Kirjoittaja Aihe: Galatalaiskirje  (Luettu 678 kertaa)

Poissa sandia

  • Moderaattori
  • Viestejä: 4002
Galatalaiskirje
« : 22.05.21 - klo:15:18 »
Olen lukenut Galatalaiskirjetta muutamana päivänä ja kaksi asia tuli voimakkaasti esille.

Ekaksi ihan alussa, kun Paavali selvästi kirjoitti, että hän ei oppinut evankeliumia keneltäkään ihmiseltä, vaan oli suoraan Jeesuksen opettamana Pyhässä Hengessä. Oli varmaan aika mahtava kokemus. Ja olihan hänellä tiedossaan VTn opetukset varmaan hyvinkin selvänä, joten varmaan Pyhä Henki sitäkin kautta näytti hänelle missä mennään. Tai ehkä juuri sitä kautta. Mutta se oli siis selvästi hengellinen kokemus ja Herra puhui suoraan hänen sydämelleen.

Toinen juttu oli 3:5ssä:
Joka siis antaa teille Hengen ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne, saako hän sen aikaan lain tekojen vai uskossa kuulemisen kautta,

Tuo jae sai minut niin elävästi näkemään sen miten Herra sallii tavallisen ihmisen tulla Pyhän Hengen koskettamaksi, opettamaksi, uudestisynnyttämäksi, tämä tavis voi siis kokea Jumalalta tulevaa elämää Pyhän Hengen kautta.

Tuli mieleen jotkut tilanteet missä uskovien kanssa olen kokenut sellaista yksinkertaista hiljaista riemua ja vapautta kun olemme tulleet Pyhän Hengen opettamaksi, lohduttamaksi. Joskus se on todella lähes käsin kosketeltavaa. Rauha ja ilo ovat se kokemus, ja sellainen teeskentelemätön vapaus.

Varmaan olette jossain tilanteessa kokeneet samaa.
Eikähän Pyhä Henki meitä jätä sillonkaan kun emme koe mitään.




Poissa sandia

  • Moderaattori
  • Viestejä: 4002
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #1 : 23.05.21 - klo:21:20 »
Heh, en tiedostanut etta keep kirjoitin tuon helluntai edeltavana paivana  :)

Paikalla Stiina

  • Viestejä: 437
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #2 : 24.05.21 - klo:13:07 »
 :) Hyvä se on tsempata välillä melankolisia suomalaisia lut. Täällä on mielestäni vallalla ali- tai ylisuoriutuminen näissä asioissa ja jarrutetaan fiiliksiä, jotka tulee ja menee.
Galatalaiskirje on minun ja yleisesti luterilaisten tärkein kirje yhdessä Roomalaiskirjeen kanssa, joten se on tuttu ja tietenkin Pyhän Hengen vaikuttama. Samanlaisia tunteita en kylläkään muista saaneeni näistä, vaan olen aina vakava niitä lukiessani niin kuin monia muitakin kirjeitä. Kaikenlaisia tunteita tulee kyllä vaihtelevasti ja lohdutusta.  :D

Meikäläinen odottaa Pyhältä Hengeltä tunteita enimmäkseen HPE.lla ollessa ja tietenkin, jos saa positiivisen rukousvastauksen. Itse olen enimmäkseen kärsismys kristitty ja se on ollut ehtymätön, joten olen lapsesta saakka itkenyt paitsi omia murheita niin Jeesuksen, apostolien ja muiden Raamatun henkilöiden murheita. Ilot ovat jääneet enimmäkseen joillekin muille, vierastan, olisi varmaan tarpeen opetella inhoamaani amerikkalaista positiivisuutta sittenkin.
Solterolle haluan kertoa, että minullakin on lapsena ollut selviä yliluonnollisia, konkreettisia kokemuksia onnettomuuksista naarmutta tai yhdellä naarmulla selviämisestä ( enemmän kuin viisi). Pyytämättä ja rukoilematta niitä on tullut, vaikka lapsena on vaaran paikkoihin itse mennyt tyhmyyttään.

Poissa sandia

  • Moderaattori
  • Viestejä: 4002
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #3 : 24.05.21 - klo:16:02 »
En tajunnut, etta viestini voidaan nahda amerikkalaisen positiivisuuden tai kokemusten etsimisen perspektiivista. Asuin Suomessa enka tiennyt USAsta mitaan enka myoskaan karismaattisuudesta tuolloin.

Poissa sandia

  • Moderaattori
  • Viestejä: 4002
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #4 : 24.05.21 - klo:16:36 »
Apostolien teoissa on tallainen kohta: nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,

Tuossa on se mita yritin ilmaista

Paikalla Stiina

  • Viestejä: 437
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #5 : 25.05.21 - klo:14:47 »
Jep, en silti tarkoittanut ainakaan mitään pahaa. Luinkohan rivien välistä jotain vai olisiko ollut mahdollista, että sinulla olisi ollut hieman eri versio, kun luin tuon ensimmäisen kerran ja jäin miettimään asiaa, enkä lukenut uudestaan vaan kirjoitin mietteeni. Tykkään, kun lukemaansa analysoidaan.

Minulla on pari "kaameaa" amerikkalaista serkkua jäljellä vielä ja heidän (alunperin kolme serkkua) jälkeläistään (19). Tykkään heistä ja monesta tuttavastani, mutta kyllä he ovat tässä kirjoittamassani asiassa erilaisia, vaikka pikkulapsuutensa asuivat Suomessa, nyt 84 v, 78 v, (menehtynyt olisi 73 v).
Tuttavani Connecticutissa (luterilaisessa kirkossa, vaimo 78v, alunperin saksalais-ranskalainen, mennoniitta suku, mies 82 v äiti venakko, isä eestiläinen, luterilainen). "love them so much", mutta tuo ero on. Nancy on muuten myös councelor (avioliittoasiat).

Toivottavasti en satuttanut, "kadehdin", että osaat korjata asiat heti terveesti.

Paljon on Galatalaiskirjeestä hyviä luentoja esim. Olavi Peltola.

 :)

Poissa sandia

  • Moderaattori
  • Viestejä: 4002
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #6 : 25.05.21 - klo:15:34 »
Niin, sitä mietin, että ehkä juuri Suomessa assosioidaan heti karismaattisuuteen kun joku sanoo sanan ilo.
Ja siis karismaattisuuden kautta hurmahenkisyyteen.

Yritin tuoda esille juuri tuon sydämen yksinkertaisuuden ja ilon, mistä Raamattu puhuu.

Olin juuri aloittanut lukion, kun tulin uskoon. Menin Mikkelin Tuomiokirkkoseurakunnan nuorten uudenvuodenreissulle ja muistan kun eka kertaa koin sellaista vapautunutta turvallista iloa juuri muiden uskovien kanssa. Ihan vaan sen kaiken bussimatkarutiinin aikana. En usko että eiuskova voi kokea sitä ilman Pyhää Henkeä. Eli uskon sen olevan lahja mikä siis on osa sitä lahjaa kun uudestisyntymisessä saamme Pyhän Hengen.

Ja juuri tuo että Pyhän Hengen lahja annetaan täysin ILMAN ANSIOTA meille tavallisille pölliäisille. Siis uudestisyntymä ja se että näemme Pyhän Hengen toimivan meissä ja muissa uskovissa.

Tää maailma ei tiedä mitään sydämen yksinkertaisuudesta Herran edessä. Se ei kelpaa heille.
Ja silti se lapseus on tarjolla kaikille.

Lukiessanin tuota aloituksessa mainitsemaani kohtaa Galatalaiskirjeessä tuli jotenkin niin voimakkaasti mieleen ja esille juuri tuo mitä ihminen voi saada lahjaksi Herralta. Jos se kelpaa hänelle.
« Viimeksi muokattu: 25.05.21 - klo:17:21 kirjoittanut sandia »

Paikalla Taisto

  • Viestejä: 2090
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #7 : 25.05.21 - klo:16:37 »
Tää maailma ei tiedä mitään sydämen yksinkertaisuudesta Herran edessä.
Tiivistit hyvin tämän tärkeän ja hienon asian, jonka Isä meille antaa.

Paikalla Stiina

  • Viestejä: 437
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #8 : 25.05.21 - klo:19:01 »
Hyvin todella!  Ei mitään huomauttamista!  Kiitos!

Varmuuden vuoksi laitan tiivistelmän Galatalaiskirjeestä, jos joku vielä tarvitsee. Osaksi puhelin vain kirjoittamisen ilosta (keksisin siis jotain kirjoittamista).

https://tampereenseurakunnat.fi/sivustot/etsikko/hengen_paloa/raamattukoulua/galatalaiskirje_pelastuksen_tie_yksin_uskosta

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6294
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #9 : 25.05.21 - klo:20:00 »
Niin, sitä mietin, että ehkä juuri Suomessa assosioidaan heti karismaattisuuteen kun joku sanoo sanan ilo.
Ja siis karismaattisuuden kautta hurmahenkisyyteen.

Tässä kohtaa sotketaan toisiinsa kaksi täysin eri asiaa. Ilo ja iloittelu.

Ilo annetaan lahjaksi  :D, iloittelu vaatii jonkinlaista ihmisestä itsestään lähtevää  ;D.

Nuo hymiöt eivät ehkä kuvaa täsmällisesti sitä, mitä tahdon ilmaista.  :(
« Viimeksi muokattu: 25.05.21 - klo:21:49 kirjoittanut Paulus »
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa sandia

  • Moderaattori
  • Viestejä: 4002
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #10 : 25.05.21 - klo:22:57 »
Niinpä. Hyvin sanottu.

Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #11 : 26.05.21 - klo:10:36 »
:) Hyvä se on tsempata välillä melankolisia suomalaisia lut. Täällä on mielestäni vallalla ali- tai ylisuoriutuminen näissä asioissa ja jarrutetaan fiiliksiä, jotka tulee ja menee.
Galatalaiskirje on minun ja yleisesti luterilaisten tärkein kirje yhdessä Roomalaiskirjeen kanssa, joten se on tuttu ja tietenkin Pyhän Hengen vaikuttama. Samanlaisia tunteita en kylläkään muista saaneeni näistä, vaan olen aina vakava niitä lukiessani niin kuin monia muitakin kirjeitä. Kaikenlaisia tunteita tulee kyllä vaihtelevasti ja lohdutusta.  :D

Meikäläinen odottaa Pyhältä Hengeltä tunteita enimmäkseen HPE.lla ollessa ja tietenkin, jos saa positiivisen rukousvastauksen. Itse olen enimmäkseen kärsismys kristitty ja se on ollut ehtymätön, joten olen lapsesta saakka itkenyt paitsi omia murheita niin Jeesuksen, apostolien ja muiden Raamatun henkilöiden murheita. Ilot ovat jääneet enimmäkseen joillekin muille, vierastan, olisi varmaan tarpeen opetella inhoamaani amerikkalaista positiivisuutta sittenkin.
Solterolle haluan kertoa, että minullakin on lapsena ollut selviä yliluonnollisia, konkreettisia kokemuksia onnettomuuksista naarmutta tai yhdellä naarmulla selviämisestä ( enemmän kuin viisi). Pyytämättä ja rukoilematta niitä on tullut, vaikka lapsena on vaaran paikkoihin itse mennyt tyhmyyttään.
Miikka Ruokanen sanoo jossain Ydinkohdat-kirjansa kohdassa, että onnellisuus on amerikkalainen keksintö, eikä sillä ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa.

Aivomme ovat sellaiset, että on täysin mahdotonta kokea päivästä toiseen vuoden ympäri iloa, riemua, rauhaa tai hyvää oloa. Krooninen kipu on melko yleisesti koettua, mutta yhtä pitkäkestoisesti iloitsevia ja riemuitsevia on mahdoton löytää. Onnellisuus ei ainakaan voi olla mikään positiivinen tunnetila, joka säilyisi kaiken ajan seitsemän päivää viikossa.

Kivulla ja ahdistuksella on elämää suojeleva merkitys, sillä kipu motivoi tekemään havaitulle haavalle jotain ja ahdistus motivoi torjumaan uhan. Jatkuva ahdistus on eri asia. Jos eläisi jatkuvasti kuin jossain untuvaisessa (huume)pilvessä, kuolema voisi kohdata pian varsinkin jos eläisi luonnon keskellä, jossa uhat ovat selviä ja jossa esim. pelontunteesta on hyötyä elossa selviytymisen kannalta.

P.S. Löysin Googlella mainitsemani Ruokasen ajatuksen onnellisuudesta amerikkalaisena keksintönä OP:n vanhalta nettisivustolta:

Lainaus
"Elämä Kristuksen omana ei ole mielekästä siksi, että se olisi ihanaa ja onnellista. Onnellisuus on amerikkalainen keksintö, eikä sillä ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa. Vapahtaja ei poista elämämme ongelmia ja koettelemuksia, mutta hän on meidän kanssamme keskellä elämän raskautta, keskellä henkistä väkivaltaamme, epäonnistumistamme ja ristiriitojamme. Hän on itse äärimmäisen väkivallan ja täydellisen hylkäämisen kokenut Jumalan Poika. Uskovalla ei välttämättä ole sen korkeampi moraali kuin muilla eikä hänen elämänsä ole sen ehyempää kuin muidenkaan. Kristuksen myötäkärsivä ja voimaa antava läsnäolo antaa meille kuitenkin toivoa ja rohkeutta. Hänen varassaan voimme sietää syntisen olemassaolomme raa'at realiteetit tekemättä itsemurhaa. Hänen varassaan jaksamme kantaa loppuun saakka lyhyen surkean elämämme raskaan taakan" (Miikka Ruokanen, Ydinkohdat, 168-169).

http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/Koyhajaavuton2.htm


Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #12 : 26.05.21 - klo:12:02 »
Mielestäni on mahdotonta iloita tai kokea rauhaa ja tyytyväisyyttä, jos ei ole sulkenut pois tietoisuudestaan elämän hirvittäviä tosiasioita (eläinten ja ihmisten kärsimyksiä). Jos voisi iloita samalla kun havaitsee tai pelkästään ajattelee eläimiin kohdistuvaa kidutusta, kyse olisi melko psykopaattisesta ilosta. Ei ole väärin iloita, sillä jatkuva ahdistus elämän hirvittävien kärsimysten edessä ei paranna omaa elämänlaatua eikä muidenkaan, mutta on rajoitettava tietoisuutensa, kun iloitsee (tai ilontunne rajoittaa muun tietoisuuden).

Joskus olen törmännyt ihmisiin, jotka ajattelevat maailman olevan hyvän paikan, koska he kokevat maallista tai uskonnollista tyytyväisyyttä. Se on egoistiselta solipsismilta vaikuttavaa tai oman nahan sisäpuolelle kaiken todellisuuden sulkevaa tyytyväisyyttä ja ”todistusta” laajemman maanpäällisen elämän erinomaisuudesta, tai se on kykenemättömyyttä elää positiivisen tunnetilan vallassa värittämättä kaikkea muuta todellisuutta omasta sen hetkisestä tunteesta käsin.

Paikalla Stiina

  • Viestejä: 437
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #13 : 26.05.21 - klo:12:31 »
Olipa sielunhoidolliset kirjoitukset Crystalvoice, kiitos ja aamen!

Kyllä luterilainenkin kokee iloa, kun saa syntinsä anteeksi ja saa auttaa jonkun uskoon ja myös jos kokee Pyhän Hengen (Jumalansa) läheisyyttä, kokee myös rauhaa ja rakkauttakin (sanan jumalallisessa merkityksessä). Ihmisessä ne yleensä eivät kestä voimakkaana jatkuvasti. Ilo vähiten, rauha parhaiten on kokemukseni.

-------

Kun meillä ei näytä olevan kauhesti keskusteltavaa, kun alkuperäiset foorumilaiset ovat ilmeisen väsyneitä ja kaikkensa antaneita, niin olisiko mahdollista aloittaa alusta sillä lailla, että kiinnostuisimme jostakin saarnasta tai artikkelista ja yrittäisimme keskustella ja vaihtaa ajatuksia siitä? Saisi tietenkin muutakin kirjoittaa, kun on tarve.
Koska tämä on yhteiskristillinen foorumi? varotaan kaste- ja ehtoollisasiaa, koska se loukkaa henkilökohtaisesti. Asiallista keskustelua muista kuumista "perunoista" kestän. (Tempauksiin en yhtään usko.)
Minulla olisi yksi Peltolan n. 30 vuotta sitten kirjoittama esitelmä karismaattisuudesta, joka mielestäni sopisi nyt taas mietittäväksi, "kun lonkerot" maltillisessa ja kauniissa muodossa ovat alkaneet runsaasti kukkia varsinkin yhteiskristillisissä piireissä ja viidesläisyydessä.

Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Vs: Galatalaiskirje
« Vastaus #14 : 26.05.21 - klo:13:22 »


Kyllä luterilainenkin kokee iloa, kun saa syntinsä anteeksi ja saa auttaa jonkun uskoon ja myös jos kokee Pyhän Hengen (Jumalansa) läheisyyttä, kokee myös rauhaa ja rakkauttakin (sanan jumalallisessa merkityksessä). Ihmisessä ne yleensä eivät kestä voimakkaana jatkuvasti. Ilo vähiten, rauha parhaiten on kokemukseni.



Tarkoitat varmaan ennen kaikkea omantunnonrauhaa?

Uskoisin, että useat sellaiset kristityt (joilla on tietynlainen omantunnonrauha) ja ei-kristityt, joilla molemmilla on suhteellisen hyvä emotionaalinen tasapaino arkielämässään, menettäisivät emotionaalisen tasapainonsa, jos sota syttyisi tai joutuisi henkisen tai fyysisen väkivallan kohteeksi. Monelle riittää ”rauhantilan” katoamiseksi se, jos oma auto on varastettu tai pelkästään jo se, jos oman talon seinään on piirretty seinämaalauksia salaa. Vielä paljon vähäisemmästäkin ”rauhantila” katoaa kuin silmänräpäyksessä.