnan eksyttäjä on varustanut tän pedon.

Ja mitä kerrotaan ihmisistä: koko maailma ihmetteli petoa ja lähti seuraamaan sitä,

Tosta, vaan porukka ihmettelee, että onpas mahtava ja rupee mitään ajattelematta seuraamaan sitä!
Toi on se mikä järkytti minua.
Ihan höynänä lähtee vaan seuraamaan tätä mahtia mikä on saanut kaiken voimansa ihmiskunnan eksyttäjältä!


Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6330
Vs: Opetusta Ilmestyskirjasta......kokemuksia
« Vastaus #16 : 20.06.20 - klo:16:50 »
Nyt lyhyesti ja ytimekkäästi ne kaksi juttua mitka sain.

1. Jumala sallii vaikeita asioita, tuomioita kohtaavan ihmiskuntaa. Mielestäni täällä on jo melko paljon sellaista.
Mutta se ei johda niistä selviytyneiden ihmisten kääntymiseen, vaan he jatkavat jumalattomuuttaan.

2. Nousee "peto", jokin mahti, minkä voiman lähteenä on "koko ihmiskunnan eksyttäjä". Ihmiskunta ihmettelee sen voimaa ja täysin höynähtää seuraamaan sitä mitään kyselemättä.

Tuo puhutteli minua hurjasti. Ihan peilatessani tuota tähän aikaan.

Toi kuulostaa niin idioottimaiselta toiminnalta, mutta ihminen todella on niin sokea ilman Jumalaa.
« Viimeksi muokattu: 20.06.20 - klo:17:10 kirjoittanut sandia »

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6330
Vs: Opetusta Ilmestyskirjasta......kokemuksia
« Vastaus #17 : 20.06.20 - klo:17:01 »
Tiedostin, että menen väärään, jos menen liian paljon mukaan mm. USAn poliitikan valtataistelun koukeroiden seuraamiseen. Siinä on sellainen illuusio että on kyse hyvän ja pahan taistelusta, mutta koko homma sellaisenaan on lähinnä inhimillistä valtataistelua. Samoin toi rasisimijuttu. Sitä käytetään monin tavoin valtataisteluihin eri juttujen välillä.  Kaikki tuo on sitä sotkuista maailmaa, mistä ei voi löytää mitään tukevaa, mitä kannattaisi seurata tai mihin voisi luottaa.

Tajusin miten tuo helposti vie mennessään ja johtaa tavallaan harhaan, kun epäolennaisista asioista tulee liian tärkeitä.


Poissa Pökkelö

  • Viestejä: 705
Vs: Opetusta Ilmestyskirjasta......kokemuksia
« Vastaus #18 : 20.06.20 - klo:22:42 »
Nyt lyhyesti ja ytimekkäästi ne kaksi juttua mitka sain.

1. Jumala sallii vaikeita asioita, tuomioita kohtaavan ihmiskuntaa. Mielestäni täällä on jo melko paljon sellaista.
Mutta se ei johda niistä selviytyneiden ihmisten kääntymiseen, vaan he jatkavat jumalattomuuttaan.

2. Nousee "peto", jokin mahti, minkä voiman lähteenä on "koko ihmiskunnan eksyttäjä". Ihmiskunta ihmettelee sen voimaa ja täysin höynähtää seuraamaan sitä mitään kyselemättä.

Tuo puhutteli minua hurjasti. Ihan peilatessani tuota tähän aikaan.



Toi kuulostaa niin idioottimaiselta toiminnalta, mutta ihminen todella on niin sokea ilman Jumalaa.

Ja Peto ja väärä profeetta tulee vielä uskonnollisellakin rintamalla kirkkokuntien ja ekumenian saralla suvaitsevaisuuden kaapuun pukeutuneena.
Eikä pelkästään kirkkokuntien vaan uskontojen yhdistymisenä keskinäisen ymmärryksen ja rauhan nimissä.

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6330
Vs: Opetusta Ilmestyskirjasta......kokemuksia
« Vastaus #19 : 21.06.20 - klo:16:27 »
Juu varmaan sillä pedolla on lonkeronsa joka paikassa.

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6330
Vs: Opetusta Ilmestyskirjasta......kokemuksia
« Vastaus #20 : 24.06.20 - klo:16:40 »
Jatkoin eilen Ilmestyskirjan lukemista. Luin niistä kahdesta todistajasta. Minua puhutteli se, että Ilmestyskirjassa niin selvästi sanotaan, että ne ovat ne kaksi öljypuuta josta Sakarja profetoi. VT ja UT ovat niin monella tapaa yhtenäisyys.

Sitten luin Babylonin tuomiosta. Minua aina puhuttelee se, koska Babylonin kuvaus mielestäni on ikäänkuin tiivistelmä sitä mistä UT käyttää termiä "maailma". Ilm. 17:1n alaviitteenä on Nah.3:4.

Jäin miettimään, että onko VTssä sen niminen profetian kirja. :-[

Oli siellä :) Tajusin, että en tiedä mitään Nahumin sisällöstä, joten luin sen lyhyen kirjan.

Se on tuomion kuvaus Ninivelle. Ilmeisesti Jumalan tuomio kohtasi Niniveä myöhemmin, vaikka siellä Joonaan saarnaamisen jälkeen tehtiin parannusta ja Herra säästi sen.

Tsekkasin googlesta että mikä Ninive on. Se oli hyvin suuri kaupunki, Assyrian hallintavallan pääkaupunki. Wikin mukaan olin noin 50 vuotta maailman suurin kaupunki. Se se tuomionsa ja sen historia päättyi täysin.

Tuo puhutteli varsinkin kun luen Ilmestyskirjan viimeisiä lukuja. Jumalan tuomio on kohdannut ennenkin ja Jumala tekee lopun inhimillisestä mahdista.

Myös se puhutteli, että Ilmestyskirjassa oli, että maailman kansat ovat vihan vallassa. Siltä se näyttää tänäkin päivänä.

Poissa Magda-sisko

  • Viestejä: 120
Vs: Opetusta Ilmestyskirjasta......kokemuksia
« Vastaus #21 : 10.03.21 - klo:11:31 »
Sandia kehotti minua tuomaan kommentteja Ilmestyskirjasta, tässä yksi tämänaamuinen huomio:

Kirja on oikeastaan sotakirja; maailmanaikojen viimeisellä jaksolla vallitsee henkien ja enkelien sota, johon masinoidaan tietenkin maan päällä asuvat ihmiset. Se alkaakin seitsemän seurakunnan taisteluvarustelulla.

Kirjassa on sotatermejä paljon enemmän kuin muualla Raamatussa.

Olen opiskellut kirjaa itsekseni, kun kaikki seurakunnat ovat kiinni, ja vaikkei olisikaan, niin Raamatunopetus on kokonaan tyrehtynyt ainakin minun paikkakunnallani.

Ohessa sotatermejä Ilmestyskirjasta.
« Viimeksi muokattu: 10.03.21 - klo:11:42 kirjoittanut Magda-sisko »
Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee. - Paavali

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6330
Vs: Opetusta Ilmestyskirjasta......kokemuksia
« Vastaus #22 : 10.03.21 - klo:19:02 »
Tosin se taitaa ottaa huomioon Karitsan jo on jo voittanut.
Eikä hänen aseenaan ollut väkivalta. Vaan nöyrtyminen.

Poissa Magda-sisko

  • Viestejä: 120
Vs: Opetusta Ilmestyskirjasta......kokemuksia
« Vastaus #23 : 11.03.21 - klo:09:29 »
Kaikille seitsemälle seurakunnalle on samat kehotukset: voitto ja korva.

Ymmärtääkseni kuuleva korva tarkoittaa olemista kuuliainen Herran sanalle, ja muun muassa kuuliaisuus vie voittoon.


« Viimeksi muokattu: 11.03.21 - klo:13:29 kirjoittanut Magda-sisko »
Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee. - Paavali

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6330
Vs: Opetusta Ilmestyskirjasta......kokemuksia
« Vastaus #24 : 11.03.21 - klo:18:01 »
Juu. Jumalan sanan kuuleminen on kyllä ehkä tärkein asia ihmiselämässä.
Raamatussa taitaa olla niinkin tästä asiasta, että on korvat, mutta ei silti kuule...?

Poissa Taisto

  • Viestejä: 2279
Vs: Opetusta Ilmestyskirjasta......kokemuksia
« Vastaus #25 : 12.03.21 - klo:11:18 »
Tosin se taitaa ottaa huomioon Karitsan jo on jo voittanut.
Eikä hänen aseenaan ollut väkivalta. Vaan nöyrtyminen.
Ilmestyskirjan 19. luku kertoo, että Jeesus tulee ratsastaen Kuninkaana joka "tuomitsee ja sotii vanhurskaasti". Maan kuninkaat joukkoineen ovat kokoontuneet sotimaan häntä ja hänen sotajoukkoaan vastaan, ja "saavat surmansa miekasta joka lähti hevosen selässä istuvan suusta, ja kaikki linnut tulivat ravituiksi heidän lihastaan".

Jeesus sai voiton jo nöyryytensä ja uhrinsa kautta, mutta kun armon aika päättyy, hän tulee todellakin Kuninkaana ja surmaa kenties enemmän ihmisiä kuin kukaan on milloinkaan surmannut. Me saatamme olla liian pasifistisia emmekä aina muista mitä tuleman pitää.

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6330
Vs: Opetusta Ilmestyskirjasta......kokemuksia
« Vastaus #26 : 12.03.21 - klo:15:52 »
Joo noin on. Mutta ainoa tapa voittaa saatana oli alistua Isalle. Saatana ei kykene  vastaamaan siihen. Jumalan tahtoon alistuminen on niin taysin sen luonnon vastaista.


Poissa Magda-sisko

  • Viestejä: 120
Serafit ja sinetit
« Vastaus #27 : 22.03.21 - klo:11:16 »
Täällä kun on ilmestyskirjan tutkijoita, niin onko joku pohtinut seitsemän sinetin salaisuutta:
mikä ero on neljällä ensimmäisellä serafien kutsumina tuleville ja lopuilla kolmella, jotka eivät tule serafien kautta?
Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee. - Paavali

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6330
Vs: Opetusta Ilmestyskirjasta......kokemuksia
« Vastaus #28 : 22.03.21 - klo:17:31 »
No en todellakaan tiedä. Tuo ei edes tullut esille kun olin 2 vuotta sitten keväällä Kansanlähetyksen Ilmestyskirjakurssilla.

Poissa kalamos

  • Viestejä: 491
  • Kάλαμος
    • kalamos.keskustelu.info
Vs: Serafit ja sinetit
« Vastaus #29 : 24.03.21 - klo:09:51 »
Täällä kun on ilmestyskirjan tutkijoita, niin onko joku pohtinut seitsemän sinetin salaisuutta:
mikä ero on neljällä ensimmäisellä serafien kutsumina tuleville ja lopuilla kolmella, jotka eivät tule serafien kautta?


Noiden neljän olennon on perinteisesti ajateltu tarkoittavan
neljää evankelistaa ja neljää evankeliumia.

Minä kuitenkin ymmärrän, että Jeesuksen opetuslapset
ovat 24 vanhimman joukossa.

Mutta koko se joukko, joka on tullut uskoon
näiden evankelistojen tallentaman Sanan kautta,
muodostavat tuon neljän olennon joukon
joka ylistäen Jeesuksen veren heille tuomasta pelastuksesta laulaa:


Sinä olet arvollinen ottamaan kirjakäärön ja avaamaan sen sinetit,
sillä Sinut on teurastettu
ja sinä olet verelläsi ostanut Jumalalle meidät
kaikista sukukunnista, kielistä, kansakunnista ja kansanheimoista


Neljä on voiman ja vallan luku.
Voima ja valta on nyt Jeesuksella.
Ja nämä neljä olentoa,
jotka Jeesus on ostanut verellään,
ovat nyt taivaassa Jumalan Valtaistuimen luona.

Ja tällä joukolla on rooli
pitkin Ilmestyskirjaa.
Se käyttää käskyvaltaa.

Ja se käskyttää pahan valtiaita.
Neljä ratsukkoa pahuuden
henkimaailmasta saa käskyn
tulla tai mennä,
voidaan kääntää kumminpäin vain.

Ja neljä ratsukkoa pahuuden
henkimaailmasta lähtee vuorollaan liikkeelle.
Ja ne saavat aikaan hirvittävää tuhoa.

Kun nämä neljä liikkeellelähtöä
ovat tapahtuneet,
niin ei uusia ratsukkoja enää lähde,
eikä näin ollen enää tarvita lähettäjää.

Ja tuon kirjakäärön (maan saantokirja)
sinettien avaaminen tästä
eteenpäin vain paljastaa sen,
mitä seuraa näiden neljän
pahuuden henkivallan
liikkeellelähdöstä.
Kάλαμος yksi ruoko suuressa kaislameressä, jota Tuuli huojuttaa.