Puimatanner > Raamattupiiri
Galatalaiskirje
sandia:
Niinpä. Hyvin sanottu.
crystalvoice:
--- Lainaus käyttäjältä: Stiina - 24.05.21 - klo:13:07 --- :) Hyvä se on tsempata välillä melankolisia suomalaisia lut. Täällä on mielestäni vallalla ali- tai ylisuoriutuminen näissä asioissa ja jarrutetaan fiiliksiä, jotka tulee ja menee.
Galatalaiskirje on minun ja yleisesti luterilaisten tärkein kirje yhdessä Roomalaiskirjeen kanssa, joten se on tuttu ja tietenkin Pyhän Hengen vaikuttama. Samanlaisia tunteita en kylläkään muista saaneeni näistä, vaan olen aina vakava niitä lukiessani niin kuin monia muitakin kirjeitä. Kaikenlaisia tunteita tulee kyllä vaihtelevasti ja lohdutusta. :D
Meikäläinen odottaa Pyhältä Hengeltä tunteita enimmäkseen HPE.lla ollessa ja tietenkin, jos saa positiivisen rukousvastauksen. Itse olen enimmäkseen kärsismys kristitty ja se on ollut ehtymätön, joten olen lapsesta saakka itkenyt paitsi omia murheita niin Jeesuksen, apostolien ja muiden Raamatun henkilöiden murheita. Ilot ovat jääneet enimmäkseen joillekin muille, vierastan, olisi varmaan tarpeen opetella inhoamaani amerikkalaista positiivisuutta sittenkin.
Solterolle haluan kertoa, että minullakin on lapsena ollut selviä yliluonnollisia, konkreettisia kokemuksia onnettomuuksista naarmutta tai yhdellä naarmulla selviämisestä ( enemmän kuin viisi). Pyytämättä ja rukoilematta niitä on tullut, vaikka lapsena on vaaran paikkoihin itse mennyt tyhmyyttään.
--- Lainaus päättyy ---
Miikka Ruokanen sanoo jossain Ydinkohdat-kirjansa kohdassa, että onnellisuus on amerikkalainen keksintö, eikä sillä ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa.
Aivomme ovat sellaiset, että on täysin mahdotonta kokea päivästä toiseen vuoden ympäri iloa, riemua, rauhaa tai hyvää oloa. Krooninen kipu on melko yleisesti koettua, mutta yhtä pitkäkestoisesti iloitsevia ja riemuitsevia on mahdoton löytää. Onnellisuus ei ainakaan voi olla mikään positiivinen tunnetila, joka säilyisi kaiken ajan seitsemän päivää viikossa.
Kivulla ja ahdistuksella on elämää suojeleva merkitys, sillä kipu motivoi tekemään havaitulle haavalle jotain ja ahdistus motivoi torjumaan uhan. Jatkuva ahdistus on eri asia. Jos eläisi jatkuvasti kuin jossain untuvaisessa (huume)pilvessä, kuolema voisi kohdata pian varsinkin jos eläisi luonnon keskellä, jossa uhat ovat selviä ja jossa esim. pelontunteesta on hyötyä elossa selviytymisen kannalta.
P.S. Löysin Googlella mainitsemani Ruokasen ajatuksen onnellisuudesta amerikkalaisena keksintönä OP:n vanhalta nettisivustolta:
--- Lainaus ---"Elämä Kristuksen omana ei ole mielekästä siksi, että se olisi ihanaa ja onnellista. Onnellisuus on amerikkalainen keksintö, eikä sillä ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa. Vapahtaja ei poista elämämme ongelmia ja koettelemuksia, mutta hän on meidän kanssamme keskellä elämän raskautta, keskellä henkistä väkivaltaamme, epäonnistumistamme ja ristiriitojamme. Hän on itse äärimmäisen väkivallan ja täydellisen hylkäämisen kokenut Jumalan Poika. Uskovalla ei välttämättä ole sen korkeampi moraali kuin muilla eikä hänen elämänsä ole sen ehyempää kuin muidenkaan. Kristuksen myötäkärsivä ja voimaa antava läsnäolo antaa meille kuitenkin toivoa ja rohkeutta. Hänen varassaan voimme sietää syntisen olemassaolomme raa'at realiteetit tekemättä itsemurhaa. Hänen varassaan jaksamme kantaa loppuun saakka lyhyen surkean elämämme raskaan taakan" (Miikka Ruokanen, Ydinkohdat, 168-169).
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/Koyhajaavuton2.htm
--- Lainaus päättyy ---
crystalvoice:
Mielestäni on mahdotonta iloita tai kokea rauhaa ja tyytyväisyyttä, jos ei ole sulkenut pois tietoisuudestaan elämän hirvittäviä tosiasioita (eläinten ja ihmisten kärsimyksiä). Jos voisi iloita samalla kun havaitsee tai pelkästään ajattelee eläimiin kohdistuvaa kidutusta, kyse olisi melko psykopaattisesta ilosta. Ei ole väärin iloita, sillä jatkuva ahdistus elämän hirvittävien kärsimysten edessä ei paranna omaa elämänlaatua eikä muidenkaan, mutta on rajoitettava tietoisuutensa, kun iloitsee (tai ilontunne rajoittaa muun tietoisuuden).
Joskus olen törmännyt ihmisiin, jotka ajattelevat maailman olevan hyvän paikan, koska he kokevat maallista tai uskonnollista tyytyväisyyttä. Se on egoistiselta solipsismilta vaikuttavaa tai oman nahan sisäpuolelle kaiken todellisuuden sulkevaa tyytyväisyyttä ja ”todistusta” laajemman maanpäällisen elämän erinomaisuudesta, tai se on kykenemättömyyttä elää positiivisen tunnetilan vallassa värittämättä kaikkea muuta todellisuutta omasta sen hetkisestä tunteesta käsin.
Stiina:
Olipa sielunhoidolliset kirjoitukset Crystalvoice, kiitos ja aamen!
Kyllä luterilainenkin kokee iloa, kun saa syntinsä anteeksi ja saa auttaa jonkun uskoon ja myös jos kokee Pyhän Hengen (Jumalansa) läheisyyttä, kokee myös rauhaa ja rakkauttakin (sanan jumalallisessa merkityksessä). Ihmisessä ne yleensä eivät kestä voimakkaana jatkuvasti. Ilo vähiten, rauha parhaiten on kokemukseni.
-------
Kun meillä ei näytä olevan kauhesti keskusteltavaa, kun alkuperäiset foorumilaiset ovat ilmeisen väsyneitä ja kaikkensa antaneita, niin olisiko mahdollista aloittaa alusta sillä lailla, että kiinnostuisimme jostakin saarnasta tai artikkelista ja yrittäisimme keskustella ja vaihtaa ajatuksia siitä? Saisi tietenkin muutakin kirjoittaa, kun on tarve.
Koska tämä on yhteiskristillinen foorumi? varotaan kaste- ja ehtoollisasiaa, koska se loukkaa henkilökohtaisesti. Asiallista keskustelua muista kuumista "perunoista" kestän. (Tempauksiin en yhtään usko.)
Minulla olisi yksi Peltolan n. 30 vuotta sitten kirjoittama esitelmä karismaattisuudesta, joka mielestäni sopisi nyt taas mietittäväksi, "kun lonkerot" maltillisessa ja kauniissa muodossa ovat alkaneet runsaasti kukkia varsinkin yhteiskristillisissä piireissä ja viidesläisyydessä.
crystalvoice:
--- Lainaus käyttäjältä: Stiina - 26.05.21 - klo:12:31 ---
Kyllä luterilainenkin kokee iloa, kun saa syntinsä anteeksi ja saa auttaa jonkun uskoon ja myös jos kokee Pyhän Hengen (Jumalansa) läheisyyttä, kokee myös rauhaa ja rakkauttakin (sanan jumalallisessa merkityksessä). Ihmisessä ne yleensä eivät kestä voimakkaana jatkuvasti. Ilo vähiten, rauha parhaiten on kokemukseni.
--- Lainaus päättyy ---
Tarkoitat varmaan ennen kaikkea omantunnonrauhaa?
Uskoisin, että useat sellaiset kristityt (joilla on tietynlainen omantunnonrauha) ja ei-kristityt, joilla molemmilla on suhteellisen hyvä emotionaalinen tasapaino arkielämässään, menettäisivät emotionaalisen tasapainonsa, jos sota syttyisi tai joutuisi henkisen tai fyysisen väkivallan kohteeksi. Monelle riittää ”rauhantilan” katoamiseksi se, jos oma auto on varastettu tai pelkästään jo se, jos oman talon seinään on piirretty seinämaalauksia salaa. Vielä paljon vähäisemmästäkin ”rauhantila” katoaa kuin silmänräpäyksessä.
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta